Lapsen nimen ja äidinkielen voi nyt ilmoittaa suoraan netissä. Näin ei tarvitse välittää vauvan äidin kotiin yhä saapuvasta paperilomakkeesta, joka oli ennen ainoa tapa ilmoittaa nimi vauvalle, ja joka valtiokirkolliseen tapaan saapui vauvan äidin kotiin ev.-lut. kirkon seurakunnan kautta, jos äiti kuuluu kirkkoon.
Tässä linkki nettisivuille https://dvv.fi/lapsen-nimen-ilmoittaminen
Siellä on linkki verkkolomakkeen (E-lomakkeeseen), jonka otsikkona on Lapsen tietojen ilmoittaminen. Lomakkeen täyttämisen voi aloittaa jompi kumpi huoltajista.
Siihen kirjaudutaan vahvan tunnistautumisen kautta ja jos vauvalla on toinen huoltaja, pitää ilmoittaa hänen nimensä ja sähköpostiosoitteensa.
TÄRKEÄÄ. Jos lapsella on toinen huoltaja, tähän osoitteeseen lähetetään toiselle huoltajalle osoitettu vahvistuslinkki. Hänen tulee vahvistaa lomakkeella annetut tiedot, jotta lapsen nimet ja äidinkieli voidaan rekisteröidä väestötietojärjestelmään.
Näin se käy, ja vaikka äiti kuuluu kirkkoon, perheen ei tarvitse enää asioida seurakunnan kanssa.
Paperilomakkeessa on perinteisesti kysytty myös kirkon kummien nimiä, vaikka kummit eivät mitenkään liity nimenantoon. Tällaisella lomakkeella painostettiin äitiä ja perhettä kastattamaan vauva kirkon jäseneksi.
Ps. Ennen muinoin eli 1.3.2017 asti äidillä oli yksinoikeus liittää lapsi ev.-lut. kirkon seurakuntaan. Nyt se ei enää käy päinsä, vaan molempien huoltajien päätös tarvitaan liittämiseen (- samoin kuin erottamiseen, jota ei kuitenkaan vieläkään voi tehdä netissä). Nyt kouluikäisistä lapsista on siten osa liitetty kirkkoon vain äidin päätöksellä., jos sitten aiheutuu koulussa kielto opiskella elämänkatsomustietoa.
DVV digiaikaan lapsen nimen ilmoittamisessa
53
1021
Vastaukset
- Anonyymi
Luulisi vaikuttavan. Mistä asti tämä palvelu tuli käyttöön?
- Anonyymi
Oho. Kehitysaskel. Digiä DVVssä.
- Anonyymi
Vaparien maailmankuvaan ei näemmä mahdu selkainen ajatus, että lapsen isä voi kuulua kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan. Väittääkö vapari ettei isän kuulumisella kirkkoon ole samaa vaikutusta kuin jos äiti kuuluisi kirkkoon?
- Anonyymi
Kirje on mennyt nimenomaan vauvan äidin osoitteeseen. Mitta 1.3.2017 lähtien toisen huoltajan kanta otetaan liittämisasiassa huomioon eikä enää yksin äidin kanta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirje on mennyt nimenomaan vauvan äidin osoitteeseen. Mitta 1.3.2017 lähtien toisen huoltajan kanta otetaan liittämisasiassa huomioon eikä enää yksin äidin kanta.
Onko se äidin syy, jos kirkko lähettää hänelle lomakkeen tai DVV?
Anonyymi kirjoitti:
Onko se äidin syy, jos kirkko lähettää hänelle lomakkeen tai DVV?
Lomake pitää tietysti jommalle kummalle lähettää, se on selvä. Mutta jos vanhemmista toinen haluaa lapsesta luterilaisen ja toinen ortodoksin, onhan loogista että vauva jää uskontokuntien ulkopuolelle. Uskonto ei rinnastu äidinkieleen, joka on pakko valita.
Seurakuntaa ei tässä väliin tarvita ollenkaan.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Lomake pitää tietysti jommalle kummalle lähettää, se on selvä. Mutta jos vanhemmista toinen haluaa lapsesta luterilaisen ja toinen ortodoksin, onhan loogista että vauva jää uskontokuntien ulkopuolelle. Uskonto ei rinnastu äidinkieleen, joka on pakko valita.
Seurakuntaa ei tässä väliin tarvita ollenkaan.Eli vaparit syyllistävät äitiä kirkon toiminnasta.
Anonyymi kirjoitti:
Eli vaparit syyllistävät äitiä kirkon toiminnasta.
Olet etukäteen päättänyt mielipiteesi, ja on joteensakin sama mitä sinulle vastaa.
Olemmeko samaa mieltä pääasiasta: "jos vanhemmista toinen haluaa lapsesta luterilaisen ja toinen ortodoksin, onhan loogista että vauva jää uskontokuntien ulkopuolelle"?- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Olet etukäteen päättänyt mielipiteesi, ja on joteensakin sama mitä sinulle vastaa.
Olemmeko samaa mieltä pääasiasta: "jos vanhemmista toinen haluaa lapsesta luterilaisen ja toinen ortodoksin, onhan loogista että vauva jää uskontokuntien ulkopuolelle"?Päätit siis heittäytyä ohittelulinjalle. Olemme varmaankin samaa mieltä siitä, että jos kirkko jakaa ilmaisjakelujaan postilaatikoihin, se ei ole vastaanottajan vika.
Anonyymi kirjoitti:
Päätit siis heittäytyä ohittelulinjalle. Olemme varmaankin samaa mieltä siitä, että jos kirkko jakaa ilmaisjakelujaan postilaatikoihin, se ei ole vastaanottajan vika.
Juu, olemme tuosta samaa mieltä.
- Anonyymi
Vaikuttaa kasteiden määriä laskevasti?
- Anonyymi
Tavoitectoteutunut. Osaksi.
- Anonyymi
Pieninä murusina..
- Anonyymi
AinA joskus tulee hyviä uutisia.
Onko tämän rinnalla kuitenkin se mahdollisuus, että vanhemmat vievät lomakkeen papille ja seurakunta toimittaa tiedon kasteen jälkeen DVV:lle?
- Anonyymi
Ilmeisesti on edelleen. Ja kirkko painostaa äitiä ja koko perhettä kirkkoasetuksen määräyksillä.
- Anonyymi
Vaikuttaa tilastoihin
- Anonyymi
Tästä on hyvä tiedottaa. DVV, hoi!
- Anonyymi
Papin voi ohittaa helposti, vaikka äiti kuuluisi kirkkoon.
- Anonyymi
Kirkkojärjeztyksen käskyille piut paut.
- Anonyymi
Uutisointia. DVV mainosti siviilivihkimisiään kesällä 23. Tätä perään.
- Anonyymi
Aina joskus jotain edistystä.
- Anonyymi
Hymy pienestä ilosta.
- Anonyymi
Seurakunnasta tule an lomakkeen voi laittaa keräykseen.
- Anonyymi
Piut paut sille!
- Anonyymi
Pieninä palasina maailmalla...
- Anonyymi
DVV tiedotti kivasti vihkivalveluits. Seuraava askel onkin jo vsuva ha sen nimenanto? Tiefotymuzta.
- Anonyymi
Tiedotusta!
- Anonyymi
Iloa pienestäkin parannuksesta.
Onhan tällainen merkittävä juttu. Luulisin, että vaikutus voi olla suurempikin kuin 1.3.2017 tapahtuneella näennäisesti isommalla muutoksella.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Onhan tällainen merkittävä juttu. Luulisin, että vaikutus voi olla suurempikin kuin 1.3.2017 tapahtuneella näennäisesti isommalla muutoksella.
Riippuu kirkon lomakkeiden ja puhelinsoittojen painostavuudesta.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Onhan tällainen merkittävä juttu. Luulisin, että vaikutus voi olla suurempikin kuin 1.3.2017 tapahtuneella näennäisesti isommalla muutoksella.
Okei. Myönnetään. Toivotaan.
- Anonyymi
NnnEn ole huomannut, että DVV olis viel erityisesti mainostanut.
- Anonyymi
Rakkausvirasto on kuitenkin mainio idea.
- Anonyymi
Tästähän oli uudempi ketju. Siinä Jori oli mieltä, että kirkko enemmän mainostaa kuin painostaa. Mikä Joria vaivaa? Alkaako ikä pehmentää mielipiteitä vai mieli avartua vapaasti ajattelulle?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17945096/vauvan-nimi-ilmoitetaan-yha-useammin-digitaalisesti - Anonyymi
Hyviä uutisia. Pienistäkin askelista tulee iloiseksi.
- Anonyymi
Pienten jalkojen tepsutusta saa vielä odottaa, jos ei ole vanhempia lapsosia.
- Anonyymi
Olennainen asia. Kirkkoherrain ote lipsuu.
- Anonyymi
Tätä sai odottaa, mutta tuli kuin tulikin.
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijat esitti tätä! Vauhditimme hidasta vauhtia.
- Anonyymi
Nyt vielä lasten kirkosta erottaminen nettiin.
- Anonyymi
Kai vauvaperhe tietää.
- Anonyymi
Ollut nyt kaksi vuotta. Helpotus.
- Anonyymi
Ehkä nykyään jo suurin osa äideistä tietääkin? Info silti paikallaan.
- Anonyymi
Tämä ei ole uusi uutinen, mutta tärkeä tieto niille, joille se on uutinen.
- Anonyymi
Kirkon vastavetona on ikävä soittelu äidille liki lapsivuoteeseen.
- Anonyymi
Ja ainakin, jos nimi on annettu, soitellaan silti kirkkoon liittämisen puolesta. Seurauksen alle 1-vuotiaita "liittyy" kirkkoon.
- Anonyymi
Srk saa silti tiedon vauvasta, vaikka Kimi olisi jo ilmoitettu....
- Anonyymi
Kyllä pitäisi alle 12-vuotiaiden kirkosta erottamisenkin onnistua.
- Anonyymi
Nettipalvelun käyttö on yleistynyt, mutta kirkko ei jätänenyyteensa KUULUVIA äitejä rauhaan, vaa painostaa kasvattamaan lapsensa kirkon jäseniksi, vaikka nimi on jo annettu.
Ei oo pakko jos ei taho.
Ja lisäksi voi reagoida täällä: eroakirkosta.fi - Anonyymi
"Ps. Ennen muinoin eli 1.3.2017 asti äidillä oli yksinoikeus liittää lapsi ev.-lut. kirkon seurakuntaan. Nyt se ei enää käy päinsä, vaan molempien huoltajien päätös tarvitaan liittämiseen (- samoin kuin erottamiseen, jota ei kuitenkaan vieläkään voi tehdä netissä). Nyt kouluikäisistä lapsista on siten osa liitetty kirkkoon vain äidin päätöksellä., jos sitten aiheutuu koulussa kielto opiskella elämänkatsomustietoa."
Vähän outo tuo viimeinen lause ja ristiriidassa muun kanssa. Onko äidillä edelleen yksinoikeus liittää kouluikäinen lapsi kirkkoon vai ei? Tämähän vesittäisi vanhempien yhteispäätöksen lapsen kastamisesta kokonaan. - Anonyymi
On ollut jo pari vuotta. Hyvä tietää.
- Anonyymi
Kun kirkkoon kuuluva äiti isänkanssa ilmoittaa lapsen nimen suoraan DVV:le, perheeseen, kirkon jäsenenä olevaan äitiin erityisesti kohdistuu seurakunnan taholta aktiivista yhteydenottoa, jonka tarkoitus on saada huoltajat liittämään vauvansa kirkon jäseneksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949397Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki724877Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.444551Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82338Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001576- 421373
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota511302Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641252Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691174