RKP-eliitin härskiydellä ei ole mitään rajaa. Ovat esim. aina pitäneet suomalaisia alempana rotuna.
RKP-eliitti ei halunnut vastaanottaa Karjalan evakoita. RKP:n eliitti vastusti jyrkästi asuttamista ruotsalaispitäjiin; ruotsalaisten ”pyhälle maalle.” Maan hätätilannetta ja Ruotsista pyydettyä ja saatua painostusapua hyväksi käyttäen maanhankintalakiin 1945 otettiin RKP-eliitin vaatimuksesta erityinen ”ruotsalaispykälä”. Sen avulla ruotsalaispitäjät ja kartanonomistajat välttyivät evakkojen asuttamisesta mailleen.
RKP:n monitoimimies Nils Meinander kertoi 11.3.1984 Helsingin Sanomissa näin:
”Kyllä me ruotsinkieliset siihen aikaan pidimme suomalaisia alempana rotuna… ja avioituminen suomenkielisen kanssa oli munaus. Omaa paremmuuttamme perustelimme rotuopein.”
RKP, rasistiseen rotu-ajatteluun mielistynyt Ruotsalainen Kansanpuolue
poisti virallisesti vasta vuonna 1956 puolueohjelmastaan kohdan,
jonka mukaan RKP:n tavoitteena on edistää ’RUOTSALAISEN RODUN’ asiaa. Mutta epävirallisesti se on jäljellä.
Maisteri Eric von Rettig kirjoitti aikanaan:
”Ruotsalainen voi olla konservatiivi. Hän voi olla liberaali. Hän voi olla sosialidemokraatti, mutta hän ei voi olla suomalainen.”
”Katkeraa suomalais-ruotsalaista taistelua on käyty Suomessa. Tämä taistelu ei ole aiheutunut VAIN kielellisistä eroista. Se on ollut kahden kansakunnan, KAHDEN RODUN välistä taistelua.”

Vastaukset 56
Vanhimmat
Henriksson aloitti heti uhriutumisen, siinä RKP on hyvä.
Persunatsit voi muuttaa Saksaan !!
tässä syy:
https://www.youtube.com/watch?v=-6_TX8sS940
Muumiruotsi on murhaa.
Sinä fasisti voit muuttaa venäjälle.
Järjettömyyttä se on.
Taktiikkaa sekin.
Onneksi kuolet pian.
Aina sama
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17850769o
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Eikä RKP:llä ole varaa puhua mistään rasismista, kun sitä on oma pesä täynnä.
Nyt osuit asian ytimeen.
Olihan oppi-isä kallonmittaaja.
A.O.Freudenthal.
Mutta kun siitä ei saa julkisesti puhua.
Sen nimistä mitaliakin ovat jakaneet.
Siitä on oltu hiljaa.
Ihan uskomattoman härski puolue, mutta kun kukaan ei sano vastaan.
Kun ovat vähemmistöä, niin ei saa sanoa pahaa sanaa.
Valtaa omaavat enemmän kuin suomalaiset- ja omaisuuksia?
Turhaa nöyristelyä.
Pieni osa niistä.
Joo, on huomattavasti myös niitä hyrreja, joilla ei ole rahaa.
RKP:n rasistista historiaa ei ole koskaan tuotu valtamedioissa esiin.
Vero-Yle. Vero-Ylenanto.
Se on röyhkeyttä ja kiittämättömyyttä. Sille pitää laittaa stoppi. Ei suomalaisten tarvitse tuollaista katsella ja hyväksyä.
Hyrrien määrä vähenee vääjäämättä.
Niillä syntyvyys% on nykyään korkeampi kuin suomenkielisillä.
Helpompi pääsy halutuille koulutusaloille, sen johdosta 25 % korkeampi tulotaso ja monet muut edut vaikuttavat.
Ohituskaistalta opiskelemaan.
Ja alueet pienenee.
Sinulle ei taida kaistaa löytyä:D
Puolilla pisteillä korkeakouluihin sumfalleraa heelan gåår
Meni jonon ohi.
... ja persutkaan ei täs tapaukses sanonu mitään...
RKP on röyhkeyden huippu.
1930-luvulla niitä oli vielä 10%, nyt enää vajaa 5%.
RKP ei kuulu Suomeen.
Se on kummallista miksi rantaruotsalaisten päätä pitää aina silittää.
On kummallista että muutaman prosentin puolue saa huudella mitä vaan, kyllä ps kannattaisi marssia ulos säätytalolta, petteri saisi sitten sossujen kanssa toteuttaa oikeuksiaan sama meno jatkuisi ? Alettaisiin olla lähellä ruotsin nykytilannetta .
Niin, saa nähdä.
Rantakansan puolue suosii omiaan
Omatunto ei paljon paina kaikki menee sukkana
Miksi perust kunnioittavat Putinia?
Hurrit saa kaikki edut, miksi? Ahvenanmaalaiset saa paremmat edut, kun kantasuomalaiset mantereella, mm lapsilisät. Miksi? Rahat otetaan meiltä, mutta haluavat olla hurrilandialaisia. Henriksonni mongertaa paskaa. Jos Orpo ei anna persuille yhtään perää, että olisi kerrankin SUOMSLAISTEN vuoro, niin Orpo voi olla varma, että pääministeriys jää tähän kertaan. Onko Orpo huoramarin, jolla on munat vai onko sillä mitään?
Kansa kullä muistaa Orpo. Se on varma, eikä se ole demaripaskasakki vaan persut.
Miksi sinä olet noin tyhmä?
Ai niin, olet vassu.
Niin tietysti voi kysyä miksi eduskunnassa voi olla ruotsalainen eduskuntaryhmä ja se ei ole rasismia mutta jos perustetaan suomalainen eduskuntaryhmä se on heti rasismia?
Persulit hei. Teidän oman puolueenne johtu halusi RKPn hallitukseen. Ei kukaan aseella uhaten pakottanut.
Hei "persuli", lue mitä avauksessa kerrotaan RKP:stä. Se ei liity hallitusneuvotteluihin.
Näinpä. Ja jos persuja ei tuosta huolimatta miellytä ajatus RKPstä hallituskumppanina, voi ihan vapaasti lähteä kävelemään hallitusneuvotteluista. Tai yrittää pakottaa RKP sieltä ulos. Sittenpä näkevät miten käy.
Puolustaako vasuri kielirasistipuoluetta vai?
Vai oletko hyrri?
Et takuulla uskalla vastata.
Anna maja voi lähteä hallitustunnustelijan porukasta vekeen, vai onko takapenkin hillotolppa sittenkin tärkeämpi. Anna maja laita Eva biaut aisoihin.
Eihän "bättre folk" voi kunnioittaa alempiarvoisia.
Te ulisijat kuulostatte "alemmalta rodulta".
https://external-content.duckduckgo.com/iu/?u=https://i.pinimg.com/originals/a6/43/07/a643078f16d5486adcef8dfd6ec967ae.jpg&f=1&nofb=1&ipt=3dc7b7a6cecd4821e9bfe98b3cb9da5c4728ce4816ff0c411857b5c1e4d569f8&ipo=images
RKP:n äänestäjä
Ihmeellistä, että kommunisti Biaudet on tuntunut päättävän kaikesta tuossa puolueessa jo vuosikymmeniä.
Koska olemme alempaa rotua, heidän mielestään.
RKP on vihreiden jatke.
Bättre folkin ei tarvitse kunnioittaa suomalaisia.