Oletko hairahtunut ilmastonmuutosuskontoon

Tutkijoiden mukaan maallistuneessa länsimaailmassa kristinuskon on korvannut ilmastonmuutosuskonto. Tähän hairahtuneet käyttäytyvät samalla tavalla kuin kristinuskovaiset ennen vanhaan. Heidän mielestään syntiä ovat monet arkipäivän asiat, kuten vaikkapa polttomoottoriautolla ajaminen. Tämän takia he ovat valmiita ostamaan kaksi kertaa kalliimman sähköauton, eli pulittavat kymmeniä tuhansia euroja enemmän vain pitääkseen omantuntonsa puhtaana. Ja he myös oikeasti uskovat osallistuvansa maailman pelastamiseen tällä tavoin. Myös kanssauskovaisten mielipiteet täytyy ottaa huomioon, eli mitähän he ajattelisivat jos köröttelisin bensa-autolla.

Lisäksi synniksi koetaan mm. lihan syönti, hehkulamppujen polttaminen, sekä lentäminen etelänlomille.
😁😆😄🤔🙄🤣🤪
23147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Uskonnoissa kuten ilmastohumpuukissakin on pääasiallinen tehtävä siinä, että niinsanottuja väärämielisiä syyllistetään, heidän olemassaolonsa kiistetään, heitä maalitetaan ja pahimmassa tapauksessa uskonto alkaa riistämään henkiä aatevastustajiltaan.
Ilmastouskonto on täysin samanlainen. Jos et tue huuhaata sinut on oikeus joukkolynkata yms. Kyse on pitkään muhineesta poliittisideologisesta vihasta jonka troijanpuuhevoseksi valjastettiin ilmasto. Tämän avulla vihervasemmisto pyrkii kostamaan vuosien kaunat ja katkeruudet poliittisille ja ideologisille vastustajilleen.

Äänestä
  • Yrittääkö avaaja väittää, ettei ilmasto olisi muuttunut ja lämmennyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Yrittääkö avaaja väittää, ettei ilmasto olisi muuttunut ja lämmennyt?

    Yritätkö sinä väittää, että ilmastonmuutostilat on vain ja ainoastaan ihmisen aikaansaannosta? Aikanaan tässäkin oli kilometrin paksu jäätikkö ja mammutteja vaelsi siperian ja euroopan aroilla. Jäätiköt suli ja havumetsävyöhyke tuli tilalle joka vei muunmuassa mammuttien arot.
    Olet siis sitämieltä, että tuonkin aiheutti perussuomalaisia äänestävät tervastulilla savuttavat neanderintalin ihmiset jotka tietenkin julmuuttaan myös tappoivat mammutit ja elinympäristön muutoksellahan ei ole mitään tekoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei, en ole missään sellaista väittänyt.

    Argumentointivirhe sinulla: Olkiukko https://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke

    Miten tämä tieteellisesti todistettu fakta "ilmastonmuutos" nyt noin kovasti menee tunteisiisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Yrittääkö avaaja väittää, ettei ilmasto olisi muuttunut ja lämmennyt?

    sademetsien hävityksen mukaisesti ilmasto on muuttunut

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Yrittääkö avaaja väittää, ettei ilmasto olisi muuttunut ja lämmennyt?

    ilmasto muuttuu aina on ollut lämpökkausia ja jääkausia
    Sademetsien tuhoaminen on pahin tapa muuttaa ilmasto

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    sademetsien hävityksen mukaisesti ilmasto on muuttunut

    Miten on sademetsiä tuhottu? Propagandan mukaan amazoni oltaisiin hakattu aukeaksi 2000 luvun alkuun mennessä. Käykää tarkastamassa ilmakuvista mikä onkaan sademetsien tilanne.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍒 ­N­­y­­­m­­­f­o­­m­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17817563Q

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ilmastohumpuuki alkaa hiipumaan.

Äänestä

Kasvihuoneilmiöhän on tieteellisesti todistettu ja vain tyhmät tai köyhät kiistää sen. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
Siitä voi keskustella mitä yhden ihmisen teot siihen vaikuttaa mutta jos tekoja valtiot tukee tyhmiltä keräämillään varoilla niin mikäs siinä

Äänestä
  • Anonyymi
    2023-04-09 16:37:25

    Näin se menee. Vähääkään vakavasti otettava debatti ei kiistä ilmastonmuutoksen olemassaoloa. Ainoastaan vääntöä käydään siitä, mikä osuus ilmastonmuutoksesta on ihmisen toiminnasta johtuvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Anonyymi
    2023-04-09 16:37:25

    Näin se menee. Vähääkään vakavasti otettava debatti ei kiistä ilmastonmuutoksen olemassaoloa. Ainoastaan vääntöä käydään siitä, mikä osuus ilmastonmuutoksesta on ihmisen toiminnasta johtuvaa.

    Ilmasto on aina muuttunut ja sen kuuluukin muuttua. Ilmasto ei ole mikään staattinen olotila eikä sen muutosta pysty ihminen estämään joillakin YK:n julkilausumilla

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ilmasto on aina muuttunut ja sen kuuluukin muuttua. Ilmasto ei ole mikään staattinen olotila eikä sen muutosta pysty ihminen estämään joillakin YK:n julkilausumilla

    Anonyymi
    2023-04-09 18:18:49

    Olet siis sitä mieltä, ettei kannata eikä varsinkaan tarvitse tehdä mitään?

    Siinäpä dilemma, kumpaa uskoa. S24 ilmastomuutosdenialistia vai maailman tiedeyhteisöä?

    https://www.europarl.europa.eu/factsheets/fi/sheet/72/ilmastonmuutoksen-torjuminen

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyse ei ole siitä mitä sinä teet vaan miten rajoittaa muiden kuin oman poliittisen tai ideologisen kannattajakunnan elämää.

    Äänestä

ilmastonmuutosuskonto on vanha alkuperäiskansojen tapa sielläalttarilla vedetiin
kaula poikki uhrilta ilmaston lepyttämiseksi nyt virheet papit vievät rahamme
ilmaston muutamisesi

Äänestä

Miksi gröönlanti oli ennen vihreä.

Äänestä

Samat ihmiset, jotka 70-luvulla huusivat, että maailmanloppu tulee, koska seuraava jääkausi on ovella, huutavat nykyään, että ilmasto lämpenee ihmisen toimien vaikutuksesta.
Ne samat tutkijat kävivät muuten siellä Epsteinin saarella pitämäss konferenssejaan.
Saatiinko päätöslauselmiin sopivia kompromisseja videoiden avulla?
Tosiasiassa muutosta on aina tapahtunut suuntaan jos toiseenkin. Mitä vaikutti se pienehkön tulivuoren purkaus viime vuonna Tongalla? Purkaus lisäsi 10% vesihöytyä koko maapallon ilmakehään 4 kilometrin yläpuolelle. Miksi nuo asiantuntijat eivät ole kertoneet, mitä tuo vaikutti lämpötiloihin? Vai onko media taas kerran hiljaa asiasta, joka sotii ilmastoagendaa vastaan? Entä mitä sitten, kun taas koittaa ajanjakso, jolloin tulivuoret ovat todella aktiivisia?

Äänestä

Varmaakin ihan huomaamattasi unohdit noiden "tutkijoiden" nimet?

Äänestä

ilmastonmuutos uskonto oli alkuperäiskansojen tapa jossa papit alttarilla
katkovat kauloja lepyttääkseen jumalia nyt virheet tekevät samaa täällä
ryöstämällä rahat asukkailta

Äänestä

En todellakaan.

Äänestä
  • Edellä kiistellään tuleeko ilmastonmuutos vai ei.
    En puutu siihen mutta vielä tärkeämpi mielestäni on se että jos todetaan että ilmastonmuutos on tulossa niin miten se saataisiin torjuttua ilman että jottenkin maiden me ensin aatteella ihmisryhmät, ammatit ja elinkeinot siitä kärsivät kun taas jotkut suuret saastuttajamaat jatkavat vielä pitkään päästöjensä lisäämistä ja näin pystyvät tuottamaan halvalla hyödykkeitä joita "me ensin" maat sitten ostavat kun saavat halvalla.
    Vielä tärkeämpää on huomata että "me ensin" maat eivät pysty maapallon ilmastoa pelastamaan ellei isot maat ensin lopeta päästöjensä lisäämistä.
    Suomen päästöt ovat n. 0,04 miljardia tonnia ja neljän suurimman saastuttajamaan yli 20 miljardia tonnia ja kun nämä lisäävät niitä vielä ainakin vuoteen 2030 saakka 10 %:lla eli yli 2 miljardilla tonnilla niin "me ensin" vaatteella ei sitä saa alenemaan kuin 1,96 miljardiin tonniin.
    Onko tämä tulos sitten kaiken sen vaivan arvoinen mitä Suomenkin kansa saa kärsiä nahoissaan ja ilmaston kannalta tilanne vain pahenee.

    Äänestä

Aloittaja laitas linkki tutkimukseen jossa noin sanotaan? Nimenomaan ilmaston lämpeneminen on tieteen itsensä havaitsema tulos, vaikka uskonolliset denialistit yrittävät kiihkeästi todistaa jotain muuta. Onko siis Petteri Taalaskin hurahtanut uskontoon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tutkijoiden mukaan maallistuneessa länsimaailmassa kristinuskon on korvannut ilmastonmuutosuskonto. Tähän hairahtuneet käyttäytyvät samalla tavalla kuin kristinuskovaiset ennen vanhaan. Heidän mielestään syntiä ovat monet arkipäivän asiat, kuten vaikkapa polttomoottoriautolla ajaminen. Tämän takia he ovat valmiita ostamaan kaksi kertaa kalliimman sähköauton, eli pulittavat kymmeniä tuhansia euroja enemmän vain pitääkseen omantuntonsa puhtaana. Ja he myös oikeasti uskovat osallistuvansa maailman pelastamiseen tällä tavoin. Myös kanssauskovaisten mielipiteet täytyy ottaa huomioon, eli mitähän he ajattelisivat jos köröttelisin bensa-autolla.

Lisäksi synniksi koetaan mm. lihan syönti, hehkulamppujen polttaminen, sekä lentäminen etelänlomille.
😁😆😄🤔🙄🤣🤪

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu