Kenraaleilta räikeitä virheitä, venäjää odottaa katastrofi

Venäläisjoukkojen riveissä taisteleva ja sodasta aktiivisesti kirjoittava Andrei Morozov on antanut viimeaikaisissa julkaisuissaan pessimistisiä arvioita Venäjän asevoimien kyvystä torjua Ukrainan odotettu vastahyökkäys.

– Kenraalimme auttavat aktiivisesti vihollista pakottamalla sotilaita rynnäköihin tykinruoan lailla. He antautuvat suoraan viholliselle, jotka eivät edes ehdi tehdä vastarintaa, Andrei Morozov kirjoittaa Telegramissa.

Morozov ennakoi Venäjälle ”hyvin vaikeaa sotilaallista katastrofia”

– Niin kauan kuin johtajinamme on idiootteja ja pettureita, ja kun meillä on vielä vähemmän joukkoja kuin fiksusti johdetulla vihollisella, niin mikään muu ei ole mahdollista, sotilas kirjoittaa.

Lennokki-isku Moskovaankin oli todennäköisesti slobojen itsensä järjestämä.
25309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ukraina puolustaa urhoollisesti omaa maataan ja pääkaupunkiaan Kiovaa jokaöisiä ballistisia Iskander -ohjuksia ja ties mitä vastaan. Eilen myös päivällä.

Moskovassa 8 lennokkia. Ties kenen lähettämiä. Venäjä uutisoi näyttävästi. Yhdessä kuvassa oli yhdestä talosta mennyt ikkunakin rikki.

Järkyttävää. Että kehtauksen kaikki rajat on rikottu. Valehtelun, petturuuden, rikolisuuden ja terrorin. Häpeä Venäjä!

Äänestä
  • Ei ryzzä osaa hävetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei ryzzä osaa hävetä.

    Ikävä totuus.

    Äänestä

  • 😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

    😍 ­­N­­­y­­m­­­f­o­­m­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17874821n

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Mutta suurimman ja pahimman virheen teki Putin, kun aloitti mielettömän ja raakalaismaisen sodan.

Äänestä
  • Minä kutsuisin sitä maanpetturuudeksi, koska kansa ei halunnut sotaa, vain Putin KGP-sakkeineen halusi sitä. Ja varsinkin, koska kukaan ei uhannut Venäjää pahemmalla kuin demokratialla. Kamala uhkaus! Kansa siirtyy demokratiaan halutessaan, ei sitä kukaan pysty heille pakottamaan ennen aikojaan. Mutta diktatuurin pystyy. Luulenpa, että he ovat saaneet "vahvasta" johtajasta tarpeensa. Toivottavasti loppuiäkseen. Ei Venäjä minnekään katoa, vaikka rautakorko poistettaisiin. Se on yhä ja aina venäläisten kotimaa. Mutta se ei vapaudu, ennen kuin korruptio loppuu ja voimavarat jaetaan kansalaisille Kremlin verenimijöiden sijasta maan kehittämiseksi ja parantamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minä kutsuisin sitä maanpetturuudeksi, koska kansa ei halunnut sotaa, vain Putin KGP-sakkeineen halusi sitä. Ja varsinkin, koska kukaan ei uhannut Venäjää pahemmalla kuin demokratialla. Kamala uhkaus! Kansa siirtyy demokratiaan halutessaan, ei sitä kukaan pysty heille pakottamaan ennen aikojaan. Mutta diktatuurin pystyy. Luulenpa, että he ovat saaneet "vahvasta" johtajasta tarpeensa. Toivottavasti loppuiäkseen. Ei Venäjä minnekään katoa, vaikka rautakorko poistettaisiin. Se on yhä ja aina venäläisten kotimaa. Mutta se ei vapaudu, ennen kuin korruptio loppuu ja voimavarat jaetaan kansalaisille Kremlin verenimijöiden sijasta maan kehittämiseksi ja parantamiseksi.

    Vallankumouksen paikka on taas Venäjällä, yli sata vuotta sitten sellainen tapahtui, mutta se oli vääränlainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minä kutsuisin sitä maanpetturuudeksi, koska kansa ei halunnut sotaa, vain Putin KGP-sakkeineen halusi sitä. Ja varsinkin, koska kukaan ei uhannut Venäjää pahemmalla kuin demokratialla. Kamala uhkaus! Kansa siirtyy demokratiaan halutessaan, ei sitä kukaan pysty heille pakottamaan ennen aikojaan. Mutta diktatuurin pystyy. Luulenpa, että he ovat saaneet "vahvasta" johtajasta tarpeensa. Toivottavasti loppuiäkseen. Ei Venäjä minnekään katoa, vaikka rautakorko poistettaisiin. Se on yhä ja aina venäläisten kotimaa. Mutta se ei vapaudu, ennen kuin korruptio loppuu ja voimavarat jaetaan kansalaisille Kremlin verenimijöiden sijasta maan kehittämiseksi ja parantamiseksi.

    Kirjoitat asiaa. Toivon, että olet oikeassa. Demokratia kehittyy kansasta, jos sille annetaan mahdollisuus. Demokratia ei ole vientituote, vaikka sitä on yritetty. Useimmiten "nukkehallitus", kaatuu.

    Äänestä

Sitä ihmettelen, että Lännessä ei muka tiedetty venäjän armeijan heikosta varustuksesta ja johtamisesta.

Venäjän armeijan sotaharjoituksetkin ovat olleet pelkkiä ennalta kirjoitettuja näytelmiä mutta aito sota ei ole näytelmä. Siinä pitäisi reagoida tilanteeseen, mitä venäjän armeija ei osaa, eikä tule koskaan oppimaan.

Kun sodan operatiivinen johto on Kremlin bunkkerissa, niin vaikea siinä on rintaman reagoida muuten kuin lähettää uusia solttuja vihollisen tykistön jauhettavaksi.

Äänestä
  • Venäjä on tottunut käymään sotaa miesylivoimalla, eikä ole huomannut, ettei sillä olekaan enää sellaisia määriä tapatettavia miehiä kuin ennen. Maa on pienentynyt alle puoleen edellisestä maailmansodasta, ja monet entiset alusmaat ovat nyt vihollisia. Ja lisää tulee koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Venäjä on tottunut käymään sotaa miesylivoimalla, eikä ole huomannut, ettei sillä olekaan enää sellaisia määriä tapatettavia miehiä kuin ennen. Maa on pienentynyt alle puoleen edellisestä maailmansodasta, ja monet entiset alusmaat ovat nyt vihollisia. Ja lisää tulee koko ajan.

    Joo, ei ole ikävät tosiasiat saavuttaneet Putte-Possua.
    Mutta niinhän siinä käy, kun valitsee ympärilleen pelkkiä liehittelijöitä.

    Nyt kun sotahomma meni reisille, niin onko kertoneet vieläkään, miten hullusti on asiat. Epäilen.

    Äänestä

  • Tässä on nyt puurot ja vellit sekaisin.

    Venäjän näkökannalta, lakiteknisesti Venäjä ei ole sodassa. Tuo sotahan on Putinin mielestä "erikoisoperaatio".

    Se tarkoittaa sitä että Putin ei voi julistaa sotatilaa tai käskeä yleistä liikekannallepanoa, jolloin miesvahvuus (armeija + taisteluvalmiina oleva reservi) nousisi miljooniin ja sotatilatalous saisi rattaat liikkeelle. Venäjällä sotatilatalous tarkoittaisi sitä että siellä laitettaisiin orjat tekemään pelkällä ruokapalkalla ammuksia ja aseita. Nyt vielä siihen ei Putin pysty.

    Juuri tuon ongelman vuoksi, Länsi ei ole sallinut Ukrainalle sellaisia aseita joilla voisi iskeä Venäjälle, jolloin Venäjä saisi tekosyyn julistaa täysi sota Ukrainaa vastaan. Ja juuri tuosta syystä Putin on vaihtanut kotimaassaan argumenttinsa Ukrainan denatsifikaatiosta (joka on Putinin alkuperäinen syy sotaansa) NATO vastaiseen sotaan, väittäen että NATO on sotimassa Ukrainassa Venäjää vastaan. Putler yrittää yllyttää Venäläisiä sotaan NATOa vastaan! Eli ei sotaa Ukrainaan vastaan, vaan käytännössä koko Eurooppaa vastaan!

    Putinille ei ole väliä että sotaa käytäisiin pelkästään Ukrainassa, mutta jos venäläiset alkavat uskoa Putinin houreisiin siitä että NATO on sodassa Venäjää vastaan Ukrainassa, silloin Venäjän armeijaan riittää miehiä korvaamaan väsyneitä ja kaatuneita.

    Jos tutkailette historiaa, niin Hitler joutui saman ongelman eteen, kun Saksan kansa ei ollut alussa täysin sotamyönteinen. Näin myös Venäjällä, missä propagandakoneisto suoltaa täysillä valheita venäläisten niskaan, niin että kansa hyväksyisi sodanjulistuksen (vähintään) Ukrainaa vastaan. Hitlerillä otti oman aikansa ennenkuin hän pystyi julistamaan täysimittaisen sodan kaikkia vastaan.

    Eli. Tällä hetkellä Putinilla on kyse pelkästään lakiteknisestä ongelmasta, josta aiheutuu myös se ettei Venäjän ihmiset halua joutua sotatilaan. Tuo sotahan myytiin alunperin venäläisille venäläisversiona rauhanturvaoperaatiosta.

    Putin joutuu ensiksi raivata kotimaastaan tieltä kaikki vastustajansa ja totuudenkertojat, jotta hän pystyy valehtelemaan kansalleen että sota täytyy aloittaa ja sitä Putin on tehnyt.

    Putin on tehnyt sitä niin paljon ja näkyvästi, että Venäjällä on tällä hetkellä useita "viidennen kolonnan" pienryhmittymiä jotka taistelevat yksinään ja irrallisina joukkoina Venäjää vastaan Venäjän sisällä! Mikään maa ei tue noita ryhmittymiä, vaan ne ovat venäläisten omia ryhmiä.

    Tuo ilmiö täytyy ottaa huomioon, jotta ymmärtää sen missä tilanteessa Venäjä, venäläisineen ja Putinin hännystelijöineen on tällä hetkellä. En hämmästyisi lainkaan jos Putin julistaisi sodan Ukrainalle tai vaikka EUlle ihan lähipäivinä. Ja tämä kaikki lännessä kyllä tiedetään ja sitä seurataan koko ajan.

    Kun puhutaan Venäjän armeijasta, täytyy ottaa huomioon että Venäjällä on viisi erillistä armeijakuntaa, sekä sen lisäksi esimerkiksi avaruus ja ohjusjoukot jotka hoitelevat ydinohjuksia, rajavalvonta, tiedustelujoukkoja jne. Venäjä ei pysty tällä hetkellä tuottamaan kovin tehokkaasti ja nopeasti tavaraa länsirintamalle, mutta muista armeijakunnista löytyy kyllä vielä tavaraa täydennettäväksi. Ja hyvä niin. Mutta, tilanne tulisi muuttumaan radikaalisti jos Putin uskaltaa julistaa sotatilan ja käynnistää sotatilatalouden.

    Sen lisäksi, Venäjän täytyy säilyttää uskottava puolustus ja rajavalvonta Kiinaa ja muita sen alueen valtioita vastaan, mikä myös hillitsee armeijoiden levittämistä Venäjän länsirintamalle. Tuokin muuttuu välittömästi jos Putin julistaa sotatilan.

    Venäjälle ei saa antaa syytä julistaa sotatilaa, koska sen jälkeen Ukraina ei pysty yksin selviytymään taisteluista koska Venäjä pystyy pitkittämään sotaa. Eli kyllä Lännessä tiedetään kaikki Venäjän armeijan tilanteesta ja muunmuassa siitä kuinka koko Venäjä "kärsii" sisäänrakennetusta korruptiosta, joka on syönyt palkka-armeijan tehon. Ja myös se tiedetään että Venäjän armeija on ottanut opikseen virheistä mitä se teki ensimmäisenä sotavuotena. Siitä syystä Ukrainalle onkin annettu tankkeja ja lentokoneita ja muita sotavarusteita sekä koulutusta.

    Kaikkein suurin virhe on aliarvioida Venäjää Ukrainassa tehtyjen virheiden perusteella. On ehdottoman parempi yliarvioida sitä, aina. Mutta, sitä on turha pelätä, sillä vihollisetkin ovat pelkkiä ihmisiä jotka tottelevat kiväärin luotia.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässä on nyt puurot ja vellit sekaisin.

    Hyvä kirjoitus. Olen samaa mieltä myös siitä, että Venäjää ei tule koskaan aliarvioida. Maassa on vaarallinen ja älykäs johtaja, joka on valmis taistelemaan loppuun saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Joo, ei ole ikävät tosiasiat saavuttaneet Putte-Possua.
    Mutta niinhän siinä käy, kun valitsee ympärilleen pelkkiä liehittelijöitä.

    Nyt kun sotahomma meni reisille, niin onko kertoneet vieläkään, miten hullusti on asiat. Epäilen.

    Megalomaniaa, suuruudenhulluutta. Kaikki on heille sallittua, ihmiset ovat pelinappuloita. Vakavasti kieroonkansvanutta sakkia, joka ei halua katsoa peiliin.

    Sanon vielä kerran: teillä on aivan kyllin suuri maa, yrittäkää kehittää sitä eikä syyttää länsimaita omasta epäonnistumisesta, joka johtuu porukan henkisestä laiskuudesta ottaa vastuuta kotimaastaan. Kaikki hyvin, kunhan vain löytyy vahva johtaja sanomaan kuinka olla ja elää ja lahjoittaa maan vauraus ja hyvinvointi rosvosakille. Ninkö?

    Teidän paras nuorisonne on ajettu maasta ihan tahallisesti, koska Kreml ei halua heitä maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus. Olen samaa mieltä myös siitä, että Venäjää ei tule koskaan aliarvioida. Maassa on vaarallinen ja älykäs johtaja, joka on valmis taistelemaan loppuun saakka.

    Taistella loppuun saakka omien maailmanvalloitussuunnitemiensa puolesta. Jotka eivät ikinä toteudu. Vaikka hän tekisi maailmansodan, hän häviäisi kaiken. Mies, jolla ei ole mitään odotettavissa, on epätoivoisena erittäin vaarallinen. Hyvä, venäläiset, jatkakaa vain... POW!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Megalomaniaa, suuruudenhulluutta. Kaikki on heille sallittua, ihmiset ovat pelinappuloita. Vakavasti kieroonkansvanutta sakkia, joka ei halua katsoa peiliin.

    Sanon vielä kerran: teillä on aivan kyllin suuri maa, yrittäkää kehittää sitä eikä syyttää länsimaita omasta epäonnistumisesta, joka johtuu porukan henkisestä laiskuudesta ottaa vastuuta kotimaastaan. Kaikki hyvin, kunhan vain löytyy vahva johtaja sanomaan kuinka olla ja elää ja lahjoittaa maan vauraus ja hyvinvointi rosvosakille. Ninkö?

    Teidän paras nuorisonne on ajettu maasta ihan tahallisesti, koska Kreml ei halua heitä maahan.

    Diktatuuri on kaadettava sisältäpäin, omin voimin, se on vähemmän tuhoisaa. Hitleriä saksalaiset eivät saaneet itse kaadettua, ja siksi se levisi ja aiheutti niin massiiviset tuhot ennenkuin kaatui.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Diktatuuri on kaadettava sisältäpäin, omin voimin, se on vähemmän tuhoisaa. Hitleriä saksalaiset eivät saaneet itse kaadettua, ja siksi se levisi ja aiheutti niin massiiviset tuhot ennenkuin kaatui.

    Kuten Saksassa, nyt Venäjälläkin kansa enimmäkseen tukee Putinia ja uskoo hänen kaikki valheensa. On taas kova herääminen sodan jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kuten Saksassa, nyt Venäjälläkin kansa enimmäkseen tukee Putinia ja uskoo hänen kaikki valheensa. On taas kova herääminen sodan jälkeen.

    Uusi sukupolvi Venäjällä tarvitaan, jota ei ole aivopesty propagandalla.

    Äänestä

Venäläiset sotilaat voisivat Ukrainan lihamyllyyn mennessään ottaa mallia vanhasta laulusta:" jos tahtovat nuo kannibaalit sankareita meistä taas,niin kenraalimme silloin luotimme saa".

Äänestä
  • Nyt on Venäjällä alkanut se viimeinen taisto....

    Äänestä

Generalissimukset on kohta kateissa...Argentiinaan? Kuten natsit....

Äänestä

Putinin tunnit käy vähiin, ellei julista sotaa ja liikekannallepanoa.
Mutta kenen käsiin "salkku" mahtanee päätyä?

Äänestä
  • Salkut voi unohtaa, turhia.

    Äänestä

Venäjä federaation suorittama Ukrainan denatsifikaation sotilaallinen erikoisoperaatio etenee aikataulun mukaisesti ja Venäjän armeija on mitättömillä omilla tappioilla tuhonnut Ukrainan armeijan jo kolmeen kertaa.

Äänestä
  • Venäjän kenraalit erotettiin, se kertoo kuinka "hyvin" on laiton sota onnistunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäläisjoukkojen riveissä taisteleva ja sodasta aktiivisesti kirjoittava Andrei Morozov on antanut viimeaikaisissa julkaisuissaan pessimistisiä arvioita Venäjän asevoimien kyvystä torjua Ukrainan odotettu vastahyökkäys.

– Kenraalimme auttavat aktiivisesti vihollista pakottamalla sotilaita rynnäköihin tykinruoan lailla. He antautuvat suoraan viholliselle, jotka eivät edes ehdi tehdä vastarintaa, Andrei Morozov kirjoittaa Telegramissa.

Morozov ennakoi Venäjälle ”hyvin vaikeaa sotilaallista katastrofia”

– Niin kauan kuin johtajinamme on idiootteja ja pettureita, ja kun meillä on vielä vähemmän joukkoja kuin fiksusti johdetulla vihollisella, niin mikään muu ei ole mahdollista, sotilas kirjoittaa.

Lennokki-isku Moskovaankin oli todennäköisesti slobojen itsensä järjestämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu