Persujen kannattajat hihkuivat, että suorittivat kepulle armonlaukauksen ja pudottivat SDP:n ja Marinin paikaltaan. Toimivaa hallitusta ei vieläkään ole kasassa.
Magdalena Andersson varoittelee, että siellä konservatiiveja tukeva oikeistopopulistinen puolue uhkaa lakkauttaa avustukset ryhmiltä, jotka kritisoivat heidän politiikkaansa. Vähän kuin Tynkkysen puuttuminenYLE:n rahoituseen ja ohjelmatarjontaan. Andersson varoittelee myös populistien EU-kriittisyydestä. Ero yhteisöstä on myös persujen tavoite.
Persuven maailmankuva on ahdas.
Kuinkahan meidän käy?
Magdalena Andersson varoittelee, että siellä konservatiiveja tukeva oikeistopopulistinen puolue uhkaa lakkauttaa avustukset ryhmiltä, jotka kritisoivat heidän politiikkaansa. Vähän kuin Tynkkysen puuttuminenYLE:n rahoituseen ja ohjelmatarjontaan. Andersson varoittelee myös populistien EU-kriittisyydestä. Ero yhteisöstä on myös persujen tavoite.
Persuven maailmankuva on ahdas.
Kuinkahan meidän käy?
Vastaukset 235
Vanhimmat
Pyrhoksen voitto.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17871684h
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Putin varmaan myhäilee sitä, että Eurooppa säröilee populistien painosta,
Se on hyvä että turhat verovaroilla toimivat poliittiset ompelukerhot lopetetaan. Ja YLE voisi myös lopettaa. Jäisi nääs duunarille sitten vähän enemmän näppiin seteleitä.
Suomesta tulee takapajula, jonne kunaan ei halua tulla edes käväisemään.
Oikeistohallituksen tullessa valtaan duunarien näppiin jää vain kolikoita.
Toivottavasti matutkin ymmärtää häipyä.
Ehkä matut rakentavat maan uudelleen jonkinlaiseksi kun kantisväki on änkyröissään saattanut sen piloille.
Yle vero n 160 vuosi. Jaa se 360lla päivällä.
Kamalaa.
Näin siinä käy.
Menetkö sitten siivoamaan matun paikalle.
Suomi ON takapajula, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Eurooppa hoksasi, että saivat maksajan, muuten ei kiinnosta pätkääkään. Dovjet-Suomi on ja pysyy. Kyllä sitä rahaa menikin miljarditolkulla, kun jees jees demarihuorat ahkeroi. Kyl ny vituttaa tamperelaisia, kun oma pikkulumppu istuu siellä, minne kuuluukin ja koko demarisakki.
Duunarin näppiin on jäänyt kolikoita aina, eikä viime neljänä vuotena jäänyt enää edes niitäkään.
Ei se maksu pienene sillä yhtään.
Eihän tänne ole kukaan hakunnut vuosikymmeniin töihin. Luuserit on niitä, ketä tänne tulee loisimaan meidän rahoilla. Töihin ne ei ikinä mene, eikä vaivaudu edes kieltä opettelemaan. Niitä on jo isiltä pojille ja pojat työskentelee huumeita kaupaten ja ryöstellen. Oikein odotan, koska piäkaupinniissa possahtaa eka kunnon ampumavälikohtaus Tukholman malliin.
Lisäksi sieltä tungetaan jotain vierasta ideologiaa kenenkään pyytämättä
Vehersossuja vituttaa ankarasti kun ihmiset äänestivät inhimillisen verotuksen puolesta.
Sosialismin kelkka ajoi päin jääseinään lopullisesti!!
Et voi tietää missä kohdin taksoja korotetaan jotta niitä toisaalla voidaan alentaa. Jostain se on otettava pois.
Tanskalaiset ovat tyytyväisiä Suomea korkeampaan veroasteeseen. Siellä hyvinvointipalvelut pelaavat eikä velkaa tarvitse ottaa niin paljon.
pitää mustiin pukeutuneet ja valkoisin lenkkarein varustetut siirtää suvakkien alueille
Voi kun te olette todella lapsellisia.
Suvakit ja suomi.perkele siinä teille huoli.mitä nyt kun matu on kadulle rynninyt.petteri orpo-poika vaan joikaa.
Muissa maissa maahanmuuttajia on huomattavasti enemmän kuin täällä. He pitävät osaltaan näiden maiden talouksia pyörimässä.
Pyörittävät harmaata taloutta, peitefirmoja ja huumekauppaa .
Magdaleenan kannattaisi pitää nokkansa Ruotsin puolella ja pohtia minkälaisia karhunpalveluksia hänen oma puolueensa on tehnyt Ruotsille . Maa on täynnä etnistä taustaa olevia rikollisia ja Naton ovikaan ei auennut kuten muille maille .
Olisivat aikanaan pitäneet huolta ihmisistä.
Ruotsissa on lisäksi näkyvä luokkajako ollut aina. Tänne Suomeen ollaan tekemässä samanlaista.
Naton ovi ei aukea Ruotsille oikeistopopulismin vuoksi.
Juuri näin.
Valkoinen suomi jonka Mannerheimin sotilaat sai aikaan teki yhden virheen.
Ei lahdannut kaikkia punikkeja. Ja vieläkin nämä mätäpaiseiden jälkeläiset käyvät huutamassa tyhmyyksiään kuin tietäisivät jostain jotain.
Populistit sähläävät ja he ja jälkeläisensä suurimmaksi osaksi pitävät Suomen rikostilastoja yllä.
Perspopulisti elää niin menneessä, että puhuu mannerheimeista, hitlereistä ja ddristä.
Mannerheim oli Tsaarin hännystelijä ja Putin haluaa olla tsaari.
Kun tulisi joku pyöveli joka tappaisi sinut pois.
Persuille rikoksesta saa sulan hattuun
Niinpä. Ettei ihan isoon vihaan asti päässyt.
Minä olen vieläkin katkera Ruotsia kohtaan nuijasodasta.
Viher sossuilla on demokraattiset vaalit kova paikka, kuten huomaamme!!
Marin ja vihersossut hävisivät vaalit. Loistava lopputulos!!
Andersson varoittaa että ryhmät lakkauttavat tuet jos eivät tue heidän politiikkaansa. No tätähän on noudatettu joka ikisessä Suomen hallituksessa. Jos se ei myötäile hallituksen politiikkaa niin eivät saa tukea.
Viherkommarit pitäisi laittaa vankilaan tai ainakin työleirille jo pelkästään ulkonäkönsä vuoksi.
Suomi saisi ulkomaan velkansa vuodessa maksettua jos näistä parasiitti nilviäisistä päästäisiin eroon.
Mielummin lopullisti. Menisivät Ukrainaan puolustamaan demokratiaa. Saisivat hyviä miinanpolkijoita näistä viher turhakkeista.
Oikeistopopulisti saisi lähteä Venäjälle Medvedevin apulaiseksi keksimää kanssaan yhtä älyvapaita lausahduksia joita heittelee tällä palstallakin. Medvedev tekee sitä työkseen Putinin hännystelijänä ja apulaisen paikka sopisi persulle kuin nappi.
Ai. Nyt sinä jo ulkonäöstä näät Kuka on mitäkin. Olet lapsen asteella.
Jos nyt ensin persut menis töihin
No Treella nyt muutenkin on näitä persuja jo ihan tarpeeksi ja aika vähän mamuja. Tämä tuskin tulee muuttumaan. Sen sijaan työttömät persut joutuvat leikkausten kohteeksi tajuamattaan.
Se on juuri se mit persut eivät tajua.
Viisastelee siellä katkera demulumpun puolustaja, joka töihin joutuu.
Helvetin hyvä, että uusi tuleva hallitus pistää loisijat töihin. Se parantaa sitä elämisen laatua omalla tavallasn vaikka muutama yunti päivässä. Toinen vaihtoehto on myös se, että jos tekee vapaaehtoistyötä, ei menetä tukia. Esim vanhusten ulkoilutusta, se on ihan antoisaa hommaa. Vanhat, viisaat vanhukset antaisi sinullekin oppia elämästä.
Kaikki vanhukset eivät ole viisaita. Murhia ja tuhopolttojakin tekevät jotkut eivätkä kaikkien ajatukset ihan viisaita ole.
Viherkommari puhuu työperäisestä maahanmuutosta vaikka itse ei ole töissä koskaan ollutkaan. Heille raha repäistään seinästä ja Kela huolehtii asusmisesta.
Tällaiset suurisuut joilla ei ole kokemusta kuin lokkina elämisesti neuvovat asiantuntijoita maan talouden kehittämisessä.
Suosittelisin vihervasemmistolaisille työmatkaa Ukrainan etulinjaa. Pelkkä meno.
Onko työtön KELAN tuilla elävä kaljaa kittaava persu sitten jotenkin arvokkaampi yhteiskunnalle?
Persu ei oikein tiedä keitä vihreästi ajattelevat ovat. Yleensä koulutettuja ja sen vuoksi tiedostavampia yhteiskunnasta. Nykyisin moni yritys on ottanut ekologisuuden toimintojensa tavoitteeksi ilman ylhäältä annettuja valtion säädöksiäkin.
Maatalous ei pärjää ilman ulkomailta tuotua halpatyövoimaa. Tuskin persut lähtevät tomaatteja ja kurkkuja keräämään hehtaarikaupalla ja niistä sivuversoja nyppimään ja muuta maataloustuotantoon ja sen tyylisiin töihin liittyvää. Britannia on pulassa Brexitin jälkeen kausityövoiman puutteessa ja se on kiihdyttänyt maan inflaatiota tuotepulan vuoksi.
Kultaseni pikku mussukka sinä et kenenkään tuloja tai menoja tiedä.
Ei todella.
Näin. Ja tulevat menestymään.
Juuri näin.
Persupersupersu.. onko aivotoiminta noin pahasti rajoittunut?
Kuule, soitas näiden viljelmien isännille ja emännille ja pyydä päästä töihin. Älä pelkää soittaa, koska vastaus on "ei, palkkaamme vain näppäräsormisia ulkomaalaisia". Näin saat ihan oman kokemuksen.
Oletko lukenut närpiöläisistä orjatyömaista? Nämä on rkp:n, ei persujen, sydämenasia. Orjatyövoima maailmalta. Tiedätkö edes, missä Närpiö on? Kannattaa selvittää maantietoa ja sitten kannattaa katsoa kaupassa, mistä kurkut ja tomaatit on tulleet, jos ne on ruotsinkielistä alueilta, jätä ostamatta.
Moikka, tuntipalkaksi vaikka 13,50 ekua tulis kyllä suomalaisiakin töihin. Tai maksaisivat ulkolaisillekin saman. Kohta nähtäis kumpia on enemmän töissä.Ihmisille kunnon palkka. Itse ostan Loimaalaista tuorekurkkua.
Minä olen ollut virolaisten kanssa peltotöissä. Ei ne laiskoja ota ja sinusta näkyy jo päältä ja puhelimessa kuulee laiskasta äänestä että et sinä töihin pysty.
No kuule se on ihan Perskok hallitus joka aikoo mamuttaa kymmeniä tuhansia kela turisteja Suomeen joka vuosi. Siinä jää Soinin massamamutus kakkoseksi kun Purra avaa rajat Afrikan tulla luoksemme
Vetäkää käteen.suomi on siivottava ja matut vietävä kauas pois.sitten voitte kinastella kuka on persu yms.
Jokaiseen vapaaseen työpaikkaan löytyy suomalainen työntekijä jos palkka on oikea.
Vihervassut ei tajua että EU.n ulkopuolelta halutaan rahdata tänne ilmaistyövoimaa jota voi kohdella kuin karjaa. Viimeksi tämä nähtiin Närpiön viljelmillä jossa työntekijät painoi pitkää päivää puoli ilmaiseksi.
Mutta, koska vihervassu ei itse ole koskaan töissä ollut niin ei tällainen toistaitoinen rähmäkäsi ymmärrä asiaa.
Thats it no bullishit.)
Vihervasurit ovat kyllä tehneet paljonkin raskasta ruumiillista työtä, joten ei tarvitse hölöttää jatkuvasti puuta heinää. Yritykset ovat se pääpahis, joita tulee valvoa. Nämäkin työväen riistot olisivat ammattiyhdistystrn heiniä mutta oikeisto haluaisi tappaa koko liikkeen. Ammattiyhdistykset palkkoja voisivat vaatia vaikka lakkoilemalla. Mitä persu itse tekisi asian parantamiseksi sen sijaan, että luettelee epäkohtia?
Nuo riistäjä-ja epäasiallisesti toimivat työnantajat ovat yleensä pieniä yrityksiä. Valvonta nikden tekemisistä huonoa.
Ja persut haluaa myös duunarien liitot pois mutta ei EKn liittoja.
Joo, esimerkiksi istua kaduilla pakkasessa, perse jäätyy, kitata kaljaa kuppiloissa niin, että maksa vetää hoosiannaa, saatikka ruohonpolttelusta.
On se rankkaa.
Ihan oikeita vanhan ajan lapiotöitä on tullut tehtyä ja risu- ja puusavottaa ja sellaista.
Ovatko rakennusliikkeet jotka riistävät ulkomaalaisia työntekijöitä pieniä työnantajia??
Älä vihervasuri valehtele tai muuta venäjälle missä se on maan tapa.
Tosin venäjällä vihervassu kuolisi nälkään kun töitä ei osaa tehdä ja sosiaalihuoltoa ei ole.
Marjayrittäjät eivät ainakaan mitään suuryrittäjiä ole eikä se Pohjois-Pohjanmaan kivitritys mikään pörrssiyritys ollut. Kaksi sieltä vangittiin. Rakennusliikkeet palkkaavat useiltapienemmiltä alihankijoilts urakoita eivätkä ne alihankkijat mitään isoja yrityksiä ole. Usein niihin liittyy liivijengiläisiä ja sellaista.
Persu ei oikein kässää rakennusalaa kuinka ketjuuntunutta ja monia eri toimijoita se sisältää.
IS: 22.4
On tavallista, että järjestäytyneiden rikollisryhmien jäsenillä on myös laillista yritystoimintaa. Tyypillisesti se on rakennusalaa ja logistiikkaa, tai muita ”duunariammatteja”.
Jatkoa:
Suomessa on noin 650 poliisin tunnistamaa liivijengiläistä noin 80 ryhmässä. Näiden jengien ympärillä pyörii noin 200–300 ihmisen ydinjoukko. He eivät ole virallisesti jäseniä, mutta osalla heistä on täysin jäsenen kaltainen asema ja arvostus oman erikoisosaamisensa takia.
– Siellä voi olla juristeja, kirjanpitäjiä ja muita yrittäjiä. Siellä voi olla kokeneita talousrikollisia, esimerkiksi petosmiehiä.
Järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyvien ihmisten määrä on todennäköisesti vielä huomattavasti tätä suurempi.
Lopeta ja tee vaikka ristikoita.
Näin on. Ja ihan valkoisia pojuja
Meille käy hyvin. Mariinin jälkeen ei ole mahdollisuutta mennä huonommin.
Vielä ei ole mitään toimintaa nähty. Edes hallitusta ole kasassa.
Tulet vielä ääliö heräämään Ruususen unesta orpo ja Purra vie sulta kaiken ja muutat kadulle voi kuinka olet onnellinen
Miten te vihervassu rukat kehteette vielä länkyttää.
Hävisitte vaalit 6-0 joten pulinat pois ja menkää kuoppiinne pottuja tervamaan.
Vai pysyykö työkalut kännyssä ollenkaan?
Me eletään tässä maassa olipa vallassa kuka tai mikä tahansa. Tervaa itse pottujasi kun ne näyttävät olevan mieliruokaasi. Ehkä viisastuisit jos söisit terverllisemmin.
Opposition tehtävä on pulista niin paljon epäkohdista kuin mahdollista.
Onneksi emme elä diktatuurissa kuten tietämätön persu varmaan toivoisi.
Koko viime hallituskaden alusta lähtien persut pulisiva hävyttömyyksiät kuin papupadat. Nyt on meidän vuoro.
Joko persun bensan hinta on alentunut?
Vihervassut on marginaaliryhmää mikä on outoa koska he tietävät kaiken miten suomen taloutta pitäisi hoitaa.
Neljässä vuodessä nämä vasurilepakot saivat velkaa aikaan järjettömän määrän .
Fiksuja kun ovat.)
Väittävät vielä ettei velkoja tarvi maksaa takaisin. EU ei ole Kela jota vihevasurit käyttävät joten velat ikävä kyllä tulee meidän ja jälkipolvien maksuun.
Varmasti.
Suomi saadaan nousuun ainoastaan työllä joka on monelle loiseläjälle kauhistuttava sana.
Eipä sinulla ole koskaan muuta esittää kuin samaa vanhaa laulua.
Katsotaan kuinka mahdollinen uusi hallitus hommia hoitaa. Kestääkö kantti ja yksimielisyy?. Aika pitkään sitä yritetään kasata
Persuilla ei ole vielä kokemusta taloudenpidosta. Ovat vuosia istuneet oppositiossa ja nauttineet puoluetukea.
Eiköhän persujen lento lopu lyhyeen.
Onneksi saatiin oikeisto hallitus. Tätä rahan syytämistä maailmalle Marinin hallitus pääsi tekemään liian pitkään. Asoiden korjaajat onneksi on järjen ihmisiä.
Mutta saihan sanna suomalaisten rahoilla ostettua Yhdysvaloista kunniatohtorin arvon. Enää hän ei ole pelkkä Sokoksen kassa ja yh-äiti.
Persu elää vielä vaalienalustoiveissa ja kehuu hallitusta jota ei vielä ole olemassa.
Marin on vielä pääministeri . Muut jahnaavat vazta.
Marin joutunee palaamaan Sokoksen kassalle kun fanit katoavat rotankoloihinsa.
Tuleva hallitus on koulutettuja , kokeneita ja täynnä älykkäitä polititiikkoja. Päinvastoin kun kun tyttöhallitus jossa yksi huijasi koulutusrahat, toinen söi aamiaiset kansan piikkiin yksi oli tuulimyllyhuijarin venkula vaimo ja yksi lampunvarjostin joka teki itsensä naurettavaksi saksassa.
Mikä HÄPEÄ!
Fortumin johtajat, jotka yritystä ovat hallinnoinee, johtaneet ja päätöksiä tehneet saisivat mieluummin hävetä. Hehän tässä naurunalsisiksi ovat joutuneet tahoille, jotka sellaisista epäonnistumisista naurujensa aiheita saavat.
Aika monta tyttöä on parhaillaankin pojan kanssa hallitusta harjoittelemassa. Mutta me vihervasurit emme nimittele ketään seksistisesti kuten persut tekevät koska eivät muulla tavoin osaa ihmisistä tai asioista puhua. Ainakaan kaksi neuvottelijoista ei ole aikaisemmin hallitustyötä tehneet, joten ainakaan siitä ei heillä voi sanoa kokemusta olevan.
Marin on vielä pääministeri ja kansanedustaja, joten ei sinun tarvitse hänen asioistaan huolta kantaa
Seuraavaksi Marin menee naimisiin naisen kanssa ja vihervasemmisto taputtaa karvaisia käsiään. On ah niin muodikasta olla suvaitsevainen. Raamattu kertoo sitten enemmän miten Sodoman ja Gomorran lopulta kävi,)
Ei sinun tarvitse huolehtia hänen tekemisistään tai arvailla niitä. Aikuiset ihmiset huolehtivat itsestään.
Ihan hyvin hän pärjää.
JOS hallutus syntyy. Hallitus ottaa velkaa ensityökseen, syyttäen muita. Sen jälkeen leikataan pienituloisilta,veroja alennetaan tasapuolisesti kaikilta, sotemaksut nousevat,polttoaineen hinta nousee. Työtä löytyy, mutta sisiaalituen avulla on elettävä.
Sitten otetaan lisää velkaa.
Eihän nyt olisi varaa alentaa veroja. Niitä tulisi päin vastoin kiristää niillä, joilla eniten varaa on.
Turhat tuet suuryrityksiltä pois.
Menestys syntyy työstä. Vihervasurit vihaavat rikkaita ja vaativat kovaa verotusta heille vaikka nämä älykkäämmät ja työteliäämmät ihmiset luovat työpaikkoja ja elintason kasvua.
Vihervassussulle tämä on vaikea ymmärtää kun he ovat eläneet koko elämänsä äidin helmoissa ja sosiaalituilla.
Sodan jälkeinen elintaso saavutettiin ahkeruudella, talkoilla ja alhainen verotus kannusti ihmiset yrittämään ja tekemään töitä.
Suomi on jäänyt kauas tanskan, norjan ja ruotsin elintasosta koska täällä yrittäjä on lähes rikollinen. Lorvija parasiitti on vasuripiireissä sankari. Kädet kun ei ole tottuneet työhön.
Sotien jälkeen yleensä seuraa nousukausi mutta ei se Suomelle menestystä ole tuonut. Nollakorkojen ja porvarihallitusten aikana Suomi on vain junnannut paikallaan vaikka yrityksiä ja varakkaita on jatkuvasti tuettu antamalla helpotuksia verotuksessa ja muulla tavoin. Ei sitä suureksi älykkyydeksi voi ainakaan vanhempien yritysten taholta sanoa koska lähinnä vain nuorempien sukupolvien innovaatiot ovat jotain menestyksen näyttöjä esim. peliteollisuudessa antaneet.
Suomi junnaa tavanlmaisesti paikallaan mutta eriarvoisuus lisääntyy. Ne ovat poliittisia kysymyksiä ja valintoja.
Tanskassa on korkein veroaste ja se on Suomea menestyneempi. Siellä myös pyöräillään paljon ja ajatellaan vihreästi.
Ruotsin kotitaloudet elävät velalla. Siellä lähinnä pankit omistavat ihmisten asunnot koska laina-ajat ovat miltei elämän mittaisia.
Persu elää menneesdä eikä näe tulevaa.
Olevakin olisi tärkeä nähdä.
Talous toimiikin paremmin, kun pääoma ei ole sidoksissa seiniin. Suomalaiset estävät rahankierron omitusasunnoillaan. Työvoiman liikkuvuus kärsii. 300 000 työkykyistä asuu väärässä paikassa,asuntonsa vankina.
Aloittajan maailmankuva tuntuu olevan laaja kuin sillä huu-haa perseisellä akalla, joka laski Rukalta alas paljaalla perseellä ja velaks!
Parempi nähdä laajemmin kuin putken läpi.
Perusputki perävalolla ryyditettynä.
Persuputki on yleensä kapea.
Persut on kuitenkin keskimääräistä viisaampia kuin me täällä.
Ei heitä millään mittarilla voi viisaiksi sanoa.
Rkp:läiset jo pyörtyilevät ja ahdistuvat neuvottelumaratonilla persujen paineesta. Onko sellainen hallitus yhteistyökykyinen ja parhaalla tavalla toimiva?
Vaikka ruotsalaiset vikisee ja esittää vaatimuksia,
he
kuitenkin hyökyvät aivan kaiken, jotta saavat jatkaa.
Pitää vain olla jämäkkä, ruotsalaisilla ei ole selkärankaa,
Persuilla ei oikein ole neuvottelutaitoja. Vaalien jälkeen alkoi vinoilu eivätkä yleensä muutenkaan ole osanneet käytöstapoja toisia kohtaan.
𝙊𝙡𝙚𝙣 𝙩𝙮𝙮𝙩𝙮𝙫𝙖̈𝙞𝙣𝙚𝙣, 𝙫𝙖𝙞𝙠𝙠𝙖 𝙥𝙖̈𝙖̈𝙖𝙨𝙞𝙖𝙨𝙨𝙖 𝙤𝙡𝙚𝙢𝙢𝙚 𝙠𝙚𝙥𝙪𝙡𝙖𝙞𝙨𝙞𝙖 𝙟𝙖 𝙟𝙖̈𝙡𝙠𝙚𝙡𝙖̈𝙞𝙨𝙚𝙩 𝙠𝙤𝙠𝙤𝙤𝙢𝙪𝙨𝙡𝙖𝙞𝙨𝙞𝙖. 😁😁😁😁😁
Nyt tulee aika kun yritetään lisää hyvätuloisia. Vasemmisto pitää kansaa köyhänä, aivan kuten naapurimaassakin, jotta on omaa kannattajakuntaa.
Puheet on, mutta kuten näitte, kuinka monelle yritykselle ja kunnalle lahjoiteltiin.
Meidänkin kunta osti ylijäämällä museotavaraa, suojelukohteita, mitä työkansa hyötyy.
Kun kaikki rikastuu, niin ei ole köyhiä. Kokoomus ja persut , olette oivaltaneet jotain suurta.
Vai...?
Kun kaikilla on kohta miljoona, niin mikä voisi mennä pieleen.
Vai...?
Perussuomalaiset voisivat viisaampina selittää, kuinka tämä toimii.
Minä pähkäilisin yksinkertaisena yksinajattelijana,
että kun työttömyys painuu lähelle nollaa,hinnat nousevat, muttei palkat. Kulutus vähenee ja irtisanomiset lisääntyy.
Ollaan takaisin lähtöpisteessä.
Selittäkää viisaat.
Eiköhän jotkut köyhdy kuitenkin.
Historiallisen oikeistolainsta hallitusta ollaan muodostamassa.
Sitähän yritän kertoa. 20 vuotta pumpattiin eurotalouteen satoja miljardeja. Nyt on loppulaskunaika. Rahaa on liikaa, se imetään pois koroilla. Keskituloiset velkoineen ovat vaikeuksissa, joten omistus siirtyy niille joilla on oikeaa varallisuutta. Tuloksena on uusi lamansukupolvi. Seuraava velkaporvarisukupolvi on kehdossa odottamassa.
Laskuvirhe, rahaa pumpattiin yli1500 miljoonasta 2500 tuhanteen miljoonaan.
Ihme,ettei ole tullut superinflaatiota.
Miljardista. 1500 -2500 MILJARDIA.
Valtivarainministeriö Julkaisuajankohta 10.9.2021:
Suomi oli edelleen pieni nettomaksaja
Suomen nettomaksuasema kasvoi viime vuonna, koska Suomen EU-maksut kasvoivat enemmän kuin saanto. Suomea pienempiä nettomaksajia bruttokansantuloon suhteutettuna olivat Italia, Belgia ja Irlanti.
”Kaikilla jäsenvaltioilla EU-maksut nousivat, kun EU-budjetin kokonaismenoja jouduttiin kasvattamaan etenkin koronapandemian takia.
---
EU:sta on meille hyötyä esim. vapaa liikkuvuus, markkinat ja turvallisuus.
Persujen ei kannattaisi haikailla EU eroa koska silloin asiat olisivat huonommin.
Tuhatta asiantuntijaa ovat kuulemma jo kuulleet hallitusohjelmansa tueksi mutta oikeistolaista leikkauspolitiikkaa on tulossa. Niille, joilla varallisuutta on se ei merkkaa mitään mutta niille, jotka kituuttelevat elämässään se merkkaa paljonkin.
Vasara persut jakelevat armonlaukauksia.
Mielipuolien diktatuuri!
Empatia ei sovi politiikan ohjenuoraksi sanoo Purra ja kulttuuri on hänen mielestään turhake.
Olen helvetin iloinen, että huorahallitus on siellä missä pitääkin. Rkp pilaa nyt, mutta sekin saa maistaa änkyröintiään. Tuollainen paskapuolue. Kansa muistaa
Persut vievät leivänkin vanhuksen suusta ja jättävät lattialle makaamaan yöksi.. Eihän ematia sovi heidän politiikkaansa.
RKP:llä on vankka kannattajakuntansa. Perdut taas ovat häilyväisempiä.
Epäilen vahvasti, että persuissa lymyilee järjestäytyneen rikollisuuden jäseniä ja kannattajistoonsa kuuluu filunkia harastavis "yrittäjiä".
Etujärjestöt pyrkivät saamaan edustajiaan eduskuntaan ajamaan ryhmilleen mieluista politiikkaa. Voisi kuvitella rikollisjärjestöilläkin olevan tarvetta saada toimintojensa helpottamiseksi myötämielisiä soluttautujia ylimmille päätöspaikoille. Vuosikymmen sitten kansanedustajana toiminut Teuvo Hakkarainen unohti työsalkkunsa Bandidos-kerhon tiloihin siellä iltaa vietettyään. Bandidos luokitellaan rikollisjärjestöksi.
Persut on valeoppositio ja Demarit esittää työvenpuoluetta, joten mitä voimme odottaa?
Kokoomus esitti joskus vaaliteemanaan olevansa työväenpuolue ja sai sillä vaalivoiton.
Vihervasemmistolaiset esittävät älykköjä vaikka eivät osaa solmia kengän-nauhojaan.
Persulla ei ole esittää älykkäitä tai pohtivia ajatuksia. Ainoastaan tyhjänpäiväisiä lasten loruja.
Kengännauha on yhdyssana. Ei kannata toisia tyhmemmiksi haukkua jos ei itse osaa edes kirjoittaa
Uuden oikeistohallituksen täytyisi tehdä seuraavat uudistukset.
1.Vihervasemmistolaisille pitäisi tehdä työleirejä jossa he vuoden ajan opettelisivat ruumiillista työtä.
2.EU.n ulkopuolelta maahanmuutto on lopetettava.
3.Rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset olisi välittömästi karkoitettava.
4.Lobotomia leikkaukset tälle palstalle kirjoitttaville parasiiteille.
Oikeistolaiset yleensä eivät työnteosta mitään tiedä. Iso-ja keskituloiset voisivat niille työleireille mennä kokeilemaan miltä tuntuu lihasten käyttö muuhunkin kuin istumiseen ja muiden käskyttämiseen.
Sinun kannattaa ryhtyä isotuloiseksi, niin sitten voit vaan istua ja käskyttää muita.
En saa iloa muiden käskyttämisestä.
Voit ryhtyä isotuloiseksi silti. Ei silloin ole pakko käskyttää ketään.
Hallitus ei ole vielä edes kasassa, yhtään päätöstä ei ole tehty.
On vain kasa paperia kirjauksineen.
Siitä on pitkä matka päätöksentekoon hallitusvastuussa.
Luuleeko vihervassu että pissaliisa hallitus jatkaa vielä seuraavat neljö vuotta?
Lobotomiaan.
Perspökkelö voi mennä lobotomiaam vaikka heti tai ainakin jonottamaan toimenpiteeseen.
Toimitusministeriönä hallitus jatkaa niin kauan kunnes poliittinen hallitus on kasassa jos sen verran persu politiikasta jotain ymmärtää.
Paljon nahdollista,että uusvanha jatkaa. On ollu persulointia ,kokkareista alamäkeä hallitussynnytys.
Jos suomi toimisi vihervasemmistolaisten oppien mukaan meillä olisi gay hallitus ja ikuiset leipäjonot. Työ ja sen tekeminen olisi kielletty ainoastan Karjalan murteessa sallittaisiin sana työ.
Yritä edes persu.
Uusi mahdollinen hallitus työllistää,mutta palkasta ei puhuta mitään. Nykyinen hallitus työllisti palkalla. Työllisyys on huippulukemissa. Homot, persut,lesbot ihmisiä ollaan. Persut vähän älyttömämpiä vain.
Ehkä siellä on gay liikenne- ja vistintäministerinä tutk.. eiku tukkimassa YLE:n rahoitusta.
Minä en palkkaisi homo töihin. Enkä vihervajaria.
Pidän hygieniasta.
Miten se mihinkään liittyy.
Ehkä sinulla on likaset mielikuvat ,jotka kaipaavat hygienisointia.
Kuinka vähällä järjellä maata voi johtaa,ehkä se nähdään.
Todella vähällä järjellä kun ajattelee meidän pissaliisa hallitusta. Yksi söi aamiaisista itsensä kipeeksi, toista koulutettiin kymmenillä tuhansilla että osaisi puhua, kolmas lahjoitti saksalle miljardeja neljäs myi miehensä tuulimyllyjä valtiolle.
No nyt nähtiin mikä on tulos kun ämmälauma pääsee vallan kahvaan.
Katastrofi.
Työllisyys on korkeimmalla tasolla,vienti on huipussaan,kymmenien miljardien investoinnit insfraktuuriin, NATOoon liittyminen.
Niinpä, huonostihan menee.
Ei muuta kuin paremmaksi,näytön paikka.
Joko hallitus on kasassa,teot persut, ne ratkaisee.
Tuleva hallitus tuskin osaa olla yhtä kansainvälinen vaan keskittynee maan asioihin siten kuin peräkylän persut toivovat.
Sehän on hyvä että laittavat oman maan asiat kuntoon Marnin tuhotyön jälkeen .
Loistavaa .
Kun tietäisi,mitä se tarkoittanee persukielellä. Tietääkö persut itsekään.
Lupaus yksi,polttoaine.
Vaikka se olisi ilmaista, ei se auta Suomea centinvertaa.
Lupaus kaksi.
Maahanmuutto jäihin, vain persuleimalla pääsee sisään. Ei hyödynnä Suomea centin vertaa.
Yrittäkää selventää kunnon kommunistille.
Ehkä odotat liikoja. Saattaa käydä tniin päin, että tulevat sukupolvet joutuvat pahempaan ahdinkoon leikkaavan oikeistopolitiikan myötä.
Seiskalta ainakin mainostulot laskevat kun hallitus tulee olemaan niin rutikuivan tylsä . Ei tule enää olemaan mielenkiintoisia juttuaiheita
Purra änkyröi ilmastotavotteista. Hiilineutraaliustavoite on kuitenkin kansainvälisesti kunnianhimoinen, johon ainakin tulee pyrkiä.
Onneksi Orpo ja Purra ei pyöri kokaiini jengissä.
Selvänä olet symppis
Tanssivideo toi Suomelle positiivista näkyvyyttä mitä uskin Purran happamat, kaikkea, varsinkin ilmastoasioita vastustavat ikuvat tuovat.
Mitä körttiläisiä ahdasmielistä sakkia persut onkaan.
Taivas varjele meitä.
Körttiläisiä ei ole muualla kuin Kepun raamattuvyöhykkeellä.
Paljonko Sannan villi tanssi helpotti työvoima pulasta kärsivää hoiva alan työntekijöiden työtaakkaa.
Entä kokaiinijengin paljaat tissit?
Sinä se van jaksat rukata käsipelillä.
Persu,elämä on toisaalla.
Natohakemus ainakin eteni hyvin eri maissa kun oli tuttu pääministeri asioita hoitamassa.
Hoiva-alan työntekijöiden oloista vastaavat työnantajat. Hoitajamitoituksen tarkoituksena on ollut helpottaa alan työntekijöiden työtaakkaa ja luoda hoivattaville turvallisemmat olosuhteet.
Paljaita tissejä on näkynyt vain kuvitelmissasi.
Mitä sinä olet Rukannut? Kesälomaasi että pääset lipunkantajaksi pride marssiin ja marssin jälkeen pesemään likaisen lompsasi🤗
Ei sinun tarvitse kuvitella muiden tekemisiä.
Pride sinulla tuntuu vain olevan mielessäsi. On maailmassa muutakin. Katsele vaikka kesän etenemistä ja anna muun olla.
Persu ei osaa kuin matkia, on omat eväät loppu,jos niitä koskaan ollutkaan.
Persun eväät ovat kuivettuneita ba hapantuneita jo aikoja sitten.
Vihervassareilla on eväät loppu. Vaalitappio yleinen halveksunta ja sukupuoli houkkamaisuus on tehnyt vihervassareista ei toivottuja henkilöitä jotka jopa omat vanhenpansa kieltää.
Tästä johtuen he joutuvat olemaan toistensa seurassa ja tapahtuu niinkuin sisarusavioliitoissa. Syntyy epäterveitä ajatuksia ja sekopäisiä ideologioita jotka hulluudessaan ruokkivat itseään😄
Vain lobotomia pelastaa.
Sinua ja muita äärioikeistolaisia, outoja, sepitteellisiä kylähulluja ei pelasta kuin lobotomia tehtynä omalla kustannuksella, jottei maa velkaannu ja sairaanhoitojonot kuormitu.
Teikäläisten hallitusneuvotteluissa kristilliset esittää abortinvastaista linjaakin näemmä. Kuinka taantuvaa yhteiskuntaa ihmiset ovatkaan äänestänestyspäätöksissään havitelleet. Ei voi kuin kauhulla seurata tihkuvia tiedonmuruja mediasta sieltä Säätytalolta.
Sinun kohdallasi abortti ei ole vieläkään myöhäistä.
Sinun kohdallasi valitettavasti on.
Persupolot, kuinka he jaksavat jauhaa merkityksettömiä asioita.
Tätäkö on heidän mahdollinen hallitustaival.
Ei suuria uudidtuksia,ei suuria hankkeita, ei mitään edistyksellistä.
Räksyttävät putinin koirina.
Kohta edesmenneen isäntänsä.
Varakkaille verohelpotuksia: ja viinat ruokakauppoihin. Sitä on oikeistopolitiikka.
Vasemmisto vammat vapisee koloissaan että joutuvatkohan he töihin....
Kauheaa. Miksei YK tai pelastakaa lapset järjestöt tee mitään!
Onhan se kammottavaa tienata oma elämisensä.
Palkkaa odottelen edelleen. Töitä riittää.
On ikävää että kaikki suomalaiset joutuvat kantamaan kortensa kekoon että ulkomaan velka pienenisi.
Ajatelkaa nyt, vihervasuritkin joutuisivat töihin🎂
Se velka on mennyt koronan hoitoon ja longcovid-potilaita joudutaan hoitamaan edelleen. Jotkut öljät vielä kieltäytyivät rokotuksista. Yrityksiäkin piti tukea koronakriisin vuoksi.
Korona ja Ukrainan sota oli pissaliisa hallitukselle mahtava tekosyy pistää rahaa haiseen. Nyt sitten voi syytellä oikeistoa kun on pakko säästää ja pistää suomen talous kuntoon.
Marin on suomen termiitti.
Pöljempikin ymmärtää, ettei veroja alentamalla taloutta kuntoon saada mutta persut ovatkin amisporukkaa eikä siellä osata edes lukea. Silti viisastellee kuin viimeistä päivää ilman ymmärrystä mistään.
Kokoomus haluaa ykzitysta sairaanhoitoa soteen, mikä kasvattaa kustannuksia koska huonokuntoiset sysätään erikoissairaanhoitoon.
Verot nousee, satavarmasti. Valtiolta ei rahantarvelopu paperipinoilla reformipöydissä.
Kokoomus on niin pirullinen, että alentaa veroja toisaalla ja lisää maksuja toisaalla siten, ettei oma ryhmä eli parempiosaiset kärsi mutta huonompiosaiset kärsivät.
Te vihervasurit olisitte varmaan onnellisia jos veroprosentti olisi täysi sata. Sääli että Neuvostoliitto romahti mutta vielä voj muuttaa pohjois-Koreaan. Siellä oppisitte syömään kaltaisianne.
Rottia.
Verot on nousussa persujen toimesta, etkö ole seurannut uutisia.
Persu on oudon kiinnostunut diktatuureista. Me demarit sitä vastoin kunnioitamme demokratiaa.
Miten verot on voinut nousta perussuomalaisten toimesta kun hallitustakaan ei ole vielä koottu.
Vihervassulla läikkyy viha ja katkeruus yli laidan koska ei pysty saamaan mieleistään partneria.
Yksinäisyys ja ihmissuhteiden puute tekee katkeraksi ja myrkyttää lähipiirin.
Persuille muutaman asian edistäminen on niin tärkeää, että sallivat kokoomuksen tehdä hyvinvointivaltiota ja kansalaisten elämää rapauttavia linjauksia kunhan saavat ajaa niitä paria asiaansa päätöksentekoon.
Naiset ainakin ihan innoissaan abortti oikeuden rajoittamisesta.
V**** mikä p**** hallitus tulossa.
Onneksi ei sitä olla ottamassa hallitusohjelmaan mutta jo sellaisen esille tuominen kertoo hallituksen muodostajien konservatiivisista asenteista. Mitään edistyksellistä niistä neuvotteluista ei ole tihkunut vaan taantumuksellisia lipsahduksia.
Vihervasemmisto vapisee poteroissaan.
Voivat raukat joutua töihin.
Työt taas lisäävät yhteiskunnan varallisuutta ja hyvinvointia.
Vihervasurikin saattaisi eheytyä jos sillä olisi järkevää tekemistä. Paino sanalla saattaisi.
Persu saattaisi eheytyä jos ei tukisi politiikkaa, jossa yhteiskunta takaa vvarakkaille ja hyväosaisille etuoikeuksia ja laittaa vähävarsiset ja huonompiosaiset niiden maksajiksi.
Tosi persujen maailman kaikkeus ei parane trion niskalaukauksellakaan. Sen verran he nääs rakastaa vapaata mielisyyttä.
Alethaan ammphumahan
Pitäisikö alipalkatuille n##keriorjille vihervasureiden mielestä laittaa jalka vai käsikahleet. Kumpi on hoitoalalla mukavampi käyttää?
Jos epäilet ihmistä riistettävän tee rikosilmoitus kuten kunnon kansalainen. Kehota häntä liittymään ammattiliittoon, joka valvoo palkkausta. Nytkin on hoiva-alan lakko meneillään yksityisellä puolella.
Onkohan persu koskaan edes peruskoulua käynyt kun ei osaa ajatella?
Persu pellonlaidalle, ei tarvi ostaa lannotteita.
Vihervasemmistolaisen luulisi tietävän ammatti yhdistys toiminnasta jotakin mutta kun ei.
Ammattiyhdistys hoitaa oman alueensa tai työpaikkansa edunvalvontaa. Kukaan ulkopuolinen ei pääse vaikuttamaan yhden työpaikan edunvalvontaan.
Mutta mistäpä vihervasuri näistä asioista tietäisi kun ei ole ollut koskaan töissä😄
Vihervassari luulee tietävänsä muttei tiedä luulevansa.
Mene naapurin pellolle , liika on liikaa.
Fobiasi vaatii pitkäaikaista terapiaa, kovaa lääkitystä ja nopeaa lobtomiaa.
Kepulaiset siirty persu kannattajiin, kun lannoitteen hinta kohosi pilviin.
Joka pellon reunassa on ny persu.
Persu, persu, persu, persu. Maailman pahuus on mielisairaan mielessä tiivistetty yhteen sanaan😄
Se on persun kohtalo.
Koeta parantua, meillä vihervasemmistossa ei väheksytä ketään.
Entiset kepulaiset jo valittaa.
Lanta jo riittää.
Kohta tulee kepusiirtymä.
Te vihervasemmistolaiset olette kaikesta suvaitsemattominta porukkaa.
Te raukat elätte vaan niin omassa kuplassa ettette tajua että te olette lähempänä natseja kuin natsit itse.
Ei me olla sellaisia. Me ollaan demokraattisia ja solidaarisia mitä taas oikeisto ei ole koska se ajaa rahan etua.
Näissäkin keskusteluryhmissä oikeiston kannattajat kommenteissaan kalisuttelevat kahleita, esittävät väkivaltaa ja nimittelevät ihmisiä.
Olet niin oikeassa.
Putinilla,persujen oppi-isällä on sama maailma.
Kuinka persu pitää olla, että siihen edes haluaa uskoa.
Mitä vikaa on siinä jos ihminen on ahkera ja kyvykäs sekä rikastunut omalla työllä.
Pitäisikö tällaisen jakaa teille vihervassareille huumerahaa?????
Putin on rikastunut toisten työllä. Ihannoi isiäsi ,muuta venäjälle,persupolo
Onko persujen lantaraktori liikenteessä. Venäjä tarvii apuja.
Vihervasemmistolaiselle pitäisi ensin kertoa mitä työllä tarkoitetaan ennenkuin heidän kanssaan voi keskustella siitä. Kela raha ei tule työstä. Huumeiden käyttäminen tai myyminen ei ole työtä. Insestiä ei lasketa työksi. Ym, ym.
Persulle on jäänyt levy jumiin väärälle uralle.
Laulaa jatkuvasti väärää laulua.
Ilvekseen veljesteleen. Ilman tupakkitaukoa.
Kiertääkö bongi vihervasemmiston kesäkokouksissa vai crack piippu?
Ei vihervasureiden puoluekokoukset ole samanlaisia kuin persuilla. Jotkut vihervasurit ovat säälineet heittelille joutuneita persuja ja esittäneet rangaistusten lieventämistä kokoontumistensa tarjolun aiheuttamista jälkiseurauksista.
KYLLÄHÄN TÄSSÄ OLLAAN TOSI ILOISIA OMASTA PUOLESTA JA TOISTEN PUOLESTA, TOTTAKAI, MUTTA KYLLÄHÄN TOIVONUT PAREMMINKIN OLISI VOINUT MENNÄ, TÄDELLISTÄ.
Kauanko ex kepulaiset pysyy kökkörattorin kyydissä.
Kansa on äänestänyt joten pulinat pois.
Vihervasemmistolle tiedoksi että nykyään ei kansanedustajia valita huuto äänestyksillä ei likvidoinneilla ta myrkky kalsareilla. Teidän kannalta ikävää, demokratian kannalta hyvä.
Politiikkanne on kääntynyt teitä vastaan ja kansa uskoo yrittäjyyteen ja työtekoon.
Vanhat konstit on parempia kuin Stalinin visiot.
Ei olla vielä nähty hallituksen toimia eikä edes hallitusta keitä siellä tulee olemaan.
Vihervasurit saavat pulista niin paljon kuin tahtovat. Niinhän persutkin ovat koko ajan tehneet. Se on demokratiaa. Putin kieltää pulinat rangaistuksen uhalla mutta siellä ei olekaan demokratia.
Persulle tiedoksi, ettei myöskään vasaroimalla valita puolueen sisäisiä toimijoita eikä anneta armonlaukauksia.
Toistaiseksi persu-kokkareet ovat muodostamassa paperitiikeri-hallitusta.
Kaikki on paperilla, mutta teot puuttuu.
A4 :lla ei maata johdeta.
Mitä pissaliisahallitus sai aikaiseksi? Hyvät kesärannan bileet jossa viina virtasi ja nokat oli valkoiset. Teissit heilu maaamme edustustiloissa. Villi vaalitanssi kruunasi illan mutta vaalijumalat ei sittenkään olleet tanssijan puolella vaaleissa.
Nyyh.
Pesupökkelö ei keksi muuta kuin toistaa samaa. Ei aivo toimi. Siinä vasta nyyhkimisen aihetta pellon reunalla. Ei suju mikään kuin tanssi.
Kankeaa kokoonpanoa kasataan kohtuuttoman kauan kovin kustannuksin.
Vaalijumala sirotti tanssijalle ylimääräisen satsin ääniä edellisiin vaaleihin verrattuna omassa vaalipiirissään.
Kunniaa ja palkintojakin siroteltiin maailmalla.
Eivät jumalat ääniä anna vaan tavalliset äänioikeutetut kansalaiset. Persulle tiedoksi.
Onko vaalijumalat hylänneet Sannan. Miten käy hänen palvojiensa? Ryntäävätkö he Sannan kadottua sopuleina jyrkänteeltä alas.
Toivotaan parasta.
Me ollaan ylpeitä Sannasta emmekä missään numessä ketään kohtaan noin vihamielisiä kuten persut omiaankin kohtaan vasaroidensa kanssa..Nyt olette phoinpidelleet Packaleni ravintolassa ja vähän aikaa sitten Peltokangas huusi ja raivosi läheiselleen kadulla. Kommenttisi ovat aina väkivaltaa tihkuvia, joten sinulla taitaa olla vaikea ongelma itsesi hallinnan kanssa kuten persuilla yleensä näyttää olevan. Kuinka sellaiset pystyvät maan asioita hoitamaan? Ei tipu kunniamainintoja.
Asiat ovat suhteellisia eikä mikään ole ikuista.
Sannan ympärillä romahti lähes kaikki. Peli "äkkirikasta tai rutiköyhää" meni penkin alle .
Ihme itkemistä vaalituloksesta kun äänestäjät on sanansa sanonu. Oli varmaan joillakin munien kaivelu tärkeempää kun olis käyny äänestämäs.
Kyllähän sitä saa tulevan hallituksen kaavailemaa ohjelmaa kritisoida. Keskenäänkin ovat tukkanuottasilla siellä välillä.
Persujen paperinivaska vaan kasvaa.
Ei taida syntyä guanoa kummempaa.
Hallitus vaatii vastuuta,ei persuja.
Taisi vihervammaista sattua pahasti kun oikeisto on nyt vallassa. Vedä ylähuuli pääsi yli ja nielaise kielesi. Se helpottaa. Omaisiasi.
Ei ole, persu on taas väärässä.
Oikeisto ei ole vallassa,vieläkään.
Maata johdetaan sanoin ja teoin ei A4silla.
Joihinkin saattaa sattua kun oikeisto on vallassa. Pitkää vääntöä ja yli tuhatta valikoitua, omaan agendaansa sopivaa asiantuntijaa ovat kuulleet ja kuulevat edelleen ennen kuin hallitus saadaan kasaan. Eivät ainakaan kovin hyvää pohjatyötä olleet tehneet ennakkoon mahdollista vaalivoittoaan ajatellen .