Älä kiroa lapsena saamaasii Pyhää Kastetta (esikoisoikeuttasi)

Anonyymi-ap

Ennen epäraamatullista u-kastetta lahkoon ihminen saatetaan laittaa lukemaan ääneen kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Jaak. 2:7

Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

711

1777

    Vastaukset

    • Anonyymi

      vain suomalainen lutterin seuraaja voi kehittää jotain noin naulanreikäistä aloitusta !

      ei hyvänen aika millaista soopaa, ja mikä kauheinta, aloituksen tekijä saattaa olla jo rippikoulunkin läpikäynyt !?

      • Anonyymi

        vain parhamin seuraaja voi kitistä noin lapsellisia

        ja mikä kauheinta, tuo saattaa olla fifnteenleirin käynyt ja milasta soopaa se tänne jakaa !

      • Anonyymi

        LESTAHULLU TAAS ESIKOISINA ESIKOISLESTAT ESIKOISHULLUT. JEESUS OLI ESIKOINEN ENNEN LUOMAKUNTAA EIKÄ LESTAT.

      • Anonyymi

        Lestadiolainen vetää näitä esikoisia.Esikoinen on oikea kristus luoja ja ihmiseksi syntynyt aikojen alussa oli Egypti faaraot arabian alueen punainen meri joka on ihan oikein sininen punainen meri on vain vertauskuvana.Siellä sitä on kehittynyt niin Kreikan kuin aramean arabian hebrean latinan kielet eri murteineen.Afrikan linguat ja ihmiskauppa orjat sirkus monet jumalat myyntijumalat millä kerätään rahaa pelotellaan ja kamelin ajo kilpailut.Faaraoilla oli lääkärit ensin sitten muilla.Vertauskuvina on useimmat uskonnoissa esiintyvät opetukset tai ohjeet.Jos näet jonkun aasin tiellä palauta se omistajalle ohjeita.Homoja oli jo faaoiden aikaan tuhansia vuosia sitten.Nykyajassa on jo enemmän osaamista mutta varastaminen ja palauttaminen on edelleen ongelmallista joillekin.Että keneltä otetut sukat sul on jalassa tai mistä otit noi farkut....kenen lautanen sulla on.Miten huijasit ton kännykän sulle.Omatunto kolkuttaa veit joltain auton mökin takin radion .....sydän hakkaa Tuks Tuks Tuks...kenen tililtä otettua rahaa hui kauhistus nyt piipittää jo päässä silmissä Tulikivi järvi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vain parhamin seuraaja voi kitistä noin lapsellisia

        ja mikä kauheinta, tuo saattaa olla fifnteenleirin käynyt ja milasta soopaa se tänne jakaa !

        No hellarivapareissa on kastamatta monet vanhukset kin hoitamatta myös monien lapsia hoitaa huostaanotto on huumeissa hilluttu.Varastetun tavaran kuljetukset on pois joltain kenen tavaroita ne on älä himoitse mitään toisen omaa.Taas on laki rikottu.Millä ajattelitte korvata ne.No niin.

      • Anonyymi

        Upotuskaste parannukseen vie vanhaan liittoon puhdistuskasteille saastaiseen henkeen missä ollaan saastaisia joka viikko puhdistaudutaan ja uhrataan elukoita silti taas ollaan saastaisia ja taas .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hellarivapareissa on kastamatta monet vanhukset kin hoitamatta myös monien lapsia hoitaa huostaanotto on huumeissa hilluttu.Varastetun tavaran kuljetukset on pois joltain kenen tavaroita ne on älä himoitse mitään toisen omaa.Taas on laki rikottu.Millä ajattelitte korvata ne.No niin.

        Yksi hellari vanhus kertoi ettei ole koskaan voinut mennä kasteelle upotukseen koska ei luota itseensä että kun tekee yhden synnin menettää sen pelastuksen niin ei sitten ole kastettu ET HERÄÄKÖ JOKU TÄHÄN OPPIIN MIKÄ TÄÄ ON.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi hellari vanhus kertoi ettei ole koskaan voinut mennä kasteelle upotukseen koska ei luota itseensä että kun tekee yhden synnin menettää sen pelastuksen niin ei sitten ole kastettu ET HERÄÄKÖ JOKU TÄHÄN OPPIIN MIKÄ TÄÄ ON.

        Harhaoppia tuo on

        Udestikastajuaen harhaa

    • Anonyymi

      Siksikö uudestikastetut kiroilevat ja herjaavat täällä Jumalaa eri yhteyksissä?

      Fifteejnleirillä kai opetetaan kiroilemaan

      • Anonyymi

        Aloittaja on aivan oikeassa:
        "Jaak. 2:7
        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

        Vauvana väkisinkastetut kiroilevat jo aivan pienestä pitäen ja erityisesti rippikoululaisten kielen käyttö on sitä luokkaa, että ei kehtaa edes mainita.
        Ovat oppineet kiroilemisen vanhemmiltaan ja kummeiltaan.

        Kyllä, väkisin siunatut kiroilevat rumasti ja erityisesti fifteenleiriläiset
        Ovat kai oppineet sen vanhemmiltaan

      • Anonyymi

        Mitä 5 kertaa iastetti bulimikko ahmii ja yrjöö. Muiden ruuat mahassa oksettaa.Varastaminen aiheuttaa.Palauttaisi edes varastetut tavarat !

        Ei opi vanhemmiltaan vaan isommilta koulussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, väkisin siunatut kiroilevat rumasti ja erityisesti fifteenleiriläiset
        Ovat kai oppineet sen vanhemmiltaan

        HELLAREITA ei ole kastettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä 5 kertaa iastetti bulimikko ahmii ja yrjöö. Muiden ruuat mahassa oksettaa.Varastaminen aiheuttaa.Palauttaisi edes varastetut tavarat !

        Kastettu

      • Anonyymi

        Kyllä pilkkaavat Jeesusta ristiä mutta rahaa keräävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, väkisin siunatut kiroilevat rumasti ja erityisesti fifteenleiriläiset
        Ovat kai oppineet sen vanhemmiltaan

        Hellarilapset varastaa heti pienestä ja väärentää. Huoraaminen on verissä. Huumeet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on aivan oikeassa:
        "Jaak. 2:7
        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

        Vauvana väkisinkastetut kiroilevat jo aivan pienestä pitäen ja erityisesti rippikoululaisten kielen käyttö on sitä luokkaa, että ei kehtaa edes mainita.
        Ovat oppineet kiroilemisen vanhemmiltaan ja kummeiltaan.

        Yksi hellari just esitteli lapsilla eri isät yksinhuoltaja ja varastetut juomalasit avustusruokia. Et ....miten hellarivapareissa voi olla äpäriä??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, väkisin siunatut kiroilevat rumasti ja erityisesti fifteenleiriläiset
        Ovat kai oppineet sen vanhemmiltaan

        Tosin lestat kiroilee saatana on niiden pääjumalan nimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin lestat kiroilee saatana on niiden pääjumalan nimi.

        sepedeus kiroilee enemmän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sepedeus kiroilee enemmän

        puhunu siis soomipojasta

    • Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Hellareiden älyköt on liikkeellä.

      • Anonyymi

        Jogat vie teidät shamaanigurujen oppeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jogat vie teidät shamaanigurujen oppeihin.

        niinkö noita kertoi?

    • Anonyymi

      Rakas Kristitty !
      Älä koskaan luovu lapsen uskostasi ja lapsena saamastasi Pyhästä Kasteesta Jeesuksen omaksi. Se on sinun esikoisoikeutesi, sitä ei pidä mennä vaihtamaan hursmoshenkisten uskonliikkeiden kuten helluntailaistenn tarjoamiiin saatanallisiin uudestikasteisiin eli höyryäviin heresvelleihin.

      • Anonyymi

        En luovu! Onneksi vaihtaminenkaan ei pelastusta vie

      • Anonyymi

        Lahkolaisten uudestikasteilla eksytetty kristitty joutuu kerran kyselemään taivaanportilla, kuten esikoisoikeutensa luovuttanut:

        " Isä yksikö siunaus sinulla vain olikin?

        "Isä yksikö kaste sinulla vain olikin?

        Ef.4:5 Yksi kaste. Hen Baptisma. hen=numeraali, yksi (1).

        Jumalan ei tarvi uusia tekojaan, eikä Jeesuksen tarvi mennä ristille toista kertaa.

        Room.6:3 Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jesukseen Kristukseen kastetut,
        olemme hänen kuolemaansa kastetut?

        Parhami vaati vanhempia tuomaan lapsia syliinsä paijailtavaksi.

        Helluntailaisten sisaruskonto uhkaa pienten lapsien vanhempia kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsen Kristittyjen kirkkoon kastettavaksi kristityksi. (Mormonin kirja, Moroni, luku-8)

        Eikä Jeesus enää kuole eikä sitä voi enää tappaa. Rukoillaan prinssi Harryn puolesta siellä alueella on judeja jotka pilkkaa Jeesusta kieltää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Room.6:3 Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jesukseen Kristukseen kastetut,
        olemme hänen kuolemaansa kastetut?

        Roomalaiset hei Jeesus nousi kuolleista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami vaati vanhempia tuomaan lapsia syliinsä paijailtavaksi.

        Helluntailaisten sisaruskonto uhkaa pienten lapsien vanhempia kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsen Kristittyjen kirkkoon kastettavaksi kristityksi. (Mormonin kirja, Moroni, luku-8)

        Mormoni voi naida montaa samaan aikaan ja myös sisarukset .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkolaisten uudestikasteilla eksytetty kristitty joutuu kerran kyselemään taivaanportilla, kuten esikoisoikeutensa luovuttanut:

        " Isä yksikö siunaus sinulla vain olikin?

        "Isä yksikö kaste sinulla vain olikin?

        No on vain yksi Jeesus ei mitään katettua Jeesusta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Room.6:3 Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jesukseen Kristukseen kastetut,
        olemme hänen kuolemaansa kastetut?

        Ylösnousemukseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami vaati vanhempia tuomaan lapsia syliinsä paijailtavaksi.

        Helluntailaisten sisaruskonto uhkaa pienten lapsien vanhempia kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsen Kristittyjen kirkkoon kastettavaksi kristityksi. (Mormonin kirja, Moroni, luku-8)

        Monet hellarit on loukannut vapaakirkkoon osa on synagogalla adventisteissa ja osa on tuolla moskeijassa sekä jogassa budhan kanssa meditoimassa. Näkee näkyjä kun luulee olevansa joko budha tai nasiiri. Nasiirit synagogalla näki näkyjä. Mohametti on yksi nasiireista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En luovu! Onneksi vaihtaminenkaan ei pelastusta vie

        Liitytte takaisin alkukirkkoihin ei saa erota siellä on pahaa on eksyttäjiä mutta Jeesus on ja pysyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkolaisten uudestikasteilla eksytetty kristitty joutuu kerran kyselemään taivaanportilla, kuten esikoisoikeutensa luovuttanut:

        " Isä yksikö siunaus sinulla vain olikin?

        "Isä yksikö kaste sinulla vain olikin?

        Älä nyt vedä tota juutalaista paskaa kristittyjen uskoon. Esikoiset oli juutalaisia jotka ei tuntenut etsikkoaikaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Room.6:3 Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jesukseen Kristukseen kastetut,
        olemme hänen kuolemaansa kastetut?

        KOITA NYT LOPETTAA TOI KUOLEMAN HOKEMINEN YLÖSNOUSEMUS JA ELÄMÄ YHDEN KERRAN TEHTY.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami vaati vanhempia tuomaan lapsia syliinsä paijailtavaksi.

        Helluntailaisten sisaruskonto uhkaa pienten lapsien vanhempia kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsen Kristittyjen kirkkoon kastettavaksi kristityksi. (Mormonin kirja, Moroni, luku-8)

        Hellari myy rahasta juudasta eikun Jeesusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellari myy rahasta juudasta eikun Jeesusta.

        hellarit vihaa meitä Jeesuksen omia

    • Anonyymi

      Aloitus on täyttä totta..

      Kristillistä kirkosta kun lahkolaiseksi käännytetty ihminen siirtyy lahkoon,
      on sanouduttava irti entisestä uskosta ja kasteesta kun uutta uskoa ja kastetta ja henkeä pukkaa tilalle.

      1. Tim. 4:1

      Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

      • Anonyymi

        Siksikö lut kirkosta eroaa niin paljon porukkaa? Mutta yleensä he eivät liity mihinkään toiseen seurakuntaan vaan jatkavat jumalatonta elämäänsä aivan samoin kuin kirkkoon kuuluessaan. Ainoa ero entiseen on, että heidän ei tarvitse maksaa kirkollisveroa.

        Kun poika tekee teidät vapaiksi niin te tulette todella vapaiksi.

        Helluntailaisuuden kaltaiset lahkot syntilistoineen ja rahan keräyksineen on paholaisesta.

        Gal.5, Paavali varoittaa ihmisiä menemästä helluntailaisuuden kaltaisiin eriseuroihin ja lahkoihin, joiden perustaminen liittyy lihan tekoihiin ja himoihin ja sodomiaan.

      • Anonyymi

        Riivaajidn oppeja demonien

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun poika tekee teidät vapaiksi niin te tulette todella vapaiksi.

        Helluntailaisuuden kaltaiset lahkot syntilistoineen ja rahan keräyksineen on paholaisesta.

        Helluntailainen Paavo Järvinen sanoi TV7:lla että helluntailaiselle pitäisi itselle riittää tuloista 10% ja 90% tulisi antaa lahkolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailainen Paavo Järvinen sanoi TV7:lla että helluntailaiselle pitäisi itselle riittää tuloista 10% ja 90% tulisi antaa lahkolle.

        Nythän ne joutuu maksamaan 10% kaikista tuloista, mukaan lukien kela-rahat ja sosiaalihuollosta saadut tulot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksikö lut kirkosta eroaa niin paljon porukkaa? Mutta yleensä he eivät liity mihinkään toiseen seurakuntaan vaan jatkavat jumalatonta elämäänsä aivan samoin kuin kirkkoon kuuluessaan. Ainoa ero entiseen on, että heidän ei tarvitse maksaa kirkollisveroa.

        SYNAGOGALTA on eronnut paljon kääntynyt hindulaisuuteen ja synnit alkanut painaa varastetut huonekalut rahat ....vaatteet....viherkasvit kukkaruukut....peilit....kultakorut. Jahve tietää.Katsotaanko millaisiin jumaliin juutalaisia on kääntynyt Wikipedia hindujen jumalat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailainen Paavo Järvinen sanoi TV7:lla että helluntailaiselle pitäisi itselle riittää tuloista 10% ja 90% tulisi antaa lahkolle.

        Mikähän paavojen omaisuus mahtaa olla mökkiä autoja taloja asuntoja ulkomailla ja muuten hursteilla Espanjan asunnot jne.TEATTERIA TÄMÄ IHMISTEN HUIJAAMINEN VARASTAMISTA SYYTTÄMÄLLÄ. ÄLKÄÄ ANTAKO MITÄÄN TEILLÄ ON OIKEUS PITÄÄ MINKÄ OLETTE OSTANUT KAUPASTA TAI SAANUT SYNTTÄRILAHJA KAI EI NÄILLÄ OLE OIKEUTTA VARASTAA.

      • Anonyymi

        Jeesus auta sä näitä kaikkia juutalaisten eksyttåmiä ja jogaan eksyneitä erityisesti amen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus auta sä näitä kaikkia juutalaisten eksyttåmiä ja jogaan eksyneitä erityisesti amen.

        auta sitä demonista noitaa!

    • Anonyymi

      Palstalla hellari-öyhöttäjät herjaa ja kiroaa työkseen Kristittyjen lapsien saamaa kastetta.

      Niin tehdessään he pilkkaavat ja herjaavat Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä.

      • Anonyymi

        Tietysti juutalaiset teki sen hengen pilkan

      • Anonyymi

        Miten sen ikäinen lapsi voi edes olla kristitty kun ei ole edes tietoinen mistään hengellisistä asioista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sen ikäinen lapsi voi edes olla kristitty kun ei ole edes tietoinen mistään hengellisistä asioista?

        voi olla Jumalan armosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi olla Jumalan armosta

        armosta pelastumme

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        armosta pelastumme

        Jeesuksen kautta tosiaan

    • Anonyymi

      Jeesus ei pakota ketään liittymään mihinkään hurmoslahkoon ja pulittamaan sille 10% tuloista joka kuukausi ja illan aikana voidaan kerätä uhrirahaa monta kertaa eri tarkoituksiin. Naulakoiden vieressä on lisäksi maksupäätteet rahojen siirtämistä varten lahko tilille omantunnon rauhan saamiseksi.

      • Anonyymi

        Jeesus ei myöskään pakota ketään kirjoittamaan naurettavia pötyjä foorumille, eli onko se lutterin haamu se pakotta sitten, sitä sopii miettiä aika lailla pää polvissa!

        sodomiitti kitisee taas

        parhameissa ei muuta tehdä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sodomiitti kitisee taas

        parhameissa ei muuta tehdä

        tehdään siellä mustaa messua

    • Anonyymi

      Eikö sellainen kaste ole täysin yhtä tyhjän kanssa jota ei ole vauvan ymmärryksellä edes tietoisesti voinut ottaa vastaan? Ei kai olematonta tarvitse edes erikseen varsinaisesti kirota mitenkään.

      • Anonyymi

        Ymmärrys ei tee kastetta kasteeksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrys ei tee kastetta kasteeksi

        Onhan sekin kaste kun joku uskoontullut kastetaan eikä hän ymärrä kastetta oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrys ei tee kastetta kasteeksi

        Sen verran kuitenkin ymmärrystä voisi edellyttää että se kaste tapahtuisi edes vapaan tahdon pohjalta eikä muiden päätöksellä. Saanko Pyhän Hengen jos joku luterilainen pappi käy salaa kysymättä vain kaatamassa niskaani vettä kun nukun ilman että itselläni on edes mitään käsitystä tapahtuneesta?

        Mutta eihän Raamattu kiellä sellaista toimintaa.

        niin eikä kiellä myöskään hiihtämästä juhannuksena, eikö ole siistiä kertakaikkiaan!

        Ja juhannuksesa saa hiihtää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran kuitenkin ymmärrystä voisi edellyttää että se kaste tapahtuisi edes vapaan tahdon pohjalta eikä muiden päätöksellä. Saanko Pyhän Hengen jos joku luterilainen pappi käy salaa kysymättä vain kaatamassa niskaani vettä kun nukun ilman että itselläni on edes mitään käsitystä tapahtuneesta?

        Et sinä mitään Pyhää Henkeä tuolla ilveilyllä saa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän Raamattu kiellä sellaista toimintaa.

        Raamattu ei myöskään kiellä terveen järjen käyttöä. Pitäisikö siellä erikseen listata ja kieltää kaikki mahdollinen älyvapaa toiminta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei myöskään kiellä terveen järjen käyttöä. Pitäisikö siellä erikseen listata ja kieltää kaikki mahdollinen älyvapaa toiminta?

        Niinpä, toimitaan kuten Jeesus käski niin hyvä tulee

      • Anonyymi

        Mitä mahdat muistaa mulkkusi ympärileikkauksesta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mahdat muistaa mulkkusi ympärileikkauksesta ?

        Miltä tuntuu syödä varastettua ruokaa,kalaa tai pitää päällään varastettua vaatetta kelloa. Kai se joltain tuntuu ei kai sitä muuten tee. Miltä tuntuu varastettu kenkä jalassa.SAAKO SIITÄ FIILIKSET???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, toimitaan kuten Jeesus käski niin hyvä tulee

        milloin se hyvä alkaa tulla suomen luterilaisten kohdalla ilmi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        milloin se hyvä alkaa tulla suomen luterilaisten kohdalla ilmi?

        On alkanut mutta milloin alkaa Suomen helluntailaisten kohdalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On alkanut mutta milloin alkaa Suomen helluntailaisten kohdalla?

        ei koskaan, hellarit vihaa uskovia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei koskaan, hellarit vihaa uskovia

        mistä tuo viha jhtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mistä tuo viha jhtuu?

        ja toisaalta mistä se kertoo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja toisaalta mistä se kertoo?

        siinä sitä mietittävää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinä sitä mietittävää

        no mietitään sitten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no mietitään sitten

        ei kande liikaa miettiä

    • Anonyymi

      se on sillä tavalla että mitä vähemmän kohde tietää sen paremmin pelastuu!

      näin se on lutterin oppi kulemma toiminut jo viissataa vuotta tässä maassa !

      joskus hiipii ajatus pääsikö kukaan peruskoulun läpi noista opin kehittelijöistä.

      • Anonyymi

        Sitä paremmin pelastuu mitä vähemmän luottaa itseensä pelastuksen suhteen ja sitä vähemmän vastustaa Jumalan armoa

        mutta parhaminh oppi on toiminut vasta parisataa vuotta, tässä maassa ei edes niin kauaa

        menisi tuo sodomiitikäkätys sinne peruskouluun kun ei osaa edes opin alkeita

        HELLARIVAPARIT kävelee varastetut kengät jalassa on myymässä varastettua. YHWH tietää kyllä juden synnit.Ja yksi hellari nainen saarnasi miten ero on syntiä plää plää plää ja olikin itse jo kolmatta 3 kertaa naimisissa plää plää plää ei se mitään yksi vaati antamaan auton hänelle että Jeesus tarvii sitä 🦧

        Milloin sinun pitää olla takaisin suljetullla osastolla?

        sinun pitää mennäs sinne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinun pitää mennäs sinne

        tuo on se noita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuo on se noita

        eli sepedeus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli sepedeus

        tunnetaan myös soomipoikana

    • Anonyymi

      Afrikassa taas yksi lahko on manipuloinut ja tappanut ihmisiä kymmenittäin.
      niiden hokema oli, että Jeesus otetaan vastaan paastoamalla

      • Anonyymi

        Hellarit ottaa niitä henkijeesuksia vastaan ilmasta vaan kuin kopin jostain pesäpallosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellarit ottaa niitä henkijeesuksia vastaan ilmasta vaan kuin kopin jostain pesäpallosta.

        joo se on pelottavaa

    • Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Uskomme sinua

      • Anonyymi

        Eiköhä tuo Putin-viestisi ole tullut jo kaikkien tietoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhä tuo Putin-viestisi ole tullut jo kaikkien tietoon.

        on kyllä tarpeeksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on kyllä tarpeeksi

        se vain jatkaa niitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se vain jatkaa niitä

        niin tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin tekee

        yö on sen aikaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        yö on sen aikaa

        aamuyö eritoten joo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aamuyö eritoten joo

        neljä ja kolme ovat ne ajat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        neljä ja kolme ovat ne ajat

        aina siis samat

    • Anonyymi

      Jeesus kun ei enää liiku kahden tai kolmen miehen pyytämänä heidän kanssaan, kuten lupasi tehdä maan päällä eläissään.
      Asiayhteys pitää ymmärtää. Ymmärrätkö myös mitä luet?
      Raamattua lukiessa kannattaa olla tarkkana, monet kohdat siellä koskee vain sitä tilannetta ja niitä henkilöitä keiden kanssa siellä puhutaan.

      • Anonyymi

        ei lutterin porukka osaa lukea muut akuin kirjaimia peräkkäin.

        esm....se on Jumalan teko että uskotte häneen...siinä hyvä esimerkki sisällön tajuamisesta kun he tuota lausetta tarjoa a mukamas jonkunlaisena vauvakasteen pönkänä !

        helluntailaisille usko on OMA teko, ja kieltävät Jeesuksen sanat:
        "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen , jonka Jumala on lähettänyt." Joh: 6: 29

        "Jos joku rakastaa minua , niin hän pitää minun sanani" Joh: 14: 23

        helluntailainen kieltää varmasti nuo molemmat Jeesuksen sanat.

        Luterilaisille usko on vanhempien ja kummien teko. Heti, kun pappi roiskii vettä vauvan otsalle, niin hups, vauva tulee uskoon.
        Mutta Jumala ei voi toimia ilman vanhempien ja kummien tekoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei lutterin porukka osaa lukea muut akuin kirjaimia peräkkäin.

        esm....se on Jumalan teko että uskotte häneen...siinä hyvä esimerkki sisällön tajuamisesta kun he tuota lausetta tarjoa a mukamas jonkunlaisena vauvakasteen pönkänä !

        ei parhamin porukka osaa muuta kuin märistä

        Niille usko ei ole Jumalan teko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisille usko on vanhempien ja kummien teko. Heti, kun pappi roiskii vettä vauvan otsalle, niin hups, vauva tulee uskoon.
        Mutta Jumala ei voi toimia ilman vanhempien ja kummien tekoja.

        Uudestikastajille usko on vanhempien ja kummien teko mutta meille kristityille se on Jumalan teko. Uudestikastajalla on taas otsafeitssi, ja vauvoista se jankkaa koko ajan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastajille usko on vanhempien ja kummien teko mutta meille kristityille se on Jumalan teko. Uudestikastajalla on taas otsafeitssi, ja vauvoista se jankkaa koko ajan

        ehkä se voisi liimata vauvan kuvan otsansa ja peiliin katsoessa tuntisi suurta iloa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä se voisi liimata vauvan kuvan otsansa ja peiliin katsoessa tuntisi suurta iloa !

        helluntailainen kun on kristillisestä kasteesta täysin pihalla, niin tuijottavat ihmiseen, kristitty katsoo Jeesukseen,
        "katse kiinnitettyinä uskon ALKAJAAN ja täydelliseksi tekijään Jeesukseen Kristukseen"
        Hebr: 12: 2

        "alkajaan" > "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt"
        (Hebr: 12: 2 ja Joh: 6: 29)

        arpakoneenne tulostaa yhä heikommin mihinkään aiheessa liittyviä jakeita !

        olisko voitelusta apua, kokeilkaa ainakin VD 40 voi suihkauttaa kitiseviin kohtiin.

        Jumala on luonut hengitysilmankin !

        kokeile miettiä asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei parhamin porukka osaa muuta kuin märistä

        Niille usko ei ole Jumalan teko

        Jumala on luonut sinulle kaksi jalkaa, jos et usko kysy kenkäkauppiaalta!

        nyt on iso kysmys, käveleekö Jumala niilllä jaloilla puolestasi, onko muistikuvia, mieti!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        arpakoneenne tulostaa yhä heikommin mihinkään aiheessa liittyviä jakeita !

        olisko voitelusta apua, kokeilkaa ainakin VD 40 voi suihkauttaa kitiseviin kohtiin.

        Sodomiittikäkätys kitisee arpakoneesta

        Laita rasvaaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on luonut sinulle kaksi jalkaa, jos et usko kysy kenkäkauppiaalta!

        nyt on iso kysmys, käveleekö Jumala niilllä jaloilla puolestasi, onko muistikuvia, mieti!!

        Jumala on synnyttänyt uskon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailainen kun on kristillisestä kasteesta täysin pihalla, niin tuijottavat ihmiseen, kristitty katsoo Jeesukseen,
        "katse kiinnitettyinä uskon ALKAJAAN ja täydelliseksi tekijään Jeesukseen Kristukseen"
        Hebr: 12: 2

        "alkajaan" > "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt"
        (Hebr: 12: 2 ja Joh: 6: 29)

        niin niin mutta jos puuäijä putoaa yöllä kirkon ovesta niin sanotteko että; se on Jumalan teko että puuäijä tippui nokalleen yön aikana, sanotteko niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on synnyttänyt uskon

        kenelle Jumala on synnyttänyt uskon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodomiittikäkätys kitisee arpakoneesta

        Laita rasvaaa

        Se on Jumalan teko että sodomiittikäkätys kitisee !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on Jumalan teko että sodomiittikäkätys kitisee !

        Jumala laittaa rasvaa ei siihen ihmistä tarvita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin niin mutta jos puuäijä putoaa yöllä kirkon ovesta niin sanotteko että; se on Jumalan teko että puuäijä tippui nokalleen yön aikana, sanotteko niin?

        Miten se itsestään putoaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on Jumalan teko että sodomiittikäkätys kitisee !

        En usko tuota

        mutta rastavata tuota saastaa voisi kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se itsestään putoaa?

        siten koska se on JUmalan teko !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siten koska se on JUmalan teko !

        Jos Jumala sen pudottaa niin se on sitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siten koska se on JUmalan teko !

        Et sinä usko Jumalan tekoihin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä usko Jumalan tekoihin

        se uskoo parhamiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se uskoo parhamiin

        ja matkii sitä

      • Anonyymi

        onkos noita siis samanlainen lapsityöntekijä?

    • Anonyymi

      nyt pitää vielä miettiä hetki aihetta ok !

      siis jos joku on ylipainoinen lihava läski kuten joku juamlanluoma voisi sanoa, niin voimmeko siten todeta että ; se on Jumalan teko että puntari särkyi!

      voiko niin ilmoittaa foorumilla monta kertaa päivässä , voiko?

      • Anonyymi

        Tuollaista kitinää se on kun se ei usko että usko on Jumalan synnyttämää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaista kitinää se on kun se ei usko että usko on Jumalan synnyttämää

        Sanopa muuta

        vaari on ihan ulalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanopa muuta

        vaari on ihan ulalla

        Jumala ei keksinyt ULA-radiota, se on ihmisen työ!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei keksinyt ULA-radiota, se on ihmisen työ!

        Olipa taas vksu kommentti

        itsekö keksit vai äitisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa taas vksu kommentti

        itsekö keksit vai äitisi?

        äiti ei keksi enää mitään on senverran kauan ollut haudan pohjalla.

        eli kaikki on ite keksittävä mitä ei JUmala keksi. Jumala antoi ihmiselle viidautta lähes Jumal-olennon verran ja kehoitti käyttämään sitä, ja pyytämään lisää jos ei ymmärrä mitä Jumalan teko merkitsee raamatussa ja arkielossa.

        no ajattelinkin että vain tuollainen typerys voi ladata noin hölmn kommentin, siihen en muiden apuja enää tarvi

        lopeta jo tuo märinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lopeta jo tuo märinä

        ei se vain lopeta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei se vain lopeta

        ei se osaa lopettaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei se osaa lopettaa

        voi kun osaisikin

    • Anonyymi

      tämän tekstityksen tarkoitus on lähinnä se, että sakastilaisetkin voisivat sen verran ainakin paneutua Raamatun sanomaan että lakkaisivat hokemasta jakeita joita eivät ymmärrä.
      ja vaikka eivät ymmärrä, ovat käyttävinään niitä jollain mystisellä tavalla pönkittämään kirkkoisien harhoja, joita niitäkään eivät ymmärrä.

      siis lakatkaa hokemasta Jumalantekouskoa ja ottakaa selvää mitä Jeesus siinä todella on sanomassa.

      se ei ole rakettitiedettä, täytyy vain tunkeutua ulos lutterkuplasta ja uskaltaa kerrankin avata silmänsä ja katsoa asioita uudesta näkökulmasta.

      • Anonyymi

        yhyy, sodomiittikäkätys kitisee taas kun se ei usko että usko on Jumalan teko

        Toiset uudestikastajat myöntävät että usko on Jumalan teko ja toisen kamppailevat kynsin hampain sitä vastaan. Kai tuo sodomiittii yrittää pönkittää amerikan herrojen oppeja joita ei ole Raamatusta

        tule ulos parhamikuplastasi mäkisevä pelle ja usko mitä Jeesus sanoo

      • Anonyymi

        kellarilaiset voisiat uskoa mitä Jeesus sanoi uskosta Jumalan tekona eikä kitisten tapella sitä vastaan. Tai sitten Jeesus käytti koodikieltä ja tarkoitti että se on teidän tekone että uskotte häneen... niin sen täytyy olla, koodikieltä!

        Ei täällä kukaan ole väittänyt etteikö usko olisi Jumalan teko. Miksi te riehutte siitä?

        Ja kun Raamattu osoittaa: "Usko tulee kuulemisesta (tai lukemisesta), niin miksi se ei kelpaa luterilaisille?
        He kun tarvitsevat siihen aina vettä.

        Kyllä tuo selvästi väittää että usko ei ole Jumalan teko vaikka se Raamatussa sitä om

        Usko tulee kuulemisesta. Tuo sinun vedestä kitinäsi on jo huvittavaa

        kyllä vesien lirinä on Jumalan teko, sanokoot sakastissa mitä hyvänsä.

        Vesien litrinä voi sitä olla, onhan Jumala luodut vedet

        sitäkään ei noita usko

      • Anonyymi

        hui hai niin on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hui hai niin on

        Taas yöllä täällä liikkeellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas yöllä täällä liikkeellä

        joka yö se tekee niin

    • Anonyymi

      kyllä puuäijä olisi taatusti järjellisempi keskustelija kuin nämä sakastissa asuvaiset joille käsityskyky riittää juuri ja juuri samaan kuin hauki on kala, hauki on kala-tyypille.

      heillä elämä tuntuu olevan kuin että naulanreijästä tuijotetaan kirkon suuntaan ja pää nippusiteellä lukittu yhteen asentoon.

      pään käntäminen merkitsee heille parhamin hyväksymistä,

      • Anonyymi

        puuäijä on järjellisempi keskustelija kuin kellarin sodomiitikäktäys joka ei puhu asiasta kosaan

        se on parhamin loukkoon jäänyt kitisijä joka inttää ja rääkyy sakastista ja vauvoista ja puuäijästä

        muistakaa kuitenkin että sodomiittikäkätyuksen kohdalla on kyse sairaasta kristtyjen vihaajasta ja psyykkisesti sairaasta yksilöstä

        Ei voi kun ihmetellä tuota katkeraa vaaria joka ei puhu asioista ollenkaan vaan koko ajan luterilaisista ja vielä ivaalliseen sävyyn. Vaikea nähdä uskovana kyllä tuota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        muistakaa kuitenkin että sodomiittikäkätyuksen kohdalla on kyse sairaasta kristtyjen vihaajasta ja psyykkisesti sairaasta yksilöstä

        kas miettisen valelääkärikö se siellä praktiikkaa harjoittaa iltapäivän varjoissa 0ist akuitenkin hyräillä kertosäett....ei ole lupaa mun päätäs sun hoitaa....jne..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kas miettisen valelääkärikö se siellä praktiikkaa harjoittaa iltapäivän varjoissa 0ist akuitenkin hyräillä kertosäett....ei ole lupaa mun päätäs sun hoitaa....jne..

        siinä ei paljon lääkäriä tarvita toteamaan tuota mistä täällä ollaan hyvin yksimielisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puuäijä on järjellisempi keskustelija kuin kellarin sodomiitikäktäys joka ei puhu asiasta kosaan

        se on parhamin loukkoon jäänyt kitisijä joka inttää ja rääkyy sakastista ja vauvoista ja puuäijästä

        hyvänen aika sentään miten runsas sanavarasto !

        sen täytyy olla jonkun muun teko kuin jumalan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinä ei paljon lääkäriä tarvita toteamaan tuota mistä täällä ollaan hyvin yksimielisiä

        nyt oli raamatullinen kommentti pitkään aikaan !

        ..ja sinä yönä pilatuksesta ja herodksesta tuli hyviä ystäviä "!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvänen aika sentään miten runsas sanavarasto !

        sen täytyy olla jonkun muun teko kuin jumalan.

        hyvänen aika, nyt on puuäijäkäkjätys täyttänyt muutakin sanaa kuin sitä s-alkuista, jumalan työ sekin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nyt oli raamatullinen kommentti pitkään aikaan !

        ..ja sinä yönä pilatuksesta ja herodksesta tuli hyviä ystäviä "!

        raamatullinen joo, sinulla niitä ei ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raamatullinen joo, sinulla niitä ei ole

        ei ukastajilla ole tajua raamatullisuudesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei ukastajilla ole tajua raamatullisuudesta

        ne kiroaa uskovia

    • Anonyymi

      Suuttuukohan Jumala jos joku haluaa uskoa ihan omin päin ilman että olisi kuullutkaan että usko on Jumalan teko, oliskohan sakastissa asiaa pohtittu miten paljon .

      onko se silloin kuin se savolainen tulipalon sammutus, että väärin sammutettu!

      ei kelpaa palotilastoihin. sli voiko ollenkaan sammuttaa tulipaloa jos ei ole koulutusta, vgaikka olisi hyvinkin iso sinkkiämpäri ja kuuman kestävät kenkunat jaloissa, voikohan, miten asian laitama lieneitseekään.

      • Anonyymi

        Jos joku uskoo ominpäin ilman että sen kohteena on Kristus ja että Pyhä Henki uskon synnyttää niin sitten se ei ole kristillistä pelastavaa uskoa, kellariin tiedoksi tuo

        Mutta ei voi kuuin ihmetellä miten valtavaa raivoa yksi Raamatun jae uskosta Jumalan tekona aiheuttaa tuossa katkerassa vaarissa

        Miksi ette halua lukea Raamattua niinkuin se on kirjoitettu ?

        mikä siinä teitä pelottaa siellä sakastissa, miettikää ainkain hiukan.

        Ihmispoloisen yksi suurimpia etuoikeuksia on ymmärtää mitä raamattuun on kirjoitettu sen lisöksi että lukee sen kirjaimia !

        miksi vastustatte tätä suurt aetummaista oikeutta se on avainkysymys,

        ei vaari atarvitse haukkua jos vaarinne se olkiukkoinen yrittää monella tavalla näyttää mistä raamatun teksissä on kysmys!

        ei sen pitäisi olla pelottavaa eikäö antaa aihetta moninkertaiseen haukuntaan, sehän on koirien työtä.

        Miksi sinä et halua lukea mitä Jeesus sanoo vaan kitiset sitä vastaan?

        eikö kellarissa saa lukea sitä itse?

        Miksi märiste ja kitiset kun kristityt uskovat mitä Jeesus sanoo? Jos sinä et usko niin miksi uliset ja itket asiasta?

        Vaaria haukkuu koko ajan jos jollakin termeillä uskovia ja niitä jotka Raamatusssa pitäytyvät

        Aadee Hominem-vastaus, yritä uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ette halua lukea Raamattua niinkuin se on kirjoitettu ?

        mikä siinä teitä pelottaa siellä sakastissa, miettikää ainkain hiukan.

        nimenomaan kristinuskossa , > "niinkuin kirjoitettu on"

        "jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä , ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
        Joh: 3: 5

        helluntailaisuudessa , vei olekaan vettä, vaan kuvaannollista vettä . . .

        Jeesus kastettiin VEDESSÄ:
        "Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta VEDESTÄ, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän
        näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä:
        Ja katso: taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani , johon minä
        olen mielistynyt." Matt: 3: 16-17

        miksi ei helluntailaiset usko , "niinkuin kirjoitettu on"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi märiste ja kitiset kun kristityt uskovat mitä Jeesus sanoo? Jos sinä et usko niin miksi uliset ja itket asiasta?

        Vaaria haukkuu koko ajan jos jollakin termeillä uskovia ja niitä jotka Raamatusssa pitäytyvät

        ei se o le Raamatussa pitäytymistä jos lukee ja hokee niinkuin on isät opettaneet !

        se on ihan muuta,

        Jeesus sanoo monia asioita tarkoittaen ihan muuta, oliko uusi ja kauhistava ajatus !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei se o le Raamatussa pitäytymistä jos lukee ja hokee niinkuin on isät opettaneet !

        se on ihan muuta,

        Jeesus sanoo monia asioita tarkoittaen ihan muuta, oliko uusi ja kauhistava ajatus !

        Jos lukee niin kuin Raamatussa lukee niin se ei vaarille kelpaa

        Siinä uudestikastajien periaate: "Jeesus sanoo monia asioita tarkoittaen ihan muuta"

        Kun Jeesus sanoo "joka ei usko se tuomitaan kadotukseen" niin Jeesus tarkoitti että tottakai ei-uskovakin voi pelastua, kyllä se näin on! Jeesus tarkoittaa eri asiaa mitä sanoo... kyllä... näin se on...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aadee Hominem-vastaus, yritä uudestaan.

        Lopeta tuo hominem-kitinäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nimenomaan kristinuskossa , > "niinkuin kirjoitettu on"

        "jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä , ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
        Joh: 3: 5

        helluntailaisuudessa , vei olekaan vettä, vaan kuvaannollista vettä . . .

        Jeesus kastettiin VEDESSÄ:
        "Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta VEDESTÄ, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän
        näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä:
        Ja katso: taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani , johon minä
        olen mielistynyt." Matt: 3: 16-17

        miksi ei helluntailaiset usko , "niinkuin kirjoitettu on"

        vesi on vettä silloin kun on ja on ihan muuta silloin kun ei ole vettä, riippuu kontekstista.

        Joh 3;5 kysyisin, mistä olet saanut tietosi jota ei kukaan mailman kristikunnassa kykene omistamaan koska Jeesus jättää asian avoimeksi miksi niintekee sitäkään ei kukaan osaa sanoa !

        Hahahahhahaha, katsokaa nyt tuira: "vesi on vettä silloin kun on ja on ihan muuta silloin kun ei ole vettä, riippuu kontekstista."???

        Tuon ulinan avulla sodomiittikäkätys yrittää kumota Jeesuksen selvät sanat. Hänelle ne on "jätetty avoimeksi " hahahah

        se on normaalia että ihminen yrityksistään huolimatta saattaa esiintyä hölmösti, mutta että sen tekee tahallisesti, se on hiukan outoa eikö olekkin !

        mutta toki mailmaan mahtuu hohotusta ilman aihettakin, eli jatka vaan siitä mihin jäöit !

        Sanopa muuta, kitinäsi on niin hölmlä kuin olla ja voi... "Jeesus jätti avoimeksi" vaikka sanoo tarkasti ja selkeästi miten asiat on

        Ja vielä Jeesus sanoo "totisesti, totisesti" vahvistaen että asiat todella on niin kuin hän sanoo niin sitten joku kehtaa väittää että "Jeesus jättää asian avoimeksi ", hahahah

        Lukeka vakka Wibergin kastekirjaa jossa hä keksi olikohan neljätoista eri tapaa millä tuon veden saisi tuosta pois kun se ei vaan sovi hänen oppiinsa. Hahah

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lukee niin kuin Raamatussa lukee niin se ei vaarille kelpaa

        Siinä uudestikastajien periaate: "Jeesus sanoo monia asioita tarkoittaen ihan muuta"

        Kun Jeesus sanoo "joka ei usko se tuomitaan kadotukseen" niin Jeesus tarkoitti että tottakai ei-uskovakin voi pelastua, kyllä se näin on! Jeesus tarkoittaa eri asiaa mitä sanoo... kyllä... näin se on...

        Markuksen lopun tekstin kirjoittajaa ei edes tiedetä "uskoo ja kastetaan, nostelee käärmeitä käsin ja juo myrrkyä eikä mitään vaikutusta ja joka ei usko se tuomitaan kadotuskeen" tuntemattoman kulkumiehen runoilua satojen vuosien perästä lisätty täydennykseksi Markuksen evankeliumin perään, koska sitä pidettiin kirkolliskokouksessa liia. lyhyenä.

        Asiasta on huomautus ja varoitus Mark.16:9 kohdalla

        Jeesus ilmestyy lähimmilleen
        9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

        jae sopii Raamatun yhteyteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jae sopii Raamatun yhteyteen

        Raamattuun luotamme

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattuun luotamme

        Noita ei tee niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita ei tee niin

        noita ei tee mitään fiksua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noita ei tee mitään fiksua

        vihaa vain toisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vihaa vain toisia

        sen viha näkyy kauas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sen viha näkyy kauas

        voi sen vihaa, oi että

    • Anonyymi

      miksi helluntailaiset yleensäkään kastaa, kun vesi ei ole vettä !!!

      • Anonyymi

        helluntailaisten pelkkään vesikasteeseen ei liity Pyhää Henkeä eikä sovintoveren osaallisuutta syntien anteeksisaamista,
        hellarikaste on pelkkä rituaali lahkoon liittymiseksi

      • Anonyymi

        Miksihän luterilaiset yleensä syö ehtoollisella öylättejä, kun leipä ei olekkaan leipää vaan ihmisruumista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän luterilaiset yleensä syö ehtoollisella öylättejä, kun leipä ei olekkaan leipää vaan ihmisruumista?

        Siksi että Jeesus itsse kehotti nauttimaan ehtoollista!

        Tuotakaan ei uudestikastajat tienneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi että Jeesus itsse kehotti nauttimaan ehtoollista!

        Tuotakaan ei uudestikastajat tienneet

        Jeesus ei kehota nauttimaan ehtoollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei kehota nauttimaan ehtoollista.

        Kyllä kehotti: "ottakaa ja syökää"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kehotti: "ottakaa ja syökää"

        niin teki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kehotti: "ottakaa ja syökää"

        tuotakaan ei ukastajat tienny

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuotakaan ei ukastajat tienny

        mitäpä ne tietäisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitäpä ne tietäisi

        ei mitään asiaa ainakaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei mitään asiaa ainakaan

        noita on pedo

    • Anonyymi

      Kristityksi aikaisemmin kastetun ei pidä mennä Jenkkilahkojen vaatimille antikristillisille uudestikastelle tekemään pilkkaa Isälle, Pojjalle ja Pyhälle Hengelle, joiden nimeen on kasteessa liitetty.

      • Anonyymi

        Totta. Hänen on vain paras pysyä siellä kapakassa tai viinakaupan jonossa tai ehkä käydä vieraissa. Kyllä se vesitippa otsalla riittää taivaaseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Hänen on vain paras pysyä siellä kapakassa tai viinakaupan jonossa tai ehkä käydä vieraissa. Kyllä se vesitippa otsalla riittää taivaaseen.

        Sielläkö sinä aikaasi vietät? Ei ihme että viinat on koko ajan mielssä, noiden vesitippojen lisäksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Hänen on vain paras pysyä siellä kapakassa tai viinakaupan jonossa tai ehkä käydä vieraissa. Kyllä se vesitippa otsalla riittää taivaaseen.

        viinakaupassako ne helluntailaiset on elämäänsä kuluttaneet, kun mitään muuta niille
        ei tule mieleen kuin viina .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        viinakaupassako ne helluntailaiset on elämäänsä kuluttaneet, kun mitään muuta niille
        ei tule mieleen kuin viina .

        Ei vaan me yritämme pelastaa nuo luterilaiset viinan orjat. Se on sitä lähimmäisenrakkautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan me yritämme pelastaa nuo luterilaiset viinan orjat. Se on sitä lähimmäisenrakkautta.

        Yritätte pelastaa helluntailaiset viinan orjat? No niitä taitaa riittää kun viinasta aina puhutte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritätte pelastaa helluntailaiset viinan orjat? No niitä taitaa riittää kun viinasta aina puhutte.

        Väärin. Viinan orjat jäävät sinne luterilaiseen kirkkoon, mutta siitä pelastuneet antavat kastaa itsensä ja liittyvät seurakuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Viinan orjat jäävät sinne luterilaiseen kirkkoon, mutta siitä pelastuneet antavat kastaa itsensä ja liittyvät seurakuntaan.

        Ei vaan uudestikastajat ovat viinan orjia, sen näkee niiden teksteissä. He eivät ole pelastuneen siitä vaikka ovat uppoutuneet

    • Anonyymi

      Hihhulilahkoissa suurella osalla voi olla vankilatausta, huumetausta, juoppotausta,
      lahkot on hyviä piilopaikkoja. Ei ne ominaisuudet ja luonneviat ihmisestä mihinkään lahkoissa häviä, päinvastoin, korostuu. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

      • Anonyymi

        Jengit vaatii uuden tulokkaan tekemään jonkin laittomuuden teon,
        kuten uudestikasteen lahkoon, jotta uusi tulokas hyväksytään jengiin.

        Uusi lahkokaste kristitylle lahkon jäseneksi on paha hengellinen synti, jossa pilkataan avoimesti Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

        Täh: "Älä kiroa lapsena saamaasii Pyhää Kastetta"???

        Vauvathan eivät osaa kirota vielä mitään, mutta kasvettuaan nämä alkavat kiroilemaan ja sadattelemaan ja varsinkin rippikoululaisten kielenkäyttö on niin törkeää, että ei kehtaa edes mainita.

        väitätkö, ettei myös helluntailaiset kiroa, käytä kirosanoja, ainakin kotonaan, vaikka ei julkisesti.
        tiedän, nimittäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Älä kiroa lapsena saamaasii Pyhää Kastetta"???

        Vauvathan eivät osaa kirota vielä mitään, mutta kasvettuaan nämä alkavat kiroilemaan ja sadattelemaan ja varsinkin rippikoululaisten kielenkäyttö on niin törkeää, että ei kehtaa edes mainita.

        Fifteenleiriläiset kiroilevat kyllä kovasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fifteenleiriläiset kiroilevat kyllä kovasti

        Ai sinä olit tuolla leirillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sinä olit tuolla leirillä?

        En onneksi ollut, en olisi kestänyt sitä kiroilua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En onneksi ollut, en olisi kestänyt sitä kiroilua

        Mistä sinä tiedät että siellä kirottiin, jos et ollut siellä?

        Valehtelet niin että korvat heiluu. Koeta keksiä uskottavampia valheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä tiedät että siellä kirottiin, jos et ollut siellä?

        Valehtelet niin että korvat heiluu. Koeta keksiä uskottavampia valheita.

        Tuolla kylillä fifteenleirikäsiet kiroilevat

        Kai ovat oppineet vanhemmiltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla kylillä fifteenleirikäsiet kiroilevat

        Kai ovat oppineet vanhemmiltaan.

        Totta
        Kiroilevat uudestikastajat täälläkin. Ja herjaavat Jumalaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta
        Kiroilevat uudestikastajat täälläkin. Ja herjaavat Jumalaa

        Niin tekevät, noitansa johdolla

    • Anonyymi

      Uudestikaste hurmoslahkoon on pyllistys Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tehdylle kasteelle.

    • Anonyymi

      hurmoshenkiset molotukset on usein pelkkiä kirosanoja ja demonien nimiä takaperin hoettuna

      • Anonyymi

        Ai sellaistako se luterilaisten henkikaste on? Usein siihen tarvitaan myös viinaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sellaistako se luterilaisten henkikaste on? Usein siihen tarvitaan myös viinaa.

        sellainen se uudestikastajien henkikasteon. Vieas henki tulee ihmiseen ka laittaa puhumaan viinasta, kuten sinulle on käynyt

      • Anonyymi

        alkoholistit ja entiset alkoholistit ei osaa muusta puhua kuin viinasta.
        ovat muka uskovia ja puhuvat pelkästään viinasta.

        "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja ?
        Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu." Matt: 12: 34

        Siksikö sinä puhut täällä viinasta koko ajan?

        Siksi SINÄ puhut täällä viinasta koko ajan

        Totta.
        Siitä me helluntailaiset puhutaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Siitä me helluntailaiset puhutaan

        AA-toiminnalla ja leipäjonoilla pirukin saa sympatiat puolelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AA-toiminnalla ja leipäjonoilla pirukin saa sympatiat puolelleen.

        "He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AA-toiminnalla ja leipäjonoilla pirukin saa sympatiat puolelleen.

        Sinähän sen tiedät hyvin, kun touhuat pirun kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän sen tiedät hyvin, kun touhuat pirun kanssa.

        helluntailaisuudessahan ne siellä henkivaltojen kanssa taistelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisuudessahan ne siellä henkivaltojen kanssa taistelee.

        Ai sieltäkö sinä sait tuon rienaajahengen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sieltäkö sinä sait tuon rienaajahengen?

        ai sinussa on rienaajahenki? Se selittä miksi rienaat täällä uskovia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai sinussa on rienaajahenki? Se selittä miksi rienaat täällä uskovia

        Niinhän sinä tunnut tekevän. Kirjoitit: "helluntailaisuudessahan ne siellä henkivaltojen kanssa taistelee."!!!!
        Voisit hävetä, jos osaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän sinä tunnut tekevän. Kirjoitit: "helluntailaisuudessahan ne siellä henkivaltojen kanssa taistelee."!!!!
        Voisit hävetä, jos osaat.

        En ole mitään sellaista kirjoittanut mutta onhan se totta että kaikki uskovat taistelevat henkivaltoja vastaa, mikä näkee sinun kirjoituksissasi miten herjaat uskovia täällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole mitään sellaista kirjoittanut mutta onhan se totta että kaikki uskovat taistelevat henkivaltoja vastaa, mikä näkee sinun kirjoituksissasi miten herjaat uskovia täällä

        Tarkoitatko, että sinä ja sinun "uskovat" ovat henkivaltojen vallassa , joita vastaan me uskovat taistelemme?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että sinä ja sinun "uskovat" ovat henkivaltojen vallassa , joita vastaan me uskovat taistelemme?

        Ei tuossa puhuttu mitään henkivaltojen vallassa olemisesta vaan siitä että uskovat taistelevat henkivaltoja vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa puhuttu mitään henkivaltojen vallassa olemisesta vaan siitä että uskovat taistelevat henkivaltoja vastaan.

        helluntailaisuudessa , siis, - ajamalla ulos toisesta ihmisestä "henkivaltoja"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa puhuttu mitään henkivaltojen vallassa olemisesta vaan siitä että uskovat taistelevat henkivaltoja vastaan.

        Mutta ihmisissähän ne henkivallat ovat! Ei kai ne tuolla ilmassa leiju?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ihmisissähän ne henkivallat ovat! Ei kai ne tuolla ilmassa leiju?

        Niin, taitavat olla sinussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, taitavat olla sinussa

        Niinkö sinulle kävi? Siksikö rienaat täällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö sinulle kävi? Siksikö rienaat täällä?

        Niin sinulle kävi ja siksi rienaat täällä uskovia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sinulle kävi ja siksi rienaat täällä uskovia

        Kyllä niin sepedeus tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niin sepedeus tekee

        eli siis tämä soomipoika

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli siis tämä soomipoika

        se on hyvin katkera

    • Anonyymi

      Jo sana 'kastekaava' paljastaa luterilainen vauvakasteen olevan loitsujen lukemista ja loitsuamista. Wikipedia: Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi.
      Kastekaavan päämäärä on uudesti synnyttää vauva ja siirtää kastettava Jumalan valtakuntaa ja vapauttaa perisynnistä.
      Kastekaavan kautta yritetään saada yliluonnollista aikaan.
      Jumalan Sana kieltää noituuden ja taikuuden ja taikurin merkit, jotka sisältyvät luterilaiseen kastekaavaan.

      • Anonyymi

        Pentecostalismin henki on paha kaatohenki, henkivalta,mikä teki Parhamista ja Olsenista pahoja mihiä ja okkultistisia, poikkeavia yksilöitä, molemmat hellutailiikkeen keskeisimmät perustajat "miehet" vietiin vankilaan sodomiasta.

        onko sakastissa tutkittu miten monta kertaa pitää jostain valehdellen puhua ja kirjailla että se muuttuu siellä todeksi, onko tutkittu?

        kaks miljoonaa litraa viinaksia kaataa monen monta lutterin edustajaa näinä päivinä, koittakaa varoa nenä edellä kaatumisia, tulee huono ilme sen päälle, saattaa jopa kasteen armokin siinä järkkyä.

      • Anonyymi

        Aivan, uudestikastajile kaste on loitsua ja taikuutta. Siinä eri kristityihin

        Uudestikastajat kieltävät siis Jumalan Sanan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko sakastissa tutkittu miten monta kertaa pitää jostain valehdellen puhua ja kirjailla että se muuttuu siellä todeksi, onko tutkittu?

        kaks miljoonaa litraa viinaksia kaataa monen monta lutterin edustajaa näinä päivinä, koittakaa varoa nenä edellä kaatumisia, tulee huono ilme sen päälle, saattaa jopa kasteen armokin siinä järkkyä.

        Onko kellarissa tutkittu miten paljon pitää valehdella ja puhua noituudesta, onko tutkittu?

        Uudestikastajille kai valehtelun lisäksi tuo viinaa tuntuu maistuvan. Ei uudestikasteen armo auta, eikä edes endaumentit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kellarissa tutkittu miten paljon pitää valehdella ja puhua noituudesta, onko tutkittu?

        Uudestikastajille kai valehtelun lisäksi tuo viinaa tuntuu maistuvan. Ei uudestikasteen armo auta, eikä edes endaumentit!

        Ei ne tutki mitään siellä

        Endaumentteja ehkä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne tutki mitään siellä

        Endaumentteja ehkä

        sitä vaari harrastaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sitä vaari harrastaa

        en epäile

    • Anonyymi

      Ns. kasteessa, jossa pakanallinen pappi puettuna baal-jumalan asuun valutti päähäsi kolme kertaa vettä ja näin tehden kastoi sinut kolmeen kertaan isän ja pojan ja pyhän hengen-nimeen ,joka on luterlaisten käyttämä nimi saatanasta, luterilaisuuden herrasta ja jumalasta..

      • Anonyymi

        Noinko helluntalaiset opettaa?

      • Anonyymi

        Niin mutta putleri on kastettu ja oikeassa uskossa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta putleri on kastettu ja oikeassa uskossa!

        Tietedään, hän on idolisi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta putleri on kastettu ja oikeassa uskossa!

        Ei kukaan näe putlerin sytämeen eihän näe niin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan näe putlerin sytämeen eihän näe niin !

        Mutta sen näemmä että hän on idolisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sen näemmä että hän on idolisi

        Miksi et usko putlerin kasteen voimaan kerro!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sen näemmä että hän on idolisi

        Putleri n erikoilähipappikin on kastettu sehän näkyy kauaksi sen tehovoima .. vai oliko se tuhovoima niin !@#$

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putleri n erikoilähipappikin on kastettu sehän näkyy kauaksi sen tehovoima .. vai oliko se tuhovoima niin !@#$

        uskomme että hän on suuuuuri idolisi

        Lutterikin oli voimavedellä kostuttamalla pelastettu.

        Kehui loppusuoralla siksi pelastuvansa nii in.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uskomme että hän on suuuuuri idolisi

        No toki uskotte lähes mihin vain jooa vesivoiman voimaan @

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No toki uskotte lähes mihin vain jooa vesivoiman voimaan @

        Kukaan kristitty ei ole puhunut mistään veden voimasta, taitaa olla sinun oma juttusi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutterikin oli voimavedellä kostuttamalla pelastettu.

        Kehui loppusuoralla siksi pelastuvansa nii in.

        Luthee ei puhunut mistään voimevedellä kosketetlusta

        puhut ihan omiasi. ei käyttistä moiselle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luthee ei puhunut mistään voimevedellä kosketetlusta

        puhut ihan omiasi. ei käyttistä moiselle

        noita selvästi valehtelee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noita selvästi valehtelee

        se on sen työ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on sen työ

        työ tekijäänsä kiittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        työ tekijäänsä kiittää

        paitsi ei ehkä hänellä

    • Anonyymi

      Luther vauvakastettujen idoli, pysyi ahdistuneen aggressiivisena ja ristiriitaisena miehenä elämänsä loppuun asti. Vaikka hänen ei tiedetä itse suoraan osallistuneen mihinkään väkivaltaisuuteen, hän lietsoi vihaa ja väkivaltaa sumeilemattoman rasististen puheidensa ja kaikkia vihollisia avoimesti demonisoivien tekstiensä kautta
      Luther kumppaneineen luopuivat näennäisestäkään pidättyväisyydestä väkivallan suhteen.
      Luther käski paitsi teloittaa ja joskus jopa kiduttaa ja hakata kappaleiksi anabaptisteja, katolisia kellokkaita talonpoikaiskapinallisia, juutalaisia, turkkilaisia jne.
      Lutherilla oli suunnilleen yhtä mutkaton ja pragmaattinen suhtautuminen väkivaltaan kuin katolisella kirkolla, jota vastaan itse kapinoi. Väkivalta itsessään ei kuulunut reformaation olennaisiin kiistakysymyksiin. Luther ei juuri problematisoinut väkivaltaa, kunhan sille löytyi myös esivallan kannalta järkevät syyt. Jumala oli monestakin syystä hirvittävän vihainen ja maalliset ruhtinaat olivat Korkeimman vihan palvelijoita, ”Jumalan hirttomiehiä”. Heidän pyhä velvollisuutensa oli käyttää miekkaa Jumalan puolesta. Siksi aseiden siunaaminen on luterilaisessa perinteessä yleensä ollut niin itsestään selvä ja eettisesti ongelmaton asia.
      Maailmallisen miekan ja esivallan tulee tappaa avioliiton rikkoja. Sillä, joka rikkoo avioliittonsa, hän on jo itse erottanut itsensä ja on pidettävä kuolleena miehenä.[
      aikka Luther oli ainakin epäsuorasti itse vastuussa talonpoikaiskapinasta, hän valitsi pysyä itseään suojelevien ruhtinaitten rinnalla, ja vaati heitä vastaan kapinoivan köyhälistön väkivaltaista kukistamista.
      Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi.[4]
      Talonpoikaiskapinan jälkiselvittelyissä tapettiin noin 100 000 kapinallista. Väestömäärään suhteutettuna se vetää vertoja viime vuosisadan kauheimpiin kansanmurhiin.
      Luther ei luultavasti voinut edes kuvitella elämää ilman pyhitettyä väkivaltaa. Siinä mielessä hän oli täysin aikansa lapsi ja ikivanhan saatanallisen kaaos) voitetaan vain järjestystä palauttavalla hyvällä väkivallalla:uter on kakkien kolmella

      • Anonyymi

        Tuntuu olevan uudestikastajien idoli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuu olevan uudestikastajien idoli

        Ja luterilaisuuden perustaja.
        Että sellainen pyhimys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja luterilaisuuden perustaja.
        Että sellainen pyhimys!

        Ei ole luther perustanut mitään

        Mutta outo että uudestikastajat fanittavat häntä

      • Anonyymi

        Eikö tuo teksti aiheuta mitään sakastissa!?

        Oletteko te ollenkaan tolkuissanne!@

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole luther perustanut mitään

        Mutta outo että uudestikastajat fanittavat häntä

        Häh: "Ei ole luther perustanut mitään"????

        Itsestäänkö ne anbaptistit kuoli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh: "Ei ole luther perustanut mitään"????

        Itsestäänkö ne anbaptistit kuoli?

        Perehnypä historiaan niin ei tarvitse kysellä typeriä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perehnypä historiaan niin ei tarvitse kysellä typeriä

        Nytkö tuo symbolinpalvoja haukkuu omaa porukkaansa anabaptisteiksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytkö tuo symbolinpalvoja haukkuu omaa porukkaansa anabaptisteiksi?

        joo niin tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo niin tekee

        aina ja kaikkialla

    • Anonyymi

      Lutterit ohittaa keveästi oppiherransa kauheudet ei ne haittaa mitään ennättävä armo silittää kaiken.

      • Anonyymi

        vikise sodomiitti vikise

        muistatko mittä oppiherrasi parhami teki?

      • Anonyymi

        osaako tuo vanhus puhua mistää muusta kuin lutterista? Tuo on jotekin säälittävää ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        osaako tuo vanhus puhua mistää muusta kuin lutterista? Tuo on jotekin säälittävää ...

        ei sen jutut kyllä toisistaan eroa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        osaako tuo vanhus puhua mistää muusta kuin lutterista? Tuo on jotekin säälittävää ...

        Lutterin muotojumaliset temput ne on säälittäviä, miljoonat leikkii uskovaista se on säälittävää.

        Tosin luku pienenee joka päivä sekin menee säälin puolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutterin muotojumaliset temput ne on säälittäviä, miljoonat leikkii uskovaista se on säälittävää.

        Tosin luku pienenee joka päivä sekin menee säälin puolelle.

        ja taas lutteri lutteri

        eikä ala levy kyllästyttmämään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vikise sodomiitti vikise

        muistatko mittä oppiherrasi parhami teki?

        Kuka se on en ole kuullutkaan!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutterin muotojumaliset temput ne on säälittäviä, miljoonat leikkii uskovaista se on säälittävää.

        Tosin luku pienenee joka päivä sekin menee säälin puolelle.

        Tosin kaiken säälittävyden huippu pn tuo paruhamin vikuja ja uudestisyntymätön sodomiittikkäkätys joka puhuu aina tempuista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se on en ole kuullutkaan!?

        sitten kannattaa perehtyä asiohin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sitten kannattaa perehtyä asiohin

        ei noita osaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei noita osaa

        se vain vinkuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se vain vinkuu

        ainaa vinkua sitten

    • Anonyymi

      Voiko joku vastatata? Löytyykö Raamatusta vauvakaste ja pelastuuko kummin uskolla? Kuka oli se Parnham ja milloin tuli helluntaiherätys Suomeen?
      Miksi kasteesta tehdään uskon tärkein oppi? Jos ihminen tulee uskoon ja ei ole lapsena kastettu, niin pelastuuko? Onko uskovia kirkon ulkopuolella?

      • Anonyymi

        Raamatusta löytyy kaste ja omalla uskolla pelastutaan. Parhami oli helluntailaisuuden perustaja
        Ihminen pelastuu kun hän uskoo ja ob kastettu, sillä ei ole väliä onko kastettu lapsena vai aikuisena. Uskovia on monissa eri kirkoissa.

      • Anonyymi

        Valitettava totuus näiden kasteenpalvojien opissa on, että ilman vauvakastettta ihminen ei pelastu. Siitä voi kiittää Aatamia ja Eevaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettava totuus näiden kasteenpalvojien opissa on, että ilman vauvakastettta ihminen ei pelastu. Siitä voi kiittää Aatamia ja Eevaa.

        Niinhän tuo satanistinoita väittäää. Luterilaiset eivät edes puhu mistään vauvakasteesta

        Valitettava totuus symbolienpalvojien opissa on, että ilman heidän porukkaansa ei ihminen pelastu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän tuo satanistinoita väittäää. Luterilaiset eivät edes puhu mistään vauvakasteesta

        Totta.
        Mutta helluntailaiset puhumme siitä koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatusta löytyy kaste ja omalla uskolla pelastutaan. Parhami oli helluntailaisuuden perustaja
        Ihminen pelastuu kun hän uskoo ja ob kastettu, sillä ei ole väliä onko kastettu lapsena vai aikuisena. Uskovia on monissa eri kirkoissa.

        Raamatusta ei löydy yhtä ainoaa käskyä tai esimerkkiä, jossa vauvoja olisi vedellä valutettu.
        Eikä Raamatusta löydy myöskään tukea väitteille koko, joka ikisen perhekunnan jäsenen kastamista. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
        Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
        ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
        Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
        Luterilaisen kirkon perusta on pakkojäsenyys.

        Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?
        LUTERILAISET OVAT VALEHTELIJOITA,
        Minua on suuresti ilahuttanut, että olen lastesi joukossa havainnut olevan niitä, jotka totuudessa vaeltavat sen käskyn mukaan, jonka me olemme saaneet Isältä.

        Luterilaisten väitteet ovat valheita, jotka kuka tahansa voi kumota Sanan ilmoituksella.
        Jeesus ei koskaan käskenyt pakolla kastaa eli valuttaa vettä päähän.
        Jeesus ei luvannut joka ikisen suvun jäsen kääntyvän ja tekevän parannuksen:

        Raamatusta ei löydy yhtään esimerkkiä jossa uuden liiton seurakunnan perheestä joku olisi jätetty kastamatta ja tälle olisi pidetty vain siunaustilaisuus. Raamatussa ei kastettu ketään uudestaan Kristukseen, joten uudestikastajien valheet on helppo kumota
        Helluntailaiset ovat valehtelijoita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Mutta helluntailaiset puhumme siitä koko ajan.

        Niin te raukat puhutte

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin te raukat puhutte

        ettekö osaa puhua muusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ettekö osaa puhua muusta

        ei ne osaa

    • Anonyymi

      Luterilaiset nimen omaan kastavat vauvoja kolme kertaa valuttumalal vettä otsaan.
      Pitäsikö luterilaisten pakallista rituaalia kutsua kolmikertainen otsakaste?

      • Anonyymi

        Ei vaan kastavat kerran kolmiyhteisen Jumalan nimeen kuten Jeesus käski

        Myös helluntailaiset kastavat valelemalla.

      • Anonyymi

        Uudestikastajat nimenomaan kastavat uudestaan. He kastavat aikuisena kastetujakin uudestaan

        Jos joku helluntailainen liittyy mormoneihin, hänet kastetaan uudestaan. Koska uudestikastamista ei tapahtu - vaan seon vain luterilaisten keksintö - niin silloin helluntaiseurakunnassa saatu kaste ei ollutoikea kaste. Oliko se pakanallinen kaste?

        Eivät uskalla vastata tuohon

        Kolme kertaa vettä otsaan on kolme kertaa otsan kaste.

        Yksi kaste kolmen persoonan nimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi kaste kolmen persoonan nimeen.

        se on uuden liiton kaste

      • Anonyymi

        niitä ne harrastaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niitä ne harrastaa

        omn iljettävää tuo kyllä

    • Anonyymi

      Kolmiyhteinen jumala on saatana!

      • Anonyymi

        Noinko helluntailaiset opettaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinko helluntailaiset opettaa?

        niin ne opettaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin ne opettaa

        se on surullista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on surullista

        Ja vastoin Raamattua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vastoin Raamattua

        kuten ukastasjien oppikin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuten ukastasjien oppikin

        Ne ei välitä Jumalan Sanasta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ei välitä Jumalan Sanasta

        Raamattu on niille kauhistus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on niille kauhistus

        mutta ei mormonin kirja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta ei mormonin kirja

        lukevat sii sitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lukevat sii sitä?

        jep, niin tekevät

    • Anonyymi

      Vauvakaste on tyhjå ja turha kaste. Sillä ei ole mitään tekemistä Raamatun, Jumalan tai ihmisen pelastuksen kannalta.

      • Anonyymi

        Sellaista kastetta ei ole olemassakaan
        Mutta uudestikastajien symbolikasteella ei ole mitään tekemistä Raamatun tai Jeesuksen opetustten kanssa

      • Anonyymi

        tyhå tyhjå, tyhjå on sinun kasteesi! :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tyhå tyhjå, tyhjå on sinun kasteesi! :)

        Mitä tuo symbolikaste, kolme kertaa vettä otsaan, oikein symboloi?

        Ei ainakaan kuolemaa, eikä ylösnousemusta, eikä uutta elämää, eikä uudestisyntymistä????
        Se on yhtä tyhjän kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tuo symbolikaste, kolme kertaa vettä otsaan, oikein symboloi?

        Ei ainakaan kuolemaa, eikä ylösnousemusta, eikä uutta elämää, eikä uudestisyntymistä????
        Se on yhtä tyhjän kanssa.

        "Mitä tuo symbolikaste, kolme kertaa vettä otsaan, oikein symboloi?"

        Se symboloi sitä, että vauvakasteessa täytyy vähintään kolmen ihmisen tehdä päätöksiä vauvan pelastamiseksi.
        Lapsen vanhemmat, kummi ja pappi tekevät parhaansa, ja koettavat määrätä Jumalaa, että " nyt sinun täytyy pelastaa tuo lapsi, kun hänen otsalleen tiputetaan kolme kertaa vettä."

        Onkohan kukaan koettanut riittäisikö kaksi kertaa?

        Nyt tuo pelle vastasi omaan kysymyksensä.

        Vauvat, otsat ja vesi sillä on mielessä neljältä yöllä, jälleen kerran

        Tarkoitatko, että kaki vesitippaa riittää? Sekö oli sinun kysymyksesi?

        Tarkoitato että teillä riittää kaksi? Miksi sitten käytätte tuhansia??

        Oletteko koettaneet riittäisikö yksi vesitippa otsalle?

        miten tuo pelle jaksaa kinua vesitipoistaan

        Oletteko koittanut täyttää altaan yhdellä vesitipalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten tuo pelle jaksaa kinua vesitipoistaan

        Totta. Miten sinä hermostut moisesta pikku asiasta?

        Raamatussa käytettiin niin paljon vettä, että koko ruumis peittyi. Siksi puhutaan "kasteen haudasta"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Miten sinä hermostut moisesta pikku asiasta?

        Raamatussa käytettiin niin paljon vettä, että koko ruumis peittyi. Siksi puhutaan "kasteen haudasta"!

        Mutta miksi sitten vaadit yhtä vesitippaa?

        Eikös se riittäisi siihen altaaseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Miten sinä hermostut moisesta pikku asiasta?

        Raamatussa käytettiin niin paljon vettä, että koko ruumis peittyi. Siksi puhutaan "kasteen haudasta"!

        Kasteem haudata puhutaan siksi että vanha ihminen haudataan ja uusi syntyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasteem haudata puhutaan siksi että vanha ihminen haudataan ja uusi syntyy.

        Totta ja siksi Raamattu tuntee vain upotuskasteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta ja siksi Raamattu tuntee vain upotuskasteen.

        Missään ei määrätä upotuskastetta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missään ei määrätä upotuskastetta

        Ei niin, mutta yleensä kun puhutaan hautaamisesta, niin koko ruumis peitetään.

        Ja tärkein pointti on siinä, että Jeesus NOUSI YLÖS haudasta!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin, mutta yleensä kun puhutaan hautaamisesta, niin koko ruumis peitetään.

        Ja tärkein pointti on siinä, että Jeesus NOUSI YLÖS haudasta!!!!

        Ei Jeesuksen ruumista peitetty mihinkään.

        hukkaan meni tuokin yritys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin, mutta yleensä kun puhutaan hautaamisesta, niin koko ruumis peitetään.

        Ja tärkein pointti on siinä, että Jeesus NOUSI YLÖS haudasta!!!!

        Todellakin Jeesus nousi haudastaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin Jeesus nousi haudastaan!

        Ei noidan mielestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noidan mielestä

        ei ukastajat usko Sanaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei ukastajat usko Sanaa

        ne uskoo mormonin kirjaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ne uskoo mormonin kirjaa

        siitäpä sitä luettavaa niillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siitäpä sitä luettavaa niillä

        noita kirkuu tuskaansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ne uskoo mormonin kirjaa

        se on satua se kirja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on satua se kirja

        mutta Raamattu ei ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta Raamattu ei ole

        Raamatun Sanaan voi luottaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun Sanaan voi luottaa

        emme luota mihinkään muuhun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        emme luota mihinkään muuhun

        emme mormonin kirjoihin

    • Anonyymi

      Rauha kaikille. Kasteesta on turha riidellä. Pyhän Hengen kaste on tärkeä. Jos saanut pyhän Hengen kasteen. Sinä joka olet sylilapsena. Kiitää Jeesusta meidän Herraa sitä aamen, ja älä ala täällä sitä kiistelemään, itse olen jo vanha mies, olen saannut sylikasteen ja mutta myös monia armolahjoja, käyn jossakin heluntaalais piireissä, mutta käyn myös kansan kirkossa. Raamatussa sanotaan, sinä seisot tai kaadut herrasi edessä. Aamen meidän pitäisi olla sovussa keskenään, meidän jotka uskomme että Jeesus on Herra Aamen. Mutta näin ei näytä olevan, minulle on kaikki siskoja ja veljiä jotka uskovat Jeesuksen Kristuksen. Aamen

      • Anonyymi

        hän on sairas tapaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hän on sairas tapaus

        on noita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on noita

        noidat liikkyy yöllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noidat liikkyy yöllä

        liihottaa, sanoisin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        liihottaa, sanoisin

        vai liihottelee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vai liihottelee?

        pelottelee muita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pelottelee muita

        ja muiden lapsia

      • Anonyymi

        saakohan se vauvoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        saakohan se vauvoja?

        varmaan uneksii niistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        varmaan uneksii niistä

        joo aamun illoin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        varmaan uneksii niistä

        ai kolmelta kuuluu aina kysymys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai kolmelta kuuluu aina kysymys

        tänään se tuli neljältä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tänään se tuli neljältä

        voi sitä sepedeusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi sitä sepedeusta

        eli ts soomipoikaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli ts soomipoikaa

        u-k-i-e nr on tutuin nimi

    • Anonyymi

      En ole koskaan kuullut, että uskovien kasteelle meneviä olisi laitettu kiroamaan lapsikastetta. Ei meillä ole sellaiseen aikaa.

      • Anonyymi

        Hyvää huomenta.
        Tuo jonglööri on melkoinen fakiiri, kun muuttaa nimimerkkiään ja yrittää välillä esiintyä helluntailaisena, välillä lestadiolaisena ja sitten taas luterilaisena, aina siitä riippuen, mistä saisi vauvahimoonsa parhaiden tyydytystä. Lestadiolaisuuspalstalla häneltä meni tie tukkoon. Muistan kerran kun hän epätoivoisesti yritti tekeytyä helluntailaiseksi ja sen varjolla yritti saada kontakteja vauvoihin.
        Hän on kuulemma riehunut tällä palstalla vuodesta 2006 lähtien, silloin nimimerkillä Terence Hill, joten ei hän enää ihan vauva ole, vaikka on muuten lapsellinen.

        Hänen kanssaan on muuten mukavaa keskustella, mutta aina käy niin, että kun hän huomaa jääneensä tappiolle, hän alkaa syyttämään vastapuolta pedofiliasta tai saatananpalvonnasta. Näin on käynyt jo lukuisia kertoja.
        Raamatusta hän ei osaa keskustella. Tokko tuntee koko kirjaa.
        Hänet tunnistaa hyvin siitä, että hän laittaa aina monta viestiä peräkkäin, joilla yrittää tukea edellistä viestiään.

        Olipa lapsellinen purkaus. Ei voi olla muu kuin helluntailainen

      • Anonyymi

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on herännyt taas vauvahimoneen. Hän aloitti päivystämisen jo aamuyöllä kuten yleensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää huomenta.
        Tuo jonglööri on melkoinen fakiiri, kun muuttaa nimimerkkiään ja yrittää välillä esiintyä helluntailaisena, välillä lestadiolaisena ja sitten taas luterilaisena, aina siitä riippuen, mistä saisi vauvahimoonsa parhaiden tyydytystä. Lestadiolaisuuspalstalla häneltä meni tie tukkoon. Muistan kerran kun hän epätoivoisesti yritti tekeytyä helluntailaiseksi ja sen varjolla yritti saada kontakteja vauvoihin.
        Hän on kuulemma riehunut tällä palstalla vuodesta 2006 lähtien, silloin nimimerkillä Terence Hill, joten ei hän enää ihan vauva ole, vaikka on muuten lapsellinen.

        Hänen kanssaan on muuten mukavaa keskustella, mutta aina käy niin, että kun hän huomaa jääneensä tappiolle, hän alkaa syyttämään vastapuolta pedofiliasta tai saatananpalvonnasta. Näin on käynyt jo lukuisia kertoja.
        Raamatusta hän ei osaa keskustella. Tokko tuntee koko kirjaa.
        Hänet tunnistaa hyvin siitä, että hän laittaa aina monta viestiä peräkkäin, joilla yrittää tukea edellistä viestiään.

        Päivitetäänpä vielä uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin eksytyskikkojen lista. Tätä tietopakettia on levitetty ahkerasti kristittyjen keskuudessa, ja sitä saa levittää edelleen:

        1. Hauku muita. Hauku myös oppeja ja käytä sanoja "taikavesi", "veden taikavoima" ja "pakollinen vauvakaste" sekä "vauvakasteintoilija". Hauku Jeesuksen asettamaa kastetta "pakanalliseksi vesiseremoniaksi".

        2. Viittaa Lutheriin ja yritä VÄKISIN SAADA RISTIRIITA kanssakeskustelijan ja Lutherin kirjoitusten välille. Huomattavaa on että luterilaiset kirjoittajat eivät siteeraa Lutheria vaan Raamattua mutta tämä uudestikastajapelle haluaa Lutherin vetää mukaan väkisin ja näin vaihtaa tavallaan aihetta.

        3. Vetoa katolisen kirkon harhaoppeihin ja virheisiin: kuten aneet ja ristiretket. Tästä on myös nimi miekkalähetystrolli hänelle tullut. Vetoa myös Hitlerin natsisaksaan. Ihannoi varsinkin vauvojen uuniin heittämistä. Väitä että kristittyjen kaste on samanhenkinen pakkotoimenpide.

        4. Hauku vielä kerran ja vetoa kanssakeskustelijan kirjoitusvirheisiin, huumorintajuun, mielikuvitukseen, järkeen ja lukutaitoon. Hauku häntä myös sokeaksi.

        5. Kun jäät keskustelussa tappiolle, kirjoita teksti TOISEN kirjoittajat nimimerkillä ja yritä tällä tavoin saada ymmärrystä itsellesi.

        6. Älä myönnä sitä faktaa että uudestikastajat ovat auttamatta alakynnessä Raamatun ilmoituksen edessä.

        7. Valahtele, intä ja muuta Raamattua. Älä vain tutki itse alkukieltä, sillä alkukieli todistaa uudestikastajien opin vääräksi.

        8. Kun perustelusi eivät pure, etkä saa Raamatusta tukea opillesi, vaihda heti aihetta! Rupea puhumaan toisesta asiasta ja yritä kumota joku kiusallinen Raamatun kohta (kuten vaikka "vedestä ja Hengestä" tai "kastamalla ja opettamalla") jollakin toisella Raamatun kohdalla. Näytä että vain nämä sinua miellyttävät kohdat kelpaavat. Julista että kaikki muut ovat niitä jotka eivät usko Jumalan Sanaa.

        9. Valehtele päin naamaa että muut keskustelijat ovat luvanneet pysyä pois palstalta. Päivittele sitä miten he eivät pidä lupaustaan. Ole uskottava ja yritä saada muut uskomaan että asia on todella näin. Koita näin sivuuttaa ne tosiseikat, että uudestikasteoppi on valtava harha!

        10. Jos mikään muu ei auta, niin julista, ettei kanssakeskustelija ole uskossa eikä hänellä ole Pyhää Henkeä.

        11. Kun olet hävinnyt ja viimeinenkin toivonpisara on kadonnut, vetoa siihen että kanssakeskustelijat ovat paniikissa ja heillä on kova tuska. Kuvittele vaan että kaikki ottavat sen todesta. Paljasta tällä tavoin oma valtava tuskasi ja paha olosi. Älä myönnä suoraan sitä että sinulla on helvetin paha olla. Valita että muut eivät osaa käyttäytyä. Valita, että heillä on joku "viimeisen sanan syndrooma", joka todellisuudessa on inttäjä-eksyttäjällä itsellään, sillä hän on se, joka ei pysty olemaan palstalta pois.

        12. Kun mikään muu ei auta, niin karju: alias errrooooorrrr! Ja lähde vainoamaan kristittyjä

        Tätä saa kuulemma levittää vapaasti, niin että kaikki pääsevät kärryille siitä mikä tämän trollin motiivi on. Levittäkää tätä kristityt veljet ja sisaret!

        Tuo uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on melkoinen pelle. Aamuyöllä se herää tänne kirjoittamaan jonglööreistä, vauvoista, pedofiliasta ja saatananpalvonnasta. Hän käytti nimimerkkiä Sepedeus mutta ei uskalla käyttää sitä enää. Hän aloitti täällä kirjoittelemisen jo vuonna 2006, minkä näette tuolta: ttps://keskustelu.suomi24.fi/t/3826814/kasteen-armo

        Soomipoikahan se siinä! Eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa. Hän yrittää esiintyä välillä luterilaisena vaikka on helluntailainen ja hyvin katkera sellainen. Hänellä on pitkä historia tältä palstalta. Ylläoleva kirjoituskin kertoo miten lapsellinen hän on

        Hänen kanssaan on vaikea keskustella asiasta kun hän alkaa heti herjaamaan kanssakeskustelijoita ja sitten puhumaan taiasta, kummeista, vanhemmist,a papeista, vesitipoista, vauvahimostaan, saatananpalvannoasta ja pedofiliasta johon hänellä on kova taipumus. Hän on käynyt monta kertaa. Hänet on helppo tunnistaa siitäkin että noiden asioiden lisäksi hän pillastuu aina kun jää keskustelussa tappiolle. Hauska tyyppi jotenkin mutta ennen kaikkea mieleltään sairas. Sen ovat täällä monet todenneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa lapsellinen purkaus. Ei voi olla muu kuin helluntailainen

        Kas, jonglöörikin on herännyt. Kuinka myöhään aiot päivystää tänään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivitetäänpä vielä uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin eksytyskikkojen lista. Tätä tietopakettia on levitetty ahkerasti kristittyjen keskuudessa, ja sitä saa levittää edelleen:

        1. Hauku muita. Hauku myös oppeja ja käytä sanoja "taikavesi", "veden taikavoima" ja "pakollinen vauvakaste" sekä "vauvakasteintoilija". Hauku Jeesuksen asettamaa kastetta "pakanalliseksi vesiseremoniaksi".

        2. Viittaa Lutheriin ja yritä VÄKISIN SAADA RISTIRIITA kanssakeskustelijan ja Lutherin kirjoitusten välille. Huomattavaa on että luterilaiset kirjoittajat eivät siteeraa Lutheria vaan Raamattua mutta tämä uudestikastajapelle haluaa Lutherin vetää mukaan väkisin ja näin vaihtaa tavallaan aihetta.

        3. Vetoa katolisen kirkon harhaoppeihin ja virheisiin: kuten aneet ja ristiretket. Tästä on myös nimi miekkalähetystrolli hänelle tullut. Vetoa myös Hitlerin natsisaksaan. Ihannoi varsinkin vauvojen uuniin heittämistä. Väitä että kristittyjen kaste on samanhenkinen pakkotoimenpide.

        4. Hauku vielä kerran ja vetoa kanssakeskustelijan kirjoitusvirheisiin, huumorintajuun, mielikuvitukseen, järkeen ja lukutaitoon. Hauku häntä myös sokeaksi.

        5. Kun jäät keskustelussa tappiolle, kirjoita teksti TOISEN kirjoittajat nimimerkillä ja yritä tällä tavoin saada ymmärrystä itsellesi.

        6. Älä myönnä sitä faktaa että uudestikastajat ovat auttamatta alakynnessä Raamatun ilmoituksen edessä.

        7. Valahtele, intä ja muuta Raamattua. Älä vain tutki itse alkukieltä, sillä alkukieli todistaa uudestikastajien opin vääräksi.

        8. Kun perustelusi eivät pure, etkä saa Raamatusta tukea opillesi, vaihda heti aihetta! Rupea puhumaan toisesta asiasta ja yritä kumota joku kiusallinen Raamatun kohta (kuten vaikka "vedestä ja Hengestä" tai "kastamalla ja opettamalla") jollakin toisella Raamatun kohdalla. Näytä että vain nämä sinua miellyttävät kohdat kelpaavat. Julista että kaikki muut ovat niitä jotka eivät usko Jumalan Sanaa.

        9. Valehtele päin naamaa että muut keskustelijat ovat luvanneet pysyä pois palstalta. Päivittele sitä miten he eivät pidä lupaustaan. Ole uskottava ja yritä saada muut uskomaan että asia on todella näin. Koita näin sivuuttaa ne tosiseikat, että uudestikasteoppi on valtava harha!

        10. Jos mikään muu ei auta, niin julista, ettei kanssakeskustelija ole uskossa eikä hänellä ole Pyhää Henkeä.

        11. Kun olet hävinnyt ja viimeinenkin toivonpisara on kadonnut, vetoa siihen että kanssakeskustelijat ovat paniikissa ja heillä on kova tuska. Kuvittele vaan että kaikki ottavat sen todesta. Paljasta tällä tavoin oma valtava tuskasi ja paha olosi. Älä myönnä suoraan sitä että sinulla on helvetin paha olla. Valita että muut eivät osaa käyttäytyä. Valita, että heillä on joku "viimeisen sanan syndrooma", joka todellisuudessa on inttäjä-eksyttäjällä itsellään, sillä hän on se, joka ei pysty olemaan palstalta pois.

        12. Kun mikään muu ei auta, niin karju: alias errrooooorrrr! Ja lähde vainoamaan kristittyjä

        Tätä saa kuulemma levittää vapaasti, niin että kaikki pääsevät kärryille siitä mikä tämän trollin motiivi on. Levittäkää tätä kristityt veljet ja sisaret!

        Ompa siinä taas syvällistä opetusta vauvakasteen hienoudesta.

        Miksihän siinä ei viitattu mitään Raamattuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas, jonglöörikin on herännyt. Kuinka myöhään aiot päivystää tänään?

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa hermostui kun se oppia kumottiin

        Aikooko se päivystää täällä neljään asti ja palata taas yöllä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompa siinä taas syvällistä opetusta vauvakasteen hienoudesta.

        Miksihän siinä ei viitattu mitään Raamattuun?

        Oho, vauvat taasen sillä mielessä
        Kuten yölläkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho, vauvat taasen sillä mielessä
        Kuten yölläkin

        Ei siis yllätä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis yllätä

        joo selvä pedo tämä inttäjä-eksyttäjä on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo selvä pedo tämä inttäjä-eksyttäjä on

        siitä ei epäselvyyttä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siitä ei epäselvyyttä

        jokainen sen tietää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jokainen sen tietää

        yksimielisyys siis vallitsee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        yksimielisyys siis vallitsee

        jaan näkemyksenne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jaan näkemyksenne

        kuten kaikki muutkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuten kaikki muutkin

        noitaaa taas jalkeilla yöllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noitaaa taas jalkeilla yöllä

        on myös päivällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on myös päivällä

        neljältä se lopettelee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        neljältä se lopettelee

        ihme aikataulut kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihme aikataulut kyllä

        u-k-i-e nr on sellainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihme aikataulut kyllä

        tuota on jatkunut monta vuotta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuota on jatkunut monta vuotta

        monta vuosikymmentä siis

    • Anonyymi

      En kiroa lapsena enkä aikuisena saatua kastetta.

      • Anonyymi

        Se on hyvä. Yksi kaste riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on hyvä. Yksi kaste riittää.

        Mihin se riittää? Veronmaksuunko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin se riittää? Veronmaksuunko?

        Siihen mitä Raamattu opettaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on hyvä. Yksi kaste riittää.

        Pysymme siis yhdessä kasteessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin se riittää? Veronmaksuunko?

        Ateistit ei tiedä tuotakaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysymme siis yhdessä kasteessa

        "Pysymme siis yhdessä kasteessa"???

        Tarkoitatko, että lut kirkko luopuu kolmen vesitipan opista. Sehän on uudestikastamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pysymme siis yhdessä kasteessa"???

        Tarkoitatko, että lut kirkko luopuu kolmen vesitipan opista. Sehän on uudestikastamista.

        Ei lut kirkolla ole sellaista oppia eikä uudestikastamista

        Mutta hel kirkolla on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei lut kirkolla ole sellaista oppia eikä uudestikastamista

        Mutta hel kirkolla on

        Uudestikatajilla on kova vesitippakuume

      • Anonyymi

        kolmelta oli nyt liikkeellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kolmelta oli nyt liikkeellä

        joskus vasta neljältä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joskus vasta neljältä

        mutta yhtä kaikki, yöllä se liikkuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta yhtä kaikki, yöllä se liikkuu

        sen tietää jo kaikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sen tietää jo kaikki

        yöllä se tulee taas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        yöllä se tulee taas

        kolmen, neljän aikaa varmaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kolmen, neljän aikaa varmaan

        kuten taas tapahtui

      • Anonyymi

        tuskin on kellekään

      • Anonyymi

        eikä se raivo ihan heti ole loppumassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eikä se raivo ihan heti ole loppumassa

        kuten näemme

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuten näemme

        se raivo on ihan suunnaton

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se raivo on ihan suunnaton

        Ja viha meitä kohtaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja viha meitä kohtaan

        sen kanssa pitää vain elää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sen kanssa pitää vain elää

        u-k-i-e nr on pelottava, kuka sen kanssa voi el'ää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        u-k-i-e nr on pelottava, kuka sen kanssa voi el'ää

        japanilaiset lapset lienee vaarassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        japanilaiset lapset lienee vaarassa

        sinnekö se on menny?

    • Anonyymi

      Miksipä sitä kastetta kiroamaan

      • Anonyymi

        Totta.
        Eihän olematonta tarvitse kirota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Eihän olematonta tarvitse kirota.

        Ahaa, nytkö uudestikastajat kieltävät jo kasteenkin olemassaolon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, nytkö uudestikastajat kieltävät jo kasteenkin olemassaolon

        Seuraavaksi varmaan kieltävät Jumalan olemassaolon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, nytkö uudestikastajat kieltävät jo kasteenkin olemassaolon

        Ei suinkaan.
        Kasteasiahan on ilmoitettu Raamatussa niin selvästi, että tyhmäkin sen tajuaa:
        Ap 8
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; "

        Vauvoilla voi olla vaikeuksia tajuta tuota.

        Kyllä he kielsivät kasteen

        Sinulla on vaikeuksia noiden vauvojen kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suinkaan.
        Kasteasiahan on ilmoitettu Raamatussa niin selvästi, että tyhmäkin sen tajuaa:
        Ap 8
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; "

        Vauvoilla voi olla vaikeuksia tajuta tuota.

        Jeesus antoi kastekäskyn , eikä "Filippus" , missään kohtaa raamatussa Jeesus ei sano ,
        - matkikaa Filippusta , - toisekseen ,

        "Filippuksen kaste (Apt: 8) on LISÄTTY raamattuun vasta noin v.500 Jkr.
        Kirkkoraamatusta tuo
        jae on jätetty pois , koska sellaista kohtaa ei ole
        ALKUPERÄISISSÄKÄSIKIRJOITUKSISSA , jotka on tallessa vielä JÄLKIPOLVIEN
        NÄHTÄVÄKSI.

        tuollaiselle ei ole perusteita. Yksi jae saattaa olla lisätty mutta koko kertomus ei.

        Hoviherran saama kaste kertoo loistavasti miten se haluttiin toimittaa mahdollisimman pian, olihan se uskontaipaleen alkupiste ja uudestisyntymisen peso

        ymmärrätkö : >ei ole ALKUPERÄISISSÄ KÄSIKIRJOITUKSISSA <

        Siis jaetta vai koko tapahtumaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis jaetta vai koko tapahtumaa?

        Apt: 8: (37 ) jaetta ei ole alkuperäisissä käsikirjoituksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apt: 8: (37 ) jaetta ei ole alkuperäisissä käsikirjoituksissa.

        Joo, sitä ei ole. Tapahtuma muuten siellä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, sitä ei ole. Tapahtuma muuten siellä on.

        kyllä vaikka se noitaa harmittaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä vaikka se noitaa harmittaa

        mutta sille ei voi mitään

      • Anonyymi

        se on sille tyypillistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on sille tyypillistä

        tuoskaansa tietysti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuoskaansa tietysti

        eli tuskaa varmaan tarkoitit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli tuskaa varmaan tarkoitit

        kyllä sitä juuri

    • Anonyymi

      Kaikkea sitä kuulee.. Ei meillä ole aikaa moiseen

      • Anonyymi

        Ei onneksi

      • Anonyymi

        Parempi tutkia Raamattua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi tutkia Raamattua

        Raamattu on Raamattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on Raamattu.

        Koska tuo Ap 8:37 jae KUMOAAA vauvakasteopin, niin nuo kasteenpalvojat inttävät ja inttävät, että sitä jaetta ei löydy alkuperäisistä käsikirjoituksista.
        Tuollainen väite on vauvakastefanaatikko Matti Väisäsen keksimä valhe. Se on kai viimeinen oljenkorsi, jolla he yrittävät puolustaa vauvakastetta.

        Koska alkuperäisiä käsikirjoituksia ei enää ole olemassa, nehän tuhottiin vainojen aikana, niin kuitenkin on joitakin vanhoja koodekseja, jotka oli kopioitu alkuperäisistä kirjoituksista. Eräs vanhimpia on koodex Aleksandrius, noin vuodelta 300 jKr, jossa tuo JAE ON.

        Ja vaikka tuo jae olisi lisätty UT:hen myöhemmin, niin sehän todistaa, että silloiset kopioijat ymmärsivät kasteen merkityksen ja halusivat selventää asiaa.
        Eihän Raamattuun voinut lisätä tai sieltä poistaa mitään ilman yleistä konsensusta.
        Joten höpöttäminen siitä, että tuota jaetta ei löydy alkuperäisestä Raamatusta on huuhaata.

        >>>"Apt: 6: 37"<<<

        on LISÄTTY Raamattuun vasta jälkikäteen v. 500 Jkr . BABTISTIEN vaatimuksesta kirkolliskokouksessa,
        Jae PUUTTUU ALKUPERÄISISTÄ KÄSIKIRJOITUKSISTA, jotka on tallessa jälkipolvien NÄHTÄVÄKSI.

        siitä nyt sitten kukin voi mennä katsoon alkuperäiset jotka on TALLELLA.

        Oletko sinä täysi tollo, vai etkö tajua, mitä on kirjoitettu? Baptisteja ei ollut olemassa vielä 500-luvulla.
        ALKUPERÄISIÄ KIRJOITUKSIAKAAN EI ENÄÄ OLE TALLESSA! Ne on tuhottu.

        On vain erilaisia fragmentteja ja muistiinpanoja niistä mitään yhtenäistä käsikirjoitusta ei ole olemassa.
        Useissa niistä on tuo Ap 8:37 jae, toisista se puuttuu, kuten jotkut muutkin jakeet, joten kukaan EI OLE LISÄNNYT mitään noihin käsikirjoituksiin.

        mikset mene katsoon; >"jotka ovat jälkipolville NÄHTÄVISSÄ"<

        Missä niitä on nähtävissä? Sinun mielikuvituksissasiko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska tuo Ap 8:37 jae KUMOAAA vauvakasteopin, niin nuo kasteenpalvojat inttävät ja inttävät, että sitä jaetta ei löydy alkuperäisistä käsikirjoituksista.
        Tuollainen väite on vauvakastefanaatikko Matti Väisäsen keksimä valhe. Se on kai viimeinen oljenkorsi, jolla he yrittävät puolustaa vauvakastetta.

        Koska alkuperäisiä käsikirjoituksia ei enää ole olemassa, nehän tuhottiin vainojen aikana, niin kuitenkin on joitakin vanhoja koodekseja, jotka oli kopioitu alkuperäisistä kirjoituksista. Eräs vanhimpia on koodex Aleksandrius, noin vuodelta 300 jKr, jossa tuo JAE ON.

        Ja vaikka tuo jae olisi lisätty UT:hen myöhemmin, niin sehän todistaa, että silloiset kopioijat ymmärsivät kasteen merkityksen ja halusivat selventää asiaa.
        Eihän Raamattuun voinut lisätä tai sieltä poistaa mitään ilman yleistä konsensusta.
        Joten höpöttäminen siitä, että tuota jaetta ei löydy alkuperäisestä Raamatusta on huuhaata.

        Taas on demoninen noita ollut aamulkla täällä purkamassa tuskaansa. Ei ole mitään vauvakastetta eikä tuo jae kumoa yhtään mitään vaikka symbolinpalvojat yrittävät siihen oppinsa peurstuu.

        Silloiset kirjoittajat kyllä ymmärsivät kasteen merkityksen ja Hivoherran tapaus kertoo miten tärkeä ja kiireellinen asia kaste on vaikka symbolinpalvojat vaahtoavat sitä vastaan.

        Symbolienpalvojoien oppi siis perustuu tuohn yhteen jakeeseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä niitä on nähtävissä? Sinun mielikuvituksissasiko?

        >>>"missä niitä on nähtävissä"<<<

        500 -luvun Raamatun alkuperäiset kirjat on nähtävissä kreikan - ja latinankielisinä nähtävin' Ranskaan kansallisarkistossa Pariisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"missä niitä on nähtävissä"<<<

        500 -luvun Raamatun alkuperäiset kirjat on nähtävissä kreikan - ja latinankielisinä nähtävin' Ranskaan kansallisarkistossa Pariisissa.

        Hui, ei kai niitä uskalla tutkia, menee muuten uudestikasteelta pohja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hui, ei kai niitä uskalla tutkia, menee muuten uudestikasteelta pohja!

        kannattaa olla rohkea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska tuo Ap 8:37 jae KUMOAAA vauvakasteopin, niin nuo kasteenpalvojat inttävät ja inttävät, että sitä jaetta ei löydy alkuperäisistä käsikirjoituksista.
        Tuollainen väite on vauvakastefanaatikko Matti Väisäsen keksimä valhe. Se on kai viimeinen oljenkorsi, jolla he yrittävät puolustaa vauvakastetta.

        Koska alkuperäisiä käsikirjoituksia ei enää ole olemassa, nehän tuhottiin vainojen aikana, niin kuitenkin on joitakin vanhoja koodekseja, jotka oli kopioitu alkuperäisistä kirjoituksista. Eräs vanhimpia on koodex Aleksandrius, noin vuodelta 300 jKr, jossa tuo JAE ON.

        Ja vaikka tuo jae olisi lisätty UT:hen myöhemmin, niin sehän todistaa, että silloiset kopioijat ymmärsivät kasteen merkityksen ja halusivat selventää asiaa.
        Eihän Raamattuun voinut lisätä tai sieltä poistaa mitään ilman yleistä konsensusta.
        Joten höpöttäminen siitä, että tuota jaetta ei löydy alkuperäisestä Raamatusta on huuhaata.

        Vakavasti sairas helluntailainen mies meni pastorin luokse ennen sunnuntaikokouksen alkua. Hän sanoi että on peloissaan ja kysyi pastorilta, voidaanko hänet siunata ennen kokouksen alkua. Pastori vastasi, että toki me sinut siunaamme, jos kerta sitä tahdot. Vieressä olevan hellluntailaisäiti kuuli tämän keskustelun. Hän ajatteli: "ahaa, mies siunataan JOS tämä tahtoo, siunaamisella on siis ehdot! Meidän oli tarkoitus pyytää pastoria siunaamaan muutaman viikon ikäinen vauvamme mutta koska emme tiedä haluaako tämä siunausta eikä täytä ehtoa "jos haluat niin..." niin pastorin mielestä tätä ei varmaan voi siunata. Jätämme siis siunaamatta.

        Tässä sitä logiikkaa kun joku asia vetäistään asiayhteydestään. Pastori ei todellakaan tarkoittanut tuolla sanomisellaan ettei vauvoja voisi siunata tai että niiden siunaamisella olisi ehdot. Ehkä hoksaatte millä tolalla tuo hellarien perustelu asiassa on tuon yhden jakeen osalta...

        niinpä , toisinaan se on oma tahto , toisinaan taas ei , sillä helluntailaisethan
        SIUNAA vauvoja . . . >oma tahto . . .

        niinpä, eiät kysy vauvalta lupaa siunaamiseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vakavasti sairas helluntailainen mies meni pastorin luokse ennen sunnuntaikokouksen alkua. Hän sanoi että on peloissaan ja kysyi pastorilta, voidaanko hänet siunata ennen kokouksen alkua. Pastori vastasi, että toki me sinut siunaamme, jos kerta sitä tahdot. Vieressä olevan hellluntailaisäiti kuuli tämän keskustelun. Hän ajatteli: "ahaa, mies siunataan JOS tämä tahtoo, siunaamisella on siis ehdot! Meidän oli tarkoitus pyytää pastoria siunaamaan muutaman viikon ikäinen vauvamme mutta koska emme tiedä haluaako tämä siunausta eikä täytä ehtoa "jos haluat niin..." niin pastorin mielestä tätä ei varmaan voi siunata. Jätämme siis siunaamatta.

        Tässä sitä logiikkaa kun joku asia vetäistään asiayhteydestään. Pastori ei todellakaan tarkoittanut tuolla sanomisellaan ettei vauvoja voisi siunata tai että niiden siunaamisella olisi ehdot. Ehkä hoksaatte millä tolalla tuo hellarien perustelu asiassa on tuon yhden jakeen osalta...

        hyvä ja havainnollistava esimerkki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvä ja havainnollistava esimerkki

        oli ehdottomasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oli ehdottomasti

        näitä lisää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        näitä lisää

        tilattu siis on

    • Anonyymi

      Huomenta! Taas on eräs henkilö herännyt aamuyöllä nimittelemään uskovia "kasteenpalvojiksi" Eikö tämä kerro aika paljon hänestä?

      • Anonyymi

        Kertoohan se hänestä itsestään ja siitä miten suhtautuu Jeesukseen uskoviin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoohan se hänestä itsestään ja siitä miten suhtautuu Jeesukseen uskoviin

        Joo sairas tapaus on kyseessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo sairas tapaus on kyseessä

        olemme yhtä mieltä siitä

      • Anonyymi

        ei yllätä sekään kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei yllätä sekään kyllä

        sehän on liikuttavaa

    • Anonyymi

      En kiroa enkä tule kiroamaan

      • Anonyymi

        Ei ole tarvetta ellei ole helluntailainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tarvetta ellei ole helluntailainen

        hyvä niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvä niin

        joo ei kristityt tee sellaista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo ei kristityt tee sellaista

        mutta noita tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta noita tekee

        se tekee mitä tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se tekee mitä tekee

        ei kiinnosta meitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kiinnosta meitä

        ne tekee omia juttujaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ne tekee omia juttujaan

        joo omia bileitään pitävät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo omia bileitään pitävät

        vauvojen kanssa vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vauvojen kanssa vai?

        joo nimenomaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo nimenomaan

        on se pedo kyllä

    • Anonyymi

      Armorikas Herramme päivä taas, siunausta kaikille!

      • Anonyymi

        Sitä samaa sinulle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä samaa sinulle!

        noita ei toivottele tuollaista

    • Anonyymi

      Alussa: Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.
      Tänään: Kaikki, joiden päähän luterilaisen kirkon viranhaltija valutti kolme kertaa vettä, tuli uskoon. Vauvojen luku nousi 40 tuhanteen.

      • Anonyymi

        Kopioiko tuo pelle tuon itse keksimänsä muka nerokkaan jutun joka palstalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kopioiko tuo pelle tuon itse keksimänsä muka nerokkaan jutun joka palstalle?

        Nehän ei voi sietää sitä kun joku on saanut lapsesta asti olla uskossa ja lapsena kastettu. Sellainen on helluntailaisille vihan kohde

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nehän ei voi sietää sitä kun joku on saanut lapsesta asti olla uskossa ja lapsena kastettu. Sellainen on helluntailaisille vihan kohde

        Alussa: hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut,
        tänään: Luterilaisen kirkon pappi valuttaa vettä päähäsi vettä, ja saat uskon vaikka nukkuisit. Jos pysyt kirkossamme ja olet kiinnostunut, niin vuosien kuluttua kerromme, mihin uskot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alussa: hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut,
        tänään: Luterilaisen kirkon pappi valuttaa vettä päähäsi vettä, ja saat uskon vaikka nukkuisit. Jos pysyt kirkossamme ja olet kiinnostunut, niin vuosien kuluttua kerromme, mihin uskot.

        Näin me helluntailaiste opetamme. Mutta luterilaiset väittävät että usko syntyy muka Sanan kautta, sellaiseen ei usko kukaan! Kirkkoisien keksintöä moinen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin me helluntailaiste opetamme. Mutta luterilaiset väittävät että usko syntyy muka Sanan kautta, sellaiseen ei usko kukaan! Kirkkoisien keksintöä moinen!

        Siinä taas jonglöörin lapsellinen yritys esiintyä helluntailaisena.
        Kun häneltä putoaa pohja pois omasta vesiteoriastaan, niin alkaa joko valehtelemaan tai haukkumaan toisia saatanapalvojiksi.

        Kerran hän yritti tekeytyä helluntailaiseksi ja pyysi saada vauvoja omien sairaiden rituaaliensa uhreiksi.
        Täyin sairas tapaus.

        Siinä taas uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa joka esiintyy helluntailaisena. Yleensä kun hänen vesiteoriaansa (kaste pelkkä symboli) arvostellaan niin hän alkaa puhumaan saatananpalvonnasta ja kasteenpalvojista

        Kerran hän yritti aamuyöllä saada vauvoja saatannpalvontamenojhinsa.
        SAIRAS tapaus!

        No jopa ilmaantui nero historiantutkija:
        "500 -luvun Raamatun alkuperäiset kirjat on nähtävissä kreikan - ja latinankielisinä nähtävin' Ranskaan kansallisarkistossa Pariisissa."?????

        Miksihän tuollainen tieto on salattu jo lähes 2000 vuotta eikä kukaan ole päässyt tutkimaan niitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin me helluntailaiste opetamme. Mutta luterilaiset väittävät että usko syntyy muka Sanan kautta, sellaiseen ei usko kukaan! Kirkkoisien keksintöä moinen!

        Siinä taas symbolinpalvoja todistaa ettei ne usko Raamattua ja Jumalan Sanan kautta synytvää uskoa. Tuo kirkkoisien höpinöistä kirjoittaminen kertoo missä niiden toivo on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jopa ilmaantui nero historiantutkija:
        "500 -luvun Raamatun alkuperäiset kirjat on nähtävissä kreikan - ja latinankielisinä nähtävin' Ranskaan kansallisarkistossa Pariisissa."?????

        Miksihän tuollainen tieto on salattu jo lähes 2000 vuotta eikä kukaan ole päässyt tutkimaan niitä?

        Hahahahahah "Miksihän tuollainen tieto on salattu jo lähes 2000 vuotta "

        Raamattu on siis uudestikastajille "salattua tietoa"! Kukaan ei ole kuulemma päässyt tutkimaan Raamattua! Kuka tuollaista valehtelevaa noitaa uskoo?

        Ei kukaan usko tuollaista valehtelijaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa joka esiintyy helluntailaisena. Yleensä kun hänen vesiteoriaansa (kaste pelkkä symboli) arvostellaan niin hän alkaa puhumaan saatananpalvonnasta ja kasteenpalvojista

        Kerran hän yritti aamuyöllä saada vauvoja saatannpalvontamenojhinsa.
        SAIRAS tapaus!

        Eikös tuollainen ole jo määritelmällisestikin saatananpalvoja? Väittävät kolmiyhteistä Jumalaa saatanaksi täällä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jopa ilmaantui nero historiantutkija:
        "500 -luvun Raamatun alkuperäiset kirjat on nähtävissä kreikan - ja latinankielisinä nähtävin' Ranskaan kansallisarkistossa Pariisissa."?????

        Miksihän tuollainen tieto on salattu jo lähes 2000 vuotta eikä kukaan ole päässyt tutkimaan niitä?

        ei ole mitään salattu , vaan kun helluntailaiset ei TUTKI eivätkä ETSI kristinuskon
        historiaan eikä kristinuskon raamatun tallenteita.

        helluntailaisten kristinuskosta tiedä kuin "Lutherin . . . 1500 -luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei ole mitään salattu , vaan kun helluntailaiset ei TUTKI eivätkä ETSI kristinuskon
        historiaan eikä kristinuskon raamatun tallenteita.

        helluntailaisten kristinuskosta tiedä kuin "Lutherin . . . 1500 -luvulla.

        ne raukat luulee että Jeesus on salatiedette

        Miksihän helluntailaiset eivät halua uskoa Raamattua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ne raukat luulee että Jeesus on salatiedette

        Miksihän helluntailaiset eivät halua uskoa Raamattua?

        Ehkä ne lukee mormonin kirjaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ne lukee mormonin kirjaa

        niin varmaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin varmaan

        ja mustaa Raamattua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja mustaa Raamattua

        oi se on soomipojan juttu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oi se on soomipojan juttu

        alias sepedeus, hehe

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        alias sepedeus, hehe

        sama kuin u-k-i-e nr

    • Anonyymi

      Ei ole tarvetta kirota. Olen Jeesuksen oma, en hellari

      • Anonyymi

        Kiitos taivaan isälle siitä!

      • Anonyymi

        Sana kiroaa lapsena saadun luterilaisen sakramentin ns. kasteen, ja tämän ns. kasteen kautta saatavan ns. uskon ja pelastuksen.
        Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
        Luterilainen sakramentin kautta saatava pelastus ei kuulu Paavalin ja San ilmoittamaan evankeliumiin:
        Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
        ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
        3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
        a että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
        Huomaa, ei sanaakan kolmen vesitipan taikuudesta. vaan evankeliumi on sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta.
        KIROTTU OLKOON VAUVAKASTEEN JULISTAJA!

        Sana kirkoaa uudestikasteen ja niiden taikuuden perustuvat symboliopin. Uudestikastajien oppi on vain vesitipopaa.

        Luterilaisen opin kasteesta Raamattu hyväksy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sana kiroaa lapsena saadun luterilaisen sakramentin ns. kasteen, ja tämän ns. kasteen kautta saatavan ns. uskon ja pelastuksen.
        Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
        Luterilainen sakramentin kautta saatava pelastus ei kuulu Paavalin ja San ilmoittamaan evankeliumiin:
        Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
        ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
        3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
        a että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
        Huomaa, ei sanaakan kolmen vesitipan taikuudesta. vaan evankeliumi on sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta.
        KIROTTU OLKOON VAUVAKASTEEN JULISTAJA!
        Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

        "KIROTTU OLKOON VAUVAKASTEEN JULISTAJA!"

        Kyllä ja uudestikastajat ovat ainoita jotka julistavat vauvakastetta. Me kristityt julistamme Jeesusta ja sitä kastetta joka hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa liittää.

        Totta, eikä uudestikastajat aina edes usko Jeesuksen jumaluuteen.

        Täälläkin väittävät että kolmiyhteinen Jumala on saatana. Kertoohan se paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sana kiroaa lapsena saadun luterilaisen sakramentin ns. kasteen, ja tämän ns. kasteen kautta saatavan ns. uskon ja pelastuksen.
        Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
        Luterilainen sakramentin kautta saatava pelastus ei kuulu Paavalin ja San ilmoittamaan evankeliumiin:
        Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
        ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
        3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
        a että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
        Huomaa, ei sanaakan kolmen vesitipan taikuudesta. vaan evankeliumi on sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta.
        KIROTTU OLKOON VAUVAKASTEEN JULISTAJA!
        Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

        >>>"sanaakaan ei"<<<

        "Puhdistaaksesi heidät , tee näin : Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"
        4 Moos: 8: 7

        sen sijaan raamattu sanoo upottamisesta :
        "ÄLÄ anna vetten vuon minua upottaa , syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea
        suutaan minun ylitseni" Ps. 69: 15

        helluntailaisten julistama toinen evankeliumi tuotu Suomeen vasta 100 vuotta sitten.
        Kristinusko Suomessa ollut jo 1100 -luvulta alkaen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, eikä uudestikastajat aina edes usko Jeesuksen jumaluuteen.

        Täälläkin väittävät että kolmiyhteinen Jumala on saatana. Kertoohan se paljon

        Sana ilmoittaa yhden Jumalan, niin kuka onkaan kolmiyhteinen jumala, jota luterilainen murhakirkko julistaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"sanaakaan ei"<<<

        "Puhdistaaksesi heidät , tee näin : Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"
        4 Moos: 8: 7

        sen sijaan raamattu sanoo upottamisesta :
        "ÄLÄ anna vetten vuon minua upottaa , syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea
        suutaan minun ylitseni" Ps. 69: 15

        helluntailaisten julistama toinen evankeliumi tuotu Suomeen vasta 100 vuotta sitten.
        Kristinusko Suomessa ollut jo 1100 -luvulta alkaen

        Jeesus EI ASU kirkon vesikipoissa. Teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.
        Älkää menkö kirkon kastemaljojen tyköl!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus EI ASU kirkon vesikipoissa. Teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.
        Älkää menkö kirkon kastemaljojen tyköl!

        helluntailainen oikein hermostuu , jos ja kun Raamatun sanaa kirjoitettu . ..

        ja lisää raamatun sanaa ,
        kaste:
        "Sillä kolme on , jotka todistavat : Henki JA vesi JA veri , ja ne kolme yhdessä ovat"
        1 Joh: 5: 8

        helluntailaisilla kaikki kolme on ERILLISENÄ , on erikseen kaste vedessä ja erikseen
        huudetaan "henkeä" > "tule henki helluntain " ja erikseen Ilmaan hosuen , Jeesuksen
        veri , Jeesuksen veri , >"veren alla , veren alle , (mitähän sekin on >"alle" ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus EI ASU kirkon vesikipoissa. Teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.
        Älkää menkö kirkon kastemaljojen tyköl!

        Ei asukaan

        Vain uudestiksatajat puhuvat vesikipoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei asukaan

        Vain uudestiksatajat puhuvat vesikipoista

        Joo vain ne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo vain ne

        Miksi kukaan kristitty puhuisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kukaan kristitty puhuisi

        ei ole syytä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei ole syytä

        muuta kuin noidalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        muuta kuin noidalla

        siis u-k-i-e nr on noita

    • Anonyymi

      Mooseksen laki puhuu punaisesta lehmästä, joka piti uhrata syntiuhriksi ja syntiuhrin tuhkasta valmistettiin puhidistusvettä. KUIN MONTA KERTAA PITÄÄ TOISTAA!
      Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, Puhdistusvesi puhdisti lihanpuhtauteen.
      kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
      Näetkö sinä sanoja: 'kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri'. Ei ole kirjoitettu kastevesi, vaikka helvetin portteihin asti vääntäsit vesiuskontoasi palstalle.
      vaan te olette käyneet...ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö,
      EI LUE: KÄYNEET LUTERILAISESSA SAKRAMENTISSA JA PAKANAPAPPIEN KÄSIEN ALLA.

      • Anonyymi

        Vesi, veri ja Henk todistavat yhtä. Uudestikastajien symbolit eivät auna ketään, pakanallinen symboliusko on Amerikasta

        Jeesus on ainoa tie

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesi, veri ja Henk todistavat yhtä. Uudestikastajien symbolit eivät auna ketään, pakanallinen symboliusko on Amerikasta

        Jeesus on ainoa tie

        Luterilaisille se on sitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesi, veri ja Henk todistavat yhtä. Uudestikastajien symbolit eivät auna ketään, pakanallinen symboliusko on Amerikasta

        Jeesus on ainoa tie

        Kirjoittaessaan: 'Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä' Johannes tarkoittaa erityisesti kahta tapahtumaan. Hengen todistus on kirjoitettuna ns. Jeesus ilmestysvuorella, jossa Johannes oli mukana. "kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään... Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä"Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, eivät he enää nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen, joka yksinänsä oli heidän kanssaan.
        Vesi ja veri on todistavat Jeesuksen ristinkuoleman: Sanan mukaan Jeesuksen kuollessa Johannes oli läsnä. Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!...Golgatan tapahtumat jatkuvat: Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta... vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka (Johannes) sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte.
        Henki todistaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja veri ja vesi todista Jumalan Pojan kuoleman.

        Jeesus antoi kastekäskyn vasta ristinkuoleman ja ylösnousemuksensa JÄLKEEN .

        "Sillä kolme on jotka todistavat : Henki ja vesi ja veri , ja ne kolme yhde4ssä ovat"
        1 Joh: 5: 8
        "yhdessä ovat" > "yksi kaste" Ef: 4: 5

        Kyllä, yksi kaste

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, yksi kaste

        se ei kelpaa noidille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se ei kelpaa noidille

        onko niitä monta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko niitä monta?

        liian monta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        liian monta

        taitaa olla yksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taitaa olla yksi

        se liikkuu yöaikaan kuten tiedämme

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se liikkuu yöaikaan kuten tiedämme

        eli u-k-i-e nr

    • Anonyymi

      Katselukerroista näkee, etteivät sun hihhulijuttus kiinnosta ketään💩

      • Anonyymi

        Paitsi sinua?

      • Anonyymi

        Onko sinulla yleensä vaikeaa tajuta, mistä keskustellaan? Vai onko älykkyysosamääräsi alle 100?
        "Raamattu on siis uudestikastajille "salattua tietoa"! Kukaan ei ole kuulemma päässyt tutkimaan Raamattua! Kuka tuollaista valehtelevaa noitaa uskoo?"?????

        Tuossahan keskusteltiin siitä, että tuo Ap 8:37 olisi lisätty jälkeenpäin 500 luvulla, Raamattuun, kuten sinä väitit.
        Codex Aleksandrinus taas todistaa, että se oli UT:ssä jo 300 luvulla.
        Ja se jae KUMOAA selvästi vauvakasteharhan:
        "Jos sinä koko sydämestäsi USKOT, niin se sinulle tapahtukoon."

        Siksi uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa!

        OOnko sinulla vaikeuksia ymmärtää mitä täällä kirjoitit? Jos jae oli vata 300-luvulla Raamaytussa niin eikö silloin alkanut ne kaikki harhat joista täällä aina mesuat? Nytkö siihen pitäisi luottaakin

        Raamattu ei puhu mitään turhasta kastamisesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla yleensä vaikeaa tajuta, mistä keskustellaan? Vai onko älykkyysosamääräsi alle 100?
        "Raamattu on siis uudestikastajille "salattua tietoa"! Kukaan ei ole kuulemma päässyt tutkimaan Raamattua! Kuka tuollaista valehtelevaa noitaa uskoo?"?????

        Tuossahan keskusteltiin siitä, että tuo Ap 8:37 olisi lisätty jälkeenpäin 500 luvulla, Raamattuun, kuten sinä väitit.
        Codex Aleksandrinus taas todistaa, että se oli UT:ssä jo 300 luvulla.
        Ja se jae KUMOAA selvästi vauvakasteharhan:
        "Jos sinä koko sydämestäsi USKOT, niin se sinulle tapahtukoon."

        Siksi uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa!

        Mitään kastetta ei tuo jaea kumoa. Raamattu ei kumoa yhdellä kohdalla toista, koskaan

        Onkohan tuolle uskomattoman aikuisenkin evankelioiminen turhaa?

        Ilmeisesti

        Kello lähenee neljää :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään kastetta ei tuo jaea kumoa. Raamattu ei kumoa yhdellä kohdalla toista, koskaan

        Et siis tajunnut, mitä tuo Ap 8:37 tarkoittaa.
        Eihän vauvakastetta tarvitse kumota, koska Raamattu ei tunne sellaista harhaoppia.
        Ei Raamatun oppia tarvitse kumota:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Mutta jo tuo kohta kumoaa sellaisen harhan, että vauvoja pitäisi kastaa.

        Raamattu tuntee kasteen. Sinä olet ainoa joka puhuu vauvakasteesta

        Jeesuksen ohje kumoaa sellaisen harhan että heitä ei saisi kastaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis tajunnut, mitä tuo Ap 8:37 tarkoittaa.
        Eihän vauvakastetta tarvitse kumota, koska Raamattu ei tunne sellaista harhaoppia.
        Ei Raamatun oppia tarvitse kumota:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Mutta jo tuo kohta kumoaa sellaisen harhan, että vauvoja pitäisi kastaa.

        Raamatun oppia nei todella tarvitse kumota:
        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kello lähenee neljää :D

        Tietääkö se sitä että tämä palsta hijenee silloin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis tajunnut, mitä tuo Ap 8:37 tarkoittaa.
        Eihän vauvakastetta tarvitse kumota, koska Raamattu ei tunne sellaista harhaoppia.
        Ei Raamatun oppia tarvitse kumota:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Mutta jo tuo kohta kumoaa sellaisen harhan, että vauvoja pitäisi kastaa.

        >>>"vauvoja ei pitäisi"<<<

        Alkuseurakunnan aikaan imeväisikäisillä oli olemassa jo Jumalan säätämä Vanhan liiton ympärileikkauksen liitto , > "kaikki 8 päivän ikäiset poikalapset / tyttölapset , >"kaksi kyyhkysenpoikasta"

        ei voida verrata myöhempään aikaan , koska ympärileikkauksen liitto lakannut kaikissa kristinuskoa tunnustavissa valtioissa .
        (voi toki ympärileikkauttaa edelleen , mutta silloin "Kristus ei ole oleva miksikään hyödyksi)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietääkö se sitä että tämä palsta hijenee silloin?

        No näin voi sanoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"vauvoja ei pitäisi"<<<

        Alkuseurakunnan aikaan imeväisikäisillä oli olemassa jo Jumalan säätämä Vanhan liiton ympärileikkauksen liitto , > "kaikki 8 päivän ikäiset poikalapset / tyttölapset , >"kaksi kyyhkysenpoikasta"

        ei voida verrata myöhempään aikaan , koska ympärileikkauksen liitto lakannut kaikissa kristinuskoa tunnustavissa valtioissa .
        (voi toki ympärileikkauttaa edelleen , mutta silloin "Kristus ei ole oleva miksikään hyödyksi)

        Ei tuo sen vauvakommentti saa tukea Raamatusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo sen vauvakommentti saa tukea Raamatusta

        Alkuseurakunnan aikaan vauvoilla oli olemassa jo Jumalan LIITTO ,
        Uusi liitto on myös JUMALAN tekemä LIITTO .

        Vanha ympärileikkauksen liitto: "ja niin MINUN liittoni on merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi" (1 Moos: 17: 12-13)

        Uusi Jumalan tekemä LIITTO:
        "Tämän esikuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena , ei siksi , että te siinä
        luovuitte saastaisesta elämästänne , vaan koska JUMALA teki kanssanne hyvän
        omantunnon LIITON , Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
        1 Piet: 3: 21
        "sen perustuksena" ,
        - "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna , kuin mikä pantu on , ja se on Jeesus
        Kristus" 1 Kor: 3: 11

        helluntailaisten opin mukaan , Jumala ei voi tehdä mitään LIITTOA , ilman ihmisen
        suostumusta , > hyväksymistä . . .

        Valehtelet päin silmiä, olethan luterilainen.joille valehtelu käy luonnostaan, sillä luterilaiset, suurin osa, on valheen isän lapsia. Jumala on tehnyt liiton, mutta sinä olet liiton ulkopuolella koska et ole sopinut Jeesuksen kanssa yhdessä matkaamisesta. YMMÄRÄTKÖ??????

        Kopioit Raamatusta Sanan: ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä". Toisin sanoen lainaat Raamatusta kohdan, joka kumoaa väitteesi 'kasteessa' saadaan Pyhä Henki ja tullaan taivaan perillisiksi.
        Pyhä Henki ei asu sinussa eikä yksikään uskosta osaton ja saastainen maailman ihminen voi ottaa vastaan Pyhää Henkeä.
        Aivan kuin kopioit, kasteessa ei luovuta saastaisesta elämästä, eikä yksikään saastainen ei pääse Taivaaseen eikä peri ikuista elämään. Kelvatakseen Jumalalle, ihmisen täytyy tehdä parannus eli luopua saastaisesta elämästä.

        Sinä täällä valehtelet uudestikastaja

        Ei kumoa vaan todistaa sen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kumoa vaan todistaa sen

        Juurikin noin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin noin

        noita on ihan ulalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noita on ihan ulalla

        onpa se taas ollut ärtyisä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onpa se taas ollut ärtyisä

        missä nyt ei ole mitään uutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        missä nyt ei ole mitään uutta

        vanha asia siis

    • Anonyymi

      Aloittaja väärentää Jumalan ilmoitusta oman mielensä mukaiseksi, jättämättä huomioimatta mistä tekstissä puhutaan

      Jaak. 2:luku alkuosa ilmoittaa suhtautumisesta köyhään.
      Älkää halveksiko köyhää.

      • Anonyymi

        Kuka on köyhä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on köyhä

        Hengessäämn köyhä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hengessäämn köyhä

        no nyt tajuan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no nyt tajuan

        hyvä että hokasit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvä että hokasit

        eli ei aivoja narikkaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli ei aivoja narikkaan

        kuten noidat tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuten noidat tekee

        ainakin se yksi noita

    • Anonyymi

      Alottaja ei ymmärrä.

      • Anonyymi

        Hauskaa seurata noiden kasteenpalvojien selityksiä:
        "Alkuseurakunnan aikaan vauvoilla oli olemassa jo Jumalan LIITTO ,"

        Mihin Jeesusta olisi tarvittu, jos tuo Vanha liitto olisi riittänyt?
        Ympärileikkauksessa poikavauva vain liitettiin ulkonaisella merkillä tuohon vanhaan liittoon, mutta
        koska juutalaiset RIKKOIVAT tuon liiton, niin Jumala teki Uuden liiton Jeesuksen sovitustyön kautta.

        Alkuseurakunnassa poikalapset ympärileikattiin, koska he olivat juutalaisia, mutta tuo ympärileikkaus EI PELASTANUT vauvaa. Samoin kuin vauvakaste, joka on ulkoinen merkki liittämisestä kirkkoon, ei pelasta ketään. Se antaa vain verovelvollisuuden.
        Tarvitaan "SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS", eli Pyhän hengen voimasta tapahtuva uudestisyntyminen.

        Alkuseurakunnassa EI ollut kahta eri seremonia poikavauvoille. Siksi vauvoja EI KASTETTU, vaan vasta sitten, kun lapsi kasvoi, hän sai opetusta ja jos hän uskoi siihen, hänet kastettiin. Sellinen oli käytäntö silloin ja sellainen se on tänäkin päivänä. Ketään ei kastettu väkisin vastoin omaa tahtoa.
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin.....ja he PYSYIVÄT apostolien opetuksessa leivän murtamisessa ja rukouksessa."

        Tuskin siellä vavat rukoilivat tai nauttivat ehtoollista.

        >>>"ei pelastanut . . .

        Raamattu:

        "Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän
        keskuudessanne
        kahdeksan päivän vanhana , niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta,
        KENELTÄ TAHANSA , rahalla ostettu , joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
        Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi ; ja niin MINUN
        LIITTONI on merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI liitoksi."
        1 Moos: 17: 12-13

        Uuden liiton kaste:
        "Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA."
        Kol: 2: 11-12

        - "Mitään siitä pois ottamatta ja mitään siihen lisäämättä" (Ilm: 22)

        Jeesus varoittaa: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
        Luterilaiset nousevat taivasten valtakuntaan kastemaljojen avulla. Jeesuksen omien sanojen mukaan luterilaiset ovat varkaita ja ryöväreitä!

        Pysyykö kastevesi merkkinä otsassa iankaikkisesti? Sano nyt?

        Minkämuotoisen nahanpalan kastevesi leikkaa päälaen ihosta?

        ""Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA."
        Kol: 2: 11-12

        Luterilaisessa kirkossa haudataan vain otsa.
        Jeesuksen kohdalla koko ruumis haudattiin ja koko ruumis nousi ylös haudasta.
        "Mitään siitä poisottamatta ja mitään siihen lisäämättä."

        "He saavat nähdä hänen kasvonsa , ja heidän otsassaan on HÄNEN nimensä"
        Ilm: 22

        >"Hänen nimensä" , > "ette itsenne kautta" , (Ef: 2) > ette omassa nimessä , vaan HÄNEN
        nimensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskaa seurata noiden kasteenpalvojien selityksiä:
        "Alkuseurakunnan aikaan vauvoilla oli olemassa jo Jumalan LIITTO ,"

        Mihin Jeesusta olisi tarvittu, jos tuo Vanha liitto olisi riittänyt?
        Ympärileikkauksessa poikavauva vain liitettiin ulkonaisella merkillä tuohon vanhaan liittoon, mutta
        koska juutalaiset RIKKOIVAT tuon liiton, niin Jumala teki Uuden liiton Jeesuksen sovitustyön kautta.

        Alkuseurakunnassa poikalapset ympärileikattiin, koska he olivat juutalaisia, mutta tuo ympärileikkaus EI PELASTANUT vauvaa. Samoin kuin vauvakaste, joka on ulkoinen merkki liittämisestä kirkkoon, ei pelasta ketään. Se antaa vain verovelvollisuuden.
        Tarvitaan "SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS", eli Pyhän hengen voimasta tapahtuva uudestisyntyminen.

        Alkuseurakunnassa EI ollut kahta eri seremonia poikavauvoille. Siksi vauvoja EI KASTETTU, vaan vasta sitten, kun lapsi kasvoi, hän sai opetusta ja jos hän uskoi siihen, hänet kastettiin. Sellinen oli käytäntö silloin ja sellainen se on tänäkin päivänä. Ketään ei kastettu väkisin vastoin omaa tahtoa.
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin.....ja he PYSYIVÄT apostolien opetuksessa leivän murtamisessa ja rukouksessa."

        Tuskin siellä vavat rukoilivat tai nauttivat ehtoollista.

        Raamattu sanoo että kaste pelastaa. Ympärileikkauksesta se ei sano sitä. Mitään kasteen viivyttämistä ei Raamtussa ole vaan ihmiset kastettiin ensi tilassa.

        Mitä tämä Sellinen liittyy mihinkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus varoittaa: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
        Luterilaiset nousevat taivasten valtakuntaan kastemaljojen avulla. Jeesuksen omien sanojen mukaan luterilaiset ovat varkaita ja ryöväreitä!

        maljasta ei kukaan nouse taivaaseen vaan Jumalan valtakuntaan mennään uudestisyntymän kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysyykö kastevesi merkkinä otsassa iankaikkisesti? Sano nyt?

        Otsatko taas alkoi kiinnostamaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA."
        Kol: 2: 11-12

        Luterilaisessa kirkossa haudataan vain otsa.
        Jeesuksen kohdalla koko ruumis haudattiin ja koko ruumis nousi ylös haudasta.
        "Mitään siitä poisottamatta ja mitään siihen lisäämättä."

        Mitään otsaa ei haudata vaan ihmienn haudataan kasteessa

        Jeesusta ei upotettu mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskaa seurata noiden kasteenpalvojien selityksiä:
        "Alkuseurakunnan aikaan vauvoilla oli olemassa jo Jumalan LIITTO ,"

        Mihin Jeesusta olisi tarvittu, jos tuo Vanha liitto olisi riittänyt?
        Ympärileikkauksessa poikavauva vain liitettiin ulkonaisella merkillä tuohon vanhaan liittoon, mutta
        koska juutalaiset RIKKOIVAT tuon liiton, niin Jumala teki Uuden liiton Jeesuksen sovitustyön kautta.

        Alkuseurakunnassa poikalapset ympärileikattiin, koska he olivat juutalaisia, mutta tuo ympärileikkaus EI PELASTANUT vauvaa. Samoin kuin vauvakaste, joka on ulkoinen merkki liittämisestä kirkkoon, ei pelasta ketään. Se antaa vain verovelvollisuuden.
        Tarvitaan "SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS", eli Pyhän hengen voimasta tapahtuva uudestisyntyminen.

        Alkuseurakunnassa EI ollut kahta eri seremonia poikavauvoille. Siksi vauvoja EI KASTETTU, vaan vasta sitten, kun lapsi kasvoi, hän sai opetusta ja jos hän uskoi siihen, hänet kastettiin. Sellinen oli käytäntö silloin ja sellainen se on tänäkin päivänä. Ketään ei kastettu väkisin vastoin omaa tahtoa.
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin.....ja he PYSYIVÄT apostolien opetuksessa leivän murtamisessa ja rukouksessa."

        Tuskin siellä vavat rukoilivat tai nauttivat ehtoollista.

        Mitä on vavat? Onko tuo joku uudestikastajien uusi keksintö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maljasta ei kukaan nouse taivaaseen vaan Jumalan valtakuntaan mennään uudestisyntymän kautta.

        helluntailaisten uudestisyntymien on "lihassa " > lihallista ,
        raamattu:
        "Sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa" 1 Kor: 15

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysyykö kastevesi merkkinä otsassa iankaikkisesti? Sano nyt?

        mutta jos pulahtaa altaaseen niin eikö se vesi kuivu aika äkkiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta jos pulahtaa altaaseen niin eikö se vesi kuivu aika äkkiä?

        kyllä se kuivuu ja yleensä vielä kuivataan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se kuivuu ja yleensä vielä kuivataan

        saako siihen pyyhkeitä avuksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        saako siihen pyyhkeitä avuksi?

        tarvittaessa varmaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tarvittaessa varmaan

        se on hyvä asia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on hyvä asia

        kuivaus on opintojen äiti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuivaus on opintojen äiti

        ainakin jos on käynyt altaassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ainakin jos on käynyt altaassa

        Sinne kaikki siis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinne kaikki siis

        emme mene uudestikasteelle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        emme mene uudestikasteelle

        huomenna mennään uujestikasteelle uujestikasteelle uujestikasteelle

    • Anonyymi

      huomenta! Eräs oli taas aamuyöllä haukkunut kristittyjä kasteenopalvojiksi. Mitä tämä kertoo hänen suhtautumisestaan Jeesuksen omiin?

      • Anonyymi

        Varmaan se jonkinlaisesta vihasta kertoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan se jonkinlaisesta vihasta kertoo

        Ei taida olla kristitty. Miksi kristitty vihaisi toista kristittyä?

        Jos kyseinen tyyppi on syntynyt alhaalta! :DD

      • Anonyymi

        Kas, jonglöörikin on jo herännyt.
        Sama virsi taas heti aamusta.

        Aiotko päivystää kauan tänään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas, jonglöörikin on jo herännyt.
        Sama virsi taas heti aamusta.

        Aiotko päivystää kauan tänään?

        Kas, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa tuli tänne

        aikookohan se päivystää taas aamuyöllä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kyseinen tyyppi on syntynyt alhaalta! :DD

        Joo alhaalta syntynty se taitaa olla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan se jonkinlaisesta vihasta kertoo

        vihasta nimenomaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa tuli tänne

        aikookohan se päivystää taas aamuyöllä?

        Jonglööri ainakin joutuu valvomaan myöhään. Kasteenpalvonta vaatii sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonglööri ainakin joutuu valvomaan myöhään. Kasteenpalvonta vaatii sitä.

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa joutuu heräämään aikaisin, sillä saatananopalvontaa hän harrrastaa aamuyöllä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa joutuu heräämään aikaisin, sillä saatananopalvontaa hän harrrastaa aamuyöllä!

        Siksikö se kirjoittaa kolmen, neljän aikaan yöllä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksikö se kirjoittaa kolmen, neljän aikaan yöllä?

        Kyllä, siinä tuli selitys sille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, siinä tuli selitys sille

        on se noita vaan satanisti

    • Anonyymi

      En kiroa, en ole hellari

      • Anonyymi

        Nekö sitä tekee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nekö sitä tekee?

        No kuka muukaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuka muukaan?

        ei ainakaan kristityt

    • Anonyymi

      En ole moista ennen kuullut.Ei meillä ole aikaa tuollaiseen.Vaivautua nyt moiseen hullutukseen

      • Anonyymi

        joo ei kannata lähteä tuollaiselle tielle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo ei kannata lähteä tuollaiselle tielle

        ei kai kukaan järkevä niin teekään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kai kukaan järkevä niin teekään

        Se noitapaska kirjoitti "Siksi Hänen kasteensa on meille malli Uuden liiton kasteesta. Opetuslapset jatkoivat samaa käytäntöä." JAHAHAHAHAHAHAHAAH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se noitapaska kirjoitti "Siksi Hänen kasteensa on meille malli Uuden liiton kasteesta. Opetuslapset jatkoivat samaa käytäntöä." JAHAHAHAHAHAHAHAAH

        Ja siten se ylistää vettä!! Sairas tapaus tämä u-k-i-e nr

      • Anonyymi

        Ja se haluaa vauvojoa koko ajan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se haluaa vauvojoa koko ajan

        siitä sen tuntee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se haluaa vauvojoa koko ajan

        On tuolla jonglöörillä parantumaton himo vauvoihin: "Ja se haluaa vauvojoa koko ajan"????

        Oli asia mikä tahansa, niin aina jonglööri alkaa puhumaan vauvahimostaan. Eikö se osaa ajatella mitään muuta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tuolla jonglöörillä parantumaton himo vauvoihin: "Ja se haluaa vauvojoa koko ajan"????

        Oli asia mikä tahansa, niin aina jonglööri alkaa puhumaan vauvahimostaan. Eikö se osaa ajatella mitään muuta?

        Älä hirnu lastenraiskaaka!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tuolla jonglöörillä parantumaton himo vauvoihin: "Ja se haluaa vauvojoa koko ajan"????

        Oli asia mikä tahansa, niin aina jonglööri alkaa puhumaan vauvahimostaan. Eikö se osaa ajatella mitään muuta?

        Parantumaton on uudestikastajaintätjäeksyttäjäjän vauvahimo kun se ei puhu mistään musuta kuin vauvoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parantumaton on uudestikastajaintätjäeksyttäjäjän vauvahimo kun se ei puhu mistään musuta kuin vauvoista

        Tässä sen päivän saldoa:
        "Sivullisen tai vauvan pakkokastamisesta Raamattu ei puhu mitään."
        "sitten hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa."
        "Mitä vanhurskautta se vauva täyttää"
        "Tuo symbolinen vauvakaste on lainattu pakanaukonnoista."
        "Jeesus ei missään vaiheessa muuttanut sitä vauvakasteeksi."
        "Tottakai tuo jae on poistettu luterilaista Raamatuista, koska se KUMOAA vauvakasteen."

        Siinä vain joitakin esimerkkejä siitä miten u-k-i-e nr:n vauvahimo tulee täällä esiin

        Mihinkähän jonglööri unohti saatananpalvonnan ja lastenraiskaamisen?
        Nehän ovat hänen tavaramerkkinsä.

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on todella saatananpalvoja. Ne ovat hänen harrastuksiaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä sen päivän saldoa:
        "Sivullisen tai vauvan pakkokastamisesta Raamattu ei puhu mitään."
        "sitten hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa."
        "Mitä vanhurskautta se vauva täyttää"
        "Tuo symbolinen vauvakaste on lainattu pakanaukonnoista."
        "Jeesus ei missään vaiheessa muuttanut sitä vauvakasteeksi."
        "Tottakai tuo jae on poistettu luterilaista Raamatuista, koska se KUMOAA vauvakasteen."

        Siinä vain joitakin esimerkkejä siitä miten u-k-i-e nr:n vauvahimo tulee täällä esiin

        Tuossahan se näkyy kyllä mihin sillä on himo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossahan se näkyy kyllä mihin sillä on himo

        Tässä hyvä kirjotus helluntailaisten suhteesta kasteeseen:

        "Käsitys kasteesta on jostakin syystä erityisen tärkeä helluntailaisille. Ehkä osa siitä on aikaisemmassa viestissäni huomioitu asia, että uskovien kastekäytännön perustelu Raamatun materiaalin pohjalta on usein helpompaa kuin lapsikastekäytännön. Asia herättää muutenkin tunteita: tämä tulee ilmi jo pelkästään siitä, että kasteesta on helppo saada aikaan mehevä riitä ihan asiallisellakin keskustelunaloituksella. Ehkä osasyynä on se, että jos väittelyssä tulee kokemus, että omat argumentit eivät toimi, lämpöjen nousu on todennäköistä, koska alitajuiseksi uhkakuvaksi nousee, että tässähän jäädään lapsikastenäkemyksen jalkoihin – ja se jos mikä on niin epäraamatullista, että tilanne vaatii pientä pyhää kiukkua."

    • Anonyymi

      Armorikasta huomenta kaikille! Kristusvaloa kaikkien päivään!

      • Anonyymi

        Sitä samaa sinullekin!

      • Anonyymi

        Sinä et taida olla helluntailainen. Ne ei tuollaisia toivottele

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et taida olla helluntailainen. Ne ei tuollaisia toivottele

        Ei ainakaan luterilaisille. Se kertoo paljon että luterilaiste nähdään vihollisina eikä sisarina ja veljinä Kristuksessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ainakaan luterilaisille. Se kertoo paljon että luterilaiste nähdään vihollisina eikä sisarina ja veljinä Kristuksessa

        Suurin osa, lähes kaikki luterilaiset ovat maailman ihmisiä. Maailman ihmiset eivät ole Jeesuksen omien veljiä eikä sisaria.
        Sana varoittaa:
        Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        Sana mukaan kaste ei ole portti eikä tie Jumalan valtakunta, ei vaikka luterilsaiet maailman loppun asti vääntäsivät harhaoppiaan.
        Jokainen luterilaista kastekaavaa julistava on Sanan mukaan kirrottu!

        Suurin osa mutta ei läheskään kaikki

        Sanan mukaan kaste on portti Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen ja myös uudestisyntymisen peso

        Ahaa, onko isän ja pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen kirottua?

        Silloinhan myös hellarit on kirottu koska kastavat samaan nimeen.

        Liittyykö tuo siihen että nimitätte kolmiyhteistä Jumalaa saatanaksi?

        Siinä lienee selvä yhteys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä lienee selvä yhteys

        asia on helppo nähdä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        asia on helppo nähdä

        Tuo ukastajien väite on kumottu äkkiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanan mukaan kaste on portti Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen ja myös uudestisyntymisen peso

        Luterilainen kaste on portti helvettiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilainen kaste on portti helvettiin!

        Ei luterilaisilla ole omaa kastetta

    • Anonyymi

      <<< Tietääkö se sitä että tämä palsta hijenee silloin?

      Eikö tuohon voi sanoa että mot

      • Anonyymi

        Viitisen tuntia vielä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viitisen tuntia vielä

        Yöllä luki taas eräällä palstalla
        "hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa." "hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa." "hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yöllä luki taas eräällä palstalla
        "hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa." "hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa." "hän antaa kastaa ITSENSÄ, ei vauvojansa."

        ei liene vaikea artava kenen käsialaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei liene vaikea artava kenen käsialaa

        missä päin suomea on artava?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        missä päin suomea on artava?

        Lieneekö Japanissa, jossa suoritetaan pimeitä menoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei liene vaikea artava kenen käsialaa

        >>>"antaa kastaa ITSENSÄ . . .

        "Mutta se , joka ei huolehdi OMAISISTAAN ja kaikkein LÄHIMMISTÄÄN on kieltänyt
        uskonsa ja on uskomatonta pahempi" 1 Tim: 5: 8

        - "Hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA kastettiin , kohta" Apt: 16: 33
        D D D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"antaa kastaa ITSENSÄ . . .

        "Mutta se , joka ei huolehdi OMAISISTAAN ja kaikkein LÄHIMMISTÄÄN on kieltänyt
        uskonsa ja on uskomatonta pahempi" 1 Tim: 5: 8

        - "Hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA kastettiin , kohta" Apt: 16: 33
        D D D

        Siinä selvää tekstiä

        Luterilainen toistaa samaa hevonkukkua. Paavali kirjoitti Timoteukselle ja antoi ohjeita leskien avustasmiseen.

        >>>>"leskien avustamiseen" . . .

        "hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA kastettiin , kohta" Apt: 16: 33

        mutta , raha , ja MAALLISET asiat helluntailaisilla on ykkösenä , ja kasteella ei niin
        kiire . . .
        Raamattu,
        keskellä yötä pesi heidän haavansa , hänet ja kaikki hänen omaisensa
        kastettiin . kohta" Apt: 16: 33

        Raamatussa kasteella siis kiire , > "keskellä yötä" ,

        Joo ei Raamatun tapauksissa kastetta juuri viitytelty

        Eikä ole tarvetta viivytellä

    • Anonyymi

      Ei tulisi mieleenikään kirota

      • Anonyymi

        Jätät sen helluntailaisille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätät sen helluntailaisille?

        Joo jos ne semmosta haluaa tehdä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo jos ne semmosta haluaa tehdä

        ilmeisesti haluaa

    • Anonyymi

      Se, joka julistaa kolmen vesitipan avulla pääsyä Jumalan valtakuntaan, on kirottu!

      • Anonyymi

        Sellaista julistaa lähinnä hellarit

      • Anonyymi

        Helluntailainen toistaa samaa hevonkukkua

      • Anonyymi

        Korjaan, vauvakaste...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan, vauvakaste...

        Sitä ne helluntailaiset täällä toistelee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä ne helluntailaiset täällä toistelee

        ""hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA kastettiin , kohta" Apt: 16: 33

        Missä tuossa puhutaan vauvakasteesta? Tietysti jos on liian vilkas mielikuvitus ja usko veden taikavoimaan, , niin voi OLETTAA niin.
        Eivätkö nuo kuitenkin olleet aikuisia.
        Mutta Raamattu ei tunne vauvakastetta.

        Samat merkit jatkuu: vauvahimoionen taikavedenpalvoja uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on AAMUYÖLLÄ valittamassa vauvoista! Se ei vain kykene nukkumaan kun vauvat on noin mielessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA kastettiin , kohta" Apt: 16: 33

        Missä tuossa puhutaan vauvakasteesta? Tietysti jos on liian vilkas mielikuvitus ja usko veden taikavoimaan, , niin voi OLETTAA niin.
        Eivätkö nuo kuitenkin olleet aikuisia.
        Mutta Raamattu ei tunne vauvakastetta.

        "Eivätkö nuo kuitenkin olleet aikuisia."

        Tuo on juuri sitä OLETTAMISTA!!! Raamattu ei tunne vauva- tai aikuis- tai lapsi- tai vanhuskastetta. Se tuntee kasteen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eivätkö nuo kuitenkin olleet aikuisia."

        Tuo on juuri sitä OLETTAMISTA!!! Raamattu ei tunne vauva- tai aikuis- tai lapsi- tai vanhuskastetta. Se tuntee kasteen!

        Hah, hah: "Tuo on juuri sitä OLETTAMISTA!
        Ap 16
        "Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi."

        Ei tuossa tarvitse OLETTAA mitään, kunhan vain käyttää hieman järkeään!
        Vauvatko tuossa kuuntelivat Jumalan sanaa ja laittoi Paavalille aterian????

        Sitkeässä on usko vauvakasteeseen.

        Ei tarvitsekaan OLETTAA mitään, eikä kenenkään kun myöntää ettei Raamatussa ole eri kasita eri ihmisyhmille. Kohta ei kerro oliko siellä lapsia vai ei mutta kun uskoo Jeesuksen käskyyn niin ei tarvitse olettaa

        Sitkeä on jankkaamisesta vauvoista

        Totta: "eikä kenenkään kun myöntää ettei Raamatussa ole eri kasita eri ihmisyhmille"

        Tarkoitat varmaan kastetta?

        Raamatussa kaste on VAIN YHDELLE IHMISRYHMÄLLE:
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

        Siksi uskomattomien aikuisten tai lasten kastaminen on turhaa.

        kaste kuuluu KAIKILLE .

        kasteen estäminen on KATEUTTA .

        "Sallikaa lasten tulla minun tyköni , älkääkä ESTÄKÖ heitä , sillä senkaltaisten on
        Jumalan valtakunta." Mark: 10: 14

        >"Kuuletko mitä nuo huutavat ?" Jeesus vastasi : "Kuulen kyllä." Ettekö ole koskaan
        lukeneet , että sinua ylistävät taaperot ja vauvat." Mark: 21: 16

        "Raamatussa kaste on VAIN YHDELLE IHMISRYHMÄLLE"

        Ei ole mitään tuollaista. Eikä Raamattu puhu mitään turhasta kastamisesta

        "Joka uskoo ja kastetaan" kertoo sen kuka pelastuu.

        Niinhän Jeesus sanoi. Ei hän rajannut evankeliumin julistusta, kastamista ja opettamista vain jollekin ihmisryhmälle vaan tätä ilosanomaa piti jakaa kaikille kansoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Raamatussa kaste on VAIN YHDELLE IHMISRYHMÄLLE"

        Ei ole mitään tuollaista. Eikä Raamattu puhu mitään turhasta kastamisesta

        "Joka uskoo ja kastetaan" kertoo sen kuka pelastuu.

        "kaste kuuluu KAIKILLE .????
        Ei pidä paikkansa. Alkuseurakunta ei kastanut kaikkia ihmisiä, vaan ainostaan uskovia:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat sanan vastaan, ne kastettiin."

        Seuraava jae todistaa, että lapset EIVÄT tarvitse kastetta:
        "Sallikaa lasten tulla minun tyköni , älkääkä ESTÄKÖ heitä , sillä senkaltaisten on
        Jumalan valtakunta." Mark: 10: 14

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kaste kuuluu KAIKILLE .????
        Ei pidä paikkansa. Alkuseurakunta ei kastanut kaikkia ihmisiä, vaan ainostaan uskovia:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat sanan vastaan, ne kastettiin."

        Seuraava jae todistaa, että lapset EIVÄT tarvitse kastetta:
        "Sallikaa lasten tulla minun tyköni , älkääkä ESTÄKÖ heitä , sillä senkaltaisten on
        Jumalan valtakunta." Mark: 10: 14

        kaste nimenomaan annetaan ; JUMALAN Sanalla ,
        >"Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen NIMEEN"<

        "Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä , ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
        Joh: 3: 5

        kaste:
        "Sillä kolme on jotka todistavat : Henki ja vesi ja veri ja ne kolme yhdessä ovat"
        1 Joh: 5: 8 , >"yksi kaste" Ef: 4: 5

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kaste kuuluu KAIKILLE .????
        Ei pidä paikkansa. Alkuseurakunta ei kastanut kaikkia ihmisiä, vaan ainostaan uskovia:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat sanan vastaan, ne kastettiin."

        Seuraava jae todistaa, että lapset EIVÄT tarvitse kastetta:
        "Sallikaa lasten tulla minun tyköni , älkääkä ESTÄKÖ heitä , sillä senkaltaisten on
        Jumalan valtakunta." Mark: 10: 14

        Jeesus käski kastaa ja opettaa kaikkia kansoja. Kaikkia ei tietenkään voida kastaa

        ne valtiot , jotka tunnustaa KRISTINUSKON , johon kuuluu myös kaste.
        kaste sisältyy , evankeliumiin , > Matt: 28: 19-20<

        kristillinen kaste annetaan : >"Isän JA Pojan JA Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28: 19

        KYllä, ilman mitään ihmisryhmää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kaste kuuluu KAIKILLE .????
        Ei pidä paikkansa. Alkuseurakunta ei kastanut kaikkia ihmisiä, vaan ainostaan uskovia:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat sanan vastaan, ne kastettiin."

        Seuraava jae todistaa, että lapset EIVÄT tarvitse kastetta:
        "Sallikaa lasten tulla minun tyköni , älkääkä ESTÄKÖ heitä , sillä senkaltaisten on
        Jumalan valtakunta." Mark: 10: 14

        Kaikki ihmiset tarvitsevat yhteyden Kristukseen, eli kasteen Hänen kuolemaansa ja uskon hänen sovitustyöhönsä.

    • Anonyymi

      Koska en ole hellari niin en näe tarvitta kirota kastetta

      • Anonyymi

        Se on ihan hyvä

      • Anonyymi

        Ei kukaan helluntailainen kiroa kastetta, olipa se raamatullinen uskovien kaste tai epäraamatullinen lapsikaste.
        Asiat eivät kiroamalla parane, vaan oikealla opettamisella.

        Hahahah vai "raamatullinen uskovien kaste"???

        Onko se se kaste, joka on pelkkä symboli ja joka ei liity mitenkään Jeesuksen pelastustyöhön. Moinen kaste ei ole raamatullinen!

        Onhan se totta että oli kyseessä sitten epäraamatullinen uskovien kaste, symbolikaste t ai raamatullinen lapsikaste niin ei kiroaminen auta vaan Raamatun Sanan julistu

        1.kaste sisältyy evankeliumiin .
        2. sen jälkeen Raamatussa , Apt:teot , > ottavat kasteen ,
        3. sen jälkeen alkaa opetuskirjeet , joissa opetusta ( myös) kasteen sisällöstä , kasteen merkityksestä ,
        Apostolit tutki siis Vanhan liiton kirjoituksia sen jälkeen kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen kastekäskyn antoi:

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahahah vai "raamatullinen uskovien kaste"???

        Onko se se kaste, joka on pelkkä symboli ja joka ei liity mitenkään Jeesuksen pelastustyöhön. Moinen kaste ei ole raamatullinen!

        Totta:
        "Moinen kaste ei ole raamatullinen!"

        Raamattu ei tunne tuollaista teatteria, että vauvan otsalle pappi tiputtaa KOLME KERTAA vettä. Se symboloi vain veden tehottomuutta. Miksi yksi kerta ei riitä?
        UT:ssä kastettavat astuivat veteen ja hänet upotettiin kokonaan veden alle. Se kuvaa sitä, että kastettavan vanha ihminen haudataan ja uusi nousee ylös YHDESSÄ KRISTUKSEN kanssa.
        Ap 8
        "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois"

        Raamattu tuntee kyllä valelukasteen ja valelukaste oli alkuseurakunnassa käytössä.

        UT ei kerro yhdestäkään tapauksesta jossa joku olisi upotettu. Myöskään Raamattu ei kerro että kaste KUVAA mitään. Kyllä kaste on ihan konkretiaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta:
        "Moinen kaste ei ole raamatullinen!"

        Raamattu ei tunne tuollaista teatteria, että vauvan otsalle pappi tiputtaa KOLME KERTAA vettä. Se symboloi vain veden tehottomuutta. Miksi yksi kerta ei riitä?
        UT:ssä kastettavat astuivat veteen ja hänet upotettiin kokonaan veden alle. Se kuvaa sitä, että kastettavan vanha ihminen haudataan ja uusi nousee ylös YHDESSÄ KRISTUKSEN kanssa.
        Ap 8
        "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois"

        Filippuksen kastaessa hoviherran, ei puhuta mitään kastetavasta. Turha siitä on siis tapella. Alkukirkon aikaan oli jo useita eri tapoja ja niin on edelleen. Raamattu ei määrää yhtä ainoaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Filippuksen kastaessa hoviherran, ei puhuta mitään kastetavasta. Turha siitä on siis tapella. Alkukirkon aikaan oli jo useita eri tapoja ja niin on edelleen. Raamattu ei määrää yhtä ainoaa.

        Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan, että lapsen otsalle tiputetaan vettä kolme kertaa?
        Miten tuollainen kuvaa hautaamista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan, että lapsen otsalle tiputetaan vettä kolme kertaa?
        Miten tuollainen kuvaa hautaamista?

        Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan että aikuinen upotetaan veden alle kastettaessa?
        Kaste ei kuvaa hautaamista vaan se on hautaamista.

        Ei sekään kuvaa hautaamista että joku painetaan upoksiin veden alle ja nousee sieltä saman tien pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan että aikuinen upotetaan veden alle kastettaessa?
        Kaste ei kuvaa hautaamista vaan se on hautaamista.

        "Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan että aikuinen upotetaan veden alle kastettaessa?"

        Ei sinänsä missään. Turha siis vaahdota veden määrän puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan että aikuinen upotetaan veden alle kastettaessa?"

        Ei sinänsä missään. Turha siis vaahdota veden määrän puolesta.

        Miksi on niin pelottavaa jos kaste on upottamista, mikä siinä pelottaa ?

        Sekö kun lutteri tai paavi ei puhu sellaisesta, sekö ?

        Miksi luemme kastamisesta paikoissa jossa on paljon vettä, eikö normijärkinen päättele siitä jotain häh ?

        Miksei sanota että onhan meillä leilissä ainakin litra vettä, mikä siis estää kastamasta !

        Ei siinä mitään pelottavaa ole mutta mikä siin ävalelussa niin pelottaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi luemme kastamisesta paikoissa jossa on paljon vettä, eikö normijärkinen päättele siitä jotain häh ?

        Miksei sanota että onhan meillä leilissä ainakin litra vettä, mikä siis estää kastamasta !

        Luemme että oli paljon vettä mutta emme lue mitään kastetavasta. Pysymme siinä tiedossa joka meille annetaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luemme että oli paljon vettä mutta emme lue mitään kastetavasta. Pysymme siinä tiedossa joka meille annetaan

        Kastetapaa ei määrätä, voidaan upottaa tai valella tai pirskottaa, kaikki tavat ovat olleet seurakunnan käytössä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastetapaa ei määrätä, voidaan upottaa tai valella tai pirskottaa, kaikki tavat ovat olleet seurakunnan käytössä

        Hyvä tiivistys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastetapaa ei määrätä, voidaan upottaa tai valella tai pirskottaa, kaikki tavat ovat olleet seurakunnan käytössä

        ", kaikki tavat ovat olleet seurakunnan käytössä"???

        Miksihän Raamattu ei puhu niistä eri tavoista mitään? Siellä kerrotaan vain, että "kumpikin astui veteen" tai nousi ylös vedestä"!!!
        Ei pirskoittamisessa tarvitse mennä veteen.
        Miten otsan kasteleminen kolme kertaa kuvaa hautaamista?

        Niin Raamattu ei puhu eri tavoista eikä se määrä yhtä oikeaa tapaa

        Pirskottamisesakin voidaan mennä veteen
        Ei kaste kuvaa hautaamista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ", kaikki tavat ovat olleet seurakunnan käytössä"???

        Miksihän Raamattu ei puhu niistä eri tavoista mitään? Siellä kerrotaan vain, että "kumpikin astui veteen" tai nousi ylös vedestä"!!!
        Ei pirskoittamisessa tarvitse mennä veteen.
        Miten otsan kasteleminen kolme kertaa kuvaa hautaamista?

        Se että joku upotetaan ja nousee sekunnin päästä ylös ei kuvaa mitenkään hautaamista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että joku upotetaan ja nousee sekunnin päästä ylös ei kuvaa mitenkään hautaamista

        Sehän kuvaa juuri sitä, että kastettava nousee ylös haudasta YHDESSÄ KRISTUKSEN KANSSA!
        Room 6
        " Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,"

        YHTÄLÄISESSÄ!!!!!
        Kasteltiinko Jeeukselta vain otsa kolme kertaa?

        "Sehän kuvaa juuri sitä, että kastettava nousee ylös haudasta YHDESSÄ KRISTUKSEN KANSSA!"

        Ei Raamattu opeta tuollaista. Ylösnousemus ja kuolema ovat yhtäläisiä, ei kaste

        "Kasteltiinko Jeeukselta vain otsa kolme kertaa?"

        Sitä kastetapaa Raamattu ei edelleenkään kerro

        Oletko umpityhmä vai muutenko vaan esität tietämätöntä:
        "Ei Raamattu opeta tuollaista. Ylösnousemus ja kuolema ovat yhtäläisiä, ei kaste"????

        Kun Raamattu puhuu "YHTÄLÄISESTÄ YLÖSNOUSEMUKSESTA" kasteessa niin
        sinun mielestäsikö otsan kasteleminen on yhtäläistä?

        Oletko jotenkin vaaälyinen vai mitä riehut?

        " niin sinun mielestäsikö otsan kasteleminen on yhtäläistä?"

        Minä en ole puhunut mitään otsan kastelusta. Kaste ei ole yhtäläistä, vaan kuolema ja ylösnouseminen on yhtäläistä.

        Yhtäläinen kuolema ja ylösnousemus siis tarkoittaa että meidät liitetään Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kasteessa

        " Kaste ei ole yhtäläistä"???

        Totta, luterilainen vauvakaste EI OLE yhtäläistä Jeesuksen ja opetuslasten ja Paavalin opettaman kasteen kanssa. Hehän kastoivat vain niitä, jotka uskoivat:
        Ap 8
        "Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset".

        Luterilaisilla ei ole vauvakastetta vaan kaste, joka on yhtäläinen Jeesuksen asettaman kasteen kanssa, jolla apostolit kastoivat. Kasteen sisältö ei määräydy sillä ketä kastetaan.

        Sen sijaan helluntailaisten symbolikaste ei ole yhtäläinen apostolien kasteen kanssa, koska apostolien kaste on Kristuksen kuolemaan syntien anteeksi antamiseksi. Helluntailaisten kaste kuulemma ei ole kaste Kristukseen eikä se liity mitenkään syntien anteeksiantoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Kaste ei ole yhtäläistä"???

        Totta, luterilainen vauvakaste EI OLE yhtäläistä Jeesuksen ja opetuslasten ja Paavalin opettaman kasteen kanssa. Hehän kastoivat vain niitä, jotka uskoivat:
        Ap 8
        "Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset".

        " Kaste ei ole yhtäläistä"???

        Niin, jos luet kohdan niin se huomaat, että se puhuu yhtäläisestä ylösnousemuksesta, ei yhtäläisestä kasteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Kaste ei ole yhtäläistä"???

        Niin, jos luet kohdan niin se huomaat, että se puhuu yhtäläisestä ylösnousemuksesta, ei yhtäläisestä kasteesta.

        Missä vaiheessa Jeesus muutti uskovien kasteen pakolliseksi vauvakasteeksi?

        "Hän antoi teille esikuvan, että seuraisitte Hänen jälkiään."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä vaiheessa Jeesus muutti uskovien kasteen pakolliseksi vauvakasteeksi?

        "Hän antoi teille esikuvan, että seuraisitte Hänen jälkiään."

        Ei Jeesus asettanut mitään uskovien kastetta tai vauvakastetta vaan hän asetti kasteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä vaiheessa Jeesus muutti uskovien kasteen pakolliseksi vauvakasteeksi?

        "Hän antoi teille esikuvan, että seuraisitte Hänen jälkiään."

        Tuolla yhdellä ei ole mitään muuta mielessä kuin "pakollinen vauvakaste" Mitään asiallista keskustelua se ei kykene käymään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla yhdellä ei ole mitään muuta mielessä kuin "pakollinen vauvakaste" Mitään asiallista keskustelua se ei kykene käymään.

        Häpeävätkö luterilaiset tuota vauvakastetta, jota eivät löydä Raamatusta?
        Heillehän se on ylivoimaisesti yleisin kaste ja sitä he yrittävät puolustaa kynsin hampain, ja solvaamalla tai mitätöimällä raamatulliseen kasteen.
        Uskovien kaste on ainoa kaste, jonka UT tuntee
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeävätkö luterilaiset tuota vauvakastetta, jota eivät löydä Raamatusta?
        Heillehän se on ylivoimaisesti yleisin kaste ja sitä he yrittävät puolustaa kynsin hampain, ja solvaamalla tai mitätöimällä raamatulliseen kasteen.
        Uskovien kaste on ainoa kaste, jonka UT tuntee
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

        Kukapa viitsisi kirota olematonta otsankastelemista. Korkeintaan sääliä sitä.

        Luterilaisilla ei ole mitään vauvakastetta. Luterilaisilla on kaste. Uudestikastajat yrittävät mitätöidä Raamatun kasteen väittämällä mm ettei se liity syntien anteeksiantoon mitenkään.
        Raamattu ei tunne mitään uskovien kastetta vaan se tuntee kasteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukapa viitsisi kirota olematonta otsankastelemista. Korkeintaan sääliä sitä.

        Harrastaako helluntailaiset olematonta otsankastelua? Siinä upotuksessa ilmeisesti ota kastuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeävätkö luterilaiset tuota vauvakastetta, jota eivät löydä Raamatusta?
        Heillehän se on ylivoimaisesti yleisin kaste ja sitä he yrittävät puolustaa kynsin hampain, ja solvaamalla tai mitätöimällä raamatulliseen kasteen.
        Uskovien kaste on ainoa kaste, jonka UT tuntee
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

        Miksihän uudestikastaja opettavat juuri toisinpäin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

        Miksihän uudestikastaja opettavat juuri toisinpäin?

        Ne ei usko Raamattua

    • Anonyymi

      Aloittajalle terapia-terveiset. Kyllä se siitä. Itsensä hyväksyminen auttaa hyväksymään toisetkin. Kaste on yhteisön tapakulttuuria. Sen merkitys ja arvo syntyy sen kautta.

    • Anonyymi

      helluntailaiset eivät ymmärrä edes sanaa : "yksi kaste" , eivät siis ymmärrä kasteen
      sisältöä .
      jos ymmärtäisivät ei koskaan olisi sitä raamatunvastaista
      UUDELLEEN - kastetta . . .

      Raamattu: "yksi kaste" Ef: 4: 5

      • Anonyymi

        Luterilaisilla on KOLME kastetta! Pappi joutuu tiputtamaan kolmesti vettä vauvan otsalle, eikä se sittenkään tehoa.
        Saisikohan pappi potkut, jos kastelisi otsan vain kerran?

        "yksi kaste"
        mutta , helluntailainen vääristää automaattisesti asian kuin asian.

        helluntailaisuudessa ei totuuden tuntemiseen pääse , mutta:
        "ovat aina opetusta ottamassa , eivätkä koskaan pääse totuuden tuntemiseen"
        2 Tim: 3: 7

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisilla on KOLME kastetta! Pappi joutuu tiputtamaan kolmesti vettä vauvan otsalle, eikä se sittenkään tehoa.
        Saisikohan pappi potkut, jos kastelisi otsan vain kerran?

        Luterilaisilla on YKSI kaste kolmen persoonan nimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisilla on KOLME kastetta! Pappi joutuu tiputtamaan kolmesti vettä vauvan otsalle, eikä se sittenkään tehoa.
        Saisikohan pappi potkut, jos kastelisi otsan vain kerran?

        Tuolla pellelllä on aina kova halu puhuta vauvan otsasta ja vesitipoista. Mistä sille tulee tarve valella kerran kun kerta koko kristikunta on valellut kolmen persoonan nimeen? Mikä sitä niin ärsyttää siinä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla pellelllä on aina kova halu puhuta vauvan otsasta ja vesitipoista. Mistä sille tulee tarve valella kerran kun kerta koko kristikunta on valellut kolmen persoonan nimeen? Mikä sitä niin ärsyttää siinä?

        No sitä tuntuu ärsyttävän apostolien opetuksetkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitä tuntuu ärsyttävän apostolien opetuksetkin.

        Missä Apostolit opettavan vauvan kastamista ?

        onko painot mitat ja punnukset-rivien väleissä vaiko missä kuka kertoo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä Apostolit opettavan vauvan kastamista ?

        onko painot mitat ja punnukset-rivien väleissä vaiko missä kuka kertoo?

        Taasko iski vauvakuume?

        Eivät apostolit opeta missään erikseen vauvan tai aikuisen kastamista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasko iski vauvakuume?

        Eivät apostolit opeta missään erikseen vauvan tai aikuisen kastamista

        voi voi tuota sen vauvakuumetta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi voi tuota sen vauvakuumetta

        miksi ette ole töissä, kuka teitä elättää eikö ol ele mitään osaamista että löytyisi töitä, miksi lojutte foorumilla jankkaamassa lapsellisia vauvatnevastauskookinjuttujanne!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi ette ole töissä, kuka teitä elättää eikö ol ele mitään osaamista että löytyisi töitä, miksi lojutte foorumilla jankkaamassa lapsellisia vauvatnevastauskookinjuttujanne!

        Vauvatnevastakääkkä kitisee tuskaansa, ei mitään asiaa se tänne osaa kirjoittaa
        Pedo mikä pedo!

    Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1706
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      758
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      95
      751
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe