0tatko sadevettä talteen?

Tämän "vastineeksi" kai kehitetiin sellainen kuin hulevesivero, vai mikä se oli? Täällä junttilassa ei kuitenkaan sitä ole, vessa on hyvä vetää sangollisella sadevettä.
21331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ulkomailla tekevät myös sellaisia järjestelmiä, jossa sadevesi kerätään säilijöihin katoilta, ja sitten se käytetään talossa.

Äänestä

Kyllä otan ja kerään lähes kaiken sadeveden talteen kukille ja kasveille.

Äänestä

Hulevesivero on ideologista kopiota Los Angelesissa laadituille laeille ja maksuille. Siellä kun vedestä on pulaa ja ihmisiä voidaan laskuttaa tai sakottaa siitäkin jos lorottavat katolle sataneen veden tynnyriin talteen. Eli "varastavat" osavaltiolta sille kuuluvaa vettä.

Suomessa tilanne ei ole sama. Mutta laskuttaa pitää silti. Koska Suomi.

Äänestä
  • Suomessa kaikki jättiyritykset hoitavat tuloksensa veroparatiiseihin, ja vain palkollisten palkkatuloista voi saada jotain verotuloja.
    Nyt kun pien yrittäjyys pikkuhiljaa loppuu koronan jälkeen pienteollisuuden kanssa kokonaan, jää jäljelle kerätä rahaa liikennekameroilla, keksimällä uusia sakkoja, ja ylipäätään pyrkiä ihmisten säästöihin ja vanhaan varallisuuteen käsiksi.
    Tämä maa korahtelee viimeisiä kuolinkorahtelujaan ennekuin näivettyy kokonaan pois.
    En näe mitään mahdollisuuksia Suomelle tällaista johtamismallia toteuttamalla, mitä nyt toteutetaan.
    Kansalaisille tulee antaa enemmän vapauksia itseohjautuvalle toiminnalle, ja lopettaa holhoaminen, ja 713.000 virkamiestä holhoamaan ja kaitsemaan 5 miljoonaista kansaa on sekin liikaa. Valtion virkamiehet ovat noin 80.000, mutta kaikki yhteensä tekee suomalaisen vuosikirjan mukaan tuon jättiluvun.
    10 vuodessa valtion velka kaksinkertaistuu pelkästään noiden virkamiesten etuuksien kautta kaksinkertaiseksi.

    Äänestä

Suihkussa käynnin vedet kannattaa kerätä tarkasti talteen ja käyttää uudelleen. Pytyn huuhteluun.

Äänestä

Kannattaisi ottaa talteen. En ole oikein keksinyt kuinka vedet saisi tynnyriin katolta.
Vedet menee ränniin, eikä sinne alle sovi laittamaan tynnyriä.

Äänestä
  • Lyhennä ränniä tynnyrin korkeudelle

    Äänestä

  • Syöksytorveen väliotto jossa on siis käännettävä läppä joko veden keruu- tai läpilaskuasennolle. Ei ole monimutkainen vaikka voi kuulostaa siltä. Niitä on jossain nähty, jos ei löydy valmiina niin peltiseppä sellaisen tekaisee. Sille korkeudelle siis että mahtuu tynnyri alle.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Syöksytorveen väliotto jossa on siis käännettävä läppä joko veden keruu- tai läpilaskuasennolle. Ei ole monimutkainen vaikka voi kuulostaa siltä. Niitä on jossain nähty, jos ei löydy valmiina niin peltiseppä sellaisen tekaisee. Sille korkeudelle siis että mahtuu tynnyri alle.

    Pitää kokeilla tuota väliottoa. En tiedä, löytyykö tuohon kantikkaaseen valmiina. Jos ei löydy, niin pitää tehdä semmonen pellistä.
    Suoraa kattopeltiä tuossa olisi ja on myös alumiinilevyä. Pitää etsiä malli netistä. Ei raski kastella takapihalla osto edellä.

    Äänestä

Omakotiasujille on toimitettu erillinen tiedote, jossa taivaalta satava lumi, ja lumen sulaminen katsotaan tällaiseksi "hule vedeksi". Oli erillismaininta, että lunta ei saa tontilta lumikolata katujen reunoille. Ilmeisesti jokaisen kohdalle satanut lumi tulee päätyä nimenomaisen tontin maahan maan imemäksi eikä kaupungin sadevesiviemäreihin. Silti vaikka maa imee veden, siitä laskutetaan kuin se olisi mennyt katujen viemäriverkostoon, tontin neliöpinta-alan mukaan.
En suosittele kenellekään ulkomaalaiselle Suomeen muuttamista.
Vastaavaa verotuskikkailua tarvitaan enenevässä määrin nyt kun on NATON 6 miljardin euron vuosittainen tarve repiä rahat kasaan joka ikinen vuosi uudelleen ja uudelleen työttömiä täynnä olevassa luukkuje tuilla eläjien maassa jostakin.

Äänestä

Hulevesimaksulla kunnat ylläpitää ojia ja viemäriverkostoa joita tarvitaan sadeveden hallintaan.

Äänestä
  • Hulevesimaksu on ihan pelkkä kusetus, ihan niinkuin kiinteistöverokin.

    Äänestä

Pashareille kelpaa vallankin pitoon mikä vaan hyysinkivero. Ties kuinka monensia ovat sitten.

Äänestä

>>Syöksytorveen väliotto jossa on siis käännettävä läppä joko veden keruu- tai läpilaskuasennolle. Ei ole monimutkainen vaikka voi kuulostaa siltä. Niitä on jossain nähty, jos ei löydy valmiina niin peltiseppä sellaisen tekaisee.>>

Meillä kävi ränniasentaja kolmisen vuotat sitten ja pyysin tuollaisen laittamaan. Ukko oli nihkeä koko ajan, aluksi ei muka ymmärtänyt mitä selitin. Sitten lopulta sanoi, että saattaahan hän sellaisen tehdä. Jos ei ole kaupasta saatavana, hän tekee.

Rännit ja syöksytorvet asennettiin niin etten ollut itse paikalla. Ei ne mitään kääntöläppää sinne laittaneet. Ukko selitti jälkeenpäin, että olisi ollut liian työläs tehdä, niin ei alettu.

Syöksytorvet oli asennettu maahan saakka, 30 cm korkeudelle, eli alle ei mahtunut tynnyriä. Sen vaadin lyhennettäväksi yhdeltä talon nurkalta, ja sen ukko teki, että on saatu sadevettä tynnyriin talteen

Äänestä
  • Suomalaista palveluasennetta, "Äääh, ei me... semmosia.".
    Eli asiakas on aina väärässä.
    Mutta tilanne on yleinen. Jos vähääkään poikkeaa siitä mikä on"hittituote" tai ei löydy valmiina muovipussissa marketin koukkuhyllyssä on äkkiä hankala asiakas.
    Onneksi poikkeuksiakin voi löytyä jos on hyvää onnea.

    Äänestä

  • Löytyi kantikkaaseen Puuilosta. Yksinkertainen kapine. Parikymppiä.

    Äänestä

En ole vielä niin köyhä rotta ettenkö pysty vessaa vetämään kunnan vedellä. Kaikenlaisia köyhiäisiä sitä täällä pyöriikin.

Äänestä
  • Vedä millä haluat, onko vessan vetäminen oikein elämäsi suursaavutus?
    Kyse ei ole aina lainkaan siitä mitä koku pystyy vaan mitä haluaa.

    Äänestä

  • Mutta siitähän ei ole kysekään. Sadevettä kannattaa käyttää aivan muuhun kuin vessaan.

    Äänestä

Meillä rakennettiin kylälle tien avo-ojien tilalle hulevesiputkisto, siihen liitetiin myös tonttien salaojat ja sadevesipoistot jos niin halusi.

Nyt ei tiet hajoile roudan takia.

Äänestä

Itseasiassa tämä hulevesiverkosto lopetti kosteikkojen muodostumisen avo-ojiin. Kaikki vesi menee kunnan määräämään vesistöön, ei sinne missä sitä vettä tarvittaisiin.
Kasvusto vähenee, kuivuus vaivaa.
Olisi harkittava alueittain, kannattaako hulevesiverkostoa edes rakentaa. Tai pitäisi erikseen järjestää kosteikkoja verkoston varteen. Kaikkea ei tarvitse järjestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämän "vastineeksi" kai kehitetiin sellainen kuin hulevesivero, vai mikä se oli? Täällä junttilassa ei kuitenkaan sitä ole, vessa on hyvä vetää sangollisella sadevettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu