Pysy taivas tiellä

Anonyymi-ap

Mark. 8:
34 Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

Kristus on vienyt ristille syntimme. Siksi teidän tulee tunnistaa sisimmässänne ne synnit, joita te teette. Ette voi seurata Jeesusta, ellette ole rehellisiä Jeesuksen edessä.
Rukoilkaa itsellenne näkeviä silmiä ja kuulevia korvia, että ymmärryksenne avautuisi ja olisitte Jeesuksen tiellä ilman taakkoja.

(Herran profeetta, psta)

76

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilm. 7:
      3 ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan".

      Te, jotka seuraatte Kristusta, täytätte Hänen tahtoaan. Te, jotka uskollisia olette sanan kautta. Te olette otolliset Hänen edessään. Teiltä ei oteta poissa sitä tietä, jonka valitsitte.
      Kristus on valinnut teidät ja Hän asettaa teidät uskonne tähden eteensä ja antaa teille otsaan oman nimensä, Isän nimen ja Pyhän Hengen nimen ja osoittaa näin pahallekin, että sinut Minä Kristus valitsin, puhdistin ja hyväksi havaitsin.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        Kristillisessä kasteessa Jumala antaa sen sinetin eli Pyhän Hengen lahjan lapselle, kun ristinmerkki tehdään lapsen pään päällä.

        Kristillisessä kasteessa Kristuksen omaksi annettu lapsi on Jumalan lapsi. Kaste Kristukseen on sama asia kuin veren sively vihan enkelin kulkea kastetun ihmisen ohi Ihmisen Pojan päivänä, kun toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.

        Silloin ei enää ketään ehditä kastaa kristityksi Pyhän Hengen sinetin saajaksi.

        vertaus: tyhmät ja viisaat neistsyet,, viisaat on Kristukseen kastettuja, koko perhe, lapset mukaan lukien.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristillisessä kasteessa Jumala antaa sen sinetin eli Pyhän Hengen lahjan lapselle, kun ristinmerkki tehdään lapsen pään päällä.

        Kristillisessä kasteessa Kristuksen omaksi annettu lapsi on Jumalan lapsi. Kaste Kristukseen on sama asia kuin veren sively vihan enkelin kulkea kastetun ihmisen ohi Ihmisen Pojan päivänä, kun toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.

        Silloin ei enää ketään ehditä kastaa kristityksi Pyhän Hengen sinetin saajaksi.

        vertaus: tyhmät ja viisaat neistsyet,, viisaat on Kristukseen kastettuja, koko perhe, lapset mukaan lukien.

        Helluntailaisilla on pelkkä hurmoshenki.

        Heillä ei ole kristillistä kastetta ollenkaan.

        1. Joh. 5:8

        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        😍 ­­­N­­y­m­­­f­o­m­­­a­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17866790D

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Varokaa etenkin niitä itse itsensä "profeetaksi" ja ties miksi "evankelistoiksi" julistaneita uskonlahkojen eksyttäjiä.

      1. Joh. 4:1 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.


      2.Kor.11
      13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
      14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
      15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

      • Anonyymi

        >>>1. Joh. 4:1 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.<<<

        Eikö sinulla ole vastuu vastata tähän koettelu asiaan koska esität tällaista?
        Voisitko siis kertoa mistä tunnistaa Jumalan Hengen? Mistä tiedän, että henkilö puhuu Jumalan Hengessä, eikä missään väärässä hengessä? Onko vastaus tähän kysymykseen kirjoitettu kahdessa seuraavassa jakeessa? Miksi sinulla jäi nämä tärkeät vastausjakeet pois? Eivätkö ne merkitse sinulle mitään, vai ovatko ne jotenkin vaikeita sinulle ja oppiisi?

        Voimmeko soveltaa Jumalan antamaa vastausta, koetusta, käytännön elämässä ja siten tunnistaa Jumalan Hengessä puhuvan ihmisen? Vai tulisiko meidän kysyä sinulta?
        Miksi kysyä sinulta koska et vastaa? Onko Jumalan vastaus luotettava niin, että minä voin luottaa siihen? Onko se sinun mielestäsi luotettava niin, että sinäkin voit luottaa siihen?

        Jos emme usko, luota ja ota vastaan Jumalan antamaa vastausta, mistä saamme paremman vastauksen?

        Mvh J - K


    • Anonyymi

      Ei Jeesusta kukaan voi seurata, eikä mennä taivaaseen sellaisenaan, ellei Jumala kasteessa pese syntejä juurineen pois sieltä syntiinlankeemuksesta alkaen.

      Joh. 7:36

      Mitä tämä sana on, jonka hän sanoi: 'Te etsitte minua, mutta ette löydä', ja: 'Missä minä olen, sinne te ette voi tulla'?"

      Joh. 8:21

      Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."

      Älä usko eksyttäjien kertomuksia taivaassa käymisestä "tripeistä" Jeesusta katsomassa. Ne on niitä paranoidisia harhoja.


      Joh.3: 13 "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."

    • Anonyymi

      HERRAN PROFEETTA KYLLÄ KIRJOITTAA OIKEAA ASIAA.. TUTKISTELLA ITSEÄÄN MISSÄ MENEN, ETTEN VAIN MENISI VÄÄRÄLLE TIELLE..RUKOILLA HERRAA JUMALAA ETTÄ HÄN OHJAA MINUA OIKEALLE TIELLE. KIITOS JEESUS HUOLENPIDOSTASI.AAMEN

      • Anonyymi

        Helluntailaisuuteen sitoutuminen ja väärä uudestikaste lahkoon, on juuri sitä väärälle tielle lähtemistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuuteen sitoutuminen ja väärä uudestikaste lahkoon, on juuri sitä väärälle tielle lähtemistä.

        Anabaptismi eli lahkolaiskaste on varma merkki, että eksytys on kyseessä.


    • Anonyymi

      Fariseukset luottivat omaan uskonratkaisuunsa ja vaellukseensa. Se on juuri sitä hiekalle rakentamista.
      He pitivät itseään jumalisina ja vanhurskaina ja halveksivat toisia ja syyttivät heitä ulkoisista synneistä, mitä voi nähdä ulkokuoresta.
      He olivat aikansa helluntailaisia, tosiuskovaisia.

      He menivät Johanneksen luokse saamaan sitä uskovien kastetta. Johannes ei kastanut heitä ollenkaan, koska tarjolla oli vain syntisten kaste.
      Johannes nimitti heitä kyykäärmeitten sikiöiksi.

      • Anonyymi

        Fariseukset olivat luonteeltaan aikansa helluntailaisia, tosiuskovaisia

        9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
        10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
        11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."


      • Anonyymi

        >>>Fariseukset luottivat omaan uskonratkaisuunsa ja vaellukseensa. Se on juuri sitä hiekalle rakentamista.<<<

        Tuleeko minun luottaa isän, äidin, kummin vai naapurin sedän uskonratkaisuun ja vaellukseen?
        Vai kenen uskonratkaisuun ja vaellukseen minun tulee luottaa ja perustaa pelastukseni koska en saa luottaa omaan uskonratkaisuun enkä omaan vaellukseen? Pelastunko isän, äidin tai kummin uskolla vai omalla uskolla? Mitä Raamattu sanoo tästä asiasta?

        Mvh J - K


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fariseukset olivat luonteeltaan aikansa helluntailaisia, tosiuskovaisia

        9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
        10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
        11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

        Olen publikaani, en maksele kymmenyksiä.


    • Anonyymi

      Teosofit puhuvat tiestä tai polusta taivaaseen, jota ihminen itse voi kävellä.

      Raamatun mukaan Jeesus itse on Tie, johon ihminen kasteessa liitetään sisälle "into".
      Jeesus vie itseensä kasteessa liitetyn ihmisen mukanaan sinne taivaaseen ylösnousemuksessa.

      Room. 6:4

      Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.

      Kol. 3:3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;

      1. Joh. 5:8

      Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

      Therefore we are buried with him by baptism into death: that like as Christ was raised up from the dead by the glory of the Father, even so we also should walk in newness of life.

    • Anonyymi

      Jaak. 1:
      2 Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin,
      3 tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä.

      Ellette ole pitkämielisiä ja kärsivällisiä, ette myöskään näe tulosta mitä te teette.
      Hyvän kylvö tuo hyvän tuloksen, vaikka tulos jää piiloon. Joskus se on Minun Kristuksen edessä.
      Minä näen ajatukset, teot, milloin ne ovat otolliset Minulle.
      Rakkauden kylvö tuottaa hedelmän.
      Olkaa valmiit kylvämään. Lopulta saatte niittää hyvän sadon ja Kristus ja Jumala näkee hyvät tekonne ja maksaa palkan.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      2. Piet. 3:
      2 että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.

      Tärkeintä on, että te, jotka sanan saattajiksi valmistin, teille olkoot käskyt sydämen laki. Sydän, joka on uskossa vakaa, pitää käskyt, jotka Isä Jumala antoi.
      Jeesus on armo ja laupeus ja Hänen kauttaan tuli rakkauden laki.
      Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Anna anteeksi itsellesi, jotta sen kautta ymmärtäisit lähimmäistäsi.
      Rakkaus avaa ovia ja tuo lähimmäisiä Jeesuksen eteen.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      2. Piet. 1:
      6 ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,

      Ymmärrys siitä, mitä Jumala ja Jeesus odottaa meiltä. Itsensä hillitseminen, joka on tärkeää, kun joudumme tilanteisiin, jossa meidän kielemme kärkkäästi sanoisivat rumia sanoja lähimmäisille.
      Kärsivällisyyttä heidän kanssaan, jotka kesken eräisiä ovat. He ovat Herralle rakkaat. He, jotka kesken eräisiä ovat. Heissä on maallista enemmän, kuin taivaallista.
      Te olkaa esimerkkinä jumalisuudesta.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        OIKEASSA OLET HERRAN PROFEETTA.. ITSENSÄ HILLITSEMINEN ON TÄRKEÄÄ..JOKA UNOHTUU MONESTI...
        PITÄÄ MYÖSKIN OLLA KÄRSIVÄLLINEN, SE ON KANSA MONESTI IHMISELLE VAIKEAA , AINAKIN MINULLE. PITÄÄ RUKOILLA JEESUSTA AUTA NÄISSÄKIN ASIOISSA MINUA.. PITÄÄ MYÖSKIN MUISTAA MEISTÄ EI TULE TÄÄLLÄ MAANPÄÄLLÄ TÄYDELLISIÄ..


    • Anonyymi

      Kokeilkaapa edes hetki olla jakamatta ihmisiä uskovaisiin ja muihin tai poliittisten suuntausten mukaan. Eikö synny edes aavistusta terveemmästä mielentilasta?

      Kristillisyys ja poliittiset ismit on opittuja asioita. Jos osaatte nollata mielen tältä osin, pääsette johonkin ja mieli puhdistuu.

      Edellä on se mikä on Taivastie. Muut ovat vääriä polkuja, aina viitta jonnekin aatteelliseen suuntaan.

      • Anonyymi

        Sinulla on myös oma aate, jonka tuot esille. Eli millä tavoin se eroaa muiden aatteesta, noin aatteen näkökulmasta?

        Ja taivastie on tie, jonka Jumala on laittanut jokaisen ihmisen sydämeen eli 10 käskyä. Sitä kutsutaan myös nimellä omatunto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on myös oma aate, jonka tuot esille. Eli millä tavoin se eroaa muiden aatteesta, noin aatteen näkökulmasta?

        Ja taivastie on tie, jonka Jumala on laittanut jokaisen ihmisen sydämeen eli 10 käskyä. Sitä kutsutaan myös nimellä omatunto.

        Ei se ole aate jos kohtaa todellisuutensa ilman aatetta ja uskomisisa. Se on ohje, Tietysti sitä ei tarvitse kutsua Taivastieksi, poluksi tai tieksi. Kyse on vain siitä että jokainen avaa itse omat silmänsä, korvansa ja tuntee aidosti. Tieto on turhaa sanotaan Raamatussakin. Sama asia.

        Kyllähän sinäkin ymmärrät että nämä riidat täällä johtuvat vain siitä että me jaamme toisiamme ryhmiin joista kuvittelemme jotakin. Oikeastaan se millä perusteilla toisiamme arvostelemme, on meidän eli arvostelijan omaa ajattelua.

        Lapsi on hyvä esimerkki. Ei alle kouluikäinen välitä uskonsuunnista tai puolueista. Sen vuoksi hänellä on kyky kohdata toinen henkilö sellaisena kuin hän itselleen käyttätyy.


    • Anonyymi

      AAMEN

      • Anonyymi

        EIKÖ NÄMÄ VIESTIT OLE HERRAN PROFEETALTA AIVAN SELVIÄ ASIOITA. EN OIKEIN YMMÄRRÄ MIKÄ NIISSÄ ON VÄÄRIN.. KANNATTAISI LAITTAA MIETINTÄMYSSY PÄÄHÄN.. RUKOILLA HERRAA ETTÄ HÄN TEILLE AUKAISISI NÄMÄ ASIAT. .IHMETTELEN VAAN KUN VÄNKÄÄTTE VASTAAN.


    • Anonyymi

      Matt. 1:
      20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

      Jeesus Kristus Pyhästä Hengestä syntynyt Jumalan ainokainen Poika. Hän, joka oli puhdas. Hän oli se, joka oli jo silloin, kun maailma luotiin.
      Tämä oli Jumalan suunnitelma, että Hänen kauttaan, jotka uskoivat ja seuraisivat Häntä, pelastuisivat synnin kahleista, jotka perisynneissä ihmistä ovat seuranneet kautta sukupolvien.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Mark. 5:
      13 Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveen.

      Saatana on sairauksien alkuperä. Hän, joka on houkutellut ihmisiä vääryyteen, hän houkuttelee vääriin ajatuksiin. Tämä on mielen sairauksien alku. Jumala ei koskaan anna sairauksia, se on ihmisten ajattelu tapa.
      Silloin ihminen joutuu omien ajatuksien kierteeseen ja sairastuu.
      Jumalan on sallittava tämä, koska ihmisellä on vapaa tahto.
      Hän itse valitsee vankilan tai vapauden.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Jaak. 1:
      8 kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.

      Sellainen henkilö, joka heiluu hyvän ja pahan välillä. Välillä hän puhuu, olen uskova, mutta se ei ole totta, koska uskossa oleminen on uskossa pysymistä.
      Tämä on itsensä kieltämistä, koska silloin teet pahalle vastarintaa.
      Moni kuitenkin valitsee epävakaan hyvän ja pahan väliltä, eikä valvo omia tekojaan. Kuvittelee olevansa taivastiellä, eikä ole.
      Paha on koko ajan valmis houkuttelemaan. Olet heikko ja sorrut.

      Sinä, joka kiellät itsesi, pysyt sanassa ja olet uskossa.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        AAMEN


    • Anonyymi

      1. Piet. 5:
      2 kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,

      Sinä, joka odotat ylhäältä heti hyvästä työstäsi palkkaa. Ei se näin mene. Kyllä Herrasi sinua koettelee oletko valmis siihen, antamaan omastasi, sydämesi halusta.
      Oletko uskollinen Herralle työssäsi, vaikka et voisi työsi tuloksia nähdäkään. Sinä, oletko kärsivällinen ja pitkämielinen silloinkin, vaikka tulos olisi kaukana edessä päin.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Matt. 11:
      25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

      Jumalan sanaa ei voi järjellä päätellä, koska se on turhaa. Jumalan sana on heille, jotka uskovat, mitä kirjoitettu on.
      Se on lapsen mielinen usko. Lapsi uskoo sen, mitä näkee ja kuulee.
      Sen sijaan lukija, joka järjellä päättelee. Hän ei ole uskossa, vaan järjen tasolla.
      Usko on sydämestä, ei sielusta.
      Sielullinen päättelee järjellä. Sydämen usko on usko, joka kasvaa ja pysyy taivas tiellä.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Joh. 7:
      18 Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.

      Jeesus ei etsinyt omaa kunniaansa. Hän antoi kaikkensa meidän puolestamme.
      He, jotka seuraavat Häntä. He täyttävät Isän Jumalan ja Jeesuksen tahtoa.
      Sellainen, joka omiaan puhuu, hän omaa tahtoansa täyttää ja on itsekeskeinen ja tahtoo kunnian itselleen.
      Sellaiset ihmiset ovat kuin kylmät poissa olevat, ilman uskoa, joka tekisi vapaaksi.
      Jeesus on rakkaus. Hän on antava sydämen uskon, joka vapauttaa taakoista.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        Niin, totta on kirjoituksesi Herran Profeetta. Pistää miettimään.


    • Anonyymi

      1. Kor. 2:
      5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

      Jos sana olisi selitettävissä ihmisen viisaudella, olisi se turha. Jumalan viisaus Pyhässä Hengessä on voima. Voima, joka antaa sydämeen uuden elämän.
      Tämä elämä on enemmän kuin kirja viisaus.
      Sana on Hengessä selitettävissä, mikä on Henki. Se tekee eläväksi, koska ihminen voi saadessaan synnit anteeksi, nousta syvältäkin ja aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä ilman taakkoja.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Room. 6:
      6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;

      Synti on oma ajatus, joka on vääryyden palvelemista. Se ajatus, joka on Jumalan sanaa vastaan, kun tunnistamme ja tunnustamme syntimme, vapaudumme taakasta, joka on oman itsemme palvelemista, mutta kun palvelemme Jumalaa kiellämme itsessä olevaa vääryyttä ja taivumme Jumalan sanaan, joka on totuus, joka tekee meidät vapaiksi.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Ilm. 11:
      3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."

      Jumalan todistaja, joka ei hae omaa kunniaansa, vaan Jumalan kunniaa. Se, joka suurin tahtoo olla, olkoon kaikkien palvelija.
      Jeesus oli palvelija, Hän haki Jumalan kunniaa. Siksi jokainen, joka on Herran edessä. Hän olkoon siinä, niinkuin verhoutuneena säkkipukuun. Ilman omaa kunniaa
      etsimättä, sillä siitä Herra palkan maksaa. Silloin on vilpitön sydän.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Gal. 2:
      21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

      Laki, jota tahdotaan noudattaa on voimassa. Käskyt, jotka Jumala antoi.
      On ihmis käskyjä ja raamatun mukaan niitä, mitä Jeesus opetti.
      Jeesus on rakkaus. Hän kärsi sen tähden, että meillä on Hänen kauttaan armo tulla Jumalan eteen.
      Jeesuksessa on vain hyvyys ja rakkaus. Hän ei anna mitään pahaa. Miksi meillä on pahoja asioita? Siksi, että olisimme ymmärryksessä mikä ero on hyvyydellä ja pahuudella.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        AAMEN


    • Anonyymi

      Ef. 3:
      6 että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,

      Ei yksin juutalaiset ole osallisia Jumalan armoon, koska Jeesus Kristus meni kaikkien ihmisten syntien tähden ristille.
      Jumalan sana on tullut kaikille vapautukseksi, koska Jeesus on opettanut rakkaudesta ja armosta.

      Synnit ovat ne, jotka tunnistat itsessä, jotka on olleet jo silloin, kun perimässä ne sait. Silmät aukeavat sanan kautta. Sana avartaa sinua vapautumaan ymmärrykseen.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Room. 6:
      23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

      Älkää olko sokeat. Ei synti poistu heti kerralla, koska ihminen on heikko ja synti on saatanan kautta läsnä. Koska siinä kohdassa, jossa olemme heikot, siihen paha hyökkää. Ja silloin me reagoimme siihen.
      Se, että näette ihmisen, joilla on sama heikkous kuin sinulla, sinun ajatus on hyökätä
      sitä vastaan ja et näe sitä, sinä olet itse suuremmassa määrin syyllinen.
      Tee parannus.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      2. Piet. 3:
      4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."

      Ettekö näe miten saatana melskaa. Hän houkuttaa ja saa heidät, jotka uskossa heikkoja ovat jättämään totuuden ja he valitsevat helpomman tien, silloinhan ei tarvitse itseä valvoa, vaan voi tehdä sitä mitä tahtoo.

      Silti sinä, jos valitset sen tien, se on silloin leveä tie, joka ei ole oikeuden tie. Ei rakkauden, ei pitkämielisyyden, eikä oikean valinnan tie. Se tie on kadotuksen tie.

      Joka seuraa Jeesusta, kieltää itsensä.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Jaak. 4:
      1 Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?

      Moninaiset himot, toinen on kateellinen toisen rahasta ja toinen toisen valinnasta, himottavasta puolisosta. Eikö juuri kateudesta, jonka kavalat juuret ovat kietoutuneet ympärille.
      Kateus on se juuri, joka kerää ympärilleen sen kaiken, mitä himoitsemme.
      Mikä on sinussa se synti, joka oli aikojen alusta ja on eksyttänyt monet himoitsemaan sitä, mitä ei itsellä ole.
      Onko se juuri se, joka aiheuttaa sekasortoa ympärille.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        Käärmekin osaa kopioda ja lainata Raamatun jakeita!!!!


    • Anonyymi

      (Herran profeetta, psta) olet pelkkää valehtelua ja lihallista ylpeyttä ja pöhötustä!!!

    • Anonyymi

      Jeesus olikin tunnetusti pilviveikko.

    • Anonyymi

      TAIDATTE OLLA KATEELLISIA KUN HERRAN PROFEETTA KIRJOITTAA OIKEAA ASIAA. HÄN ON JUMALAN ASIALLA .. SAISITTE KYLLÄ MIETTIÄ ENNENKUIN RUPEATTE HAUKKUMAAN .
      HÄN KIRJOITTAA TOTISESTI OIKEIN. MIKÄ NIISSÄ ON NIIN VÄÄRIN TEIDÄN MIELESTÄ.. EN SAA VASTAUKSIA VAIN HAUKKUMISIA KYLLÄKIN..
      TUTKIKAA ITSEÄNNE. RUKOILEN PUOLESTANNE. ETTÄ HERRA AVAISI TEIDÄN SILMÄT JA KORVAT.
      OLETTE SIUNATTUJA

    • Anonyymi

      2. Piet. 3:
      3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan

      Mikä tekee ihmisestä pilkkaajan? Eikö se ole hengellinen kylmyys, ei ole uskoa, joka olisi raamatun mukaan.
      Ja he juuri, jotka ovat uskossa vakaat. He ovat kohteita lopun ajalla. Usko halutaan tappaa.
      Juuri se kohta, joka sinussa on heikko, siihen paha nuolensa heittää.
      Mitä sinä teet? Oletko uskossa vapaa vai haluatko sydämessäsi lyödä heittäjää?
      Mitä se hyödyttää?
      Viha kiihdyttää vihaa ja siitä syntyy paha.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Ilm. 6:
      16 ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
      17 Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"

      Sinä, jolla on vielä hetki aikaa valita lihan teot vai Herran tie?
      Oikeuden ja Jumalan valinneet ja he, jotka valitsivat itsensä kieltämisen tien pelastuvat raamatun sanan mukaan.
      Mutta te, jotka vääryyttä teette, ette pääse pakoon Jumalan ja Jeesuksen valvovaa silmää.
      Herra näkee kaiken, siksi sinä et voi paeta sitä totuutta, joka on rakkaus.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Juud. 1:
      4 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

      Olkaa tarkkaavaiset ja kuulkaa ja nähkää missä hengessä kukin puhuu.
      Sellainen henkilö, joka ei ymmärrä mikä synti on, hän ei tunne Jeesusta, vaikka hän puhua osaa, hän koittaa eksyttää valitutkin.
      Hän ei puhu Jeesuksen ristin työstä, jumalia on monta ja he ovat vieraita ilman Jeesusta.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Job 28:
      28 Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, Herran pelko-se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä'."

      Kuka ymmärryksessä tahtoo kulkea. Hän karttakoon pahaa ajatuksissa ja teoissa.
      Jumala on armo, mutta Hän vihaa syntiä.
      Jumalan pelko on viisauden alku. Kuka tahtoo kulkea Jeesuksen tiellä, hän kieltäköön itsensä, koska sellaiset ihmiset ovat oikealla tiellä ja se tie on kapea.
      Suuri on se palkka, kun oikein teet.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Jos elämänne ei todista Jeesuksen evankeliumista, missä silloin mielenne vaeltelee?
      Kuinka voi palvoa Jumalaa ja mammonaa samaan aikaan? Ettekö kanssa vierasta iestä,

      Opetuslapset tapettiin kun he eivät suostuneet palvelemaan turmeltunutta esivaltaa.

    • Anonyymi

      Job 37:
      21 Ja nyt: ei voida katsella valoa, joka kirkkaana loistaa, kun tuuli on puhaltanut puhdistaen taivaan.
      22 Pohjoisesta tulee kultainen hohde; Jumalan yllä on peljättävä valtasuuruus.

      Puhdas raamatun sana. Raamatun mukaan se on kirkas. Ilman ihmis oppeja ja väärin ymmärrystä. Jumalan sana on hengestä, jos ihminen on ollut vilpitön ja tehnyt parannusta Jeesuksen edessä.
      Ymmärrys, joka on ajatuksien ja tekojen tasolla.
      Moni ajattelee, kaste jossa moni käy on lopullisesti poistanut synnit.
      Ihminen on vajavainen, hän herätköön miettimään, mikä on oma synti?

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Nytkö muka esivalta olisi Jumalan mielen mukainen, se kun vain keinottelee ja hyväksikäyttää ihmisten viettejä ja markkinoi turmelusta ja homoutta pitääkseen kansan orjina eliitille.

    • Anonyymi

      2. Piet. 3:
      10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
      13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

      Mitä varten Herra tahtoo meidän tekevän parannusta. On tärkeintä, että raamatun sanan mukaan tunnistamme, mikä on synti.
      Ainoastaan Jeesus on synnitön. Siksipä, herää valvomaan itseäsi, sillä taivas paikka on vain vanhurskaille.
      Vakava varoitus heille, jotka leväperäisiä ovat.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Pimpalla piireihin.
      Nuorisolle oppia kuin voi pimpalla pelata.

    • Anonyymi

      Ellei ole rangaistusta ei ole vastuutakaan. Silloin ei Jeesusta tarvittaisiin sovittamaan syntejä.
      Ei ihminen voi ymmärtää kuinka suuri on Jumalan Agape Rakkaus, voi vain aavistella ja taivas aukeaa kaikessa ihanuudessa, ikuisuus ja valtava viisaus ja elämän lähde aukeaa tajuntaa, jota ymmärrys ei kykene tavoittamaan.

    • Anonyymi

      Joh. 6:
      27 Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut."

      Jumalan sana on enemmän kuin ruoka. Pyhä Henki kirkastaa Jumalan sanan.
      Jeesus opetti, että Hän on Jumalasta ja Hän ei itselleen kunniaa ottanut, vaan usko hengessä selittää Jumalan salaisuuden.
      Ihminen itsessään on sielullinen. Sielu on lihallinen ja saastainen ennen sielun ja hengen erottamista.
      Henki kasvaa, kun kiellämme itseämme.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      1. Piet. 2:
      1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,

      Kateus on kavalin juurineen. Se on heissä, jotka suostuvat siihen. Kateellinen ei ole suora ja vilpitön. Hän verhoutuu pahuuden taakse.
      Ulkokultainen, joka tahtoo näytellä uskovaista, eikä sitä ole. Tämä henkilö ei ole sydämen uskossa, vaan hän tahtoo näyttää olevansa lumen valkoinen, vaan onkin pahan ja hyvän välimaastossa.
      Vilppi, joka ihmisessä on valehtelua ja sen päälle valehtelua.
      Tee parannus.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Matt. 16:
      6 Ja Jeesus sanoi heille: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta".

      Mitä on hapatus? Se on sana, joka ei ole Jumalasta. Siksi on tärkeää tuntea Sana ja lukea Sanaa. Sana on totuus ja rakkaus, armo ja levollisuus Herran edessä. Silloinkin, kun elämä koettelee.
      Mikään sairauskaan ei lähde Herrasta, mutta Hän joutuu sairauksia sallimaan, että meillä olisi ymmärrys ja oppi.
      Jeesus on rakkaus ja armo. Ne ovat ylläsi, kun luotat Herran hyvyyteen.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Juud. 1:
      16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.

      Millainen ihminen on narsisti, itsensä korottaja, omaa etua havitteleva. Haluavat nähdä itsensä kärsijänä, vaikka ovatkin ottamassa muilta itselleen kunnian kaikessa.
      Tällainen ihminen ei näe itsessään mitään virhettä. Kuitenkin hän omat virheensä peittää katsoen toisen olevan syyllinen kaikkeen pahaa.
      Todellisuudessa hän itse on syypää pahuuteen.
      Tee parannus ja näe, olet narsisti ja vahingoittunut.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      2. Piet. 3:
      17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,

      Hän, joka heikkoja uskossa metsästää, itse perkele. Houkutuksia on monenlaisia. Te, joilla ei ole uskon pohjaa ja hengellisyyttä, joka on tie kotiin.
      Syntien tunnistaminen ja tunnustaminen on edellytys hengellisyyteen.
      Kaksimielinen lihallinen ihminen ei ole lujalla pohjalla. Ainoastaan sellainen ihminen, joka pysyy sanassa ja tekee itsensä kanssa työtä, että pysyisi kaidalla tiellä.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      1. Piet. 3:
      9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.

      Kuulkaan siis. Vaikka kuinka tahtoisitte heille sanoa herjausta vastaan, kun kieltäydyt, teet oikein. Niinhän Jeesuskin teki. Jos tahtoisit kostaa hänelle, joka sinua vahingoitti, niin silloin rukoile voimaa Jeesukselta, että pystyt antamaan anteeksi.
      Siksi Herra sanoo: Kun joudut kärsimään, silloin kärsivällisyytesi kasvaa.
      Kärsivällisyydessä on usko, uskossa rakkaus ja rakkaudessa hyvät teot.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        ON JÄRISYTTÄVÄÄ TEKSTIÄ. VOI VAIN SANOA
        AAMEN


    • Anonyymi

      Pilviveikot taivastiellä
      Eipä ole ketään siellä
      Hukkaan meni uskonjutut
      Vaikka nielit kaikki hutut
      Etpä pääse Isän luo
      Vahetta oli kaikki tuo.

    • Anonyymi

      TIIJÄTKÖ SINÄ ETTÄ PÄÄSET TAIVAASEEN. KUN NUIN VARMASTI SANOIT ETTÄ EN PÄÄSE TAIVAASEEN... JUMALA YKSIN TIETÄÄ KUKA PÄÄSEE TAIVAASEEN.
      ME KAIKKI OLLAAN SYNTISIÄ MUTTA ON ARMO JA KUN PYYDETÄÄN ANTEEKSI SYNTEJÄMME.
      MINÄ AINAKIN OTAN JOKA AAMU OMAN RISTINI KANNETTAVAKSI HALUAN SEURATA HERRAA JEESUSTA KRISTUSTA.
      RUKOILEN ETTÄ HÄN AUTTAA MINUA KUN PAHA YRITTÄÄ SUISTAA MINUA OIKEALTA TIELTÄ. KIITÄN JEESUSTA KAIKESTA MITÄ TAPAHTUU ELÄMÄSSÄNI..
      AAMEN

    • Anonyymi

      Ilm. 21:
      6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
      7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

      Sinä, joka kuljit, teit työtä uskoen, luottaen Herraan. Kestit kaikki koettelemukset. Teit parannusta kaikista synneistäsi. Katsoit kaiken yli Minua Kristusta, sillä sinä et helpolla päässyt, koska sinulle paljon annoin ja sinulle paljon uskoin.
      Sinä jouduit pilkatuksi, hylätyksi.
      Nousit aina ylös. Katsoit Minun sanaani ja ymmärsit. Ken suurin tahtoo olla, on kaikkien palvelija.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Luuk. 9:
      23 Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.

      Itsensä kieltämisen tie. Se on parannusta omista ajatuksista, jotka ovat raamatun sanaa vastaan. Jokainen ihminen on itsessään syntinen. Perisynnin omien tapojen ja ajatusten kautta.
      Synti on kuin risti, joka on meillä, mutta kun kiellämme sisällämme olevaa minäämme, kasvamme hengellisyyteen.
      Hengen ihminen ymmärtää sanan salaisuuden ja pysyy siinä.
      Seuraa Jeesusta tehden hengen tekoja.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Juud. 1:
      18 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
      19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

      Olkaa valveilla ja kuulkaa ja nähkää, tuntekaa sana, että erotatte sielullisen ja hengellisen. Sielullinen ihminen ei tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi. Himojensa mukaan kulkee.
      Raha ja vääryys vetävät häntä puoleensa. Valehtelu on vasten totuuden sanoja. Henki, joka on Jumalasta, erottaa sielun ja hengen.
      Henki ei tee vääryyttä.
      Rakkauden kautta tapahtuva teko on Jumalasta ja se on totuus.

      (Herran profeetta, psta)


      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      1. Piet. 3:
      7 Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.

      Miten sinä kohtelet naista? Oletko uskollinen, vai vilkuiletko vieraita naisia? Pois se, sillä aviopuolisosi on sinulle Jumala antanut. Pidätkö puolisoasi ala arvoisena, etkä tasa arvoisena?
      Ole ystävä hänen kanssaan, kuin omistaisit kultakimpaleen.
      Rakkaus on ylhäältä annettu ja se on yhteinen lahja.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      1. Joh. 4:
      2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

      Henki, joka on Jumalasta Jeesuksesta Kristuksesta. Hän on sana ja sanasta lähtee henki.
      Joka ei tunne sanaa, ei tunne Jeesusta lihaan tulleeksi. Jeesus meni ristille kaikkien syntien ja sairauksien tähden. Sairaus ei ole Kristuksesta. Hänen pitää sallia sairaudet, koska Hän on myös parantava ne nimessään, jos ihminen nöyrtyy ja tekee parannusta synneistään.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        AAMEN


    • Anonyymi

      2. Kor. 3:
      Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.

      Käskyt ovat voimassa. Ne ovat kirjoitetut sydämeen. Rakkauden laki on sinulla. Rakasta itseäsi, että voit lähimmäistäsi rakastaa.
      Kun sinulla on rakkaus, joka on pitkämielinen, kärsivällinen, se ei kerskaa, ei puhu sopimattomasti, paljon se kestää, paljon se kärsii.
      Rakkaus on lempeä ja se on sinun kautta lähimmäiselle osoitukseksi siitä, mikä on Kristus.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Room. 2:
      5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,

      Oletko sinä tuomari? Et ole!
      Oletko sinä lakia lukemassa, olet kovettanut itsesi niin, että et tunne Jumalaa, et Sanaa Jeesusta.
      Sanot olevasi synnitön, et näe. Olet sokea omille synneille. Toki näet muiden synnit. Onko viha kovettanut sydämesi, se tuliko ulkoa päin, vaan suostustuitko siihen itsesi heikkouden tähden.
      Minä Kristus tulen pian, tee parannus, koska sinulla on hetki aikaa, kunnes on aika.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Matt: 23:3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
      Jeesus tuntee motiivinne ja aikeenne. Ei Jeesusta voi pettää.
      Pinnallisuus pettää.

    • Anonyymi

      2. Piet. 2:
      vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.

      Pysykää valppaana, sillä meidän ei tule tutkia pahoja tekoja. Koska me emme voi herjaavaa sanaa lausua hänen ylleen.
      Pysy Jeesuksessa ja sanassa, sillä Herra on oikeuden mukainen ja on aina omiensa puolella.
      Herramme Jeesus Kristus on syntiemme tähden kärsinyt ja taistellut kaikkia pahan voimia vastaan ja voittanut pahuuden.

      (Herran profeetta, psta)

    • Anonyymi

      Luuk. 10:
      2 Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.

      Älkööt sellaiset tulko opettajiksi, jotka ovat vasta uskoon tulleita! Koska sellainen ihminen, joka ei tunne raamatun sanaa, hän on lihallinen.
      Herran irroittaa kasvussa sielun ja hengen. Henki kasvaa synnin näkemisen ja tunnustamisen jälkeen Jumalan omalla ajallaan, koska lihallinen puhuu omia ajatuksia ja hajottaa seurakuntaa, eikä eheytä sitä.
      Odota Herran aikaa ja tee parannusta.

      (Herran profeetta, psta)

      • Anonyymi

        AAMEN


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      1835
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1479
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1180
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      969
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      942
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      895
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      826
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe