Ei ole tullut putlerille pisteitä yhdessäkään erässä taistelussa Natoon päin kallellaan olevaa länttä vastaan.
-putler luuli että Ukraina kukistuu alle kahdessa viikossa eikä länsi Nato maat mukaan lukien tue Ukrainaa.
-Taistelutahto on ollut Ukrainalaisilla aivan jotain muuta kuin puna-armeijan ryöstö ja raiskaus jengiläisillä.
-Nolosti häntä koipien välissä Kiovan piirittäjät ajettiin pois ja suuri joukko jäi lannoittamaan Ukrainan viljavaa maaperää.
-moskva laivan tuho oli valtava epäonnistuminen punaisille raiskaajille.
-krimin siltaan onnistuttiin iskemään vaikka ilmatorjunnan piti olla siellä parasta sorttia.
-Hersonista oli pakko luopua.
-kalsarihousu myrkyttäjä luuli että energia infraan iskeminen lopettaa Ukrainan sotimisen, saman virheen teki muuten isä aurinkoinen talvella 44 kun Helsinkiä pommitti luullen että Suomi anelee rauhaa ilman ehtoja pommitusten takia.
-iivanoiden talous sakkaa vähitellen ja ruplankin kurssi vain massiivisilla tukitoimilla on nuinkin vahvana pysynyt.
-putlerin valtakausi voi olla lähempänä mitä luullaankaa joten voimme sanoa että KIKKELIS KOKKELIS mitäs läksit. PÖLÖJÄ ukko ja vielä suat hiiliä lapijoija talliinin kanssa.
KEHU KEHU APUVA APUVA sannoo pikku ukko jolla sisärenkas paestaa ja TENA on myötääsä märkänä, ETURESSUA pakottaa eekä LIHHOO PIÄSE ENNEE IKÄNÄ piilottelemmaa huasteloo kalsarhoosumyrkyttäjä.
VOE MAHOTON nyt luirahti jo mämmiäkiin Suomesta varastettuihin kalsareihin VAEKKA VUAN ILIMOJA ON TARKOTUS piästellä.
EPPÄILLÄ tuota soppii sano shoigu kun putler sano että sota on ohi sorsanmehtuuseen 2022 männessä.
Laitoin tänne loppuu sellaisia tv sekä murre lauseita niin trollitehtaan huonosti
palkatut joutuvat pinnistelemään kuinka vastata. Laittakaa te muutkin Suomalaiset sellaisia sanoja ettei pietarin trollitehtaan käännösohjelma niistä selviydy.
venäjä-Länsi 0-3
97
983
Vastaukset
- Anonyymi
r.......n itkijälle järkyttävä tappio
- Anonyymi
Eipä ole putlerilla ollut rohkeutta edes yhtä risteilyohjusta ampua Suomeen edes silloin kun ei oltu vielä Natossakaan !!
Miksiköhän ?
Kalsarihousumyrkyttäjää pelottaa laajentaa raiskaus ja ryöstö operaatiotaan !
Minkähän verran niitä iivanoita olisi kylmänä jos joutuisivat sotaan Naton tukeman Ukrainan kanssa ? Nythän käydään erikoisoperaatiota.
Nunnuka nunuka lailaa lailaa.
Talvisotahan oli punapetojen mielestä vain rajakahakka mutta siitä huolimatta 200000-350000 petoa jäi lannoittamaan itärajan metsänkasvua vaikkei kahakan kesto ollut kuin 105 päivää. - Anonyymi
Länttä? Mikä se on?
- Anonyymi
Åland - Länsi 3 - 0
Koulutappa Sauli Natoa ja esittele Ahvenanmaan DEMILITARISOITU ALUE, jottei Suomen heikkoselkäisten Hornettien tarvitse lennnelllä Rissalasta Ahvenanmaan DEMILITARISOIDUN alueen rajalle kuvaamaan esim. Britti-HOMOJEN aleloukkauksia.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/2022/01/ALAND.jpg- Anonyymi
” Suomen heikkoselkäisten Hornettien tarvitse lennnelllä Rissalasta”
Alkaa mennä komiikan puolelle? ” Suomen heikkoselkäisetHornetit” ovat lentäneet kovassa palvelukäytössä jo 35 vuotta Suomessa samalla kun aiemmat ”vahvaselkäiset” Mig-21:t lensi vain runsaat kymmenen vuotta!
SILTI Hornetteja tarjotaan yhä loppukäyttöön Ukrainaan!? Putinisti puhuu asioista, joista ei itse ymmärrä yhtään mitään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Suomen heikkoselkäisten Hornettien tarvitse lennnelllä Rissalasta”
Alkaa mennä komiikan puolelle? ” Suomen heikkoselkäisetHornetit” ovat lentäneet kovassa palvelukäytössä jo 35 vuotta Suomessa samalla kun aiemmat ”vahvaselkäiset” Mig-21:t lensi vain runsaat kymmenen vuotta!
SILTI Hornetteja tarjotaan yhä loppukäyttöön Ukrainaan!? Putinisti puhuu asioista, joista ei itse ymmärrä yhtään mitään!Olet väärässä.
https://yle.fi/a/74-20010573
(Brittitiedustelu) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Suomen heikkoselkäisten Hornettien tarvitse lennnelllä Rissalasta”
Alkaa mennä komiikan puolelle? ” Suomen heikkoselkäisetHornetit” ovat lentäneet kovassa palvelukäytössä jo 35 vuotta Suomessa samalla kun aiemmat ”vahvaselkäiset” Mig-21:t lensi vain runsaat kymmenen vuotta!
SILTI Hornetteja tarjotaan yhä loppukäyttöön Ukrainaan!? Putinisti puhuu asioista, joista ei itse ymmärrä yhtään mitään!Suomalaiset niitä Hornetteja haluais Ukrainaan lahjoittaa Ukrainalaisten jatkuvista pyynnöistä johtuen.
Suomen heikkoselkäisetHornetit” ei kauan Ukrainassa lennä. Aivan sama katkeeko ranka vai ammutaanko se pillun päreiksi. Minuuteissa mitataan kokonaislentoaika.
Agressiivinen mankuminen ja kerjuu alkaa kantaa hedelmää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset niitä Hornetteja haluais Ukrainaan lahjoittaa Ukrainalaisten jatkuvista pyynnöistä johtuen.
Suomen heikkoselkäisetHornetit” ei kauan Ukrainassa lennä. Aivan sama katkeeko ranka vai ammutaanko se pillun päreiksi. Minuuteissa mitataan kokonaislentoaika.
Agressiivinen mankuminen ja kerjuu alkaa kantaa hedelmää?Ihan sama. Suomi joka tapauksessa luopuu niistä horneteista kun uudet koneet tulee. Suomella ei ole varaa ylläpitää kahta laivuetta hävittäjiä. Menkööt hornetit Ukrainaan. Kierrättäminen on ekologista.
- Anonyymi
kohta ei ole ukrainaa olemassa ,mitäpä natokiimainen vähäälyinen latelammas siihen sanoo.
- Anonyymi
Naton loppu BÄÄÄÄÄÄ!
Jos olet sitä mieltä, että suurehkon valtion tuhoaminen kartalta ja se asukkaiden orjuuttaminen olisi iloinen asia, paikkasi on tahdonvastaisessa hoidossa. Pitkäksi aikaa.
- Anonyymi
Siellä viipurissa villasukkien myyjillä on tulot nollissa kun vähät ryöstäjien rahat vuotavat sotimiseen ja turistit eivät tuo länsivaluuttaa.
Kiinalaiset saavat evukkaasti venäläisiä firmoja kohta ostell - Anonyymi
Ei onnistunut putinin peloittelu kamppanja eikä etupiiri vaatimukset kun nyt Suomikin on Naton jäsen ja loppuvuodesta Ruotsikin.
Kuinka siellä suu pannaan tiltujen ja trollien joukossa kun tappioita tappion perään koetaan ?
Tiedä vaikka teijän pölövästiin palakkoja leekataan.
Suomen hotelleissa ollaan huomattu että vähemmän varastetaan aterimia, pyyhkeitä, saippuoita sekä liinavaatteita kun sieltä itärajan takaa ei ole kaikki täällä demokraattisessa sivistysvaltiossa käymään.
Onks lavrovia näkyny, nunnuna nunnuka lai lailaa. silimien vällii kyllää juu. - Anonyymi
Roisto duumalta keinot vähissä kun eivät pysty suomeakaan vastaan tekemään muuta kuin verkkohäirintää.
Kotimaassaan eivät saa muuta aikaan kuin pitempiä tuomioita ja avoimista ikkunoista ihmisten pudottamisia.
Tuorein tapaus on kun kolminkertaisen käsipallon venäjän mestarin kohtaloksi langetettiin kahdeksannesta kerroksesta alas heittäminen.
Liekkö syynä olleet raiskausten, kidutusten ja ryöstelyn tuomitseminen vai sitten asevelvollisuutta pakoilu.
Kertokaapa sieltä pietarista valeuutistehtaastanne tiltut kumpiko oli tässä tapauksessa tuomion syy ?- Anonyymi
Ei Heikko Rankaisen Hornetin selkä vahvistunut yhtään Nato Tiltun katkerasta vuodatuksesta huolimatta!
Ne on annetava Ukrainan käyttöön! Anonyymi kirjoitti:
Ei Heikko Rankaisen Hornetin selkä vahvistunut yhtään Nato Tiltun katkerasta vuodatuksesta huolimatta!
Ne on annetava Ukrainan käyttöön!Annamme mieluummin sinut.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Annamme mieluummin sinut.
Äitiskö sano?
Anonyymi kirjoitti:
Äitiskö sano?
Tiltu haluaa taas keskustella omalla tasollaan, jolla hän kokee pärjäävänsä. No hyvä on: Äitiskö sano?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitiskö sano?
Äitiskö sano?.
- Anonyymi
Myös putinistille muilutukset itärajalle voodaan aloittaa,,saavat ilmaisen kyydin onnelaansa.
- Anonyymi
Huvittavaa seurata täällä kun joku Pekka Savosta luulee tietävänsä mitä Putin haluaa.
- Anonyymi
Energia sodan hävisi bunkkeri vaari 0-3.
Yli kolmas osan valtion budjetista vie virma nimeltään red star ryöstö ja raiskaus and putin"s master chef oy.
Toimitusjohtajanaan mister latiiimir putin jalkojen välissä kopio tena.
Kohta joudutaan ottamaan vararahastot käyttöön koska tulot vähenee ja menot kasvaa niin paljon ettei pietarin trolli tehtaan "työntekijöille" pystytä enää tarjoamaan edes venäläistä kovaa vessapaperia.
Hyi helekkar kuinka vennään mualla aina haisi viemäri hotelleissakin, lienee rakennustaitokin meleko heekko. kehu kehu
Suomen ykkös tiltukaan (juhan backman) ei ole päässyt käymään useaan vuoteen venäjällä ilotytöissä vaan ludmiloiden ja nadashojen on ollut pakko tulla toimeen ilman backmanin euroja.
- Anonyymi
Olipa niin hauska tuota aloitusta lukea, nokkelia oivalluksia murteella.Ettei tässä juuri lisättävä jäänyt,muuta kun halveksia täytyy kalsarinmyrkyttäjä putinin toimia.
- Anonyymi
En ole saanut Bahmutista yhtään tappiota.
Kukahan on?
Varmaan joku Nato-LOINEN on kokenut tappioita sielä suunnalla? - Anonyymi
Bunkkeri papalta on keinot vähissä millä rankaista uusia natoon liittyjiä, vai mitä itä pedot ovat yrittäneet ?
-jauhe kirjeet lähetystöön
- edustoston raha tilien jäädytykset.
- kyber iskut joista itäiset ali-ihmiset vaan joutuvat naurunalaisiksi kun eivät pahempaan häirintään pysty.
-gps häirintä itämerellä.
- epätoivoista tiltujen huutelua netissä ja pelkoa että "työpaikka" menee alta.
Millä sitä sitten ostaa perheelle kaalikeitto ainekset ja sätkätarpeet jos kalsarihousu myrkyttäjän hallinto kaatuu ?
Jääpi ikuiseksi haaveeksi tiltujen saada kunnollista vessapaperia venäjälle kun omat tehtaat venäjällä eivät osaa niitä valmistaa. - Anonyymi
Tekee mielen iloiseksi kun Putin hävittää maapallolta puna-armeijan perustajat.
- Anonyymi
Puna-armeijan perustaneet neuvostoliittolaiset ovat jo kuolleet ajat sitten eikä puna-armeijaakaan ole ollut enään olemassa vuosikymmeniin .
Olet hieman ajastasi jäljessä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puna-armeijan perustaneet neuvostoliittolaiset ovat jo kuolleet ajat sitten eikä puna-armeijaakaan ole ollut enään olemassa vuosikymmeniin .
Olet hieman ajastasi jäljessäPuna-armeijan perustaneet neuvostoliittolaiset ovat jo kuolleet ajat sitten eikä puna-armeijaakaan ole ollut enään olemassa vuosikymmeniin .
Olet hieman ajastasi jäljessä
Ei ole kysymys ajasta vain periaatteellisesta totuudesta- tänä päivänä! Sanotaanko sitten näin-VENÄLÄISET ÖRKIT-
- Anonyymi
Mihin ammattiin jääkaappivarkaiden raiskaajien tiltut joutuvat kun venäjällä valta vaihtuu !
Energia sodan venäjä jo hävisi eikä kiina ryhdy rakentamaan kaasuputkea venäjältä eikä mongolien jälkeläiset saa aikaan tällä vuosikymmenellä aikaan putkea jolla olisi sama kapasiteetti kuin itse tuhotussa itämeren putkissa. - Anonyymi
Länsi se on hävinnyt Venäjälle.
1. Pakotteissa, jotka ovat iskeneet EU alueelle huomattavasti pahemmin kuin venäjälle.
2. Energialähteiden hintojen nousu on aiheuttanut tuotanokustannusten nousun lännessä.
3. EU alueen taloudellinen alamäki on tulosta EU maiden aikaanssamista pakotteista. Nyt Teollisuus karkaa euroopasta.
4. Itäsuomi on kaikessa hiljaisuudessa huimassa talouden syöksykierteessä kun kylpylät ja kauppakeskukset ovat vailla asiakkaita. Sehän oli yksi miljoona päivässä menetykset.
5. Länsi on sotilaallisesti hävinyt Venäjälle, joka on osoittanut sen aseiden ja asejärjestelmien paremmuuden länsiaseisiin verrattuna.
6. Länsi on tyhjennetty länsiaseista, jotka ovat tuhottu ukrainassa. Esim. USA joutui anomaan 155 kaliperin tykistön ammuksia Etelä-Koreasta, kun koko muu länsi oli jo koluttu ja tyhjennetty. Eli lännen sotilallinen uhkataso on pienentynyt, aseiden vähenemisen kautta. Mitä hampaaton impotentti Nato voi tehdä?
Joten voidaan arvioda lännen ja Venäjän suhteet 7- 0, Venäjän hyväksi.EU:n ja Suomen taloudet ovat tänäkin vuonna kasvussa, toisin kuin Venäjän ja öljyn ja kaasun hinnat ovat suurinpiirtein samoja ennen kuin Venäjä laajensi sotaansa viime vuonna. Haluaisitko korjata viestiäsi? Lisäksi mikään länsimaa ei ole luopunut juuri muusta kuin vanhasta varustoalustostaan Ukrainalle, esim. yhtään kehittynyttä länsihävittäjää ei vielä ole annettu. Venäjä sen sijaan joutuu viemään rintamlle jo 1950- ja 60-luvuilla va,mistettua kalustoa.
https://economy-finance.ec.europa.eu/economic-forecast-and-surveys/economic-forecasts/spring-2023-economic-forecast-improved-outlook-amid-persistent-challenges_en
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-talouden-ennakoidaan-kasvaneen-yllattavan-paljon-alkuvuonna-ekonomisti-menee-talousennusteet-uusiksi/8699622Dollarinhan piti romahtaa teidän tilujen mukaan jo silloin, kun Neuvostoliitto vielä oli olemassa.
- Anonyymi
No voe tokkiisa ku putlerille tul kuset hoosuun kun wagnerin äijät lähtivät ajjoo jyristelemmään sotilakuluneuvoilla pahanhajuista moskovaa kohti heti lauantai kukon laalun aikaan.
Matkoo on vielä moskovaan kakssattoo kilometriä kokki kaverin jookoilla mutta puna raiskaajien ylipäällikkö latimir putler lähti omalla lentokonneella pakoselle hyvissä aoin, liekkö männy pietariin johonnii muan alle suojaan vai oisko lentännä lätkäkaveri "lukan" luokse.
Uhmakkaasti essiinnyttään mutta tositilanteesa kuset lasketaan hoosuun.
Tiltutkin ovat aivan aseettomia kun tosiasioita latelen. - Anonyymi
nO VOE MAHOTON paikka kun suosikki kenraalit pettivät ukin, salaliittoja juonivat selän takana, mihin sitä ennee voep luottoo.
Siitäs sait, mitäs läksit, KEHU KEHU KIKKELIS KOKKELIS.- Anonyymi
nO VOE MAHOTON paikka kun suosikki kenraalit pettivät ukin, salaliittoja juonivat selän takana, mihin sitä ennee voep luottoo.
Siitäs sait, mitäs läksit, KEHU KEHU KIKKELIS KOKKELIS.
Juu-KYLLÄ ja Kikkelis kokkelis mitäs läksit..nii..iiin! lisenssi tenat persiissä Kääpiöllä ja erikoistilauksesta pumpatut! kestää ladata eritteitä vaihto vain kerran viikossa! 👈🤣✌
- Anonyymi
On se valtava pettymysten viikko putlerilla kun Ruotsi pääsee Naton jäseneksi ja toinen VALTAVA arvovalta tappio on tulossa kunhan Bahmutin saartorengas umpeutuu ja bahmutin hallinnan terroristivaltio venäjä menettää !
SILIMIEN VÄLLII ,,,,,,,,, JUU- Anonyymi
On se valtava pettymysten viikko putlerilla kun Ruotsi pääsee Naton jäseneksi ja toinen VALTAVA arvovalta tappio on tulossa kunhan Bahmutin saartorengas umpeutuu ja bahmutin hallinnan terroristivaltio venäjä menettää !
SILIMIEN VÄLLII ,,,,,,,,, JUU
NÄIN ON MUALIMA TÄNNÄÄ! 👈🤣✌
- Anonyymi
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6144005
Kolme Venäjän hallintoa kritisoinutta toimittajaa myrkytetty Euroopassa - Anonyymi
Nolo juttu kun putleri ei uskaltanut lähteä afrikkaan brics maiden kokoukseen koska siellä olisi laitettu ukki tyrmään.
HELLAN LETTAS KUN PELOTTAA NIIN ettei uskalla enää lähteä minnekkään.
Läntiseen sivistysmaahan ei ole enää ikinä tulemista bunkkeripapalla eikä uskallus riitä enää edes kotimaasssa liikkua ihmisten ilmoilla. - Anonyymi
VOE MAHOTON PAIKKA kun krimin niemi käy vaaralliseks paikaks itä nuapurin raiskaajille ja ryöstäjille.
Upoksissa kulukevat venneet räjähtellöövät telakalla ja it- miesten kalliit kamppeet männöövät tuhannen p:::::lun palasiks.
MITÄS LÄKSIT RAJAN TAAKSE, YHY YHY KIKKELIS KOKKELIS.- Anonyymi
MITÄS LÄKSIT RAJAN TAAKSE, YHY YHY KIKKELIS KOKKELIS.
Näin on >
https://www.youtube.com/watch?v=b9wusS-U-s0&ab_channel=JussiTV
Mitäs läksit niii..iiin!
- Anonyymi
Sitäkö nuo kolme ruksia juuri saapunen Abrams-panssarivaunun kyljissä tarkoittavat?
https://t.me/DUMBSandCloning/495289
ARRIVED and already taken out
>>> SCRAP METAL
⚡️Ukrainian DRG M1A1 Abrams ODS tank was destroyed on an underwater minefield in the Dnipropetrovsk direction - Anonyymi
voe mahoton paekka ku tiponmunien hinta on karannu nii korkeeks ettei tavan työläisellä riitä ruplat kanan munnii.
Rupla menettää arvosa ettei siitä kohta ku perseen pyyhintää, eekähän siellä oo muutenkaa kunnollista paskapaperia. TIETÄÄHÄ TUON, KEHITYSMUA MIKÄ KEHITYSMUA- Anonyymi
VOE HELEVITTI KU EE SUA ENNEE LÄNNESTÄ KUNNON TENOJA.
Savonlinnassa kun putte kävi ensimmäisen ja viimeisen kerran Niinistön vieraana kertoivat ruokailun presidenteille järjestäneen ryhmän henkilöt kuinka putte haisi kuivuneelle kuselle kuin puliukko !! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VOE HELEVITTI KU EE SUA ENNEE LÄNNESTÄ KUNNON TENOJA.
Savonlinnassa kun putte kävi ensimmäisen ja viimeisen kerran Niinistön vieraana kertoivat ruokailun presidenteille järjestäneen ryhmän henkilöt kuinka putte haisi kuivuneelle kuselle kuin puliukko !!Savonlinnassa kun putte kävi ensimmäisen ja viimeisen kerran Niinistön vieraana kertoivat ruokailun presidenteille järjestäneen ryhmän henkilöt kuinka putte haisi kuivuneelle kuselle kuin puliukko !!
alako tuo keäpiö jo kyselemmään kuopijon torija suako sieltä pimmeita kalakukkoja! Marketista löytynnä xxxl- tenoja! ostetaan sitten Bambers -
Sinä ymmärsit hyvin
- Anonyymi
Joko alkaa sohvaperunoille selvitä, että kuliseissa Zelensky jo antautui ja Venäjä vetäytyy takaisin Dnepr-joen Itäpuolelle? Näin on sovittu jo Joulun neuvotteluissa.
Jos Nato yrittää samaa temppua, kuin niissä Turkissa tehdyissä sopimuksissa, joiden hylkääminen on maksanut Ukrainalle 450 000 lisäuhria, niin maahan ei taida jäädä sen jälkeen montakaan miestä, jatkamaan Ukrainalaisten sukupuita. Tämänvuotiset ohjushyökkäykset ovat näyttäneet, että Ukrainalla eikä sen Nato-kumppaneilla ole enää torjuntaohjuksia, maalinosoitustutkia ja vastaavia puolustukseen tarvittavia tarvikkeita. Nopea rauha on ainoa tapa säilyttää maa edes maailmankartalla. Muuten Saksa ja Puola vievät sen länsiosat ja Venäjä omansa jokien itäpuolella. Aivan kuten Putin sanoi vuodenvaihteen puheessaan..- Anonyymi
Lännessä tehdään suunnitelmia miten toimitaan Naton rajoilla kun venäjä sisäinen hajoaminen pääsee vauhtiin että saadaan pakolaiset pysymään rajojensa sisällä.
Asian suhteen täytyy valmistautua ajoissa se on hyvä. Putin Kalsarimyrkyttäjä on valehdellut paljon muutakin, niin kuin sinäkin. Neuvotteluja ei ole käynnissä eikä Ukraina ole häviämässä.
- Anonyymi
Aivan kuten Putin sanoi vuodenvaihteen puheessaan..
Onhan se Moskova TV- Oikea propaganda foorumi- pestään selväjärkiseltäkin aivot Fasismiin-
Kyllä ihana paikka Venäjä näyttää olevan-
https://www.youtube.com/watch?v=k98oSyz_7xA&ab_channel=MapPack
- Anonyymi
Putin on vielä niin nuori ettei hän osaa olla valtiomies.
Ennen tsaareina toimivat valkoisilla hevosilla ratsastavat jukurtti miehet jotka olivat 150 vuotiaita.
Putin ei taida ehtia opetella käytöstapoja. - Anonyymi
Putin ei päässyt edes ponin selkään.
- Anonyymi
Nato-Ukrainan sotavoimat kertovat ääni pelosta väristen ja itkua nieleskellen ja vapisten sitä, kuinka Venäjän ylväät asevoimat niittävät Ukrojen paskasakkia.
Tiltusta kotimaataan puolustavat ukrainalaiset ovat paskasakkia, kun eivät ymmärrä antautua ylväille ryöstöjoukoille.
- Anonyymi
Nato-Ukrainan sotavoimat kertovat ääni pelosta väristen ja itkua nieleskellen ja vapisten sitä, kuinka Venäjän ylväät asevoimat niittävät Ukrojen paskasakkia.
https://www.youtube.com/watch?v=gXDJr_P7jG8&ab_channel=NavySecrets
https://www.youtube.com/watch?v=Tgpv3ZlRdlI&ab_channel=U.SRedLines
https://www.youtube.com/watch?v=x-rnxMp2kSw&ab_channel=TheMilitaryShow
https://www.youtube.com/watch?v=1oxPh6ayaJs&ab_channel=TheMilitaryShow
https://www.youtube.com/watch?v=jtbR4tV46sg&ab_channel=TheMilitaryShow
https://www.youtube.com/watch?v=5Z1UAOf9-vQ&ab_channel=UKRAINETODAY
https://www.youtube.com/watch?v=oz00KrEBnCM&ab_channel=TheMilitaryShow
Onko linkkejä tarpeeksi? - Anonyymi
Nato-Ukrainan sotavoimat kertovat ääni pelosta väristen ja itkua nieleskellen ja vapisten sitä, kuinka Venäjän ylväät asevoimat niittävät Ukrojen paskasakkia.
Lisää linkit todisteeksi- ? Hah..hah...aaahhaa!! ET PYSTY et pysty Kikkelis kokkelis mitäs läksit-👈🤣✌
- Anonyymi
Lopetas jo tuo vihan lietsonta! Mitä oikein saat tuosta?
- Anonyymi
VOE MAHOTON PAEKKA.
Siellä kushoosu bunkker pappa miettii kööven kanssa joko pitäs laettoo köös kaalaa ku
Ruotsi PIÄSÖÖ NATON JÄSENEKS.
ee aattana vaikka kuinka ilimatteeks anto unkarin orbanille öljyä ja kaasua,
Passoo se lähettee itämerelle sotalaevat ku ympärillä on vaen Natomaeta.
MUSTALLA MERELLÄ KOLOMASOSA PUTEN LAEVOSTA ON TUHOTTU VAEKKA UKRAINALLA EE OO ETES MERIVOIEMIA !!! - Anonyymi
Venäläiset eivät kerää pisteitä, vaan etenevät voitokkaasti länteen päin naziukrainassa. Siinä ei jotku pisteet auta!!
- Anonyymi
Suomen on hyvä muistaa, mitä tapahtui noin 70 vuotta sitten. Antaisin lähinnä materiaalista tukea, kuten lääkkeitä.
- Anonyymi
Venäjä ei ole valtio se koostuu lukuisista pienistä oikeista muista valtioista, joita hallitsee älyllisesti alhainen ja sivistymätön rikollisjoukkio kremlistä käsin.
Nyky venäjän tulevaisuus on synkkä, isoja ratkaisemattomia ongelmia edessä jotka tulevat kaatumaan päälle, ne päättyvät verisesti venäjän sisällä. - Anonyymi
Ruplat vähenöö koko aian KUS HOOSUN valtiolta.
"Kaasu putki pitäs rakentoo entisen viereen mutta ku kiinan vanttera ukko ee ruppee maksamaan siitä yhtään vuan venäjän pitäs se maksoo ja rakentoo ite, V....TU kun kiinalaiset nappasivat meijän aatomarkkinoitakkii puolet ja meijän paras vientituote lada ja samara ee taho kelevata ennee kellekkää". Sa..tana ku minun paras yhtiökii gasprom ee suo nuita sivistyneitä eurooppalaisia rahastoo vuan lähes iliman pittää kaappoo käävä muihen kanssa ja jo on gasprom rahavaikeuksissa "
Näin se putleri katkerassa mielessään ajattelee kun miettii paljonko on elonpäiviä edessä ja tekeekö Hitlerin ratkaisun vai Göringin.
JI HAA JA NUNNUKA NUNNUKA LAI LAA LAA kun berbekissä lentokoneet tuhoutuivat ja jalostamoita vähän väliä tulipalot runtelevat, se mahorkka sätkien poltto on vaarallista siellä missä on bensiiniä, öljyä tai kerosiiniä. KIKKELIS KOKKELIS pölvästit venäläiset jotka eivät pysty edes kunnollista vessapaperia valmistamaan. - Anonyymi
Kremlin valehtelijoihin klubi se vuan jaksaa kertoo kuinka hyvin talloos voipi venäjällä.
Tuleva vuos näättää siltä että kansa on kadulla ja putlerille tulloo lähtö niinku käv assadille.
Se on venäjä iha bannaanivaltio jossa ruuan hinnan kohhoominen suap kansan kavulle jos ee sitä ennen puttte tapa ihteesä ja joku terve immeenen tule restentiksi. - Anonyymi
Se tuon itä- nuapurvaltion piäörkki on onnesa kukkuloilla kun piäsöö patsastelemaan trumpin rinnalla ja valokuvviin.
Luuloo että pystyy valehtelemalla nyt suamaan ukrainan kokonaan haltuusa, turhaluulo.
Kiova jiäp ikuseks unelmaks kushoosu putinilta.
Ne tulloo tiukat aiat venäläisille vaikka raaha tulissii loppuvuesta.
Aatelkeepa mitä tapahtuu venäjällä kun alkoholisoitunneet ja traumatisoitunneet rintamanukot palloovat sivviiliin, onko tuommosessa rappiovaltiossa tarjolla eläkettä tai terapjjoo sotilaille,
No ee varmasti oo, siellä ruvetaan kyselemmään mittee hyötyä on sotia ja haavottua kun ee etes tekojakoja oo tarjolla eekä muitakaa hoitoja.
Ainut lohtu tupakin poltto ja viinan juonti.
Se näky tämän päivän (24.2.2025) kaappalehessä lukovan että intiaan myyvyt venäläiset sotatarvikekaupat ovat romahtanneet.
Hyvä niin, loppuu sieltäkin rahan tulo kushoosun kassaan.
Sama lehti kerto ettee venäläisiä öljylaivoja piästetä intian satamiin, tuoki ol hyvä uutinen.
Mikähän se on venäläisen roopinki hiihtäjä BOLSUNOVIN kunto kun mm-kisat alakavat kohta.
Putte kova urheilupappa mutta nyt se on takana että ryzzanhiihtäjät tulloovat arvokilipailuihin ja vievät mitallit ja hotellista lusikat ja haarukat.
SIITÄS SAIT, MITÄS LÄHIT RAJOJA MUUTTELEMMAA PÖLJÄ UKKO. - Anonyymi
PUTININ SILMÄTERÄ TUHOUTUNUT !
Kovan urheilumiehen mäkihyppykeskus rappioituu ja lähes 200 miljoonaa maksanut olympialaisia varten rakennettu keskus on KAPUT.
Lähde il.fi - Anonyymi
Onko nyt käymässä niin että todella KOVAN urheilupapan jota myös bunkkeripapaksi kutsutaan jääkiekko joukkue pääsisi pelaamaan Usa:n joukkuetta vastaan ?
Tämähän nostaisi putlerin imagoa vähän lähemmäksi entistä tasoa jossa poseerattiin mielellään eri urheilijoiden ja urheilujohtajien kanssa.
Toivotaan että tämä ei tapahdu ja operaatio Valkyrie 2 onnistuu venäjällä ja verisestä putlerista päästään viimeinkin satojen miljoonien ihmisten riemuksi. - Anonyymi
Repiikö kalsarihousumyrkyttäjä pelihousunsa kun punakone ei pääse tuleviin talviolympialaisiin ?
Siitäs sait, mitäs läksit.
Ihan oikea päätös, ei punaörkkien joukkuetta mihinkään urheilun suurtapahtumaan ennen kun kremlissä on tervepäinen hallitsia. - Anonyymi
Ei Ukraina ole pelkästään Natoon päin kallellaan. Se on joka suuntaan VINTTURASSA, eikä tuosta lintasta oikee. 😂😂😂
- Anonyymi
Ei Ukraina ole pelkästään Natoon päin kallellaan. Se on joka suuntaan VINTTURASSA, eikä tuosta lintasta oikee. 😂😂😂
Pääasia on -Irti Moskovan Fasismista! Suunta on oikea -suunta venäjään on kaikille väärä! Mistä perseestä kääpiö meinaa keksiä uusia valheita- 👈🤣✌ aikuinen ja ikuinen kääpiö vieläkään ymmärrä totuudesta mitään! Ainoa totuus on Bunkkeri lopun iäksi ei se mitään Hitlerikin pumpattiin bunkkeristaan- viisas mies lopulta ei antanut kenellekään kunniaa hänen hengestään- (Putin on oman hulluutensa vanki)
- Anonyymi
Putella hätä !
Enkä nyt tarkoita että kaalisoppa olisi pehmentänyt kalsarihousutappajan suolen sisällön vaan sitä että terroristimaan satamiin on tehty lukuisia iskuja joissa laivan pohjassa on räjähtänyt.
HUVA HUVA.
Lisäksi venäjän kansa on suuresti harmissaan kun vähän väliä lentokentät on kaaoksessa venäjän hyökkäyksen vuoksi, Kiitos bunkkeripapan.
Putinin vuoksi venäläisiä naisia on joutunut lähtemään suuret määrät Pattaylle hankkeeseen jotta kallistuvat peruna kulut saadaan katettua.
Kenen vika että kansalta loppuvat rahat eikä varastettuja posliini vessanpönttöjä enää tule ukrainasta päin niin kuin hyökkäyksen alussa?
Bunkkeripapan, tuon euroopan vihatuimman niljakkeen. - Anonyymi
Aloittajalle: Paitsi se että Venäjä on tähän asti voittanut lännen ja Naton kaikissa nykysodan osa-alueilla. Tämän todistaa Venäläisjoukkojen koko ajan nopeutuva Ukrainan vapauttaminen, ja natoaseiden kärsimät suurtuhot. Tässä ei ole edes USAn Abramssit tai Patriotit auttaneet, nekin on yhtäläilla tuhottu.
- Anonyymi
Mitenkäs armatat? Pelaako?
- Anonyymi
Aloittajalle: Paitsi se että Venäjä on tähän asti voittanut lännen ja Naton kaikissa nykysodan osa-alueilla. Tämän todistaa Venäläisjoukkojen koko ajan nopeutuva Ukrainan vapauttaminen, ja natoaseiden kärsimät suurtuhot. Tässä ei ole edes USAn Abramssit tai Patriotit auttaneet, nekin on yhtäläilla tuhottu.
VALHEESI LOPPUU LYHYEEN- Mitä tarkoitat "voittanut lännen ja Naton kaikissa nykysodan osa-alueilla" KATSO LINKIT OTA UUDET LÄÄKKEET- Pääsi saattaa korjaantua?
https://www.youtube.com/watch?v=gXDJr_P7jG8&ab_channel=NavySecrets
https://www.youtube.com/watch?v=Tgpv3ZlRdlI&ab_channel=U.SRedLines
https://www.youtube.com/watch?v=x-rnxMp2kSw&ab_channel=TheMilitaryShow
https://www.youtube.com/watch?v=1oxPh6ayaJs&ab_channel=TheMilitaryShow
https://www.youtube.com/watch?v=gnuvOQvhcRQ&ab_channel=NavySecrets
https://www.youtube.com/watch?v=uX9UPcEEU5k&ab_channel=JasonJaySmart
https://www.youtube.com/watch?v=jtbR4tV46sg&ab_channel=TheMilitaryShow
https://www.youtube.com/watch?v=5Z1UAOf9-vQ&ab_channel=UKRAINETODAY
https://www.youtube.com/watch?v=oz00KrEBnCM&ab_channel=TheMilitaryShow
Jos nämäkään riitä lisätään vielä 20-linkkiä lisää!!
- Anonyymi
0-4 jo lännelle. Puola löysi EU.n alueelta järjettömän suuren kaasu ja öljy esiintymän. Yhä vähemmän olemme riippuvaisia ryssän kaasusta.
- Anonyymi
0-4 jo lännelle. Puola löysi EU.n alueelta järjettömän suuren kaasu ja öljy esiintymän. Yhä vähemmän olemme riippuvaisia ryssän kaasusta.
Mahtavaa! - HYVÄ PUOLA- ❤👈🤣✌ Kikkelis kokkelis venäjän kääpiö mitäs läksit..niii...iiinn!!
- Anonyymi
Tilanne on 1-3 Venäjälle. Eikä tuossa ykkösessä ole Suomella mitään roolia. Suomen rooli on ollut omien kriisikustannustensa massiivinen paisuttaminen saamatta mitään aikaiseksi.
- Anonyymi
...ja siis tuo ykkönen tulee siitä, että Ukraina pystyi Yhdysvaltojen tuella torjumaan Kiovan valtauksen.
- Anonyymi
Mistä venäjälle nuo pojot? Inflaatio laukkaa kuin ravihevonen loppusuoralla, n.1000 000 äijän tappiot, joista ainakin n250 000 mullissa, 3päivän kehuskeltu erikoisoperaatio kestänyt jo neljättä vuotta, viisaimmat muuttaneet pois venäjältä jo aikapäivää sitten, ukkoo ja akkoo putoilee ikkunoista harva se päivä, johtohenkilöitä vangitaan heppoisin perustein, tiedon hakua netistä rajoitetaan tuomioden uhalla.......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä venäjälle nuo pojot? Inflaatio laukkaa kuin ravihevonen loppusuoralla, n.1000 000 äijän tappiot, joista ainakin n250 000 mullissa, 3päivän kehuskeltu erikoisoperaatio kestänyt jo neljättä vuotta, viisaimmat muuttaneet pois venäjältä jo aikapäivää sitten, ukkoo ja akkoo putoilee ikkunoista harva se päivä, johtohenkilöitä vangitaan heppoisin perustein, tiedon hakua netistä rajoitetaan tuomioden uhalla.......
Ne pojot tulevat Venäjän miesylivoimasta ja taktisesta osaamisesta nimenomaisesti tuota kulutussodan käyntiä ajatellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne pojot tulevat Venäjän miesylivoimasta ja taktisesta osaamisesta nimenomaisesti tuota kulutussodan käyntiä ajatellen.
Oman miehistön kulutuksesta ei pojoja jaeta. Vaikka eihän venäjällä se koskaan ole mitään painanut, ja nehän ovat alistettuja kansanosia kaukasukselta mitä venäjä tapattaa lihamyllyssään.
- Anonyymi
Tilanne on 0% Venäjälle. Ei edes ykkösessä ole Venäjällä mitään roolia -Kremlin rooli on ollut omien hullun sota-kiimaisen kansan massiivinen sodan ja kuolleiden määrän paisuttaminen saamatta mitään aikaiseksi.
TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä venäjälle nuo pojot? Inflaatio laukkaa kuin ravihevonen loppusuoralla, n.1000 000 äijän tappiot, joista ainakin n250 000 mullissa, 3päivän kehuskeltu erikoisoperaatio kestänyt jo neljättä vuotta, viisaimmat muuttaneet pois venäjältä jo aikapäivää sitten, ukkoo ja akkoo putoilee ikkunoista harva se päivä, johtohenkilöitä vangitaan heppoisin perustein, tiedon hakua netistä rajoitetaan tuomioden uhalla.......
jo aikapäivää sitten, ukkoo ja akkoo putoilee ikkunoista harva se päivä, johtohenkilöitä vangitaan heppoisin perustein, tiedon hakua netistä rajoitetaan tuomioiden uhalla......
Onkohan Venäjässä kuin kansassakin jotain vikaa? Sama hulluus vuosisatojen ajan JOPA TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ!!
(tiedon hakua netistä rajoitetaan) Mitä Moskova pelkää- ?
- Anonyymi
Sodassa kuitenkin voitto on se pääasia. Ei siis "Torjuntavoitto", joka on häviäjäosapuolen nimitys häviölle.
- Anonyymi
1000000 menetettyä äijää, vuosi kymmeniä jatkuva jälki hoito sodassa menttaalinsa menettäneille sodassa mukana olleille. Menetetty maine pariksi sukupolveksi. Menetetyt kauppa suhteet seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Historiallinen häpeä. Joukko paenneet kansalaiset toisiin maihin. Menetetty uskottavuus sopimuskumppanina. Totuuden paljastuminen sotilasllisesta voimasta. Jos nuo rysseissä voiton tunnusmerkkejä niin olkoon sitten niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1000000 menetettyä äijää, vuosi kymmeniä jatkuva jälki hoito sodassa menttaalinsa menettäneille sodassa mukana olleille. Menetetty maine pariksi sukupolveksi. Menetetyt kauppa suhteet seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Historiallinen häpeä. Joukko paenneet kansalaiset toisiin maihin. Menetetty uskottavuus sopimuskumppanina. Totuuden paljastuminen sotilasllisesta voimasta. Jos nuo rysseissä voiton tunnusmerkkejä niin olkoon sitten niin.
Kyllä, mutta ei niistä 1.5 miljoonasta ukrainalaisesta ole kaikki kuolleet. Suurin osa on vammautuneita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1000000 menetettyä äijää, vuosi kymmeniä jatkuva jälki hoito sodassa menttaalinsa menettäneille sodassa mukana olleille. Menetetty maine pariksi sukupolveksi. Menetetyt kauppa suhteet seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Historiallinen häpeä. Joukko paenneet kansalaiset toisiin maihin. Menetetty uskottavuus sopimuskumppanina. Totuuden paljastuminen sotilasllisesta voimasta. Jos nuo rysseissä voiton tunnusmerkkejä niin olkoon sitten niin.
1000000 menetettyä äijää, vuosi kymmeniä jatkuva jälki hoito sodassa menttaalinsa menettäneille sodassa mukana olleille
Ei Venäjän kansalaistensa tappaminen lopu -Vuoden loppuun mennessä 2-Miljoonaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, mutta ei niistä 1.5 miljoonasta ukrainalaisesta ole kaikki kuolleet. Suurin osa on vammautuneita.
Kyllä, mutta ei niistä 1.5 miljoonasta ukrainalaisesta ole kaikki kuolleet. Suurin osa on vammautuneita.
Tätä väitettä et pysty todistamaan- paitsi jos tarkoitit Venäjää niin OK-
- Anonyymi
Kyllä se on SOTAKÄÄPIÖN elämän loppulaskenta jo hyvässä vauhdissa. SOTAKÄÄPIÖ putin ehkä miettii kauhulla kuoleeko hän myrkkykalsareihin vai putoaako kenties ikkunasta. SOTAKÄÄPIÖ tunnetusti kammoksuu korkeita paikkoja, joten hänet nähdään aina ja vain pohjakerroksessa, mieluiten kellarissa.
- Anonyymi
Oliko tuo teksti nostettu vuodesta 2014?
- Anonyymi
Olihan se Nato-suomen vakoilupurjealus jo maston latva meressä kallellaan kun Venäjän helikopteri kävi tunnistuslennolla.
Pelotti, kertoivat vakoilualuksen agentit. - Anonyymi
Aloittajalle: Venäjän presidentillä on omakin nimi. Ei tarvitse tyrkyttää lännen propagandistien keksimää loppuun kulutettua haukkumanimeä.
- Anonyymi
Onhan sillä rappiomaa venäjän presidentillä kasteessa annettu nimikin mutta se on tapana ryhtyä nimittelemään kaikkien hyljeksimiä rikollisia,,,,,,,volvo markkanen, nailonsukka murhaaja, jammu setä, raiskaaja moring, bostonin kuristaja, viiltäjä jack.
Tässä muutamia esimerkkejä.
Joten aivan hyvin voimme kutsua puten edesmenneen läheisen ystävän käyttämää nimeä "bunkkeri pappa".
Bunkkeripappa oli antanut keskuspankilleen käskyn laskea ohjauskorko 18 prosenttiin !
Täydellinen idiootti nykyisessä inflaatio tilanteessa laskee ohjauskorkoa venäjällä.
Loppu lähenee ihmisten massamurhauksen käynnistäneelle putlerille, oletko valmis ?
Kuka on seuraaja ja tekeekö putleri itsemurhan depressiovaiheensa aikana kun kaikki suunnitelmat menevät pieleen.
Venäjä luultavasti ottaa voitonpäivä nimen toukokuun yhdeksänneltä päivältä sille päivälle kun bunkkeripappa viimeiset kusipisarat tiputtaa housuihinsa.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2699872IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3167057Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?831832Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1061474Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61461- 1091171
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751119Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin47926Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus24780MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312752