Israel tappaa sarjatulella palestiinalaisia

Anonyymi-ap

Jälleen israelin joukot kävivät tappamassa kaksi palestiinalaista Länsirannan palestiinalaisalueella. Surmansa saivat 19- ja 24 pojat jotka tapettiin lähellä Jeninin kaupunkia Länsirannan pohjoisosassa.

Tapaus sattui vain päivä sen jälkeen kun Israel teki iskujaan Gazan kaistalle tappaen ainakin 13 ihmistä. Gazan terveysministeriön mukaan kuolonuhrien joukoissa oli miehiä, naisia ja lapsia.

Neljän kuukauden aikana jo 125 palestiinalaista on menettänyt henkensä Israelin tekemissä iskuissa palestiinalaisalueille. Onko tappotahti yksi palestiinalainen/ päivä vai vieläkin kovempi?

Muistamme kuinka Israel on tehnyt "ennaltaehkäiseviä iskujaan" palestiinalaisalueille missä tuhannet palestiinalaiset ovat saaneet surmansa pienessä hetkessä. Yksi tuon kaltainen isku muuttaa tilaston vieläkin karmivammaksi.

48

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei Israel tapa, Israel neutralisoi terroristeja. Eikä Israel valloita tai miehitä laittomasti, Israel rakentaa pelkästään uusia siirtokuntia ja uusia koteja perheille. Tuhansia palestiinalaisuhreja vaatineet ennalta ehkäisevät iskut vain lieventävät väkivallanuhkaa. Kai Israelillakin on oikeus puolustautua? Sitäpaitsi koska Israel ei tunnusta Palestiinaa, ei mitään Palestiinaa, eikä näin ollen myöskään palestiinalaisia ole edes olemassa. Kuinka kummassa Israel olisi voinut edes murhata palestiinalaisia koska heitä ei ole olemassa? Taas tuota samaa vanhaa Israelia demonisoivaa antisemitismiä. Samat natsit täällä lietsovat vihaa, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta kunnioittavaa Israelia kohtaan. Se on palestiinalaisten oma vika jos he haluavat tulla tapetuiksi!

      • Anonyymi

        Vuonna 2017 YK:n Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomissio (ESCWA) julkaisi raportin, jonka mukaan Israel on rasistinen valtio ja perustanut apartheid-järjestelmän, joka vainoaa palestiinalaisia.

        Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti vuonna 2022 Israelin valtiota apartheid-politiikasta. Järjestön mukaan “palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä". Apartheidilla järjestö tarkoitti Yhdistyneiden Kansakuntien apartheid-sopimuksessa määriteltyjä toimia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YK:t ja muut ihmisoikeusjärjestöt ovat täynnä vihavasemmisto hippejä jotka eivät tiedä elämästä mitään! Putinin trolleja!

      • Anonyymi

        "Sitäpaitsi koska Israel ei tunnusta Palestiinaa, ei mitään Palestiinaa, eikä näin ollen myöskään palestiinalaisia ole edes olemassa. Kuinka kummassa Israel olisi voinut edes murhata palestiinalaisia koska heitä ei ole olemassa?"

        Mielenkiintoinen väite. Mihin perustat väitteesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2017 YK:n Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomissio (ESCWA) julkaisi raportin, jonka mukaan Israel on rasistinen valtio ja perustanut apartheid-järjestelmän, joka vainoaa palestiinalaisia.

        Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti vuonna 2022 Israelin valtiota apartheid-politiikasta. Järjestön mukaan “palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä". Apartheidilla järjestö tarkoitti Yhdistyneiden Kansakuntien apartheid-sopimuksessa määriteltyjä toimia

        "Vuonna 2017 YK:n Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomissio (ESCWA) julkaisi raportin, jonka mukaan Israel on rasistinen valtio ja perustanut apartheid-järjestelmän, joka vainoaa palestiinalaisia."

        Tälle ei kuitenkaan löytynyt mitään pätevää perustetta.

        "Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti vuonna 2022 Israelin valtiota apartheid-politiikasta. Järjestön mukaan “palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä". Apartheidilla järjestö tarkoitti Yhdistyneiden Kansakuntien apartheid-sopimuksessa määriteltyjä toimia"

        Jopa suurin osa vannoutuneista Israelia vastustavista toimijoista on hylännyt tämän Amnestyn raportin propagandavälineenään, koska se on osoittautunut lähemmin tarkasteltuna erittäin heikosti laadituksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YK:t ja muut ihmisoikeusjärjestöt ovat täynnä vihavasemmisto hippejä jotka eivät tiedä elämästä mitään! Putinin trolleja!

        Kuinka olet tullut tällaiseen tulokseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vuonna 2017 YK:n Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomissio (ESCWA) julkaisi raportin, jonka mukaan Israel on rasistinen valtio ja perustanut apartheid-järjestelmän, joka vainoaa palestiinalaisia."

        Tälle ei kuitenkaan löytynyt mitään pätevää perustetta.

        "Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti vuonna 2022 Israelin valtiota apartheid-politiikasta. Järjestön mukaan “palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä". Apartheidilla järjestö tarkoitti Yhdistyneiden Kansakuntien apartheid-sopimuksessa määriteltyjä toimia"

        Jopa suurin osa vannoutuneista Israelia vastustavista toimijoista on hylännyt tämän Amnestyn raportin propagandavälineenään, koska se on osoittautunut lähemmin tarkasteltuna erittäin heikosti laadituksi.

        Kukaan ei ole hylänyt Amnestyn raportteja vaikka yritystä kyllä riittää kuten tälläkin palstalla huomaamme. Raportteja yritetään kieltää ja vähätellä mutta raportti on dokumentoitu ja niitä tarkastellaan mielenkiinolla vasemalla ja oikealla. Tottakai ymmärän että tämän kaltaiset raportit harmittavat judaisteja palvovissa kaatokokouslahkoissa.

        "suurin osa vannoutuneista Israelia vastustavista toimijoista" olisi hyljännyt Amnestyn raportin. Heh hee.. Olet ehkä ymmärtänyt väärin nuo "toimijat"? Kyse ei ole taaskaan siitä että joku vastustaisi Israelin valtiota. Tällainen asioiden vääristäminen on tyypillistä juuri Israelia koskevissa jutuissa. Kun arvostellaan Israelin tekemiä julmuuksia ja laittomia miehityksiä, ei vastusteta israelin valtiota, eikä olla sen enempää antisemitisteja, natseja tai vihavasemistolaisiakaan. Ikävää tuollainen valheseen pyrkivä asioiden jatkuva vääristeleminen ja asioiden tahallinen väärin ymmärtäminen jossa totuus pyritään vaientamaan leimaamalla totuuden puhuja natsiksi.

        Mahdoitkohan itse ymmärtää mitä kirjoitit?

        Et tainnut nyt ihan ymmärtää mitä kirjoitit.

        ""suurin osa vannoutuneista Israelia vastustavista toimijoista" olisi hyljännyt Amnestyn raportin. "

        Miksi vääristelet tekstiä? Miksi katkaisit lainauksen tuosta kohdasta ja pistit perään omiasi?

        Kirjoitin: "Jopa suurin osa vannoutuneista Israelia vastustavista toimijoista on hylännyt tämän Amnestyn raportin propagandavälineenään, koska se on osoittautunut lähemmin tarkasteltuna erittäin heikosti laadituksi."

        Tätä et ole missään vaiheessa edes yrittänyt kiistää.

        "Kun arvostellaan Israelin tekemiä julmuuksia ja laittomia miehityksiä, ei vastusteta israelin valtiota, eikä olla sen enempää antisemitisteja, natseja tai vihavasemistolaisiakaan."

        Negatiivinen arvosteluko ei tässä ole vastustamista? Mistä nyt keksit ottaa tähän esiin antisemitismin, natsit ja vihervasemmiston?

        Jos arvostelet negatiivisesti vaikkapa Suomen poliisin toimia yleisellä tasolla, sekö ei mielestäsi ole Suomen poliisin vastustamista?

        Mistä johtuu, että kun pitäisi antaa jotain tarkempaa tietoa yleisellä tasolla väitetyistä Israelin tekemistä julmuuksista, laittomasta miehityksestä jne. ei niitä sitten löydykään?

        "Ikävää tuollainen valheseen pyrkivä asioiden jatkuva vääristeleminen ja asioiden tahallinen väärin ymmärtäminen jossa totuus pyritään vaientamaan leimaamalla totuuden puhuja natsiksi."

        En minä ole natseista puhunut. Sinähän natseista puhuit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2017 YK:n Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomissio (ESCWA) julkaisi raportin, jonka mukaan Israel on rasistinen valtio ja perustanut apartheid-järjestelmän, joka vainoaa palestiinalaisia.

        Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti vuonna 2022 Israelin valtiota apartheid-politiikasta. Järjestön mukaan “palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä". Apartheidilla järjestö tarkoitti Yhdistyneiden Kansakuntien apartheid-sopimuksessa määriteltyjä toimia

        Se ainoa asia mitä Amnestissa tehdään.
        Syyttää ja vainota Israelia puolin ja toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2017 YK:n Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomissio (ESCWA) julkaisi raportin, jonka mukaan Israel on rasistinen valtio ja perustanut apartheid-järjestelmän, joka vainoaa palestiinalaisia.

        Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti vuonna 2022 Israelin valtiota apartheid-politiikasta. Järjestön mukaan “palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä". Apartheidilla järjestö tarkoitti Yhdistyneiden Kansakuntien apartheid-sopimuksessa määriteltyjä toimia

        Olisihan jo ihme jos muslimeita ei pidettäisi taantumuksellisina!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2017 YK:n Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomissio (ESCWA) julkaisi raportin, jonka mukaan Israel on rasistinen valtio ja perustanut apartheid-järjestelmän, joka vainoaa palestiinalaisia.

        Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syytti vuonna 2022 Israelin valtiota apartheid-politiikasta. Järjestön mukaan “palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä". Apartheidilla järjestö tarkoitti Yhdistyneiden Kansakuntien apartheid-sopimuksessa määriteltyjä toimia

        Vaikka Israel onkin hidastanut palestiinalaisten kansanmurhaa Gazassa, kuolee yhä vieläkin palestiinalaisia kymmeniä palestiinalaislapsia päivittäin. Palestiinalaiset lapset kuolevat nälkään, janoon, sodan aiheuttamiin vammoihin yms. Israelin sotatoimien seurauksiin.

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        💋 ­N­­y­­m­f­­o­­­m­­­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17853371R

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Muslimit pyrkivät tappamaan kaikki juutalaiset, he raivoavat huutaen: " kuolema Israelille ja kuolema Amerikalle". Israel on Jumalan valittu kansa ja Israelin maa heille kuuluva, eivätkä muslimit mahda sille yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Hallelayaaahhh, Hallelayaaahhh, Hallelayaaahhh !!! Kuolema vääräuskoisille muslimeille! Siunattu olkoon Israel! Hallelayyaaahhh !!!

      • Anonyymi

        Nyt et tainnut ymmärtää aloituksen uutista. Tappajia eivät olleet muslimit vaan Israelin juutalaiset. On aivan eri asia puhua jotakin tai tehdä jotakin. Tässä tapauksessa Israel on se joka tappaa, vangitsee, pahoinpitelee, kiduttaa, tyrannisoi, tuhoaa ja murhaa eniten.

      • Anonyymi

        En ole kovin innistunut etsimään Israelin olemassaolon oikeutukselle mitään uskonnollisia perusteluja, enkä ole niistä kiinnostunut. Muita perusteluja löytyy yllin kyllin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallelayaaahhh, Hallelayaaahhh, Hallelayaaahhh !!! Kuolema vääräuskoisille muslimeille! Siunattu olkoon Israel! Hallelayyaaahhh !!!

        "Hallelayaaahhh,"

        Joko osaat kertoa, mitä tuolla tarkoitat? Näytät nyt rakastuneen tuohon ilmaisuun ja käytät sitä ahkerasti hyökätessäsi Israelia vastaan.

        Miksi vaadit kuolemaa "vääräuskoisille muslimeille"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt et tainnut ymmärtää aloituksen uutista. Tappajia eivät olleet muslimit vaan Israelin juutalaiset. On aivan eri asia puhua jotakin tai tehdä jotakin. Tässä tapauksessa Israel on se joka tappaa, vangitsee, pahoinpitelee, kiduttaa, tyrannisoi, tuhoaa ja murhaa eniten.

        Väitteesi on todettu virheellisiksi tälläkin sivustolla monet kerrat. Siksihän yrität jatkuvasti avata aiheesta uusia keskusteluja, kun olet jäänyt pahasti alakynteen toisissa keskusteluissa.

        Laita toki edes tällä kerralla jotain lähteitä väitteillesi. Jostain syystä näille väitteille niitä ei oikein tunnu löytyvän tai sitten ne liittyvät johonkin ihan muuhun asiaan kuin mitä tukemaan ne on postattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kovin innistunut etsimään Israelin olemassaolon oikeutukselle mitään uskonnollisia perusteluja, enkä ole niistä kiinnostunut. Muita perusteluja löytyy yllin kyllin.

        Ymmärtkö myös heitä jotka kannattavat kahden valtion mallia, nk. tiekarttaa vai riittääkö ymmäryksesi pelkästään Israelin valtion olemassaololle? Mitä mieltä olet esim. siitä että sataviisikymmentä maata on tunnustanut itsenäisen Palestiinan olemassaolon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtkö myös heitä jotka kannattavat kahden valtion mallia, nk. tiekarttaa vai riittääkö ymmäryksesi pelkästään Israelin valtion olemassaololle? Mitä mieltä olet esim. siitä että sataviisikymmentä maata on tunnustanut itsenäisen Palestiinan olemassaolon?

        "Ymmärtkö myös heitä jotka kannattavat kahden valtion mallia"

        Ymmärrän kyllä heidän perustelunsa sille, miksi Israelin rinnalle pitäisi perustaa Jordanian lisäksi vielä toinen valtio ns. palestiinalaisille. Kannatatko sinä kahden valtion mallia? Tiesitkö, että PLO ja Fatah kannattavat Palestiina-nimisen valtion perutamista, mutta Hamas vastustaa sitä jyrkästi. Tämä on yksi merkittävimmistä syistä sille, miksi Fatah ja Hamas ovat lähes sisällissodassa keskenään. Hamashan teurasti pitkälti Fatahin kannattajat Gazassa Hamasin voitettua siellä vaalit. Vaalejahan Palestiinalaishallinto ei viitsi järjestää ihan jokaisella vuosikymmenellä.

        " ...nk. tiekarttaa..."

        Tuo on käytännössä haudattu jo jokaisen osapuolen toimesta.

        " Mitä mieltä olet esim. siitä että sataviisikymmentä maata on tunnustanut itsenäisen Palestiinan olemassaolon?"

        On mielenkiintoista, että sinäkään et osaa kertoa, missä sellainen Palestiina-niminen valtio sijaitsee, mitkä ovat sen rajat jne. Sinulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä nuo 150 maata ovat tunnustaneet.

        Tässä linkki Fatahin näkemykseen tavoitteena olevan Palestiina-nimisen valtion kartasta ja keinovalikoimasta millä se saataisiin perustettua.

        https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Fatah_Flag.svg

        Tässä linkki Hamasin näkemykseen perustettavan Palestiinan kartasta https://www.researchgate.net/figure/The-leader-of-Hamas-Khaled-Meshal-with-the-Palestinian-flag-and-the-map-of-all_fig1_341684162

        Kuvaavatko nämä kartat sitä käsitystä, joka sinulla on Palestiina-nimisen valtion alueesta? Älä turhaan ujostele kertoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt et tainnut ymmärtää aloituksen uutista. Tappajia eivät olleet muslimit vaan Israelin juutalaiset. On aivan eri asia puhua jotakin tai tehdä jotakin. Tässä tapauksessa Israel on se joka tappaa, vangitsee, pahoinpitelee, kiduttaa, tyrannisoi, tuhoaa ja murhaa eniten.

        Juutalaistet vastaavat heille annettuihin iskuihin ja sotiin.
        Israel ei ole ikinä aloittanut sotaa.

        Etsi ja etsi ja kaivele kaikkea Israelin vihiollisten, myös YK, UNWRA ja Amnesty, julkaisemia tietoja ja raportteja, ja yritä etsiä ainesta levittääksesivihaa.

        Mutta et onnistu.
        Valheelliset syytökset on AINA jouduttu korjaamaan, kun on tuotu todisteet.

      • Anonyymi

        Islam on hyvä opettaja ja kouluttaja vihaamaan.

    • Anonyymi

      Israel puolustaa itseään Ukrainan tapaan ja on oikeutettu pitämään terroristit loitolla

    • Anonyymi

      "Jälleen israelin joukot kävivät tappamassa kaksi palestiinalaista Länsirannan palestiinalaisalueella. Surmansa saivat 19- ja 24 pojat jotka tapettiin lähellä Jeninin kaupunkia Länsirannan pohjoisosassa."

      On hengenvaarallista tulittaa aseistettuja sotilaita, varsinkin sellaisia sotilaita, jotka osaavat puolustautua.

      "Tapaus sattui vain päivä sen jälkeen kun Israel teki iskujaan Gazan kaistalle tappaen ainakin 13 ihmistä. Gazan terveysministeriön mukaan kuolonuhrien joukoissa oli miehiä, naisia ja lapsia."

      On hengenvaarallista itselle ja lähellä oleville ampua raketteja maahan, joka ampuu takaisin. Tällä kertaa gazalaisia on uhrannut lähinnä Palestiinalainen islamilainen jihad (PIJ). Raketteja ammutaan Gazasta Israeliin. Tänään jossain vaiheessa oli ammuttu 270 rakettia. PIJ:n ampumista raketeista 65 oli pudonnut Gazaan. Mitä arvelet, kuinka monta gazalaista kuoli näiden 65 PIJ ampuman raketin seurauksena?

      "Neljän kuukauden aikana jo 125 palestiinalaista on menettänyt henkensä Israelin tekemissä iskuissa palestiinalaisalueille. Onko tappotahti yksi palestiinalainen/ päivä vai vieläkin kovempi?"

      Merkit viittaavat siihen, että tuo tahti ei vielä riitä gazalaisille, koska raketteja sataa edelleen Israeliin. Konfliktia tarvitaan, jotta palestiinalaiten johdolla riittäisi rahaa ylelliseen elämään mm. Dubaissa ja Turkissa.

      "Muistamme kuinka Israel on tehnyt "ennaltaehkäiseviä iskujaan" palestiinalaisalueille missä tuhannet palestiinalaiset ovat saaneet surmansa pienessä hetkessä. Yksi tuon kaltainen isku muuttaa tilaston vieläkin karmivammaksi."

      Tällaisesta et kuitenkaan löydä mitään esimerkkiä. Hyvin pitkälti Israelin iskut ovat kohdistuneet paikkoihin, joista on juuri ammuttu raketteja Israeliin siviilikohteisiin. Koska gazalaisilla on tapana kerätä etenkin lapsia rakettien laukaisupaikoille, tulee siviiliuhreja gazalaisten epäonnistuessa rakettien laukaisussa ja Israelin iskiessä takaisin suojatessaan Israelin siviilejä.

      Kai ymmärrät, että tämä gazalaisten terroristein tapa toimia siviilien keskellä on sotarikos?

    • Anonyymi

      Amerikan pitäisi sanoutua irti Israelin tekemistä murhista.
      Mutta jos USA vain sokeasti tukee niin se on kuin käsky jatkaa murhaamista

      • Anonyymi

        Se vaan on outoa, että jatkuvasti väitetään Israelin murhaavan, mutta väitteitä ei kuitenkaan pystytä tarkentamaan eikä varsinkaan antamaan mitään lähteitä väitteille. Se taitaa johtua siitä, että ne vähät lähteet mitä on annettu, ovat osoittaneet väitteet vääriksi.

        Eikö sekin ole outoa että palestiinalaisten kerrotaan ampuvan jopa sata rakettia päivässä Israelin miehittämille alueille mutta kukaan ei tunnu saavan edes kuhmua päähänsä tai haavaa sormeensa? Minkälaisia raketteja siellä ammutaan? Varmaan erillaisia raketteja kuin Israel joka ampuu rakettejaan uusimmista suihkuhävittäjistään puolustuskyvyttömien siviilien sekaan? Ainakin uhriluvut ovat kokonaan toista, ellei peräti ensimmäistä luokkaa. Tuhansia palestiinalaisia on menehtynyt Israelin tekemissä raketti-iskuissa.

        Älä turhaan puhu, että "palestiinalaiset" ampuvat raketteja, kun selvyyden vuoksi olisi parempi kertoa, että gazalaiset ampuvat tai Gazasta ammutaan raketteja. Muilta merkittäviltä palestiinalaisalueilta, eli Jordaniasta, Juudeasta ja Samariasta ei ammuta raketteja Israelia vastaan.

        Gazalaiset ampuvat useinkin useita satoja raketteja päivässä.

        Et tainnut tietää, että Israel on panostanut erittäin paljon siviilien turvaamiseen etenkin Gazan lähistöllä. Tämä on merkittävä syy sille, että uhriluvut pysyvät melko maltillisina. En kuitenkaan pidä tätä hyväksyttävänä perusteluna sille, että heidän pitäisi antaa vapaasti ammuskella raketteja Israelin siviilejä kohden. Etenkin päiväkodit ovat gazalaisten rakettien kohteina.

        N. 25 % Gazassa ammutuista raketeista ei lennä rajan yli, vaan kylvää tuhoa ja kuolemaa Gazassa. Toki näistä syytetään Israelia.

        Gazalaiset ovat puolustuskyvyttömiä lähinnä Hamasia ja muita alueen terroristijärjestöjä vastaan, koska ne ampuvat raketteja Gazan siviilikohteista, jolloin Israel joutuu iskemään niihin rakettien ampumisen lopettamiseksi. Mikäli Gazasta ei ammuttaisi raketteja Israeliin, ei Israel iskisi takaisin. Silloin kun gazalaiset elivät ihmisiksi, Israel työllisti gazalaisia Gazassa ja Gazan ulkopuolella.

    • Anonyymi

      Gasasta ammutaan raketteja jatkuvalla syötöllä! Jopa yli 100 rakettia per päivä. Tästä ei Suomen media kerro. Miksi? Ovatko gasalaiset sivistyneitä ihmisiä? Niillä on järjetön viha juutalsisia kohtaan. Niiden elintaso on parempi kuin ympäröivissä muslimivaltioissa. Silti ne osoittavat pelkkää kiittämättömyyttä ja murhaavat viattomia ihmisiä. Aivan samoin käytyäytyvät Suomessa asuvat muslimit.

      • Anonyymi

        Gazassa elintaso vaihtelee erittäin paljon. Johtajat ovat saaneet uitettua länsimaista tulevat avustusrahat Hamasille ja siitä suuri osa on hävinnyt johtajien omille tileille. Tietenkin ovat sitä rahaa jonkin verran valuttaneet alaspäin, jotta ovat saaneet tukijoita, jotta pysyvät vallassa. Heille tämä konfliktin ylläpito sopii oikein hyvin, koska pääsevät silloin rahastamaan länsimaita oman henkilökohtaisen edun ajamiseksi. On Gazassa sitäkin porukkaa, jolla menee tosi huonosti, esim. Hamasin poliittisilla vastustajilla.

    • Anonyymi

      Israel aina minimoi arabi siviiliuhrit, mutta arabit maksimoivat juutalaiset siviiliuhrit. Muslimit haluavat tuhota Israelin, pyyhkiä sen pois kartalta. K6se ei ole politiikasta vaan islamin raivosta muita uskontoja ja erityisesti juutalaisia kohtaan, koska Raamatun mukaan pelastus on juutalaisista.

      • Anonyymi

        "Israel aina minimoi arabi siviiliuhrit, mutta arabit maksimoivat juutalaiset siviiliuhrit. Muslimit haluavat tuhota Israelin, pyyhkiä sen pois kartalta."

        Sinulta tuntuvat menevän nyt puurot ja vellit sekaisin. Israel ei ole minimoinut uhrejaan kun se on tehnyt tappoiskujansa palestiinalaisalueille. Jos uhrilukuja verrataan vaikka kuluneen kymmenen vuoden ajanjaksolla, puhuvat numerot omaa karua kieltänsä. Mitä tulee Israelin tuhoamiseen ja pyyhkimiseen pois kartalta niin siihenkin riittää vain pieni vilkaisu karttaan. Kuten huomaat, se on Israel joka pyyhkii nk. Palestiinaa kartalta, eikä päinvastoin, että Palestiina pyyhkisi Israelia kartalta. Israel miehittää koko ajan lisää ja laittomasti palestiinalaisalueita.

        Kyse on tyranniasta ja Apartheidistä jota Israel harjoittaa puolustuskyvyttömiä palestiinalaisia kohtaan!

        "Sinulta tuntuvat menevän nyt puurot ja vellit sekaisin. Israel ei ole minimoinut uhrejaan kun se on tehnyt tappoiskujansa palestiinalaisalueille."

        Israel on pyrkinyt pitämään ja pitänyt uhriluvun erittäin alhaisena, vaikka gazalaiset ovat monissa tapauksissa pyrkineet maksimoimaan siviiliuhrien määrän rajan molemmilla puolilla.

        "Jos uhrilukuja verrataan vaikka kuluneen kymmenen vuoden ajanjaksolla, puhuvat numerot omaa karua kieltänsä."

        Älä vertaa uhrilukua vaan pyrkimystä.

        Gazalaiset pyrkivät tappamaan lähinnä Israelin siviilejä. Eriyisesti lastentarhat ovat raketti-iskujen kohteina.

        Israel pyrkii iskemään nimenomaan Israeliin ampuvia, terroristijärjestöjen johtajia ja asevarastoja vastaan. Ottaen huomioon Gazan infrastruktuurin ja sen, kuinka terroristiaines sitä käyttää hyväksi, tulee siviiliuhreja väkisinkin. Siviiliuhreja tulee siitäkin, kun gazalaisten ampumista raketeista suuri osa ei lennä Israelin puolelle vaan tappaa gazalaisia.

        Ns. palestiinalaiset nimenomaan pyrkivät pyyhkimään Israelin pois kartalta. Oletko tutustunut esim. Fatahin logoon https://en.wikipedia.org/wiki/Fatah#/media/File:Fatah_logo.png tai tai PLO:n symboliin https://www.thinglink.com/scene/467363771468218369 ? Ei tarvita kovin paljon mielikuvitusta että ymmärtää, minkä alueen ns. palestiinalaiset yrittävät valloittaa ja minkä päälle ovat mielstään perustaneet valtion, jonka perustamista tosin vielä vasta suunnittelevat.

        Tähän olisi mielenkiintoista saada vastaus.

    • Anonyymi

      Arabit ( palestiinalaiset) vähät välittävät juutalaisten hengestä vaan päinvastoin. Gasasta ammutaan raketteja satoja, niin, että juutalaiset joutuvat pakenemaan muualle tai majoittumaan pommusuojiin. Tarkoitus on aiheuttaa mahdollisimman paljon siviiliuhreja. Totuus ei ole muslimien juttu samoin kuin oikeudentaju ja ihmisyys. He vääristelevät totuutta ja lietsovat absurdia väkivaltaa. Yksi vankilassa ollut terroristi äijä kuoli itsevalitun paaston seurauksena, koska ei suostunut lääkittäväksi. Toisin sanoen hän teki itsemurhan. Tästä itsemurhasta muslimit syyttävät Israelia ja raivoavat kostoa. Mikä on heidän käsityskyky ja oikeudentaju? Itsemurha ja murha ei ole marttyyriutta vaan murha. Terroristi oli todennäköisesti vielä murhan takia vankilassa. Islamin petos, valhe ja raakuus on pohjatonta.

      • Anonyymi

        Joutuvatko juutalaiset pakenemaan väkivaltaisesti valloittamiltaan ja laittomasti miehitetyiltä alueilta kun vastaan panevat palestiinalaiset ampuvat itse kyhäämiään raketteja jotka eivät jaksa lentää edes kohteisiinsa saakka? Heh.

        Yksi kieltää uhrilukujen vertaamista koska uhrilukujen vertaaminen antaisi muka väärän kuvan tilanteesta? Kehoitetaan vertaamaan pyrkimyksiä.

        Hyvä on, verrataan myös pyrkimyksiä. Israel on valloittanut koko ajan enemmän laittomia maa-alueita itselleen. Israel on käyttänyt joka ikistä kivenheittäjäpoikaa tekosyynä ennaltaehkäiseville iskuilleen ja tietenkin pyrkimyksilleen valloittaa laittomasti lisää maata itselleen.

        Koska Israel on se joka miehittää, on Israel hyökkäävä, ei siis puolustava osapuoli.

        Huh mikä keskusteluketju! Aika paljon näitä Israelin kunniaa puolustavia uskovia täällä?

        "Joutuvatko juutalaiset pakenemaan väkivaltaisesti valloittamiltaan ja laittomasti miehitetyiltä alueilta kun vastaan panevat palestiinalaiset ampuvat itse kyhäämiään raketteja jotka eivät jaksa lentää edes kohteisiinsa saakka? Heh."

        Mielenkiintoinen väite. Osaatko kertoa tarkemmin, mitä alueita tarkkaan ottaen tarkoitat?

        "Yksi kieltää uhrilukujen vertaamista koska uhrilukujen vertaaminen antaisi muka väärän kuvan tilanteesta? Kehoitetaan vertaamaan pyrkimyksiä."

        Ei kukaan ole kieltänyt uhrilukujen vertaamista. Se on totta, että niiden vertaaminen antaa väärän kuvan tilanteesta.

        "Hyvä on, verrataan myös pyrkimyksiä. Israel on valloittanut koko ajan enemmän laittomia maa-alueita itselleen."

        Nimenomaan ei ole valloittanut koko ajan enemmän maa-alueita, "laittomia" eikä "laillisia". Perustele kuitenkin väitteesi.

        "Israel on käyttänyt joka ikistä kivenheittäjäpoikaa tekosyynä ennaltaehkäiseville iskuilleen ja tietenkin pyrkimyksilleen valloittaa laittomasti lisää maata itselleen."

        Nimenomaan ei ole.

        "Koska Israel on se joka miehittää, on Israel hyökkäävä, ei siis puolustava osapuoli."

        Mikä on näkemyksesi, mitkä ovat Israelin miehittämiä alueita? Yritä käyttää alueille jotain yleisesti tunnettuja erisnimiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh mikä keskusteluketju! Aika paljon näitä Israelin kunniaa puolustavia uskovia täällä?

        Taitaa ainoa uskovaksi ilmoittautunut olla nimenomaan sellainen, joka nimenomaan vastustaa Israelia. Oletko sinä sellainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutuvatko juutalaiset pakenemaan väkivaltaisesti valloittamiltaan ja laittomasti miehitetyiltä alueilta kun vastaan panevat palestiinalaiset ampuvat itse kyhäämiään raketteja jotka eivät jaksa lentää edes kohteisiinsa saakka? Heh.

        Yksi kieltää uhrilukujen vertaamista koska uhrilukujen vertaaminen antaisi muka väärän kuvan tilanteesta? Kehoitetaan vertaamaan pyrkimyksiä.

        Hyvä on, verrataan myös pyrkimyksiä. Israel on valloittanut koko ajan enemmän laittomia maa-alueita itselleen. Israel on käyttänyt joka ikistä kivenheittäjäpoikaa tekosyynä ennaltaehkäiseville iskuilleen ja tietenkin pyrkimyksilleen valloittaa laittomasti lisää maata itselleen.

        Koska Israel on se joka miehittää, on Israel hyökkäävä, ei siis puolustava osapuoli.

        Antaisitko siis naapurisi tulittaa lastesi leikkipaikkoja itse kyhäämillään raketeilla, heh?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaisitko siis naapurisi tulittaa lastesi leikkipaikkoja itse kyhäämillään raketeilla, heh?

        Vasemmisto opettaa, että heikompaa pitää aina puolustaa. Käytännössä vasemmisto on sitä mieltä, että heikompi osapuoli on aina oikeassa. Tuolla logiikalla naapuri saa tulittaa, mikäli hän on naapuruksien aikuisista se heikompi osapuoli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh mikä keskusteluketju! Aika paljon näitä Israelin kunniaa puolustavia uskovia täällä?

        Ruotsikin joutuu jo puolustautumaan yhteiskuntansa puolesta muslimeita vastaan siis onko Ruotsin toiminta rikollista?

    • Anonyymi

      Kansanmurhaa on monasti selvitetty/-sanalla holokausti,/-aina jostain kansan massast,-on monesti tullut ongelmia-/ natsisaksan-aikaan tulivat-ongelmaporukaksi juutalaiset/-jotka olivat ns..-ylijäämäihmisiä jota ketään ei huolinut ei usa-kanada,-eikä oikein kukaan.-Oikein ottanut näitä-ihmisiä vastaan ,-Nytten sama-holokausti=On Siellä:/ israelin -maaperällä;-Nytten Vaan Natsiasemassa ovat juutalaiset/-ja ylijäämäihmisiä palestialaiset:/-Hyvät ihmiset;ottakaa nämä palekaustin uhrit vastaan."=johonkin maahan.-Etes.!!-lopettakaa pale-holokausti-Natsimurhat./=Nyt teillä on mahdollista..-lopettaa..-ottakaa kotiinne-,/-elättäkää.!!-näette itse nälkää,,tai elättäkää tai tapakaa.!/-vastuun ottajat ovat voittajien käsislaa..-juutalaisten pitäisi ottaa oppia,,-selviytymisessä-ameriikan intiaaneilta/-"kolumbus-oli löytäntyt-intiaanit-ameriikassa/-kun luuli olevansa-intiassa.!!- historia toistaa itseään,-natsi saksan-demokratia on nytten gacassa.!!

    • Anonyymi

      1200 siviiliä murhattiin ja tapettiin kiduttamalla 7.10.
      200 sotilasta sai surmansa samana päivänä.

      Psykologit ovat tutkineet videoita, joissa nähdään terroristien ruumiinliikkeet kuulusteluissa ja odottivat että ehkä israelilaisiin kohdistuneet julmuuden tekijät olivat sadisteja tai psykopaatteja.

      Mutta ei. Terroristit käyttäytyvät kuin normaalit ihmiset, sadistiset teot ovat olleet vihan vallassa tehtyjä.

    • Anonyymi

      Hamas valehtelee ihan sarjatulella. Missä Islam- siellä valhe.

    • Anonyymi

      Muslimit aina valehtelevat ja kieroilevat.
      Kaikissa asioissa.

      Palestiinien propaganda fake valheet on tunnisttettu.
      Kayttävät oikeita kuvia, nimiä joilla ei ole tekemistä uutisten kanssa.
      Tai uutisia, joissa käytetään olemattomien ihmisten nimiä.

      AINA valehdellaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2001
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1908
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1495
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe