Zenäjän presidentti Vladimir Putin ei saa todellista tietoa Ukrainan sotatapahtumista, koska alaiset eivät halua suututtaa häntä.
Putin myös väittää huonojen viestien tuojien kuunnelleen liikaa ”länsimaista propagandaa”.
Toisaalta he, ketkä raportoivat menestyksistä, saavat rajoittamattoman pääsyn Putinin luo.
Presidentti Joe Biden on todennut Putinin eristäneen itse itsensä sekä asettaneen neuvonantajiaan kotiarestiin.
Myös Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan tilanne on ongelmallinen. Jos Putinille ei voida kertoa huonoja uutisia, on konfliktin ratkaiseminen neuvotteluilla vaikeaa.
Putinin haluttomuus kuulla huonoja uutisia vääristää koko tiedonkulun Venäjän hallinnossa. Myöskään kenraalit eivät halua kuulla huonoja uutisia alaisiltaan. Näin koko tiedonkulku ylhäältä alas on valheellista, sillä kaikki haluavat pysytellä viroissaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009679054.html
Monet seikat kielivät nyt Putinin heikosta asemasta. Putin ei vaikuttanut puheensa perusteella kapinan aikana tietävän, mitä on meneillään.
”Putinilla ei ollut konkreettisia ohjeita, ja vaikutti siltä, että hän ei ymmärtänyt, mitä on tapahtumassa”, Meister sanoo. Ehkä hän oli kaukana kaikesta, mahdollisesti Sotšissa, eikä hänelle ollut yksinkertaisesti kerrottu.
"Hän ei vaikuttanut toimintakykyiseltä.”
Erikoisena Meister pitää myös sitä, että jälkikäteen on uutisoitu, että Yhdysvaltain tiedustelu tiesi Wagnerin suunnitelmista jo kesäkuun puolivälissä. Miksi Venäjän johto ei selvästikään ollut niihin valmistautunut?
Hän arvelee Prigožinin toiminnan motiiviksi sitä, että kapina oli tämän ainoa keino päästä neuvottelemaan Putinin kanssa. Prigožin vaikuttaa Meisterin mukaan toimintansa perusteella henkisesti epävakaalta ja erittäin raa’alta, valmiilta tappamaan.
”Mitä se kertoo systeemistä, että tällainen henkilö on ollut niin kauan vapaalla jalalla?”
Onko Biden siinä kunnossa että tietää itse mistä puhuu vai onko vain paperilta luettua muiden kirjoittamaa tekstiä?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomessa-asuvat-venalaiset-pitavat-wagner-kapinaa-valtavana-iskuna-putinille-hullujen-everstien-aika-on-koittanut/8727706
Wagnerin kapina oli odotettavissa.
– Paikallinen eliitti muodostaa pikkuhiljaa omat joukkonsa.
Yllättävää viikonlopun tapahtumissa oli lähinnä se, ettei Venäjän presidentti Vladimir Putin ottanut minkäänlaista todellista kantaa tapahtumiin ja Wagner-kapinaan, kuten eivät juuri muutkaan Kremlin johtohahmot.
Tämä kielii siitä, että Putin on jo melkoisen höperöitynyt. Arvelen, että jatkossa Putinille tuodaan loistavasti laadittuja raportteja Venäjän asevoimien onnistumisista vetäytymisessä ja uudelleen ryhmittymisessä. Sekä tietenkin taloudelliset perustelut sille, että Venäjä ei periaatteessa tarvitse Krimiä ja Donbassia mihinkään,
Putin ei elä nykymaailmassa, sellaista se on kun ei opi.
- ei se opi
Putin on kaivanut verta nenästään koko valtakautensa ajan.
Usa on antanut löysää aivan liian kauan, mutta nyt se on loppu.
https://areena.yle.fi/1-65020249
Pupu Putin.