Nuo kolme puoluetta tyrmäsivät hallitukseen menon yhdessä persujen kanssa, jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Ja kritiikkiä tuli omienkin joukosta tuosta päätöksestä, mutta kun puolueita johti kolme nuorehkoa ja erittäin vasemmistolaista femakkonaista nenä pystyssä, niin tuollaista se sitten on. Ja sitten tuli myös takkiin.
Kannattaa huomioida, että edes RKP joka vihaa jokaista tahoa joka vastustaa pakkoruotsia(kuten persut), ei torpannut mahdollista hallitusyhteistyötä persujen kanssa. Siinä hyvin nähdään se ero kuinka RKP:n johdossa ollaan älykkäitä, ja ajatellaan nenäänsä pidemmälle. Toisin kuin nuo kolme ylimielistä umpisurkeaa naistolleroa Marin, Ohisalo ja Andersson. Jotka luulivat voivansa PÄÄTTÄÄ.
Ei myöskään persut sulkenut pois yhtään puoluetta vaalien alle, se oli ihan järkevää, mutta Purra vaikuttaa selvästi älykkäämmältä kuin nuo kolme.
Ja minkälainen haloo siitä olisikaan tullut, jos persut olisi heti kättelyssä sanoneet, että mehän emme noiden kanssa mene hallitukseen? Ylen A-studiossa olisi jauhettu siitä vaikka kuinka jne.
Kannattaa huomioida, että edes RKP joka vihaa jokaista tahoa joka vastustaa pakkoruotsia(kuten persut), ei torpannut mahdollista hallitusyhteistyötä persujen kanssa. Siinä hyvin nähdään se ero kuinka RKP:n johdossa ollaan älykkäitä, ja ajatellaan nenäänsä pidemmälle. Toisin kuin nuo kolme ylimielistä umpisurkeaa naistolleroa Marin, Ohisalo ja Andersson. Jotka luulivat voivansa PÄÄTTÄÄ.
Ei myöskään persut sulkenut pois yhtään puoluetta vaalien alle, se oli ihan järkevää, mutta Purra vaikuttaa selvästi älykkäämmältä kuin nuo kolme.
Ja minkälainen haloo siitä olisikaan tullut, jos persut olisi heti kättelyssä sanoneet, että mehän emme noiden kanssa mene hallitukseen? Ylen A-studiossa olisi jauhettu siitä vaikka kuinka jne.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Punahuulet pelasi ja hävisi....heheheee.
Onneksi.
Niinpä niin, olisi varmaan kannattanut kuitenkin mennä hallitukseen vaikka persujenkin kanssa. Siinähän samalla voi vahtia niiden touhuja, ja päästä mukaan päätöksiä tekemään.
Nyt on typerää huudella oppositiosta jotain, eivät kuitenkaan pysty vaikuttamaan niin paljon, siitä kyllä Orpo pitää huolen, kun kerrankin pääsee pääministeriksi.
No, Sannasta ei koskaan enää tule pääministeriä.
Persut on myös suvaitsematon vassareita kohtaan.
Purra ei sanonut, että vasureiden kanssa ei mennä hallitukseen.
"No, Sannasta ei koskaan enää tule pääministeriä."
Niin, ei tule. Entä sitten?
Milloin se oikeistohallitus on kasassa ja alkaa leikkaamaan oikein kovalla kädellä?
Eivät olleet suvaitsemattomia vaan realistisia.
Persut ei kykene yhteistyöhön eikä kompromisseihin.
Totta kai kykenee, se nähdään pian.
Tyhmäkö olet?
Saa nähdä kykenevätkö yhteistyöhön ja kompromisseihin. Hallituksessa puolueiden edustajat ei voi hölmöillä, koska hallituksessa puolueet toimii yhdessä ja yhden hölmöilyt tahraa myös muut. Oppositiossa tilanne on toinen, koska oppositiossa jokainen edustaja edustaa vain omaa puoluettaan. Oppositio ei ole hallituksen tavoin kollektiivi tai koalitio.
Viisikko oli jatkuvissa riidoissa.
" edes RKP joka vihaa jokaista tahoa joka vastustaa pakkoruotsia(kuten persut), ei torpannut mahdollista hallitusyhteistyötä persujen kanssa"
Se on hauskaa kun RKP on aina hallituksessa varmistamassa sen että pakkoruotsia ei saada pois, sieltä tulee heti perustuslain pykälä 17 kun kysytään miksi ei poisteta.
"Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi."
Ei tuo vaatisi mitään muuta kuin poistaa kaksi viimeistä sanaa tuosta lauseesta ja asia olisi korjattu.
Ymmärtääköhän RKP nyt itsekään, että tekevät itsensä naurettavaksi pitäessään tuosta historian jäänteestä tiukasti kiinni, onhan Suomessa ollut aikaisemminkin tällaisia kummallisia pakkokieliä historiassaan esim. Ranska joskus kauan sitten.
Pakkoruotsin poistaminen ei tarkoittaisi tietenkään muuta kuin sen pakon poistamista. Ei se sitä tarkoita että ei ruotsia saisi käyttää, pakon poistamisella voitaisiin vain kohdentaa ne ruotsinkielisille tarvitut palvelut paremmin, kun taas muualla voitaisiin sama raha käyttää johonkin muuhunkin.
Pakkoruotsissa on aivan varmasti kaikenlaista pakkobisnestä mukana jolla rahastetaan valtiota nimenomaan tuon PL 17:ssa olevan lauseen takia.
No persu voi yrittää muuttaa perustuslakia.
Vihervasemmisto varmaankin tukee aloitetta persun kuvitelmissa.
Perustuslain muuttaminen vaatisi kohtalaisen suuren enemmistön lain muuttamiseksi, eipä taida onnistua ainakaan näillä nykyisillä poliittisilla asetelmilla :-)
Ei ruotsinkieli ole koskaan itselle häiriöksi ollut koulujen jälkeen mutta Suomen kannalta aika huono asia että siihen upotetaan valtavat määrät rahaa kouluista alkaen. Mieluummin omiin valintoihin perustuvaa hyvää osaamista vähemmän, kuin paljon kaikille pakolla tuputettavaa erittäin huonoa osaamista. Ei ruotsinkieli ole sen huonompi kieli kuin mikään muukaan kieli mutta panokset pitäisi kohdentaa paremmin oikean tarpeen mukaan, esim. itäsuomessa olisi varmasti suurempi tarve venäjänkielen osaamiselle.
Pakkoruotsin poisto kouluaineena EI tarkoita Suomen kaksikielisyyden lakkauttamista. Se tarkoittaa sitä, että ruotsin kieli on vapaaehtoinen oppiaine kuten esim. espanja jne. RKP haluaa tahallaan sekoittaa nämä kaksi asiaa, pykälään 17 ei olla koskemassa. Sitäpaitsi ruotsi pakollisena kouluaineena on ollut paljon vähemmän aikaa eli 1970-luvulta kuin Suomen kaksikielisyyslaki joskus v.1918.
Mutta se mitä pakkoruotsin poistaminen tarkoittaisi, on se että ruotsinkieltä ei enää voitaisi käyttää rahan lypsämiseen.
On alueita, jossa esim. ruotsinkielisiin kouluihin on laitettu valtavan paljon isompia määrärahoja per oppilas, kun suomenkieliset on saaneet vain murusia.
Rahasummien käyttötarkoitusta tarkemmin tuntematta, asiassa voi olla ihan systeemiin sisäänrakennettu syrjintä suomenkielisten vastaisesti, tokihan vähemmistöjä saadaan positiivisella tavalla syrjiä, ja se positiivinen syrjintä näkynee sitten myös siinä kuinka valtiolta lypsetään rahaa.
No mut, RKP junttaa kantansa niin että ruotsinkielestä pidetään kiinni kynsin ja hampain.
Vastahan tuo on ollut turhaan Suomessa kustannuksena ja haittana juurikin tuon 40-50 vuotta ainakin, eikä asiaan tiukasti itsensä kytkeneet halua siitä luopua.
RKP-eliitti pakkoruotsia haluaa, ei niinkään tavishyrrit.
Eikä pakkoruotsin poisto vaadi muutoksia perustuslakiin
Joo, pakkoruotsin poisto ei liity perustuslakiin.
Ei liitykään.
Mutta pakkoruotsia poisto tarkoittaisi, että koulutetumpi väestö laittaisi lapsensa ruotsin kielen tunneille. Korkeimpiin virkoihin vaadittaisiin edelleen virkamiesruotsi, joten ylin virkamieskunta alkaisi muuttua pienemmän piirin etuoikeudeksi.
Pakkoruotsi ei vaadi perustuslainmuutoksia.
Totta kai pitäisi myös virkaruotsiin pitäisi puuttua.
Pakkoruotsi on rasismia.
Voittajan paikka on hallituksessa.
Siis kok persut voi yrittää vuorostaan.
Eiköhän kokoomus tosiaan hallituksessa ole, kun kerran voitti vaalit.
No Somaliansuomalaiset ovat ainakin tulleet jäädäkseen ja väestö tummuu riippumatta siitä mikä puolue maata kuvittelee johtavansa. Rasistien unelma muuttaa suomi sellaiseksi kuin se oli 80-luvulla ei toteudu, koska kansalaisia ei voi karkoittaa ja mikään minimi tulo maassa olon jatkumiseksi ei mene EU:ssa läpi eikä kyllä Orpollekaan. Hah Hah persut on jo hävinny!
Huorataan huomimiselle Kustaan murot pitkälle tulevaisuuteen