Kun aikoinaan +50v poikamiehenä kävin muutaman kerran parin seurakunnan kokouksissa sanankuulolla, niin jotkut seurakunnissa ryhtyivät esittelemään puolisoehdokkaita. Ja vaikka kerroin etten tullut seurakuntaan vaimoa etsimään, se ei hetkauttanut ketään. Ensimmäinen ehdokas oli 75v leskirouva. Seuraava 70v. Ja yleensä kaikki mahdolliset 'ehdokkaat' olivat yli 60v. Mutta pysyin päätöksessäni olla ryhtymättä suhteeseen kenenkään kanssa, vaikka tiesin, että vielähän ne hormonit leskirouvillakin hyrräävät. Ja ymmärtäähän sen, että seurakuntayhteys laantui tuollaisten jatkuvien esittelyjen seurauksena.
Mutta asian pointti on tämä otsikon kysymys: onko naimattomuus kirous vai siunaus seurakunnassa, että mitä mieltä itsekukin siitä on?
Mutta asian pointti on tämä otsikon kysymys: onko naimattomuus kirous vai siunaus seurakunnassa, että mitä mieltä itsekukin siitä on?
Vastaukset 6
Vanhimmat
paina töitä ja anna kaikki rahasi seurakunnalle ilman jälkeläisiä 🤣🤣🤣 evoluution imbesillit
Unohdit kukat.
Jos rakastaja olet,
ja naimaan tulet.
(Haiku)
Ei kumpaakaan.
sanot vaan, että olen niinkuin Paavali kirjoittaa,
"soisin kaikkien olevan niinkuin minäkin" > naimatonna.
Pastorien yleisimmät synnit ovat seksuaalisuudessa.
Se on voimakkaampi vietti kuin Jumalan Henki.
Vapaat suunnat ovat vapaita myls sodomalaisuudessa etenkin hellarit.
Mielestäni naimattomuus on siunaus, koska naimaton ajattelee, kuinka olisi Jumalalle mieliksi, mutta naimisissa oleva ajattelee, kuinka olisi puolisolleen mieliksi. Ja noin Jumala jää toisarvoiseksi elämän kurveissa ja kuvioissa.