Aivan kuten arvelinkin, Turkki tulee tekemään muhevan tilin juuri siksi, että Erdogan antoi valuutan arvon laskea ihan reippaasti:
https://yle.fi/a/74-20035906
Turkin juhlat maksaa arvatkaas kuka... aivan oikein: EU. Ja nimenomaan taas kerran Kreikka ja jonkin verran myös Italia. Ne menettävät ne turistit, jotka nyt virtaavat halpaan Turkkiin.
Palstalla persuja vastaan hyökkäilijä kertoi suuressa viisaudessaan, että kun Erdogan antoi inflaation jyrätä vapaasti ja siten valuutan arvon tippua, sen olisi pitänyt johtaa hirveään talouskatastrofiin, koko maan kaatumiseen ja mellakkoihin, kenties vallankumoukseen.
Ennustus ei toteutunut. Mutta se kertoo siitä, kuka palstalla persujen kimpussa viihtyvä henkilö on. Hänhän on kirjoittanut lukuisat kerrat myös Brexitin "kauhuista", jotka hänen mukaansa heti helpottaisivat kunhan britit vain liittyisivät takaisin EU:iin ja ottaisivat vielä valuutakseen euron.
Persujen nokittelija on siis Ellun kanalja, jonka koko elämä on rakennettu siihen, että on tiedossa hyväpalkkaista työtä EU:ssa ja että sieltä rahaa nostavat maksavat hänelle trollaamisesta persuja vastaan.
Ja tuossa on koko ongelma. Lähes ainoa syy vastustaa persuja on pelko EU-virkojen menettämisestä. Toinen syy näyttäisi olevan myös ilmastonmuutoksen torjunta. Se on sinänsä ihan hyvä syy, sillä oikein tehtynä meillä on mahdollisuus tehdä siitä tulonlähde itsellemme. Onnistuuko se sitten käytännössä, on toinen juttu. Se ei vaikuta ollenkaan niin lupaavalle. Tuulivoima voisi olla myyntituote, mutta ihan varmaa se ei ole, ja joka tapauksessa ulkomaiset sijoittajat tulevat nykyisellään vuolemaan mahdollisista tuloista melkoisen siivun itselleen. Ja se selittää sen, miksi Ellun kanaljat ovat tuossakin asiassa niin aktiivisia: ulkomainen raha, joka tarvitsee Suomen EU:ssa lypsääkseen maatamme, tarvitsee myös ne tuulivoimalat tienatakseen niillä. Se ei tarvitse suomalaisia yrittäjiä eikä suomalaisia sijoituksia, eikä se varsinkaant tarvitse velkaantumatonta Suomea, jota olisi vaikea ohjailla.
On monia aivan valideja syitä olla erittäin kriittinen persuja kohtaan ja vastuaa heitä. Kun kävi selväksi, etteivät persut EU;sta tai eurosta eroa, onkin palstalla esiintynyt paljon osuvampaa kritiikkiä persuja kohtaan. Mutta huolestuttavaa on se, että vain euro ja EU ovat kysymyksiä, joiden takia järeämmät voimat ovat valmiita persujen vastustamiseen.
Yhteismarkkinat ja euro ovat edelleen äärimmäisen vahingollinen asia Suomen taloudelle. Ja kuten tulemma taas näkemään, myös monille muille EU-maille. Kumpikaan, ei Italia eikä Kreikka ole nähneet yhtään päivää taloudellisesti parempia aikoja sen jälkeen, kun liittyivät euroon, eivätkä tule näkemäänkään. Meidän tilannettamme helpotti hieman Marinin hallituksen viisas politiikka, mutta sekään ei anna toiveita, etteikö velkaantuminen jatku edelleenkin ja niin myös tapahtuu persuhallituksen aikana.
EU-hörhöt ja venäjämieliset ovat kummatkin onnistuneet polarisoimaan koko politiikkaamme siihen, että kyseessä olisi vain kumman valitsemme ja mitään muuta ei siinä välissä muka ole. He kummatkin ovat Kharybdis ja Skylla. Ainoa tie tulevaisuuteen on nimenomaan välttää kumpaakin. Nyt Naton jäsenenä me emme tarvitse EU:n kuviteltua suojaa selityksenä taloudellisesti tyhmälle kuulumiselle yhteisvaluuttaan ja yhteismarkkinoihin. Tosin Vihreän siirtymän suurimmat rahat ainakin alkuvaiheessa ovat niitettävissä juuri EU:n alueelta, joten sen verran yhteismarkkinoista ehkä vihdoinkin on myös muutakin kuin ainaista haittaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ruotsinkin "ongelma" on "roskavaluuttansa" kanssa se, että sillä tienaa:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009636157.html
Misätähän se mahtaa johtua, että Suomi velkaantuu kun taas Ruotsi rikastuu?
Noh, sitä pitää vain oppia elämään siinä eurossa, niinhän ne tekevät Italiat ja Kreikatkin. Mitä enemmän väkeä valuuttaan kuuluu tai mitä (aiemmin) rikkaamman valtion valuutta se on, niin kyllä kaikki se vauraus ihan automaattisesti sataa silloin kaikille, jotka siihen liittyvät... kuuluu kaunis satu, jota eurohörhöt meille myyvät.
Suomessa leikataan, kun rahat on kuulema loppu (olleet jo pitkään). Ruotsi ei leikkaa, vaan käyttää Suomea enemmän rahaa sairaanhoitoon, vanhusten hoitoon. koulutukseen... koska se saa koko ajan lisää ja lisää rahaa.
Mutta onhan se silti hieno tunne, kun maitolaituriltaan omaa käsityskykyään paljon suurempaan maailmaan lähtenyt suurten ikäluokkien edustajakin tuntee olevansa kerrankin rikas ja rakastettu kun ostaa alaikäisiltä seksiä Thaimaassa tai voita Haaparannasta. Kyllä siinä menetetty Karjalkin, Juha Miedon hopeasta puhumattakaan, muuttuvat saataviksi.
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178885827
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Yksi kesäsesonki Alayassa ei Turkkia pelasta :D
Turkki on edelleen esim. Kreikkaan verrattuna hyvin rikas maa. Tiedätkö, mihin meidän suomalaisten verorahoja kannetaan? No Kreikkaan! Siellä niitä veroja kierretään! Ja EU ei Turkille maksa penniäkään, eihän Turkki kuului EU:hun.