Hienoa että saadaan äärioikeistohallitus

Anonyymi-ap

Nyt mennään sipilän hallituksen latuja tosin vielä raaemmalla tyylillä. Mitä siitä seuraa?
- Persut menettää varmasti suuren osan duunariosastoansa kun nähdään että tämä oikeistohallitus potkii omia päähän. Persut on se joka tulee rajuimmin alas kannatuksessa kun duunareiden ansiosidonnaisiin yms. kosketaan. Se on varmaa.
- Eipä AY-liike noita työläisten ja jäsentensä kyykytystä sivulta katsele. Tullaan todennäköisesti näkemään kaikkien aikojen pisimmät lakkoaallot Suomessa. Talousmielessä tuo tarkoittaa käytännössä sitä että sen minkä hallitus onnistuu leikkaamaan työläisiltä ja työttömiltä, sen Suomen teollisuuden tuotannon stoppi aiheuttaa valtion kassalle moninkertaisina tappiolukuina. Luulen että hallituskauden loppupuolella jopa yritysjohtajat toivovat ettei Suomeen olisi tullut oikeistohallitusta.

57

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi äänestäjä persut tulee kärsimään, mutta SDP:n äänestäjät ei niinkään.

      • Anonyymi

        Toivon persujen äänestäjille kaikkea huonoa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivon persujen äänestäjille kaikkea huonoa.

        Eikö mieluummin sitä, että tämä hallituskausi tulee tarjoamaan heille oppia tulevaa varten, vaikka sitten kantapään kautta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon persujen äänestäjille kaikkea huonoa.

        Eli toivot Suomen hyvinvointia puolustaville kaikkea huonoa. sahaat omaa oksaasi, niin typerä olet viherpunavassari.


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        ❤️ ­­N­­y­m­­­f­­­o­­m­­­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17838424x

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Oikeaa laitaahan se Aatukin aikoinaan pelasi!

      • Anonyymi

        Halla-aho n mestari


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-aho n mestari

        Törmäyksen Mestari.


    • Anonyymi

      Ootteks työ ihan varmoja, että tuosta syntyy jokin hallitus?

      • Anonyymi

        Pieni mies otti nokkiinsa ja halusi kokeilla aivan muuta kuin konsensusta, nyt siellä on Suomen uusnatsitkin takapiruina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni mies otti nokkiinsa ja halusi kokeilla aivan muuta kuin konsensusta, nyt siellä on Suomen uusnatsitkin takapiruina.

        Vaarallinen askel. Ei kai kukaan toivo, että eläkkeet heittelisivät sen mukaan, kuka sattuu olemaan pääministerinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni mies otti nokkiinsa ja halusi kokeilla aivan muuta kuin konsensusta, nyt siellä on Suomen uusnatsitkin takapiruina.

        Älä leimaa ärkkopeetä menneisyytensä takia.


      • Anonyymi

        Niin, nythän vasta tuo nelikko alkaa neuvottelemaan hallitusohjelmasta. Vielä siis maalla ei ole uutta hallitusta. Teoriassa on ihan mahdollista etteivät pääse yksimielisyyteen ja Orpo joutuu aloittamaan alusta jollain toisella yhdistelmällä. Saa nähdä.

        Toivon kyllä että olisi. Tulee olemaan varmasti hauskaa seurata miten Persujen ja RKPn yhteiselo sujuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, nythän vasta tuo nelikko alkaa neuvottelemaan hallitusohjelmasta. Vielä siis maalla ei ole uutta hallitusta. Teoriassa on ihan mahdollista etteivät pääse yksimielisyyteen ja Orpo joutuu aloittamaan alusta jollain toisella yhdistelmällä. Saa nähdä.

        Toivon kyllä että olisi. Tulee olemaan varmasti hauskaa seurata miten Persujen ja RKPn yhteiselo sujuu.

        Kyllä Purran lausahdukset antoi vahvasti ymmärtää että Persut pettää taas kannattajansa ja antaa käytännössä kaikessa periksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Purran lausahdukset antoi vahvasti ymmärtää että Persut pettää taas kannattajansa ja antaa käytännössä kaikessa periksi.

        Takinkääntöhän on taitolaji. Nähtäväksi jää osaako Purra sen. Joutuu sitä kyllä tekemään, tai oikeammin on jo tehnyt mm. EU-erovaatimusten suhteen. Nykyäänhän EU tuo Riikankin mielestä Suomelle turvaa.


