Vuosina 2019-2023 lisää velkaa kertyi liki 40 miljardia - hei Marin!

Anonyymi-ap

Valtion talous on karmeassa kunnossa Marinin velkahallituksen jäljiltä.
Velkaantumisen keskeinen syy on siinä, että mistään ei ole osattu luopua. Jokainen hallituspuolue on saanut omat lempilehmänsä kauppaan mukaan ja sillä on menty.

Kun pääministeri Juha Sipilän hallitus lopetti kesällä 2019, saman vuoden lopussa velkaa oli 106,4 miljardia euroa. Sipilän hallituksen jälkeen lisää velkaa on siis kertynyt jopa liki 40 miljardia.

Marin hallituksen talousarvioesitys tälle vuodelle on peräti 8,1 miljardia euroa alijäämäinen, eli menoja on enemmän kuin tuloja.

Marinin hallitus jättääkin Suomen seuraavalle hallitukselle selkeästi heikommassa kunnossa kuin missä sen sai.

Ei demarit osaa taloutta hoitaa, heillä asiat perustuu toiveajatteluun, että talouskasvu hoitaa kaiken.

33

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rkp sai yhden pakkoruotsitunnin lisää, siis aivan järjetöntä.

      • Anonyymi

        Liikuntaan se olis pitänyt laittaa.


      • Anonyymi

        Kieltää pitäis koko puolue.


    • Anonyymi

      SDP on pelkkä jakopuolue.

    • Anonyymi

      Oikea, todellisuuteen perustuva taloudenpito ei vaan sovi sosialistin ideologiaan.
      Kammottavaa meidän muiden kansalaisten suhteen.
      Kaikki joutuvat kärsimään.
      Arvelen, että tämä on tarkoituskin.

      • Anonyymi

        Orpon hallituksen on pakko vetää kovaa linjaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpon hallituksen on pakko vetää kovaa linjaa.

        Ei muu auta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpon hallituksen on pakko vetää kovaa linjaa.

        Väärin, asiat voisi hoitaa kasvua ja työtä lisäämällä nyt kun talouskasvun aika on jälleen edessä. Sipilän hallitus teki saman virheen kun leikkasi kaikesta tärkeästä ja Suomi painui lamaan ja työvoimapulaan kun koulutusta leikattiin.


    • Anonyymi

      Marin kasvatti julkista sektoria. Lisää kovapalkkaisia sote-johtajia, omia avustajia, jakoi lisäksi rahaa eteläeuroopan maille 6 miljardia, joka tulee tuon 40 lisäksi.

      • Anonyymi

        Voi rähmä!


      • Anonyymi

        Marinin porukoilla ei ollut mitään tolkkua miten valtion taloutta hoidetaan.
        Kunhan sai jakaa rahaa holtittomasti ja "patsastella "lööpeissä.
        Siinä Marinin "saavutukset."


      • Anonyymi

        Se on sosialismia se.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin porukoilla ei ollut mitään tolkkua miten valtion taloutta hoidetaan.
        Kunhan sai jakaa rahaa holtittomasti ja "patsastella "lööpeissä.
        Siinä Marinin "saavutukset."

        Hyvin kiteytetty.


      • Anonyymi

        näitäpä budjetista kohta missä sanotaan 6 miljardia jaetun eteläeuroopan maille? Muuten olet passsskanpuhuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        näitäpä budjetista kohta missä sanotaan 6 miljardia jaetun eteläeuroopan maille? Muuten olet passsskanpuhuja.

        Se on se koronapaketti Eu:n kautta. Suomi maksaa sitä nyt noin 30 vuotta takaisin Eu:lle. Voi olla suurempikin summa.


      • Anonyymi

        Sote olisi ollut paremmin hallittavissa ja halvemmalla ellei Kokoomus olisi neljää vuotta jarruttanut asiaa ja Kepu vaatinut liikaa hyvinvointialueita ja nyt nuo alueet maksaa järjettömästi ja silti palvelut jakautuu entistä epätasaisemmin kuin vähemmillä alueilla olis ollut. Eli Kepu, Kokoomus ja tulevaisuudessa Persut ajoivat Suomen talouden kuralle ja sama taitaa toistua kun leikkauksilla tapetaan talouskasvu.


    • Anonyymi

      Marinin hallituksella riitti rahaa jaettavaksi ympäri maailmaa, nyt Suomalainen työläinen maksaa tuhlailun.

    • Anonyymi

      Demarit eui osa hoitaa taloutta? totuus on kuitenkin se että vain Lpposen hallitusten aikaan budjetti oli ylijäämäinen, tuloja enemmän kuin menoja. Suomen ongelma velkasuhteessa ei ole kulut, vaan tulot, porvarit tekevät kaikensa ettei niitä valtion kassaan tule. Muissa pohjoismaissa ei ole porvareilla niin paljoa valtaa kuten täällä Suomessa, mikä näkyy talouden kuralla olossa. Talous meni heti kuralle kun kokoomus pääsi holkein johdolla hallitukseen 1987 ja sen jälkeen on kurjuutta riittänyt.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Surkuhupaisinta on se ulina joka kansasta lähtee, kun aletaan laittamaan piikkiä kiinni.

    • Anonyymi

      Tuosta sen näkee että on eletty kuin pellossa, valtiovarainministerikin oli aivan pihalla, teki vain ns.lehmänkauppoja hallituksessa, muutenhan hallitus olisi kaatunut.

    • Anonyymi

      10mijld hävittäjiin ,10miljd korona ja yritystukiin ,8miljd orpon uniper kaupan tappioihin.mitä olisit jättänyt pois.

    • Anonyymi

      Meillä oli pandemia joka sulki maan ja sitten alkoi Putinin sota, kyllä niihin upposi rahaa melkoisesti.
      Kun arvostelee velanottoa, niin pitää tarjota vaihtoehto miten asiat olisi hoidettu yhtä hyvin tai paremmin ilman lainaa.

    • Anonyymi

      38 miljardia euroa oli hyväksymässä myös kokoomus ja perussuomalaiset eli se 2 miljardin on nyt mikä vie meidät vararikkoon? :D

    • Anonyymi

      JEE

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe