Nythän on paljon valtioita, joissa on kristillinen enemmistö uskontopohjaisesti luokiteltuna. Osassa valtioita on jopa valtionkirkko, joskaan pakkojäsenyyttä ei taida enää esiintyä.
Vaan jos kristillisyyden yhdeksi vaatimukseksi asetettaisiin väkivallattomuus, niin eihän kristillisiä valtioita taida olla kuin Vatikaanivaltio? USA:han menisi kristilliseksi valtioksi tuolla uskontopohjaisella väestöluokittelulla, joskaan ei se perustuslakinsa perustella olisikaan erityisesti kristillinen. Väkivallatonhan USA ei sitten mitenkään ole.
Jos sitten tarkastellaan eurooppalaisia kristillisiä puolueita, niin tuo väkivallattomuus vaatimus on ehkä turhan tiukka. Ei niin, että em. puolueet ajaisivat väkivalloin ohjelmaansa, mutta valtion tasolla ne eivät ole pasifistisia.
Eli otsikoksi olisi ehkä pitänytkin laittaa: Kristillisen pasifistisen valtion mahdollisuus? Onko sitä?
Kristillisen valtion mahdollisuus
7
456
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa on perustusvastaista pakkoja useissa seurakunnissa:
Kristillisten Jeesus ei käskenyt kastaa lapsiakaan; lapsiakin tappaneen ja raiskanneen laittomuuden jäseniksi. Ja Hän siunasi lapsia ja opiksi toisin lapsia kohteleville antoi myllynkivien käytöohjeet.
Joten, Kristittyjen lapsikasteet rikkovat kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen oppia sekä Suomen perustuslakia sillä kristillisten Jeesus on uskomisen vääriin profeettoihin kieltänyt.
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
-
Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178693889
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Sitten on sekin seikka, että kristityissä on paljon hyväuskoisia hölmöjä, jos ei sitten ole ihan kristillisyyden perusominaisuus se. Jos siis ajatellaan valtion pystyssä pitoa.
Yksi esimerkki on Libanon. Senhän ranskalaiset perustivat kristittyjen arabien suoja-alueeksi, mutta kun muslimeja on otettu myös pakolaisina maahan, nykyään Libanon on muslimienemmistöinen maa, jossa kristitty voi joutua uskonsa vuoksi vainotuksi.
Libanonin aika "Lähi-Idän Sveitsinä" oli loppujen lopuksi varsin lyhyt ajanjakso, mutta ehkä se antaa viitteen, mihin valtio olisi voinut kehittyä.
Juuri tänään satuin kuulemaan kirkollisessa kahvitilaisuudessa, miten paheksuttiin muslimipakolaisiin epäluuloisesti suhtautuvia. Kyllä Suomesta voitaisiin saada "Pohjolan Libanon", jos kovasti yritetään. - Anonyymi
Eikö kyseessä ole katolilaisuuden aiheuttamasta ilmiöstä luterilaisuuden herrana
harhauttavine oppineen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavi
Paaviuden alku
Pääartikkeli: Kysymys ensimmäisestä paavista
Peter Paul Rubens, Pyhä Pietari, noin 1611. Apostoli Pietari käsissään taivasten valtakunnan avaimet.
On olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, kuka oli historian ensimmäinen paavi. Katolinen kirkko pitää Taivasten valtakunnan avaimien luovutusta apostoli Pietarille merkkinä tämän julistamisesta kaikkien muiden apostolien johtajaksi ja ensimmäiseksi Rooman piispaksi eli paaviksi."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko
"Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja Paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanivaltiossa."
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6b428a73-5d51-4bfd-bd27-cb7a1deb4c87
"Vatikaanin salaiset arkistot sisältävät synkkiä asioita – Ja ne pysyvät pääosin piilossa
Arkisto on kulloisenkin paavin henkilökohtaista omaisuutta."
...
Kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Pietarille antamat oikeudet avaimineen selviää tästä ilman katolilaista kirkkon katsomisia ja kristittyjen Paavia:
Matteuksen evankeliumi: 16:19 "Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
Uskomiset ja tietojen väärentämiset eivät tee laittomuuden kristityistä kristillisiä.
Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus opetti Matteuksen mukaan, Laille kuulisia kristillisiä näin:
10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin" (Joukossa ei ollut kristittyjä.) - Anonyymi
Valtiot muuttuvat kristityiksi vasta kun Jeesus ottaa maan kuninkuuden. Paavi ei usko Jeesukseen. Hän kieltää Jeesuksen teoillaan. Hän seuraa antikristuksen henkeä. Ei hän muuten kumartaisi ilmastoagendoille ja pridelle, jotka ovat antikristillisiä lähestymistapoja ihmiskunnan "pelastamiseksi". Jumalan tahto ei ole enää että me ihmiset yrittäisimme maata pelastaa ja että mielemme olisi maallisiin. Jeesuksen pitää se uudistaa että siitä voidaan saada toimiva. Kaikki ihmisten ona yrittäminen on turhaa. Uskokaa Jeesukseen, että hän on Jumala, että hän antoi itsensä uhriksi meidän synneistämme ja että hän on kuolleista noussut. Tätä maailmaa on turha ihmisen yrittää pelastaa.
- Anonyymi
....
Viimekädessä kyseessä on maailmanlaajuinen omaisuudensuojeluohjelma. Pelkästä rahasta kyse koko ympäristön "pelastuksessa". Tämä maailma on jo niin pilalla että Jeesuksen on pakko itse tulla tänne, että se saadaan taas elinkelpoiseksi. Siitä hänen paluussaan on kyse. Hän tulee tuomitsemaan synnin ja puhdistamaan maan synnin aikaansaamista vahingoista. Ihminen ei voi teoillaan sitä itse tehdä, vaikka niin meille halutaan uskotella.
- Anonyymi
Suomesn uskovaisissa on paljon sellaisia jotka uskovat olevansa kristillisiä vaikka ovat kristittyjä monet heistä uskontunnustuksen antaneina.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609077IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3126299Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661380Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61311- 1091111
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.791005Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut61889Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43788MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311708Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23696