YLE:n Tiedeykkösessä varoitettiin uskovaisuudesta

Anonyymi-ap

Nyt luulisi olevan odotettu uutinen ateisteille, varsinkin niille jotka kuuluvat Vapaa-ajattelijoihin. Geenitutkija Juha Kere sanoi, että nykyään jotkut ihmiset ovat geeniuskovaisia ja vertasi heitä siihen, miten aikoinaan jotkut uskoivat, että ihmisen tulevaisuus voidaan ennustaa tähdistä.

Nimittäin ihmisen tulevaisuuden ennustaminen geeneistä on yhtä sattumanvaraista.

Mites on, palstan ateistit, tunnetteko ketään geeniuskovaista?

11

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tieteen popularisointi meni taas ohi ja yli.

      Totta kai geenit vaikuttavat esimerkiksi alttiuteemme sairastua, tulla hyviksi juoksijoiksi, älylliseen potenttiaaliin jne. Mutta ensinnäkin kyse on yleensä TODENNÄKÖISYYKSISTÄ (20% suurempi todennköisyys saada 2-tyypin diabetes) ja toiseksi kyvykkyyksissä kyse on myös harjoittelusta. Hyvät "älykkyysgeenit" sattumalta saanut voi viettää elämänsä virsiä veisaten ja Jeesus-höpinöitä kuunnellen ja jäädä paljon tyhmemmäksi kuin huonommat geneettiset lähtökohdat omaava, joka käyttää / rasittaa aivojaan, opiskelee ja ponnistelee älyllisesti.

      Harva meistä saavuttaa sen enmpää niitä älyllisiä kuin fyysisiä (voima, kestävyys) rajoja jotka genetiikka on meille asettanut.

    • ”Mites on, palstan ateistit, tunnetteko ketään geeniuskovaista?”

      Minä olen geeniuskovainen. Riittävän pitkällä aikavälillä tarkasteltuna luonnonvalinta seuloo voittajageenit niin, ettei niissä ole mitään sattumanvaraista.

      • Jos sinulla on huonot geenit niin voit elää ihan hyvän elämän yksilönä ja saada paljonkin heikot geenit omaavia lapsia, mutta 10 000 vuoden aikajänteellä geenisi ovat hävinneet geenipoolista.


    • Sie kirjotit jot: "Nimittäin ihmisen tulevaisuuden ennustaminen geeneistä on yhtä sattumanvaraista." - - - ko tähtilöist ennustamine (mie lisäsi tään).

      Sie et taija olla geenilöist peril juur laisikaa.

      Tähtilöis ennustamine o yhtä syvält ko usko henkiolentoihi, ko taas geenilöist pystyy selvittää yhtä jos toistakii ihmise olemisest ja elämisest.

      Tietyst pittää ymmärtää jot ympäristöl ja sattumal on paljo merkityst perimä lisäks.

      • Anonyymi

        Geeneistä ja tähdistäennustamista vertasi toisiinsa ohjelmassa esiintynyt geenitutkija.


    • Anonyymi

      Uskovaisuus on etuoikeus.

      Läheskään kaikille ihmisille ei suoda mahdollisuutta elää elämänsä päästä päähän asti tietämättömänä ja mistään mitään ymmärtämättömänä.

      Useimpien ihmisten pitää ottaa elämässään huomioon ympäröivä todellisuus ja elää sen mukaan.

    • Anonyymi

      Jossain määrin olen. Kuitenkin en kovin tiukkapipoinen. Monimuotoisuus voittaa taudittomuuden ja jos jokin tauti sattuisi tuottamaan savant kyvyn olisin innoissani.

      Oon kuitenkin hyväksynyt ajatuksen että parinmuodostusta ohjataan geenitutkimusta käyttämällä. Siinä karsiutuu kyllä ehkä liikaakin muita kuin ruumiillisia hyviä mahdollisuuksia eli henkistä erilaisuutta, mutta siihen suuntaan on ennustettu biologian menevän jotta morsian ja sulhanen tekis geenikartoituksen.

      Toki on Jumalan valtakunta poistava kaikki sairaudet ja von Goethe ennakoi kirjoissaan geneettisiä vaurioita kyettävän korjata lääketieteen avulla.

      Mä oon utopiassani ottanut huomioon geenit ajattelemalla perustaa erityisiä Rodunjalostuskaupunkeja tai kartanoita jonkin verran. En tiedä voiko ihmisjohtoinen jalostus tuottaa paremman tuloksen kuin luonto itse.
      Mutta sallin yrittää geeniuskovaisuutta.

    • Anonyymi

      rottweiler on pieni ja pelokas koirarotu 🤣 kertoi uskovainen sen geeneistä

    • Anonyymi

      Iskä kova alkoholisti mutta 5 hänen pokaansa ovat absolutisteja 🤔
      jatkoi myös että jeesus nousi kuolleista taivaisiin 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      iskä ja äippä sai 10 käytöksessä , mutta heidän lapsensa siirrettiin tarkkikselle 🤣🤣🤣

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4919
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3935
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3513
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2397
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      57
      2289
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe