Joko Kok onnitteli kunniatohtori Marinia...?

Olette lähinnä vain kritisoineet häntä, vaikka muu maailma on antanut tunnustusta Sanna Marinille tuon tuostakin. Nyt hänet on palkittu myös kunniatohtorin arvolla. Suomessa häntä lähinnä edellenkin parjataan.

Hattu käteen ja onnittelemaan Sannaa, kuten hyviin tapoihin kuuluu.
66359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Eipä ehdi onnittelemaan kun on niin kova kiire Orpo-Petterillä saada harsittua seuraavaa lamanluontihallitustaan kasaan.

Kokoperstakiashallitus, tuo kaikkien aikojen kokoomusviritysten isoäiti.

Äänestä
  • Niin on.ntulee lakot yleinen turvattomuus ryöstöt. Ei köyhätkään suostu kaikkiin leikkauksiin.

    Äänestä

  • Surullista seurata kuinka monelle Sanna Marinin saamat tunnustukset aiheuttavat kateutta ja pahaa mieltä. Yllättävää että katkeruus kehdataan tuoda esiin ihan avoimesti.

    Mutta ei hätää. Pian ollaan taas tilanteessa jossa kukaan ei meitä juuri noteeraa, ainakaan ihaillen?

    Äänestä

Onko kunniatohtorius jokin onnittelun paikka? Jos tutustuu niihin perusteluihin, niin joka toinen suomalainen on kunniatohtori. Jokainen suomalainen maailmanmestari tai olympiavoittaja ansaitsee niiden perustelujen mukaan kunniatohtoriuden. Kyseessä on pitkälti poliittinen nimitys, joka tukee nimittäjien poliittista ideologiaa ja tavoitteita.

Äänestä
  • Kuinka moni suomalainen maailmanmestari tai olympiavoittaja on ollut esim Davosin talousfoorumin pääpuhujana, en tiedä yhtäkään! New Yorkin yliopistossahan kunnitohtorin arvon sai mm kemian Nobelisti, jolla on esim yli 700 tieteellistä julkaisua ja 60 patenttia. Mitä "poliittista ideologiaa" nuo kemian julkaisut sitten sisälsivät, olisi mukava tietää!

    Äänestä

  • Kyllä duunariakin onnitellaan jos jostain kumman syystä saa palkankorotuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kuinka moni suomalainen maailmanmestari tai olympiavoittaja on ollut esim Davosin talousfoorumin pääpuhujana, en tiedä yhtäkään! New Yorkin yliopistossahan kunnitohtorin arvon sai mm kemian Nobelisti, jolla on esim yli 700 tieteellistä julkaisua ja 60 patenttia. Mitä "poliittista ideologiaa" nuo kemian julkaisut sitten sisälsivät, olisi mukava tietää!

    Nyt heitit pahan änkyrä Persulle.

    Äänestä

  • Kyllä se vaan on. Vaikka sinua kuinka korpeaa. Katsos kun on vielä kohteliaitakin ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kuinka moni suomalainen maailmanmestari tai olympiavoittaja on ollut esim Davosin talousfoorumin pääpuhujana, en tiedä yhtäkään! New Yorkin yliopistossahan kunnitohtorin arvon sai mm kemian Nobelisti, jolla on esim yli 700 tieteellistä julkaisua ja 60 patenttia. Mitä "poliittista ideologiaa" nuo kemian julkaisut sitten sisälsivät, olisi mukava tietää!

    No ei mitään. Mutta huonoitsetuntoinen vähättelee kaikkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä duunariakin onnitellaan jos jostain kumman syystä saa palkankorotuksen.

    On vain ihan hyvä tapa.eikä vahingoita ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Nyt heitit pahan änkyrä Persulle.

    Aivan.

    Äänestä

Tuo SS:n saama huomio osoittaa sen, että kaikki tekevät virheitä, USA:nkin kansalaiset!

Äänestä
  • Saikkeisuurin viehe tapahtui vaaleissa, sen tullaan vielä karvaasti huomaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saikkeisuurin viehe tapahtui vaaleissa, sen tullaan vielä karvaasti huomaamaan.

    Todella suuri virhe oli kenenkään äänestää SDP:tä ja SS:ää. Keskustaa ja oikeistoa äänestämällä olisi saatu vielä suurempi toimiva enemmistö korjaamaan sosialistien tekemään konkurssihakemusta Suomen valtiolle!

    Oli todella suuri virhe äänestää vihreitä, SDP:tä ja Vasuriliittoa!!! Siinä olet kerrankin oikeassa!

    Äänestä

  • Hyvin huomaa, että tämä kertakaikkisen ainutlaatuinen Suomea maailmankartalle vievä kunnianosoitus ja kansainvälinen tunnustus riepoo näitä ummehtuneesti sisäänpäinpiereviä lestakepuleita yli kaiken, varsinkin kun kyseessä on viellä kaiken lisäksi tunnustusta kansainvälisillä areenoilla saanut nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hyvin huomaa, että tämä kertakaikkisen ainutlaatuinen Suomea maailmankartalle vievä kunnianosoitus ja kansainvälinen tunnustus riepoo näitä ummehtuneesti sisäänpäinpiereviä lestakepuleita yli kaiken, varsinkin kun kyseessä on viellä kaiken lisäksi tunnustusta kansainvälisillä areenoilla saanut nainen.

    Niinpä. Kaikkialla muuallahan Marin on saanut kehuja ja positiivista huomiota. Kotimaassaan hän saa enimmäkseen parjausta eri tahoilta.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Todella suuri virhe oli kenenkään äänestää SDP:tä ja SS:ää. Keskustaa ja oikeistoa äänestämällä olisi saatu vielä suurempi toimiva enemmistö korjaamaan sosialistien tekemään konkurssihakemusta Suomen valtiolle!

    Oli todella suuri virhe äänestää vihreitä, SDP:tä ja Vasuriliittoa!!! Siinä olet kerrankin oikeassa!

    Kokoomus on leikkaushulluutensa valloilleen pääsynsä kanssa aina ollut taantuman ja laman tuoja Suomessa, aina.

    Miksi tälläkään kertaa toisin kävisi?

    Katainen luikki aikoinaan Brysseliin karkuun, mielenkiintoista nähdä minne Orpo-Petteri juoksee, todennäköisesti karmeasti nauraen samaan paikkaan.
    Niinpä.

    Oma isäsikin teki aikoinaan todella suuren ja elämän pahimpansa virheen kun ei ymmärtänyt aikoinaan laskea sitä mitätöntä lastiaan omille paskaisille lakoanoilleen.

    Sinä nyt sitten olet siitä isäsi elämän pahimmasta virheestä vain se todella valitettava elävä ja varoittava esimerkki meille kaikille normaaleille suomalaisille ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niinpä. Kaikkialla muuallahan Marin on saanut kehuja ja positiivista huomiota. Kotimaassaan hän saa enimmäkseen parjausta eri tahoilta.

    Mutta mistä on kehuttu? Ehkä pääosin siitä, että käänsi NATO:n suhteen kelkkansa Kokoomuksen linjalle! Ei ainakaan talouden suhteen, se kun on viemässä meitä historian tunkiolle!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hyvin huomaa, että tämä kertakaikkisen ainutlaatuinen Suomea maailmankartalle vievä kunnianosoitus ja kansainvälinen tunnustus riepoo näitä ummehtuneesti sisäänpäinpiereviä lestakepuleita yli kaiken, varsinkin kun kyseessä on viellä kaiken lisäksi tunnustusta kansainvälisillä areenoilla saanut nainen.

    Ja kotimaassa valtion omistuksessa olevan riemuliiterin avannut julkkis bimboille. Puhumattakaan känni örvellykset julkisilla paikoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kokoomus on leikkaushulluutensa valloilleen pääsynsä kanssa aina ollut taantuman ja laman tuoja Suomessa, aina.

    Miksi tälläkään kertaa toisin kävisi?

    Katainen luikki aikoinaan Brysseliin karkuun, mielenkiintoista nähdä minne Orpo-Petteri juoksee, todennäköisesti karmeasti nauraen samaan paikkaan.
    Niinpä.

    Eihän siellä leikata vaan pyritään saamaan menot kuriin tulojen puitteissa. Niin olisi aina pitänyt tehdä myös SS-kaudella!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Oma isäsikin teki aikoinaan todella suuren ja elämän pahimpansa virheen kun ei ymmärtänyt aikoinaan laskea sitä mitätöntä lastiaan omille paskaisille lakoanoilleen.

    Sinä nyt sitten olet siitä isäsi elämän pahimmasta virheestä vain se todella valitettava elävä ja varoittava esimerkki meille kaikille normaaleille suomalaisille ihmisille.

    Et sitten kyennyt keskustelemaan aiheesta, vaan lähdit pakoon aidan alta kuin pahin pelkuri!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Et sitten kyennyt keskustelemaan aiheesta, vaan lähdit pakoon aidan alta kuin pahin pelkuri!

    Oma äitisikin kumminkin myös häpesi sinua todella paljon koko elämänsä ajan.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Et sitten kyennyt keskustelemaan aiheesta, vaan lähdit pakoon aidan alta kuin pahin pelkuri!

    Voi voi sinua raukkaa, menisit jo vapaaehtoisesti hoitoon sinne niuvaan, tai sinut haetaan ja viedään väkisin, eikä enää kysellä mitenkään, että haluatko lähteä hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hyvin huomaa, että tämä kertakaikkisen ainutlaatuinen Suomea maailmankartalle vievä kunnianosoitus ja kansainvälinen tunnustus riepoo näitä ummehtuneesti sisäänpäinpiereviä lestakepuleita yli kaiken, varsinkin kun kyseessä on viellä kaiken lisäksi tunnustusta kansainvälisillä areenoilla saanut nainen.

    Joo marini on kansainvälinen nainen diis jakorasia

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Voi voi sinua raukkaa, menisit jo vapaaehtoisesti hoitoon sinne niuvaan, tai sinut haetaan ja viedään väkisin, eikä enää kysellä mitenkään, että haluatko lähteä hoitoon.

    On kuulemma Lyylejä täynnä, joten ei enää muita mahdu!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Joo marini on kansainvälinen nainen diis jakorasia

    Ainakaan pääministerin iltarientokuvien mukaan, tuo ei ehkä olekaan huono diagnoosi!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ainakaan pääministerin iltarientokuvien mukaan, tuo ei ehkä olekaan huono diagnoosi!

    Tuskin sinä itse nyt edes haluat kuulla tai nähdä sen sinun oman erikoislääkärin diagnoosia.
    Sillä se on todella surullista ja karmaisevaa tekstiä sinusta.

    Äänestä

  • Silloin tekivät kun.Trumpin valitsivat.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Todella suuri virhe oli kenenkään äänestää SDP:tä ja SS:ää. Keskustaa ja oikeistoa äänestämällä olisi saatu vielä suurempi toimiva enemmistö korjaamaan sosialistien tekemään konkurssihakemusta Suomen valtiolle!

    Oli todella suuri virhe äänestää vihreitä, SDP:tä ja Vasuriliittoa!!! Siinä olet kerrankin oikeassa!

    No olisit jo köyhempi ollut 4 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hyvin huomaa, että tämä kertakaikkisen ainutlaatuinen Suomea maailmankartalle vievä kunnianosoitus ja kansainvälinen tunnustus riepoo näitä ummehtuneesti sisäänpäinpiereviä lestakepuleita yli kaiken, varsinkin kun kyseessä on viellä kaiken lisäksi tunnustusta kansainvälisillä areenoilla saanut nainen.

    Näinhän se on.kyllä minulla on.pokkaa olla iloinen menestyksestä vaikka persulle jos olisi aihetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    No olisit jo köyhempi ollut 4 vuotta.

    Miksihän mielestäsi noin olisi?

    Olen pärjännyt omillani siitä asti kun 1960 vakituisen työelämäni aloin!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Miksihän mielestäsi noin olisi?

    Olen pärjännyt omillani siitä asti kun 1960 vakituisen työelämäni aloin!

    Totta kai pärjäät edes jotenkin kohtuullisesti kun suomalainen työväestö elättää sinut vallan kokonaan.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    On kuulemma Lyylejä täynnä, joten ei enää muita mahdu!

    Äitiskö sano?

    Miksi ihmeessä muuten sinä näytät pelkäävään jotain lyylejä aina noin kovasti?

    Sinun kannattaisi nyt kyllä tutustua noihin lyyleihin, paitsi jos et ole hetero.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Totta kai pärjäät edes jotenkin kohtuullisesti kun suomalainen työväestö elättää sinut vallan kokonaan.

    Miten ajattelet elättää minua? Olisi kivaa tietää!

    Asia on juuri päinvastoin, yritykset elättävät koko Suomen. Ilman niitä et sinäkään eläisi!

    Äänestä

Kateus vie kalatkin vedestä, lienee ihan paikallaan oleva sanonta suomalaisista. 💦

Kassaneiti nousi eduskuntaan ja sitten maailman nuorimmaksi PM:ksi. On saanut pelkkää myönteistä huomiota osakseen ulkomailla. Ja nyt myös kunniatohtorin tittelin.

Kyllä Marinin kelpaa kerran kiikkustuolissa istuskella nuoruusvuosiaan muistelemassa. Ja mitä hänestä vielä tuleekaan. Sitä emme vielä edes tiedä.

Äänestä

Sivistyneimmät kokoomukselaiset onnitelleet jo, mm. Sari Multala.
Kateelliset moukat vain nimitelleet ja haukkuneet, aivan kuten persut.

Äänestä
  • Varmasti tulee muitakin kehuja fiksuilta kokoomukselaisilta. Mutta ei persuilta. Kateus on niin suurta.

    Äänestä

Persujen elämä on nyt lopullisesti piloilla, kun Marin sai tämän kunnian osoituksen.

Äänestä
  • Perustelut ole hyvä onko noin vaikea myöntää demareilla turpaan tuli ja oppositio odottaa

    Äänestä

  • Älä muuta sano. Ja kun vielä valittiin puhujaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Perustelut ole hyvä onko noin vaikea myöntää demareilla turpaan tuli ja oppositio odottaa

    Nyt oli kyse kunniatohtorista. Ero äänissä oli niin pieni ettei turpaantlosta mainitse kuin te persut.

    Äänestä

Kunniatohtorin arvonimi ei edellytä minkäänlaista asiantuntemusta miltään alalta.

Äänestä
  • >> Kunniatohtorin arvonimi ei edellytä minkäänlaista asiantuntemusta miltään alalta. <<

    Kysymys on saavutuksista ja ansiokkaasta toiminnasta, jotta tittelin voi saada.
    Se, että poliitikko saisi tittelin, ei ole yleistä, vaan on oltava merkityksellinen poliitikko.

    Äänestä

  • Onko joku väittänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    >> Kunniatohtorin arvonimi ei edellytä minkäänlaista asiantuntemusta miltään alalta. <<

    Kysymys on saavutuksista ja ansiokkaasta toiminnasta, jotta tittelin voi saada.
    Se, että poliitikko saisi tittelin, ei ole yleistä, vaan on oltava merkityksellinen poliitikko.

    Näin on.

    Äänestä

Miksi emme saa jatkaa matkaa ilman tätä kun kansa halusi hänestä päästä.

Äänestä
  • Sipilääkö tarkoitat..?

    Äänestä

  • Siis persukansa.

    Äänestä

Eihän pätevä onnitteluja kaipaa.

Äänestä
  • Tottakai jokainen kaipaa onnitteluja, vaikka itse tietää olevansa hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tottakai jokainen kaipaa onnitteluja, vaikka itse tietää olevansa hyvä.

    Onnittelut ei vie pois mitään onnittelijalta eikä persuiltakaan.

    Äänestä

Minkälaisen vastaanoton ajettelitte järjestää, kun kunniatohtoriksi nimetty pääministeri Marin saapuu Suomeen...?

Äänestä
  • Ei ole vielä kuulunut ilmoitusta.

    Äänestä

Tämä kassaneiti on maisteri ja eriitäin älykäs.

Äänestä
  • Näin on. Ja selkeäsanainen.

    Äänestä

Kyllä myy tollopersuja kirveltää!

Äänestä
  • Päin vastoin marinista yritetään tehdä jokin antisankari naurattaa nämä höpö höpö tittelit marinille vois antaa arvonimen tämän vuosisadan tyhmin ja kallein pääministeri

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Päin vastoin marinista yritetään tehdä jokin antisankari naurattaa nämä höpö höpö tittelit marinille vois antaa arvonimen tämän vuosisadan tyhmin ja kallein pääministeri

    Höpö höpö. Jos amerikkalaiset halusi Marinin kutsua niinonko se sinulta pois muuta kuin itsetunnosta joka muutenkin on olematon.

    Äänestä

Ehkä onnitteleekin. Persuilta on turha odottaa.

Äänestä

JUU KYLLÄ YLE ONNITTELI KOKOOMUKSEN PUOLESTA JA SAMALLA KOKO KANSAN PUOLESTA TÄYSIN HEHKUTUKSIN. VITUTTI LEIKKAUKSET.

Äänestä
  • .....heee....heeee......haaa.....haaaaaaaaaa....

    Äänestä

Jenni Haukio väittelei tohtoriksi, eikä kukaan ole vaatinut puolueilta onnitteluja.
Marinin matkakulut maksaa veronmaksajat, eikö demareille mikään riitä?

Äänestä

Miksi Sannaa pitäisi onnitella jostain Suomelle merkityksettömästä tittelistä, jonka joku ulkomaa hänelle myöntää. Kaiken lisäksi Sanna ei ole ansainnut mitään suitsutusta kaiken tekemänsä paskaduunin jälkeen.

Äänestä
  • Hän sai tittelin muun muassa siksi, että hän on maailman nuorin pääministeri. Joten kyllä se Suomeen kaikin tavoin liittyy.

    Äänestä

Hallituksen pitäisi siis Marinia onnitella. Pääministerin esityksestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olette lähinnä vain kritisoineet häntä, vaikka muu maailma on antanut tunnustusta Sanna Marinille tuon tuostakin. Nyt hänet on palkittu myös kunniatohtorin arvolla. Suomessa häntä lähinnä edellenkin parjataan.

Hattu käteen ja onnittelemaan Sannaa, kuten hyviin tapoihin kuuluu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu