Nato valmisteltiin jo kansalta salassa Isäntämaa pöytäkirjalla

Anonyymi-ap

Suomen Natoon tunkua valtiojohtomme taholta jengattiin jo vuosia sitten, kun kansalta ja eduskunnalta salassa allekirjoitettiin tuo kuuluisa MoU-pöytäkirja, joka avasi Suomen ovet levälleen vieraille sota- ja taistelujoukoille ja -voimille, kuten oli jo aikanaan keväällä 1941, kun valmistauduimme huolella ja määrätietoisesti revanssiin Talvisodan häviön jälkeen |1 -Saksan kolmannen valtakunnan kanssa, joka oli ikään kuin tuon ajan "nato"! ---

1 ~ https://seura.fi/blogit-ja-kolumnit/professori-markku-kuisma-suomi-osannut-trollata-myos-itseaan/ -, ote linkin alta:

" .. Toinen esimerkki tehokkaasta infosodasta liittyy kesän 1941 suurhyökkäykseen. Asia on Mauno Jokipiin ja Tuomo Polvisen tutkimuksissa ajat sitten todettu ja nyt eversti Pekka Visurin kääntämissä saksalaiskenraali Erfurthin päiväkirjoissa vahvistuksen päälle vahvistettu.

Kyllä Suomen sotakone oli viimeisen päälle viritetty Saksan Barbarossan osaksi. Tavoitteena oli vallata, tuhota ja ryöstää idästä niin paljon kuin voimat sallivat. Erfurth-keskustelujen mukaan ... > . .. "

__
Nato – Isäntämaa [MoU] pöytäkirja on myös kuuma peruna,

… sillä Suomi vietiin siihen ohittaen eduskunnan käsittely – toisin kuin Ruotsissa |5, jossa valtiopäivät otti allekirjoituksen jälkeen aikalisän ja siirsi kyseisen sopimuksen myöhempään ratifiointiin, jota siis meillä ei tehty.

|5 ~ https://yle.fi/uutiset/3-8709498 -
|5 ~ http://natoutredningen.se/ -

Salattiinko eduskunnaltamme jotain, salattiinko kansakunnaltamme jotain – on nyt ajankohtaista, sillä tuo pöytäkirja on vaarallinen mahdollisuus täällä idän ja lännen vedenjakajalla |6.


Kansakunnallemme ei ole kerrottu kaikkea ja nyt on aika saada totuus kaikille tiedoksi!

Ruotsi oli puuhaamassa aktiivina maailmalle YK:n kautta ICAN – ydinaseiden täyskieltoa |7. Suomi ei ollut valmistelussa mukana, miksi – kysytään. Syy saattaa olla yksinkertainen, sillä Suomen Puolustusvoimien komentajan – kenraali Jarmo Lindbergin allekirjoittamassa Nato – Isäntämaa pöytäkirjassa* ei ole mainintaa ydinaseiden tuontikiellosta Suomeen. Suomi ei halunnut näin riskeerata Naton kanssa tekemäänsä sopimusta!

|7 ~ https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ican-finlandin-kati-juva-osasimme-odottaa-etta-nobelin-rauhanpalkinto-voi-tulla/6608444 -

Ruotsalaiset ottaessaan aikalisän kyseisen, suunnilleen vastaavan pöytäkirjan ratifioinnille – nostivat pohdittavaksi juuri tuon ydinaseettomuuden, siispä ruotsalaiset lisäsivät sopimukseensa, joksi he kutsuvat omaa pöytäkirjaansa, kaksi selvää varaumaa – paperille ja ehdoksi ratifioinnille.

__
Varaumat, jotka ruotsalaiset asettivat ratifioinnin ehdoksi

Lopullinen ratifioitu sopimus pitää sisällään selvän tiedon kuka ja mikä kutsuu Nato/US -sotajoukot Ruotsiin – maan hallitus (?), lopulta. Toinen selvä varauma oli ydinaseiden tuontikielto Ruotsiin – koska se on säädetty ruotsalaisten lakiin.

Suomessa kumpaakaan varaumaa ei ole määritetty Nato – isäntämaa pöytäkirjaan, kukaan vastuupoliitikko ei ole ainakaan vielä kertonut tuota kutsumenettelyä – tai sitten nyt sellainen voi ilmoittautua, joka kokee tietävänsä.

Samalla poliitikot, jotka tietävät, voisivat kertoa kansalle millainen yhdiste on pöytäkirjan ja ICAN sopimuksen allekirjoittamattomuuden välillä. Oliko niin, että allekirjoitettu Nato MoU sopimuspaperi esti liittymisen YK:n ICAN ydinkieltosopimukseen?

Ruotsalaiset ottivat ICAN lopulliseen allekirjoittamiseen taas aikalisän – he halusivat selvityttää miten amerikkalaiset suhtautuvat, jos allekirjoitetaan ja toisaalta miten se peilautuu Ruotsin lakiin, joka estää ydinaseiden tuonnin Ruotsin valtion alueelle. Amerikkalaiset ovat puoliuhkailleet haitallisilla seurauksilla, jos Ruotsi allekirjoittaa ICAN-sopimuksen!


Entä me suomalaiset?

Käyttikö Yhdysvallat hyväkseen Nato – Isäntämaa pöytäkirjaa, kun tulivat itse itsensä kutsuen Kuopion Rissalaan F-15C ilmataistelusotaharjoituksiin |8 – lennoille jopa kohti itää – yhdessä suomalaisten rynnäköintiinkin kelvollisten Hornettien kanssa – aivan kuin ärsyttääkseen idän karhua – Venäjää.

Miten oli muun muassa amerikkalaisten maihinnousuharjoitukset Hankoon |9, ollen ensimmäiset sitten saksalaisten 1918 todellisen maihinnousun jälkeen – näinkö tässäkin jo hyödynnettiin Nato – Isäntämaa pöytäkirjan klausuuleja.

___
Olisiko mahdollista, että kansalaistoiminta ja -aktiivisuus selvittäisivät nyt tarkasti mitä merkitsivät/ merkitsevät niin suomalaisille kuin ruotsalaisille nämä Nato – Isäntämaa sopimukset?

Voimmeko löytää alkuperäiset ruotsalaiset, ennen ja jälkeen, ratifioinnin sopimuspaperit? Voisimmeko löytää tarkat selvitykset kutsumenettelyistä – niin Ruotsin kuin Suomenkin osalta.

Entä vielä ydinaseet, jotka Nato/US mahdollisesti haluaisi tuoda niin Ruotsiin kuin Suomeen – matkalla itään. Mitä muuta noilla ydinaseilla tehtäisiinkään, onhan Kuolan niemimaa aivan suomalaisten vieressä – vai olisiko toisinto Kuuban ohjuskriisille – jo tiedossa?

|* ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html

__
RRT

154

1485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieno juttu, että olemme viimeinkin liitossa niiden maiden kanssa jotka haluavat puolustaa demokraattista oikeusvaltiotamme eivätkä juoni sen tilalle idän kaameaa paskadiktatuuria.👍🏼

      • Anonyymi

        "Laajat piirit" Venäjällä


      • Anonyymi

        3 kansanedustajaa 200:sta on natovastaisia.


      • Oho! Eduskuntavaaleissa hävisitte juuri meille Naton kannattajille 1-75, joten Helvetin paljon pitää kansalaispiirienne laajentua rajan tällä puolella jotta edes yksi puolue alkaisi puuhastella Natosta eroamista. Sitä odotellessa. 🥱

        Venäjällä on kyllä ydinaseita kuten monella muullakin maalla Pakistania myöten, mutta sen suurvalta-asema on jo mennyttä. Se on yhtä "suurvalta" kuin Espanja, mutta paljon heikommalla kansan elintasolla, kun Espanjassa on tuo ihmisten hyvinvointi kiinnostanut enemmän ja heikkomielinen asevarustelu vähemmän.


      • Anonyymi

        Kun ne " laajat piirit " antavat kuulua itsestään niin sillä on yksi vaikutus . Suomen Nato myönteiset piirit laajenevat entisestään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        3 kansanedustajaa 200:sta on natovastaisia.

        Heistäkään välttämättä yksikään ei tosissaan haluaisi erota, kun kerran on jo liitytty. Voisi tietysti kysyä, kannattaisivatko nuo vasurit eroprosessin käynnistämistä.


      • Anonyymi

        Mitä aloittaja haluaa? Pitkä ideologinen monologi s24 keskustelijoille? Mitä aloittaja haluaa? ???????


      • Anonyymi

        Ei ole. Päinvastoin Nato saa koko ajan enemmän kannatusta.


      • Paasikivi olisi nykyään Nato-mies henkeen ja vereen. Hän piti YYA-sopimusta hirmuisena, mutta ei voinut asialle mitään, kun itsenäisyytemme oli tuolloin vajaata mallia.

        Tietenkään ei ollut puhettakaan, että YYA:sta olisi jotain kansanäänestystä vaadittu saati pidetty. Ei silloin uskallettu edes gallupia.

        Toisin kuin muissa itäisen Euroopan maissa demokratiamme kuitenkin säilyi; N–liitolle annettiin aina periksi juuri viimeiselle rajalle mutta ei enempää, kun se ei meiltä erinäisistä syistä, joista keskeinen oli kova taistelumme sodissa, koskaan tosissaan vaatinutkaan enempää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä aloittaja haluaa? Pitkä ideologinen monologi s24 keskustelijoille? Mitä aloittaja haluaa? ???????

        Hän haluaa julistaa uskoaan. Siksi kymmeniä ja taas kymmeniä ketjuja, joiden sisältö näennäisesti vaihtelee paljonkin, mutta perusajatus on aina sama: Nato, Ukraina, Suomen politiikka ja demokratia pahoja, Venäjä, Kiina ja autoritaarinen hallintomalli hyviä.


      • Vielä talvella ne olivat teille vahvasti Nato-vaalit, mutta kun kukaan ei suostunut tanssimaan pillinne mukaan, ne eivät sitten olleetkaan.

        Kun kansakunta on olemassaololleen fataalista asiasta käytännössä yksimielinen, sen ei tietenkään tarvitse asiasta enää väitellä. Teille oli selvästi valtava pettymys että kovasta uhoamisesanne huolimatta jouduitte keuhkoamaan vain keskenänne, mutta näin tämä nyt vain on. Ja tulee olemaan niin pitkälle kuin voimme tulevaisuutta hahmottaa. Repikää siitä!


      • Koska tiltujen profetiat kusevat aina 100 %, voimme tuosta päätellä että Naton ansiosta Pohjolassa säilyy rauha.👍


      • Anonyymi

        Kuulostaa hyvältä!


      • Anonyymi

        Heh heh.....
        Eihän yksi mielisairas elättinä loisiva rysäpelle mikään ''liike'' ole, ainoastaan hoidon tarpeessa.


      • Anonyymi

        ''Venäjän tuon toisen ydinasesuurvallan kanssa.''
        Näinkö meinaat?
        Huutonaurua!!!!


      • Anonyymi

        Siksi että ne 200 tyyppiä Arkadianmäellä edustavat tätä kansaa, eli toisin kuin teillä missä mielipuoli kääpiö edustaa vain itseään.


      • Anonyymi

        No, sinulla on sitten tosi kuumaa sisäpiirin tietoa! Tai todennäköisemmin vilkas mielikuvitus.


      • Anonyymi

        No, Suomessa on mielipiteen vapaus ja järjestäytymisen vapaus lakien puitteissa. Nato-vastainen liike ilman väkivaltaa on varmasti laillinen. Ongelma voi olla se, että kun järjestäydytte, niin jäsenmäärä paljastuu!


      • Anonyymi kirjoitti:

        No, Suomessa on mielipiteen vapaus ja järjestäytymisen vapaus lakien puitteissa. Nato-vastainen liike ilman väkivaltaa on varmasti laillinen. Ongelma voi olla se, että kun järjestäydytte, niin jäsenmäärä paljastuu!

        VKK:ssa on muistaakseni kahdeksan jäsentä. 😏


      • Anonyymi

        Ole sekundaryssä ihan huoleti ... persees on pukannut koiranputkea jo kauan ennen kuin huoraamas skenaario toteutuu.


      • Anonyymi

        Kaltaisistas, vdun SÄÄLITTÄVISTÄ sekundaryssistä, ei ole muuhun kuin KERJÄÄMÄÄN fattan ovella. Ei taitoa, ei välineitä!.


      • Mitä olisi pitänyt kysyä?

        Olen 21 kertaa koettanut selvittää teiltä, millainen olisi kysymyksenasettelu kansanäänestyksessä Natosta, mutta olette kroonisesti täysin neuvottomia noin "vaikean" pohdinnan edessä ihan joka ikinen.

        Joko nyt saisin sen kysymyksen?


      • Anonyymi

        Miksi Suomen vsltiolöytyy yrityksenä listoilla ei valtiona?
        Onko se nykyään demokraattinen yritys?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Suomen vsltiolöytyy yrityksenä listoilla ei valtiona?
        Onko se nykyään demokraattinen yritys?

        Tämähän sinulle jo aiemmin selitettiin. Mikä kuvittelet olevasi, kun vaadit samaa uudestaan?


      • Anonyymi

        Ei äänestetty eikä kyselty galluppeja, nimittäin yya-sopimiksen hyväksymisestä. Silloin kansa vastusti koko sopimusta ja kommunistit eli nykyinen paskaliin johtama puolue tuki sopimusta voimiensa takaa.


      • Kaikki kansanedustajat perustelivat 5/22 tarkkaan, miksi he kannattavat tai eivät kannata Nato-hakemusta. Oletko varmasti lukenut ne?


      • >Suomen kansan ja Euroopan rauhan etu on saada Suomi pois USA-Nato-EU:n vallan alta itsenäiseksi valheista vapaaksi demokraattiseksi maaksi. Sillä turvataan rauha ja vakaus.

        Kansalla tosin on omasta edustaan täysin toinen käsitys kuin sinulla, eikä pienintäkään muutosta oie tähän näkyvissä.

        Tässä kohtaa yhdynkin täysin kansan käsitykseen sen omasta edusta.

        Macgregor on pelle ja faneistaan päätellen lahkouskovainen sellainen.


      • Opettele kirjoittamaan niin, että joku muu kuin äitisi jaksaa lukeakin.


    • Anonyymi

      Suomen kansa on ollut NATO-optiosta tietoinen jo kymmeniä vuosia. Viime vuonna se otettiin käyttöön👍🇫🇮

      • Anonyymi

        Järjestikö putler kansanäänestyksen hyökkäyksestä Ukrainaan


      • Anonyymi

        Miksi olisi teetetty turha äänestys selvästä asiasta?


      • Miksi et viitsi lukea tuohon kysymykseen aiemmin saamiasi satoja vastauksia, Ilkka?

        Kukaan ei viitsi vastata sinulle, kun sinua kerran eivät vastaukset oikeasti lainkaan kiinnosta.

        Ymmärrätkö? Tuskin.


      • Anonyymi

        Mitähän ruumiita näet pistävän. Natoonhan liityttiin juuri siksi, ettei niitä ruumiita tule pestäväksi. Ei Venäjä eikä sitä edeltänyt romahtanut Neuvostoliittokaan ole koskaan hyökännyt yhtäkään natomaata vastaan eikä edes uhkaillut sotavoimalla, vaikka jatkuvasti niin on tehnyt useimpien muita rajanaapureitaan vastaan.

        Natojäsenyydestä ja vastaavista muistakin sopimuksista päättäminen kuuluu yksinomaan eduskunnalle. Kansanäänestyksiä voi järjestää vain ja ainoastaan neuvoa-antavina kansanäänestyksiä. Päätösvaltaa ei kansanäänestyksillä ole.
        Kaikki, siis kaikki, eri toimijoiden tekemät gallupit osoittivat yksiselitteisesti suomalaisten ylivoimaisen enemmistön kannattaneen natojäsenyyttä. Suomessa saa vapaasti tehdä galluppeja, mutta yhtään ainoata galluppia ei näkynyt, joka olisi poikennut tuosta.
        Ja kun vielä eduskunnassakin kaikki sinne valitut puolueet kannattivat natojäsenyyttä, (taisi olla 8 kansanedustajaa, jotka eivät kannattaneet), niin minkäänlaista epäselvyyttä asiassa ei ollut. Tämän vahvisti vielä eduskuntavaalien lopputuloskin erittäin selvästi.

        Ja viimeisimmät gallupitkin osoittavat vielä.natojäsenyyden kannatuksen vain vahvistuneen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olisi teetetty turha äänestys selvästä asiasta?

        Kaiken kukkuraksi sotilaallisiin ratkaisuihin liittyy aina salaista informaatiota. Siksi kansanäänestys tapahtuisi vakavasti vajain tiedoin. Salaista tietoa ei missään tapauksessa pantaisi yleiseen jakoon. Edes kaikki kansanedustajat eivät sitä automaattisesti saa, mutta asian päällä istuva puolustusvaliokunta kyllä.


      • Anonyymi

        Kaltaisestas pikku PUNIKINPJASKASTA ei ole sellaiseen työhön!. Ainoa mihin kelpaat, on täytteeksi ratapenkkaan.


    • Anonyymi

      ''Nato valmisteltiin jo kansalta salassa Isäntämaa pöytäkirjalla''
      Ei niin mitään väliä......
      Varsinkin kun Naton kannatus on yli 90%.

      • Anonyymi

        Ja niin demokraattinen kansa toimi tahtonsa mukaan.
        Hyvä Nato.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja niin demokraattinen kansa toimi tahtonsa mukaan.
        Hyvä Nato.

        Ja ennen kaikkea ...... Suomen Eduskunta, siis Kansanedustajat, toimivat kansalta saamallaan VAHVALLA MANDAATILLA ja vievät Suomen NATOn jäseneksi, Suomen Kansan tahdon mukaisesti.

        -44.Div.-


    • Anonyymi

      Luojan luoma jaksaa . Laajat piirit ... todellakin kaikki 10000 suomessa .
      Putin se niitä piirejä , etupiirejä yrittää väsätä ja väkivalloin tietysti , kun kukaan eikä mikään halua venäjän etupiiriin tai komennon alle. Komennon nimenomaan. Hyvä esimerkki siitä on se , kun neuvostoliitto hajosi niin joka ainoa neuvostoliiton ns. satelliitti ja baltian maat liittyivät Natoon heti kun se oli mahdollista. Putin on sanonut että neuvostoliiton hajoaminen oli geo - poliittinen katastrofi. Se kertoo kaiken .
      Sekin on tosi asia että venäjällä ei tule muuttumaan mikään koskaan , oli siellä putinina kuka tahansa. Aina sama juttu.

    • Anonyymi

      Palstarussoa tuntuu edelleen kyrsivän loputtomasti Suomen Natojäsenyys. Se on yksi erinomainen esimerkki siitä kuinka upea päätöksemme oli.

      • Mitä enemmän päätös tiltua ahistaa, sen varmemmin se oli oikea.

        Muuta todistetta ratkaisun viisaudesta ja hyödyllisyydestä ei tarvitakaan. Niitä kyllä aika sitten tuottaa.


    • Anonyymi

      Tiltu-uutisten mukaan ei esim. koko koronavirusta ollutkaan vaan Bildenberg.

      NATOon liittyminenhän oli aivan liian suuri tiltujen vastustuskyvylle ja parikymmentä Suomi-hävittäjän kannattajaa myös joutui laitoshoitoon loppuiäksi.

    • Anonyymi

      Mitä enemmön russomieliset parkuvat Natoratkaisusta, sitä onnistuneenpana voimme sitä pitää. Itkun voiman, taajuuden ja toiston perusteella olemme onnistuneet osumaan AIVAN napakymppiin.

      • Kas, LENINGRADISSA on avattu uusi KILJUÄMPÄRI!

        Pitäkää huoli ettei juomat lopu!


      • Anonyymi

        ''Oletko valmis olemaan ydinaseiskun kohteena?''
        No sinä se et taida olla?
        Mistä se muuten johtuu että vain rysäpellellä on kauhu päällä tuostakin asiasta, taitaa reppana pelätä että kela suljetaan iskun seurauksena?


      • Venäjän juuri pitääkin seurata tilannetta ja tehdä ainoa oikea johtopäätös: Kaikki suunnitelmat hyökätä tänne ovat tuhoon tuomittuja ja johtavat kleptokratian kauheaan loppuun.


    • Anonyymi

      Sama paska kiertää tuutissa.

    • Anonyymi

      Suomi ei liity ikinä NATOon kertoi tiltu ja itkee nyt meille normaaleille ihmisille miksi näin on käynyt koska hän uskoi Bäckmania ja Putkosta.

      Ja uskoo näköjään vieläkin. Mikäs siinä. Voihan niillekin käydä hirveä munkki joskus ja ovatkin oikeassa.
      Esimerkiksi tajuavat millaisia idiootteja ovat. Tiedän, se on promillen miljoonasosien mahdollisuus.

      • Anonyymi

        Kun nyt Natossa ollaan tätä voi kommentoida natoksi ; bull shit !


      • Anonyymi

        Lähinnä Tiltujen pohjattomasta epätoivosta joka tulee ilmi jo naivina lapsellisuutena 🥱😴


      • Äärettömän upaisaa puhua passiivissa mitättömän vähemmistön vaatimisista. 🤣

        Kaatuilkaa, sössöttäkää kielillä ja huutakaa Jeesusta. Jospa hän kerrankin tekisi jotain ja antaisi teille sen kansanäänestyksen. 🥱


      • Kukas se huuhkaja oli joka oli samassa videossa Eki Johanin kanssa ja nauroi mielipuolisesti ajatukselle että Suomesta tulisi Naton jäsen?


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kukas se huuhkaja oli joka oli samassa videossa Eki Johanin kanssa ja nauroi mielipuolisesti ajatukselle että Suomesta tulisi Naton jäsen?

        Oisko se ollu paikallinen ILOLINTU?.
        Erkki Johan on niin stnan LÄSKI, ettei siitä oo "lentojätkäksi". Läski ku ei kykene lentämään.
        Sielu saattaa irtaantua, mutta sekin uppoaa maahan ....... Stna on nääs varma saaliistaan. :-)


    • Anonyymi

      Nyt taas kerran vallaton mielikuva kepponen on saanut otollisen mielen . Höpö höpö

    • Anonyymi

      PÄÄASIA ON, ETTÄ SUOMI ON TURVALLINEN MAA.
      MITÄÄN SOTILAALLISIA- ERIKOISOPERAATIOITA EIVÄT VENÄLÄISET SUORITA.

    • Anonyymi

      Tiltujen vegetatiivinen tila on pahentunut NATO jäsenyyden myötä mutta senhän tiesivät kaikki.

    • Anonyymi

      Mutqu me ajateltiin, että kun tuossa naapurissa on upea, hieno valtio, jossa on aivan vertaansa vailla oleva hallinto ja johdossa karismaattinen nero. Niinku niillä ei olut kansanäänestystä tuosta Ukrainan retkestä, niin kait me sitten voitiin tää Natojuttu silleen hoitaa edustuksellisella demokratialla, kuten melkeinpä kaikki muutkin asiat on ollut tapana hoitaa.

      • Anonyymi

        Ukrainan retken peruutuksesta annettiin jopa Suomelle mahdollisuus mieli -ja toimenpiteeseen.
        On yhtä häpeällistä oliko vastauksemme oma tai jonkun käskemä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan retken peruutuksesta annettiin jopa Suomelle mahdollisuus mieli -ja toimenpiteeseen.
        On yhtä häpeällistä oliko vastauksemme oma tai jonkun käskemä.

        Hieno kommentti, mutta mikä oli sen sisältö eli ajatus?


    • Anonyymi

      On se vaan viimeisen päälle mainioa asia että Suomi on nyt NATOn jäsenvaltio, pysyy Venäjän fasismidiktatuurin armeijakin omassa läävässään eikä lähde ryöstömurhaamaan tänne kuten se tekee Ukrainassa. Vai mitä, tiltureppanat, kyrsiikö?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nälkäiset rysäpöksyt syövät kaikki paketit joissa on länsimainen teksti ja ne sisältää jotain ruuan kaltaista en ihmettelisi yhtää vaikka Pietarin torilla olisi kyseiset paketit myynnissä


    • Anonyymi

      Tässäkö oli se "kaiken alku" ja alku lopun alulle?

      • Anonyymi

        Ei ole vaan tämä on kansan tahdon mukainen alku turvatulle Suomelle!

        Se kyrsii kovin Venäjän Tiltua, mutta mitään hän ei enää asialle mahda!


      • Kysyin sinulta Ilkka eilen klo 14.03, mikä on se kysymys jonka Ruotsi aikoo asettaa Nato-kansanäänestykseensä, jonka valmistelusta olit kuullut. Voisitko jo vastata sen sijaan että jankutat loputtoman tyhmiä kysymyksiäsi?


      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kysyin sinulta Ilkka eilen klo 14.03, mikä on se kysymys jonka Ruotsi aikoo asettaa Nato-kansanäänestykseensä, jonka valmistelusta olit kuullut. Voisitko jo vastata sen sijaan että jankutat loputtoman tyhmiä kysymyksiäsi?

        Tuon kysymisestä on siis kulunut nyt yli kolme kuukautta. Voisiko olla mahdollista, että Ilkka tai joku hänen lukuisista avustajistaan olisi ymmärtänyt jotain kohtalokkaalla tavalla väärin?


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tuon kysymisestä on siis kulunut nyt yli kolme kuukautta. Voisiko olla mahdollista, että Ilkka tai joku hänen lukuisista avustajistaan olisi ymmärtänyt jotain kohtalokkaalla tavalla väärin?

        Se on tiedossa mikä meininki tällä palstalla on meneillään. Ja se ei aja Suomen etua, vaan muutama narsisti hakee voittoja itselleen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on tiedossa mikä meininki tällä palstalla on meneillään. Ja se ei aja Suomen etua, vaan muutama narsisti hakee voittoja itselleen.

        Mutta kuitenkin Ilkka kyselee koko ajan. Hänellekö ei siis mielestäsi tarvitsekaan vastata?


    • Anonyymi

      Haluatko ydinaseita Suomeen?

      • Anonyymi

        Miksi Suomeen pitäisi tuoda ydinaseita?
        Nato-mailla niitä on kuten myös järjestelmiä niiden toimittamiseksi valittuun kohteeseen sotatilanteessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Suomeen pitäisi tuoda ydinaseita?
        Nato-mailla niitä on kuten myös järjestelmiä niiden toimittamiseksi valittuun kohteeseen sotatilanteessa.

        Ei niitä ole kukaan Suomeen toimittamassa.
        Ei ole tarvettakaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Suomeen pitäisi tuoda ydinaseita?
        Nato-mailla niitä on kuten myös järjestelmiä niiden toimittamiseksi valittuun kohteeseen sotatilanteessa.

        Eikä niistä ole varastettu osia niin että ne voivat tosipaikassa olla vaarallisimmillaan ampumahetkellä.


    • Anonyymi

      Hyvä avata suurelle kansalle tämäkin todellisuus!

    • Anonyymi

      Tosiasia ei näytä palavan tulessakaan.

      • Näin on. Jokaisessa Ilkan avaamassa ketjussa ne on hänelle kerrottu ja niin myös tässä.


    • Anonyymi

      Tää Luoma taas hyökkää itsenäisen Suomen kimmppuun! Valtiorikos!

      • Anonyymi

        Luoman tasoinen idiootti ei pysty rikoksiin, vaan ainoastaan hölmöilyihin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Luoman tasoinen idiootti ei pysty rikoksiin, vaan ainoastaan hölmöilyihin.

        Jotka ovatkin hänen ydinosaamistaan. Kuten toki myös laajan avustajakunnan. 😁


    • Anonyymi

      Suomen ulkopolitiittinen on ollut kaukaa viisasta. Tosin tilanne on ollut ilmeinen. Venäjälle annettiin kuitenkin mahdollisuus kehittyä, mutta se mahdollisuus heillä jäi käyttämättä.

    • Anonyymi

      Lyhyt kysymys: Miksi?

      • Anonyymi

        ” Lyhyt kysymys: Miksi?”

        SIKSI, että Venäjä muuttui uhkaksi rajanaapureilleen!


    • Anonyymi

      Minä tiesin koko ajan missä mentiin ja miksi menimme NATOon.

      -NATO mies tietää

      Tiltu lukee MV baskaa.

    • Anonyymi

      Onko Sauli maanpetturi?

      • Anonyymi

        ” Onko Sauli maanpetturi?”

        Ei, vaan yksi kaikkien aikojen suosituimpia presidenttejämme, joka suojasi kansamme kansan tahdon mukaisesti!


    • Kas, joku on löytänyt ilkka.luoman anonyyminä kirjoittaman "esseen".

      Luin sen monta kertaa läpi, mutta en löydä siitä johtolankaa. Osaisiko joku kertoa mitä siinä yritetään sanoa?

    • Anonyymi

      On parjattu Halosta jv miinoista ja kissan saannista.
      Miksi ei meidän johtajiemme mokia oteta esiin niin että niistä muodostuisi edes pieniä pidäkkeitä seuraaville.
      Isäntämaa sopimuksen esi asteen allekirjoitti silloinen Presidentti Tarja Halonen.
      Mutta johtuuko tämä Suomen tilanteen nousu Niinistön kyvystä nähdä asioita.
      "Natojäsenyys aiheuttaa Suomelle vain pientä kiusaa"

      • Anonyymi

        ” Mutta johtuuko tämä Suomen tilanteen nousu Niinistön kyvystä nähdä asioita.
        "Natojäsenyys aiheuttaa Suomelle vain pientä kiusaa"”

        Hän oli oikeassa! Lopultakin GPS-häirinti, kaapelien katkonta ja pakolaisten käyttö rajalla on ollut vain ”pientä kiusaa” eikä muuta!


    • Anonyymi

      "2023-05-15 21:49:08

      "Nyt luotiin suomalaisille joukkopsykoottisten myötä ns. 1941-uho, mutta kansa on heräämässä. Meille ei myönnetty kansanäänestystä Natosta ja nyt jo puuhataan laajoissa piireissä toimenpiteitä kuinka Natosta erotaan. Meillä ei ole varaa nokkapokkailla Venäjän tuon toisen ydinasesuurvallan kanssa."

      Teillä on homma melkoisen hidasta.....vaikka onkin LAAJAT PIIRIT. Kohta tulee 2 vuotta täyteen joten kertokaapa missä mennään ??????????????????????????????????????????

    • Anonyymi

      Pitäisi olla helppo perua kaikki sopimukset, jotka on solmittu perustuslain vastaisesti.
      Eikö se riitä perusteeksi?

      • Mikä sopimus on solmittu perustuslain vastaisesti?


    Ketjusta on poistettu 78 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      143
      5972
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      270
      5058
    3. 288
      3972
    4. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      12
      2101
    5. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      177
      1891
    6. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      190
      1750
    7. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      104
      1383
    8. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      228
      1339
    9. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      104
      1257
    10. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      66
      1229
    Aihe