No kokeilisi historian ensimmäisen kerran leikata hyvätuloisilta, onko miestä?
Orpo kokee vaikeana leikata köyhiltä.
Anonyymi-ap
3204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kunhan Orpo-Petterin kauniiden ihmisten kykypuolue käyttää tätä erittäin poikkeuksellisten aikojen jälkeistä tilannetta hyväkseen perinteiseen ideologiseen kyykyttämiseensä eli duunareihin kohdistuviin köyhdytydagendoihinsa.
Täytyy kyllä ihmetellä, että miten paljon Suomessa eduskuntavaaleissa voi aina silloin tällöin olla näitä omilla aivoillaan ajattelemaan kykenemättömiä kykypuolue kokoomuksen äänestäjiä, ehkäpä tuo kokoomuksen aisankannattaja Iltalehden jatkuvasti lanseeraama mediapropaganda uppoaa elämänkokemukseltaan vähäisempään nuorempaan sukupolveen kuin Sipilän valheet "koulutuslupauksesta" aikanaan..?
Kokoomus kun on ennenkin taantuman agendoineen aikaan Suomessa saannut, joten kyllä se aika ja kokemus nuorempaa sukupolveakin viellä opettaa, mahdollisesti karvaastikin.
Teeskentelyä Orpolta, että köyhiltä leikkaaminen tekisi kipeää.
Siihen kokoomus ja Ps juuri tähtäävät ja nauttivat.
Sipilä-Orpo hallituksen tavoitteena oli leikata vanhustenhoidosta 70 miljoonaa euroa. Hallitus aikoi laskea vanhusten ympärivuorokautisen hoidon laatusuosituksen 0,5 vähimmäishenkilöstömitoituksen 0,4:ään !!!!!!!
Tästä seurasi voimakasta julkista arvostelua, eikä mitoitusta lopulta laskettu.
Silti perskeko-hallitus teki 33,5 miljoonan euron säästöt vanhustenhoitoon – siis samaan aikaan, kun hoidon ja hoitajien tarve oli kasvanut.
""Orpo kokee vaikeana leikata köyhiltä.""
Onko se sellaisen vitsin murjaissut vai ... ?