Aihepiiri vaatii suurta luottamusta toiselta osapuolelta parisuhteen sisällä.
Monelle vasta-alkajalle tuottaa suuria ongelmia tuoda halunsa ja toiveensa parilleen esille oikealla tavalla, samoin vakituiseen parisuhteeseen juurtuneet eivät enää tohdi kokeilla näinkin erikoisia askareita.
Aina on olemassa vaara että mielenkiintoinen ideasi kaatuu väärään lähestymistapaan ja saa vastapuolen lähinnä hymyilemään luulen asian olevan hauskuutusta. Idea onkin siinä kuinka tuot asian esille puolisollesi.
Itse vanhana tekijänä voin todeta, että jotain Teiltä tavallisilta duunareilta on jäänyt kokematta, varsinkin se "fiilis", mikä syntyy näiden asioiden kanssa vehdatessa. Näissäkään asioissa ei ole rajaa. Tottumuksen ja kokemuksen myötä näitä asioita voi viedä eteenpäin ..
vinkkejä ja tietoa voit kysellä;
[email protected]...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minna, tulisitkos juttelee muitten asianharrastajien kaa
http://tuttipullo.150m.com