Ukrainan kasakat

24.2.2022 alkoi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Sodan jatkuessa tätä kirjoittaessani 16.5.2023 alkaa viimeistään olla selvä, että sota on Jumalan. Koko maailma ei ole mahtanut mitään yhdelle miehelle millään keinoilla – siinä määrin kuin ovat tosissaan yrittäneetkään. Media uutisoi valheillaan, mutta sota on Jumalan.

Kaikki syyt tietää yksin Jumala, mutta pari asiaa on syytä ottaa esille.

Juutalaisia Ukrainassa on vainottu ja tapettu miljoonia historian pitkässä kulussa, ja vaino jatkuu vielä tänäkin päivänä. Jumala rankaisee silmäteränsä vainoista kaikkia kansoja. Näin on ollut ihmiskunnan historiasta lähtien, jo ennen kuin Jumala oli edes valinnut Aabrahamia kansansa patriarkaksi. Raamatun historian kaikki Israelia vainonneiden kansojen nimet ovat kadonneet kartalta.

Donin eli Ukrainan kasakat ovat muun muassa tuhonneet ja polttaneet Suomea ainakin 1600-luvulta toiseen maailmansotaan asti. Näistä löytyy tietoa heikosti nyt, kun tiedot ovat somesta visusti poistetut. Me kuitenkin autamme ja tuemme Ukrainaa, ja kristittyinä siten – vaikkakin ymmärtämättämme – noudatamme Jumalan käskyä: Älkää maksako pahaa pahalla, vaan hyvällä. Olkoon sitten niin.

Jumala maksaa kaikille asenteesta juutalaista kansaa kohtaan.

Oikeus ja totuus voittaa lopulta, se on aivan varma. Tämä olkoon meille tietona ja lohtuna rukouksissamme ja ahdistuksissamme.
2263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eiköhän nämä sodat todista juurikin, että Mitään Jumalaa ei ole.

Äänestä
  • Tai jos on, niin Jumala on sadisti.
    Tulisi sillä se teodikean ongelmakin kerralla ratkaistuksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

24.2.2022 alkoi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Sodan jatkuessa tätä kirjoittaessani 16.5.2023 alkaa viimeistään olla selvä, että sota on Jumalan. Koko maailma ei ole mahtanut mitään yhdelle miehelle millään keinoilla – siinä määrin kuin ovat tosissaan yrittäneetkään. Media uutisoi valheillaan, mutta sota on Jumalan.

Kaikki syyt tietää yksin Jumala, mutta pari asiaa on syytä ottaa esille.

Juutalaisia Ukrainassa on vainottu ja tapettu miljoonia historian pitkässä kulussa, ja vaino jatkuu vielä tänäkin päivänä. Jumala rankaisee silmäteränsä vainoista kaikkia kansoja. Näin on ollut ihmiskunnan historiasta lähtien, jo ennen kuin Jumala oli edes valinnut Aabrahamia kansansa patriarkaksi. Raamatun historian kaikki Israelia vainonneiden kansojen nimet ovat kadonneet kartalta.

Donin eli Ukrainan kasakat ovat muun muassa tuhonneet ja polttaneet Suomea ainakin 1600-luvulta toiseen maailmansotaan asti. Näistä löytyy tietoa heikosti nyt, kun tiedot ovat somesta visusti poistetut. Me kuitenkin autamme ja tuemme Ukrainaa, ja kristittyinä siten – vaikkakin ymmärtämättämme – noudatamme Jumalan käskyä: Älkää maksako pahaa pahalla, vaan hyvällä. Olkoon sitten niin.

Jumala maksaa kaikille asenteesta juutalaista kansaa kohtaan.

Oikeus ja totuus voittaa lopulta, se on aivan varma. Tämä olkoon meille tietona ja lohtuna rukouksissamme ja ahdistuksissamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu