Sanna Marin antoi kasvot vasemmiston moraalille, eli moraalittomuudelle

Missään toisessa Pohjoismaassa ei pääministeri olisi voinut hillua tuolla tavalla kuin Marin hillui kännissä ilman, että lähtö olisi tullut.

Mutta täällä se demareissa sopii, ja aviopuolisoakin voi pettää mennen tullen.

Jos olisin demari, niin en ylpeilisi.
78133
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Nuoren ihmisen pitää päästä silloin tällöin baanalle tuulettumaan. Ei sentään ole juovuksissa työaikana niinkuin eräs persu.

Äänestä
  • No onneksi tanssi kielletään nyt syntinä !!

    Äänestä

  • Ja pääministeri Jauhosannan,sd, hoitaessa jauhoissaan Suomelle tärkeää Uniper-Fortum asiaa tekstiviestittäen Saksan Olofille keskellä Ruisrockin hurjaa humua.
    Ja persiilleen menneen tuloksen Suomen kannalta hyvin tiedämme.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ja pääministeri Jauhosannan,sd, hoitaessa jauhoissaan Suomelle tärkeää Uniper-Fortum asiaa tekstiviestittäen Saksan Olofille keskellä Ruisrockin hurjaa humua.
    Ja persiilleen menneen tuloksen Suomen kannalta hyvin tiedämme.

    Unuper sopimukset kirjoitettiin Sipilän hallituksen aikana 2017
    ei siis tuolloin pölvästit tulleen ajatellekseen että venäjän
    kaasun hinta voi nousta, eli sitten oltiin kusessa.
    Tuppurainen/Marin onnistui saamaan maximin eli 8 miljardia Saksalta,
    vaikka Saksa ei olisi tarvinnut sitä summaa maksaa, tää tiedoksi hölmö.

    Äänestä

  • Keski-ikäinen, äiti-ihminen! Mikseivät muut ministerit kännää kallion juottoloissa hieroskelemassa julkisesti vieraita naisia ja imuttelemassa silmät selällään outojen äijien kanssa. Sitäpaitsi Sannan ihan oikeat" ystävät " ovat örvellys materiaalit julkaisseet ja myös myyneet juorulehdille. Päihde ongelmallinen on Marin, siitä ei yli eikä ympäri pääse vaikka kuinka itkee.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Keski-ikäinen, äiti-ihminen! Mikseivät muut ministerit kännää kallion juottoloissa hieroskelemassa julkisesti vieraita naisia ja imuttelemassa silmät selällään outojen äijien kanssa. Sitäpaitsi Sannan ihan oikeat" ystävät " ovat örvellys materiaalit julkaisseet ja myös myyneet juorulehdille. Päihde ongelmallinen on Marin, siitä ei yli eikä ympäri pääse vaikka kuinka itkee.

    jauhopää-porvari teki taas uuden alotuksen- jo 10000nnes samasta aiheesta...

    MISSÄÄN MUUSSA POHJOISMAASSA ei ketään kiinnostaisi ihan normaali juhliminen silloin tällöin- eikä olisi junttikokoomus-persujen Seiska-lehti paparasseiineen perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Unuper sopimukset kirjoitettiin Sipilän hallituksen aikana 2017
    ei siis tuolloin pölvästit tulleen ajatellekseen että venäjän
    kaasun hinta voi nousta, eli sitten oltiin kusessa.
    Tuppurainen/Marin onnistui saamaan maximin eli 8 miljardia Saksalta,
    vaikka Saksa ei olisi tarvinnut sitä summaa maksaa, tää tiedoksi hölmö.

    Älä käännä viherpunavasemmisto Uniper-tappioita Suomelle voitoksi, omaa rahaa tuo 8 mrd oli, sinähän demariuskollisena käännät kaiken nurin päin. Suomelle Uniper oli tosi huono juttu. Tuppuraiselle pääasia oli, että Saksa oli tyytyväinen ja että EU:n eheys säilyi, Suomen edulla ei ollut mitään väliä. Niinkuin demarihallituksn tahtotila oli koko sen hallituskauden ajan Suomen ja suomalaisten edun vastaisesti toimiminen, kaikki muu oli tärkeämpää kuin oma kansa. Se näkyy kyllä Marinin hallituksen loppusaldossa. Kriisejä on kaikkialla, talouskasvu huono, kaikki Suomen asiat rempallaan. Kun katsoo muita pohjoismaita, Suomi on vajonnut alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    jauhopää-porvari teki taas uuden alotuksen- jo 10000nnes samasta aiheesta...

    MISSÄÄN MUUSSA POHJOISMAASSA ei ketään kiinnostaisi ihan normaali juhliminen silloin tällöin- eikä olisi junttikokoomus-persujen Seiska-lehti paparasseiineen perässä.

    Pääministeri on pääministeri eikä saisi olla mikään tavis jauhobilejuoppo.

    Äänestä

  • Demarit on kovia juomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ja pääministeri Jauhosannan,sd, hoitaessa jauhoissaan Suomelle tärkeää Uniper-Fortum asiaa tekstiviestittäen Saksan Olofille keskellä Ruisrockin hurjaa humua.
    Ja persiilleen menneen tuloksen Suomen kannalta hyvin tiedämme.

    Nalkuttaja-Riikka valtion kassanvartijana hillotolpallaan ei liene askel parempaan.

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    🔞 ­­N­­y­­­m­f­o­­m­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17831753i

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Suomessa ei naisviha hellitä vaalienkaan jälkeen.

Äänestä
  • Vain femakkopunikki näkee naisvihaa joka paikassa.

    Äänestä

  • No oli hyvä , ettei SuperMarinia poltettu noitana !! Nyt hänellä on aikaa rauhassa paneskellakin !! Ja jos kiinnostaa on aikaa huippupolitiikkona vielä 30 vuotta !!

    Äänestä

  • Joo oli jo puhe vihreiden puh.joht. pikkupimperoista !! Onkos persunatsit mitannut Purran revan ???

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Joo oli jo puhe vihreiden puh.joht. pikkupimperoista !! Onkos persunatsit mitannut Purran revan ???

    Vihreät on murskattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vain femakkopunikki näkee naisvihaa joka paikassa.

    Tähän on tultu.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Joo oli jo puhe vihreiden puh.joht. pikkupimperoista !! Onkos persunatsit mitannut Purran revan ???

    Mittaa pilisi...heheheee.

    Äänestä

  • Naisviha on niiin kulunut ja lapsellinen tekosyy helvetin kalliille hölmöilylle.

    Äänestä

  • Mikä ihmeen naisviha! Säälittävää uhriutumista! Kun ruma ja epäpätevä mokaa siitä täytyy sanoa, oli se mokaaja sitten nainen tai mies. Ja eikö sukupuolittaminen ole muuten nykyään jotenkin rikollista. Yrittäkää nyt kilipäät päättää asioista ja selvittää se sekainen päänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Joo oli jo puhe vihreiden puh.joht. pikkupimperoista !! Onkos persunatsit mitannut Purran revan ???

    Ei hutisalolla ole pimperoa, sillä on jo levinnyt lompsa. Synnyttäneen akan lörtsy.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Naisviha on niiin kulunut ja lapsellinen tekosyy helvetin kalliille hölmöilylle.

    Vihersossut joutuvat räksyttämään oppositioon, naurattaa jo nyt!!

    🤣🤣🤣😂😂😂😁

    Ihan sama , mitä räksyttävät

    😅😅🤣🤣🤣😁😂😂😂😂😋

    Äänestä

Olet sinä varsin sairasmielinen.
Sinähän otat vauhtia ihan mistä vaan. Etpä olekaan pariin päivään maalittanut Sanna Marina, persupulmunen!

Että on demari eli siis kannattaa demareita, niin tuomiosi on varsin kattava. Että oikein kannatamme pettämistä ja oikein miehen, entä naisen pettäminen. Persuna eli sinuna ei pitäs kyllä olla noin yksinkertainen mielenlaatu. Tuntuu että olet ottanut elämäntehtävä käsi v a i n o t a. Kaikkia, jotka ovat kanssasi eri mieltä.

Äänestä
  • Et näytä tajuavan, että kaikki täällä ei ole persuja. Oletko vajaaälyinen?

    Äänestä

  • Totuus sattuu.

    Onko sulla joku pakkomielle persuihin, sillä minä kun en satu olemaan persu?


    t, avaaja

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Et näytä tajuavan, että kaikki täällä ei ole persuja. Oletko vajaaälyinen?

    No tyhmähän se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Et näytä tajuavan, että kaikki täällä ei ole persuja. Oletko vajaaälyinen?

    Kaikki tyhmät rinnastetaan persuihin, koska tollot persut ei osaa
    muuta kuin hokea yhtä ja samaa vuosikaudet, kuin papukaijat, joista
    juuri tollon persun tunnistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Et näytä tajuavan, että kaikki täällä ei ole persuja. Oletko vajaaälyinen?

    Ei kukaan ole väittänytkään kaikkien täällä olevan persuja. Persut ovat persuja, ei kaikki. Avaaja on selkeä persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei kukaan ole väittänytkään kaikkien täällä olevan persuja. Persut ovat persuja, ei kaikki. Avaaja on selkeä persu.

    Juurihan aloittaja kertoi ettei ole persu .
    Mitä oikein jankutat ?
    Oletko mielisairas kun näet persuja jokapuolella ?

    Äänestä

  • Hölöhölö..... Demari on todellakin niin helvetin tollo, että ei tajua että häntä on pahasti kusetettu! Yhä vain kumartaa ja pokkaa. 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kaikki tyhmät rinnastetaan persuihin, koska tollot persut ei osaa
    muuta kuin hokea yhtä ja samaa vuosikaudet, kuin papukaijat, joista
    juuri tollon persun tunnistaa.

    Sinun pääsi valitettavat viherpunavassu muuten on tyhjä, mutta kusta valuu ulos. Ja olet niin tyhmä, että et edes sitä tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei kukaan ole väittänytkään kaikkien täällä olevan persuja. Persut ovat persuja, ei kaikki. Avaaja on selkeä persu.

    PS-kannattaja olen minä ja sanon sen ylpeänä. Tiedän, mitä on järkevä tapa toimia ja älyäkin siinä kannattaa käyttää,

    Viherideologista aatetta ohjaa pelkkä älytön aate ja järjetön toiminta, mikä ei johda mihinkään hyvään, se näkyy jo, mutta sokea viherpunavasemmistolainen tapajankkaaja ja idoleita matkiva papattaja ei sitä tajua, sen kun vain menee sokkona virran mukana ajattelematta asiaa. Uskoo muihin kun juntti törppölään, kaikki käy.

    Pitäisi tajuta, että hyvälle on aina sijaa, mutta huonoon ei pidä tyytyä oli asia mikä tahansa.

    Äänestä

Aika pientä se hilluminen persuakan tekemisen rikosten rinnalla

Äänestä
  • Kerro nyt tarkemmin repuusi.

    Ai niin, sinähän luikit heti karkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kerro nyt tarkemmin repuusi.

    Ai niin, sinähän luikit heti karkuun.

    Aika monta eri rikosta sieltä löytyy kun vähän jaksaa penkoa. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on pienimpiä. Kokeile joskus.

    Ai niin, olethan tosiaan niin tyhmä ettet rikosta tunnista kun sellaisen näet, joten niiden selittäminen jälkeenjääneelle apinanpaskalle lienee turhaa.

    Äänestä

Ruikkuperse mokaili joka sektorilla.

Äänestä
  • Todella osuva nimi nylkylle, ruikkuperse!!!!! 🙄meinattiin tikahtua nauruun👍😂

    Äänestä

Ja velkaannutti maan.

Äänestä
  • Niini naputtaa tollo, maa todellisuudessa oli velkaantunut 30 viimeitä vuotta
    vaikka ei coronaa, ei sotaa jne...
    kokomus ottanut yksistään 118 miljardia velkaa, hallituksessa istuessa,
    vaikka ei mitää Kriisejä ollut, jotka sen edes olisi selittänyt parhain päin.
    Tyhmien persujen ollessa hallituksess, niin ei siinä ole paljon lapsille
    kertomista ole miten meni, selviyityivät toki kykyjensä mukaan, eihän
    niissä persu kyvyissä mitään hurraamista todellakaan ole.
    toivat toki 40 000 ......tai jos rehellisiä ollaan kutsuivat 40 000 ...........

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niini naputtaa tollo, maa todellisuudessa oli velkaantunut 30 viimeitä vuotta
    vaikka ei coronaa, ei sotaa jne...
    kokomus ottanut yksistään 118 miljardia velkaa, hallituksessa istuessa,
    vaikka ei mitää Kriisejä ollut, jotka sen edes olisi selittänyt parhain päin.
    Tyhmien persujen ollessa hallituksess, niin ei siinä ole paljon lapsille
    kertomista ole miten meni, selviyityivät toki kykyjensä mukaan, eihän
    niissä persu kyvyissä mitään hurraamista todellakaan ole.
    toivat toki 40 000 ......tai jos rehellisiä ollaan kutsuivat 40 000 ...........

    Oletko sinä viherpunavassu vai mikä kun haukut Suomeen tulleita noita vuoden 2015 turvapaikanhakijoita, koska viherpunavassut, vaikka eivät sattuneet tuolloin olemaan hallituksessa, ovat erittäin myöntyväisiä maahanmuuttajien tuloon varsinkin kaukaa erilaisista kulttuureista tuleville ja näiden on vaikea siksi sopeutua erilaiseen Suomeen ja nykyhallitus on kaikin tavoin tehnyt paljon uusia lainavauksia maahanmuuttajien tuleville virroille ja myös lisännyt heidän oikeuksiaan uusilla lailla ja lakimuutoksilla.

    Mikä olet mieleltäsi, yritä nyt päättää, sillä Marinin hallituspuolueet ovat erittäin myöntyväisiä maahanmuuttajille, et voi olla eri seuraa siinä porukassa? Se on erittäin selvää, oli tuolloin vuonna 2015 ja on tullut selväksi nykyhallituksen aikana, että nykyhallituspuolueet haluavat täyttää Suomen maahanmuuttajilla, Korona rajoitti tuota touhua, mutta tulevaisuudessa nykyhallituspuolueet edistävät myös humanitaarista maahanmuuttoa Suomeen, suomalaisella sosiaalituella elävien maahantulijoiden porukkaa Suomessa, nyt on tuo tulijoiden joukko nimetty nykyhallituksen toimesta mm. työperäiseksi maahanmuutoksi, mutta tilastot sen osoittavat, suuri joukko nykyisistäkin maahanmuuttajista on työttömiä ja elää Suomen sosiaalituen varassa.

    Äänestä

  • Lautaperse Marin ajoi kuivilla kannukoillaan Suomen suoritustilaan

    Onneksi sentään osasi hävetä ja poistui takavasemmalle

    Äänestä

Vasemmisto jakaa kirjaimellisesti pillua

Äänestä

Jos äitiinsä tulee, antaa ja jos isäänsä tulee, suorastaan pyytää...Tuntemattomasta


Marin on ollut paras pääministeri sitten sotavuosien. Luojan lykky että saimme hänet vaikeisiin vuosiin.

Seiskalehden lukijoille sanoisin, että me sopivan ikäiset aikuiset monet meistä, nautimme seksistä ihan kauheasti. Emme pidä sitä moraalittomana, emme tanssiakaan.

Mutta asiakysymyksissä kannatan ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajaa niinkuin suurin osa Suomen kansasta.

Äänestä
  • Miksi sitten hävisi? heheheheee.

    Äänestä

Seiska ? Tietolähteesi. Voi poloista.

Äänestä
  • Seiskahan on persujen Pravda nyt kun eivät enää (ainakaan julkisesti) kovinkaan kehtaa tykkällä MV-lehdestä.

    Äänestä

B.Johnson, Englannista, sai jättää pääministerin pallinsa huomattavasti vähempiarvoisista töppäilyistä kun taas Jauhosannan,sd, sallittiin hillua, nylkyttää ja nuuhkia jauhoja Jauhojenginsä kera hamaan vaalitappioonsa asti käyttäen hävyttömästi maamme mainetta liaten valtion pääministerille ilmaiseksi tarjoamassa residenssissä, Kesärannassa.

Äänestä
  • Papukaija siellä naputtaa silmät tapilla päässä, eli toisin sanoen hölmö persu.

    Äänestä

Marinin hallitus luotsasi hienosti läpi vaikeiden vuosien. Suomi on Natossa ja itsenäinen. Työttömiä on vähemmän ja sotapakolaisiakin pystyttiin vastaanottamaan. Maassa käytiin vapaat vaalit, joissa oppositio voitti.


Hyvä Marin ja kumppanit. Li on fiksuimmasta päästä poliitikkoja, Saarikko selväjärkinen. Sannalla joskus lähti vähän lapasesta, mutta raskas työ, raskaat huvit. Eikä ketään ole aiemmin heitetty niin syvään päähän kuin Marinia1

Äänestä
  • Itehä se hyppäs betonisaappaissa sinne syvään päätyyn 😭😭😭😭

    Äänestä

  • Järkevällä käytöksellä Marin olisi saanut varmuudella jatkaa pääministerinä, mutta kun ei kyennyt hillitsemään itseään ryysyistä rikkauksiin noustuaan, niin menetti kaiken vain miljoonavelat jäi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Järkevällä käytöksellä Marin olisi saanut varmuudella jatkaa pääministerinä, mutta kun ei kyennyt hillitsemään itseään ryysyistä rikkauksiin noustuaan, niin menetti kaiken vain miljoonavelat jäi.

    Miten niin "menetti kaiken"? Vastahan tuo valittiin eduskuntaan maan toiseksi suurimmalla äänimäärällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Miten niin "menetti kaiken"? Vastahan tuo valittiin eduskuntaan maan toiseksi suurimmalla äänimäärällä.

    Marin kierosti huijasi hönö punikit ja heinäkengän äänestämään itseään. Ilman tuota kuprua demareiden arvioitu äänestysprosentti olisi ollut noin 10%. Boomerit ovat hyljänneet ylimielisen kännikalan.

    Äänestä

  • Kaikki nuo -koko hallitus vihreää aatehömppää, mikä ei tiedä koskaan mitään hyvää Suomelle. Tuota vihervasemmisto hömppää on Suomi vihervasemmisto päättäjien toimesta 90-luvulta asti toteuttanut lisääntyvässä määrin, vihrevasemmistoaatteinen nykyhallitus vei sen syvän kuiluun. Suomi on vajonnut tuon vihreä aatteisen hömpän johdossa alemmas ja alemmas melkein kaikessa vähän kerrallaan ja tulos näkyy, kun verrataan Suomea muihin pohjoismaihin.

    Äänestä

Nyt ollaan rikkaitten armoilla ja älämölisien. Hmm.

Äänestä

Marin antoi kasvot ihmisoikeuksille, myös vähemmistöjen. Maahan saatiin koulu-uudistus, joka takaa kaikille toisen asteen tutkinnon!
Sotesotkukin vietiin maaliin vuosikymmenten vatuloimisen jälkeen. On siinä korjattavaa, mutta näillä mennään!

Ei pahaa sanottavaa. En itse saanut yhtään koronatukea, mutta sitä jaettiin. Jotkut ketkutkin sai, niinkuin se Ano, 70 000€. Miti mukamas tehdä maskeja vaikka itse ei uskonut koko koronaan!

Äänestä
  • Mitä hyötyä tutkinnosta, jos se ei johda työpaikkaan?Tuolla on paljon tutkinnon suorittaneita työtä vailla olevia nuoria. He luulevat, että kun heillä on tutkinto, se riittää eivätkä aijokaan tehdä muuta elämällään.

    Järkevämpää koulutuspolitiikkaa eikä suin päin suhaisemista ja valtion varojen hukkaa. Enemmän työssä oppimista, työaloihin tutustumista, harjoittelua, oppisopimuksia. Lukioon menevät ja sitä myöten korkeakouluopintoihin aikovat yleensä tietävät minne pyrkivät ja saavuttavat tavoitteensa, mutta toisin on heillä, jotka eivät tiedä, mitä elämältä haluavat, he tarvitsevat enemmän ohjausta eikä pelkän tutkinnon tuputtamista, enemmän suunnitelmallisuutta ja konkretiaa.

    Äänestä

Suomen Putin oli kyllä vauhdissa ja kehtasi uhriutua joka asiasta.Ei kuulema vaikeaa,ihanko totta 17k per kuukausi ja viinat ja aamupalat päälle.Köyhät oli nälissään ja kuolipa vanhuskin kotiinsa kun ei toimitettu ruokia eli jätettiin heitteille ja pm valittaa että ei viitsi käydä edes kaupassa

Äänestä
  • Verolliset. Ensimmäinen pääministeri joka maksoi niistä verot. Tosin jälkikäteen, kun vasemmistolaiselle kassatytölle katsottiin että valtion pääministerin kohtelu ei kuulu kuin pönöttäville miespuolisille!

    Äänestä

Eikä taktinen äänestyskään onnistunut.

Äänestä

On se tiukkaa joillekin. Minkä sille voi, jos on valovoimainen ja jämäkkä johtaja. Oikein hyvä pahoina aikoina. Kiitos Marin!

Äänestä

Nylkky Sannalle maistuu.

Äänestä
  • Kaviaari krapula-aamiaiseksi veronmaksajien rahoilla.

    Äänestä

Hakkaa vaimoasi, se helpottaa oloasi.

Äänestä

Hyvä, että päästiin eroon.

Äänestä

Jos Ruotsin ex-pääministeri olisi noin hillunut kuin Marin, niin lähtö olisi ollut nopea.

Äänestä

Kermaperse demaripellet edistävät "kannustavaa sosiaaliturvaa" jota aito-porvari nimittää "vastikkeelliseksi sosiaaliturvaksi".

Demarit loivat tämän ihmisoikeusrikoksen jo kertaalleen 90-luvun alussa velvoittamalla työttömät palkattomiin orjatöihin.

Eli mitä he nyt ajavat takaa. Mitä ilmeisimmin orjatyön lisäämistä.
Jos demari-porvari laskee, narsismissaan alentuneesti työkykyisiksi nimittämänsä, työttömän työn arvoksi 1 euroa/tunti, tarkoittaa 500 euron "sosiaaliturvan vastikkeellisuus" 500 tuntia orjatyötä kuukaudessa.
Kun demari-kermaperse-porvari on vaatimassa itselleen 4 päiväistä työviikkoa 5000 euron kuukausipalkalla, ja heidän vaatimansa työttömien 500 tunnin kuukausittainen työvelvoite tarkoittaa 6 päivästä työviikkoa 19 tunnin työpäivällä, demarin muutenkin ala-arvoinen työ voidaan korvata yhden työpäivän osalta tällä orjatyöllä, ja demarin 4 päiväinen työviikko on totta.

Kukaan muu kuin porvari-demari ei voi harjoittaa näin härskin kaksinaamaista sosiaalipolitiikaa.

Ääni demarille on ääni sorrolle. Edes paatunein porvari ei voi kannattaa tälläistä sosiaalipolitiikkaa. Siksi, demarin ei tule olla enää yhdessäkään Suomen tulevassa hallituksessa, ja yksikin eduskuntapaikka on liikaa.

Äänestä

Tietääkseni Sanna ei ollut mikään sukupuoli- ja siveysasioiden ministeri, joten en ymmärrä, miten aloitus liittyy häneen.

Pääministerin homman hoiti ihan hyvin.

Äänestä
  • Eikä hoitanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Eikä hoitanut.

    Oli kassatytön politiikasta mitä mieltä hyvänsä niin onhan tuo kassatyttö kymmeniä kertoja karismaattisempi kuin tapetti-petteri ja nalkuttaja-riikka yhteensä.

    Äänestä

Niin kuin eduskuntavaalin tulos kertoo: Sanna kannattaa suomalaisista vain 20 prosenttia. 80 prosentille ihan sama vaikka eukko hyppäisi sillalta.

Äänestä
  • Henkilökohtaisten ääniosuuksien mukaan Sanna Marinia kannattaa 11%, Purraa kannattaa vain 8%, muiden mielestä Riikka saisi jäädä vaikka junan alle ja ketään ei kiinnostaisi.

    Äänestä

  • Sdp yritti turvautua yhden tähtösen showhun, mutta pieleen meni Show ja oppositioon ihmettelemään politiikan suunnan muutosta!

    😆😆😋😋😉

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Sdp yritti turvautua yhden tähtösen showhun, mutta pieleen meni Show ja oppositioon ihmettelemään politiikan suunnan muutosta!

    😆😆😋😋😉

    SDP tulos oli poikkeuksellisen hyvä pääministeripuolueeksi.

    Demarien vastustajat tekevät itselleen todella suuren karhunpalveluksen jos itse uskovat juttuihinsa siitä, että SDP:ta olisi äänestetty vain Marinin takia.

    Äänestä

Koska se oikeisto aikoo alkaa laittamaan niitä "asioita kuntoon" Marinin ja SDP:n haukkumisen sijasta? Ei taida oikeistolta syntyä edes hallitusta.

Äänestä

Oli taas hyvin tarpeellinen keskusteluketju ja vielä tarpeellisempi nosto.

Kaikkea se venäjämielisillä teettää.

Äänestä

Bimbo-hallitus oli suomalainen hupailu ja kokeilu tyyliin Eukonkannon-, Suopotkupallon ja Ilmakitaransoiton MM-kisat. Ei mikään vakavasti otettava homma.

Äänestä

Syrjähyppy Mäkysen ansioitakaan asiassa ei pidä unohtaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Missään toisessa Pohjoismaassa ei pääministeri olisi voinut hillua tuolla tavalla kuin Marin hillui kännissä ilman, että lähtö olisi tullut.

Mutta täällä se demareissa sopii, ja aviopuolisoakin voi pettää mennen tullen.

Jos olisin demari, niin en ylpeilisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu