Haavisto johdossa. Varsinainen kysely.

Ainakin kysytty. Haavisto, Sillanpää, Tynkkynen, Anton, Toivola, loputkymmenen satunnaisia naisia. Näin julistetaan tulokset Pekka johdossa.
11115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Haavisto on ollut useimmin ehdokkaana, eikä ole tullut valituksi.

Äänestä
  • Pekka Haavisto löysi nykyisen erikoisavustajansa Jeren, 23v piilevät kyvyt tämän ollessa vielä nuori lukiolainen ja esiintymässä tiernapoikien kuorossa eduskunnassa.

    Nyt Jere, 23 v ansaitsee 7000€ kuukausipalkkaa toimiessaan Pekan erikoisavustajana ulkoministeriössä.

    Vapaa-aikoinaan pari matkustelee ja veneilee, viettäen tiiviisti myös vapa-aikansa yhdessä.

    Pekka palkkasi vielä alaikäisen pojan ensin kampanja-avustajakseen.

    Pekasta seikkailuista ollaan visusti hiljaa. Haavisto on sivari, josta tulisi varmasti mainio puolustusvoimiemme ylipäällikkö. Sillä riittäisi varusmiestemme harjoituksissa paljon tarkastettavaa.

    Näin on asiat Suomessa v 2023.

    Äänestä

Peräreikä-Pekka on sentään "professori" väärentämänsä CV:n mukaan !

Äänestä
  • Älä Laura viitsi. Kaikki Suomessa kyllä tietävät kuka on väärentänyt ja mitä.

    Äänestä

  • Niin, varsinainen suurvalehtelija.

    Äänestä

  • Sopiiko arvojohtajaksi Haavisto, joka tykkää pikkupojista? Sen nykyinen erikoisavustaja Jeri 22v pokattiin eduskunnan tiernapoikaesityksestä silloin, kun se oli vielä alaikäinen.

    Äänestä

Haavistohan on joskus vihreinä vuosinaan ollut kiinnostunut Darfurista. Nyt kun Sudanissa on kriisi, ulkoministeri puuhastelee Nato-kavereidensa kanssa ja valmistelee presidenttikampanjaansa.

Äänestä
  • Turhaan rakentaa kampanjaansa. Ei homoa presidentiksi. Presidentti pitää olla kunnon erheellinen mies, joka herättää kunnioitusta yli puoluerajojen ja myöskin ulkomailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Turhaan rakentaa kampanjaansa. Ei homoa presidentiksi. Presidentti pitää olla kunnon erheellinen mies, joka herättää kunnioitusta yli puoluerajojen ja myöskin ulkomailla.

    kunnon erheellinen mies - ei siis bilettävä sdp:n boonerpostaaja känninokka. lisään edelliseeni

    Äänestä

Sama vetää ranteet auki, jos tuosta diivasta tulee presidentti.

Äänestä

Gigolon kouluttaja, homojen ääniharava. Hyvät Naiset ja Herrat ! se että on homo.....ei todellakaan tarkoita sitä että on hyvä presidentti ? viime aikoina on ollut todella huolestuttavaa seurata tätä homojen jalustalle nostamista ? kyllä kait tässä saa kohta hävetä sitä että on HETERO alfa uros.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ainakin kysytty. Haavisto, Sillanpää, Tynkkynen, Anton, Toivola, loputkymmenen satunnaisia naisia. Näin julistetaan tulokset Pekka johdossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu