Jeesuksen voimallista opetusta vappuun.

Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Matteus 5:1‭-‬22 FB38

https://bible.com/fi/bible/365/mat.5.1-22.FB38
17176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

En minäkään usko kolminaisuusoppiin:

"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. "

Äänestä
  • Enkä minä! Tuo oli hyvä ja tärkeä aloitus! Jeesuksen voimallista opetusta vappuun!

    Matteuksen evankeliumi:
    5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
    5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
    5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

    Luukkaan evankeliumi:
    16:17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

    <--->

    2.Mooseksen kirja:
    20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    2.Mooseksen kirja:
    20:23 Älkää tehkö jumalia minun rinnalleni; hopeaisia tai kultaisia jumalia älkää tehkö itsellenne.

    3.Mooseksen kirja:
    26:1 "Älkää tehkö itsellenne epäjumalia älkääkä pystyttäkö itsellenne jumalankuvia tai patsaita, älkää myöskään asettako maahanne kiviä, joissa on kuvia, kumartaaksenne niitä, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.

    J.N.E.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Enkä minä! Tuo oli hyvä ja tärkeä aloitus! Jeesuksen voimallista opetusta vappuun!

    Mitä yrität sanoa noilla Mooseksen kirjan jakeilla?
    Kolminaisuudessa on vain yksi Jumala. Jumalalla voi tietenkin olla eri olomuotoja.
    Lapsille asian voi selittää veden kolmena olomuotona: vesi, jää ja höyry ovat erilaisia, mutta kaikki ovat veden olomuotoja. Jumalan olomuodot ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Äänestä

  • Kolminaisuus kuuluu olennaisesti kristinuskoon.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Enkä minä! Tuo oli hyvä ja tärkeä aloitus! Jeesuksen voimallista opetusta vappuun!

    Matteuksen evankeliumi:
    5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
    5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
    5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

    Luukkaan evankeliumi:
    16:17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

    <--->

    2.Mooseksen kirja:
    20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    2.Mooseksen kirja:
    20:23 Älkää tehkö jumalia minun rinnalleni; hopeaisia tai kultaisia jumalia älkää tehkö itsellenne.

    3.Mooseksen kirja:
    26:1 "Älkää tehkö itsellenne epäjumalia älkääkä pystyttäkö itsellenne jumalankuvia tai patsaita, älkää myöskään asettako maahanne kiviä, joissa on kuvia, kumartaaksenne niitä, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.

    J.N.E.

    Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.
    (1. Kor. 8:5-6)

    Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
    (Matt. 28:18-20)

    Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!
    (2. Kor. 13:13)

    Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet (Joh. 1:18).

    Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä
    (1. Joh. 5:20).

    Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään
    (Kol. 2:9:)

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kolminaisuus kuuluu olennaisesti kristinuskoon.

    Uusi testamentti opettaa aivan selvästi, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on Jumala.

    Ja 2.Moos.13, Jahve käskee uhrata esikoispojat ja kaikki eläinten urospuolet, jotka avaavat äidin kohdun.

    Paitsi aasista riittää, että taittaa lampaalta niskat. Aasi tarvittiin kulkuvälineeksi lunastusmaksun maksamiseen hengen säästämiseksi.

    5.Moos.13 Jahve määrää surmattavaksi ihmeidentekijän, jos tämä lupaa ihmern ja sitten se ihme toteutuukin, ja surmattavaksi kaikki ihmeidentekijän seuraajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kolminaisuus kuuluu olennaisesti kristinuskoon.

    Kolminaisuus on vain sitä, että Jeesus on opettamanansa Israelin Jumalana, tosi Jumalana, uhri Jahvelle Jeesuksen nimeen.

    Israelin Jumalan kuolemaa julistetaan sitten ehtoollisella Jeesuksen nimeen kannibalistisella ihmissyöntiriitillä, joka ihmislihan syönti synnyttää hengen nimeltä Wendigo, joka muuttaa ihmislihansyöjän paholaiseksi.

    Pyhä henkin on Paha henki, ja uudestisyntymällä saa demonit kimppuunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jumala ei synny sanasta jumala, eikä Pyhä sanasta pyhä, vaan siitä mikä on niiden merkitysvaraus - merkitys ja tarkoitus.

    Ihmissyönti ei ole pyhä rituaali, vaan yleisesti tunnettu saatananpalvojien rituaali, mikä liittyy pahuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jumala ei synny sanasta jumala, eikä Pyhä sanasta pyhä, vaan siitä mikä on niiden merkitysvaraus - merkitys ja tarkoitus.

    Ihmissyönti ei ole pyhä rituaali, vaan yleisesti tunnettu saatananpalvojien rituaali, mikä liittyy pahuuteen.

    Ja tiedoksi sille, joka seuraavaksi keksii evankeliumeista kopioida Jeesuksen sanat, kun tämä käskee syödä ruumiinsa ja juoda verensä, niin miettii kaksi kertaa, että minkälaisella järjenjuoksulla joku ylipäätään käskisi mitään tällaista tehdä - siinä viimeistään jo jumaluus katoaa.

    Ja totuus Raamatusta on se, että juutalainen on kirjeessään antanut kyseisen riitin Herran kuoleman julistamiseksi, jonka jälkeen se on kirjoitettu evankeliumeihin Jeesuksen sanomaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.
    (1. Kor. 8:5-6)

    Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
    (Matt. 28:18-20)

    Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!
    (2. Kor. 13:13)

    Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet (Joh. 1:18).

    Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä
    (1. Joh. 5:20).

    Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään
    (Kol. 2:9:)

    Kyllä - Israelin Jumalan jumaluus koko täyteydessään, jonka juutalainen sitten tekee Galatalaiskirjeensä 3:13 kiroukseksi kiroamalla ristille, ja teurastaa uhrilampaana 1.Korintolaiskirje 5:7.

    Kopioitko nämäkin näkyville.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä - Israelin Jumalan jumaluus koko täyteydessään, jonka juutalainen sitten tekee Galatalaiskirjeensä 3:13 kiroukseksi kiroamalla ristille, ja teurastaa uhrilampaana 1.Korintolaiskirje 5:7.

    Kopioitko nämäkin näkyville.

    Jeesuksen jumaluus Israelin Jumalana , jota opetti taivasten valtakunnan isänä, tarvitaan juuri siihen, että kristinuskolla se hävitetään ja juutalaiset saavat oman uhrikulttijumala Baalin (Jahve) tilalle.

    Ensin teidät pitää saada uskomaan, että Jeesus on Jumala, ja sen jälkeen palvomaan tämän uhraamista teurastettuna uhrilampaana Jahvelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ja sen jälkeen syömään tämä ristille kirottu ihmisuhri tosi Jumalana ehtollisella Jahven ylipapin ateriana kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisesti läsnä, jotta uudesti synnytte ihmislihan syönnillä wendigoiksi, paholaisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja sen jälkeen syömään tämä ristille kirottu ihmisuhri tosi Jumalana ehtollisella Jahven ylipapin ateriana kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisesti läsnä, jotta uudesti synnytte ihmislihan syönnillä wendigoiksi, paholaisiksi.

    Ja jos oma järki ei sano, niin tiedoksi: jumalia ei uhrata ja syödä ihmisuhreina, paitsi intiaani, he tekivät ensin ihmisistä jumalia ennenkuin uhrasivat heidät. Löytyy wikipedia, uhraaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ja jos oma järki ei sano, niin tiedoksi: jumalia ei uhrata ja syödä ihmisuhreina, paitsi intiaani, he tekivät ensin ihmisistä jumalia ennenkuin uhrasivat heidät. Löytyy wikipedia, uhraaminen.

    Onko teidän mielestänne intiaanit Pyhiä ihmisiä ihmisuhrirituaaleineen, kun luette tuon sivun?

    Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    😍 ­­N­­y­­m­f­­o­­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17842741g

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Ja vielä kun muistetaan, että vanhurskas sanan oikea käännös on sana OIKEUDENMUKAINEN.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Matteus 5:1‭-‬22 FB38

https://bible.com/fi/bible/365/mat.5.1-22.FB38

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu