Mikä tää Purgatory eli Kiirastuli on?

Anonyymi-ap

Onko se Helvetissä ole "kuuma saunankiuas" , joka esitetään :

Ei ikuisesti kestävänä kerran sammuvana tulena.

Kunhan aikansa kestää tulessa niin se polttaa tehdyt synnit pois? Sekös on kiirastulen idea?

Jos on noin niin on jäänyt lukematta Jumalan ilmoitus, jonka voi ilmaista lyhyesti Totuudenmukaisesti näin:

Viimeisen tuomion jälkeen Helvettiin joutuneet ihmiset uusruumiissaan eivät pääse sieltä koskaan pois.

Raamatussa en muista sanaa kiirastuli.Ainut kiirastulen läheisin vastine Raamatussa on ikuisesti palava tuli, jolla ei ole määräaikainen tehtävänsä Helvetissä.

Helvettiin joutuneet katuvat ikuisesti kun valittavana oli elämän aikana pelastuminen Helvettiin joutumasta henkilökohtaisella uskolla Jeesukseen. Ja kun uskoo Jeesukseen sydämessään ihan oikeasti ja sanoo sen muillekin niin siinä on ihmettelemistä! Tälle ihmisille se on suurin voitto ja saavutus, jonka kukaan ihminen voi "scorettaa" iskeä ratkaisevan voittomaalin kesken elämän matsin. Sitten on uskossa pysyminen seuraava loppuelämän kestävä vaihe. Se joko onnistuu tai ei onnistu. Jotkut luopioituvat ja näiden ihmisluopioiden osa on jo eläessä karmeaa katsottavaa heidän sisintään katsoessaan, käytöksessä näkyy mielenturmio.

https://www.youtube.com/watch?v=dbvY4Y_CSTM

Pelossa turvallisessa,

Selef Urge

30

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paavalin mukaan tuli koettelee millaiset teot ovat ja sielu pelastuu tulen läpi. Jos teot palavat, mutta perustus on Jeesus Kristus, niin sielu silti pelastuu. Rakkauden teoista saa lisäksi kiitoksen (palkan Jumalalta?).

      • Anonyymi

        Kiirastuli on katolisen kirkon keksimä oppi, jolla ei ole mitään tekemistä Paavalin sanojen kanssa.

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🍑 ­­­N­­y­­­m­­f­­o­­m­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17852656v

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      "Kunhan aikansa kestää tulessa niin se polttaa tehdyt synnit pois? Sekös on kiirastulen idea?"

      Taas osoitat tyhmyytesi! Sinä et näköjään tunne katolisen kirkon keksimään kiiratuli-oppia.

    • Anonyymi

      Lihan pitääkin rakastaa matoaan jolle on suvaittu aikansa odottaa.

    • Anonyymi

      Kukaan ei uhkaa Googia, mutta Putin lähettää murhaajia murhaamaan ukrainalaisia.Nämä gookin asukkaat ovat enimmäkseen pelkurivalehtelijoita, Putinin murhaavia orjia.

      Sotavankeina teeskentelevät katuvaa.Sitä ennen murhaavat ukrainalaisia ilman teeskentelyjään?

    • Anonyymi

      Kiirastuli palaa Hulluntailaisten naisten v******!
      Elikkä munaa on saatava!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Hulluntailaisten kiiman edessä kaikki ovat aivan voimattomia!

        Sillä kiimallaan Hulluntailaiset sotkevat koko maailman!

    • Anonyymi

      Miehet ovat haureellisia

      • Anonyymi

        Huora on naisten vanhin ja yleisin ammatti?

        Oletko sinä koskaan huorannut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huora on naisten vanhin ja yleisin ammatti?

        Oletko sinä koskaan huorannut?

        Minä olen. Ja tuntui hyvältä! Tosin oli vaikeampaa selittää asiaa vaimolleni.

      • Anonyymi

        Sebastian Tynkkynen on asiasta kovasti erimieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huora on naisten vanhin ja yleisin ammatti?

        Oletko sinä koskaan huorannut?

        Nainen sanan synonyymi on HUORA!

        Kovasti pyhästi ollaan Avioliittoon menossa ja hetken kuluttua jo hinkuu eroa ja vaatii kaiken omaisuuden itselleen ja lasten varjolla myös ex akalle isot Elatusmaksut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen sanan synonyymi on HUORA!

        Kovasti pyhästi ollaan Avioliittoon menossa ja hetken kuluttua jo hinkuu eroa ja vaatii kaiken omaisuuden itselleen ja lasten varjolla myös ex akalle isot Elatusmaksut!

        Sääliksi käy. Olet luonut oman helvettisi.

    • Anonyymi

      Kiirastuli on yksi katolisen pakanauskonnon valheista. Muita heidän valheitaan ovat Marian palvonta, Marian väittäminen neitsyeksi koko elämänsä ajaksi, vaikka hänellä oli ainakin kuusi lasta Jeesuksen jälkeen. Kuvien palvonta. Papille omien asioidensa paljastaminen sen sijaan, että tekisi välinsä selväksi vain Jumalan kanssa. Väite, että vain heidän pakanauskontoonsa kuulumalla pelastuu.

      Helvetistä ei ole poispääsyä. Helvetin jälkeen on tulinen järvi ja ikuinen kärsimys. Ei ole mitään tyhjiin raukeamista. Ikuinen onni tulee sillä, että uskoo Jeesukseen elämänsä aikana. Se on se uudestisyntyminen. Sitä ei voi menettää, kuten fyysistä syntymäänsäkään. Jos luopuu uskostaan, ei saa paljon palkkioita Kristuksen (pelastuneille tarkoitetussa) tuomioistuimessa, mutta pelastumistaan ei voi menettää. Olemme sinetöidyt loppuun asti.

    • Anonyymi

      Katolisen kirkon kiirastuli-opin mukaan kaikki uskovat eivät heti ole kelvollisia taivaaseen. Heidän on mentävä kiirastulikokemukseen. Siihen ei liity oikeaa tulta. Heidän on elettävä välitilassa tehden hyviä tekoja ja luopuen pahoista teoistaan, kunnes ovat kelvollisia taivaaseen.

      On hyvä, että kysyy. Hellarien palstalla on niin paljon väärinymmärryksiä. Sinulla on vielä paljon opittavaa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiirastuli on harhaoppi. Sinullakin on vielä paljon opittavaa.

        Tässä hieman uutta opittavaa sulle.

        https://www.youtube.com/watch?v=igOy7Rb3Zuk

        Selef Urge

        Onhan se helpompaa papin opettaa kiirastulta, ikääkuin siitä selviää selville pasmoille.
        Toista se on kuolleet kastamattomat lapset, jotka ikuisesti kärsivät ja palvat helvetin tulessa. Tottahan se on, koska koko kirkko on haastettu vauvakasteisiin, ja hätäkasteisiin.
        Hätä juuri siitä helvetin iankaikkisuudesta......
        Kannattaa ottaa vakavasti se yksi kaste, hätävauvakaste, siitähän he puhuvat.
        Se kaste on ikäänkuin portti taivaaseen.
        Yhtäpaljon kirkon oppina, kuin kiirastulen helvetilliset liekit.

        Ai, tuli mieleen se Tampereen kirkkoherra, jota bussilasteittain tultiin kuuntelemaan ja rukousjonoihin.
        Siellähän oli kerran oikea raamatullinen helvettisaarnaaja paikalla.
        Kun väliaika tuli, niin porukka oli naama valkeana, eikä kukaan hymyillyt.
        Siinä ymmärtää kuinka vakava on helvetillinen jumala, jonka tähden on vauvakin kasteella kiirastulesta, eikä kun ikuisesta kärsimystulesta pelastettava.

        Sitähän ne lapsensa menettäneet äidit itkivät, kastamattoman lapsen elämästä...

        kirkon oppi, kirkon oppi, sitähän se on - sakramentit ja korvausopit.

        Katolinen kirkko keksi kaikenlaisia "oikoteitä" taivaaseen pääsemiseksi. Kiirastuli, vauvakaste, viimeinen voitelu, ehtoollinen, rippi jne.
        Martti Luther otti niistä ainakin lapsikasteen oman kirkkonsa käyttöön, koska sillä varmisti varman jäsenhankinnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiirastuli on harhaoppi. Sinullakin on vielä paljon opittavaa.

        Tässä hieman uutta opittavaa sulle.

        https://www.youtube.com/watch?v=igOy7Rb3Zuk

        Selef Urge

        Minä en juokse hellarien opetusten perässä niin kuin sinä. Mutta usein olen joutunut oikomaan sinun harhaisia käsityksiäsi Raamatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, tuli mieleen se Tampereen kirkkoherra, jota bussilasteittain tultiin kuuntelemaan ja rukousjonoihin.
        Siellähän oli kerran oikea raamatullinen helvettisaarnaaja paikalla.
        Kun väliaika tuli, niin porukka oli naama valkeana, eikä kukaan hymyillyt.
        Siinä ymmärtää kuinka vakava on helvetillinen jumala, jonka tähden on vauvakin kasteella kiirastulesta, eikä kun ikuisesta kärsimystulesta pelastettava.

        Sitähän ne lapsensa menettäneet äidit itkivät, kastamattoman lapsen elämästä...

        kirkon oppi, kirkon oppi, sitähän se on - sakramentit ja korvausopit.

        Kiurastuliopin mukaan kaste ei pelasta vauvoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katolinen kirkko keksi kaikenlaisia "oikoteitä" taivaaseen pääsemiseksi. Kiirastuli, vauvakaste, viimeinen voitelu, ehtoollinen, rippi jne.
        Martti Luther otti niistä ainakin lapsikasteen oman kirkkonsa käyttöön, koska sillä varmisti varman jäsenhankinnan.

        "Martti Luther otti niistä ainakin lapsikasteen oman kirkkonsa käyttöön, koska sillä varmisti varman jäsenhankinnan."

        Jos nyt oikeasti tuntisit Lutherin kirjoituksia, niin tietäisit hänen puhuneen aikuiskasteen puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katolinen kirkko keksi kaikenlaisia "oikoteitä" taivaaseen pääsemiseksi. Kiirastuli, vauvakaste, viimeinen voitelu, ehtoollinen, rippi jne.
        Martti Luther otti niistä ainakin lapsikasteen oman kirkkonsa käyttöön, koska sillä varmisti varman jäsenhankinnan.

        Miten selität sen, että Luther puhui koko ihmisruumiin veteen upottamise puolesta? Meinaatko tosiaan, että hän opetti vauvojen hukuttamista!?

    • Anonyymi

      Kyllä meidät uskovaisetkin tuomitaan tekojen mukaan Kristuksen tuomioistuimen edessä ja silloin itsekkäät teot palavat (niistä ei saada palkkaa), ja sielu voi pelastua ikään kuin tulen läpi, vaikka rakennus (teot) palaisi(vat).

      2.Korinttolaiskirje:
      5:10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.

      1.Korinttolaiskirje:
      3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
      3:12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
      3:13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
      3:14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; >> Jakeen lisätiedot
      3:15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
      3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
      3:17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

      Eivät kaikki uskoon tulleet automaattisesti pelastu. Jos joku hylkää Herran ja pyhityksen, niin että palaa takaisin maailmaan ja synnin orjuuteen, niin hän ei Uuden testamentin monien kohtien mukaan voi pelastua. Mutta jos joku pysyy uskollisena edes vähässä loppuun saakka ja palvelee Herraa, niin hän on pelastuva vaikka tulen läpi, jos teot eivät kestä koettelua ja osoittautuvat arvottomiksi. Pelastus tulee lahjana Kristuksen täydellisyyden johdosta, joten vajavainenkin vaellus johtaa Jumalan lasten kirkkauteen, kiitos Jumalalle. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä pelastuaksemme, sillä Kristuksen täydellisyys luetaan hyväksemme ja niin meidät puetaan hänen vanhurskauteensa. Se on Jumalan lahja, ei omia ansioita.

    • Anonyymi

      Tämä piru ei valehtele että kiirastulta on olemassa tai kitumisella kiirastulessa muutaman minuutin pääsee pois Helvetistä.Uuteen maahanko Helvetistä päästettäisiin helvettiin joutuneet? Ikuisuustuomio kyseessä Helvetissä, aito elinkautinen, ikuisuuskautinen.

      https://www.youtube.com/watch?v=U6xh-PU8hO4

    • Anonyymi

      Kiirastuli ei ole helvetti. Katolisen katekismuksen mukaan "ne, jotka kuolevat Jumalan armossa ja ystävinä, mutta eivät ole täydellisesti puhdistuneet, saavat kyllä olla varmoja ikuisesta pelastuksestaan, mutta he joutuvat kuolemansa jälkeen läpikäymään puhdistuksen (= kiirastuli) saavuttaakseen sen pyhyyden, joka on välttämätön taivaan iloon pääsemiseksi".

      Protestanttisessa uskossa ei oteta kantaa siihen mitä tapahtuu kuoleman ja ylösnousemuksen välillä. Ajattelemme, että Kristuksen sovituksen kautta saatu lahjavanhurskaus kantaa loppuun saakka. Uskovan "kiirastuli" on pikemminkin täällä elämässä, jossa meidän tulisi kasvaa Kristuksen tuntemisessa.

    • Anonyymi

      Jonkinlainen madon kestävä olevaisuus se vain on.

    • Anonyymi

      >> Raamatussa en muista sanaa kiirastuli. <<

      Ei olekaan. Raamatussa mainitaan "pelastuminen ikään kuin tulen läpi", josta otaksutaan kiirastuliopin saaneen alkunsa. Tai sitten kiirastulioppi on puhtaasti katolisten omaa keksintöä. Pitäisi kysyä heikäläisiltä, mihin he perustavat oppinsa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6565
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2261
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1857
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      83
      1235
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1032
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      81
      915
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      830
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      757
    Aihe