      • Anonyymi

        Toivotaan että ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni mies otti nokkiinsa ja halusi kokeilla aivan muuta kuin konsensusta, nyt siellä on Suomen uusnatsitkin takapiruina.

        Älä muuta sano.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä leimaa ärkkopeetä menneisyytensä takia.

        Tarkoittaa persuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Purran lausahdukset antoi vahvasti ymmärtää että Persut pettää taas kannattajansa ja antaa käytännössä kaikessa periksi.

        Kaikki jo on annettu periksi


    • Anonyymi

      Väkivaltaa ja vihaa seuraa tästä oikeistolaisimmasta hallituksesta sitten 1930-luvun.
      Ammattiliitot alas, varmasti kielletään lakko-oikeus, eli palkansaajat nöyriksi orjiksi.
      Lehdistö ”saneerataan” eli ei saa kirjoittaa mitään arvostelevaa Orpon hallituksesta.
      Kylmää kyytiä työttömille ja muille köyhille.
      Sorto vähemmistöjä kohtaan lisääntyy ja pahoinpitelyt.

      • Anonyymi

        No nyt ei kuitenkaan enää eletä mitään sadan vuoden takaista aikaa. Suomen perustuslaki takaa jo sen ettei mitään tuollaista voi edes teoriassa tapahtua.

        Kuten jo suuresti kunnioittamamme ex-sahuri Teuvo Hakkarainenkin aikanaan totesi:

        "Perustuslaki estää Perussuomalaisia harjoittamasta haluamaansa politiikkaa".


      • Anonyymi

        Kommunismi on tappanut sata miljoonaa ihmistä. Että on äärettömän tekopyhyyttä puhua punikkina kenenkään väkivallasta.


      • Anonyymi

        Kunhan valehtelet. Punikkien aate perustuu valheeseen. Pohjoiskorea näyttää mallia siinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan valehtelet. Punikkien aate perustuu valheeseen. Pohjoiskorea näyttää mallia siinä.

        Kuka helvetti voi yleensäkään uskoa mitään jota punikit puhuvat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka helvetti voi yleensäkään uskoa mitään jota punikit puhuvat?

        Niillä ei ole mitään muuta mielessä kuin valhe valhe ja valhe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niillä ei ole mitään muuta mielessä kuin valhe valhe ja valhe.

        Kommunismin historia todistaa tästä. Pohjoiskorea todistaa tästä. Ryssä. Eu. Kaikki punikkiset systeemit todistaa tästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin historia todistaa tästä. Pohjoiskorea todistaa tästä. Ryssä. Eu. Kaikki punikkiset systeemit todistaa tästä.

        Kiina jäi mainitsematta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiina jäi mainitsematta.

        Vedit sitten sellaisen monologin vastaten itsellesi aina vaan uudelleen. Hoittoon!


      • Anonyymi

        Uskaltaako enää lähteä ulos kuin ryysyissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt ei kuitenkaan enää eletä mitään sadan vuoden takaista aikaa. Suomen perustuslaki takaa jo sen ettei mitään tuollaista voi edes teoriassa tapahtua.

        Kuten jo suuresti kunnioittamamme ex-sahuri Teuvo Hakkarainenkin aikanaan totesi:

        "Perustuslaki estää Perussuomalaisia harjoittamasta haluamaansa politiikkaa".

        Mitä sinä höpötät?

        Venäjä. Putinin alkuvuosina Venäjä oli erittäin oikeistolainen maa. Kaikki saivat vapaasti yrittää. Paitsi tietenkin ne joilla ei ollut niin paljon rahaa että olisivat voineet lahjoa hallintoa ja palkata yksityistä "armeijaa", eli käytännössä mafiaa suojelijakseen. Heidän vapauttaan rajoittivat ne joilla oli niin paljon rahaa että pystyivät lahjomaan paikallishallinnon ja hankkimaan yksityisarmeijan, sekä varastamaan "laillisesti" heidän keksintönsä ja ideansa.

        Putinia ja Putinin lähipiiriä taas alkoi huolestuttaa että yksisyisyrittäjät rikastuvat liiaksi, joten Putin ja hänen lähipiirinsä rahalahjoitusten rohkaisemana muuttivat perustuslakia muutamaankin kertaan.

        Yhdysvallat. Yhdysvallat oli suhteellisen vapaa maa. Kunnes valtaan nousi Trump. Trump nimitti korkeimman oikeuden hallintoon poliittisia tuttujaan, joille oikeudenmukaisuus ei ole lainkaan tuttu käsite, ja sen jälkeen Yhdysvaltojen asiat ovat menneet päin persettä.

        Trumpiakin aikaisemmin esimerkiksi Reagan pilasi Yhdysvaltojen teollisuutta, antaen köyhien köyhtyä entisestään, ja käytännössä pakottaen köyhät yrittäjät myymään yrityksensä suuryrityksille, koska Reagan nimitti korkeimpaan oikeuteen omia kannattajiaan. Sitä ennen korkein oikeus, jonka pitäisi taata perustuslailliset oikeudet kansalaisilleen, on ollut rebuklikaanien poliittisten ja uskonnollisten uskomusten pelikenttä, eikä oikeudenmukaisuuden syntysija!

        Israelissa, joka on ollut suhteellisen vapaa ja oikeudenmukainen maa israelilaisille, on tänään oikeistohallitus tuhoamassa perustuslaillisia oikeuksia. Siellä esimerkiksi korkein oikeus alistetaan poliittisten päätösten alle, ei oikeudenmukaisuuden alle! Kun kansalaiset ovat vastustaneet sadoin tuhansin mielenosoittajin hallinon tempausta, eilen äärioikeisto järjesti tuhansien kannattajien mielenosoituksen osoittaakseen tukea hallinnolle, joka on käytännössä hylkäämässä täysin oikeudenmukaisuuden.

        Saman on läpikäynyt Turkki, Unkari, Brasilia jne jne jne.

        Samaa tulevat yrittämään täälläkin oikeistolaiset, joille oikeudenmukaisuus ei ole ollut koskaan tärkein arvo!

        Jos kuvittelit että ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta ei tarvitse puolustaa kun ne on kerran saavutettu, olet todella sinisilmäinen ja tyhmä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt ei kuitenkaan enää eletä mitään sadan vuoden takaista aikaa. Suomen perustuslaki takaa jo sen ettei mitään tuollaista voi edes teoriassa tapahtua.

        Kuten jo suuresti kunnioittamamme ex-sahuri Teuvo Hakkarainenkin aikanaan totesi:

        "Perustuslaki estää Perussuomalaisia harjoittamasta haluamaansa politiikkaa".

        "Perustuslaki estää Perussuomalaisia harjoittamasta haluamaansa politiikkaa".

        Kokoomus tosin otti itselleen perustuslakivaliokunnan pj:n pestin. Viimeksi osa Sipilän halituksen kunnianhimoisista tavoitteista törmäsi perustuslakivaliokuntaan.

        Pj:n pesti ei toki anna mitäään yksinvaltaa, mutta helpottanee tulevan hallituksen kunnianhimoisimpien tavoitteiden saavuttamista. Mitää ne sitten lieneekään.


    • Anonyymi

      Missä kommunistit näkee äärioikeistoa?

      • Anonyymi

        Missä persut näkee kommunisteja ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä persut näkee kommunisteja ?

        Moni viher- ja vasemmistoajatus on lähtöisin kommunismista.


    • Anonyymi

      Orpopojan valssi/farssi on alkanut.
      Sipilän SOTE oli vasta pintanaarmu siihen mitä on tulossa.
      Julkinen terveydenhuolto ajetaan alas,
      Ilmainen opiskelu jää historiaan.
      Eläkkeet (paitsi ex kansan edustajien sopeutumis raha)
      ajetaan alas
      Ym.

      Toivottavasti hallitus kaatuu välikysymyksiin?

      • Anonyymi

        Toibottavasti


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mutta toivotaan että hajoaa jo syksyllä

    • Anonyymi

      Näin siinä todennäköisesti käy.

    • Anonyymi

      KD osallistuu raakaan köyhiltä ja pirnituloisilta leikkaamiseen, siirtynyt vihollisen joukkoihin.

      • Anonyymi

        Onkos Hesan , Kallion ja Tampereen kommari räkälät sos pummilla nyt jo täynnä ?


      • Anonyymi

        Marinin hallitus on kasvattanut vain ulkomailta tulleiden etuja ja oikeuksia ja leikannut suomalaisilta hyvinvoinnista ja Marinin hallituksen taitamattomien toimien johdosta seuraava hallitus joutuu leikkaamaan. Ymmärrätkö vai pitääkö piirtää?

        Mitä Marinin hallirus on tehnyt suomalaisten köyhien ja duunareiden hyväksi?Kerro edes yksi asia. Puhuu kyllä kauniita, mutta tekee toisin.


    • Anonyymi

      Jos rosvon naapurit liittoutuu hakeakseen turvaa toisiltaan niin onko rosvolla syytä pelätä vai muuttaa tapansa?

    • Anonyymi

      Aloittaja on oraakkeli. Ans kattoo, ennenkuin sanoo mitään. Eihän hallitus ole vielä edes kasassa.

    • Anonyymi

      Kommunistit ja demarit siperiaan .

    • Anonyymi

      Sipilän johdolla Suomi oli ulträärioikealla. Kokoomus näytti kommunistiselta siihen verraten.

    • Anonyymi

      Vihervasemmisto hallituksen velkojen maksuun ei yksi hallitus riitä siihen menee vähintäänkin vuosikymmen?🤔🤨🙄

    • Anonyymi

      Todellakin, Sipilän latuja mennään. Erotuksena se, että nyt mennään vapaalla tyylillä, joten köyhiä saa piestä kuin vierasta sikaa.

    • Anonyymi

      Persuille tärkeintä on että Sanna Marin Li Andersson ja Maria Ohisalo loistavat poissaolollaan. Tehtävä suoritettu.

      Kaikki ymmärtää, että leikkauksia tulee tai suomen talous romahtaa. Sannan väitteet pienituloisilta leikkaamisesta ovat täyttä potaskaa, tottakai elämä kallistuu jos firmat repii jättivoittoja, joita SDP mahdollisti esim. sähköyhtiöille. Miksei laittanu sähkölle hintakattoa? Miksi Kepu salli kauppaketjujen jättivoitot samalla kun tuottajat ei tienaa mitään? Kenen etuja Kepu ajoi?

      • Anonyymi

        EK ei salli puuttua pääoman kähmintään.


      • Anonyymi

        PS-äänestäjänä odotan seuraavalta hallitukselta Suomen asioiden kuntoon saattamista, kun Marinin hallitus on toimillaan suomalaisten asiat pahoin rampauttanut. Sinä viherpunavasemmistolainen kiinnität huomiota politiikkoihin henkilöinä, minulle on tärkeintä mitä he tekevät.


      • Anonyymi

        SDP ei mahdollistanut sähköyhtiöille jättivoittoja.

        Muistele vähän historiasta kuka neuvotteli meille sellaiset sopimukset että käytännössä ilmaisesta suomalaisesta vesi ja tuulivoimasta joutuvat suomalaiset maksamaan Saksan hiilivoimaloiden hinnaston mukaan!

        Tuohon neuvotteluun ei liittynyt SDP tai Vasemmisto millään tavalla, vaan siinä olivat huseeraamassa ketkäs muut kuin keskustakokoomus koska heillä on sijoituksia noihin yhtiöihin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS-äänestäjänä odotan seuraavalta hallitukselta Suomen asioiden kuntoon saattamista, kun Marinin hallitus on toimillaan suomalaisten asiat pahoin rampauttanut. Sinä viherpunavasemmistolainen kiinnität huomiota politiikkoihin henkilöinä, minulle on tärkeintä mitä he tekevät.

        Marinin hallitusko ajoi yrittäjät konkurssiin Koronavuosina? Eikös se ollutkaan niin että Marin pelasti heidät kun antoi heille rahaa? Eikä pelkästään Marin sitä rahaa jakanut, vaan opposition Orpo vaati että rahaa pitää antaa yrityksille etteivät ne kaadu, ja että sillä velanotolla ei saa tehdä politiikkaa. Sama juttu tapahtui kun ruuan ja sähkön hinnat kallistuivat Venäjän hyökkäyksen vuoksi.

        Mutta kuten Kokoomus valehtelee aina, myös Orpo valehteli ja teki siitä velanotosta politiikkaa.

        Te oikeistolaiset valehtelette aina, ja te jatkatte valehtelemista vaikka teidän valheet korjattaisiin!


    • Anonyymi

      Arvonlisäveroa laskettava merkittävästi, EU:n ajamia pakkokeinoja soviteltävä suomen talouden mukaan, ei me voida ajautua ongelmiin sen takia, että EU käskee suomea pelastamaan maapallon ilmaston. Tehdään se mikä voidaan, mutta järki päässä.

      Suomen ei tarvitse olla mallimaa. Teknologiakehitys ja tottelevaisuus on kaksi eri asiaa, suomessa riittää innovaatioita, tuetaan järkeviä yrityksiä, mutta ei pakoteta kotitalouksia velkaantumaan.

      Sanna Mariinin hallitus pelasti hyvää tulosta tekeviä firmoja ja yksityisiä taiteilijoita korona pandemiassa, rahaa jaettiin niille joilla sitä oli jo ennestään, vitunko järkeä siinä oli?

      • Anonyymi

        Sanna Marin ei jakanut rahaa hyvää tulosta tekeville firmoille, vaan esimerkiksi viihdeyrityksille ja ravintoloille, jotka eivät saaneet koronarajoitusten vuoksi asiakkaita.

        Samoin rahaa annettiin esimerkiksi myyntiyrityksille, jotka siirsivät kaupankäyntiään kivijaloista nettimyyntiin. Sitä EI jaettu sellaisille kivijalkakauppiaille jotka eivät investoineet, tai joilla meni niin hyvin etteivät he tarvinneet rahaa.

        Sinulle on valehdeltu silmät ja suut täyteen jos kuvittelet että rahaa annettiin esimerkiksi sähköyhtiöille joihin Korona ei vaikuttanut millään tavalla! Että ota vittu selvää totuudesta, äläkä levitä valheita!

        Kotitaloukset olisivat velkaantuneet ja asuntoja olisi mennyt pakkomyyntiin, jos esimerkiksi keskustakokoomuksen aikoinaan neuvotteleman helvetin typerän sähkönkilpailutusmallin mukaisesti ihmiset olisivat joutuneet maksamaan järkyttävän suuria sähkölaskuja viime vuonna!


    • Anonyymi

      Marinin hallitus leikkasi suomalaisten hyvinvointipalveluja, ei mitään uutta seuraavankaan hallituksen leikkaukset varsinkin kun ne on seurausta Marinin hallituksen törsäilevästä tyylistä jakaa suomalaisten verorahoja reippaasti omiin etuihin, muulle maailmalle ja kalliiseen vihreään siirtymään.

      • Anonyymi

        Miten Marinin hallitus leikkasi suomalaisten hyvinvointipalveluita?

        Ai tosiaan, et pystykään vastaamaan, kun niin ei tapahtunut.

        Selitetään vähän mitä on oikeasti tapahtunut. Viimeisen 30 vuoden aikana, keskustakokoomushallitukset neuvottelivat niin että yksityiset terveysalan yritykset saivat tekohengitellä Suomessa toimivia yhtiöitään. Se tarkoitti sitä, että kun kilpailutusvaatimusten, joka oli myös keskustahallituksen idea, mukaisesti terveyspalveluja tuottavien yhtiöiden ja yhteisöjen tuli esittää tarjoukset kaupungeille, huomaa VOITTOA TAVOITTELEMATTOMAT suomalaiset terveysalan yhdistykset eivät pystyneet kilpailemaan ulkomaisten voittoa tavoittelevien yritysten kanssa! Nuo ulkomaiset yritykset lähettivät tänne rahaa, jotta heidän tappiolla toimineet yritykset pystyivät voittamaan kilpailutukset. Tuo tarkoitti sitä että voittoatavoittelemattomat yhdistykset joko myytiin ulkomaiselle yritykselle, jonka täytyy lain mukaan TUOTTAA VOITTOA osakkeenomistajilleen, tai sitten yhdistys lakkautettiin, jolloin kaupunkien terveyspalveluihin tuli joka tapauksessa monopoli.

        Tuo on tarkoittanut sitä että ulkomaiset yritykset ovat monopoliasemassaan nostaneet hintoja ja kaupungit ovat itkeneet ja maksaneet, mutta niiden tuottama hoidon laatu on laskenut kuin lehmän häntä!

        Mikä oli lääke tuohon tilanteeseen?

        Keskustakokoomuksen ideoimat SOTE alueet, joita ei suinkaan hallita oikeudenmukaisesti, vaan poliittisesti!

        Ketkä hävisivät ja ketkä voittivat? Ihmiset hävisivät, ja osakkeenomistajat voittivat! Arvaa ketkä noiden yhtiöiden osakkeita omistaa?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      356
      11689
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2462
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      58
      2380
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1994
    5. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      165
      1910
    6. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1888
    7. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      83
      1439
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      41
      1434
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1400
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1394
    Aihe