Chronovisor

Tämä on luokiteltu "top secret"- osastoon ja ette ole varmasti ennen kuulleetkaan tästä!

Oletteko koskaan miettineet, että miksi Vatikaanilla on niin paljon vaikutusvaltaa? Miksi tämä pieni valtio on valkea piste Euroopassa, koska ei kuulu NATO:on tai EU:hun? Vatikaanilla on nimittäin jotain, jolla se voi kiristää muita valtioita ja ennen kaikkea näiden avainhenkilöitä.

Vatikaanin kellarin häkkivarastossa on nimittäin ollut jo lähes 70 vuotta laite, joka näyttää TV:n lailla halutut menneisyyden tapahtumat. ruudullaan. Se ei ole perinteinen aikakone, jolla voi matkustaa, vaan pelkästään ruutu, jota ympäröi kaksi antennia ja siinä on erilaisia nappuloita.

Benediktiiniläismunkki Pellegrino Ernetti kehitteli nimittäin 50- luvulla tuon Chronovisorin yhdessä fysioterapeutti Enrico Fermin ja rakettitieteilijä Werner von Braunin kanssa. Fermi on tunnettu paradoksistaan ja siitä, että rakensi maailman ensimmäisen ydinvoimalan. Von Braun oli natsien rakettiohjelman aivot ja myöhemmin NASA:n pääjohtaja. Joitain muitakin tiedemiehiä oli mukana kehittelemässä Chronovisoria, mutta heidän nimensä ovat jääneet salaisuuksiksi. Olisikohan mukana olleet omat nobelistimme "Taata" Sillanpää tai A.I.Virtanen?

Ernetti oli kiinnostunut Jeesuksen elämästä ja hän julkaisikin muutaman valokuvan Jeesuksesta ja muistaakseni siitä, kun Pietari ja toinen opetuslapsi kiirehtivät tyhjälle haudalle.

Muita lauluja benediktiiniläismunkeista ei tule yht'äkkiä mieleen kuin tämä: "Luostarin Puutarhassa": https://www.youtube.com/watch?v=ViD6XP7b8S0
Jukolan Viesti juostaan tänä vuonna Epoossa. Oma vahva hajuni on, että Tampereen Pyrintö vie sekä miesten, naisten, että muiden viestin.

6

684

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laiton pitkän viestin mutta se poistettiin joten en jaksa kirjottaa siloteltua versioita totuudesta.. joo lyhyesti ihmettelen näitä minivaltioita..Qatari, nauru, pohjoiskorea,monaco suomi moldova kuuba ja venäjä.

      Jeesusksen valokuva (käärinliinassa) on valhhennoss keskiajalta. Jeesus oli Juutalainen ei arjalainen..skandinaavi, sinisilmäinen, vaalea, pitkä eikä myöskään ginean puukottsuukotteleva n. e. ge..ri..

      • Kovasta päästä joutuu koko ruumis kärsimään! Don Rosakin bannattiin, kun oli piirtänyt 40- luvulla tummaihoisen zombie- hahmon. Nyt Waltteri Disney pyysi mestarilta lupaa muuttaa hahmo valkoihoisekse.

        Teen palstan nykysensuuria mittaavan mittauksen kohta!

        Oletko kävellyt Uudenmaankadulla Turussa. Siinä mäen päällä, aivan Salen edessä on puu, ruohoja ja kyltti, jossa seisoo: "Tältä paikalta otettiin Suomen ensimmäinen valokuva 1842". Ei ne keskiajalla valokuvia ottaneet Torniossakaan. Eli ei ole väärennös.

        Jeesus oli hindulainen/buddhalainen joogi/munkki. Intialaiset astrologit löysivät pojan tähden perusteella. Hakivat sitten noin kuusivuotiaana kouluun Intiaan ja Tiibettiin. Tunnettiin sielläpäin nimellä Issa. Palasi kolmekymppisenä Palestiinaan, jossa teki ihmeitä, jotka olivat Intiassa tuttuja paikallisten gurujen suorittamina. Jeesuksen sanoma on buddhalaista, täysin vierasta juutalaisuudelle. Toki joutui muokkaamaan sanomaansa turvallisuussyistä. Jumalan poikia olemme kaikki, mutta sitä ei voinut sanoa silloin.

