On aika puhua. Ensimmäinen konferenssi koronarokotteiden haitoista Helsingissä 9.6.2023

Anonyymi-ap

Suomen ensimmäinen koronarokotehaittakonferenssi järjestetään perjantaina 9.6. Helsingissä. Järjestäjinä toimivat koronarokotteisiin perehtyneet lääkärit ja rokotehaitoista kärsivät. Molemmat ryhmät tulevat historiallisessa konferenssissa ensimmäistä kertaa julkisuuteen joukolla.

On aika puhua – Rokotehaittakonferenssin tavoitteena on saada koronarokotteiden ongelmat julkiseen keskusteluun ja vihdoin apua rokotehaitoista kärsiville. Järjestäjät julkaisivat lehdistötiedotteen viikon kuluttua järjestettävästä konferenssista tänään perjantaina.

Järjestäjien mukaan toisin kuin yleisesti käsitetään, koronarokotteet ovat aiheuttaneet ennätyksellisen määrän vakavia haittavaikutuksia. Maaliskuun 2023 tilaston mukaan FIMEA:an tehdystä 21 039 haittavaikutusilmoituksesta 6 700 eli noin 32 % on vakavia. Tutkimusten mukaan vain murto-osa rokotehaitoista ilmoitetaan rekistereihin (Harvardin tutkimus, 1 %), joten on syytä olettaa ongelman olevan paljon tilastoitua suurempi.

Geeniteknologiaan pohjautuvat nopeasti kehitetyt mRNA-rokotteet ovat myös tuoneet esille täysin uudenlaisia terveyshaittoja. Lääkärit ja potilaat eivät osaa näitä tunnistaa, sillä koulutusta ei ennen Helsingin rokotehaittakonferenssia ole ollut.

Ilmaiseksi katseltavan konferenssin asiantuntijaluennot tarjoavat myös tietoa kasvaneen sairastelun, ylikuolleisuuden ja syntyvyyden laskun mahdollisista yhteyksistä geeniteknologisiin koronarokotteisiin. Vuoden 2022 lopussa rokotehaitoista kärsivät suomalaiset organisoituivat ja muodostivat Y59-vertaistukiryhmän.

Y59 tarkoittaa diagnoosikoodia ”rokotteen tai muun biologisen aineen haittavaikutus”. Koska haitoista kärsivien on ollut hyvin vaikea saada apua, he ovat olleet itse aktiivisia asian suhteen.

Rokotehaittakonferenssin toivotaan havahduttavan kaikki suomalaiset tukemaan hoitojen kehittämistä uuden rokoteteknologian ongelmiin. Paikan päälle ovat tervetulleita kaikki päättäjät, terveysviranomaiset, toimittajat sekä lääkärit. Live-videolähetys konferenssista on ilmainen kaikille suomalaisille. Konferenssi alkaa lehdistötilaisuudella, jatkuu luennoilla ja loppuu laajaan keskustelupaneeliin.

Linkki videoseurantaan julkaistaan tapahtuman: kotisivulla
Yhteydenotot: [email protected]

21

835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi asiat tulevat näkyville

      • Anonyymi

        jep... mutta maksettu media on hiljaa asiasta


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Harmi, että tapahtuma ei lisää asialle uskottavuutta kun järjestäjissä mukana sitä kaikista sakeinta osastoa. Myötätunto on täysin rokotevaurioista kärsivien puolella ja harmittelen, että joutuvat turvautumaan näihin ihmisiin saadakseen näkyvyyttä asialleen.

      • Anonyymi

        Sakeinta osastoa? Mitä tarkoitat tuolla? Hyvät perustelut syytä kyllä sinulla olla tuollaisen kommentin jälkeen! Yleensähän nämä ovat trolleja jotka käyvät laukomassa yhden kommentin ja lähtevät toiseen keskusteluun häräämään.


    • Anonyymi

      Maailman koronatutkimuksen huippunimet Suomen ensimmäisessä COVID-rokotehaittoja käsittelevässä konferenssissa 9.6.2023


      "On aika puhua!" - Mikrobiologian professori, lääkäri Sucharit Bhakdi, ja kuuluisa lakimies sekä kansainvälistä koronatutkimuskomiteaa johtava Reiner Fuellmich saapuvat Suomeen koronarokotehaittakonferenssiin huomenna perjantaina, johon osallistuvat myös suomalaiset koronatutkimuksen huippunimet. Konferenssi järjestetään 9.6.2023 Helsingin Alppilassa ja maailmanluokan tilaisuutta voi seurata suorana LIVE-lähetyksenä.

      Totuutta etsiville ja sitä arvostaville on luvassa todella merkittävä tapahtuma huomenna perjantaina. Sen korkeatasoinen vieraskaarti ei tarvitse esittelyä tuhansille suomalaisille. Tiettävästi ensikertaa Suomeen saapuu koronatutkimuksen kärkeä sen todelliselta huipulta. Mikrobiologi Sucharit Bhakdi kyseenalaisti vuonna 2020 ensimmäisten virologian huippunimien joukosta tuolloin julistetun mRNA-piikitysohjelman ja varoitti sen johtavan globaaliin terveyskatastrofiin, kuten tapahtui.

      Bhakdin epäitsekkäät, rohkeat ja asiantuntevat varoitukset, selkeästi kansankielellä kerrottuna, paljastivat koronarokotteiden vaarat ennakkoon ja hänen osaamisestaan välittämä tietoisuus, valtamedian vaikenemisesta huolimatta, on kerännyt varmasti kymmenien ellei satojen miljoonien ihmisten kiitollisuuden ja kunnioituksen ympäri maailmaa. Ei ole lainkaan vähäteltyä sanoa, että herra Bhakdi on työllään totuuden puolesta pelastanut jo miljoonien ihmisten hengen.

      Lakimies Reiner Fuellmich oli kuuluisa osaamisestaan jo ennen korona-asioihin perehtymistä. Hänen vankka kansainvälisen oikeuden kokemus, osaaminen ja kyky monimutkaisten ryhmäkanteiden vastuunkantoon on yhdistänyt tuhansia lakioppineita, tutkijoita ja terveydenhuollon ammattilaisia kyseenalaistamaan koronapandemian ja sen varjolla tehdyt poliittiset päätökset.

      Fuellmich on tänään vallanpitäjien ja valtamedioiden pelkäämä tuomari, joka on asettunut muiden moraalinsa säilyttäneiden asiantuntijoiden kanssa epäitsekkäästi puolustamaan koko ihmiskuntaa terveystyrannialta. Realistusesti odotettavissa on, että Fuellmichin johtaman komitean juridinen tutkimustyö korona-asioissa tulee johtamaan ”Nuremberg 2.0” -tuomioistuimiin.

      Tänään torstaina julkaistun lehdistötiedotteen mukaan puhujina tapahtumassa ovat mm.

      Reiner Fuellmich (Saksa/Yhdysvallat), lakimies ja Koronatutkimuskomitean vetäjä
      Sucharit Bhakdi (Saksa/Thaimaa), professori, mikrobiologi ja tutkija
      Nina Honkanen, psykiatrian erikoislääkäri ja EMDR-terapeutti
      Hanna Parikka, IVF-biologi
      Tamara Tuuminen, mikrobiologian erikoislääkäri ja dosentti, LKT
      Rauli Mäkelä, LL, korva-, nenä ja kurkkutautien erikoislääkäri
      Seppo Sutinen, patologian erikoislääkäri ja dosentti, LKT
      Asiantuntijaluentojen lisäksi koronarokotteista haitan saaneet Y59 -ryhmäläiset kertovat omista kokemuksistaan ja elämästään haittojen kanssa.

      Järjestäjien mukaan konferenssista tulee LIVE-lähetyksen lisäksi myöhemmin myös videotallenne, molemmat ilmaisia kaikille, sillä tosiasia on, että koronarokotehaittojen terveysriskit koskevat yli neljää miljoonaa suomalaista.

      ”Nyt ON AIKA PUHUA, joten laita sana kiertämään,
      jotta tieto leviää ja potilaat saavat vihdoin hoitoa!”

      mielenkiintoinen seminaari

      • Anonyymi

        Wow! Nyt on todella kovaa settiä jos tämä pitää paikkansa! Aivan mahtavaa!!!!!!! Näkeekö tämän livenä/tallennettuna jostain?


      • Anonyymi

        "Maailman koronatutkimuksen huippunimet"
        Ihanko totta? :D :D

        "Ei ole lainkaan vähäteltyä sanoa, että herra Bhakdi on työllään totuuden puolesta pelastanut jo miljoonien ihmisten hengen."

