Viisaita sanoja tulevalta presidentiltä
Mika Aaltola vaatii puolustuskäytävää koko itärajan pituudelle
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola vaatii itäisen Suomen alueiden vahvistamista ja Venäjän konsulaatin sulkemista Ahvenanmaalla.
ULKOPOLIITTISEN instituutin johtaja Mika Aaltola vaatii puolustuskäytävää Suomen itärajalle.
– Itäinen Suomi tarvitsee puolustuskäytävän koko 1 300 kilometrin rajan pituudelta. Itäraja on Suomen keskeisin linja, jonka juurevana, vankkana, ja kunnossa pitäminen on kansakunnan kannalta keskeistä, Aaltola kirjoittaa Apu-lehden kolumnissaan.
Aaltola kertoo Ilta-Sanomille, että itärajalle rakennettava aita on vasta alkua siinä, miten alueeseen pitää tulevaisuudessa panostaa.
– Ei tämä tarkoita juoksuhautojen ja Salpalinjan kuntoon laittamista, hän sanoo.
Aaltolan mukaan itärajan kuntien infrastruktuuriin ja talouteen pitää tulevaisuudessa investoida nykyistä enemmän, jotta alueita saataisiin nykyistä elinvoimaisiksi.
– Elinvoimaisuus lisää myös pelotetta. Nyt se [Itärajan alueen Suomi] on autioitumassa ja vanhentumassa. Se, että infrastruktuuri pidetään kunnossa on myös turvallisuuskysymys.
AALTOLAN mielestä taloudelliset ja puolustukselliset ratkaisut liittyvät toisiinsa.
– Ei voida pelkästään miettiä leikkauslistoja, vaan niiden ohella pitää ymmärtää Suomen ulottuvuudet. Olemme strategisesti tärkeällä paikalla. Siinä on paljon mahdollisuuksia, jos asiaan tartutaan.
Aaltola sanoo, että itäisen ja pohjoisen Suomen taloutta on monelta osin rakennettu Venäjältä tulevan turismin varaan. Venäjältä tulevan turismin loppuessa alueiden kehitys kaipaisi uusia visioita.
– Kipein ratkaistava ongelma on Venäjän kaupan äkillinen katkeaminen. Samaan aikaan Suomeen pitää saada luotua pidäkkeitä Venäjän varalla. Nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa.
– Puolustusvoimien ja siviilitoimen yritysten suhde pitää olla toimiva. Esimerkiksi energiaratkaisuissa tuulivoima pitää saada toimimaan niin, että puolustusvoimien tutkat toimivat tehokkaammin.
MYÖS Ahvenanmaan ja Pohjois-Suomen alueisiin pitäisi Aaltolan mielestä panostaa taloudellisesti.
– Suomella on pääsy Jäämerelle Ruotsin ja Norjan kautta. Siihen pitää investoida.
– Ruotsissa on paljon kunnianhimoisia hanke-ehdotuksia Pohjanlahden ja Ahvenanmaan alueen tehostamiseksi. Näitä kannattaisi Suomessakin olla.
Aaltola viittaa esimerkiksi yhteyksien parantamiseen.
Ahvenanmaalla sijaitseva Venäjän konsulaatti on Aaltolan mielestä nykyisellään tarpeeton ja se tulisi sulkea.
– Ahvenanmaalla tulee luopua Venäjän kanssa kahdenvälisistä sopimuksista, joita ei enää tarvita, kun Venäjä on irtautunut sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä. Se ei muuta Ahvenanmaan statusta.
Mika Aaltola vaatii puolustuskäytäviä koko itärajan pituudelle
67
620
Vastaukset
- Anonyymi
Sulkekaa Venäjän konsulaatit
- Anonyymi
Ei tätä miestä5pressaksi missään nimessä
- Anonyymi
No ei todella.armeijan harmaisiin ihan ensin niin sitten ompi enempi puheoikeutta 🙂
- Anonyymi
Ehdottomati hyvä valinta
- Anonyymi
Juoksuhauta koko rajan mitalle, ajatus ei sinänsä ole mikään uusi, vaan tuhansia vuosia vanha, nimittäin Kiinan muuri oli ensijaisesti suojattu tie, mitä pitkin oli helppo juosta sinne, missä viholliset yrittävät yli.
Eipä ole paljon puolustustaistelu kehittynyt vuosituhansien kuluessa.- Anonyymi
No et sinä ainakaan ole armeijaa käynyt jos kerta väität ettei puolustustaistelu ole paljoa kehittynyt. Mitä järkeä on kaivaa pitkin metsiä jotain juoksuhautoja. Kai sinäkin nyt ymmärrät että tommosten juoksuhautojen ym kiinteiden asemien yli saa lennätettyä porukkaa selustaan minne vain mikäli ilmatorjunta ei ole estämässä. Kiinan muurin kaltaisilla puolustusstradegioilla ei ole virkaa nykypäivänä. Sodankäynti on nykyään liikkuvaa, ja vihollista torjutaan mm. missä sen hyökkäyksen painopistealueet ovat.
- Anonyymi
No ainakin nuo lakkautetut varuskunnat takaisin,oli hullua lakkauttaa ne itä-suomesta ja jättää jotkut Dragsvikenit jäljelle.
- Anonyymi
Ei varuskunnilla maata puolusteta, niistä tulisi lähellä rajaa vain surmanloukkuja kakkuaan lusiville varusmiehille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varuskunnilla maata puolusteta, niistä tulisi lähellä rajaa vain surmanloukkuja kakkuaan lusiville varusmiehille.
Jaa ... montakos vankilaa, siellä itärajallamme oikein on?.
Ja ... mistä rikoksesta ne varushenkilöt on muka tuomittu?.
Vdun säälittävä MIINANPOLKIJA ja sylkykuppi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varuskunnilla maata puolusteta, niistä tulisi lähellä rajaa vain surmanloukkuja kakkuaan lusiville varusmiehille.
Varuskunnissa on varusmiehiä valmiina ja kalustoa,mitä sä höpötät jostain vankilakundeista? Olet selvästi itse sellainen,ja lisäksi joku sivaripaska jehova.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa ... montakos vankilaa, siellä itärajallamme oikein on?.
Ja ... mistä rikoksesta ne varushenkilöt on muka tuomittu?.
Vdun säälittävä MIINANPOLKIJA ja sylkykuppi.Ensinnäkään Suomen puolustusvoimat eivät tapata kansalaisiaan (ei sivareitakaan) pakottamalla polkemaan miinoja. Jos itse olet tätä mieltä voit mennä sinne venäjän armeijaan kaltaistesi joukkoon, siellä voit toteuttaa mielihalujasi. Vituttaa tuommoiset perseilijät jotka nolaavat koko armeijan sadistisilla fantasioillaan. Nyt kun ollaan liitytty Natoon on aika alkaa myös käyttäytyä länsimaalaisten tavoin, ja jättää tuommoiset sairaat itäblokkimetodit sinne YYA aikoihin. Jos ei kelpaa menkää sinne Venäjälle.
Sitten eiköhän puolustusvoimat ole itse laskenut ja todennut miten monta varuskuntaa täällä on kannatus pitää. Nykyisellä järjestelmällä pärjätään aivan hyvin nykyajan tarpeisiin. Sekin kannattaa muistaa ettei varuskuntien pyörittäminen ole ilmaista. Rahaa voi käyttää kärkevimminkin.
T. Reservin Luutnantti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkään Suomen puolustusvoimat eivät tapata kansalaisiaan (ei sivareitakaan) pakottamalla polkemaan miinoja. Jos itse olet tätä mieltä voit mennä sinne venäjän armeijaan kaltaistesi joukkoon, siellä voit toteuttaa mielihalujasi. Vituttaa tuommoiset perseilijät jotka nolaavat koko armeijan sadistisilla fantasioillaan. Nyt kun ollaan liitytty Natoon on aika alkaa myös käyttäytyä länsimaalaisten tavoin, ja jättää tuommoiset sairaat itäblokkimetodit sinne YYA aikoihin. Jos ei kelpaa menkää sinne Venäjälle.
Sitten eiköhän puolustusvoimat ole itse laskenut ja todennut miten monta varuskuntaa täällä on kannatus pitää. Nykyisellä järjestelmällä pärjätään aivan hyvin nykyajan tarpeisiin. Sekin kannattaa muistaa ettei varuskuntien pyörittäminen ole ilmaista. Rahaa voi käyttää kärkevimminkin.
T. Reservin LuutnanttiJaaa meee toivotam, jaaa meee toivotam, Reservin Luutantille hauskoja miinanpolku hetkiä..
Run through the kannas?
- Anonyymi
Viisaita sanoja?? 😄😄🤭 ja presidentiltä??🤡🤡,😄😄minkäköhän maan? Kenties ukrainan vai usan?
- Anonyymi
Hyvä
- Anonyymi
Ei näköjään NatoSuomessa presidentiksi kelpaa enää armeijan käynyt mies.
Haavisto on sivari, Aaltola C- mies, Paavo Väyrynen on sentään reservin kapteeni, mutta ei ole Natoyhteensopiva😆- Anonyymi
Ei ole kovin hyvä pohja presidentille, jos on itseään antanut armeijassa nöyryyttää ja häväistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kovin hyvä pohja presidentille, jos on itseään antanut armeijassa nöyryyttää ja häväistä.
Putin väistikin Venäjän armeijassa tavallisen persraiskauksen menemällä kyyläksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kovin hyvä pohja presidentille, jos on itseään antanut armeijassa nöyryyttää ja häväistä.
Mutta siksipä ei sinua olla presssaksi valitsemassakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kovin hyvä pohja presidentille, jos on itseään antanut armeijassa nöyryyttää ja häväistä.
Venäjällä se on yleistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin väistikin Venäjän armeijassa tavallisen persraiskauksen menemällä kyyläksi.
Ehkä putte sai peräaukkoonsa epätavallisen hellyydenosoituksen kgb:n ekaluokalla.
- Anonyymi
Aaltola kosiskelee itärajan asukkaiden ääniä restentin vaalilloissa.
Mutta varsin typerillä teeseillä on Mika boy liikkeellä. :D
Mika väittää että itä-raja on Suomelle keskeinen. No sitä se ei ole. Se on ääri laidalla ja puskurivyöhyke!
Itäraja on Suomelle vain Raja vyöhyke ja nykyään sotatoimialue jota Nato-USAn verikoirat levottomina vahtivat maassa ja ilmassa. Siviileillä ei sielä ole tulevaisuutta. - Anonyymi
Jotkut ovat unohtaneet sen historiallisen opetuksen, että vuoden 1941 jälkeen tuli vuosi 1944. Halutaanko samaa???
- Anonyymi
Kaltaisellas sekundaryssällä on taas unohtunut, kevät 1918.
Halajatko samaa kohtaloa, kuin aikalaiset ...?. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaltaisellas sekundaryssällä on taas unohtunut, kevät 1918.
Halajatko samaa kohtaloa, kuin aikalaiset ...?.Divari mies haaveilee taas naisten ja lasten ampumisesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Divari mies haaveilee taas naisten ja lasten ampumisesta
Marinin Sannan murhaa 44.Div. on hautonu jo pitkään palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin Sannan murhaa 44.Div. on hautonu jo pitkään palstalla.
Tästä 44div jampasta on tehty aiemmin vinkki nettipoliisille. Suomeen ei kuulu tällaiset väkivaltaan ja surmatöihin kannustavat kirjoittelut.
Vuosi 1944 tuotti meille Itä-Euroopan ylivoimaisesti parhaan tulevaisuuden ja vielä valtavalla erolla "kilpailijamaihin". Haluatko unohtaa tämän?
- Anonyymi
Niin ne ajat muuttuu. Vielä ennen talvisotaa rajanpintaan rakentamista pyrittiin välttämään siksi, että evakuoitavaa olisi vähemmän ja vihollisen olisi vaikeampi edetä asumattomassa ja tiettömässä maastossa ylitettyään rajan.
Nyt Aaltolan puolustuskäytävä tarkoittaisi siis sitä, että rakennetaan tiet valmiiksi ja huokutellaan hyökkääjiä vaurailla pikkupitäjillä, joissa on läntistä vaurautta varmasti ryöstettäväksi. Varmasti siksi, että rajanpinnan pitäjät ehtivät olla vihollisen hallussa pisimpään.
No, ehkä Aaltola luottaa siihen, että Natomaahan ei hyökätä ja siten puolustuskäytävää ei koskaan tarvita puolustautumiseen sotilaallista hyökkäystä vastaan. Miltä muulta puolustautumiseen sitä sitten tarvittaisiin, se jää hämäräksi.
Muuten Aaltolan puheet Ahvenanmaasta ja tuulimyllyistä, jotka eivät häiritse tutkia, ovat ihan asiaa. Kyllä puolustuskäytävät tosiaan vaikuttavat itäsuomalaisten äänten kalastelulta.- Anonyymi
Tuulipuistoista pyydetään lausunto mm. puolustusvoimilta.
- Anonyymi
Näyttää kyllä siltä ettei UPI laiset ole vaivautuneet seuraamaan sisäpolitiikkaa lainkaan.
On väistämätöntä että kansa kokee kyllästymispisteen kun ennen näkemätön kieroilu paljastuu.
Se kuitenkin vaikuttaa meillä vain henkilösuhteisiin ja kannatukseen.
Nato ennen Suomen jäsenyyttä olikin jotakuinkin harmiton.
Uhkaksi se muodostui vasta Suomen UPI:t ja päättäjät saivat Suoimelle vihollisen ja vihollisuuksien rajan joka koskee koko Naton aluetta, jota Suomi vartioi ja suojaa.
Suomesta tulisi löytyä vakavasti otettavia päättäjiä jotka nyt kun Suomen tehtäviä Natossa Amerikan kenraalit miettii, julistavat että olemme edelleen maa jonka alueella ei valmistella hyökkäystä ja sen mukaan toimimme. - Anonyymi
Pelkääjän politiikkaa. Sellainen kansa, sellainen presidentti.
- Anonyymi
Hyvä
- Anonyymi
Haiskahtaa presidentinvaalikampanjalta. Aaltola yrittää käännyttää Pohjois-Karjalan nälkä-äänestäjät taakseen. Taloudelliseen toimeliaisuuteen perustuva "puolustuskäytävä" vaatisi esim tuulivoimapuistoja joita ei voida idän uhan takia rakentaa.
- Anonyymi
Aaltolastakaan ei ole Presidentiksi. Hän olisi voinut ymmärtää ,että todellinen turvallisuus luodaan kehittämällä suhteita paremmaksi. Se työ on edessä kun Venäjän nykyjohto lopettaa joskus typerän sotansa. Joissakin skenaarioissa Suomen on ehkä pakko tukea lähi-Venäjän hallinnon uudistumista, ja sillekin pitäisi luoda pohjaa. Kaupalliseen yhteistyöhön, jos ei muuhun.
Venäjän nykyjohdon kanssa tehdään tuskin koskaan mitään suhteidenparannustyötä. Kerran nollaan vedettyä luottamusta ei palauteta millään konstilla.
Seuraavan kanssa sitten.
- Anonyymi
Hurrit länsirajalla puolustaa meitä,sinnehän ne varuskunnatkin jätettiin että hurrikapiaisilla säästyi työpaikat.Itä-suomesta lakkautettiin suuret varuskunnat,oliko järkeä!?kysyin sitä jo silloin mutta ei muuta kuin alas vain kaikki ja samalla maamiinat pois.
- Anonyymi
Ruotsin raja vuotaa kuin Ukrainan pato. Afrikan paisumus tulossa Ruotsin ohjaamana Suomeen.
- Anonyymi
Mikä Tiltuja niin kovasti harmittaa puolustuksellisissa toimissa ja varautumisessa itsenäisessä maassa jonka naapuri käy terroristista valloitussotaa parasta aikaa .
Ymmärtäisin jos joku puhuisi hyökkäykseen valmistautuvista toimista Tiltujen huolen . - Anonyymi
näin
- Anonyymi
Oliko Mika Aaltola sivari ja nyt antaa strategisia ohjeita?
Joka tapauksessa aikamoinen sekopää. - Anonyymi
Jokapaikan Aaltola rakentaa puolustuskäytäviä ohjuksia vastaan...
- Anonyymi
Mika Aaltola vaatii puolustuskäytäviä, elikkästen juoksuhautoja koko itärajan pituudelle.
Salpalinjasta - Aaltolalinjaan?- Anonyymi
Ylimääräisiä, muutaman kuukauden kestäviä kertausharjoituksia ollaan jo valmistelemassa?
- Anonyymi
Mikäs Tiltuja haittaisi puolustuksellisessa varautumisessa ?
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs Tiltuja haittaisi puolustuksellisessa varautumisessa ?
Niinpä, mikähän mahtaisi haitata? Sama kuin haittaa Natossa: torppaa ikävästi valloittajatsaarin valloitushaaveita.
- Anonyymi
Ompa tuo Aaltolan Mika varsinainen TOMPPELI.
- Anonyymi
Ei Mika Aaltola sivari ollut vaan häneltä löytyi aivokasvain.
Tiltullehan sellaista ei voi edes syntyä koska....arvaatte varmaankin... - Anonyymi
Kuka sen rahoittaa?
- Anonyymi
Otsikkotekstiin. Näin sanoo mies joka on tullut USAsta. Ei suomalaista poliittista tuntemusta ja kokemusta.
- Anonyymi
Tullut USA:sta.:D:D:D Suomessa syntynyt, kasvanut ja työskennellyt. Pari vuotta elämästään ollut ulkomailla.
- Anonyymi
Jokapaikan Aaltola rakentaa puolustuskäytäviä ohjuksia vastaan...
Leopaarteilla piti sota voittaa ... vaan kuinkas siitten kävikään...- Anonyymi
Sielä on pitkiä pätkiä vesistörajaakkin. Kuinkas Aaltolan pölöhö poika meinas ne aidata?
- Anonyymi
"Leopaarteilla piti sota voittaa ... vaan kuinkas siitten kävikään..."
Pitikö? Korkeintaan 5 vuotiaan ymmärryksellä.:D:D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Leopaarteilla piti sota voittaa ... vaan kuinkas siitten kävikään..."
Pitikö? Korkeintaan 5 vuotiaan ymmärryksellä.:D:DLeopaartti oli kuulemma ylivoimainen ja tuhoutumaton videopelissä.
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Linjan pituinen tunneli kylkeen vielä.
- Anonyymi
Hyvä
- Anonyymi
Aaltolan pölhöä poikaa lyödään vielä tullen-mennen itärajan mittaisella hölmöys linjalla.
- Anonyymi
Mika voi kernaasti työntää sormensa puolustus tunneliinsa ja haistella uteliaana sormiaan sen jällkeen.
- Anonyymi
mahtavaa
- Anonyymi
Oikein
- Anonyymi
Leopaartti oli kuulemma ylivoimainen ja tuhoutumaton videopelissä. Niimpähän tuo kuuluu olleen ja niitä nyt sitte vaan vieriviereen itärajalle.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232