Sähkön hinta on ollut pitkään melkein miinuksella. Sähköntuottajat eivät sellaista kauan katsele vaan vetyä aletaan valmistaa että sähkön hintakuopat saadaan pois.
VRE pakottaa vedyn tekoon
Anonyymi-ap
3202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Väärin.
Vetytalous ja vetyverkkokin on jo poliittisilla linjauksilla päätetty EU:ssa ja siten myös Suomessa osana mixt-energiaa ja energiariippumattomuutta.
Sähkön hinta puolestaan muuttuu, liikkuu, kehittyy ja heiluu ns. taloudellisten ihan "luonnollisten voimien" vuoksi, niin Suomessa kuin toisaallakin, kuten öljyn hintakin.
Onko kuitenkin mahdollista, että sähkön käyttö vedyn valmistukseen saattaisi sekin vaikuttaa sähkön kysyntään ja sitä kautta hintaan?
Asian pihvi oli laittaa asiat realismin raameihin avauksen huuhaa-kospiraatioiden sijaan.
Hinnat aaltoilevat talouden ja syklien mukaan, jossa isoa kuvaa ajatellen hektiselle myopisuudelle ei ole sijaa.
Toisaalta, Suomestahan kerrotaan tulevan jopa vihreän vedyn vientimaa, sillä jo pelkällä rakennettavalla tuulivoimalla vakuuttavat saatavan virtaa yllin kyllin yli omienkin tarpeiden.