Jos he kannattavat Venäjää ja haluaisivat Suomenkin osaksi Venäjää, miksi ihmeessä he asuvat Suomessa, joka ei ole heidän toivomansa Venäjä? Heillä on varmasti useimmilla kaksoiskansalaisuus, eli voisivat muuttaa sinne Venäjälle asumaan ja kokemaan autenttista Venäjää ja elämään loppuelämänsä onnellisesti osana venäläistä yhteiskuntaa ja venäläistä kansaa. Miksi he täällä kärsivät Suomesta, jos eivät halua Suomen olevan Suomi?
Jos Suomesta tulisi Venäjä, eivät venäläiset enää saisi suomalaista sosiaaliturvaa, ei Suomen terveyspalveluja, ei mitään suomalaisia yhteiskunnallisia palveluja, jotka heille kyllä kelpaavat. Näyttää kelpaavan suomalainen hyvinvointi, kehittynyt yhteiskunta, sananvapaus ja kaikki se, mistä Venäjällä voi vain unelmissaan haaveilla. Ovatko he todella niin tyhmiä, etteivät tajua, että kaikki se mistä he Suomessa kuitenkin nauttivat, loppuisi sillä hetkellä heiltäkin, jos Suomesta tulisi osa Venäjää.
Venälänen logiikka on surkeaa. Ihan sama missä venäläinen asuu, hänen loogisten kykyjensä heikkous yllättää aina.
Jos Suomesta tulisi Venäjä, eivät venäläiset enää saisi suomalaista sosiaaliturvaa, ei Suomen terveyspalveluja, ei mitään suomalaisia yhteiskunnallisia palveluja, jotka heille kyllä kelpaavat. Näyttää kelpaavan suomalainen hyvinvointi, kehittynyt yhteiskunta, sananvapaus ja kaikki se, mistä Venäjällä voi vain unelmissaan haaveilla. Ovatko he todella niin tyhmiä, etteivät tajua, että kaikki se mistä he Suomessa kuitenkin nauttivat, loppuisi sillä hetkellä heiltäkin, jos Suomesta tulisi osa Venäjää.
Venälänen logiikka on surkeaa. Ihan sama missä venäläinen asuu, hänen loogisten kykyjensä heikkous yllättää aina.
Vastaukset 97
Vanhimmat
Voimaan tulisi venäläiset surkeat palkat, venäläinen valuutta rupla, venäläiset lait, venäläiset rajoitukset ihmisten oikeuksiin, venälänen passi, jolla ei pääse minnekään, venäläinen huono elintaso ja kaikki sama venäläinen yhteiskunnallinen surkeus, joka Venäjällä nytkin vallitsee.
Ja venäläiset venäjällä haisee ku ei oo pesukoneita ja lämmintä vettä pesuun
Kyllä siellä pesukone näkyy olevan https://www.youtube.com/watch?v=vd_nSq0tW-M
Ehkäpä samasta syystä kun kommunistit Suomessa satavuotta sitten, kun eivät itse halunneet muuttaa sinne ihannevaltakuntaan, niin IKL niitä kuskasi rajalle, vaan eipä se niitten mielestä ollutkaan hyvä asia, eivätkä kiitollisia lainkaan, vaan kauhea älämölö vielä vuosikymmeniä.
Ei toi halu elää sovussa naapurin kanssa tarkoita sitä, että haluaisi asua Venäjällä. En usko, että kukaan Suomen kommunisteista jos niitä edes on, kannattaisi Putinia ja Venäjän valtaa, joka ei ole kommunistinen. Neuvostoliiton kommunismi ei ollut oikeaa, vaan jotain aivan muuta. Heillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet luoda sellainen, mutta Stalinin hirmuhallinassa kaikki oli päin helvettiä.
kommunismi = jaetaan köyhyyttä ja ankeutta tasaisesti kaikille
Kai sentään tavallinen suomalainen haluaa myös elää sovussa Venäjän kanssa, mutta ei tietenkään halua Suomea osaksi Venäjää.
Suomessa asuva venäjänmielinen haluaa Suomen osaksi Venäjää. Miksi he siis asuvat Suomessa eivätkä Venäjällä, jos Venäjä miellyttää enemmän?
Kapitalismi Suomen tapaan 20% elää hyvin 80% kärsii kurjuutta.
Sama jos tulee sota 80% kärsii kansasta ja suuri osa uhrataan etulinjan lihamyllyssä, 20% jatkaa yltäkylläistä elämää turvaluolan lämmössä ja ulkomailla sotaa karussa.
Ei kukaan maailman asukkaista haluis elää enää ryssien kanssa edes samalla planeetalla, jos olis olemassa joku toinenkin vaihtoehto! :/
Ehkä heidät onkin asetettu tänne vakoojiksi. Ei varmaankaan sellaiset venäläiset, jotka ymmärtävät hyvin tuin raja-asemien sulun. He osaavat ajatella asioita Suomen kannalta.
on täällä noita nurisijoita, joitten mielestä Suomen pitäisi hyväksyä kaikki Venäjän roistomaisuudet Suomea kohtaan ja pitää vain rajat auki.
Mielestäni nuo venäläiset, jotka kirkuvat vastalauseita noita rajojen sulkemisia vastaan anna hyvä neuvon. Menkööt sinne Venäjälle takaisin ja jättäkööt Suomen taaksensa, Me tuskin heitä, narisijota tänne kaipaamme. Miksi eivät palaa Venäjälle, sitä tässä ihmettelen.
Höpö, höpö! Et taida tietää, että Suomi on yhä edelleen maailman onnellisin kansa!! Puhut palturia ja kenties sinä et ole osannut elämääsi järjestää hyvälle mallille, kun täällä nariset!!!!
Olet oikeassa, vakoojia ovat kaikki tänne tulleet. Viimekädessä joka ikinen heistä vie tietonsa äiti Venäjälle Putinin kunniaksi
Luepas vähän naapuriseuran eli suomalaisten änkyräkommunistien juttuja, niin näet miten Putin on heille jumala, jonka jokaista sanaa palvotaan sokeasti. "Venäläisillä on lämmin, tunteva, oikeudenmukainen ja aikaansaava henkilö presidenttinään" kirjoittavat nämä Venäjää Pyhänä maana pitävät venäjämieliset. Kyllä nuo toivottaisivat Putinin vallan tänne Suomeenkin riemusta kiljuen.
https://naapuriseura.fi/
Siinä taas yksi putinin putkinäköinen trolliprovokaarrori.
Älä höpötä. Suomessa enimmällä osalla väestöstä ovat asiat hyvin. Itse asiassa elämä on ollut pitkään liiankin helppoa ja siksi kansa on pehmentynyt.
Minä vihaan ryzziä.
Lausunto: älä viitsi. Suomessa on ongelmansa, mutta enemmän nuo prosenttiosuudet osuvst Venäjään.
Takas ilman pardoon sinne Puten lättiin
Jotkut vaihtavat sukupuolta, koska tuntevat joutuvansa elämään vääränlaisen kehon kanssa. Luulisi olevan paljon helpompaa vaihtaa asuinmaata sellaiseen, jossa haluaisi asua, varsinkin jos on syntynyt ja on valmiiksi kansalaisuus siinä maassa, jollaisessa haluaisi asua.
Monikaan ei halua NATOtrollien ihannoimaan kurjuuteen , kadulle elämään, ruokaa kerjäämään kuten jo nyt Suomessa tapahtuu.
Oletko sinä aikonut muuttaa pois NATO-maasta???? Olisi varmaan parempi tehdä tuo!!!
Ellet ole sitten venäläistrolli, joka räkyttää sietä Pietarin puolelta tänne Suomeen!!
Silloin sinä asutkin Putinin aiheuttamassa kurjuudessa. Tuskin siellä on kovin mukavat oltavat. Valitkaahan maaliskuussa Putin uudelleen muutamaksi kymmeneksi vuodeksi, niin Venäjän ahdasmielinen kurjuus vain jatkuu ja jatkuu!!
Et kai sinä ihan vakavissasi tuota roskaa kirjoittanut?
Natotrollit voi muuttaa pohjoiskoreaan. Siellä on rajat kiinni ja kaikki rahat laitetaan sotavehkeisiin.
Meidän maa ja teidän Puten lätti näin se vaan menee venäläinen rusnya
Venäläiset venäjämieliset asuessaan Suomessa kokevat asuvansa kotimaassaan.
Suomihan kuului ennen Venäjän imperiumiin ja nyt on venäjämielisen Putinin tarkoitus palauttaa entiset imperiumin alueet Äitivenäjän yhteyteen.
Venäjän heikkoudentilaa hyväksi käyttäen mm. Suomen porvarit julistivat maan itsenäiseksi.
Suomihan kuului ennen Venäjän imperiumiin .
Venäjä kuului Mongolian imperiumiin myös,Moskovaa ei ollut!
Lue historiaa.
Itse Mongolit kertoivat tästä,ryssän alue on vain pieni jos historiaa katsotaan:)
Katso nyt Venäjää,kuka on Venäläinen oikeasti?
Todella vähän,Putin tapattaa ensin reuna-aluieiden miehet ,joia on jo 400.000 kuollut ja nyt haluaa tapattaa lisää mutta onk se muka omaa kanssa Pietarista ja Moskovasta:))
Vitut ole,Putin ja roistot tapattaa ensin Venäjän vähemmistö ihmiset.
Nyt tämä putin rottaa alempi tapatti Navalnyen,opposition pää miehen,Jumalan siunausta Aleksei Navalvany,jouduit pahan saatanan(putin)(se tappaa kaikki) uhriksi.Kristutusen siunausta ! ja Isän Jumalan siunausta !
Höpöhöpö!
Hah, Hah, HAh!!!!!!!! Kuka hullu haluaisi suureen vankilaan, Putinin vallan alle, missä ei saa puhua vapaasti asioista, vaan täytyy olla koko ajan kontrolli päällä, ettei erehdy lipsahtamaan itään, mistä pannaan vankilaan!!
Siellähän taas on menossa oikein vangitsemisbuumi!! Putin taitaa elätä valtansa puolesta ja miehittää taas paikkoja uskotuillaan!! Voiko Putin edes olla varma, että kukaan on aivan puhtaasti putinilainen?? Tuskin, aina teeskennellä voi!! Kyllä on vaikeaa Putinilla valita luottoväkeä!! Se onkin vaikeaa!
Kohta siellä kiljotiini paukkuu, kun tarpeeksi saa pidätettyä noita ihmisiä!! Venäjällä ei oikein kukaan voi olla aivan turvassa!! Epävarmaa on elo tuossa maassa!
Kuvailit juuri brittien hallintomallin.
ASUIHAN VENÄLÄISI PALJON SUOMESSA ENNEN V,1917 SISÄLLISSOTAAKIN.
TUKIKOHTIA SAMOIN, KUIN NYKYÄÄNKIN OLI. ASUIVAT TEIDEN JA KULKUVÄYLIEN RISTEYSKOHDISSA. RATEKISISSA PAIKOISSA.
Venäläisillä miehillä on selvästi Downing syndrooman oireisiin viittaava kallon muoto ja naama.
Saako Suomessa noita palveluja vai? Olen kuullut vähän muuta ja kaikkea muutakin.........
Onnellinen onnellisin hyvinvointi pahoinvointi Suomi jossa omia kansalaisia vainotaan ja yritetään tuhota!!!
Kylläpä siinä on viesti, jossa ei ole päätä ei häntää!! Ei siis ole aihetta ottaa mitään kantaa tuollaiseen höpötykseen!
Kaikki ne täällä päätään aukoo!!
Yksi syy riittää: oltermanni.
-- niin,, kyllä ylimielinen russa voi palata kotimaahan ja taistella kotimaan sodissa ja kannattaa kotimaansa asioita vapaasti,,, mutta pois Suomen sosiaaliturvasta olisi aika siirtyä nyt nopeaan....
- Ja huvittava kaksois kansalaisuus ja super naivi monikulttuuri oppi tulisi Suomessa haudata syvälle,, unhoittaa suurena virheenä.
Mua ainakin vilullaa nää leuhkat ryzzät jotka kuvittelee olevansa jotekin parempia kuin ovatkaan eivätkä oo ku hlvtinmoisia ruz zi a vaan......
Venäläiset menkää takaisin kotiinne niin sota loppuu Ukrainassa samantien.
Rusnyat on vaan rusnya
Kaupoissa venäläisörkit huutaa ja mesoo kakaraparvineen . Onhan tuo heille erikoista , kun ei ole hyllyt tyhjinä ja monilla Kelan maksusitoumukset ?
Ei kai maailmasta semmosta lännenvihaajaa löydy joka ei lännessä itse kuitenkin mieluummin asuisi kuin jossain paskastaniassa.
Ja sama pätee kotiperäisiin uskovaisiin, maallisen Tieteen kehityksen saavutukset ja elintaso kelpaa vaikka olis minkälainen tieteen vihaaja hihhuli.
Katolinen kirkko ylläpitää tiedeyliopistoja ympäri maailmaa. Sanoin muidenkin kristittyjen valtasuuntien suhde tieteeseen on positiivinen. Eli olet valehtelija.
Kyllä varmasti katolilainen kirkko ylläpitää mutta esim jehovalaiset, lestadiolaiset, hellarit tai islamistit tuskin tiedettä tukee vaikka maallistuneissa yhteiskunnissa itse asua haluavatkin.
Onks yksikään moinen saanu ikinä yhtään Nobelia?
Vasta minun elinaikanani katolinen kirkko viimein myönsi, että planeettamme on pallon muotoinen.
Olisin enemmän huolissani lähi-itäläisistä ja afrikkalaisista, jotka haluavat Suomen osaksi kalifaattia.
Uutisissakin joku venäläinen nainen sanoi, ettei kiinnitä mitään huomiota nykyiseen vaikeaan tilanteeseen. Vaikka juuri siihen pitäisi jokaisen kiinnittää, niin että päästäisiin pois tuosta tilanteesta, jonka Venäjä aiheuttaa heille. Ei Suomen tekemisiä pidä yrittää muuttaa valittamalla oikeuteen rajojen sulusta, vaan yrittää vaikuttaa Venäjään, että ne muuttaisivat käytäntöjään entisiksi rauhallisiksi.
Aloittaja on taas Natofanaatikko (Naton Bäckman), jolle tullut heti herättyä alemmuuden tunne, ja venäläisiä lähtenyt haukkumaan.
Kaksoiskansalaisuus pitäisi lopettaa heti mailta, joiden kanssa ei ole vastavuoroisuutta. Pitää valita missä on ja lopettaa ruikutus. Energiansa Suomen venäläiset voisivat kohdistaa ukrainalaisten auttamiseen, jos Suomessa haluavat olla. Venäläiset ovat nostaneet hirveän metelin, kun eivät pääse sukuloimaan rajan sulkeuduttua. Pääseekö ukrainalaiset? Miksi ei? Miettikää! Olette osa ongelmaa!
Rusinoita pullasta ei ole sopivaa antaa vain tietylle ryhmälle. Suomen sosiaaliturva kelpaa varmasti. Jos täällä ei ole hyvä olla, niin menkää kiireesti sinne, missä on!
Ei taida nuo kaksoiskansalaiset muuttaa missään nimessä Venäjälle, jotkut ovat jopa paenneet sieltä mutta kansalaisuudesta ei pääse eroon.
On Suomessa kaksoiskansalaisia, jotka haluaisivat luopua Venäjän kansalaisuudesta, mutta kun se on kuulemani mukaan aivan mahdotonta. Venäjä pitää kansalaisensa kahleissa lopunikänsä,
Sitä on vähän kuin hirressä loppuikänsä!
Melko ikävää!
On myös helppo vedota siihen ettei kansalaisuudestaan ole mahdollista luopua, ja Venäjälle on varmaan mahdollista alkaa myöntämään kansalaisuuksiaan ulkomaillekin kysymättä edes.
Kyllä Desantteja riittää nyky-Suomessa ! :´-(
Per-kel
Muuta sinä pois.
Russakan on niin palon helpompaa huudella Suomen turvista.
Kysy suvakeilta, jotka tänne haalii kaiken maailman pohjasakan! :/
Miksi täällä "itsenäisessä" suomessa loisii swedupellejä?
Miksi he eivät pysy emåmaissaan, esim. rååtsissa ja saksasaa?
Puhut tosi typeriä!! On oikein mukava, jos ruotsalaiset ja saksalaiset viihtyvät Suomessa! Se on rikkautta eikö aiheuta ongelmia!! Venäläisiin sen sijaan ei ole oikein luottamista, koska ei koskaan tiedä, kuka heistä on Putinin kätyri ja kuka haluaa vain ehdottomasti asua vapaassa Suomessa ja tehdä työtä??
Se tekee venäläisten täällä olosta hieman ristiriitaisen!! Jos luottamus puuttuu, niin kaikki puutuu!
Venäläiset on vaan venäläisiä ja eihän ne edes ole Euroopalaisia vaan venäläisiä rusnya
Сука блять! Россия, иди на хуй! -
Ei mitään kaksoiskansalaisuuksia venäjän kanssa edes vastavuoroisuuden vuoksi . Kuka hullu sinne menisi . Itse en edes yllytyksistä tuonne ole mennyt . Muka avartaa . Siis pahoin pelkään masentais kovasti .
Ei Taida kuuluu sulle🙊
Miksi tässä nykyisessä tilanteessa Suomessa kuulutetaan venäläisiä? Sahaamme oksaa jolla istumme, suurin osa täällä asuvista venäläisistä kannattaa Putinia ja me koulutamme heitä meidän yhteiskunnan varoilla jotta he voivat sen jälkeen hyökätä Euroopassa demokraattisiin maihin tappamaan ihmisiä
Miksi Suomessa koulutetaan venäläisiä?!?
Jotta osaisivat edes käyttää pesukoneita ja wc pyttyjä
Miksi venäläiset saavat käydä kouluja Suomessa ja opiskella täällä!?!
Ei tuo yllätä, ry ssä on ry ssä vaikka voissa paistaisi
Joo kyllä on anteeksiantamatonta politiikkaa että tässä tilanteessa yhä sallimme venäläisten tulla tänne koulutettavaksi!
Hakivat täällä korkean koulutuksen Suomen yhteiskunnan varoilla jotta sitten voivat kouluttautuneita osallistua sotilasoperaatioihin ympäri Eurooppaa ja maailmaa
Miksi Ruotsissa koulutetaan suomalaisia maahanmuuttajia ja ruokitaan hyvin sitä juoppolaumaa? Miksi nämä suomalaiset eivät palaa rakkaaseen kotimaahansa?
Sosiaalihuolto ja ruokinta on Ruotsissa paremmin hoidettu jopa maahanmuuttajien osalta. Vuosikymmeniä Ruotsissa asuneista suomalaisista osa ei puhu vieläkään ruotsinkieltä. Ja mihinkäs sitä tarviskaan, suklaatehtaalla tai konepajalla ei tarvi puhua, kunhan ymmärtää mikä on sokeri ja mikä on ruuvi!
Du fattar inte?. Därför att finnarna ha samma kultur o kan använda muggen o tvättmaskin ryssär kan inte detta eli ex ymmärrä?? Sixi että Suomalaiset osaa käyttää wc pyttyjä ja pesukoneita venäläiset ei
Miksi Venäjämieliset venäläiset voivat kouluttautua Suomessa!?
No osan on pakko sillä muuten ne haisisi 2km vastatuuleen ku eivät osaa käyttää pesukoneita ja wc pyttyjä ja lämmintä vettä pesuun
Järjetön ,vahingollinen kaksoiskansalaisuuden myöntäminen venäläisille ensitilassa lopetettava samoin kuin asuntojen ja kiinteistöjen myyminen.
Ne eivät saa sosiaalitukia kotimaassaan.
Aloittaja on narsistitrolli.
Ex rusnya muuta kexiny?? No venäläiset on vaan venäläisiä ja eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan
Näiden venäläisten kaupoissa käyttäytyminen on täys sikamaista . Eikä näille tämä riitä . Niiden kaapuversioiden nälkä on loputon . Farmari autolla joka ilta myöhään pitää ison perheen hakea pinot pizzoja . Kela ilmeisesti laitettu maksamaan . Ei nuo missään töissä käy .
Miksi levität valheita täällä?
Nyt taidat sotkea muslimit ja venäläiset!!! Kaapuversioita käyttävät vain muslimit!! Venäläisiä tuskin erotat kaupassa muusta kuin kielestä, jos he puhuvat venäjää!!
Tyhmiä suomalaisia saa hyödyntää kaikki jotka vaan pääsevat rajan yli. Kiitos vihreitten ja vasemmiston.
Venäjämieliset putinatsit Suomessa ovat sitä Putlerin viidettä kolonnaa! Odottavat Kremlin natsipäämajasta käskyä aloittaa tihutöitään maassamme. Kuten vaikka vesilaitoksille tunkeutumista tai puhelintornien kaatamisia...
pois täältä, vaikka väkisin, kukaan oikea ihminen ei jää kaipaamaan sitä roskasakkia.
Ei kait sekään olisi mahdotonta, että yllättäen passi ja myönnetty kansalaisuus tulisi postissa, eikä voi perua.
Venäjämieliset venäläiset asuvat Suomessa, koska heillä on Venäjän valtion antama tehtävä Suomessa ja he odottavat vain käskyä tehtävän täyttämiseksi.
Ei se sen monimutkaisempaa ole.
Suomi on aikaisemman hallitusohjelman perusteella maailman osaavin kansa. Silti sinäkin saat asua vielä Suomessa.
KELA Golden Card, ilmainen terveydenhuolto ja hyvä sosiaaliturva kelpaa venäläiselle fasistille aivan yhtä hyvin, ellei vielä paremminkin kuin, vaikkapa somalille tai arabillekin.
miksi svedut svekot globotiltut asuu suomessa , hekin vois häipyä maastamme
30- 45% Suomessa Suomalainen teollisuus ym on Suomen Ruotsalaisten . Ym
Muutama vuosi sitten venäjä/Suomi kaksois kansalainen kertoi minulle.Että hän käy nyt Sossussa ja sen jälkeen Pietariin juhlimaan.
Sanoi että rahaa saa.
Että tuollaista se on.
Lausunto; totta on kyllä tosiaankin se, että jos jossakin ei ole hyvä olla, kannattaa muuttaa pois.
Mistähän johtuu, että venäläiset yhdistetään niin tiukasti putinismiin, ja sodan tukemiseen.
Ei amerikkalaisia yhdistetä Trumppiin, tai minkään muunkaan maan kansalaisia johtajaansa.
Toivoisi että venäläisetkin alkaisivat ajattelemaan ääneen, ja omilla aivoillaan. Venäjä muuttuu myös sen kautta miten sen kansalaiset ottavat kantaa epäkohtiin, joita sen hallinnossa tapahtuu. Ne eivät ole pelkästään epäkohtia, vaan sotarikoksia. Jos venäläisetkin ottaisivat näihin oikeudenmukaisen kannan, niin varmaan kuva heistäkin paranisi.
Olet hakoteillä, russofobia on niin pitkällä, ollut aina, ettei Venäjälle jätetty muuta vaihtoehtoa kuin sota. Venäjä on toivonut kansakuntana vain kunnioitusta kansojen joukossa, ei ole saanut, ei millään alueella, ei edes urheilussa.
Pitääkö suomen olla venäläisille tai venäjämielisille turvallinen alue? Hmmmm!
Entäs ukrainalaisille? Hmmmmmmm!
Kyllä
Ne on täällä valmiina. Aikanen lintu madon nappaa.
Venäjämieliset putinatsit Suomessa edustavat natsi-Venäjän viidettä kolonnaa!