Pohjois-Korea kieltää itsemurhan sosialismin vastaisena

Anonyymi-ap

Putinin venäjän läheinen liittolainen Pohjoiskorea on kieltänyt itsemurhat niiden rajun nousun myötä nälkäkuoleman kourissa kärsivä kansa on löytänyt itsemurhista tien vapauteen .

Venäjän nykyiset olosuhteet huomioon ottaen ja odotettavissa oleva sysimusta tulevaisuus on saanut aikaan sen että Putin saattaa asettaa liittolaisensa mallin mukaisen uuden lain venäjälle ja itsemurhasta Ukrainassa kuolemisen sijaan tulee rangaistava teko .

Venäjän duumassa pohditaan nyt ankarasti mikä olisi itsemurhan tehneelle venäläiselle sopiva rangaistus .

45

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etelä-Korean kansallinen tiedustelupalvelu kertoi, että toukokuun lopulla itsemurhien määrä oli lisääntynyt pohjoisessa 40 prosenttia verrattuna viime vuoteen.


      – Hyesanin kaupungissa 10-vuotias poika tappoi itsensä isoäitinsä kanssa syömällä rotanmyrkkyä sen jälkeen, kun pojan vanhemmat olivat kuolleet nälkään. Se tuotti meissä kaikissa todistajissa suurta surua.

      Virkamies kuvaili muitakin kokouksessa käsiteltyjä järkyttäviä tapauksia. Eräs 60-vuotias pariskunta hirttäytyi puuhun vuorilla ja eräs nelihenkinen perhe surmasi itsensä viimeisen yhteisen aterian jälkeen kultakaivoksissa käytettävällä kaliumsyanidilla.

      – Perheen joukkoitsemurha on viimeinen keino osoittaa vastarintaa toivottomassa järjestelmässä, myönsi virkamieslähde.

      Kim Jong-unin määräys korostaa, että paikallishallinto kantaa vastuun alueensa itsemurhien ehkäisystä.

      – On korostettu, että virkamiesten katsotaan olevan kollektiivisesti vastuussa, koska ’itsemurha on selvä sosiaalinen haaste ja maanpetos’.

    • Anonyymi

      Etelä-Korea on yhtä luotettava taho kertomaan Pohjois-Koreasta kuin Britannian tiedustelu Ukrainan sodasta.

      • Anonyymi

        No sitähän minäkin olen sanonut viikkoa ennen venäjän hyökkäystä Britannia kertoi tulevasta venäjän hyökkäyksestä josta Putinkaan ei tiennyt omien sanojensa mukaan mitään ja kas kummaa venäjä hyökkäsi ...pitäisikö Putininkin alkaa kuuntelemaan Britannian tiedustelua niin voisi olla vähän kartalla maansa tapahtumista tai ainakin siitä milloin sota alkaa ja mitä siellä on tapahtunut .


      • Anonyymi

        Ei pohjois - koreassa ole ikinä ollut nälänhätää , se on kapitalististen maitten valheita. Siellä on viljavat pellot joita viljellään ja isot sadot aina. Lihakarjaa myös paljon . Lapset niin pyöreä poskisia ja hyvin syöneitä.
        Kapitalistien panettelua kaikki tuo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pohjois - koreassa ole ikinä ollut nälänhätää , se on kapitalististen maitten valheita. Siellä on viljavat pellot joita viljellään ja isot sadot aina. Lihakarjaa myös paljon . Lapset niin pyöreä poskisia ja hyvin syöneitä.
        Kapitalistien panettelua kaikki tuo.

        Näinhän se on 😁
        Silloinkin kun viimeksi katselin TV -uutisista amerikkalaisten avustuslentoja edelliseen nälänhätään huomioin että jenkit olivat varmaan painattaneet viemiinsä lukemattomiin viljasäkkeihin piruuttaan kaikkiin koko säkin kokoiset USA:n liput siinä paksuKimin isää viiksetti varmaan huolella .

        1994 -1998 Pohjoiskorean nälänhädässä kuoli nälkään pahimpien arvioiden mukaan 3,5 miljoonaa ihmistä


      • Anonyymi

        Huomattavasti luotettavampi kuin r.....n kätyrin tiedot


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pohjois - koreassa ole ikinä ollut nälänhätää , se on kapitalististen maitten valheita. Siellä on viljavat pellot joita viljellään ja isot sadot aina. Lihakarjaa myös paljon . Lapset niin pyöreä poskisia ja hyvin syöneitä.
        Kapitalistien panettelua kaikki tuo.

        Ja valtion päämies ajattelee vain kansaansa eikä tuhlaa valtion varoja mihinkään turhaan tai tyhmään, kuten ydinaseeseen tai ohjuksin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pohjois - koreassa ole ikinä ollut nälänhätää , se on kapitalististen maitten valheita. Siellä on viljavat pellot joita viljellään ja isot sadot aina. Lihakarjaa myös paljon . Lapset niin pyöreä poskisia ja hyvin syöneitä.
        Kapitalistien panettelua kaikki tuo.

        Joo hehe kuolemanrangaistus itsemurhan tehneelle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomattavasti luotettavampi kuin r.....n kätyrin tiedot

        Katso oikeita dokumentteja heidän elämästä niin tajuat jotain.


      • Anonyymi

        Juu. Eihän se E-Korea mitään tiedä. Sillä on hyvä tiedustelupalvelu. Pohjois-Koreasta tulee Etelään loikkareita tasaiseen tahtiin. Tietoa on helppo saada, koska kieli on sama. Kyllä suomalainen on tyhmä otus.


      • Anonyymi

        Britannialla on erinomainen tiedustelu, samoin Etelä-Korealla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitähän minäkin olen sanonut viikkoa ennen venäjän hyökkäystä Britannia kertoi tulevasta venäjän hyökkäyksestä josta Putinkaan ei tiennyt omien sanojensa mukaan mitään ja kas kummaa venäjä hyökkäsi ...pitäisikö Putininkin alkaa kuuntelemaan Britannian tiedustelua niin voisi olla vähän kartalla maansa tapahtumista tai ainakin siitä milloin sota alkaa ja mitä siellä on tapahtunut .

        Varmaan siksi se on sen ennustajan syy


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      No kuolihan Suomessakin Ruotsin vallan aikaisessa nälänhädässä eli Suurten kuolonvuosien aikana melkein puolet väestöstä.

      • Anonyymi

        Pohjoiskorea on sen verran just jokunen satavuotta sivistynyttä maailman aikaa jäljessä venäjä ei ole kuin sen 100 vuotta sivistynyttä maailmaa jäljessä mutta tuota menoa taantuu nopeaa vauhtia Pohjoiskorean aika kauteen .


      • Mutta että samaa tapahtuu umpisairaan järjestelmän vuoksi armon vuonna 2023, on järjelle käsittämätöntä.


      • Silloin yli 325 vuotta sitten elettiin joka suhteessa kovia aikoja.


      • Anonyymi

        Miten liittyy nykyaikaan, tai nykytilanteeseen?


      • Eli näin ollen Kim Jong-unilla on täysi oikeus ja suorastaan velvollisuus näännyttää pohjoiskorealaiset nälkään, jotta ehkä joskus tulevaisuudessa 150 vuoden päästä Pohjois-Koreakin saavuttaisi Ruotsin elintason.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten liittyy nykyaikaan, tai nykytilanteeseen?

        Ei mitenkään muuten mutta Tiltu joutui menemään ajassa noin paljon taaksepäin löytääkseen länsimaista jotain samaa millä kehityksen ja elintason tasolla Pohjoiskorea on nyt


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitenkään muuten mutta Tiltu joutui menemään ajassa noin paljon taaksepäin löytääkseen länsimaista jotain samaa millä kehityksen ja elintason tasolla Pohjoiskorea on nyt

        Hehe no sinä Tiltu nyt et historiaa tunne, etkä paljon muutakaan, ei tarvitse mennä kuin toiseen maailmansotaan asti, jolloin esim. Alankomaissa oli mittava nälänhätä.
        Onko tarpeeksi läntistä?


      • Anonyymi

        Tiedän idiootti edes koska....niin kuoli samaan aikaan silloin muuallakin.. nyt eletään nyky aikaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehe no sinä Tiltu nyt et historiaa tunne, etkä paljon muutakaan, ei tarvitse mennä kuin toiseen maailmansotaan asti, jolloin esim. Alankomaissa oli mittava nälänhätä.
        Onko tarpeeksi läntistä?

        Toinen maailmansota 😁😁😁

        No onhan se hyvä että Pohjoiskorea on rauhan aikana sillä tasolla missä miehitetyt maat olivat toisessa maailmansodassa venäläiset söivät siihen aikaan toisiaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen maailmansota 😁😁😁

        No onhan se hyvä että Pohjoiskorea on rauhan aikana sillä tasolla missä miehitetyt maat olivat toisessa maailmansodassa venäläiset söivät siihen aikaan toisiaan

        No sinä Tiltu nyt et historiaa tunne, etkä paljon muutakaan, jos mennään vähän idemmäksi, eli Saksaan, niin toisen maailmasodan jälkeen Saksassa vallitsi mittava nälänhätä

        Saksan antautumisen jälkeen Yhdysvallat päätti nimetä suuren joukon saksalaisia ​​vankeja aseistariisuiksi vihollisjoukoiksi (DEF) sen sijaan, että olisi käyttänyt sotavanki- statusta, jonka mukaan vangit olisivat olleet Geneven yleissopimuksen [10] suojeluksessa , ja Siksi he olisivat olleet oikeutettuja samaan ruokamäärään kuin Yhdysvaltain joukot. [10] [11]

        Olosuhteet, jotka näiden vankien oli kestettävä, olivat usein ankarat. Monet Länsi-Saksan leireistä, varsinkin aluksi, olivat valtavia langallisia aitauksia, joista puuttui riittävästi suojaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita. [10] (katso Rheinwiesenlager ) Koska Saksan kostotoimien vaaraa liittoutuneiden sotavankeja vastaan ​​ei enää ollut, "vähemmän ponnisteluja etsittiin keinoja niukan ruoan ja suojan hankkimiseksi kuin muuten olisi tapahtunut, ja näin ollen kymmeniä tuhansia vangeista kuoli nälkään ja tauteihin, jotka olisivat voineet pelastua." [10]

        Kansainvälisen Punaisen Ristin ei koskaan annettu täysin osallistua tilanteeseen DEF- tai SEP-leireillä; vaikka olosuhteet niissä paranivat vähitellen, jopa varovaisimpien arvioiden mukaan pelkästään ranskalaisilla leireillä kuolleiden määrä oli yli 16 500 vuonna 1945. [10]

        Saksan antautumisen jälkeen Kansainvälistä Punaista Ristiä kiellettiin antamasta apua, kuten ruokaa, tai vierailemasta vankileireillä. Syksyllä 1945 liittoutuneiden lähestymisen jälkeen sen sallittiin kuitenkin tutkia leirejä Ison-Britannian ja Ranskan miehitysvyöhykkeillä Saksassa sekä tarjota apua siellä pidetyille vangeille.

        4. helmikuuta 1946 Punainen Risti sai vierailla ja auttaa vankeja myös Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeellä Saksassa, vaikkakin vain hyvin pienillä ruokamäärillä. Vierailunsa aikana valtuutetut havaitsivat, että saksalaisia ​​sotavankeja pidettiin usein kauhistuttavissa olosuhteissa. He kiinnittivät viranomaisten huomion tähän tosiasiaan ja onnistuivat vähitellen saamaan joitain parannuksia aikaan

        Vuonna 1945 arvioitiin, että keskiverto saksalainen siviili Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan miehitysvyöhykkeillä sai 5 000 kJ (1 200 kcal) päivässä. [15] Samaan aikaan muut kuin Saksan pakolaiset saivat 9 600 kJ (2 300 kcal) elintarviketuonnin ja Punaisen Ristin avun kautta.

        Natsien kapinan pelossa Yhdysvaltain miehitysjoukot saivat tiukkoja määräyksiä olla jakamatta ruokaansa Saksan väestön kanssa; nämä määräykset koskivat myös heidän vaimojaan, kun he saapuivat myöhemmin miehityksen aikana.

        Puhuessaan angloamerikkalaisista vyöhykkeistä Herbert Hoover raportoi, että syksyllä 1946 nälkä nosti 40 prosenttia yli 70-vuotiaiden saksalaisten kuolleisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoiskorea on sen verran just jokunen satavuotta sivistynyttä maailman aikaa jäljessä venäjä ei ole kuin sen 100 vuotta sivistynyttä maailmaa jäljessä mutta tuota menoa taantuu nopeaa vauhtia Pohjoiskorean aika kauteen .

        Venäjä on ollut olemassa vasta 30 vuotta. Kirjoituksesi ei ole uskottava miltään osin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on ollut olemassa vasta 30 vuotta. Kirjoituksesi ei ole uskottava miltään osin.

        Muita jäljessä oleminen on ihan eri asia kuin valtion ikä.


    • Anonyymi

      Itsemurhan tekijälle kuoleman tuomio.

      • Anonyymi

        Aika kova tuomio eikä siitä ole hyötyä yhteiskunnalle luulen että paksuKIM lähettää itsemurhan tehneet työleireille tai sitten palkkasotilaiksi venäjän armeijaan eivät eroa muusta miehistöstä mitenkään Ukrainan pelloilla maatessaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika kova tuomio eikä siitä ole hyötyä yhteiskunnalle luulen että paksuKIM lähettää itsemurhan tehneet työleireille tai sitten palkkasotilaiksi venäjän armeijaan eivät eroa muusta miehistöstä mitenkään Ukrainan pelloilla maatessaan

        Rankaisevat varmaan sukulaisia ja naapureita syyllisinä paremman puutteessa.


    • Mikähän sanktio itsemurhan yrittämisestä tulee? Kuolemantuomio?

      Ja itsemurhassa onnistuneet Suuri Johtaja herättää henkiin suurella voimallaan.

      • Anonyymi

        Herättää voidakseen teloituttaa heidät.


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Jos pohjoiskorealainen on kyllästynyt elämäänsä, ei hänen tarvitse tedä rikollista itsemurhaa, koska Pohjois-Korean valtio huolehti kyllä siitäkin, että elämäänsä kyllästynyt pääsee laillisesti hengestään.

      Kyllästyneen ei tarvitse kuin sanoa, että Kim Jong-un on kusipää, niin hänen kohdaltaan kaikki on ohi.

      • Anonyymi

        "Kyllästyneen ei tarvitse kuin sanoa, että Kim Jong-un on kusipää"

        No kyllä tuota voi lähes ainakin verrata jo itsemurhaan ja ei sitä tiedä että jos tuostakin lauseesta saa pohjoiskoreassa rangaistuksen itsemurhan yrityksestä en niin tarkkaan tunne Pohjoiskorean lainsäädäntöä


    • Tällä palstalla eräs Suomea vihaava fasistitiltu kertoi haluavansa korvata Suomen vapailla ja rehellisillä vaaleilla demokraattisesti valitun hallinnon Pohjois-Korean verisellä diktatuurilla, ilmeisesti, jotta saisimme tuollaisen nälänhädän Suomeenkin.

      • Anonyymi

        Kaikki pyromaanit eivät sytytele taloja, jotkut haluavat nähdä Suomen palavan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki pyromaanit eivät sytytele taloja, jotkut haluavat nähdä Suomen palavan.

        Niinpä. Fasistitiltujen viha Suomea kohtaan on valtavaa, koska olemme onnistunut yhteiskunta ja demokratia.


    • Anonyymi

      Katolisilla piispat keksivät aikanaan keinon estää maaorjaomaisuutensa vähenemistä itsetuhon vuoksi.

      Itsemurha määriteltiin Helvettiin vieväksi synniksi.

      Kimillä ei tuota keinoa ateistina ole käytössään mutta perheen rankaiseminen on...

    • Anonyymi

      Etelä-korea kielsi koirien syönnin,maassa syödään miljoona koiraa vuodessa nälänhätään.

      • Etelä-Koreasa ei ole nälänhätää toisin kuin tiltujen ihannediktatuurissa Pohjois-Koreassa.


    • Anonyymi

      Itsaria tehdessä P-Koreassa pitää siis laittaa kaulaan lappu, jossa lukee "ähäkutti".

    • Anonyymi

      Ihminen joka epäonnistuu itsemurhassaan, saa Kahjois-Koreassa kuolemantuomion. Heh... Tragikoomista mustaa huumoria. Sehän on itseasiassa kansalaisen avustamista pakenemaan maasta.

      Pohjois-Korea lienee "lievästi liittolainen" Venäjän kanssa, mutta en ole huomannut mitään uutista, että läheinen olisi.

    • Anonyymi

      sellaista

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      304
      9888
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      68
      2241
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      42
      2044
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      33
      1870
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1838
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      161
      1766
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      40
      1348
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      16
      1292
    9. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      53
      1246
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      51
      1229
    Aihe