        Tässä Kallion Helluntaiseuraukunnan Puna- armeijan Kuoron hurmoksellisesti esittämä: "Oi Herra Heitä Tuomitse": https://www.youtube.com/watch?v=LNFG3uXdi0Y

      • roskapostirobotti1 kirjoitti:

        Kovasta päästä joutuu koko ruumis kärsimään! Don Rosakin bannattiin, kun oli piirtänyt 40- luvulla tummaihoisen zombie- hahmon. Nyt Waltteri Disney pyysi mestarilta lupaa muuttaa hahmo valkoihoisekse.

        Teen palstan nykysensuuria mittaavan mittauksen kohta!

        Oletko kävellyt Uudenmaankadulla Turussa. Siinä mäen päällä, aivan Salen edessä on puu, ruohoja ja kyltti, jossa seisoo: "Tältä paikalta otettiin Suomen ensimmäinen valokuva 1842". Ei ne keskiajalla valokuvia ottaneet Torniossakaan. Eli ei ole väärennös.

        Jeesus oli hindulainen/buddhalainen joogi/munkki. Intialaiset astrologit löysivät pojan tähden perusteella. Hakivat sitten noin kuusivuotiaana kouluun Intiaan ja Tiibettiin. Tunnettiin sielläpäin nimellä Issa. Palasi kolmekymppisenä Palestiinaan, jossa teki ihmeitä, jotka olivat Intiassa tuttuja paikallisten gurujen suorittamina. Jeesuksen sanoma on buddhalaista, täysin vierasta juutalaisuudelle. Toki joutui muokkaamaan sanomaansa turvallisuussyistä. Jumalan poikia olemme kaikki, mutta sitä ei voinut sanoa silloin.

        Tässä Kallion Helluntaiseuraukunnan Puna- armeijan Kuoron hurmoksellisesti esittämä: "Oi Herra Heitä Tuomitse": https://www.youtube.com/watch?v=LNFG3uXdi0Y

        Mielestäni pääni on pehmyt ja vähän haperokin. Ei haperosieni vaikka aivot on sienimäin orgasmi.

        Siinä onkin sulattelemista kun Disneyn legendoja pitää mennä nykyherkkyyksissä muuntelemaan. Zombibombihan se oli se tzombi?. Mutta on muutenkin sulattelemista kun eikös herra Disneykin ole ollut syväjäässä vuodesta 1966??? Bombizombi suli ilmastonmuutoksen kourissa ja lähti jahtaamaan poskiparratonta Roopea elikä Aku vankkaa.

        Jostain idästä se Jeesus oli tosiaan kotosin. Joten värikartaston mukaan mulla on epäusko länsimaiseen katoliseen Jeesukseen. Muuten usko on (ainakin siihen historialliseen)kuten olen jo monesti mainninnut.

        Huomennakin olisi yksinäisten ilta kirkolla pitäsköhän mennä? Yks uskovainen nainen oli kyllä aika peto pedissä..hähähäh.

        hähähähähähhähähähääh

      • P.ervokki kirjoitti:

        Walt Disneynkin kuolemasta ja etenkin sen jälkilöylyistä on paljon salaliittoteorioita, vaikka hänet tuhkattiin kaksi vuorokautta kuolemansa jälkeen.

      • kollimaattori kirjoitti:

        Walt Disneynkin kuolemasta ja etenkin sen jälkilöylyistä on paljon salaliittoteorioita, vaikka hänet tuhkattiin kaksi vuorokautta kuolemansa jälkeen.

        Disney syväjäädyttämisestä kerrottiin koulussa ala-asteella. No se joka sen sanoi osoittautui ns hyvästä kaverista selkäänpuukottajaksi. Eli paskaa kaikinpuolin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1432
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1053
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      690
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      662
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      108
      601
    13. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      600
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      572
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      37
      487
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      481
    Aihe