antaa samalla piikkiä Marinin epäkypsälle hallitukselle.
Saara Hyrkön mukaan luottamuksen rakentamiseen hallituskumppaneiden välillä olisi kannattanut panostaa myös viime vaalikaudella.
"– Minusta osoittaa tulevalta pääministeriltä varsin kypsää johtajuutta yrittää rakentaa luottamusta eripuraisten hallituskumppaneiden välille, Hyrkkö kirjoittaa Twitterissä.
– Ehkäpä siihen olisi kannattanut panostaa myös viime kauden aikana, hän jatkaa viitaten Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallituksiin."
Niin, olisi kannattanut. Mutta kun hallitusta johti epäkypsä kakara, ja lakeijoina toimi pari muuta epäkypsää, eli ohari ja Andersson, niin hyvin ei mene. Nyt sitten nuo kolme pelleä luopuu puheenjohtajuudestaan, eli tappio iski kunnolla.
terv, kokoomuksesta

Vastaukset 9
Vanhimmat
Marinin hallitus oli kakarahallitus.
Mutta onneksi loppui.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17836704O
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Se on aina hienoa kun punavihreät häviää.
Pääministeri johti itkupitkuraivareilla.
Pimperohallitus oli surkea. Ämmät eivät vaan kykene tulemaan toimeen keskenään.
Vihreät, kuten KD, haluavat hallitukseen hinnalla millä hyvänsä. Kumpikin kun on puhtaasti hillotolppaprojekteja vailla mitään uskottavaa poliittista sisältöä.
Marinin hallituksessa ei ollut luottamusta koska Marin ei koskaan ottanut hallituksesen huonoista päätöksistä vastuuta. Ei koskaan puolustanut ministereitään. Mikään vähänkään vaikeampi asia ei kiinnostanut.
Ainoa asia mikä Marinia, narsistia, kiinnosti, oli hän itse ja Instagram-maine ulkomailla.
Paitsi että Ohari masinoi itselleen jatkokautta kulissien takaisin juonin.