Nyt luulisi olevan odotettu uutinen ateisteille, varsinkin niille jotka kuuluvat Vapaa-ajattelijoihin. Geenitutkija Juha Kere sanoi, että nykyään jotkut ihmiset ovat geeniuskovaisia ja vertasi heitä siihen, miten aikoinaan jotkut uskoivat, että ihmisen tulevaisuus voidaan ennustaa tähdistä.
Nimittäin ihmisen tulevaisuuden ennustaminen geeneistä on yhtä sattumanvaraista.
Mites on, palstan ateistit, tunnetteko ketään geeniuskovaista?
YLE:n Tiedeykkösessä varoitettiin uskovaisuudesta
11
316
Vastaukset
- Anonyymi
Tieteen popularisointi meni taas ohi ja yli.
Totta kai geenit vaikuttavat esimerkiksi alttiuteemme sairastua, tulla hyviksi juoksijoiksi, älylliseen potenttiaaliin jne. Mutta ensinnäkin kyse on yleensä TODENNÄKÖISYYKSISTÄ (20% suurempi todennköisyys saada 2-tyypin diabetes) ja toiseksi kyvykkyyksissä kyse on myös harjoittelusta. Hyvät "älykkyysgeenit" sattumalta saanut voi viettää elämänsä virsiä veisaten ja Jeesus-höpinöitä kuunnellen ja jäädä paljon tyhmemmäksi kuin huonommat geneettiset lähtökohdat omaava, joka käyttää / rasittaa aivojaan, opiskelee ja ponnistelee älyllisesti.
Harva meistä saavuttaa sen enmpää niitä älyllisiä kuin fyysisiä (voima, kestävyys) rajoja jotka genetiikka on meille asettanut. ”Mites on, palstan ateistit, tunnetteko ketään geeniuskovaista?”
Minä olen geeniuskovainen. Riittävän pitkällä aikavälillä tarkasteltuna luonnonvalinta seuloo voittajageenit niin, ettei niissä ole mitään sattumanvaraista.Jos sinulla on huonot geenit niin voit elää ihan hyvän elämän yksilönä ja saada paljonkin heikot geenit omaavia lapsia, mutta 10 000 vuoden aikajänteellä geenisi ovat hävinneet geenipoolista.
Sie kirjotit jot: "Nimittäin ihmisen tulevaisuuden ennustaminen geeneistä on yhtä sattumanvaraista." - - - ko tähtilöist ennustamine (mie lisäsi tään).
Sie et taija olla geenilöist peril juur laisikaa.
Tähtilöis ennustamine o yhtä syvält ko usko henkiolentoihi, ko taas geenilöist pystyy selvittää yhtä jos toistakii ihmise olemisest ja elämisest.
Tietyst pittää ymmärtää jot ympäristöl ja sattumal on paljo merkityst perimä lisäks.- Anonyymi
Geeneistä ja tähdistäennustamista vertasi toisiinsa ohjelmassa esiintynyt geenitutkija.
- Anonyymi
Uskovaisuus on etuoikeus.
Läheskään kaikille ihmisille ei suoda mahdollisuutta elää elämänsä päästä päähän asti tietämättömänä ja mistään mitään ymmärtämättömänä.
Useimpien ihmisten pitää ottaa elämässään huomioon ympäröivä todellisuus ja elää sen mukaan. - Anonyymi
Jossain määrin olen. Kuitenkin en kovin tiukkapipoinen. Monimuotoisuus voittaa taudittomuuden ja jos jokin tauti sattuisi tuottamaan savant kyvyn olisin innoissani.
Oon kuitenkin hyväksynyt ajatuksen että parinmuodostusta ohjataan geenitutkimusta käyttämällä. Siinä karsiutuu kyllä ehkä liikaakin muita kuin ruumiillisia hyviä mahdollisuuksia eli henkistä erilaisuutta, mutta siihen suuntaan on ennustettu biologian menevän jotta morsian ja sulhanen tekis geenikartoituksen.
Toki on Jumalan valtakunta poistava kaikki sairaudet ja von Goethe ennakoi kirjoissaan geneettisiä vaurioita kyettävän korjata lääketieteen avulla.
Mä oon utopiassani ottanut huomioon geenit ajattelemalla perustaa erityisiä Rodunjalostuskaupunkeja tai kartanoita jonkin verran. En tiedä voiko ihmisjohtoinen jalostus tuottaa paremman tuloksen kuin luonto itse.
Mutta sallin yrittää geeniuskovaisuutta. - Anonyymi
rottweiler on pieni ja pelokas koirarotu 🤣 kertoi uskovainen sen geeneistä
- Anonyymi
Iskä kova alkoholisti mutta 5 hänen pokaansa ovat absolutisteja 🤔
jatkoi myös että jeesus nousi kuolleista taivaisiin 🤣🤣🤣 - Anonyymi
iskä ja äippä sai 10 käytöksessä , mutta heidän lapsensa siirrettiin tarkkikselle 🤣🤣🤣
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882513- 671455
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841388EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111202- 81923
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe34785Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102781- 54773
- 30706