JP esittää Veljesseurassa tilastoa, jossa jehovan todistajien määrä on hurjasti vähentynyt. Tilastoista puuttuu todistajat, jotka eivät ole ilmoittaneet uskontokuntaansa maistraattiin.
Maahanmuuttaja todistajien uskontoa ei Maistraatissa kysellä, joten tilastoissa on puutteita.
WT seuran ilmoittama noin 18000 lienee todellisuutta. Ei kasvua, eikä vähennystä.
Mitään romahdusta kokonaismäärässä ei ole tapahtunut. Kantasuomalaisten määrä on vähentynyt, mutta maahanmuuttaja todistajien lisääntynyt.
Veikkaanpa, että pohja on saavutettu ja jehovan todistajien määrä saattaa olla pian kasvussa.
JP:n tilasto väärässä
28
346
Vastaukset
- Anonyymi
Vt-seura ilmoittaa julistajat, sekin eri tavalla laskettuna kuin ennen. Luvussa mukana ovat siis myös kastamattomat julistajat, toisaalta puuttuvat toimettomat.
- Anonyymi
Jos uraa tekee jt veli kyllä on kirjoilla jt ulkomaalainen . Ja kanta suomalaiset ovat painutuneet ikäihmisiin näkee sen jos koksassa käy. Miten se nousu tulee onko 100 vuotta lisää on kolme sukupolvea elänyt samaan aikaan 1914 sukupolven kanssa vai neljä...! Nyt jo laitetaan vauhtia meininkiin osaaikainen tr vaan 15 tuntia.
- Anonyymi
Nousu on kohta niin kova, että exien kelokkaat tarvitsevat nitroa päivittäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nousu on kohta niin kova, että exien kelokkaat tarvitsevat nitroa päivittäin.
Muslimit tulee olemaan suurin uskonto tulevaisuudessa eli jos valtava kasvu on totuus
Niin pikku jt uskonto ei voita......! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nousu on kohta niin kova, että exien kelokkaat tarvitsevat nitroa päivittäin.
Buah. . .hah. . .hah. . .haa.
Epätoivoista ininää mainosvaltuutetulla. Taas herännyt ber. . .e edellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buah. . .hah. . .hah. . .haa.
Epätoivoista ininää mainosvaltuutetulla. Taas herännyt ber. . .e edellä.Kohta on valtava kasvu!
Apteekit eivät pysty toimittamaan tarvittavaa määrää nitroa exille, kun rinnasta kivistää ja puristaa.
UUT ry perustaa ensiapupisteen toimistolleen, kun jehovan todistajat julkaisevat kasvuprosentit.
Kehoitan tässä exiä valmistautumaan kasvispainotteisella ruokavaliolla tuleviin vuosiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta on valtava kasvu!
Apteekit eivät pysty toimittamaan tarvittavaa määrää nitroa exille, kun rinnasta kivistää ja puristaa.
UUT ry perustaa ensiapupisteen toimistolleen, kun jehovan todistajat julkaisevat kasvuprosentit.
Kehoitan tässä exiä valmistautumaan kasvispainotteisella ruokavaliolla tuleviin vuosiin.Mielikuvituksesi on taas lennokasta. Tiirailetko kristallipalloa?
1996 JT:a oli Suomessa yli 20.000. Nyt 18.000, joista puolet on "tolppajulistajia". Heistä osa 15 minuutin julistajia.
Jatka sinä vain unelmissasi elämistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielikuvituksesi on taas lennokasta. Tiirailetko kristallipalloa?
1996 JT:a oli Suomessa yli 20.000. Nyt 18.000, joista puolet on "tolppajulistajia". Heistä osa 15 minuutin julistajia.
Jatka sinä vain unelmissasi elämistä.Hanki resepti ajoissa, kohta voi olla tykytyksiä rinnassa💔
On tullut uutta valoa tuohon jt lukumäärän laskemiseen. Nimittäin tutkiskeltuaan pitäkään Borneon työväentalon arkistoja ja Epydgin vaaraoiden ylipappien kirjoituksia, hallintoelin on päättänyt laskea seuran normien mukaisten Peräilmasuoritusten alittajat vain 3/4 eli 0,75 kertaisina jäseninä. Ja huomattavasti Peräilmanormin alittajat vain 1/2 eli puolikasjäseninä. Kun taas oikein rektum ruvella olevat tunnolliset jt lasketaan 1,914 kertaisina. Tämän rupihomman täytyy olla kahden vanhimman omasilmäisesti todistama, eikä omat rehvastelut riitä.
- Anonyymi
Anonyymi 2023-04-28 09:29:56
" Kohta on valtava kasvu! " (jehovantodistajain jäsenmäärässä Suomessa)
-Niin, minäkin voisin liittyä.
Mutta
Miksi pitäisi hyväksyä verensiirtokielto ?
1 kor. 10:25 Kaikkea, mitä teurashuoneessa myydään, syökäät ja älkäät omantunnon tähden kyselkö.
-Siis myös verilettuja
1 kor. 10:27 Mutta kuin joku pakana teitä vieraaksi kutsuu ja te mennä tahdotte, niin syökäät kaikkia, mitä teidän eteenne tuodaan
-Siis myös verilettuja
En tykkää lähteä valehtelemaan. Joskus alakoulussa saatoin aprillipäivänä narrata jotakuta, mutta ei se huvita enää.
JT:na pitäisi hyväksyä ja olla velvollinen käyttämään valehtelua, että saisi vartiotornin kaupaksi. Vai eikö ?
Tulisi kutsua Raamatuksi UM:ää, vaikka se on väärennös. Eikö pelkkä UM riittäisi, jättäisi Raamatusta puhumisen kristityille ?
James Penton oli jehovantodistaja, joka rupesi opettelemaan Raamatun alkukieliä, päätyi toteamaan vartiotorniseuran väärentävän Raamattua, ja joutui eroamaan.
Vartiotorni sen johdosta kirjoitti varoituksen liiasta opiskelusta, se voisi haitata opettavuutta, se kirjoitti.
Asiahan on tietysti päinvastoin. kun opiskelee, on mitä antaa opetettavilleenkin.
James Penton -hakusanalla antaa google lisäinformaatiota- Anonyymi
Niin, ei siinä mitään jos ei tykkää. Voi valita toisin ja sellaisen, joka paremmin sopii omiin arvoihin.
Mitään Raamattua ei ole alkukielellä. Raamattu on kirjojen kokoelma, johon on valikoito kirjoja ja tekstiä on muokattu kautta historian.
Erilaisia kirjoituksia löytyy alkukielellä. - Anonyymi
"Niin, minäkin voisin liittyä."
- Tässä meillä on periaatteen mies! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ei siinä mitään jos ei tykkää. Voi valita toisin ja sellaisen, joka paremmin sopii omiin arvoihin.
Mitään Raamattua ei ole alkukielellä. Raamattu on kirjojen kokoelma, johon on valikoito kirjoja ja tekstiä on muokattu kautta historian.
Erilaisia kirjoituksia löytyy alkukielellä.Uskovaiselle Raamattu on Jumalan Sana.
Lahkossa se on väärennetty UM:ksi. Sitä ei muuta sinun kiinnostuksesi alkukieleen.
As a fourth generation Jehovah’s Witness, I had always felt free to jimdiffer with the Watchtower Society when it’s teachings were not in harmony with the Bible or common sense
Yet I was somewhat unhappy with Witness teachings as early as the 1960s. I was disgusted with Fred Franz’s assertion that 1975 probably would mark the end of the present world and the beginning of the millennium. After all, I was aware of the Watch Tower Society’s failed prophecies with respect to 1914 and 1925.
What followed was that articles appeared throughout Canada in major newspapers, the Alberta Report, and Maclean’s Magazine as stories about my disfellowshipment were repeated on radio and television.
https://ad1914.com/jim-penton-dramatic-break/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niin, minäkin voisin liittyä."
- Tässä meillä on periaatteen mies!vaivaako tuo lahkon verensiirtokielto ?
Siitähän siellä puhutaan
Verilettuja voi todistaja ostaa marketista ja syödä kun maittaa.
Mutta verensiirron kiellosta kirjoitetaan porukalla lahkorituaalissa kukin oman kirjallisen dokumenttinsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vaivaako tuo lahkon verensiirtokielto ?
Siitähän siellä puhutaan
Verilettuja voi todistaja ostaa marketista ja syödä kun maittaa.
Mutta verensiirron kiellosta kirjoitetaan porukalla lahkorituaalissa kukin oman kirjallisen dokumenttinsa.Soopaa jauhat
Ei mitään mikä liittyy vereen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soopaa jauhat
Ei mitään mikä liittyy vereenfanaatikkona olet täkeää on muistat "soopaa"
Kokeile ottaa Jeesus vastaan
10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Jooel 2:32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovaiselle Raamattu on Jumalan Sana.
Lahkossa se on väärennetty UM:ksi. Sitä ei muuta sinun kiinnostuksesi alkukieleen.
As a fourth generation Jehovah’s Witness, I had always felt free to jimdiffer with the Watchtower Society when it’s teachings were not in harmony with the Bible or common sense
Yet I was somewhat unhappy with Witness teachings as early as the 1960s. I was disgusted with Fred Franz’s assertion that 1975 probably would mark the end of the present world and the beginning of the millennium. After all, I was aware of the Watch Tower Society’s failed prophecies with respect to 1914 and 1925.
What followed was that articles appeared throughout Canada in major newspapers, the Alberta Report, and Maclean’s Magazine as stories about my disfellowshipment were repeated on radio and television.
https://ad1914.com/jim-penton-dramatic-break/JT ei ole väärentänyt mitään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
fanaatikkona olet täkeää on muistat "soopaa"
Kokeile ottaa Jeesus vastaan
10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Jooel 2:32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.ei onnistuu vain JT joukossa
Lahkot eksyttää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JT ei ole väärentänyt mitään!
Turusessa on oppinut Barclayn haastattelukin.
Hän on lausunnossaan todennut UM:n olevan törkeän väärennöksen.
Tuon lausunnon on vartiotorni edelleen väärentänyt muotoon että Barclay muka kehuisi väärennöstä.
Turusessa on myös vartiotornin numero- ja sivutiedot.
- Anonyymi
Suomen todistajien määrä on laskenut jo todella pitkään keskimäärin noin 300 henkilöllä vuosittain. Seurakunnissa on myös yhä vähemmän nuoria. Ikääntyvällä uskonnolla on tulevaisuudessa vain yksi odote ja se on entistä jyrkempi laskusuunta.
- Anonyymi
Kannattaisi käväistä englanninkielisessä konventissa, niin näet nuoria.
Lisäksi naisenemmistöinen popula viihtyy pitkään hengissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaisi käväistä englanninkielisessä konventissa, niin näet nuoria.
Lisäksi naisenemmistöinen popula viihtyy pitkään hengissä.Niin heitä 1000 jos 100% kasvu on 2000
Jos vähenee 300 vuodessa niin ei auta on seurakuntia noin 100 jäsentä jossa keski-ikä
On 70/80 vuotta suomenkielisissä .!
- Anonyymi
Huppuvuosina 90-luvulla julistajia oli järjestön oman ilmoituksen mukaan Suomessa reipas 20 000. Viime vuoden raportissa päästiin hädin tuskin 18 000:een vaikka julistajan kriteeriä on höllennetty 90-luvulta reippaasti.
90-luvun kriteereillä laskua olisi vähintään parituhatta enemmän.
Tulevaisuudessa julistajaksi lasketaan varmaan jos muistaa ajaa valtakunnansalin ohi vähintään kerran kuukaudessa. Ja silti jäsenmäärä sen kuin laskee.- Anonyymi
Paratiisi aikaa lähestyy, siitähän se kertoo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paratiisi aikaa lähestyy, siitähän se kertoo!
Missä kohden Raamatussa sanotaan, että paratiisi alkaa lähestyä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohden Raamatussa sanotaan, että paratiisi alkaa lähestyä?
Oikein henkistettysti Vartiotornia kun lukee, niin siltä alkaa tuntumaan.
- Anonyymi
Vartiotorni todistaa sen piirroksellisesti.
Se on vain toistoa, kuten mainonta tapaa olla.
Vuosituhannen vaihteessa New Yorkin pilvenpiirtäjien terrori-iskuissa tosiaan ihmiset juoksivat karkuun, kun taivaalta tippui roinaa.
Silloin varmasti moni todistaja muisti lahjalootapuolta runsaammin kuin yleensä.
Eikö nyt olisi aika takaisinpäinvetoon, riittää se vähempikin miljardööri-hallintoelimelle, etenkin kun ajattelee, miten se kerjäystekniikka pohjimmiltaan menee ?
Jättää lapsosetkin vaille jäätelöä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816