        Katsotaanpa mitä tämä koronatutkimuksen huippunimi on esim saanut aikaan:
        "Keväällä 2021 Bhakdi väitti, että pandemia on huijausta, maskien käyttö ja karanteenit "täysin naurettavaa huuhaata" sekä koronaviruksen testaus toimimatonta. Hän myös kertoi uskovansa, että uutta koronavirusta vastaan käyttöön otetuilla rokotteilla tosiasiassa tapetaan ihmisiä.[6] Heinäkuussa 2021 kolme Bhakdin sensaatiokirjaa kustantanut itävaltalainen Goldegg Verlag ilmoitti katkaisevansa siteet häneen, sillä hänen tulkittiin esittäneen nettivideossa antisemitistisiä käsityksiä. Bhakdin mukaan juutalaisissa pahaa oli heidän hyvä oppimiskykynsä, jota he olivat alkaneet käyttää tehdäkseen pahaa."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Maailman koronatutkimuksen huippunimet"
        Ihanko totta? :D :D

        "Ei ole lainkaan vähäteltyä sanoa, että herra Bhakdi on työllään totuuden puolesta pelastanut jo miljoonien ihmisten hengen."

        Katsotaanpa mitä tämä koronatutkimuksen huippunimi on esim saanut aikaan:
        "Keväällä 2021 Bhakdi väitti, että pandemia on huijausta, maskien käyttö ja karanteenit "täysin naurettavaa huuhaata" sekä koronaviruksen testaus toimimatonta. Hän myös kertoi uskovansa, että uutta koronavirusta vastaan käyttöön otetuilla rokotteilla tosiasiassa tapetaan ihmisiä.[6] Heinäkuussa 2021 kolme Bhakdin sensaatiokirjaa kustantanut itävaltalainen Goldegg Verlag ilmoitti katkaisevansa siteet häneen, sillä hänen tulkittiin esittäneen nettivideossa antisemitistisiä käsityksiä. Bhakdin mukaan juutalaisissa pahaa oli heidän hyvä oppimiskykynsä, jota he olivat alkaneet käyttää tehdäkseen pahaa."

        Voi pyhä yksinkertaisuus! Luitko juuri Wikipediaa?

        Et edes sen vertaa tiedä että tuosta antisemitismijutusta että hänellä jo oli oikeudenkäynti. Tuskin tiedät missä, kuka oli syyttäjänä ja kuka puolustajana.

        Huhhuh, tässä taas nähdään kuinka tällainen päämedioiden lukija tietää kaiken. Tulepa nyt kertomaan saiko Sucharit elinkautista, joitain vuosia vai ehdonalaista. Olen 100-varma ettet osaa kertoa oikeaa vastausta.

        Nyt 3 vuoden jälkeen PITÄISI JO TAJUTA ETTÄ MEILLÄ SUOMESSA, KUTEN MONESSA MUUSSAKIN MAASSA ON SENSUURI! Saat vielä papukaijamerkin lisäksi jos osaat sanoa miksi tämä sensuuri on.

        Vedä hymysi perseeseen nyt tai myöhemmin, sillä näin tulee käymään. Oliko kiva nolata itsensä?


    • Anonyymi

      hienoa... totuutta julkaistaan ehdottomasti katson

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä on hyvä.Totuutta julki valtavasta sensuurista huolimatta.

      • Anonyymi

        Youtubehan poisti tuon striimin heti. Löytyy Rumblesta pätkiä ja myöhemmin varmaan koko setti, Posi-tv ilmoittanee mistä löytyy ja mitä. Kiitos heille jotka jaksavat!


    • Anonyymi

      Totuutta julistavia on aina syytä epäillä!

    • Anonyymi

      Nosto!

    • Anonyymi

      No eipä se kauaa ehtinyt vanheta. Video on poistettu, rikkoo YouTuben yhteisösääntöjä.

      Suomen lippu puhujapöntössä, koska näiden Venäjän desanttien pitää esittää isänmaallista.

      Mikael Kivivuori lääkärintakki päällään pitämässä välispiikkejä.

      • Anonyymi

        Onneks on monessa paikassa näkyvillä. Ronskikin mies alkoi kyynelehtiä ihmisten kertoessa kokemuksiaan. Kauhea maailma


      • Anonyymi

        Tässä kunnon trolli =) Paljonko saat rahaa siitä että olet edesauttamassa kuolemia?


    • Anonyymi

      YLÄPEUKKUA

    • Anonyymi

      valaiseva ja hyvä seminaari !

    • Anonyymi

      Yläpeukku. Tärkeitä puheenvuoroja. Jos herää vasta katsomaan videota, voi informaation määrä saada itkemään tai sulkemaan videon ennen aikojaan. Itkettää itseä valinnan pakotettuna tehneiden puolesta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe