Ex-muslimi Mona Walter: Ruotsissa on jo shariapoliiseja

Asia on poliittinen no-go- kysymys: islamin kasvava valta lähiöissä kuten Tukholman Rinkebyssä ja Göteborgin Hammarkullenissa. Kristityksi kääntynyt ja islamkriitikko Mona Walter sanoo, että todellisuus kielletään.

"Kaikki, jotka kyseenalaistavat, vaiennetaan. Se on kuin teippi, joka vedetään niiden suun yli, jotka haluavat keskustella aiheesta. Jos kaikesta huolimatta jatkat puhumista sinut leimataan rasistiksi ja islamifoobikoksi. He vaientavat ihmiset aina sillä samalla argumentilla, ”Sinä levität vihaa muslimeja kohtaan”. (Todellisuudessa osa imaameista levittää vihaa valkoisia kohtaan Pohjoismaissa)

Vasemmistomedia ja -poliitikot ovat joko käsittäneet islamin väärin tai he näyttelevät tyhmää. Luulen heidän näyttelevän tyhmää, sillä he haluavat muslimien ääniä, sanoo Walter.

Walter sanoo, että muslimien sopeutuminen on mahdotonta, ja että islam vaatii segregaatiota. (=eli muslimit syrjäytyvät yhteiskunnasta tietoisesti, eriytymistä, erillään oloa)

" - Me voimme tuhlata miljoonia verorahoja yritykseen sopeuttaa muslimit länsimaiseen systeemiin ja demokratiaamme. Mutta sitä ei tapahdu, sillä heillä on omat lakinsa, omat arvonsa ja norminsa. Islamilaiset johtajat sanovat, että yhteiskunnan on seurattava islamilaisia lakeja ja normeja."

Joo, se on ihan turha puhua mistään integroitumisesta muslimien kohdalla, ja laittaa siihen lisää rahaa kun se ei auta mitään. Jos ja kun muslimi ei halua sopeutua, niin ei siinä mikään auta.
82524
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Ei yllätys.

Äänestä

Kyllä auttaa, jos halutaan tehdä oikeita ratkaisuja, siihen EI kuulu pizzat lässytys kotoutus rahat ym höpinä.

Äänestä
  • Ruotsissa on päitä silitelty ja diskuteerattu vuosikausia ja asiat on vain pahemmaksi muuttuneet kokoajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ruotsissa on päitä silitelty ja diskuteerattu vuosikausia ja asiat on vain pahemmaksi muuttuneet kokoajan.

    Näin on käynyt, mutta nyt on toinen meininki.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Näin on käynyt, mutta nyt on toinen meininki.

    Menee monta sataa vuotta korjata vahingot siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Menee monta sataa vuotta korjata vahingot siellä.

    Ruotsi islamisoituu vääjäämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ruotsi islamisoituu vääjäämättä.

    Jimmie Åkesson valitaan vielä pääministeriksi, sitten tulee oikeasti muutoksia politiikkaan Ruotsissa.

    Äänestä

Näkyvin on, että et voi pukeutua kuten länsimaalainen, vaikka elämme länsimaassa. Maassa, jossa näiden lakien ei pitäisi olla voimassa, koska meillä on demokratia. Mutta jos musliminainen ei pukeudu islamin tapojen mukaan näissä lähiöissä, joissa islam on vallalla, voivat seuraukset olla vakavat. Naisella on tuolloin iso riski joutua häiriköinnin kohteeksi. Naisen pitää alistua miehelle ja allahille. Islam tarkoittaa alistumista. Naisen pitää elää alistuneena ja seurata koraania. Nainen ei voi istua miehen seurassa, joka ei ole hänen miehensä, Walter sanoo.

Äänestä
  • "Islam tarkoittaa alistumista."

    Arabian sana ‘Islam’ tarkoittaa rauhaa, puhtautta, Jumalalle kuuliaisuutta ja sen mukaista elämäntapaa. Eli Jumalan käskyjen noudattamista. Miten tuo eroaa kristinuskosta? No ei mitenkään. Raamatussa sanotaan: kuuliaisuus (= Jumalan käskyjen noudattaminen käytännössä) on parempi kuin uhri. Juutalaisuudessa, islamissa ja kristinuskossa korostetaan ainoastaan säädyllisyyttä. Muutoin pukeutuminen on kulttuurikysymys. Eiväthän kaikki muslimitkaan pukeudu samalla tavoin. Huivin käyttö on pakollista vain parissa maassa. Muutoin se on naisen oma asia. Musliminaiset eivät tosiasiassa ole sen enempää heikkoja ja alistettuja kuin suomalaisetkaan. :D:D

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    "Islam tarkoittaa alistumista."

    Eli islam pitää miestä ja naista samanarvoisina!? Tää oli uutta tietoa. Perustuuko Koraaniin tuo?

    Äänestä

Uskonnonvapaus on yksi perusihmisoikeuksista. Jokaisella on oikeus noudattaa uskontoaan tai olla uskonnoton. Islamin säännöt (=sharia) koskevat vain muslimeja. Arvaa mistä tiedän? Minulle on muslimimaissa asuessani näin kerrottu. En kokenut koskaan syrjintää. Ruotsissa ei ole islamilaista lakia, ainoastaan Ruotsin laki. Sen mukaan uskontoa saa myös vaihtaa tai siitä voi luopua. Päätöksillä on aina sosiaalisia seurauksia, myös Suomessa. Ihmisillä on tapana hakea kaltaistensa seuraa. Monet kristitytkin seurustelevat mieluummin omissa ympyröissään.

Äänestä
  • Kristityt tekevät työnsä yhteiskunnassa kuten ei-kristityt.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kristityt tekevät työnsä yhteiskunnassa kuten ei-kristityt.

    Ei-kristityillä tarkoitan kantiksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kristityt tekevät työnsä yhteiskunnassa kuten ei-kristityt.

    Muslimit välttelevät ei-muslimien seuraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Muslimit välttelevät ei-muslimien seuraa.

    Juu, vääräuskoisten seura ei sovi.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Muslimit välttelevät ei-muslimien seuraa.

    Voin kokemuksesta sanoa, että eivät välttele. Se toki riippuu sinusta.

    Äänestä

Walter kertoo kuinka moskeija toimii:

"Moskeijassa siis rukoillaan, mutta siellä myös levitetään poliittista agendaa ja katsotaan, että kaikista muslimeista tulee oikeita kunnon muslimeja. Moskeijasta käsin hallitaan politiikkaa ja siellä tehdään ne tärkeät päätökset.

Ei- muslimille olisi shokki ymmärtää mitä muslimit puhuvat sisällä moskeijoissaan. Niillä, jotka istuvat moskeijoissa, on valtaa. Se on kuin parlamentti. Kun tutkii ja tutustuu moskeijaan, huomaa nopeasti, että moskeijalla usko on kuin valepuku, suojapeite. Oikeastaan se on poliittinen talo."

Äänestä
  • Imaamit suoltaa jatkuvaa vihapuhetta moskeijoissa.

    Äänestä

  • Kaikki muslimit eivät edes käy moskeijoissa. Niille, jotka käyvät se on elämän keskipiste. Imaameilta kysytään neuvoa elämän kaikissa asioissa. Niinhän tapahtuu myös kirkoissa. Siellä on nuorisotyötä ja naisten ryhmiä. Aivan samoin kuin kirkoissa. Laupeudentyö on tärkeää muslimeille, joten avustustyötä harjoitetaan moskeijan kautta. Miten tämä eroaa kirkoista? No ei periaatteessa mitenkään. Maissa, joissa ei ole Suomen kaltaista sosiaaliturvaa, kirkot toimivat aivan samoin. Varmasti siellä puhutaan seremonioiden jälkeen joskus myös politiikkaa. Ääri-islam on muslimivaltioille yhtä suuri uhka kuin muuallakin maailmassa. Jos moskeija tavataan sitä levittämästä, se yleensä suljetaan. Tiedän valtioita, joissa moskeijoita on jopa jyrätty bulldozerilla maan tasalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kaikki muslimit eivät edes käy moskeijoissa. Niille, jotka käyvät se on elämän keskipiste. Imaameilta kysytään neuvoa elämän kaikissa asioissa. Niinhän tapahtuu myös kirkoissa. Siellä on nuorisotyötä ja naisten ryhmiä. Aivan samoin kuin kirkoissa. Laupeudentyö on tärkeää muslimeille, joten avustustyötä harjoitetaan moskeijan kautta. Miten tämä eroaa kirkoista? No ei periaatteessa mitenkään. Maissa, joissa ei ole Suomen kaltaista sosiaaliturvaa, kirkot toimivat aivan samoin. Varmasti siellä puhutaan seremonioiden jälkeen joskus myös politiikkaa. Ääri-islam on muslimivaltioille yhtä suuri uhka kuin muuallakin maailmassa. Jos moskeija tavataan sitä levittämästä, se yleensä suljetaan. Tiedän valtioita, joissa moskeijoita on jopa jyrätty bulldozerilla maan tasalle.

    Raamatun voi polttaa, eikä kukaan tule uhkailemaan henkeäsi. Koraanin polttaja on turvamiesten ympäröimä, muuten kävisi kylmät.

    Äänestä

Missä muslimit siellä ongelmat.

Äänestä
  • Nimenomaan.

    Äänestä

  • Missä Venäjä siellä persu.

    Äänestä

  • Missä pienipäinen rasisti, siellä ISO ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Missä Venäjä siellä persu.

    Persut kannattaa natoa.

    Äänestä

Shariapoliiseja meillekkin. Saatais nuo tyhmät sosialistit kuriin ja ruotuun.

Äänestä
  • Eiköhän niitä jo ole täälläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eiköhän niitä jo ole täälläkin.

    Itä-Pasilassa hämäräaktiivista katupartiointia.

    Äänestä

Jos naiset siellä uskaltaisivat ottaa asiat omiin käsiinsä, niin ainakin heidän elämänsä helpottuisi.
Mutta ei se taida silti poistaa heidän vihaansa valkoista pohjolan kansaa kohtaan.
Millähän se saataisiin heille iskostettua, että vihapuhe ja -teot ovat pahoja asioita, ja kiellettyjä täällä pohjolassa?
Kuka tai mikä taho olisi valmis opettamaan?
Löytyiskö Suomesta sellaisia, esim Marin voisi perustaa kansainvälisen opetusseminaarin musliminaisille, jossa kerrotaan heille heidän oikeutensa.
Ja sitten hän voisi omalla karismallaan alkaa opettaa heitä muutenkin.
Ohisalo sekä muutama muu vihreä voisi parin vasemmistolaisen ja demarin kanssa liittyä yhteen opettajiksi. Heillähän olisi valmiina rautainen kokemus asiasta.

Äänestä

On vain ajan kysymys. Kun muslimit saavat vallan, he potkaiseva länsimaalaiset ulos. Muslimi ei ole paras kaveri. He käyttävät länsimaalaisia hyväksi vain vallan takia.

Islamin ainoa tarkoitus on vallata maailma ja levittäytyä niin, että kaikki elävät allahin lakien mukaan. Näkeehän sen jo nyt Lähi-Idässä ja Afrikassa.

Äänestä
  • Aivotonta paskaa. Europassa on ollut muslimiväestöä vuosisatoja.

    Äänestä

Tanskassa on tunnustettu suoraan, että islam on ongelma.

Äänestä
  • Saksassa myös kotoutumisen epäonnistuminen on tunnustettu.

    Äänestä

Islamin väkivallan tuore esimerkki on Afganistan; siellä naiset eivät saa käydä huvipuistoissa eikä puistoissa! Mikä viiraa niitä äijiä. Mistä nousee järjetön viha naisia kohtaan? Kaapuämmä ei ole mikään nainen vaan kävelevä kuolema, rumempi kuin iso torakka.

Äänestä
  • Iranissa samaa hirveyttä, jos huivi ei ole tismalleen oikein, voidaan nainen jopa tappaa....!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Iranissa samaa hirveyttä, jos huivi ei ole tismalleen oikein, voidaan nainen jopa tappaa....!

    Islam on sairas ideologia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Islam on sairas ideologia.

    Todellakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Islam on sairas ideologia.

    Persuus on vielä sairaampi.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Persuus on vielä sairaampi.

    Perustelut kiitos.

    Äänestä

Säälin todella noita huntupäisiä naisia. On hyvä että Iranissa ollaan noustu asiaa vastaan.

Äänestä
  • He ovat uhreja oikeasti.

    Äänestä

  • Miksi Suomen vihervasemmistolaiset ovat hiljaa asiassa? Laura Huhtasaari on eduskunnassa ollessaan ottanut asian ainoana esille puolustaen näitä naisia. Sitten persuja syytetään hävyttömästi rasisteiksi. Ei mitään häpyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Miksi Suomen vihervasemmistolaiset ovat hiljaa asiassa? Laura Huhtasaari on eduskunnassa ollessaan ottanut asian ainoana esille puolustaen näitä naisia. Sitten persuja syytetään hävyttömästi rasisteiksi. Ei mitään häpyä.

    Hän on oikea naisten aseman puolustaja. Vihervassu-feministit ovat hiljaa.

    Niin, se edelleen ihmetyttää. Miksei Marin, joka pitää kansainvälisiä puheita New Yorkissa, ota isommin kantaa.
    Hänen sanansa olisi tällaisessa tasa-arvoasiassa varmaankin painava ja sillä olisi tehoa.
    Pitäisi haastaa hänet, Halonen, sekä vihreät todella ottamaan kantaa tähän julmaan naisten kohteluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Nähtävästi hyväksyvät toiminnan. Äänestäjätkin taitavat hyväksyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Niin, se edelleen ihmetyttää. Miksei Marin, joka pitää kansainvälisiä puheita New Yorkissa, ota isommin kantaa.
    Hänen sanansa olisi tällaisessa tasa-arvoasiassa varmaankin painava ja sillä olisi tehoa.
    Pitäisi haastaa hänet, Halonen, sekä vihreät todella ottamaan kantaa tähän julmaan naisten kohteluun.

    Feminismi on sukua terrorismille. Siksi naiset vallassa hyväksyy muiden naisten orjuutuksen.
    On kai vähemmän kilpailua asemasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Miksi Suomen vihervasemmistolaiset ovat hiljaa asiassa? Laura Huhtasaari on eduskunnassa ollessaan ottanut asian ainoana esille puolustaen näitä naisia. Sitten persuja syytetään hävyttömästi rasisteiksi. Ei mitään häpyä.

    Tehän olette rasisteja. Musliminaisilla on vapaus valita miten elävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Niin, se edelleen ihmetyttää. Miksei Marin, joka pitää kansainvälisiä puheita New Yorkissa, ota isommin kantaa.
    Hänen sanansa olisi tällaisessa tasa-arvoasiassa varmaankin painava ja sillä olisi tehoa.
    Pitäisi haastaa hänet, Halonen, sekä vihreät todella ottamaan kantaa tähän julmaan naisten kohteluun.

    Marin puhui maailman naisista. Eivätkö musliminaiset kuulu heihin? Naisten kaikkialla maailmassa on löydettävä oma tapansa elää. Uskonto ei sinällään rajoita ketään. Konservatiivinen kulttuuri on aina pyrkinyt rajoittamaan naisia. Eri maiden konservatiivit eivät kauheasti tässä suhteessa poikkea toisistaan. Maailma kuitenkin muuttuu. Arabimaissa yli 50% korkeakoulutetuista on jo naisia. Saudiarabialainen nainen on parhaillaan kv. avaruusasemalla. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan tällaiseen pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Tehän olette rasisteja. Musliminaisilla on vapaus valita miten elävät.

    Vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Tehän olette rasisteja. Musliminaisilla on vapaus valita miten elävät.

    Mona Walter on eri mieltä. Hän on entinen muslimi.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Tehän olette rasisteja. Musliminaisilla on vapaus valita miten elävät.

    Ei ole rasismia puolustaa naisten oikeuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Mona Walter on eri mieltä. Hän on entinen muslimi.

    Walterin luulisi tietävän kuinka asia on.

    Äänestä

  • Iranissakaan ei ollut huivipakkoa, ennen kuin ÄÄRIKONSERVATIIVIT astuivat valtaan. Islam lähtee siitä, että huivi on naisen oma valinta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Hän on oikea naisten aseman puolustaja. Vihervassu-feministit ovat hiljaa.

    Mitä hyötyä on lässyttää Suomessa, kun Iranissa on ongelma? Kuvitteletko sinä, että se sillä hoituu? Iranin ihmisoikeustilannetta on kritisoitu vuosikausia YK:ssa ym. foorumeilla. Valtiot ovat kuitenkin itsenäisiä. Emme me voi mennä sinne mestaroimaan. Muutos Iranissa voi lähteä vain SISÄLTÄ PÄIN. Diktatuurit nousevat helposti valtaan, mikäli ei olla hereillä. Niiden kaataminen vaatii aina ihmisuhreja.

    Äänestä

Muslimithan ovat uhanneet Walterin henkeä, jos ei ala hiljeneen.

Äänestä
  • Sen vuoksi persut Walteria lainaavatkin.:) Asiallisempi lähestymistapa olisi hänelläkin rakentavampi.

    Äänestä

Suomelle tarvitaan muuri länsirajalle.

Kun nuo hirviöt hyökkää Suomeen niin se tietää verilöylyä.

Äänestä

Ruotsissa kuten kaikkialla muuallakin kotoutuminen on epäonnistunut. Suomessa vihervasemmistolla on viisastenkivi, jolla ulkomainen halpatyövoima kotoutuu hyvin.

Äänestä
  • Vihreät ovat lapsellisia omine unelmamaailmoineen. Jotkut heistä sentään viisastuvat iän ja kokemuksien karttuessa. Ihminen on lapsellinen niin kauan, kun hän luulee tietävänsä ainoan oikean totuuden. Yleensä tuollainen harha katoaa teini-iän jälkeen. Ikuista teiniyttä elävän on vaikeampi päästä siitä.

    Äänestä

Suomea ei saa päästää sellaiseen tilaan, että poliittiset päätökset tehdään eduskuntatalon sijasta jossakin moskeijassa.

Uskonvapaus saa olla, mutta uskonnon pyhät kirjat eivät ohita kuitenkaan lakikirjaa.

Myös esim. Päivi Räsänen onkin innokkaasti jo tätä yrittänyt että käyttää raamattua verukkeena jollekin asialle, vaikka lakikirja on ainoa kirja jonka perusteella tässä maassa tuomioita jaetaan.

Uskonnon takia on maailmassa murhattu ylivoimaisesti eniten ihmisiä, ja sellaista asemaa ei uskonnolle saa Suomessa antaa. Rikoksia ei voida sallia uskonnon verukkeella.

Äänestä
  • Monia Suomea koskevia päätöksiä tehdään jo moskeijoissa tai sitä lähellä olevissa pyhätöissä ja hallituskoalitioissa kuten jo viime hallituskauden päätöksistä huomasimme. Nykyhallitusneuvottelijoissakin on ainakin yksi sitä vahvistava populaatio.

    Äänestä

  • Päivi Räsänen noudattaa Suomen Lakia, siinä ero islamisteihin.

    Äänestä

  • Olet tyhmä kuin saapas. Päätöksiä ei tehdä missään valtiossa moskeijoissa.

    Äänestä

  • Se aika tulee että Argadianmäki joutaa historiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Se aika tulee että Argadianmäki joutaa historiaan.

    Teemu Keskisarja sanoo että suomalaisuus katoaa tällä vuosisadalla. Tämä pitää paikkansa.

    Äänestä

Mehän olemme jo tuhlanneet heihin miljardeja Suomessakin. Sen takia Orpon hallitus joutuu sopeuttamaan eli LEIKKAAMAAN hyvinvointiamme.
Soon moro😅

Äänestä

Kuuluuko islam muka sivistysvaltioon?

Äänestä
  • Sivistystä ei ole olemassa ilman toisenkin hyvinvoinnin aitoa huomiointia.

    Altruismi ei toteudu kristinuskon periaatteitten toimimisen ulkopuolella. Syystä, että altruismi ei ole egoismille järkeenkäypää; Syväuloitteinen ymmärryskyky yksiselitteisesti puuttuu täysin egoismissa, koska se on pintaliitoa sielunmaisemaltaan. Samalla kun, paradoksaalisesti, altruismi on nimenomaan AINUT tapa päästä !pysyvästi! erilleen jatkuvasta surustamme.

    Suomessa, tällee kristillisenä kulttuurina, sivistys, oikeusvaltio, hyvinvointifokus jne ovat (olivat) peruskauraa vaan. Mutta heti kun länsimaiden/kristillisen vaikutuksen ulkopuolelle valutaan, niin kyllä vaikea on niissä parhaimmistonsakaan aitoon onnellisuuskontekstuaaliseen sivistykseen - erityisen ohimeneviä oivalluksiaan lukuunottamatta - koskaan yltää.

    Katsoin Jenni Haukion sen kirjatilaisuuden. Siinä on meille esimerkki-ihminen siitä, mitä sivistys (ja syvyyskin) on. Siinä on meillä hlö, joka ei ole pseudointellektuaali, vaan aito ymmärtäjä. Meillä, normisti, tuollaisia ihmisiä tavattiin arvostaa. Postmodernismissa taas arvostetaan twerkkaajia, turhaa paskanpuhumista, älynvapautta, aivoläskin esittelyä sekä kaikkea muutakin mitä vaikkapa sofioksasharrastelijakastehelmet ym tuppuraishaavistot jne syväedustavat.

    Maailma on nyt muutoksessa, jossa tavoite on tämä antijärkevyyttä sekä hyperpinnallisuuksia ihannoiva postmodernismi. Suomen ainutkertainen ja uskomattoman upea tilaisuus on tunnistaa moinen idiokraattisuus, sen valtavat riskit (etenkin tällei nanokansana) sekä pitää moinen ceauseskula-aikakausi niin lyhyenä kuin suinkinpäin vain käytännössä mahdollista.

    Minä olen ollut jo tovin aikaa hieman rakastunutkin tuohon Jenniin; mm. ihmistyyppinä sekä ajattelutyylinä. On ihminen jk saa minut liikuttumaan, melko syvälläkin tapaa, itseasiassa. Minusta tuo nainen edustaa paljoa siitä, mikä Suomessa on vaalimisen sekä puolustamisen arvoista. Suosittelen vahvasti lainamaan taikka jopa ostamaankin tämä kirjansa - vaikkakin tajuan ettei niinkään tehdä, koska 100% ehdottamistani täällä, viimeisten vuosien (3) saatossa menikin täysin harakoille, koska paljoa mitään ei tosiasiallisesti, sitten kummiskaa, osattu arvostaa. :(

    Minullakin oli ystävä, kerran, nuorena poikana. Tiputtiin talvella jokeenkin jsk ala-asteella ja sit pelastettiin toinen toisemme sieltä; Oli kieltämättä vähän vilponen kävellä sieltä lähimpään kotiin märkänä paukkupakkasilla; Ei tiedetty varmaksi päästäänkö edes lämpimään suihkuun asti - hengissä. Tämän ystäväni kanssa koin ja jopa tunsin oloni aina kotoisaksi. Erittäin mukava, luotettava, syvällinen sekä elämää rakastavasta tyylistään huolimatta erityisen aito ihminen. RUKin priimuskin tais olla siellä sukeltajakurssillaan oliko ehkä -05/06/07. Jenni muistuttaa minua tästä eloisasta ystävästäni, oikeastaan kaikilla mahdollisilla positiivisella olemassaolevilla tavoilla. Kun kuuntelen ja katson Jenniä, on ihan kuin saisin sittenkin, edes hetkeksi, Anssimme taas takaisin.. Siksipä kai minä Jenniäkin niin helposti rakastan, kun vietinhän toista vuosikymmentä kaltaisensa kanssa lapsuuteni, nuoruuteni sekä varhaisaikuisuutemme alun alut.

    Anssi lepää Messukylän vanhan kirkon ylä-hautuumaalla nykyään. Siinä koulun vieressä, jossa Lehto-oksa telo hampaansa kun spedeilivät keskenään sillä ikivanhalla kiviaidalla. Anssi on mullan alla 50m siitä, missä käytiin ne luokat 3-6 siinä uudisrakennuksessa, jossa urheilusali sekä se ruokalakin oli, siellä allamme. Max. 50m siitä, mis me istuttiin välillä jälki-istuntojakin - kun Juha Viistalla oli alkoholin sekä suurluokan takia välil pinna kireemmällä - jos tehtiin levyraateja luokassa, tanssitiin ekat hitaamme siellä urheilusalin keskiviikkodiskoissa, jossa tytöt rakastu kehen kullonkin kilpaa eikä niistä päästy enää sittemmin eroon, jossa viestilaput kulki luokassa vapaasti, kunnes jälki-istunto seurasi ja jossa katsottiin -95 lätkän mm voittokin. Siellä pihalla valloitettiin lumivuorta YHDESSÄ 4s ja 5s luokilla isompiamme vastaan - ja siinä ajoittain menestyttiinkin. Miksi? Siksi, koska meillä oli omasta mielestämme maailman paras luokkahenki ja kaikki puhals tarvittaes aina SISUKKAASTI yhteen hiileen. Sitä suomalaisuus oli minulle. Muunmuassa tuota; Olen näistä enemmänkin kuin syvästi kiitollinen. Ihan koko elämästäni, oikeastaan. Ylä- ja alamäet mukaanluettuina oli kyllä eläminen elämisen arvoista, suomalaisessa Suomessa. Suomessa, jossa nykyinen täystuhova ulkoasaneltu oli lähestulkoot täysin olematonta.

    No joo.. Elämä ottaa ja elämä antaa.

    Tähän loppuun vielä vielä tribuutti tämän Anssin muistolle - ja tunturi tigerille, derbi senda R:lle - ja Sampan 80cc tappiviritetylle tappo-PVlle mettäpoluilla. Sekä etenkin tiistai-iltojen pillurallille Treen Hämeenkadun mukulakivillä, kun kaikki, n. 50 tehari-mopoa, mitä meitä koko mopolössissämme oli, siellä Pyynnikin tornin mp-illoissa kokoonnuttiin himoitsemaan kevareita (sekä tonnisia) ja sieltä sitten YHDESSÄ himojamme kohden suksittiin.

    https://vimeo.com/59184744

    Äänestä

  • Islam kuulu. En ole varma kuulutteko te.

    Äänestä

Walter kertoo:

Kun sain Ruotsin kansalaisuuden, sain kotiini kirjeen, jossa minua kehotettiin äänestämään sosiaalidemokraatteja. Kirjeessä luki, että sosiaalidemokraatit ovat ”se muslimiystävällinen puolue” ja siinä siteerattiin Olof Palmea, osoitettiin tukea PLO:lle.

Äänestä
  • Demarit ovat sivistyneempiä kuin konservatiivit. Ihmisoikeudet eivät ole heille vain sanahelinää.

    Äänestä

Osaa Suomalaiset pelkää joka varasta heidän naiset ,,Vaikka kuinka Suomalaiset puhua Suomi on tasaa maa naiset j ja miehet Mutta uskota tai ei Suomi myös miehet kulttuuri

Äänestä
  • Se on ihan klisee, että mamut vie suomalaisten naiset, se kun ei pidä paikkaansa. Jotkut vähemmän kauniit ja lihavat suomalaisnaiset menee muslimimiehen kanssa yhteen, ja eroon päättyy monesti nekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Se on ihan klisee, että mamut vie suomalaisten naiset, se kun ei pidä paikkaansa. Jotkut vähemmän kauniit ja lihavat suomalaisnaiset menee muslimimiehen kanssa yhteen, ja eroon päättyy monesti nekin.

    No ihmiset ja ihmisillä heillä on oikeus kenen kanssa halua nosta jalkaa naiset mies ,Miehet ja Naiset

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    No ihmiset ja ihmisillä heillä on oikeus kenen kanssa halua nosta jalkaa naiset mies ,Miehet ja Naiset

    Ja sitte .

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Se on ihan klisee, että mamut vie suomalaisten naiset, se kun ei pidä paikkaansa. Jotkut vähemmän kauniit ja lihavat suomalaisnaiset menee muslimimiehen kanssa yhteen, ja eroon päättyy monesti nekin.

    Ne kauneimmat on kuules viety päältä.:D Ovat lähteneet Suomesta ja jääneet maailmalle.

    Äänestä

Islam on pysähtynyt sivistyksessä syntymä aikaansa!Profeetta jo lapsiin sekaantuja?

Äänestä
  • Voi pyhä yksinkertaisuus. Sinun kaltaisesi puhuu sivistyksestä?

    Äänestä

Kunnon muslimi ei saa sopeutua länsimaahan.

Äänestä
  • Miljoonat ovat sopeutuneet. Kuulostaa siltä, että sinulla on ongelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Miljoonat ovat sopeutuneet. Kuulostaa siltä, että sinulla on ongelmia.

    Iranissa tapetaan jos naisella ei huivi ole tismalleen oikein laitettuna.

    Äänestä

minä tietäisin keinon tähänkin ongelmaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Asia on poliittinen no-go- kysymys: islamin kasvava valta lähiöissä kuten Tukholman Rinkebyssä ja Göteborgin Hammarkullenissa. Kristityksi kääntynyt ja islamkriitikko Mona Walter sanoo, että todellisuus kielletään.

"Kaikki, jotka kyseenalaistavat, vaiennetaan. Se on kuin teippi, joka vedetään niiden suun yli, jotka haluavat keskustella aiheesta. Jos kaikesta huolimatta jatkat puhumista sinut leimataan rasistiksi ja islamifoobikoksi. He vaientavat ihmiset aina sillä samalla argumentilla, ”Sinä levität vihaa muslimeja kohtaan”. (Todellisuudessa osa imaameista levittää vihaa valkoisia kohtaan Pohjoismaissa)

Vasemmistomedia ja -poliitikot ovat joko käsittäneet islamin väärin tai he näyttelevät tyhmää. Luulen heidän näyttelevän tyhmää, sillä he haluavat muslimien ääniä, sanoo Walter.

Walter sanoo, että muslimien sopeutuminen on mahdotonta, ja että islam vaatii segregaatiota. (=eli muslimit syrjäytyvät yhteiskunnasta tietoisesti, eriytymistä, erillään oloa)

" - Me voimme tuhlata miljoonia verorahoja yritykseen sopeuttaa muslimit länsimaiseen systeemiin ja demokratiaamme. Mutta sitä ei tapahdu, sillä heillä on omat lakinsa, omat arvonsa ja norminsa. Islamilaiset johtajat sanovat, että yhteiskunnan on seurattava islamilaisia lakeja ja normeja."

Joo, se on ihan turha puhua mistään integroitumisesta muslimien kohdalla, ja laittaa siihen lisää rahaa kun se ei auta mitään. Jos ja kun muslimi ei halua sopeutua, niin ei siinä mikään auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu