Teemu Keskitalo, avoin kirje Sinulle

Anonyymi-ap

Hei! Olen kuunnellut monta podcastiasi. Yrittääkseni ymmärtää. Historian tuntemuksesi on kiinnostavaa. Tulkintasi on kuin vanhan juopon, elämään kyllästyneen, nihilistin, ahdistuneen ja masentuneen ihmisen. Missään ei näy valoa. Kaikki on paskaa. Olet löytänyt 'laumasi' perussuomalaisista. Tutki vähän heidänkin rahoituspohjaansa. Kaikki ei ole 'aitosuomalaista'- Yhdessä podcastissa pyysit tuomaan yhden äärioikeistolainen. Kaikki perussuomalaiset ovat konservatiivisempia arvoiltaan kuin kokoomus, sen takia istuvat eduskunnassa kokoomuksesta oikealla! Etkö tiennyt?
Tuon se nyt.
Jussi Halla-aho, nihilisti, rasisti ja natsien kannattaja. Tämän tuon sulle. Tutki häntä ja arvojaan. Mieti mitä se on suhteessa suomalaiseen työtätekevään porukkaan, koulutettuihin, osaaviin ja arvonsatunteviin tavallisiin ihmisiin.
Niitten jälkeläisiin, 'jotka maasta hyisen hallan loi pellot viljavat, ken nosti tehdasvallan ja linnat korkear'. Olen tuntenut noita ihmisiä. Ne oli hyviä tyyppejä, aina meni töihin, aina jousti, jos oli tarve. Keräsivät marjoja ja sieniä. Kalastivat. Aina oli ruokaa.

Teemu, lopeta juominen ja palaa arkeen. Sua tarvitaan täällä. Suomessa. Ihmisten valtakunnassa.

55

1008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomalaisissa on ominaisuuksia. Me ollaan sitkeitä. Me ollaan omiamme.Ei me hävitä maailamankartalta vaikka puhuttais englantia. Olin Englannissa töissä, tutustuin varmaan maailman viimeiseen luokkayhteiskuntaan, ainakin Euroopan.

      • Anonyymi

        Amerikassa asuu Suomen kielisiä paljon heillä tullut vähän Amerikan aksenttia puheeseen ja etelä Amerikassa samoin kuin Espanjassa että puhetta on sekoittunut ja Portugalissa silti virossakin osataan suomea jopa koulussa.Tiedetään turkin alueen suomalaiset puhuu suomea hyvin sekä Thaimaassa puhutaan.Ei Suomen kieli täältä lähde päin vastoin.Nythän somalit puhuu suomen kieltä jo osa täysin.


      • Anonyymi

        Olin minäkin Britanniassa (Englannissa ja Walesissa) tutkintoja suorittamassa (omilla työsäästöilläni). Britannia on toki monin osin luokkayhteiskunta, mutta ei viimeinen sellainen. Ei edes läheskään pahin sellainen.

        Oli erojakin, esimerkiksi opiskelussa yliopistotasolla Suomeen verrattuna. Britit ja muut jotka opiskelivat siellä, olivat määrättömästi ahkerampia ja periksiantamattomampia verrattuina keskimääräisiin vastaaviin Suomessa.

        On joitain selittäviä tekijöitä. Vaikka se, että opiskelu yliopistotasolla erottuu vielä siellä massasta. Myös opiskelun kustannukset (kuten kalliit lukuvuosimaksut) ja stipendiehtojen tiukkuus (ei OPM-leväperäisyyttä) ovat osaselityksiä.

        Mieluummin (ja halvemminkin) ja työnantajille enemmän hyötyä tuottavasti olisin opiskellut esimerkiksi Saksassa, Sveitsissä tai Alankomaissa. Pakkoruotsin aiheuttama saksan tai muun hyödyllisen kielen osaamattomuus kuitenkin esti sen.
        Toki brittitutkintoja arvostetaan suuresti Suomessa ja ne edistivätkin tehokkaasti urakehitystäni.


    • Anonyymi

      Kuka ihmeen Teemu Keskitalo???

    • Anonyymi

      Sorry, uus nimi, Keskisarja

      • Anonyymi

        Venäläinen yrittää peitellä pahoja tekojaan aina syytellä muita niistä.


      • Anonyymi

        -Minulle tuli toisessa ketjussa samantapainen moka, mainitsin T. Vähäsarjan! :P


      • Anonyymi

        Konservatiivinen ihminen ei ole äärioikeistolainen, vaan hän on henkilö, joka kunnioittaa perinteisiä arvoja. Minä olen konservatiivi, koska kunnioitan niitä arvoja joita esim. minun isäni ja äitini kunnioitti ja heidän vanhempansa ja heidänkin vanhempansa jne. Siinä ei ole äärioikeistolla mitään tekemistä, vanhempani ja heidän sukunsa oli lähinnä maalaisliittolaisia ja samoin heidän vanhempansa. Tämä nykyinen touhu on ääriajattelua ja perinteiselle, tuhansia vuosia vanhalle elämälle todella vierasta humpuukia lukemattomine sukupuolineen ja avioliittoineen saman sukupuolen kanssa. Se on äärimmäistä jos mikä. Jota sadan vuoden päästä ihmetellään ja nauretaan kippuralla tämän sukupolven hoopoja touhuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Konservatiivinen ihminen ei ole äärioikeistolainen, vaan hän on henkilö, joka kunnioittaa perinteisiä arvoja. Minä olen konservatiivi, koska kunnioitan niitä arvoja joita esim. minun isäni ja äitini kunnioitti ja heidän vanhempansa ja heidänkin vanhempansa jne. Siinä ei ole äärioikeistolla mitään tekemistä, vanhempani ja heidän sukunsa oli lähinnä maalaisliittolaisia ja samoin heidän vanhempansa. Tämä nykyinen touhu on ääriajattelua ja perinteiselle, tuhansia vuosia vanhalle elämälle todella vierasta humpuukia lukemattomine sukupuolineen ja avioliittoineen saman sukupuolen kanssa. Se on äärimmäistä jos mikä. Jota sadan vuoden päästä ihmetellään ja nauretaan kippuralla tämän sukupolven hoopoja touhuja.

        Ihan sama miten selität konservatiivisuuden. Minäkin kunnioitan vanhempiani. Äiti oli koulun siivooja, isä tehtaan luottamusmies.
        En ole konservatiivi. Kannatan liberaaleja arvoja, en tuomitse toisia, saavat olla mitä ovat. Vasemmistolainen, joo. Kannatatan tasavertaisuutta, kaikille yhtäläiset mahdolisuudet onnistua. Vaikka sitten tulonsiirroilla. Kaikki kouluuun, kaikki saa ruokaa, kaikki saa lapsilisää, kaikki saa terveydenhuoltoa.
        Ihan mun juttu.

        Silti , olen hetero, työssäkäyvä,perheellinen ja hyvin toimeentuleva, esimiesasemassa oleva.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Minulle tuli toisessa ketjussa samantapainen moka, mainitsin T. Vähäsarjan! :P

        Hips! Sitä sattuu! Kuka noita muistaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sama miten selität konservatiivisuuden. Minäkin kunnioitan vanhempiani. Äiti oli koulun siivooja, isä tehtaan luottamusmies.
        En ole konservatiivi. Kannatan liberaaleja arvoja, en tuomitse toisia, saavat olla mitä ovat. Vasemmistolainen, joo. Kannatatan tasavertaisuutta, kaikille yhtäläiset mahdolisuudet onnistua. Vaikka sitten tulonsiirroilla. Kaikki kouluuun, kaikki saa ruokaa, kaikki saa lapsilisää, kaikki saa terveydenhuoltoa.
        Ihan mun juttu.

        Silti , olen hetero, työssäkäyvä,perheellinen ja hyvin toimeentuleva, esimiesasemassa oleva.

        Kuulostat hyvältä ja fiksulta ihmiseltä. Kiva huomata että sinunlaisia on vielä.

        Suomalaisuuteen voi kuulua kateus, ilkeys ja kohtuuttomuus! Minulle kaikki ja muille kurjuutta ja millään muulla ei ole väliä, vitut Suomesta ja kokonaisuudesta kun minä haluan kaiken menkööt kansa ja maa konkkaan!! Silloin otetaan henki pois köyhiltä vaikka kun minun rahat ja valta pysyy! Henki otetaan toki pois ns näkymättömästi eli ajamalla valitut henkilöt gangstalking kohteiksi ja kohdistamalla erinäisiä väkivalta toimia toivoen heidän tappavan itsensä tai sitten teemme lavastus toimia myös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Konservatiivinen ihminen ei ole äärioikeistolainen, vaan hän on henkilö, joka kunnioittaa perinteisiä arvoja. Minä olen konservatiivi, koska kunnioitan niitä arvoja joita esim. minun isäni ja äitini kunnioitti ja heidän vanhempansa ja heidänkin vanhempansa jne. Siinä ei ole äärioikeistolla mitään tekemistä, vanhempani ja heidän sukunsa oli lähinnä maalaisliittolaisia ja samoin heidän vanhempansa. Tämä nykyinen touhu on ääriajattelua ja perinteiselle, tuhansia vuosia vanhalle elämälle todella vierasta humpuukia lukemattomine sukupuolineen ja avioliittoineen saman sukupuolen kanssa. Se on äärimmäistä jos mikä. Jota sadan vuoden päästä ihmetellään ja nauretaan kippuralla tämän sukupolven hoopoja touhuja.

        Minäkin kunnioitan perinteitä ja olen kiitollinen edellisille sukupolville omasta kasvatuksestani. Olen vasemmistolainen. Työläisten lapsi. vuokrahuoneistossa yläkerrassa asunut. Pihalla ei saanut leikkiä. Nurmikolle ei saanut astua. Mitä siitä.
        Kunnioitan ihmisten omaa tahtoa. Jos rakastuvat samansukupuoliseen, ei ole minulta pois. Rakkautta ei maailmassa ole liikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Minulle tuli toisessa ketjussa samantapainen moka, mainitsin T. Vähäsarjan! :P

        Keskisarja? Eihän se ole suomalainen nimi? Vai onko? Onko jossain koo suku Keskisarjoja?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostat hyvältä ja fiksulta ihmiseltä. Kiva huomata että sinunlaisia on vielä.

        Suomalaisuuteen voi kuulua kateus, ilkeys ja kohtuuttomuus! Minulle kaikki ja muille kurjuutta ja millään muulla ei ole väliä, vitut Suomesta ja kokonaisuudesta kun minä haluan kaiken menkööt kansa ja maa konkkaan!! Silloin otetaan henki pois köyhiltä vaikka kun minun rahat ja valta pysyy! Henki otetaan toki pois ns näkymättömästi eli ajamalla valitut henkilöt gangstalking kohteiksi ja kohdistamalla erinäisiä väkivalta toimia toivoen heidän tappavan itsensä tai sitten teemme lavastus toimia myös.

        Joo, yhteisöllissyys puuttuu. Se että me ollaan samaa porukkaa. Hae samanmielisiä. Keskustelupiireistä, netistä tai naapureista. Usko pois, nekin ihan tavallisia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskisarja? Eihän se ole suomalainen nimi? Vai onko? Onko jossain koo suku Keskisarjoja?

        yläsarjojen ja alasarjojen välissä


    • Anonyymi

      Keskisarja, kuulosta joltain tilastotermiltä :D

      Vain juoppo voi tulkita juoppojen tunteita.

      • Anonyymi

        Se on siinä kevyen ja raskaan sarjan välissä....? :)


    • Anonyymi

      Joo, Keskisarja se on, joka valittiin eduskuntaan. Räävittömällä kielen käytöllään, juoppohuuruisen yksinäisyydellään valitsi perussuomalaiset, joita ylistää.

      Hyvä tyyppi, mutta pahoilla raiteilla.

      • Anonyymi

        Minä kyllä mieleni pahoitin siitä Valtaojan saamasta palautteesta. Kun katsoi ohjelman ja Valtaojan käytöksessä eikä sanomisissa ollut mitään epäkunnioittavaa. Niinkuin ei koskaan. Kun on tosi viisas tyyppi.


    • Anonyymi

      Just niin. Juoppo tuntee juopon tunteet. Ymmärrän meidän Sannaa. Minäkin kännäsin ja halihali-puspus biletin, ja sitten ukko loukkaantui ja häipyi.
      Nyt sitten yksinäni laulelen, kun ilta tullut on, päivän työt on päättyneet, en pääse lepohon krapulassa!

      • Anonyymi

        On siinä ero ottaako rähinä- tai mökötysviinaa vai iloviinaa.


    • Anonyymi

      Sinussa ja Keskisarjassa on potentiaalia. Mahdollisuuksia parantaa maailmaa. Ei toivosta voi luopua! Me kaikki tarvitaan sitä!

      • Anonyymi

        Kiitos omasta puolestani. Aina on toivoa! Eteenpäin , sanoi Kaikkonen.


    • Anonyymi

      Teemu Keskitalolla on samankaltaista ehdottomuutta kuin Pentti Linkolassa aikoinaan asiassaan.

      • Anonyymi

        Yksinäinen ihminen, joka on löytänyt sielunveljiä. Räyhäporukasta. Hmm.


    • Anonyymi

      Tietäähän se paljon ja persuissa se on tähti. Löysi laumansa mihin kuulua. Yksinäinen parka. Voi todella päteä.

    • Anonyymi

      Onhan se kuitenkin poliittinen itsemurha. Ei kukaan ota vakavasti, ennenkuin Ps-kaaderi kaappaa koko vallan ja meistä tulee totalitaarinen valtio, jossa sanot'jees' tai kuolet.

    • Anonyymi

      En sanois noinkaan, ehtii vielä kääriä isot rahat kiertämällä maaseudulla persulandiassa puhumassa soopaansa historian faktojen lomassa. Agressio tulee varmaan vain viinasta. Mikähän on aito suhde Putiniin, ihaileeko?

    • Anonyymi

      >>Kaikki perussuomalaiset ovat konservatiivisempia arvoiltaan kuin kokoomus, sen takia istuvat eduskunnassa kokoomuksesta oikealla! Etkö tiennyt?>>

      Nimenomaan RKP on istunut liki 70 vuoden ajan eduskuntasalissa äärimmäienä oikealla. SMP:n ja sen perillisen Perussuomalaisten paikka salissa oli vuosikymmeniä SDP:n ja keskustan välissä.

      Viime vaalikaudella RKP ilmoitti haluavansa salin keskelle. Samalla perussuomalaiset pakotettiin salin oikeaan laitaan, vaikka Perussuomalaisten kannattajakunnassa on eniten duunaritaustaisia ihmisiä. Perussuomalaisissa on enemmän tehtaan ja rakennusten väkeä, ruumiillisen työn tekijöitä, kuin vaikka SDP:ssä tai vasemmistoliitossa.

      Tänä vuonna Riikka Purra olisi voinut vaatia salin istumajärjestyksen muuttamista. Mutta katsoi, että nyt ei ole sopiva aika, kun käydään RKP:n ja kokoomuksen kanssa hallitusneuvotteluita. Istumapaikka kuin istumapaikka, ei se ihmistä huonommaksi muuta.

    • Anonyymi

      Se raahautuu eduskuntaan ja sen pitää päättää maan asioista. Silmät ei pysy auki. Sillä on kohta darra päällä. Saako täältä viinaa? En tiedä. Ei vois vähempää kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Ihailu on todellista vain silloin,kun ei tiedä edes ihailunsa kohteen nimeä.
        Vai onko?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihailu on todellista vain silloin,kun ei tiedä edes ihailunsa kohteen nimeä.
        Vai onko?

        no noita sattuu, sinnepäin kuitenkin!


    • Anonyymi

      Alkoholi ei sovellu kaikille.

      • Anonyymi

        Mutta monelle maistuu. Ja joihinkin tulee räyhähenki. Pitäisköhän opettaa ihmisiä puhumaan selvin päin?


    • Anonyymi

      TEEMU tietää kaiken russasta ja russista ja näiten tappoinoista tappokultuurista.

      itärajan takana on tappokulturismi voimissaaan

    • Anonyymi

      Usko on Suomen historian paras mielenterveyspalvelu
      Teemu Keskisarjan vanhemmat olivat kommunisteja eivätkä kastattaneet ketään seitsemästä lapsestaan. Toiset isovanhemmista olivat lestadiolaisia. Myöhemmin äiti ja jotkut sisaruksista ovat liittyneet kirkkoon.

      Keskisarjan mielestä kirkosta eroaminen ei osoita minkäänlaista rohkeutta, liittyminen sen sijaan osoittaa.

      – Suomen kansa tarvitsee sata vuotta ateismia ja islamia, ennen kuin Jumalan sana alkaa taas kiinnostaa, hän tokaisee.

      TEMUSTA SUOMI SAA POTKUA

      • Anonyymi

        Teemu on fiksu tyyppi. Miten se noiden persujen kelkkaan lähti? Maa on täynnä vassuja, keskustalaisia ja kokkareita, jotka on isänmaallisia. Joille Suomi on kotimaa ja tärkeä.

        Miksi ryhtyä räyhäjengiin?


    • Anonyymi

      Avoimessakin kirjeessä on lopussa lähettäjän nimi.
      Eli turhaan rustailet juttujasi.

      • Anonyymi

        Näin se on täällä. Ei tarvi mun eikä sun.


    • Anonyymi

      Mielestäsi siis perussuomalaiset kuulu ihmisten valtakuntaan.
      Teemukin kelpaisi jos hän olisi vihervasuri, Ruotsiin assimiloitunut tai edellisen kauden vararikkopolitiikan kannattaja. Mutta kun hän on persu - käsittämätöntä siis mielestäsi.

      Siksi pitää tuomita Teemu juopoksi tai vastaavaksi - vaikka parempia esimerkkejä sellaisesta sakista löytyisi tiheästi kärkipoliitikkojen, -yritysjohtajien ja erilaisten pyrkyrien joukosta.

      Ja syvällistä sivistystä ja tarkkaa arviointikykyä - ja siviiliROHKEUTTA edustavan Halla-ahon tuomitset fasistiksi ihan Juri Petskovin ja oman kiihkovasemmistomme vähemmän sivistyneet edustajat.

      Herää siis itse todellisuuteen. Nykyinen "todellisuutesi" ei ole todellisuutta!

      • Anonyymi

        No, kyllä mielestäni ja rehellisesti sanottuna perussuomalaiset ovat se kansanosa, joka helpoimmin talttuisi Putinin tahtoon, Kun meidän Suomi on paska maa. Kun mitään ei olla osattu tehdä oikein. Kun kaikki on vinossa.


      • Anonyymi

        Kyllä perussuomalaisetkin on suomalaisia, monesti vähäosaisia ja syrjittyjiä. Huonosti koulutettuja, työttömiä.
        Sitten puolueen eliitti syö kasvisruokaa, asuu ökytaloissa, säästää luontoa ja esittää fiksua.


    • Anonyymi

      Mitä huumeita käytät, vai onko psykoosisi tullut jostain muusta syystä?

    • Anonyymi

      Mulla on perusteet epäillä Halla-ahoa natsiksi.
      Sen toin julki. Jussin aiemmat kirjoittelut ja kommentit. Ja viimeinen vappupuhe.

      Jos ihmisillä on vain instrumentaalinen arvo, se tarkoittaa hyötykäyttöä, muilla ei ole. Ja se on tosi surullista. Lapset, sairaat, vanhukset....

      Ja Teemua en epäile, siinähän on oikeaa rehellisyyttä! Se vaan ei ole oikeassa porukassa.
      Juoppouttakin esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa. E i ole outoa.

    • Anonyymi

      Mulle kyllä maistuu, punaviini juustojem kera....

    • Anonyymi

      historia opettaa ettei siitä ole opittu mitään mutta se pitää perversiot elävänä.
      Ihmiset on samanlaisia paskiaisia kuin ennen, mutta tekniikka vain parantunut, mutta näkökenttä pienentynyt kännykän näytön kokoiseksi.

      Nuoriso on ahdistuksessa, saatanallinen kilpailu ja aivopesu sateenkaari ruittaa.
      - Organisaatiot mädättää, korkeimmalta mielipidevaikuttaja tasolta asti.

      Ajankohtafoorumi - Lasten seksualisointi etenee Juha Ahvio, toim. Leena Metsämäki
      Lapsi-drag-ilmiö ”drag kids” on yksi ilmiö, joka näkyy maailmalla pride-tapahtumissa. Nyt meni paskat tuulettimeen.

    • Anonyymi

      Teemu, kuin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Timo, yksinkertainen ja vilpitön eläin.

    • Anonyymi

      Täytyy kyllä myöntää että Teemu on historioitsijaksi poikkeuksellisen epäakateeminen. Hänellä on tapana tehdä tunnepohjalta omia johtopäätöksiään ilman suurempaa analyyttisyyttä.

    • Anonyymi

      Ja mieletön tarve kuulua 'joukkoon'. Ei ihmiselle ole hyvä olla yksikseen. Mutta olis voinu joukkonsa valita fiksumminkin. Toisaalta, tuossa porukassa pääsee kyllä loistamaan.

    • Anonyymi

      Onhan se populismillaan kaikenlaisia yhteen keräävä, Putinin tukea saanut, liittouma. On siellä se äärioikeistolainen ydin, tosinatsit, jotka kellarikomeroissaan eivät uskoneet holokaustia ja lukivat natsikirjoja. Suomen Sisu, Jussi Halla-ahon oma porukka. Yrittävät tehdä hitlerit tai leninit, pienellä porukalla kaapata vallan.

    • Anonyymi

      Teemu menestyisi myös äärivasemmistossa nykyisen äärioikeiston sijaan. Rähjäinen, muka kaiken tietävä, viikon putken (vähintään) päätteeksi julkituo viisauksiaan.
      On niissä faktojakin seassa. Maailmankatsomus vain on synkkä, toivoton ja kauhea, etenkin, jos ihmisellä on lapsia.

    • Anonyymi

      Samaa mietin. Lapsia. Onko kiva kun on verestäväsilmäinen faija. Joka räyhää asioista.

    • Anonyymi

      Pistä vaan reilusti kippo pöytään, tulee uutta virtaa.

    • Anonyymi

      Teemu kirjoittaa uutta suomalaista historiaa.

    • Anonyymi

      Eiköös tämä Teemu ole Keskisarja? Noh, sehän ei vasemmistossa niin tarkkaa ole.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe