Kuinka mahdettiin entisajan taisteluissa menetellä

Anonyymi-ap

kaatuneitten suhteen, haudattiinko ne vai jätettiinkö maan pinnalle mätänemään. Jos kaatuneita oli tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia olisi kysessä ollut valtava urakka kaivaa haudat sen ajan lapioilla ja kuka ne olisi kaivanut.

Luin joskus jostain kesäisestä taistelusta, että lähikylistä piti ihmisten lähteä viiikkokausiksi karkuun kun haju oli niin hirvittävä, lienee ollut tsiljoonia kärpäsiäkin.

10

382

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyse oli suomalaisista Hakkapeliitoista joita ei saanut pesulle edes Ruotsin kuningas, haju oli tyrmistyttävä.

      • Anonyymi

        Kun kuolivat niin kuolivat.


    • Anonyymi

      Usein kaatuneet haudattiin voittajan käskyllä paikallisten asukkaiden toimin.
      Siihen määrättiin myös hävinneen puolen sotavangit,jos sellaisia oli.
      Ei se hauskaa puuhaa ollut.

      Aika usein hommaa hoitivat osaltaan myös raadonsyöjät,haaskalinnut ja muut.

    • Anonyymi

      Talvella mahdoton homma kaivaa hautoja jäiseen maahan.

      • Anonyymi

        Oli mahdollista polttaa suuria nuotioita ja kaivaa niiden sulattamat paikat haudoiksi.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pulskimmat vainajat yleensä käytettiin ruuanvalmistukseen,rotevimmat tai erikoisimmat täytettiin esim.hattutelineiksi,vaatenaulakoiksi tai joskus nojatuoleiksi.
      Enemmän hajonneet toimitettiin salpietarivalmistamoihin.

    • Anonyymi

      Cannaen taistelussa väitetään kaatuneen 70 000 roomalaista. Luvussa on ehkä lapinlisä mutta aika paljon silti haudattaviksi sen ajan lapioilla kovaan maahan. Luultavasti jäivät luonnon hoidettaviksi, hirvittävät määrät rottia.

      • Anonyymi

        Tuon ajan taisteluissa tappioita lisäsi sen ajan alkeellinen sidonta- ja lääkintätoiminta. Vähänkin pahempi haavoittuminen johti amputaatioihin, haavakuumeissin ja tulehduksiin, jotka usein päätyivät uhrin kuolemaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon ajan taisteluissa tappioita lisäsi sen ajan alkeellinen sidonta- ja lääkintätoiminta. Vähänkin pahempi haavoittuminen johti amputaatioihin, haavakuumeissin ja tulehduksiin, jotka usein päätyivät uhrin kuolemaan!

        Ei tarvita edes vakavaa haavoittumista, vaan likaisesta miekasta saatu pienikin haava riittää tulehdukseen etenkin kesähelteillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2952
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2621
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2584
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      100
      2226
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2084
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      331
      1846
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1178
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1165
    Aihe