Herra varoitti Sauli Niinistöä Etelä-Afrikassa

Oikeistolaisten henkivaltojen edusmies Sauli Niinistö matkusti Etelä-Afrikkaan ja puhetilaisuudessa lipputanko kaatui edusmies Sauli Niinistön takana kovalla kolahduksella maahan. Mitä Herra halusi tällä merkittään sanoa Sauli Niinistölle ja meille?

Sen Herra sanoi Etelä-Afrikan kristillisen presidentin suulla: the wind

Meidän on nimittäin helppo arvata, miksi oikeistolaisten henkivaltojen edusmies matkusti Etelä-Afrikkaan. Hiilen tuonti Etelä-Afrikasta on lisääntynyt ja tullee lisääntymään edelleen. Siinä missä seurakuntanuori Sanna Marin kävi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa mukanaan kauppavaltuuskunta, joka neuvotteli mm vihreän teknologian viemisestä noihin maihin, talousoikeistolaisten henkivaltojen edusmies, sielultaan patamusta porvari, neuvotteli varmaankin pölisevän ja likaavan synkän mustan hiilen tuomisesta laivoilla Etelä-Afrikasta Suomeen.

Jumala on luonut maan ja taivaan, ja kaiken elollisen, ja tahtoo maailmansa elävän ja voivan hyvin. Kaikkitietävänä Jumala tietää, että hiili tuottaa hiilidioksidia ja muita saasteita, jotka saastuttavat Hänen luomakuntansa ja uhkaavat kasvihuoneilmiöllä.

Siitä Herra halusi varoittaa. Kaatamalla lipputangon hiilenmustan mielen omaavan porvarillisten henkivaltojen edusmiehen takana ja antamalla hänen vieressään olleen kristittyjen presidentin sanoa sanat: TUULI.

Että edusmies heräisi ymmärtämään, miksi seurakuntanuori Sanna Marin rakennutti maahan lisää ja lisää puhdasta ja edullista tuulivoimaa, saasteetonta ja ilmastoa viilentävää.

Tämän Herra meille asetti merkiksi, että ymmärtäisimme! Ettei kristityn tule kuunnella oikeistolaisten henkivaltojen mairittelevia mainoslauluja vaan auttaa Jumalaa luomakunnan hyvinvoinnin edistämisessä!
8155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sale reissaa ympäri maailmaan veronmaksajien piikkiin nyt kun kausi loppuu.

Äänestä

Ettäs kehtaan tehdä tuollaista parodiaa!

Äänestä
  • En ole tiennytkään, että hiilidioksiidi on saaste, no sitähän se ei ole, se on kasvikunnan elämän ehto, siinä missä meille ei kasvikuntaan kuuluville, on happi elämän ehto. Ilman hiilidioksidipitoisuus on 0,04 psosenttia ja siinä samassa luvussa se on pysynyt, ainakin niin kauan, kun sitä on pystytty mittaamaan. Maa ja sen elämä on luotu tosi nerokkaalle kiertotalous järjestelmälle, jossa kuoleman jälkeen muututaan maaksi, ravinteiksi ja hiilidioksiidi vapautuu uusien kasvien käyttöön. Jotka sitten tuottavat meille ruokaa mahan täytteeksi ja happea keuhkojemme tarpeisiin. Siis kaikki hiilidioksiidi menee kasvikunnan kasvamiseen, enemmänkin menisi jos olisi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    En ole tiennytkään, että hiilidioksiidi on saaste, no sitähän se ei ole, se on kasvikunnan elämän ehto, siinä missä meille ei kasvikuntaan kuuluville, on happi elämän ehto. Ilman hiilidioksidipitoisuus on 0,04 psosenttia ja siinä samassa luvussa se on pysynyt, ainakin niin kauan, kun sitä on pystytty mittaamaan. Maa ja sen elämä on luotu tosi nerokkaalle kiertotalous järjestelmälle, jossa kuoleman jälkeen muututaan maaksi, ravinteiksi ja hiilidioksiidi vapautuu uusien kasvien käyttöön. Jotka sitten tuottavat meille ruokaa mahan täytteeksi ja happea keuhkojemme tarpeisiin. Siis kaikki hiilidioksiidi menee kasvikunnan kasvamiseen, enemmänkin menisi jos olisi.

    "Siis kaikki hiilidioksiidi menee kasvikunnan kasvamiseen, enemmänkin menisi jos olisi"

    Tarkoitatko, että uskonnollinen oikeisto lisääntyisi, ellei happi aivoissa estäisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Siis kaikki hiilidioksiidi menee kasvikunnan kasvamiseen, enemmänkin menisi jos olisi"

    Tarkoitatko, että uskonnollinen oikeisto lisääntyisi, ellei happi aivoissa estäisi?

    Mitä enemmän on kasveilla saatavissa hiilidioksiidia sitä enemmän ne kasvaa, Sitä totuutta monet kasvihuone viljelijät käyttävät hyväkseen sadon lisäämiseksi, lisäämällä kasvi huoneeseen hiilidioksiidin määrää normaalista,

    1Äänestä

jumalan siunausta , montako miljoonaa suomeen sosiaalituille ?

Äänestä

Alotus hölynpölyä.

Äänestä

On täällä turhan kylmää. Olis hyvä jos saataisiin lisää lämpöä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oikeistolaisten henkivaltojen edusmies Sauli Niinistö matkusti Etelä-Afrikkaan ja puhetilaisuudessa lipputanko kaatui edusmies Sauli Niinistön takana kovalla kolahduksella maahan. Mitä Herra halusi tällä merkittään sanoa Sauli Niinistölle ja meille?

Sen Herra sanoi Etelä-Afrikan kristillisen presidentin suulla: the wind

Meidän on nimittäin helppo arvata, miksi oikeistolaisten henkivaltojen edusmies matkusti Etelä-Afrikkaan. Hiilen tuonti Etelä-Afrikasta on lisääntynyt ja tullee lisääntymään edelleen. Siinä missä seurakuntanuori Sanna Marin kävi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa mukanaan kauppavaltuuskunta, joka neuvotteli mm vihreän teknologian viemisestä noihin maihin, talousoikeistolaisten henkivaltojen edusmies, sielultaan patamusta porvari, neuvotteli varmaankin pölisevän ja likaavan synkän mustan hiilen tuomisesta laivoilla Etelä-Afrikasta Suomeen.

Jumala on luonut maan ja taivaan, ja kaiken elollisen, ja tahtoo maailmansa elävän ja voivan hyvin. Kaikkitietävänä Jumala tietää, että hiili tuottaa hiilidioksidia ja muita saasteita, jotka saastuttavat Hänen luomakuntansa ja uhkaavat kasvihuoneilmiöllä.

Siitä Herra halusi varoittaa. Kaatamalla lipputangon hiilenmustan mielen omaavan porvarillisten henkivaltojen edusmiehen takana ja antamalla hänen vieressään olleen kristittyjen presidentin sanoa sanat: TUULI.

Että edusmies heräisi ymmärtämään, miksi seurakuntanuori Sanna Marin rakennutti maahan lisää ja lisää puhdasta ja edullista tuulivoimaa, saasteetonta ja ilmastoa viilentävää.

Tämän Herra meille asetti merkiksi, että ymmärtäisimme! Ettei kristityn tule kuunnella oikeistolaisten henkivaltojen mairittelevia mainoslauluja vaan auttaa Jumalaa luomakunnan hyvinvoinnin edistämisessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu