uskoontulon muuttava vaikutus

Crispus

Elämäni käännekohdan syy on aika perinteinen - uskoontulo. Ennen sitä en paljon uhrannut ajatuksia hengellisille jutuille, enkä olisi voinut mitenkään hyväksyä väitettä, että uskossa on myös sisältö ja sisällöllä selkeä vastineensa todellisuudessa. Ajattelin uskon olevan jotain liturgiaa, outoja käsitteitä ja muuta hämärää. Uskoontulo on elämäni ihmeellisin tapahtuma ja ennen kaikkea pysyvä muutos, mielestäni ainoastaan parempaan suuntaan.

Se muutti arvomaailmani, käsitykseni rahan ja toisilta saadun arvostuksen tärkeydestä. Se muutti monia asioita sisäisesti hyvinkin nopeasti, vaikka muutos näkyi selvänä käytännössä vasta kuukausien kuluessa. Uskoontulo ei muuttanut persoonallisuuttani, mutta havaitsin monia asioita, joita en ollut aikaisemmin havainnut. Se toi minun elämälleni uudenlaisen merkityksen, syvemmän kuin olin osannut ajatellakaan. Toisaalta käsityksen elämän vakavuudesta ja toisaalta ilon ja rauhan.

Sekin on aika mielenkiintoinen asia pohdittavaksi, että mihin se perustuu. Olen huomannut, että aika monetkin tahtoisivat saada varman tiedon siitä, onko uskossa jotain todellista, vai onko se vain subjektiivinen kokemus. Moni kaipaisi jonkin sellaisen ihmisen vakuutuksen, joka itse ei ole uskossa mutta tietäisi uskosta jotain. Nyt ei ole kuitenkaan ketään ateistia, joka sanoisi löytäneensä sen uskon ytimen, sen todellisuuden johon usko nojaa. Syy on se, että jokainen sen löytänyt on nykyisin uskova, minäkin. En aio tässä eritellä tarkemmin uskoni perusteita ja syitä, koska niistä olen kirjoittanut ja linkki löytyy galleriasivultani. Sen voin sanoa, että usko yleisesti ajateltuna on mielestäni täysin turhaa silloin, kun se ei nojaudu todellisuuteen, sellainenkin voi jotain lohduttaa mutta tuskin kovin kauan ja syvästi kuitenkaan. Mielelläni vain katson millaisia mielikuvia ja kommentteja uskoontulo tapahtumana, elämän suunnan selkeänä muutoksena herättää keskustelijoissa.

3

953

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ystävän muuttumisesta

      Hei,
      Ajattelin tässä kommentoida kirjoitustasi.
      Ihan hyvä ja onnea sinulle jos koet olevasi onnellinen ja elämällesi suunnan löytänyt.
      Kuitenkin oma kokemukseni ystävästä, joka tuli pari vuotta sitten uskoon on aika negatiivinen.
      Menetin nimittäin samalla ystävän jonka olen tuntenut lapsesta asti (ikää minulla nyt 40 ).
      En enää kelvannut, koska kaikki asiat mitä tein tai mielipiteeni olivat vääriä, syntisiä tai en ollut kiinnostunut aina ja ainoastaan keskustelemaan uskonasioista.
      Korostettakoon, että en ole itse mitenkään suvaitsematon, minulle ystäväni olisi edelleen kelvannut, ilman uskoaan tai sen kera, mutta miniä en enää kelvannut.
      Haluaisinkin tällä herättää sellaiset uskovaiset, jotka eivät hyväksy meitä ei-uskossa olevia. Elämämme voi olla ihan täysipainoista ja onnellista ilman että jaamme saman kokemuksen tai elämäntavan, voimme olla täysin hyväksyttäviä ystäviä edelleen.
      En yrittänyt raahata uskoon tullutta ystävääni esim baariin, pahoille teille tms ei-hyväksyttyihin menoihin, mutta edes koti-ilta seurassani ei enää kelvannut.
      Eli toisen uskoontulo vei ystäväni, pakko tunnustaa että olen hyvin loukkaantunut ja edelleen ihmettelen kyseisen ihmisen käytöstä. Toivon hänelle kaikesta huolimatta onnea elämässään ja ehkä hän joskus tajuaa miten on onnistunut loukkaamaan läheisiään ja ns. entisiä ystäviään.

      • Crispus

        Et ole ainoa, jolla on tuollainen kokemus. Uskoontullut kaveri joko lopettaa yhteydenpidon tai muuttuu niin hankalaksi, ettei itsekään huvita pitää yhteyttä. En usko kenenkään tahallisesti niin toimivan, vaan uskoon tulleella on myös oma näkökulmansa asiaan.

        Uskoontulo on aika hämmentäväkin kokemus, koska monet asiat muuttuu, eikä kukaan ole kokenut sellaista tilannetta omakohtaisesti aikaisemmin, se on ainutkertainen tapahtuma ihmisen elämässä, niiden jotka tulevat uskoon. Jos muutamatkin ystävät suhtautuvat jyrkän negatiivisesti, niin helposti uskoontullut saa mielikuvan siitä, että kaikki niin ajattelevat. Siihen liittyy monenlaisia asioita, useinhan sellainen jolle alkoholi on ollut ongelma, muuttuukin äärimmäiseksi alkoholin vastustajaksi ja voi vaikka julistaa tuomioita tutuilleenkin ;) Asiahan on ihan luonnollinen, kun ihminen tajuaa olleensa alkoholin orja ja havaitsee alkoholin ikävät vaikutukset elämäänsä todella selvästi, mutta ei huomaa ettei toiset näe asioita samoin.

        Monenlaista inhimillistä hölmöyttä ihmiseltä löytyy sellaisessa ihan uudenlaisessa tilanteessa, johon uskoon tulleena ehkä yllättäenkin joutuu. Kuitenkin ne hölmöilyt on usein ihan inhimillisiä ja niillekin on selityksensä. Uskoon ne eivät taida useinkaan liittyä, vaan nimenomaan uuteen tilanteeseen.


    • annabelle

      Minulle usko tuli sisäisesti hyvin voimakkaana kokemuksena.Parasta siinä oli se että minuudelleni tuli selkeä kuva ja tarkoitus.Olen aina elänyt niinkuin toisten käskyläisenä mutta uskon myötä Jumala asui minussa ja sain uuden merkityksen itseni rakastamiselle.Ajattelin ennen että itserakkaus on huono asia, mutta rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi...sanoi Jeesuskin.NIINKUIN itseäsi..ei enempää eikä vähempää.silloin se menee oikein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe