Miksi tämä kysymys tällä palstalla?
-Koska tämän palstan vierailijoilla on paljon tietoa "vastustajastaan".
-Koska kysyttäessä uskovana olemisesta epäsuorasti viittaan myös ateistina olemiseen.
Siis kysymykseni on, miksi joku on uskovainen ja toinen ei, erityisesti henkilö, joka näiden kahden ajattelu-olemisen välimuodossa on, vai onko tuollainen tila yleensäkään mahdollista?
Tiedostaako uskova syvällisemmin olemisensa taakse ja mahdollisen "itsepetoksen".
Voiko ateisti, joka aikoinaan oli kiihkouskovainen
olla neutraalisesti uskontoa kohtaan?
-Yksi kysymys johtaa toiseen, enkä todellakaan tiedä kaikkia vastauksia, koska ehkäpä niitä on yhtä paljon kuin ihmisiä.
-Koska tämän palstan vierailijoilla on paljon tietoa "vastustajastaan".
-Koska kysyttäessä uskovana olemisesta epäsuorasti viittaan myös ateistina olemiseen.
Siis kysymykseni on, miksi joku on uskovainen ja toinen ei, erityisesti henkilö, joka näiden kahden ajattelu-olemisen välimuodossa on, vai onko tuollainen tila yleensäkään mahdollista?
Tiedostaako uskova syvällisemmin olemisensa taakse ja mahdollisen "itsepetoksen".
Voiko ateisti, joka aikoinaan oli kiihkouskovainen
olla neutraalisesti uskontoa kohtaan?
-Yksi kysymys johtaa toiseen, enkä todellakaan tiedä kaikkia vastauksia, koska ehkäpä niitä on yhtä paljon kuin ihmisiä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
en itse ainakaan pysty suhtautumaan objektiivisesti uskovaisia kohtaan. äitini on fundamentalisti kristitty ja olen nähnyt ihan tarpeeksi sitä kautta "heidän elämäänsä". No ainakin äitini uskonto teki minussa vastareaktion ja olen "sysimusta" ateisti:-)
Monet uskovaiset ilmeisesti yrittävät ja uskovat pystyvänsä "käännyttämään" kenen tahansa, koska heillä on lopullinen totuus ja jumalan voima. Minussa se aiheuttaa vain näppylöitä. Olen lukenut raamatun useita kertoja ja joka kerran jälkeen mietin missä se totuuden siemen on mitä uskovaiset niin painottavat. Ehkä uskovaistenkin pitäisi lukea raamattua ihan ajatuksen kanssa. Myös raamatun ulkopuolisten lukukokemusten hakeminen sallittua :-)
Tässä vähän oman subjektiivisen ajattelutapani tulosta:
Luulen että uskovaisuus vaatii naiivia ihmistä joka luottaa aina auktoriteetteihin, eikä kyseenalaista mitään. Uskovaisuus on tuki ja turva heikolle ihmiselle joka ei saa tarpeeksi tukea muista ihmisistä ja hänen aivonsa luovat defenssi mekanismin mielikuvitushahmoista.
"Siis kysymykseni on, miksi joku on uskovainen ja toinen ei, erityisesti henkilö, joka näiden kahden ajattelu-olemisen välimuodossa on, vai onko tuollainen tila yleensäkään mahdollista?"
Ilman uskon levitysta ei uskoasi olisi olemassa ja ateismiakaan ei tarvittaisi. On olemassa maita joissa kristinuskon Jumalalla tai Jeesuksella ei ole yhtään enempää arvoa kuin muillakaan jumal-myyteillä.
"Tiedostaako uskova syvällisemmin olemisensa taakse ja mahdollisen "itsepetoksen"."
- On tieteellisesti todistettu että on ihmisiä jotka helpommin uskovat ja luottavat auktoriteettiin. Ja uskominen on lähinnä kiinni siitä mihin kulttuuriin olet syntynyt. Uskomisella ja auktoriteettiin luottamisella ei myöskään aina tarkoiteta vain uskontaja vaan myös muita sosiaalisia normeja. Jos sinä ja minä olisimme syntyneet esim. Iraniin niin olisi erittäin todennäköistä että molemmat meistä olisivat muslimeja tällä hetkellä. Ympäristöllä on suuri merkitys. Tosin jos olisimme syntyneed vaikka Kiinassa ei meistä todennäköisesti olisi tullut Abrahamilaisten uskontojen seuraajaa.
"Voiko ateisti, joka aikoinaan oli kiihkouskovainen olla neutraalisesti uskontoa kohtaan?"
En usko. Ja harvemmin kiihkouskovaisista tulee ateisteja. En itsekään ole neutraali, mutta se ei tarkoita ettei uskontoja pysty tarkastelemaan objektiivisesti.
"-Yksi kysymys johtaa toiseen, enkä todellakaan tiedä kaikkia vastauksia, koska ehkäpä niitä on yhtä paljon kuin ihmisiä."
Siksi onkin tärkeää ymmärtää mistä uskonnot ovat lähtöisin eikä mitä ne nykypäivänä yrittävät olla.
Yksi hyvä artikkeli (tosin Englanniksi) on tässä:
http://www.stormfront.org/whitehistory/hwr43.htm
Siinä tarkastellaan Kritittyjen käymiä sotia 1300-1700 joilla on suuri merkitys vielä tänäkin päivänä Euroopassa ainakin kristinuskon saralla
"--Tässä vähän oman subjektiivisen ajattelutapani tulosta:
Luulen että uskovaisuus vaatii naiivia ihmistä joka luottaa aina auktoriteetteihin, eikä kyseenalaista mitään. Uskovaisuus on tuki ja turva heikolle ihmiselle joka ei saa tarpeeksi tukea muista ihmisistä ja hänen aivonsa luovat defenssi mekanismin mielikuvitushahmoista.----"
No uskosta osattomassa maailmanjärjestyksessä sitä vasta auktoriteettejä kumartavia pettyneitä humalassa itkeviä heikkoja ihmisiä piisaakin.
Ei tarvitse, kuin tehdä tunnin kävelylenkki oman kaupunkini keskustassa lauantai-iltana, niin lähes kaikki aivoni solukot luovat todellisen realistisen kuvan mielettömän järjettömästä menosta. Ihmisillä on kova hätä ja rappeuttavat itseään ja muita älyttömällä viinan juonnilla, huumeilla ja tappelemalla?(etkö todella näe tätä, vai missä sänkiperällä sinä oikein asut?)
Varmasti uskovaisissakin on heikkoja,jotka ovat usein ateisteina ollessaan rypeneet kaikissa maailman kuralätäköissä, mutta Jeesus heitä parantaa ja eheyttää.(kaikki ovat kutsutut), mutta kuinkas sitten selität, kaltaiseni uskovaiset, jotka eivät ole heikkoja niin fyysisesti, henkisesti, kuin taloudellisestikkaan? :)(ja meitä on paljon)
Henkilökohtaisesti kyseenalaistan kaiken(Jumalaa en enään.)
Tämä on teille ateisteille todella kiusallista, että uskovaiset eivät olekaan pelkkää yksinkertaisten ja vajavaisten porukkaa, miten te ateistipallerot usein annatte ymmärtää.
Kuitenkin kun nyt päivittäin otamme avosylin vastaan maailmassa tyhmyyttään itsensä lähes henkisesti ja fyysisesti tuhonneita ateistilähimmäisiä, niin jos siitä meidän uskisten keskimääräinen heikkous tai ÄO hieman tipahtaa, niin ei haittaa pätkääkään, sillä samantien koko Suomen ÄO ja vahvuus Herrassa on kasvanut.;)
ja suotta leimaat.
Koittakaahan saada ne pappispedofiilit, vaimohakkaajat ja huorintekijät ensin ruotuun.
Niitähän te kaikki uskovaiset hihhulipallerot olette.
Paitsi tietty SEMOKSEEN uskovat. Luovu siis sinäkin pakanallisesta harhaopistasi ja ot SEEMOS vastaan!
(PS: yleistykseni uskovaisista oli vastaus yleistykseen ateisteista. Huomatus siksi että joku hihhulipallero taas ottaa asian tosissaan)
Yleistämisessä kunnostautui 999, en minä?
Leimataan vain ainoastaan niitä, joissa leimattavaa löytyy. ;)
"Äitini on fund. kristitty...minussa vastareaktion".
-Siis mikäli käsitän, olette tietyllä tasolla sillan vastakkaisilla puolilla, voitteko keskustella ilman kismaa?
Sanot lukeneesi raamatun monta kertaa, itse en ole sitä paljoakaan lukenut, vaikka muita teitä olen informaatiota keräillyt.
Informaatiolla painotan ei-manipulatiivista vaan informatiivista.
Viimeinen lauseesi on kiinnostava, hyväksytkö oman äitisi tuohon kirjoittamaasi kategoriaan?
...lainkaan mielikuvaasi uskovaisista, jos olet muodostanut sen täällä uskonto-keskusteluissa vilisevien kommenttien perusteella. Rehellisesti sanottuna minua nolottaa aika usein uskovaisten puolesta, kun lukee ylihengellisiä, sielullisia ja joskus suorastaan harhaoppisia ns. uskovaisten kirjoituksia. Kiistatta monet ovat varsin naiiveja.
Tämä ei ole tuomitsemista; on asioita joita ei saa hyväksyä nimenomaan Raamatun sanan valossa.
Enkä tarkoita tässä "rikollisia uskovaisia" eli usein esille vedettyjä pedofiilejä ja vaimonhakkaajia. Ihminen voi pilata kaiken; äärimmäinen pahuus,vallan- ja rahanhimo yms. on kautta aikain voitu näppärästi oikeuttaa uskonnon, lain, vallassa olevan poliittisen järjestelmän tms. varjolla. Paras selitys voittaa.
Kasvoin kahden kiihkouskovaisen suvun puristuksessa; äärimmäisen ahdasmielisen helluntalaisuuden ja vanhoillislestadiolaisuuden puristuksessa. Minä ja sisarukseni olimme saastaisia koska kuuluimme molempiin emmekä kumpaankaan ja kohtelu oli sen mukaista. Jouduin lapsena uskovaisen pedofiilin uhriksi vuosiksi.
Lienee selvää että myös minä olin "sysimusta ateisti" kun jotenkuten selvisin painajaismaisesta lapsuudesta omilleni hengissä aikuisuuteen. Olen aina ollut vahva ja pahansisuinen sekä kunnianhimoinen, joten menestyin elämässäni ihan mukavasti.Selvisin loistavasti haastavasta työstä ja opiskelusta. Kyseenalaistan edelleen erittäin hanakasti kaikki maalliset auktoriteetit. En ole mielestäni naiivi enkä kovin tyhmä.
Muutama vuosi sitten alkoi lappaa paskaa niskaan. Oikein urakalla. Kaverit alkoivat ensin ihmettelemään miten tämä voi olla mahdollista ja kaikkosivat sitten kauemmas ettei vain huono onni tartu. Järkeilin lopulta itsekin ettei tämä voi olla enää sattumaa ja aloin uskoa että taitaa sittenkin olla joku jumala joka sadistisesti kiusaa minua. Ja aloin vihaamaan raivokkaasti tätä jumalaa. Koetin keksiä keinoja miten voisin kostaa tälle jumalalle (hah hah...).
Ei siitä sitten pitkä matka ollut uskovaiseksi. Nyt minä olen heikko; olen riippuvainen Jumalasta ja mitä riippuvaisempi olen sen turvallisempi olo minulla on, vaikkei tunteista nyt niin tarvitse perustaa. Minusta ei ole tullut lammasta vaan olen edelleen leijona mikä minua hiukan ihmetyttää. En tajua suurinta osaa Jumalan aivoituksista mutta ihmisen ei ole tarkoituskaan sitä tajuta. Sitä paitsi, enhän ole kovin kauan vielä edes tuntenut Häntä. Ei Jumala ole kuitenkaan monimutkainen, salattu Hän kyllä on.
Minä ainakaan en yritä käännyttää ketään. Jos olisin itse lukenut ateistina ollessani juuri tällaista tekstiä olisin luultavasti ajatellut: Säälittävää kun fiksulle ihmiselle sattuu niin paljon pahaa että sen pitää tyhmistyä uskovaiseksi selvitäkseen. Usko on lahja ja minun on vaikea markkinoida lahjaani koska tämä lahja vie kiviselle polulle. Ei elämä ole ulkoisesti edelleenkään ruusuilla tanssimista. Tosin asiat ovat korjaantuneet pikkuhiljaa; erilaisiksi mutta paremmiksi kuin ennen.
On jotain mistä en enää pääse enkä haluakaan päästä irti: rauha ja ilo siitä, että viimeinkin minun ei enää itse tarvitse tapella selviytyäkseni.
Tulipa pitkästi tekstiä; no, onpahan potentiaalisilla pilkkakirveillä veistomateriaalia. Toivon että löydät sen totuuden jota mitä ilmeisimmin olet yrittänyt etsiä Raamattua lukiessasi. Unohda uskovaisten puheet totuudesta ja ajattele itse. Järjenkäyttö ei ole kielletty.
et sitten viitsinyt lukea viestiä johon vastasit?
Kaverihan kertoi mutsinsa fundamentalistisuuden aiheuttaneen vastareaktion.
No, kun on kiire saarnaamaan, käännyttämään ja julistamaan totuuden, niin sattuuhan sitä.
Juuri siksihän vastasin kun kaverilla oli vastaavanlainen kokemus kuin allekirjoittaneella. Lue tarkemmin. Tai ethän tietenkään lue kun et lue "saarnoja", "käännytystä" ym. Jätä spekulointi jos osaat ainoastaan toistaa kliseitä.
"Lienee selvää, että minä olin ateisti kun jotenkin selvisin".
..."Ei siitä sitten pitkä matka ollut uskovaiseksi".
Kerrot monimuotoisesti, joten vaikutat hyvin älykkäältä ja myös henkisesti vahvalta, silti..
Se silti tulee sieltä riviesi välistä, etkä itse sille mitään mahda, ehkä et sitä edes näe.
Ehkäpä hyväksyntä yksilönä olemiselle, jota näytät hyvin painottavan, on juuri tämän huomaaminen; sokeus omaa itseäsi kohtaan. Tässä puhun myös itsestäni.
Maailma näyttää yhtenä päivänä erilaiselta ja olet tasapainoisempi.
aloitit oman viestisi:
"En ihmettele lainkaan mielikuvaasi uskovaisista, jos olet muodostanut sen täällä uskonto-keskusteluissa vilisevien kommenttien perusteella."
vastauksena kaverin viestiin jossa hän kertoo ÄITINSÄ hihhuloinnin olleen mielikuvan pohjana.
Ymmärrän miksi olet uskossa.
... sinua olisi edes koskaan tosissaan ottanut? Väitteesi ontuu jo muutenkin...
tuo tarinasi muistuttaa omaani loppuosaltaan.
Minä en ole joutunut uskonnon uhriksi, eikä ole tuputettu koskaan. Itse oikeastaan haen apua, kuten sinäkin elämän ongelmatilanteissa.
Olen käyttäytynyt samoin, kironnut ääneen ja lisää on niskaan tullut.
Ihan kuin ne omat kielteiset ajatukset olisivat tuottaneet pahuutta ympärille koko ajan.
Olet tavallaan kokenut henkisen kriisinkin. Masennusta? Monesti masentunut ihminen näkee ja kokee kaikki vastoinkäymiset kovempana kuin normaalisti.
En vähättele tällä kokemuksiasi.
Itse olen taistellut vastoinkäymisten kanssa.
Ollut vahva, pystyvä osaava ihminen.
Mutta on tullut vaihe, jolloin on tullut vaikeuksia yli sietorajan.
Se on kyllä herkistänyt ja pehmentänyt luonnetta kummasti.
Minä uskon tarinaasi, koska itse koen tätä taistelua parhaimmillani. Haen ja etsin Jumalaa.
Ja olen pelännyt olevani kelvoton.
Enkä ole vieläkään saanut vastausta tähän kysymykseen.
Oletko sinä saanut sitten omalta osaltasi vastauksen?
Voitko kertoa kokemuksestasi?
Kuinka tiedät varmasti, että olet uskossa?
Oletko kokenut uudestisyntymisen?
Olisi paljon asiaa, mutta nyt en kerralla jaksa kaikkea kirjoittaa.
Minua ennenkaikkea kiinnostaa ihmisten omakohtaiset uskoontulokokemukset.
Rakas ystävä. Sinä olet kelvollinen Jumalalle. Kirjoitit: "Haen ja etsin Jumalaa.
Ja olen pelännyt olevani kelvoton."
Jeesus on siitä ihmeellinen, että Hänelle ei ole olemassa "kelvottomia" tai "kelvollisia" ihmisiä.
Jeesukselle on annattu valta antaa syntejä anteeksi. Muista: "Missä synti on suureksi tullut, siinä on armoa ylenpalttisesti" ja "Joka syntinä tunnustaa ja hylkää, saa armon".
Ja sanassa kirjoitetaan vielä, että jos me sydämestämme etsimme Herraa Jeesusta, niin me löydämme Hänet. Siunausta sinulle. Olet kelvollinen. En minäkään aina ole ollut uskossa siten kuin nyt olen. Olen uudestisyntynyt ylhäältä ja uskoni on vuosien myötä vahvistunut. Jeesus on Herra.
"Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen" (Matt. 25:35, 41)
Eivät edes he olleet kelvottomia Jeesukselle? Hmm...
Älä nyt niin hirveesti uskovaisia mollaa.
Useimmat meistä ovat kuitenkin entisiä
ateisteja,osoite ja titteli on vain muut-
tunut!
Peace!
Sinärakas huomasi tarkkanäköisesti rivien välistä prosessin jota käyn parhaillaan lävitse. Aloin noin vuosi sitten ihmetellä omia motiivejani,reagointitapojani yms. läheisesti persoonaani liittyvää. Tämän sisäsyntyisen psykoanalyysin tulos ei ollut tietenkään kovin mairitteleva koska huomasin kuinka primitiivisiä toimintani ja tuntemusteni vaikuttimet olivat. Tunnistin myös suomalaiskansallisen häpeäni juuret ja luonnollinen reaktio olisi ilmeisesti ollut alkaa jälleenrakennus kitkemällä häpeän juuret pois.
Tämä häpeän tiedostaminen oli synnintunnon heräämistä. Olin surkia ihiminen; huono ihminen ja huono uskovainen. Näiden yhdistelmänä olin kaiken arvostelun alapuolella. Eihän näin myttääntyneen itsetunnon kanssa voi elää. Vai voiko? Ei se ainakaan kovin mielekästä ole. Enkä sitäpaitsi pystynyt yhtään muuttamaan itseäni hyväksi ihmiseksi omin keinoin.
Oli kova paikka kun huomasin tämän.Uskoni joutui kriisiin, koska päättelin ettei Jumala halua juuri minua koska Hän ei muuta minua hyväksi uskovaiseksi ihmiseksi eikä anna rautaista hengellistä peruskuntoa, jonka avulla sompailen sulavasti kiusausten ja koettelemusten läpi puhtaana ja synnittömänä. Pettyneenä Jumalaan lopetin "ulkoisen uskonnonharjoitukseni" ja yritin työntää joutavat uskonasiat mielestäni. Paadutin tietoisesti omaatuntoani koska arvelin että se parantaa itsetuntoani.
En tuntenut olevani tuona aikana mitenkään hukassa tai tuuliajolla; elämä sujui ihan hyvin. Itse asiassa loistavasti.
Vaikka tunsin itseäni koko ajan paremmin ja itsetuntokin oli ihan reilassa, tyhjyyden tunne lisääntyi koko ajan. Elämästä oli kadonnut ilo vaikka elämä sujui ulkoisesti loistavasti. Viimein en enää kestänyt vaan taivuin ja rukoilin: Okei Herra, haluan seurata Sinua mutta teen sen omalla tavallani koska Sinun vaatimaasi tietä en pysty kulkemaan.
Parani hieman. Jokin mätti edelleen pahasti. Mätti niin kauan, että taivuin lopullisesti: Herra, haluan kulkea juuri Sinun tahtosi mukaista tietä mutta en pysty siihen itse. Ota minut taas omaksesi jos vain suinkin sinulle näin huonona kelpaan.
Siinähän se oli. Edelleenkin mokailen ja teen syntiä jatkuvasti, en tosin tietoisen suunnitellusti.Olen edelleen huono ihminen ja huono uskovainen mutta silti varsin kelvollinen keskeneräisenäkin. Huonoudestani huolimatta tunnen selvästi, etten pelkästään kelpaa Jumalalle vaan Hän myös iloitsee olemassaolostani.
Tämän prosessin lopputuloksena huomasin että peilaan Jumalakuvani oman vajavaisen ihmisyyteni lävitse.Minun sokeuteni itseäni kohtaan peitti Jumalasuhteeni pinnallisuuden. Mitä enemmän tunsin itseäni, sen vähemmän huomasin tuntevani Jumalaa. Ateistina päättelin, että ns. jumala asustaa jokaisen yksilön sisällä jossakin idin vaiheilla ja jos on kriisissä tarve ulkoistaa sisäiset ongelmat niin tämän jumalan voi silloin kätevästi nostaa esiin kainalokepiksi. Olisin voinut päätyä tähän lopputulokseen uudelleen ellen olisi jo ehtinyt niin monta kertaa omin silmin nähdä ja kokea, että jokin minusta ulkopuolella oleva voima säätelee elämääni.
Tällä hetkellä siis "uhraan tuntemattomalle jumalalle"; pro deo ingognito. Ehdottomasti tiedän että Hän on olemassa, Hän on minut luonut ja rakastaa minua. Mutta haluan oppia tuntemaan Häntä enemmän ja sen opin kulkemalla Hänen johdatuksessaan. Varsinkin Jeesus on minulle edelleen aika pimennossa; en tajua tätä verellä pelaamista. Lisäksi tähänkin sekoittuu taas omaa vajavuutta; koska opin lapsena halveksimaan heikkoutta, minun on vaikea sovittaa Jumalan yksi persoona muottiin, joka on minusta suorastaan säälittävä. Yöpaitainen taikinamaisen pehmeä Häiskä tapatti itsensä parituhatta vuotta sitten...Joten jälleen kerran: haluan oppia tuntemaan Hänet. Kuva on vähitellen alkanut avautua kun tutkin Raamattua. Eli siis joka etsii, hän myös löytää.
Olenko uudestisyntynyt? Raamatun mukaan olen, tosin se on yksi niistä asioista jotka ovat minulle epäselviä. Todennäköisesti siksi koska se on sidoksissa Jeesukseen. Tiedän että olen Jumalan oma; sitä tietoa ei voi hankkia vaan se tulee lahjaksi saadun uskon mukana. On hyviä aikoja ja huonoja aikoja jolloin tunne Jumalan läheisyydestä katoaa. Mutta tunteet tulevat ja menevät; perusturva on aina tallella Hänen omien lupaustensa mukaisesti.
On monia asioita, jotka ovat minulle epäselviä koska olen vielä aika alkutaipaleella.Arvelen, että on paljon, mikä ei avaudu koskaan. Sen vuoksi harkitsin tarkkaan onko minun kovin viisasta aloittaa laatimaan tänne kovin pitkiä kommentaareja omasta kasvusta. Mutta tämän ei olekaan tarkoitus olla teologinen vasta-argumentti ateismille; minä en sellaista kykene laatimaan. Toivoisin että keskustelu jatkuisi edelleen asiatasolla, ilman typeriä provosoimisyrityksiä puolin ja toisin.