Huomio adventtikirkon sosiaalisista hierarkioista

Anonyymi-ap

Olen kokenut, että adventtikirkossa sosiaaliseen asemaan tuntuu vaikuttavan jäsenen koulutus- ja ammattistatus vapaita suuntia enemmän. Statusasteikolla esimerkiksi pastorit, opettajat ja lääkärit ovat meillä korkealla. Eräät pastorit tuntuvat olevan hyvinkin hierarkiatietoisia kohdatessaan jäseniä. Tai sitten luulen vain, mutta näin pari muutakin adventistia kokenut.

Tuossa piilee se ongelma, että Kristuksen edessä jokaisen ihmisen tulisi olla yhtä arvostettu ja tasavertainen.

44

534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Malli on suoraan USA:sta, mistä koko yhteisö on lähtöisin.
      Bisnes on Amerikan mantereella se tärkein asia, joka ensimmäisenä nousee esille, kun keskustellaan. Kuinka paljon sinä ansaitset vuodessa tai minkälaisessa ympäristössä ja talossa sinä asut? Se ratkaisee Yhdysvalloissa sen, minkälainen status ja arvostus sinulla on muiden silmissä.

      Ymmärrettävästi adventtikirkko ja sen päättäjät myös pyrkivät kaikin keinoin hankkimaan hyvin ansaitsevia maksavia asiakkaitta piiriinsä, koska rahalla on jumalaakin 1000 kertaa suurempi voima.

      Tavallinen lahkon rupusakki on vain sitä porukkaa, jota käytetään lahkon sisällä kaikin tavoin hyväksi maallikkoina/talkoohenkilöinä=ilmaisen työn tekijöinä, että saataisiin uusia maksavia asiakkaita ja sen uuden porukan saalistaminen olisi mahdollisimman edullista, eikä pastoreiden tarvitsisi tehdä palkkansa eteen niin paljon töitä.

      • Anonyymi

        Valheesi ei hetkauta.

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        😍 ­­­N­y­m­­­f­­­o­­m­­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178625275

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Hyvä ja tärkeä aloitus. Olen minäkin havainnut adventtikirkossa sosiaalista arvottamista, joka perustuu juurikin ammattiasemaan ja oppiarvoihin. Tuo varmaan selittää osaltaan sitä, että kirkon jäsenmäärä on kutistunut niin pieneksi. Tavallinen duunari ei ymmärrettävästi viihdy tälla tavoin arvottavassa yhteisössä.

      Ylpeys ja ylimielisyys ovat syntejä.

      • Anonyymi

        Minä taas en ole havainnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas en ole havainnut.

        Ilmeisesti olet kuurosokea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti olet kuurosokea.

        En ole.

    • Anonyymi

      Meillä ainakin pastori on sanonut monta kertaa, että kaikki ovat samalla viivalla, eikä mitään hierarkioita tule olla.

      • Anonyymi

        Miksi hän sitten itse on osa sitä uskonnollista hierarkiaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hän sitten itse on osa sitä uskonnollista hierarkiaa?

        Koska se ei ole uskonnollinen hierarkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hän sitten itse on osa sitä uskonnollista hierarkiaa?

        Niin, pastorin vastuu on kovempi, kuin rivimiehen.
        Tuomiolla se näkyy.
        Kellä on leiviköitä annettu, hän hoitaa leiviskät kotiin ja perilläkin hoidettavaksi useamman kaupungin.
        Mutta leiviskän piillottajasta ei ole elämässä apuja, koska ei osaa edes viedä leiviskäänsä rahanvaihtajien pöydälle, että Isä saisi sen voittona takaisin.
        Leiviskän piillottajan lampaat jäävät hukkaan.

        Lampaat syövät leiviskän?
        Nehän käsittääkseni tykkäävät leivänpaloista. Mummo ainakin kertoi sellaista.

    • Anonyymi

      "adventtikirkossa sosiaaliseen asemaan tuntuu vaikuttavan jäsenen koulutus- ja ammattistatus vapaita suuntia enemmän."

      Ai jaa. No miten ne vapaat suunnat vaikuttavat sosiaaliseen asemaan ja miksi ulkopuoliset seurakunnat ylipäänsä vaikuttavat Adventtikirkon sisällä sosiaaliseen asemaan?

      • Anonyymi

        Aloittaja varmaankin tarkoittaa, että vapaissa suunnissa (vapaakirkko, helluntaikirkko ja muut karismaattiset liikkeet/kirkot) ei ihmisiä laiteta samalla tavalla sosiaaliseen arvojärjestykseen kuin adventtikirkossa. Tuon ymmärtämisen ei pitäisi olla haastavaa kenellekään lukutaitoiselle.

        Olen aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että adventtikirkossa on selkeästi havaittava arvojärjestys.

        Vika taitaa olla teissä katsojissa itsessänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja varmaankin tarkoittaa, että vapaissa suunnissa (vapaakirkko, helluntaikirkko ja muut karismaattiset liikkeet/kirkot) ei ihmisiä laiteta samalla tavalla sosiaaliseen arvojärjestykseen kuin adventtikirkossa. Tuon ymmärtämisen ei pitäisi olla haastavaa kenellekään lukutaitoiselle.

        Olen aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että adventtikirkossa on selkeästi havaittava arvojärjestys.

        et ole käynyt vapaissa suunnissa. Siellä oppineisuus kertoo siitä, että heissä on kuorojohtajia, säestäjiä, organisaattoreita jne.
        Taito tulee myös koulunpenkissä.

    • Anonyymi

      Hierarkiassa on se hyväpuoli, että koulutuksen kautta on taito hoitaa tehtäväkuvaa, eikä ole aloittajan tapainen h-moilanen, että ei hokaa tehtävkuvassa ideaa.
      Eihän armeijakaan laita kouluttajaksi ja vastuulliseksi h-moilasia, jotka eivät pärjää missään.

      • Anonyymi

        Adventistisessa hierarkiassa koulutus on sivuseikka, koska kuten kaikki adventistit Suomessa tietävät, sen lahkon päättäjät ovat lukeneet vain beduiinien mielikuvitus satuja ja vaikka olisit teologian tohtori, sillä koulutukselle ei ole mitään todellista arvoa missään muualla kuin pölvästien ja nenästä vedettävien keskuudessa.

        Valheesi ei meitä hetkauta. Raamattu ei ole beduiinien satu eikä beduiinien kirjoittama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheesi ei meitä hetkauta. Raamattu ei ole beduiinien satu eikä beduiinien kirjoittama.

        Höpöhöpö.

      • Anonyymi

        H-moilanen (aloittaja) kirjoittaa kieliopillisesti niin akateemista ja korkeatasoista tekstiä, että hänellä on todennäköisesti yliopistotason tutkinto. Sinä (hetkauttelija) et kirjoita korkeakoulutetun tapaan. Oletko suorittanut lukiota?

        Olen, eikä valheesi hetkauta.

    • Anonyymi

      Ei advarit ole täydelisiä mutta ei sitä ole muutkaan. Ystäväni joka kuuluu Helluntalaisiin sanoo mitenkä heillä on vaikeuksia keskenään.
      Vain Jeesus on täydelinen.

    • Anonyymi

      Ihmisten arvottaminen on vastoin Raamatun opetuksia. Jeesuskin teki heikosti arvostettua fyysista työtä. Saisikohan adventtikirkossa edes puheenvuoroa?

      • Anonyymi

        Prostituoidut olivat Jeesukselle se kaikkein rakkain ammattiryhmä.
        He pyrkivät pitämään myyntitavaransa mahdollisimman puhtaana sekä edustavana ja Jeesus arvosti sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prostituoidut olivat Jeesukselle se kaikkein rakkain ammattiryhmä.
        He pyrkivät pitämään myyntitavaransa mahdollisimman puhtaana sekä edustavana ja Jeesus arvosti sitä.

        Älä ole typerä.

      • Anonyymi

        Ehkä puuseppänä voisi kelvata kirkon talonmieheksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä puuseppänä voisi kelvata kirkon talonmieheksi.

        Jeesus voisi epäilemättä kelvata ainakin adventtikirkon ilmaistyötä tekeväksi talonmieheksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus voisi epäilemättä kelvata ainakin adventtikirkon ilmaistyötä tekeväksi talonmieheksi.

        "Jeesus voisi epäilemättä kelvata ainakin adventtikirkon ilmaistyötä tekeväksi talonmieheksi."

        Kaikkein eniten pastori toivoo kuitenkin, että Jeesus voisi talkootyönä muuttaa seurakuntalaiset sellaisiksi, jotka luovuttaisivat kaiken omaisuuden adventtikirkolle ja kävisivät ahkerasti työssä, voidakseen maksaa palkastaan vielä kaikki muut yhteisön määräämät velvoitteet.

        Monelle pastorille adventtikirkossa 'maistuisi' erinomaisesti myös se, jos Jeesus voisi heidän keskuudessaan muuttaa viikonloppuisin veden tai rypälemehun viiniksi?

        Joku pastori toivoo myös, että Jeesus voisi muuttaa sen rupsahtaneen ja äkäisen vaihdevuosissaan kipuilevan aviosiipan hieman nuorempaan ja lempeämpään versioon?

      Noinhan se aika lailla menee. Huomattu on monella paikkakunnalla.

      • Anonyymi

        No ei mene. En usko teitä ollenkaan.

    • Anonyymi

      Adventtikirkossa on hyvä olla lääkäri, pastori tai opettaja koulutukseltaan, jos mielii olla hierarkian huipulla. Perusduunarina olen mieluummin luterilainen. Se on varma ja tasa-arvoinen tie taivaaseen.

      Huomasin adventistina, että olin tosi matalalla hierarkiassa. Duunarina en tietenkään kelvannut adventtikirkon nuorille ja koulutetuille naisille, jotka olivat hyvin hierarkiatietoisia. Tietysti säännöllinen kymmenystenmaksuni (vajaa 300 e kk) kelpasi, mutta kyllä paikkani tiesin. Nyt maksan pari kymppiä kirkollisveroa kansankirkolle.

    • Anonyymi

      Heillä on lääke. lis. Pekka Reinikainen.
      Mies myy kirjojaan, sakki katsoo tohtoria kuin yököt aurinkoon.
      Kertoi olleensa piin kova ateisti ennen. Ei vaikuta todelta, jos katsoo ukon habitusta.
      Adventtikirkossa saa hinkumaansa arvostusta. On kiva jutella mummoille pehmeitä.

    • Anonyymi

      Onhan tuo surullista, että adventtikirkossa on tuollainen naiivi pokkauskulttuuri. Tietysti monissa ihmisyhteisöissä on vastaavia arvojärjestyksiä, koska se on inhimillistä. Tykkään kirkoista, joissa ihmiset ovat tasa-arvoisempia. Kaikilla on silloin parempi olla.

      • Anonyymi

        Tuo ei hetkauta minua.

      • Anonyymi

        Tuo ei hetkauta minua.

    • Anonyymi

      En ymmärtänyt aloitusta, mitä siinä ajateltiin.
      Tarkoititko, että korkeampikoulutuksen saaneita - he ovat vähemmän noitumisen kohteena, kuin rappuja lakaiseva rivijäsen.`

      Taidat olla se korjaamon isäntä, joka noitumisella hoiti puheet työntekijöitä kohtaan.

      Hautausmailla ehkä enemmän näen hautakivistä sen "arvomaailman" statuksen.
      Ei siellä näe saman arvomaailman merkitystä, kuin sankarihaudoilla, jossa kivet ei korostu toisista.

      • Anonyymi

        "En ymmärtänyt aloitusta, mitä siinä ajateltiin."

        No eipä ole ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En ymmärtänyt aloitusta, mitä siinä ajateltiin."

        No eipä ole ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään...

        Pastorit ja papit pyyhkivät persettään lahkoihinsa ja kirkkokuntteihinsa kusetetuilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pastorit ja papit pyyhkivät persettään lahkoihinsa ja kirkkokuntteihinsa kusetetuilla.

        Sinulla on sairas mielikuvitus. Sydämesi on sysimusta.

    • Anonyymi

      Adventistina olen muita parempi joten mulla on oikeus olla ylimielinen.

      • Anonyymi

        Adventistipastori on sinuakin parempi.

    • Anonyymi

      Noinhan se menee myös helluntaikirkossakin. Molemmissa usein myös saman suvun hahmot ovat usein pääosissa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2689
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      236
      2577
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2337
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      191
      1808
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1318
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      21
      1259
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1128
    Aihe