Rauhaa,
Jesaja 39 kertoo Kuningas Hiskian noin 700 eKr saamasta Jesajan välittämästä tuomiosta koko Daavidin suvulle.
Katso, päivät tulevat, jolloin kaikki, mitä sinun talossasi on ja mitä sinun isäsi ovat koonneet tähän päivään asti, viedään pois Baabeliin ; ei mitään jää jäljelle, sanoo Herra.
Tämä toteutui siinä että ensin Nebukadnessar valloitti Baabelin kuninkaana Israelin ja myöhemmin Rooma valloitti Baabelin kuninkaana Israelin.
Tiesikö Jumala ennalta Kuningas Manassen pahat teot ja Otti jo sitä ennen kaiken tuon pois vai mistä on kysymys? Joka tapauksessa Rooman myöhempi nousu Baabelin asemaan saattoi perustua Jumalan langettamaan tuohon tuomioon. Niin ollen Jumala itse vaikutti Rooman nousun.
Yhä vielä tänä päivänä Daavidin suvun omaisuus on Baabelin kuninkaalla. Mutta kun Imaami Mahdi aikanaan nousee Salomon valtaistuimelle palautuuko tuo omaisuus takaisin Israeliin?
Baabelin kuninkaana on pitkään ollut Rooman Paavi. Mutta eräässä mielessä voi heitä olla 10 kpl samaan aikaan.
Baabelin kuninkaan vahvuus perustuu siis tuohon yhteen Jumalan antamaan tuomioon.
Daavidin suvun omaisuus pyörii maailmalla erilaisten Baabelin kuninkaiden käsissä.
Se on Rooman keisarin 4.6 triljoonan omaisuudesta heti seuraavaksi suurin eli noin 2. 8 triljoonaa. Yhteensä noin 7.5 triljoonaa on noiden kahden hallitsijasuvun perinnön suuruus.
On monia ollut joilla on 200-400 biljoonan osuus ollut noista omaisuuksista mutta vasta Imaami Mahdin kokoaa yhteen koko 2.8 triljoonaa?
Saamme nähdä ehkä muutoksen Jumalan määräaikaiseen tuomioon ja suuren kuninkaan heräämisen Israelin avulla jälleen kerran. Nykyinen tilanne on että Daavidin suvun omaisuus on jaettu kolmeen tahoon.
140 bilj. , 280 bilj. Ja 2.8 triljoonaa.ovat ne kolme luokkaa joihin tuo omaisuus on jakautunut.
Jumalaa on syytä pelätä ja kunnioittaa. Hän tuhoaa ja nostaa kokonaisia valtakuntia.
Hän panee joskus kulkemaan aivan porossa polvin entisen kuningassuvun. Hän voi ikuisesti tuomita sairaaksi kuninkaallisen pappissuvun jne.
Kukaan ei voi liikaa pelätä ja kunnioittaa Jumalaa.
Daavidin huoneen omaisuus Baabelin kuninkaalla
Anonyymi-ap
2
144
Vastaukset
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178688936
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
Kyllä sitä vähän pitää säikkyä Jumalaa, rakastamisesta en osaa sanoa mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1102483- 842181
- 561707
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai601683- 1551590
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461496Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1541481- 1161236
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket271197Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261196