Suomalaisen kulttuurin pisnesmahdollisuudet

Tuore startup-yritys aikoo ryhtyä myymään juopuneille kahluualtaita. Mikäli Suomen jalkapallomenestys jatkuu, allasmarkkinoista odotetaan satojen miljoonien eurojen uutta liiketoimintaa.

Havis Amanda marraskuussa, sateenvarjoa kantaa joku etualalla, suihkulähteessä ei ole vettä
Kahluualtaassa olisi luonnollisen kokoinen Havis Amanda -veistos.
“Kuluttaja saisi täyttöpanoksella varustetun kahluualtaan olutpakkauksensa mukana”, Makisenjantsu-yrityksen toimitusjohtaja Jantsu Mäkinen valottaa.

“Altaan keskelle täyttyisi luonnollista kokoa oleva Havis Amanda jalustoineen. Samaan pakettiin kuuluu myös päähän asetettava kamera, joka striimaa omassa altaassaan riemuitsevan ihmisen juhlinnan suorana nettiin. Näin hän ei joudu odottelemaan minkään mediatalon kuvausryhmää.”

Kahluuallas mahdollistaisi vedessä ilakoimisen myös sellaisilla paikkakunnilla, joilla ei ole omaa suihkulähdettä.

Vantaalainen jalkapallofani Timo Marttila on ideasta varovaisen innostunut. Yhtä ottelua varten hän arvelisi ostavansa vähintään neljä kahluuallasta.

“Viime perjantaina jouduin kiipeämään liikennemerkkiin, lipputankoon ja Havis Amandan patsaaseen ennen kuin juhlatunnelmani oli sopiva”, Marttila kertoo.

“Olisin halunnut kavuta myös presidentinlinnan parvekkeelle, mutta pikkumainen poliisipartio esti aikeeni.”

Slushista riskirahoitusta

Jantsu Makisen mukaan hänen kahluuallasyhtiönsä lähtee hakemaan Slushista vähintään kymmentä miljoonaa euroa.

“Lisärahoitusta tarvitaan. Emme vielä ole onnistuneet ratkaisemaan, miten mukana kuljetettavaan kahluualtaaseen saadaan äkillisessä juhlatilanteessa riittävän nopeasti vettä. Tosin onhan Havis Amandan suihkulähdekin marraskuussa tyhjä, eikä veden puute mitenkään vähennä sen suosiota.”

Myös kylpypaljuja valmistava juukalainen Honkapalju tähtää samoille markkinoille mutta toisenlaisella konseptilla.

“Kauppatorin suihkulähteen paikalle voisimme pystyttää lämmitettävän kylpytynnyrin, josta kohoaisi kelohongasta veistetty Havis Amandan kopio”, Honkapaljun toimitusjohtaja Veli Paljunen sanoo.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ehkä voitonhuumaiset voisi usuttaa kirkkorakennuksiin 🤣

Äänestä

Tuoteperheessä on pieni puute, mutta se on helposti paikattavissa aitosuomalaisella Jytky-Junalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuore startup-yritys aikoo ryhtyä myymään juopuneille kahluualtaita. Mikäli Suomen jalkapallomenestys jatkuu, allasmarkkinoista odotetaan satojen miljoonien eurojen uutta liiketoimintaa.

Havis Amanda marraskuussa, sateenvarjoa kantaa joku etualalla, suihkulähteessä ei ole vettä
Kahluualtaassa olisi luonnollisen kokoinen Havis Amanda -veistos.
“Kuluttaja saisi täyttöpanoksella varustetun kahluualtaan olutpakkauksensa mukana”, Makisenjantsu-yrityksen toimitusjohtaja Jantsu Mäkinen valottaa.

“Altaan keskelle täyttyisi luonnollista kokoa oleva Havis Amanda jalustoineen. Samaan pakettiin kuuluu myös päähän asetettava kamera, joka striimaa omassa altaassaan riemuitsevan ihmisen juhlinnan suorana nettiin. Näin hän ei joudu odottelemaan minkään mediatalon kuvausryhmää.”

Kahluuallas mahdollistaisi vedessä ilakoimisen myös sellaisilla paikkakunnilla, joilla ei ole omaa suihkulähdettä.

Vantaalainen jalkapallofani Timo Marttila on ideasta varovaisen innostunut. Yhtä ottelua varten hän arvelisi ostavansa vähintään neljä kahluuallasta.

“Viime perjantaina jouduin kiipeämään liikennemerkkiin, lipputankoon ja Havis Amandan patsaaseen ennen kuin juhlatunnelmani oli sopiva”, Marttila kertoo.

“Olisin halunnut kavuta myös presidentinlinnan parvekkeelle, mutta pikkumainen poliisipartio esti aikeeni.”

Slushista riskirahoitusta

Jantsu Makisen mukaan hänen kahluuallasyhtiönsä lähtee hakemaan Slushista vähintään kymmentä miljoonaa euroa.

“Lisärahoitusta tarvitaan. Emme vielä ole onnistuneet ratkaisemaan, miten mukana kuljetettavaan kahluualtaaseen saadaan äkillisessä juhlatilanteessa riittävän nopeasti vettä. Tosin onhan Havis Amandan suihkulähdekin marraskuussa tyhjä, eikä veden puute mitenkään vähennä sen suosiota.”

Myös kylpypaljuja valmistava juukalainen Honkapalju tähtää samoille markkinoille mutta toisenlaisella konseptilla.

“Kauppatorin suihkulähteen paikalle voisimme pystyttää lämmitettävän kylpytynnyrin, josta kohoaisi kelohongasta veistetty Havis Amandan kopio”, Honkapaljun toimitusjohtaja Veli Paljunen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu