Ukraina varustaa Suomen avulla prikaatia keväthyökkäykseen

HIENOA SUOMI!

Ukrainan uuteen 117. mekanisoituun prikaatiin kuuluu suomalaisten Pasi-vaunujen lisäksi Puolustusvoimien entisiä tykkejä.

21:13
YHDYSVALLOISSA pääsiäisen alla julkisuuteen tulleista dokumenteista paljastuu se, että erityisesti yksi uusista Ukrainaan perustetuista mekanisoiduista prikaateista on saanut entistä raskasta suomalaista sotamateriaalia ja koulutustukea.

Kyse on alkuvuodesta perustetusta 117. mekanisoidusta prikaatista. Vuodetuista asiakirjoista voi päätellä, että prikaati käyttää panssaroituina pyöräajoneuvoinaan suomalaisvalmisteisia XA-sarjan Pasi-panssariajoneuvoja.

Vuotoasiakirjojen mukaan Suomella on myös jokin osuus paitsi Pasi-ajoneuvojen myös prikaatin käyttämien telakuorma-autojen koulutuksessa. Lisäksi prikaatin käytössä on kevyitä kenttähaupitseja, jotka lienevät Suomen maavoimien entisiä tykkejä, jotka on viety Viroon.

SUOMI ei kerro enää julkisuuteen sitä, mitä sotamateriaalia se lähettää Ukrainaan. Sosiaalisessa mediassa on kuitenkin näkynyt kuvia ja videoita Suomen lahjoittamista tarvikkeista. Esimerkiksi Ukrainaan lahjoitettuja Pasi-vaunuja tiedetään tuhoutuneen sodassa jo useita.

Viimeisen viikon ajalta sosiaalisessa mediassa on näkynyt uusia kuvia ja videoita, joissa on on todennäköisesti Suomesta lähetettyjä raskaita Apilas-sinkoja ja 152 millimetrin tykkejä.

117. MEKANISOITU prikaati kuuluu niihin kymmenkuntaan uuteen ukrainalaisprikaatiin, joiden perustamisesta tuli ensimmäisiä tietoja julkisuuteen tammikuun lopulla ja helmikuun alussa. Niissä oli mukana maavoimien mekanisoituja prikaateja ja tykistöprikaateja.

Edellä mainituista prikaateista saatiin lisää tietoa runsas viikko sitten, kun julkisuuteen vuotaneissa Yhdysvaltojen asevoimien ja tiedustelun salaisissa dokumenteissa kerrottiin, että Ukraina kouluttaa 12:ta uutta prikaatia kevääksi suunnittelemaansa vastahyökkäystä varten.

Näistä prikaateista Ukraina itse kouluttaa ja varustaa vain kolme. Yhdeksän muun varustamisessa auttavat Yhdysvallat ja muut Ukrainaa tukevat länsimaat.

Koulutuksessa olevat mekanisoidut prikaatit koostuvat dokumenttien mukaan panssarivaunu­pataljoonasta, kolmesta mekanisoidusta tai moottoroidusta jalkaväki­pataljoonasta sekä tykistöstä. Ukrainalaisen prikaatin vahvuus on noin 4 000 sotilasta.

Ukrainan vuotoasiakirjojen paljastamat 12 koulutuksessa olevaa mekanisoitua prikaatia ovat modernissa sodankäynnissä suuri sotavoima.

Esimerkiksi entinen Suomen maavoimien esikuntapäällikkö ja Etelä-Suomen sotilasläänin entinen komentaja, evp-kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola on kommentoinut Facebookissa, että ”oikein varustettuna, koulutettuna, johdettuna ja tuettuna sellaisella sotavoimalla saadaan aikaan ratkaisu”.

VUOTOAINEISTON perusteella 117. mekanisoitu prikaati varustetaan Britannian antamilla 28 Viking-tela-ajoneuvolla. Saman tyyppisiä vaikkakin eri mallisia ruotsalaisen Hägglundsin valmistamia tela-ajoneuvoja on käytössä myös Suomen puolustusvoimien pohjoisilla joukoilla.

Prikaatissa on vuotoasiakirjojen mukaan myös 20 suomalaista Pasi-ajoneuvoa sekä kymmenen ilmeisesti Hollannin lahjoittamaa M113-tyyppistä panssaroitua teloilla kulkevaa miehistönkuljetus­ajoneuvoa.

Vuotoasiakirjoista voi päätellä, että suomalaisilla on jokin rooli Pasien koulutuksen lisäksi Viking-ajoneuvojen koulutuksessa. Koulutus saattaa tapahtua jopa Suomessa.

Prikaatin kalustoon kuuluu myös kymmenen Kanadan lahjoittamaa Senator-panssariautoa. Kanada on kertonut, että se lahjoittaa Ukrainalle peräti 200 Senatoria.

117. PRIKAATIN panssaripataljoona varustetaan 31 puolalaisella PT-91-taistelupanssarivaunulla. Kyseinen vaunutyyppi on valmistettu Puolassa, mutta se perustuu venäläiseen T-72-vaunuun.

Vuotoasiakirjojen mukaan 117. mekanisoituun prikaatiin sijoitetaan 12 Viron antamaa D-30-tykkiä. Kyseessä on Neuvostoliitossa jo 1950-luvulla kehitetty 122 millimetrin vedettävä haupitsi.

Viro hankki näitä haupitseja aikoinaan Suomesta, jossa niiden mallinimi on 122 H 63. Viro joutuikin hankkimaan niiden vientiin Ukrainaan viime vuonna luvan Suomelta.

Suomen maavoimilla on käytössään tällaisia haupitseja peräti 471 kappaletta. Niitä käytetään taisteluosastojen ja paikallisjoukkojen tukemiseen.

117. prikaatiin kuulu myös kahdeksan raskaampaa 155 millimetrin AS-90-haupitsia. Kyseessä on Britannian maavoimien käyttämä panssarihaupitsi.
15173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Esimerkiksi Ukrainaan lahjoitettuja Pasi-vaunuja tiedetään tuhoutuneen sodassa jo useita."

Mitä hele-vettiä? Ei kai niitä nyt tuhottaviksi sinne lahjoiteta?

Väijytyksiin vai miinoihinko niilllä on ajettu? Nyt se koulutus kuntoon.

Äänestä
  • Sodassako muka tuhoutuisi kalustoa? Aivan kuin tämä olisi täysin käsittämätöm ja uusi ajatus monille Ukrainan tapahtumia seuraaville. Jos kalusto tuhoutuu mutta pelastaa miehistön hengen niin se on tehtävänsä suorittanut.

    Äänestä

”oikein varustettuna, koulutettuna, johdettuna ja tuettuna sellaisella sotavoimalla saadaan aikaan ratkaisu”.

Venäläisiä vastaan kyllä, kun erityisen syvälle suoritettavia laajoja operaatioita ei tarvitse suorittaa.

Nytpä se nähdään, osaako Venäjä käyttää tykistöään puolustukseen. Juuri muuta keinoahan heillä ei ole pysäyttää Ukrainan hyökkäystä. Ovathan he rakentaneet linnoitteita, mutta ne ukrainalaiset saanevat tuhottu tarkalla raskaalla tulellaan.

Äänestä
  • Venäjän super dronet ovat avainasemassa. Lähtee tankit, lähtee prikaatit ukrainalta.

    Äänestä

  • anteeksi mutta mitä ukrainan hyökkäystä ? :D luuletko oikeasti että ukraina pystyy suorittamaaan hyökkäystä? ei taida onnistua .piippuun jää

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    anteeksi mutta mitä ukrainan hyökkäystä ? :D luuletko oikeasti että ukraina pystyy suorittamaaan hyökkäystä? ei taida onnistua .piippuun jää

    Tiltu unohti että ukrainalaiset valloittivat jo lähes 80% takaisin alueista jotka Venäjä valloitti uudessa hyökkäyksessään.

    Nyt on sitten parempaa kalustoa tämän vuoden otteluun ja vedonlyöntitoimistot eivät puolla Venäjää.
    Buahahaaa

    Äänestä

Hienoa että Suomi voi olla avuksi. Olemmehan ennenkin olleet rauhan ja ihmisyyden asialla.

Äänestä
  • Joo. Autettiin Saksaakin saamaan ne juutalaiset. Kokoomus siinä taisi olla silloinkin mestaroimassa, ylimpänä kukkona tunkiolla?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Joo. Autettiin Saksaakin saamaan ne juutalaiset. Kokoomus siinä taisi olla silloinkin mestaroimassa, ylimpänä kukkona tunkiolla?

    Ruotsille tuo Kurdien luovutus on melko samantyyppinen toimitus.

    Kuolemanleireille Turkkiin vaan jotta Ruottalaiset pääsee Natoon. :D

    Äänestä

Suomi antanut jo miljardin edestä aseapua Ukrainan kommarinatseille,eiköhän se jo riitä.

Äänestä
  • Onko tuo niitä Kuorevedellä koottuja Pasi vaunuja?

    Hyvin lentää!

    Äänestä

Minä olen antanut sinulle pummi jo 35% eläkkeistäni.

Äänestä

Miksi Suomi osallistuu venäjä - us. etupiirisotaan maksajana ?
Kun tämä on rikkaiden sota!! Siis us. ja Venäjä maksakoot sotansa itse.

Voi myös kysyä, miksi Suomen verorahaa haaskataan muiden sotiin ja muiden elintasoon !? jopa lahjoitetaan välimerelle...
Raha, veroraha on kai halpaa ??? -aiemmin tuhlattiin täysin turhaan us-nato sotaan afganistaniin yli miljardi e verorahaa...
Nyt on tuhlattu venäjä -us. etupiiri sotaan ukrainaan jo yli miljardi e !!

- Ei ihme että Suomessa ei ole varaa enää terveydenhoitoon...
Ja Suomen sosiaali rahoista kuluttavat jo yli 60% ulkomailta tuodut kela-loma-turistit!!
--- Raha ei vaan riitä hölmölässä kaikkeen hölmöilyyn.....
SuomiVene vuotaa pahoin...

Äänestä

Verorahojani ei ole käytetty moneen vuoteen näin hyvin kuin niitä nyt käytetään: Ukrainan auttamiseen ja varustamiseen fasististista venäjää vastaan.

Hyvä Suomi! Hyvä Ukraina!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

HIENOA SUOMI!

Ukrainan uuteen 117. mekanisoituun prikaatiin kuuluu suomalaisten Pasi-vaunujen lisäksi Puolustusvoimien entisiä tykkejä.

21:13
YHDYSVALLOISSA pääsiäisen alla julkisuuteen tulleista dokumenteista paljastuu se, että erityisesti yksi uusista Ukrainaan perustetuista mekanisoiduista prikaateista on saanut entistä raskasta suomalaista sotamateriaalia ja koulutustukea.

Kyse on alkuvuodesta perustetusta 117. mekanisoidusta prikaatista. Vuodetuista asiakirjoista voi päätellä, että prikaati käyttää panssaroituina pyöräajoneuvoinaan suomalaisvalmisteisia XA-sarjan Pasi-panssariajoneuvoja.

Vuotoasiakirjojen mukaan Suomella on myös jokin osuus paitsi Pasi-ajoneuvojen myös prikaatin käyttämien telakuorma-autojen koulutuksessa. Lisäksi prikaatin käytössä on kevyitä kenttähaupitseja, jotka lienevät Suomen maavoimien entisiä tykkejä, jotka on viety Viroon.

SUOMI ei kerro enää julkisuuteen sitä, mitä sotamateriaalia se lähettää Ukrainaan. Sosiaalisessa mediassa on kuitenkin näkynyt kuvia ja videoita Suomen lahjoittamista tarvikkeista. Esimerkiksi Ukrainaan lahjoitettuja Pasi-vaunuja tiedetään tuhoutuneen sodassa jo useita.

Viimeisen viikon ajalta sosiaalisessa mediassa on näkynyt uusia kuvia ja videoita, joissa on on todennäköisesti Suomesta lähetettyjä raskaita Apilas-sinkoja ja 152 millimetrin tykkejä.

117. MEKANISOITU prikaati kuuluu niihin kymmenkuntaan uuteen ukrainalaisprikaatiin, joiden perustamisesta tuli ensimmäisiä tietoja julkisuuteen tammikuun lopulla ja helmikuun alussa. Niissä oli mukana maavoimien mekanisoituja prikaateja ja tykistöprikaateja.

Edellä mainituista prikaateista saatiin lisää tietoa runsas viikko sitten, kun julkisuuteen vuotaneissa Yhdysvaltojen asevoimien ja tiedustelun salaisissa dokumenteissa kerrottiin, että Ukraina kouluttaa 12:ta uutta prikaatia kevääksi suunnittelemaansa vastahyökkäystä varten.

Näistä prikaateista Ukraina itse kouluttaa ja varustaa vain kolme. Yhdeksän muun varustamisessa auttavat Yhdysvallat ja muut Ukrainaa tukevat länsimaat.

Koulutuksessa olevat mekanisoidut prikaatit koostuvat dokumenttien mukaan panssarivaunu­pataljoonasta, kolmesta mekanisoidusta tai moottoroidusta jalkaväki­pataljoonasta sekä tykistöstä. Ukrainalaisen prikaatin vahvuus on noin 4 000 sotilasta.

Ukrainan vuotoasiakirjojen paljastamat 12 koulutuksessa olevaa mekanisoitua prikaatia ovat modernissa sodankäynnissä suuri sotavoima.

Esimerkiksi entinen Suomen maavoimien esikuntapäällikkö ja Etelä-Suomen sotilasläänin entinen komentaja, evp-kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola on kommentoinut Facebookissa, että ”oikein varustettuna, koulutettuna, johdettuna ja tuettuna sellaisella sotavoimalla saadaan aikaan ratkaisu”.

VUOTOAINEISTON perusteella 117. mekanisoitu prikaati varustetaan Britannian antamilla 28 Viking-tela-ajoneuvolla. Saman tyyppisiä vaikkakin eri mallisia ruotsalaisen Hägglundsin valmistamia tela-ajoneuvoja on käytössä myös Suomen puolustusvoimien pohjoisilla joukoilla.

Prikaatissa on vuotoasiakirjojen mukaan myös 20 suomalaista Pasi-ajoneuvoa sekä kymmenen ilmeisesti Hollannin lahjoittamaa M113-tyyppistä panssaroitua teloilla kulkevaa miehistönkuljetus­ajoneuvoa.

Vuotoasiakirjoista voi päätellä, että suomalaisilla on jokin rooli Pasien koulutuksen lisäksi Viking-ajoneuvojen koulutuksessa. Koulutus saattaa tapahtua jopa Suomessa.

Prikaatin kalustoon kuuluu myös kymmenen Kanadan lahjoittamaa Senator-panssariautoa. Kanada on kertonut, että se lahjoittaa Ukrainalle peräti 200 Senatoria.

117. PRIKAATIN panssaripataljoona varustetaan 31 puolalaisella PT-91-taistelupanssarivaunulla. Kyseinen vaunutyyppi on valmistettu Puolassa, mutta se perustuu venäläiseen T-72-vaunuun.

Vuotoasiakirjojen mukaan 117. mekanisoituun prikaatiin sijoitetaan 12 Viron antamaa D-30-tykkiä. Kyseessä on Neuvostoliitossa jo 1950-luvulla kehitetty 122 millimetrin vedettävä haupitsi.

Viro hankki näitä haupitseja aikoinaan Suomesta, jossa niiden mallinimi on 122 H 63. Viro joutuikin hankkimaan niiden vientiin Ukrainaan viime vuonna luvan Suomelta.

Suomen maavoimilla on käytössään tällaisia haupitseja peräti 471 kappaletta. Niitä käytetään taisteluosastojen ja paikallisjoukkojen tukemiseen.

117. prikaatiin kuulu myös kahdeksan raskaampaa 155 millimetrin AS-90-haupitsia. Kyseessä on Britannian maavoimien käyttämä panssarihaupitsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu