Suomalaisten perinteeksi on muodostunut ettei veronalaisia kuitteja oteta mukaan kassalla. Tämä on muodostunut julkisessa taloudessa ongelmaksi verotuloissa. Julkinen talous on ollut alijäämäinen useamman vuoden ja uhkaa jäädä lopullisesti alijäämäiseksi.
Suomalaiset eivät ota kuittia kassalla huolestuttavaa
Anonyymi-ap
7181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Veronmaksajana ota aina kuitti mukaan verojen maksusta tai sinua rangaistaan korottamalla veroja.
Olen ottanut kuitteja, joista on kotona muodostunut vain roskiin heitettävää jätettä. Yritän jatkossa jättää kuitin ottamatta ja vielä parempi jos kauppias voisi jättää kokonaan tulostamatta koska roskiin se kauppiaankin roskiin jäisi.
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17850007e
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
En tarvitse kuittia tuossa rahat kirjekuorissa ja kaikki voittaa aina
Palauttamalla kaikki kuitit verohallintoon suomalaiset kokisivat yllätyksen liikaa maksetuista veroista. Jotkut ovat arvioineet suomalaisten maksavan veroja liikaa yksi kolmasosa nykyisestä veroilmoituksesta.
Mikä ongelma siinä on, kyllä ne kaikki ostokset kaupassa lyödään kassaan ilman sitä kuittiakin.
Persulle liian vaikea ymmärtää.:D