Demokratia päättyy äänestyskoppiin

Suomi suomii joitakin valtioita oikeusvaltioperiaatteen ja demokraattisen päätösvallan puuttumisesta. Suomi on kuitenkin itse mallimaa näiden kiertämisessä. Edellisissä eduskuntavaaleissa muodostettiin kansan tahdon vastainen hallitus ja mitä ilmeisimmin niin tapahtuu tälläkin kerralla. Perustellusti voitaneen sanoa, että Suomessa demokraattinen päätöksenteko päättyy äänestyskoppiin? Mikään ei muutu. Ajopuuna mennään kansallisen päätäntävallan osalta.
686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä höpiset. Rinteen/Marinin enemmistö-hallituksella oli edellisen vaalin jälkeen selvä enemmistö kansanedustajia. SDP, Kepu, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP olivat hallituspuolueita.
Vaalien äänikuningatar oli viime vaalissa Sanna Marin, josta Suomeen saatiin erittäin hyvä ja osaava pääministeri nuoresta iästään huolimatta.

Marinin kaudella selvisimme onnistuneesti vaikeasta covid-19 pandemiasta, ikäihmiset säästyivät hengissä, terveydenhoito-kapasiteetti riitti, kunnes saimme rokotukset.
Pandemian jälkeen seuraava kriisi oli Ukrainan sota, jota seurasi Venäjän kaupan loppu ja energiakriisi. Energiakriisiä pahensi Venäjän kaasun tuonnin loppuminen, kun saksalainen Uniper oli ajautumassa konkurssiin ja Fortum oli ostanut Uniperin osake-enemmistön v. 2017, kun persut olivat Sipilän (kepu) hallituksessa kokoomuksen lisäksi.

Marinin hallituksen Eurooppa-ministeri hoiti hyvin tehtävänsä ja Fortum ei ajautunut konkurssiin.

Marinin hallituksen aikana vaikeita kriisejä hoidettiin hyvin, myös energiakriisi. Joten voimme olla tyytyväisiä, että työllisyys ja kasvu ovat jatkuneet myös kriisien aikana ja taantumasta näyttää tulevan Suomen osalta pieni, elleivät kokoomus ja persut pääse yhteistyössä hallitukseen leikkaamaan pieni-ja keskituloisilta kuten teki Sipilän hallitus, jossa persut olivat mukana.

Toisen asteen koulu-uudistus oli Marinin hallituksen suurin saavutus, joka tuottaa tulosta pitkälle tulevaisuuteen.
Emme myöskään unohda Marinin hallituksen sote-uudistusta, joka tasa-arvoistaa sote-palveluja, kun yksityisen sektorin kalliit erikoislääkäri ynnä muut palvelut eivät vie kohtuuttoman paljon verorahoja julkisen sektorin palveluista.

Äänestä
  • Lasket jotakin muuta asiaa... Demareiden lisäksi Kokoomus ja Perussuomalaiset olisivat kuuluneet kansan tahdon mukaisesti hallitukseen. Voimme vain kuvitella kuinka paljon paremmassa taloustilanteessa Suomi olisi ollut, kun hallitusohjelma olisi sorvattu näille puolueille ja asioita hoidettu "oikealla" kokoonpanolla.
    Tällä kerralla kansan tahdon mukaisesta hallituksesta pitäisi löytyä ainakin Kokoomus, Perussuomalaiset, SDP. Tällaisella hallituksella olisi mahdollista vaikuttaa yhteiskunnan asioihin.

    Äänestä

  • Suomi on nyt edellisen hallituksen jälkeen kaikessa niin solmussa, että saako tätä valtakuntaa enää kukaan kuntoon.

    Äänestä

Pissaliisa viisikko melkein tuhos Suomen!

Äänestä
  • Melkein??? Olen kanssasi samoilla linjoilla, mutta käyttäisin positiivin sijaan superlatiivia. Suomen hyvinvointivaltio on nyt täydellisesti tuhottu.

    Äänestä

Demokratiasta puheenollen, Natoon liittymisestä olisi pitänyt järjestää kansanäänestys. Sen sijaan että asia ratkaistiin pienellä gallup-otannalla.

Suomessa ei myöskään ole sananvapautta; media julkaisee osatotuuksia ja jättää tärkeät asiat vaille huomiota, mm. ukrainalaisten tekemät ihmisoikeusloukkaukset ja korruption.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi suomii joitakin valtioita oikeusvaltioperiaatteen ja demokraattisen päätösvallan puuttumisesta. Suomi on kuitenkin itse mallimaa näiden kiertämisessä. Edellisissä eduskuntavaaleissa muodostettiin kansan tahdon vastainen hallitus ja mitä ilmeisimmin niin tapahtuu tälläkin kerralla. Perustellusti voitaneen sanoa, että Suomessa demokraattinen päätöksenteko päättyy äänestyskoppiin? Mikään ei muutu. Ajopuuna mennään kansallisen päätäntävallan osalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu