.....Seuraavana aamuna heräsin siihen, että kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus. Silmät avattuani huomasin, että aurinko paistoi kirkkaasti makuuhuoneen ikkunassa olleen vaalean verhon läpi. Kello oli jo vähän yli kymmenen. Olin nukkunut yli kaksitoista tuntia syvässä unessa ja täysin levänneenä loikoilin vuoteellani. Ajattelin edellisen illan tapahtumia, kuinka olin nöyrtynyt parannukseen ja sovintoon Jumalan kanssa ja nyt minun oli valtavan hyvä ja kevyt olla. Vaimoni oli mennyt jo monta tuntia aiemmin työhön ja lapset olivat päiväkodissa. Nousin, pitkään vuoteessa vielä loikoiltuani ylös ja keitin vähän kahvia. Tämän kahvin juotuani ja pari voileipää syötyäni lähdin kylälle - Sodankylän keskustaan. Nyt minulla ei ollut enää kiirettä mihinkään ja niin autoni sai jäädä paikalleen. Nyt minulla oli aikaa kävellä. Oli mahtavaa huomata, kuinka sinä, lokakuun 10. päivänä kaikki näytti niin uudelta ja erilaiselta kuin aikaisemmin. Oli kuin koko luomakunta olisi pessyt kasvonsa ja kaikki näytti niin kirkkaalta. Yöllä oli ollut pieni pakkanen, mutta nyt aurinko paistoi lämpimästi pilvettömältä taivaalta. Kävellessäni panin merkille kuinka muutamista tienvarren haavoista maahan varisseet lehdet loistivat kirkkaissa, punakeltaisissa väreissään. Kaukaa Kittilän Kumputunturin juurelta virtailevan Jeesiöjoen pinta oli täysin tyyni ja vastarannan puut ja pensaat kuvastivat veden kalvolla kirkkaassa lokakuisessa auringonpaisteessa. "Oi kuin kaunis on maa ja kuinka ihana oli elämä”, ajattelin siinä kävellessäni. Sisimpäni ja koko olemukseni todisti, että kaikki minussa oli muuttunut. Olin uudestisyntynyt ihminen ja päässyt Jumalan armon osallisuuteen.
Jumala ei enää merkinnyt minulle pelottavaa ja lahjomatonta tuomaria, vaan armollista taivaallista Isää, joka oli antanut minulle kaiken anteeksi ja ottanut lapsekseen, johdattaakseen tulevina elämäni päivinä ja vuosina. Ne valkeuksien mustat vuoret, jotka vielä edellisenä päivänä olivat ylipääsemättöminä taivaaseen asti minua ympäröineet, olivat enää vain pieniä "mäennyppylöitä", joiden takaa loisti uusi parempi huomen. Sisimpääni tulvi valtava varmuus siitä, että tästä vielä ajan kanssa ja Herran avulla selvittäisiin. Poissa oli kiire. Poissa oli stressi ja poissa ne paineet, jotka olivat elämääni raskauttaneet.
Siinä uutena luomuksena kävellessäni sain myös huomata, että Herra oli antanut.......
Jatkuu osoitteessa
http://www.aretalogia.com/vapautus.htm
Jumala ei enää merkinnyt minulle pelottavaa ja lahjomatonta tuomaria, vaan armollista taivaallista Isää, joka oli antanut minulle kaiken anteeksi ja ottanut lapsekseen, johdattaakseen tulevina elämäni päivinä ja vuosina. Ne valkeuksien mustat vuoret, jotka vielä edellisenä päivänä olivat ylipääsemättöminä taivaaseen asti minua ympäröineet, olivat enää vain pieniä "mäennyppylöitä", joiden takaa loisti uusi parempi huomen. Sisimpääni tulvi valtava varmuus siitä, että tästä vielä ajan kanssa ja Herran avulla selvittäisiin. Poissa oli kiire. Poissa oli stressi ja poissa ne paineet, jotka olivat elämääni raskauttaneet.
Siinä uutena luomuksena kävellessäni sain myös huomata, että Herra oli antanut.......
Jatkuu osoitteessa
http://www.aretalogia.com/vapautus.htm
Vastaukset 12
Vanhimmat
Helppohan siinä on herran laiskotella, kun vaimo on mennyt töihin ja vienyt lapset päiväkotiin.
Mitä sitä noista Herroista ja Jumalista houraat? Auta vaimoasi arkisissa asioissa, vötkylä.
jospa olisit tiennyt..... ja jospa tietäisit nyt.....
Siis mitä?
Uskonhan minä että sinä olet kerran tiskannut v. 1972.
Kysymys on elämästä ja kuolemasta.
puhuisit sinäkin, Leo! Sama tunne on minulla kun yritän saada omia tuntemuksiani ja ajatuksiani ulos sillä tavalla että läheiseni ymmärtäisivät minua ja elämän syvimpiä kysymyksiä.
Tuntuu kuin tiskit ja millimetrijärjestys olisivat tärkeämpiä kuin itse elämä.
Jos on valittava "elämä" (se todellinen) joutuu uhraamaan paljon entisestä elämästään, ehkäpä jonkun tuomitsevan omaisenkin.
Jos menen Lapin erämaihin ikihonkien ja auhkipetäjien keskelle ja huudan siellä, niin jokainen honka ja petäjä vastaa omalla kaiullaan huutooni. Mutta täällä ei vastaa kukaan eikä mikään.
No. Kohta lumet ovat sulaneet ja pääsen luontoon. Nuotiotulille ja lähelle Jumalaani - sinne, missä Leksan on hyvä olla ja jossa joku kuuntelee. Näin ollen voi olla, että minua ei tällä foorumilla kovin usein nähdä.
on nimestään huolimatta muodostunut pelkäksi huuhaa-foorumiksi. Olen itsekin tullut siihen tulokseen, että täällä menettää omasta itsestään enemmän kuin mitä saa takaisin. Tämä foorumi on
"energiavaras".
Teet aivan oikein kun odottelet luontoon pääsemistä, missä voi eheytyä ja saada uusia voimia.
Itse asun niin kaukana etelässä, että olen jo päässyt nauttimaan luonnon ihanuudesta ja suuruudesta, missä minä olen vaan pieni muurahainen. Jokainen päivä on lahja.
Hyvää kevään ja kesän odotusta sinulle!
No eikös se tiskaaminenkin ole tehtävä vaikka kuinka lennokkaita analyysejä elämästä ja kuolemasta nikkaroiskin?
Ja ruokaa on saatava, pyykit on pestävä ja kämppä siivottava.
Sen jälkeen voikin sitten olla jo niin väsynyt, ettei yhtään lennokasta ajatusta tule vaan tulee uni.
No, jos joku toinen, esimerkiksi mies, tekis puolet niin jaksais naisetkin ajatuksia elämästä ja kuolemasta palloilemaan.
kysymys ei ollut pelkkien ajatusten värkkäämisestä. Kysymys oli elävästä todellisuudesta. Kyseistä ihanaa aamua edelsi kolmen viikon aika, etten pystynyt syömään tai edes nukkumaan ja ellen olisi sovintoa Jumalan kanssa löytänyt ja sitä seurannutta ihanaa aamua ja uutta elämää saanut, minulla ei olisi olut enää montaa päivää elonaikaa.
Jos klikkaisit http://www.aretalogia.com/vapautus.html ja lukisit koko artikkelin, ymmärtäisit, mistä oli kysymys.
Kirjoitat: " ellen olisi sovintoa Jumalan kanssa löytänyt ja sitä seurannutta ihanaa aamua ja uutta elämää saanut, minulla ei olisi olut enää montaa päivää elonaikaa." Sitähän sinä et voi tietää!
Miks hitossa sää jaksat noita copy/paste juttujas laittaa jatkuvasti. Seuraisit tätä päivää ja sen mukanaan tuomia ajatuksia ja tuntemuksia.
Leksa elää menneessä, mutta ehkä se johtuu siitä, että kaikki hyvä tapahtui hänelle silloin.
Ehkä raju kolari ja halvaantuminen siinä aiheutti sen, että Leksan aika ikäänkuin pysähtyi. Leksan menneisyys on hänen tämänhetken nykyisyys. Nykyisyyttä ei ikäänkuin ole.
Yrittäkää ymmärtää. Monelle käy vieläkin pahemmin.
että nykyisyydessä vaikuttaa niin voimallisesti se, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Menneinä päivinä tehdyt ratkaisut ovat olleet niin käänteentekeviä. Sikäli aika on pysähtynyt. Onnettomuuden seuraukset ovat toimineet ikäänkuin vedenjakajana. On mennyt elämä, ja nykyinen elämä. Sanoisin, että lause "...menneisyys on hänen tämänhetken nykyisyys" viittaisi pikemminkin tähän vedenjakajaan. Emme voi ymmärtää nykypäivää tuntematta historiaa. Sehän pätee myös yhteiskunnalliseen elämään.