Ihmiskunta aloitti uudestaan vedenpaisumuksen jälkeen

Anonyymi-ap

... noin 4500 vuotta sitten, Raamatun kanssa yhtäpitävien mittaustulosten, fossiilinäytteiden ja geneettisten tutkimusten perusteella.

Kivihiilijuonteista on otettu näytteitä eri puolilta maailmaa. Näytteiden hiili-14 –pitoisuudet ovat olleet samat riippumatta siitä, mistä paikoista tai geologisista kerroksista näytteet oli kerätty.

Kivihiilijuonteet eivät tue evoluutioteorian mukaista asteittaista kerrostumista, eivätkä muodostumista kymmenien tai satojen miljoonien vuosien aikana. Identtiset hiili-14 –määrät osoittavat, että ne kaikki hautautuivat lähimenneisyydessä. Näennäistieteellisyydestään huolimatta radiometriset mittaustulokset ovat osoittaneet, että radiometrinen iänmääritys tuottaa erittäin virheellisiä tuloksia.

Nykyiset vuorijonot ovat syntyneet maankuoren mullistuksissa noin 4500 vuotta sitten. Tämä vastaa Raamatun todistusta. Maankuoren nopeissa liikkeissä syntyneet megatsunamit kuljettivat fossiilit paikkoihin, joissa niitä nykyään näemme. Vuoristojen nopea nousu nosti mukanaan myös fossiilit. Sedimenttimateriaali oli pehmeää vielä tuolloin ja siksi näemme vuoristoissa tiukkoja kivien laskostumia. https://simple.wikipedia.org/wiki/Fold_(geology)

Kesäkuussa 2018 julkaistut kaksi erittäin merkittävää havaintoa vahvistavat ihmiskunnan ja suuren osan eläinkuntaa menneen ”pullonkaulan” läpi. Tutkimukset osoittavat myös, että lähes kaikki nykyiset eläinlajit ovat aloittaneet olemassaolonsa samanaikaisesti ja että välimuotoja ei ole.

Nämä havainnot julkaistiin vuonna 2018 kahdessa eri tiedelehdessä lähes yhtä aikaa. Ne herättivät mediassa maailmanlaajuista mielenkiintoa, koska tutkimuksen tulokset liittyivät kysymykseen ihmisten ja eläinten alkuperästä.

Tiedemiehet tekivät ensinnäkin ihmeellisen havainnon Y-kromosomista: ”Something weird happened to men 7000 years ago, and we finally know why.” Toinen tutkijaryhmä puolestaan päätteli eläinten mitokondrioiden geneettisestä samankaltaisuudesta, että sekä ihmiset että lähes kaikki eläimet vaikuttavat syntyneen samaan aikaan.

Mitokondriot ovat soluelimiä, joissa on DNA:ta ja ne muuttavat nautitun ravinnon soluille käyttökelpoiseksi polttoaineeksi.
Y-kromosomista tehdyt havainnot osoittavat, että geneettisestä pullonkaulasta on kulunut vain vähän aikaa (Zeng TC et al. (2018) Nat.Comm. 9:2077). Miehellä Y-kromosomeja on vain yksi, naisella ei yhtään. Se on pieni kooltaan ja tarjoaa siksi hyvin vähän mahdollisuuksia muunteluun, toisin kuin muut kromosomit.

Biologit ällistyivät, kun muuntelun lähes täydellinen puuttuminen osoitti, että pullonkaulan läpi on kuljettu äskettäin (5000-7000 v sitten) ja tutkimustulos viittaa sen jälkeen tapahtuneeseen ihmiskunnan nopeaan levittäytymiseen kaikkialle maailmaan. Arviot siis kaikkiaan vaihtelevat n. 4500-7000 vuoden rajoissa.

Tämä sopii Raamatun alkuluvuissa ilmoitettuun ihmisen alkuperään ja ihmiskunnan historiaan. Koska Jumalasta puhuminen on naturalistisessa tieteessä kielletty, havainnolle etsitään kuumeisesti muita selityksiä.

Yhteiskunnan varoilla tuotettu nykytiede tarkoittaa käytännössä metodologista naturalismia, mutta sille on nykyaikaisempi vaihtoehto eli kriittinen rationalismi, joka täyttää tieteen ehdot täydellisemmin. Kreationismi nojaa kriittiseen rationalismiin.

68

877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Välimuotoja on löydetty useitakin, fossiilikerrostumat kertovat miten eliökunta on vaihtunut maapallon olemassaolon aikana useita kertoja, me myös tiedämme täysin varmasti että ei ole ikinä ollut vedenpaisumusta.

    • Anonyymi

      Tiedämmekö, vai peitelläänkö nuo säännölliset katastrofit suurelta yleisöltä?
      https://www.youtube.com/watch?v=-wcIhh2LtuE
      Vimeisestä on aikaa noin 6000 vuotta ja aseuraava on jo ovella.
      Katsokaa kaikki tuon Suspicious0bservers keräämät tieteelliset julkaisut, niin asia avautuu sitkeimmin nukkuville lampaillekin. Tosin niille laarin pohjimmaisille nukkujille ei aukea mikään muu sanoma, kuin Nukkumatin tuoma; nyt nukkumaa!

      • Anonyymi

        Useat tieteenalat kumoavat vedenpaisumuksen täydellisesti, tutustu edes vähän tieteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Geologia suorastaan kirkuu todisteita vedenpaisumuksesta.

        Yksikään geologinen todiste ei puolla vedenpaisumusta, voisitko edes yrittää ottaa asioista selvää.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "Koska Jumalasta puhuminen on naturalistisessa tieteessä kielletty,"

      Ei ole, miksi valehtelet?

      Ja minkä niistä monista luomistarinoista tämä todistaa oikeaksi? Ja miksi oletat ilman yhtään todistetta että luojana on juuri sinun palvoma jumala eikö joku muu niistä tunhansista? Tai että luomisen takana olisi edes mikään jumalista?

      • Anonyymi

        No ei ollut ainoa valhe tuossa jutussa. Koko tarina oli lööperiä.

      • Anonyymi

        Luoja Jumala on tietenkin se joka loi maailman. Itse saatana on syytänyt jumaliaan maailmaan, täyttämään luonnollisen Jumalan kaipuun, joka on meissä kaikissa. Saatana osoittaa kiihkeydellään pyrkimyksensä harhautukseen yksinkertaisten ihmisten kautta, koska heillä ei ole riittävää kritiikkiä pahuuden huomaamiseen. Ainoa olkea Jumala sen sijaan rakastaa myös vajavaisia lapsiaan ja haluaa vetää heidät suojaan pahasta. Kaikkihan me olemme vajaita, Jumalan valtavan viisauden rinnalla Tulkaa järkiinne te evoluutio, ateismi ja Darwinisti uskovat. Saatana on sokaissut silmänne selviltä tosiasioilta, joita lapsikin katselee ihmetellen ja uteliaasti kysellen. Lopettakaa sontanne tuputus lapsille, älkääkä itse uskoko koulujenne inkvisiittoreita.

        Mutta mikä niistä tuhansista jumalista on se oikea? Mistä tiedät että sinun palvomasi jumala on se oikea? Ja millä perusteella juuri sinun jumalasi olisi luonut yhtään mitään? Ehkä se oikea jumala on luonut sinun jumalasi?

        Kristitty tietää tasan tarkkaan oman uskonsa, Muista epäjumalista, jotka ovela saatana keksaisi yksinkertaisten pään menoksi, en tiedä. Mutta jos joku pyllistelee puupölkkyä, niin se herättää ihmetystä.

    • Anonyymi

      Ei näitä valehtelijoiden okennuksia jaksa kokonaan perata mutta otetaan nyt muutamia törkeimpiä esille:

      "Kivihiilijuonteista on otettu näytteitä eri puolilta maailmaa. Näytteiden hiili-14 –pitoisuudet ovat olleet samat riippumatta siitä, mistä paikoista tai geologisista kerroksista näytteet oli kerätty."

      Kivihiiliajoitusta (C-14) ei käytetä juurikaan yli 60.000 vuotta vanhojen näytteiden tutkimiseen, koska määrät ovat niin olemattomia "lyhyestä" puoliintumisajasta johtuen. Kun kivihiili on syntynyt etupäässä n. 350 miljoonaa vuotta sitten (ne ovat siis 6000 kertaa liian vanhoja C-14 mittauksiin), niin kyllä C14-pitoisuudet ovat varmasti hyvin samat: radiohiiltä on aivan olemattomasti.

      "Nykyiset vuorijonot ovat syntyneet maankuoren mullistuksissa noin 4500 vuotta sitten."

      No ei varmasti ole! Poimivuoristot kohoavat 2cm vuodessa. Mikään ei osoita, että nopeus olisi ollut josskus edes 10-kertainen ja silläkin nopeudella 8 km korkeuteen pääseminen kestäisi kymmeniä tuhansia vuosia vaikka unohdettaisiin eroosio, joka rapauttaa vuoria koko ajan ja hidastavat niiden kohoamista.

      "Tutkimukset osoittavat myös, että lähes kaikki nykyiset eläinlajit ovat aloittaneet olemassaolonsa samanaikaisesti ja että välimuotoja ei ole."

      Siinä mielessä valehtelija puhuu vahingossa totta, että eläimet ovat tietenkin aloittaneet olemassaolonsa samanaikaisesti, kun on syntynyt eläinkunnan kantamuoto. Sen mitokondriot ovat periytyneet äidiltä tyttärelle aina näihin päiviin asti. Välimuotoja on tietenkin runsaasti ja mikä on vielä tärkeämpää, niin eläinten perimä osoittaa meidän olevan biologisia sukulaisia.

      PERIMÄ KERTOO PERIYTYMISESTÄ.

      • Anonyymi

        Miten eläinkunnan kantamuoto sai alkunsa? Miten kasvien siemenien kantamuoto sai alkunsa?Oliko kasvin siemenessä jo rakennusselostus täydelliseen kasviin? Vaikuttiko yliluonnollinenvoima tuolloin eliöissä, kun ne eivät rappeutuneet samaa vauhtia, kuin nykytiede väittää eliöiden rappeutuvan? Jumala rakensi eliöihin hedelmöitys tapahtuman, monella eri tavalla. Myös ennen hedelmöitymistä, täytyi olla suunnitelmat valmiina, jotta se olisi voinut tapahtua. Kuka/ mikä rakensi infrafruktuurin hedelmöityksen suunnitteluun ja mikä/Kuka suunnittelun suunnitteluun jne..... Kuka hommasi materiat? Sähköis kemiallis fyysiset monimutkaiset järjestelmät ja synkronisoi ne toisiinsa? Tekikö sokea sattuma tämän kaiken ? Näemme mikrobiologiasta, ettei mikään toimi itsestään, kuin ikiiliikkuja, kaikelle on tarkka suunnittelu ja toteutus. Joten se siitä Darwinismista.

        Miten Jeesus käveli vetten päällä?
        Miksi katolisessa kirkossa on pedofiliaa?
        Miten Helsingin piispana voi olla talousrikoksesta tuomittu?
        Miksi Raatatussa on "Paavalin kirjeitä", jotka todistettavasti ovat väärennöksiä eikä Paavalin kirjoittamia? Miksi väärennökset kelpaa osaksi "Jumalan sanaa".

        Jeesus käveli vetten päällä, koska Hänellä oli niin suuri usko. Katolisen kirkon pedofiilit eivät tottele Jumalan sanomaa, vaan toimivat maallistuneitten tavalla. Helsingin piispa valittiin nuhteettomuutensa takia ja jottei ääri femakko pääsisi siihen asemaan. Paavalin kirjat eivät ole väärennettyjä, vaan sama persoonallinen Jeesuksen inspiroima sanoma jatkuu Paavalin oppilaidenkin kirjoituksissa. Niitä kirjoituksisa ei olisi, ellei Jeesus olisi vaikutuksellaan halunnut niitä julkaistaviksi. Onnittelen sinua, negatiivinen vääristelijä, teet arvokasta työtä, tekemällä itsesi ja kaltaisesi naurettaviksi, kömpeköillä yrityksilläsi maailman suurinta viisautta mollaamalla..

        "Onnittelen sinua, negatiivinen vääristelijä, teet arvokasta työtä, tekemällä itsesi ja kaltaisesi naurettaviksi, kömpeköillä yrityksilläsi maailman suurinta viisautta mollaamalla."

        Kyllä se olette te jotka näillä typerillä höpinöillä teette itsenne naurettavaksi.

        "Paavalin kirjat eivät ole väärennettyjä, vaan sama persoonallinen Jeesuksen inspiroima sanoma jatkuu Paavalin oppilaidenkin kirjoituksissa. "

        Hieno juttu! Jeesus innoittaa väärentämään kirjeitä toisen nimiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onnittelen sinua, negatiivinen vääristelijä, teet arvokasta työtä, tekemällä itsesi ja kaltaisesi naurettaviksi, kömpeköillä yrityksilläsi maailman suurinta viisautta mollaamalla."

        Kyllä se olette te jotka näillä typerillä höpinöillä teette itsenne naurettavaksi.

        Kiitos onnittelusta, että saan tehdä itseni ja Jumalani naurettavaksi, kaltaistesi harhauttajien mielestä, se todistaa, että olen oikeassa.

    • Anonyymi

      Tiedemiehet myöntävät ijänmittausmenetelmien epätarkkuudet, koska ne ovat kalibroidut satojen miljoonien vuosien oletuksella. Täysin samasta fossiilista saatu tulos vaihtelee satoja miljoonia vuosia. Joten se siitä.

      • Anonyymi

        Otahan nyt selvää edes oikeasti.

      • Anonyymi

        Ja miten tämä todistaa yhdenkään luomistarinan oikeaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten tämä todistaa yhdenkään luomistarinan oikeaksi?

        Mikä muutos todistaa evoluution oikeaksi? Keuhkokalan muuttuminen keuhkokalaksi, oravan muuttuminen oravaksi, vai kenties varsieväkalan muuttuminen varsieväkalaksi miljoonien vuosien aikana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä muutos todistaa evoluution oikeaksi? Keuhkokalan muuttuminen keuhkokalaksi, oravan muuttuminen oravaksi, vai kenties varsieväkalan muuttuminen varsieväkalaksi miljoonien vuosien aikana?

        Evoluutioteorian vankin todiste on elävien eliölajien perimä. Perimä kertoo periytymisestä ja se osoittaa että olemme keuhkokalan biologisia sukulaisia. Perimän lisäksi periytyminen yheisestä kantamuodosta näkyy lukuisista yhteisistä rakenteista joiden ainoa selitys on sukulaisuus.

        Tämän palstan aihe ei ole evoluutio vaan luominen. Miksi et puhu siitä? Vai onko vaikea puhua asiasta mitä ei ole tapahtunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutioteorian vankin todiste on elävien eliölajien perimä. Perimä kertoo periytymisestä ja se osoittaa että olemme keuhkokalan biologisia sukulaisia. Perimän lisäksi periytyminen yheisestä kantamuodosta näkyy lukuisista yhteisistä rakenteista joiden ainoa selitys on sukulaisuus.

        Evoluutionisteille ainoa selitys on sukulaisuus. Kuitenkaan he eivät tiedä sukulaisuuksia kovinkaan kauas, sitten alkaa kuvittelu.

        Miksi se että samoja geenejä ja ominaisuuksia on eri lajeilla, ei voisi olla todisteena yhteisestä Luojasta? Miksi esimerkiksi joku tarpeellinen valkuaisaine ei saisi perustua samoihin geeneihin lajista riippumatta?

        Mikä on kreationismin selitys 40 kiloisen hyisen kylmissä vesissä kaloja pyydystävän lentokyvyttämän keisaripingviinin ja alle 2 grammaa painavan mettä syövän taiturimaisesti lentävän kimalaiskolibrin lukuisat yhteiset rakenteet?

        Toisin kuin kreationistien kiveen hakatut taruihin perustuvat uskomukset, evoluutiopuu perustuu parhaaseen saatavissa olevaan tietoon. Tähän asti jaottelu on perustunut pitkälti ulkoisiin ominaisuuksiin. Vain harvan lajin perimä kartoitettu. Tutkimuksen edistyessä
        tieto tarkentuu. Vaikeutta syntyy esim. silloin, kun kehitys on haarautunut moneen suuntaan suhteellisen lyhyen ajan sisään. Sukulaisuus on selvää, mutta sen tarkka järjestys ei.

        Toki valkuaisaine saa perustua samoihin geeneihin. Mikähän veruke tämäkin oli?

        "Tähän asti jaottelu on perustunut pitkälti ulkoisiin ominaisuuksiin. Vain harvan lajin perimä kartoitettu. Tutkimuksen edistyessä
        tieto tarkentuu. "

        Mistä ulkoiset ominaisuudet, MUODOT on evoluutioteorian mukaan syntyneet?

        Pottapää on samanlainen kuin avautumatta oleva sieni. Vatipää on hieman jo avautunut. Lautanen on täysin avautunut sieni. Täysin avautuneella lautasella, on samat kyvyt kuin lautasantennilla.

        Niin kauan kun evoluutioteoriassa ei ymmärretä, että jokaisesta muodosta jää jälki johonkin tietokenttään, niin tuo perimän kartoittaminen on pelkkää pottapäiden touhua.

        Eivät nämä sinun sienipäissäsi sepittämäsi houreet muutu yhtään sen todemmiksi, vaikka miten usein niitä hoet. :)

        Kutistunut kuuppasi ei siis osaa vastata kysymykseen.

        Mihin ihmeen kysymykseen? Sekopäiset houreet eivät ole mitään kysymyksiä jotka vaativat vastauksia :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tähän asti jaottelu on perustunut pitkälti ulkoisiin ominaisuuksiin. Vain harvan lajin perimä kartoitettu. Tutkimuksen edistyessä
        tieto tarkentuu. "

        Mistä ulkoiset ominaisuudet, MUODOT on evoluutioteorian mukaan syntyneet?

        Pottapää on samanlainen kuin avautumatta oleva sieni. Vatipää on hieman jo avautunut. Lautanen on täysin avautunut sieni. Täysin avautuneella lautasella, on samat kyvyt kuin lautasantennilla.

        Niin kauan kun evoluutioteoriassa ei ymmärretä, että jokaisesta muodosta jää jälki johonkin tietokenttään, niin tuo perimän kartoittaminen on pelkkää pottapäiden touhua.

        Ja miten tämä todistaa luomisen tai että sen takana olisi joku luoja? Miksi ette uskalla puhua palstan aiheesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutioteorian vankin todiste on elävien eliölajien perimä. Perimä kertoo periytymisestä ja se osoittaa että olemme keuhkokalan biologisia sukulaisia. Perimän lisäksi periytyminen yheisestä kantamuodosta näkyy lukuisista yhteisistä rakenteista joiden ainoa selitys on sukulaisuus.

        Kerroppa kuka/mikä suunnitteli ja rakensi perimän? Tulet Jumalan suunnittelemaan pöytään ja alat höpöttää houreitasi keuhkokaloista. Vaikka ongelman ydin on kuka suunnitteli perimän, valmisti siemenen, josta kasvaa esim. puu, heinä valas, hevonen , ihminen, Jumala rakensi ihmisen maan aineista ja teki häneen perimät ja itsenäisesti toimivan rakenteen soluista ja suunnitteli tuon ihmeellisen sähköis, kemiallis, fyysisen rakenteen litsenäisesti toimivaksi olennoksi. Kumpi oli ensin muna vai kana Puu vai siemen Jumalalle samantekevää, homa sujuu molemmin päin. Mikä mekanismi aloitti tuottamaan elottomasta maasta nämä käsittämättömän monimutkaiset taideteokset. Lopettakaa jo houreenne te keuhkokala näpertelijät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tähän asti jaottelu on perustunut pitkälti ulkoisiin ominaisuuksiin. Vain harvan lajin perimä kartoitettu. Tutkimuksen edistyessä
        tieto tarkentuu. "

        Mistä ulkoiset ominaisuudet, MUODOT on evoluutioteorian mukaan syntyneet?

        Pottapää on samanlainen kuin avautumatta oleva sieni. Vatipää on hieman jo avautunut. Lautanen on täysin avautunut sieni. Täysin avautuneella lautasella, on samat kyvyt kuin lautasantennilla.

        Niin kauan kun evoluutioteoriassa ei ymmärretä, että jokaisesta muodosta jää jälki johonkin tietokenttään, niin tuo perimän kartoittaminen on pelkkää pottapäiden touhua.

        "Niin kauan kun evoluutioteoriassa ei ymmärretä, että jokaisesta muodosta jää jälki johonkin tietokenttään"

        Niin kauan kuin ei ole mitään mahdollisuutta saata tietoa edes tuollaisten tietokenttien olemassaolosta, ei niitä tietenkään ole mahdollista ymmärtää niitä. Olet täysin vapaa tarjoamaan todisteet niistä, jos sinulla sellaisia on.

        "niin tuo perimän kartoittaminen on pelkkää pottapäiden touhua."

        Eivätkö DNA-testit mielestäsi todista esim. isyyttä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on kreationismin selitys 40 kiloisen hyisen kylmissä vesissä kaloja pyydystävän lentokyvyttämän keisaripingviinin ja alle 2 grammaa painavan mettä syövän taiturimaisesti lentävän kimalaiskolibrin lukuisat yhteiset rakenteet?

        Ehkä tämä ero johtuu siitä, että nämä molemmat linnut ovat sopeutuneet olosuhteisiinsa siten, että sopeutumattomat ovat kuolleet. Tämä on normaalia lintulajin sisäistä sopeutumista lajinsa toleranssien sisällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tämä ero johtuu siitä, että nämä molemmat linnut ovat sopeutuneet olosuhteisiinsa siten, että sopeutumattomat ovat kuolleet. Tämä on normaalia lintulajin sisäistä sopeutumista lajinsa toleranssien sisällä.

        Lintulaji on aika hyvä nosto.

    • Anonyymi

      Lyhennettynä yrität sanoa, että on maailmanlaajuinen salaliitto juuri sinun pientä ryhmääsi vastaan. Tämä salaliitto kattaa kaiken ammattitutkimuksen luonnontieteistä.

      Se on vain minusta niin hämmästyttävää miten uskonnon nimeen edes kehdataan valehdella yhtä heikoin eväin kuin nuoren maan kreationistit tekevät. Välillä tuntuu kyseessä olevan vain peikko, joka haluaa saada kristinuskon huonoon valoon. Valitettavasti kuitenkin jotkut ovat tosissaan suu vaahdossa levittämässä valheita, joita amerikkalaiset saarnaajat ovat tehneet rahan perässä.

      Tässäkin aloituksessa oli aivan räikeitä valheita.

      • Anonyymi

        Ai se keuhkokala on jo muka saanut keuhkot? Vai yhäkö se hengittää ilmarakon avulla niinkuin se on tehnyt miljoonia vuosia evoluutionistien mukaan? Milloin se muuttuu muuksi? Ilmeisesti ei koskaan.

        Jokainen kommenttisi osoittaa miten idi... tomppeli olet. Et ymmärrä edes alkeita asiasta mistä keuhkoat.

        Ja mitä sitten? Ei tämä todista vielä yhdenkään luomistarinan puolesta.

      • Anonyymi

        Kreationismi on pohjimmiltaan salaliittoteoria: sadat yliopistot ovat keskenään salaliitossa pientä kreationistilahkoa vastaan ja jossain on joku illuminaatti joka säätelee mitä tuloksia tutkimuksissa saa tulla ja mitä ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen kommenttisi osoittaa miten idi... tomppeli olet. Et ymmärrä edes alkeita asiasta mistä keuhkoat.

        Tarkoitat kai, että uskot siihen mitä näet, etkä usko olemattomiin? Eihän ole mitään todisteita siitä että keuhkokala olisi miksikään muuttunut.

        Evoluutio perustuu kuvitelmiin ja unelmiin siitä mitä saduissa olisi voinut tapahtua.

        Heille ei kelpaa selvät todisteet.

        Varsieväkala elää syvällä valtamerissä yhä, mutta evoluutionistien mukaan sekin on ryöminyt maalle, vaikka se ei selviä edes matalassa rantavedessä.

        Jotkut rakastavat omia satujaan, ja uskovat niihin.

        Ja mitä sitten? Luominen pysyy edelleen vain tarinana. Miksi et yritä todistaa edes yhtä luomistarinaa oikeaksi? Vai onko niin että tapahtumattomista asioista on vaikea puhua ja siksi joudut puhumaan evoluutiosta? ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai se keuhkokala on jo muka saanut keuhkot? Vai yhäkö se hengittää ilmarakon avulla niinkuin se on tehnyt miljoonia vuosia evoluutionistien mukaan? Milloin se muuttuu muuksi? Ilmeisesti ei koskaan.

        Keuhokalalla on ihan oikeat keuhot, minkä tuo nimityskin kertoo. Kuten sammakkoeläimillä, niillä on poikasena ulkoiset kidukset, mitkä sitten surkastuvat. Aikuisena niiden on hengitettävä ilmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä sitten? Luominen pysyy edelleen vain tarinana. Miksi et yritä todistaa edes yhtä luomistarinaa oikeaksi? Vai onko niin että tapahtumattomista asioista on vaikea puhua ja siksi joudut puhumaan evoluutiosta? ;)

        Evoluutio ei kykene rakentamaan kuolleesta aineesta itsestään sattumanvaraisesti mitään. Elämän rakentaminen vaatii aloittajan, josta rakentuminen alkaa, eikä sitä ole. eikä se tiedä miten alkaa rakentua. Joten älykäs suunnittelu on selvä todiste Jumaluudesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat kai, että uskot siihen mitä näet, etkä usko olemattomiin? Eihän ole mitään todisteita siitä että keuhkokala olisi miksikään muuttunut.

        Evoluutio perustuu kuvitelmiin ja unelmiin siitä mitä saduissa olisi voinut tapahtua.

        Heille ei kelpaa selvät todisteet.

        Varsieväkala elää syvällä valtamerissä yhä, mutta evoluutionistien mukaan sekin on ryöminyt maalle, vaikka se ei selviä edes matalassa rantavedessä.

        Jotkut rakastavat omia satujaan, ja uskovat niihin.

        "niin tuo perimän kartoittaminen on pelkkää pottapäiden touhua."

        Aivan: lapsellisiin vääristelyihin, valheisiin ja tyhmäksi heittäytymiseen perustuvat todisteet eivät tosiaan kelpaa kuin kreationisteille, joille valehtelu on tärkeä ja rakas osa uskoa. En ole törmännyt kreationistiin, joka puolella sanalla kykenisi tuomitsemaan kreationistisaarnaajien törkeän valehtelun.

        Objektiiviset todisteet kyllä kelpaisivat hyvin, mutta niitä ei ole näkynyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio ei kykene rakentamaan kuolleesta aineesta itsestään sattumanvaraisesti mitään. Elämän rakentaminen vaatii aloittajan, josta rakentuminen alkaa, eikä sitä ole. eikä se tiedä miten alkaa rakentua. Joten älykäs suunnittelu on selvä todiste Jumaluudesta.

        "Evoluutio ei kykene rakentamaan kuolleesta aineesta itsestään sattumanvaraisesti mitään."

        Aivan. Evoluutio on olemassaolevaa elämää koskeva ilmio. Etkö vilpittömästi tiennyt tätä vai vääristelitkö tahallasi?

        "Joten älykäs suunnittelu on selvä todiste Jumaluudesta."

        Onko sinulla todisteita tästä väiteystä älykkäästä suunnittelusta. ID-liike hiipui, kun he eivät kyenneet keksimään vastausta edes niin perustavanlaatuiseen kysymykseen kuin "miten erottaa suunniteltu suunnittelemattomasta?"

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "niin tuo perimän kartoittaminen on pelkkää pottapäiden touhua."

        Aivan: lapsellisiin vääristelyihin, valheisiin ja tyhmäksi heittäytymiseen perustuvat todisteet eivät tosiaan kelpaa kuin kreationisteille, joille valehtelu on tärkeä ja rakas osa uskoa. En ole törmännyt kreationistiin, joka puolella sanalla kykenisi tuomitsemaan kreationistisaarnaajien törkeän valehtelun.

        Objektiiviset todisteet kyllä kelpaisivat hyvin, mutta niitä ei ole näkynyt.

        Tiede ei osaa selittää elämän syntyä. On vain oletuksia, luuloja ja uskomuksia. Objektiiviset toistetut todisteet puuttuvat. Mutta jos 1,4 miljardia kristittyä todistaa subjektiivisesti Jumalastaan, johon hänellä on persoonalinen suhde, niin luulisi sen pätevän myös maallisessa oikeudessakin. Jos Jumala on, niin Hän on äärettömän viisas ja suuri, joka kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan maailmankaikkeuden. Mutta tieteen koeputket kilisevät tyhjyyttään, vaikka he yrittäisivät matkia Jumalan valmiita tekoja.

        >> Mutta jos 1,4 miljardia kristittyä todistaa subjektiivisesti Jumalastaan, johon hänellä on persoonalinen suhde, niin luulisi sen pätevän myös maallisessa oikeudessakin.

        Uskomuksen yleisyys ei todista, että siinä olisi mitään perää. Ei oikeuden tuomioitakaan langetetaa uskomusten vaan todisteiden perusteella. Tuskin hyväksyt, että Allah olisi oikeampi, tai peräti ainoa jumala, kun Allahista ja persoonallisesta suhteesta siihen todistavien muslimien määrä ylittää kristittyjen määrän?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiede ei osaa selittää elämän syntyä. On vain oletuksia, luuloja ja uskomuksia. Objektiiviset toistetut todisteet puuttuvat. Mutta jos 1,4 miljardia kristittyä todistaa subjektiivisesti Jumalastaan, johon hänellä on persoonalinen suhde, niin luulisi sen pätevän myös maallisessa oikeudessakin. Jos Jumala on, niin Hän on äärettömän viisas ja suuri, joka kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan maailmankaikkeuden. Mutta tieteen koeputket kilisevät tyhjyyttään, vaikka he yrittäisivät matkia Jumalan valmiita tekoja.

        "Tiede ei osaa selittää elämän syntyä"

        Ei niin ja se tunnustetaan ihan avoimesti.

        "Mutta jos 1,4 miljardia kristittyä todistaa subjektiivisesti Jumalastaan, johon hänellä on persoonalinen suhde, niin luulisi sen pätevän myös maallisessa oikeudessakin."

        Miten niin? Et lainkaan perustellut väitettäsi. Sehän aivan älytöntä, sillä sen perusteella kaikki uskonnot olisivat oikeassa.

        "Jos Jumala on, niin Hän on äärettömän viisas ja suuri, joka kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan maailmankaikkeuden."

        Avoinsana on "jos". Voihan sitä yhden tai useamman jumalan olemassaoloa jossitella, mutta kyse on vain ajatusleikista niin kauan kuin näyttö puuttuu.

        Kummallista. Viestini, jota kommentoit, käsitteli kreationismia ja kreationisteja, mutta sinä käänsin asian elämän syntyyn. Aiempaan viestiini palatakseni: onko sinulla mitään pahaa sanottavaa kreationistien harjoittamasta valehtelusta tai onko sinulla esittää objektiiviset todisteet kreationistien väitteiden tueksi?

    • Anonyymi

      Mutta Suomessapa kalasteltiin verkolla jo yli 10.000 vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Missä se verkko on nykyään näytteillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se verkko on nykyään näytteillä?

        Hämähäkit käyttää edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se verkko on nykyään näytteillä?

        Suomen kansallismuseossa Helsingissä.
        Museo on menossa remonttiin, kun siihen rakennetaan täydennysosa, joten kannattaa käydä katsomassa ennen kuin menee remontin takia kiinni (syksyllä?).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kansallismuseossa Helsingissä.
        Museo on menossa remonttiin, kun siihen rakennetaan täydennysosa, joten kannattaa käydä katsomassa ennen kuin menee remontin takia kiinni (syksyllä?).

        Onko siinä päivämäärä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko siinä päivämäärä?

        On niille, jotka osaavat katsoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kansallismuseossa Helsingissä.
        Museo on menossa remonttiin, kun siihen rakennetaan täydennysosa, joten kannattaa käydä katsomassa ennen kuin menee remontin takia kiinni (syksyllä?).

        Tämän mukaan se ei olisi enää naytillä
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Antrean_verkko

    • Anonyymi

      Kapitalisti apinat toistavat samaa virhettä loputtomasti.

      Kapitalistit on tuhottava heti havaittaessa.

      • Anonyymi

        Mihin virheeseen viittaat? Evoluutioonko?

      • Anonyymi

        Vedenpaisumus on taru. Sellaista ei ole ollut.
        Satunnainen uutinen muuta tätä miksikään.

      • Anonyymi

        Linkin perusteella siinä puhutaan 300000 vuoden ikäisistä löydöistä 140metrin syvyydessä. Saattaisi olla pieni kuitti avaajan kuvitteelliseen luonnonhistoriaan.

    • Anonyymi

      Suuriakin paikallisia tulvia on ollut ja tuhansiin kertoihin muuttuneissa muistitiedoissa tulva on voinut joidenkin tulkitsijoiden mielissä muuttua vedenpaisumukseksi, ei se sen ihmeempää ole.
      Valitettavasti mitään tieteellisiä todisteita raamatussa väitetystä vedenpaisumuksesta ei ole, ei liioin mielikuviteksellisesta arkun rakentamisesta tms. Ei niin pienintäkään merkkiä mistään.
      Aloitus on täyttä huuhaata sisältämättä ensimmäistäkään luotettavaa lähdetietoviittausta. Unohtuu esim. sellainen fakta että samaan aikaan kun olisi pitänyt olla kaikenpeittävä vedenpaisumus, ihmiset olivat jo lisääntyneet ja asuttaneet laajasti käytännössä koko Euroopan eikä mikään vedenpaisumus heitä häirinnyt. Kun sellaista ei ollut...

    • Anonyymi

      Ihmiskunta EI VARMASTI OLE peräisin 4500 vuotta sitten lähteneestä metallit, keramiikan ja maanviljelyn tunteneesta kulttuurista.

    • Anonyymi

      Mitä ilmeisimmin vedenpaisumustarinat ovat perimätiedossa säilyneitä muistikuvia viimeisen jääkauden päättymisvaiheesta,jolloin sulavat jäätiköt aiheuttivat monia katastrofaalisia tulvia.Esimerkiksi Mustan meren altaan täyttyminen merenpinnan nousun takia.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17911667/miten-maailmankaikkeutemme-luotiin-ei-ainoastaan--maapallo

        Vielä yksi viimeinen asia, joka voidaan sanoa maailman satunnaisen synnyn todennäköisyydestä: se on epätodennäköistä itse todennäköisyysteorian mukaan. Määrittääkseen todennäköisyyden sille, että yksinkertaisimmankin solun toiminnalle välttämättömät proteiinit syntyvät aminohappojen satunnaisen vuorovaikutuksen tuloksena jne.

        Kretut jauhavat todennäköisyyksistä, mutta eivät osaa edes kertoa niitä tekijöitä, jotka pitäisi ottaa huomioon, kun elämän spintaanisynnyn todennäköisyyttä arvioidaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kretut jauhavat todennäköisyyksistä, mutta eivät osaa edes kertoa niitä tekijöitä, jotka pitäisi ottaa huomioon, kun elämän spintaanisynnyn todennäköisyyttä arvioidaan.

        Abiogeneesin tekijötä ei tarvitse miettiä, kun se kerran on mahdotonta.
        Eihän Itä-Saksassakaan tarvinnut järjestää dopigtestejä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      892
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe